Part 6
_Valentine_ (vakaumuksella). Te olette voimakas. Tiedättekö, että te saitte koko maailman muuttumaan minun silmissäni tänä aamuna. Minä olin alakuloinen, minä ajattelin maksamatonta hyyryäni ja pelkäsin tulevaisuutta. Kun te tulitte sisään, niin minun silmiäni häikäisi. (Gloria rypistää hiukan kulmiaan. Valentine jatkaa nopeasti). Sehän on narrimaista, tietenkin, mutta jotakin minulle todellakin tapahtui. Selittäkää se miten ikänä tahdotte, mutta minun vereeni -- (hän epäröi ja koettaa löytää intohimosta kyllin vapaan sanan) -- lisääntyi happia. Minun lihakseni pingoittuivat, aivoni kirkastuivat, rohkeuteni kasvoi. Sehän on hullua, eikö totta? Varsinkin kun ottaa lukuun, etten ole ensinkään hempeämielinen.
_Gloria_ (levottomasti, nousee). Mennään takaisin rantaan.
_Valentine_ (synkästi, katsoo häneen). Mitä? Onko teilläkin sama tunne?
_Gloria_. Mikä tunne?
_Valentine_. Pelon tunne.
_Gloria_ Pelonko tunne!
_Valentine_. Ikäänkuin jotakin tapahtuisi. Tuo tunne valtasi minut äkkiä, juuri ennenkuin te ehdoititte, että me karkaisimme toisten luo.
_Gloria_ (hämillään). Sepä oli kummallista -- hyvin kummallista! Minulla oli aivan sama tunne.
_Valentine_. Kuinka ihmeellistä! (Nousee). No niin, karkaammeko?
_Gloria_. Karkaisimmeko? Ei, sehän olisi lapsellista. (Käy jälleen istumaan. Valentine siirtää tuolinsa hänen viereensä ja katselee häntä vakavalla mielenkiinnolla. Gloria näyttää miettivältä ja lisää hiukan hämillään). Tahtoisinpa tietää, miten tieteellisesti voi selittää tuollaisia mielikuvia, jotka joskus valtaavat meidät!
_Valentine_. Niin tosiaankin! Se on kummallinen, avuton tunne. Eikö totta?
_Gloria_ (vastustaen). Avutonko?
_Valentine_. Niin juuri. Ikäänkuin luonto, annettuaan meidän kaikkina näinä vuosina olla oman onnemme huomassa ja sallittuaan meidän tehdä mitä meidän mielestämme on ollut oikeaa ja viisasta, äkkiä ojentaisi suuren kätensä tarttuakseen meitä -- kahta pientä lasta -- niskasta kiinni ja käyttäisi meitä vastoin tahtoamme omalla tavallaan omia tarkoituksiaan varten.
_Gloria_. Eikö tuo ole turhaa haavetta?
_Valentine_ (muuttaa äkkiä äänensä tavattoman häikäilemättömäksi). En tiedä. En minä siitä välitä. (Moittivasti). Oi, Miss Clandon, Miss Clandon: kuinka te saatoitte?
_Gloria_. Mitä minä olen tehnyt?
_Valentine_. Tenhota minut tällä tavalla. Minä olen rehellisesti koettanut olla järkevä, asiallinen, kaikkea mitä te tahdoitte. Mutta -- mutta -- oi, ettekö huomaa, minkä voiman te olette herättänyt minun sielussani?
_Gloria_ (harmissaan, halveksivan ankarasti). Minä toivon, että te ette tarkoita jotakin niin typerää -- jotain niin kehnoa, kuin rakkautta.
_Valentine_ (vastustaa pilkallisesti sellaista oletusta). Ei, ei, ei. Ei rakkautta: sitähän se ei ole. Nimittäkäämme sitä kemiaksi. Ettehän te voi kieltää, ettei olisi olemassa kemiallista vaikutusta, kemiallista ystävyyttä, kemiallista yhteyttä -- mikä on vastustamattomin kaikista luonnonvoimista. No niin, te vedätte minua vastustamattomasti puoleenne -- kemiallisesti.
_Gloria_ (halveksivasti). Loruja!
_Valentine_. Niin, tietysti se on lorua, te tyhmä tyttö. (Gloria hätkähtää loukkaantuneena.) Niin juuri, tyhmä tyttö: se ainakin on tieteellinen tosiasia. Te olette suuri teeskentelijä, sitä te juuri olette. (Nousee). Nyt luullakseni te ette enää huoli olla missään tekemisissä minun kanssani? (Hän menee rautapöydän luo ja ottaa hattunsa.)
_Gloria_ (tekeytyy levolliseksi, asettuu asentoon, ikäänkuin hän olisi opettajatar, jota on valokuvattava). Siitä näkyy, kuinka vähän te ymmärrätte minun todellista luonnettani. Minä en ole vähintäkään loukkaantunut. (Valentine pysähtyy ja panee jälleen pois hattunsa.) Minä sallin mielellään ystävieni huomauttaa minulle vikojani, Mr Valentine, silloinkin kun he niin kokonaan erehtyvät minusta kuin te. Minulla on paljon vikoja -- oikein suuria vikoja -- oikeita luonteen vikoja; mutta teeskentelijä minä en ole, se on varma. (Hän sulkee huulensa ja tarkastelee häntä varmasti ja uhmaillen istuen vielä entistään levollisempana paikallansa.)
_Valentine_ (palaa puutarhasohvan luo nähdäkseen häntä silmästä silmään). Kyllä, sitä te olette. Järkeni sanoo sen minulle: kokemukseni sanoo sen minulle.
_Gloria_. Suokaa anteeksi, jos huomautan teille, ettei teidän järkenne ja kokemuksenne ole erehtymättömiä. Ainakin minä toivon sitä.
_Valentine_. Minun täytyy uskoa niitä, jollette te tahdo, että uskon silmiäni, sydäntäni, vaistoani, mielikuvitustani, jotka kertovat mitä hirvittävimpiä valheita teistä.
_Gloria_ (hänen mielenkiintonsa herää jälleen). Valheitako!
_Valentine_. (itsepäisesti). Niin, valheita. (Käy jälleen hänen viereensä istumaan.) Ette suinkaan te tahdo, että minä uskoisin teitä maailman suloisimmaksi naiseksi?
_Gloria_. Se on naurettavaa ja liian persoonallista.
_Valentine_. Tietysti se onkin naurettavaa. Mutta sen minun silmäni sanovat minulle. (Gloria tekee torjuvan, pilkallisen liikkeen.) Ei: en minä mielistele. Sanonhan teille, etten usko sitä. (Gloria on häpeissään, kun tämäkään ei oikein häntä miellytä.) Ymmärrättekö, että jos te nyt kääntyisitte pois minusta inhoten vain minun heikkouttani, niin minä istuisin ja itkisin tässä kuin lapsi?
_Gloria_ (alkaa tuntea, että hänen täytyy puhua lyhyesti ja varmasti, jotta hänen äänensä ei vapisisi). Mitä varten, jos saan luvan kysyä?
_Valentine_ (puhuu ehdoin tahdoin tunteellisella äänellä). Tietysti minä en sitä tee. En minä ole niin hullu. Ja kuitenkin sydämeni käskee minua sitä tekemään -- minun hupsu sydämeni. Mutta minä hillitsen sydäntäni ja saan sen vaikenemaan. Vaikka rakastaisin teitä tuhat kertaa enemmän, niin sittenkin pakoittautuisin katsomaan totuutta suoraan silmiin. Oikeastaan on varsin helppo olla järkevä. Totuus on totuus. Mikä paikka tämä on? Se ei ole mikään taivas, vaan ravintola. Mikä aika nyt on? Ei ole iankaikkisuus -- kello on noin puoli kaksi. Kuka minä olen? Hammaslääkäri -- viiden shillingin hammaslääkäri!
_Gloria_. Ja minä olen teeskentelevä tytön letukka.
_Valentine_ (kiihkeästi). Ei, ei: sitä minä en voi sietää. Minä tarvitsen yhden illusionin. Teidät. Minä rakastan teitä. (Hän kääntyy Gloriaa kohti ikäänkuin hän ei voisi enää hillitä haluaan saada koskea häneen. Gloria nousee suuttuneena ja on varoillansa. Valentine hyökkää pystyyn ja peräytyy askeleen.) Oi, kuinka hullu minä olen! -- Aivan poissa suunniltani! Te ette voi sitä ymmärtää: yhtä hyvin voisin puhua rantakiville. (Hän kääntyy pois alakuloisena.)
_Gloria_ (tyyntyneenä, kun Valentine vetäytyy syrjään, hiukan katuvaisena). Olen pahoillani. En aikonut olla epäystävällinen, Mr Valentine; mutta mitä minä voin vastata?
_Valentine_ (palaa hänen luokseen. Hänen häikäilemätön esiintymisensä on muuttunut kohteliaaksi ja ritarilliseksi). Te ette voi sanoa mitään, Miss Clandon. Pyydän anteeksi: syy oli kokonaan minun, tai pikemmin minulla oli huono onni. Katsokaa, kaikki riippuu vain siitä, pidättekö te todellakin minusta. (Gloria tahtoo puhua, mutta Valentine tekee torjuvan liikkeen.) Niin, tiedänhän minä, ettei teidän sovi sanoa minulle, pidättekö te minusta vai ette, mutta --
_Gloria_ (valmiina taistelemaan mielipiteittensä puolesta). Ei sovi! Miksikä ei? Minä olen vapaa nainen: miksi minä en voisi sanoa sitä teille?
_Valentine_ (pelokkaana, rukoilevasti, vetäytyy kauemmaksi). Älkää huoliko. Minä pelkään kuulla sitä.
_Gloria_ (ei ole enää pilkallinen). Ei teidän tarvitse pelätä. Minun mielestäni te olette hempeämielinen ja hiukan narrimainen, mutta minä pidän teistä.
_Valentine_ (heittäytyy masentuneena puutarhatuolille). Sitten kaikki on lopussa. (Hän näyttää epätoivoiselta.)
_Gloria_ (hämillään, lähestyy häntä). Mutta minkä vuoksi?
_Valentine_. Siksi että pitäminen ei riitä. Nyt kun ajattelen asiaa vakavasti, niin en tiedä, tokko minä rakastankaan teitä.
_Gloria_ (katselee häntä ihmetellen ja säälien). Olen hyvin pahoillani.
_Valentine_ (taistellen intohimoansa vastaan). Ei, älkää säälikö minua. Teidän äänenne murtaa sydämeni. Jättäkää minut yksin, Gloria. Te olette vallannut minut niin syvästi, etten voi enää taistella tunnettani vastaan. En voi sanoa teille --
_Gloria_ (äkillisen liikutuksen vallassa). Oi, älkää sanoko minulle mitä te tunnette: minä en kestä sitä.
_Valentine_ (hypähtää riemuiten pystyyn, hänen tuskallinen äänensä kuulostaa nyt voimakkaalta ja riemuitsevalta). Oi, vihdoinkin on se hetki tullut -- jolloin minulla on rohkeutta. (Hän tarttuu Glorian käsiin: Gloria katsoo häneen kauhuissaan.) Jolloin meillä molemmilla on rohkeutta! (Hän vetää hänet puoleensa; suutelee häntä kiihkeästi ja nauraa poikamaisesti.) Nyt se on tehty, Gloria. Me rakastamme toisiamme. (Gloria ällistelee vain häneen.) Mutta olitpa sinä aika hirviö! Kuinka julmasti minua peloitti!
_Philipin ääni_ (huutaa rannasta). Valentine!
_Dollyn ääni_ Mr Valentine!
_Valentine_. Hyvästi! Anna minulle anteeksi. (Hän suutelee nopeasti Glorian käsiä ja kiiruhtaa portaille, jossa hän kohtaa Mrs Clandonin. Gloria, aivan suunniltaan, katsoo vain hänen jälkeensä.)
_Mrs Clandon_. Lapset etsivät teitä, Mr Valentine. (Hän katsoo levottomasti ympärilleen.) Onko hän mennyt?
_Valentine_ (hämillään). Hän? (Muistaa). Oi, Crampton. Hän meni jo aikoja sitten, Mrs Clandon. (Hän kiiruhtaa riemuiten alas portaita.)
_Gloria_ (vaipuu alas sohvalle). Äiti!
_Mrs Clandon_ (kiiruhtaa hänen luokseen, peloissaan). Mikä hätänä, armaani?
_Gloria_. Oi, sinä et ole opettanut minulle mitään -- et mitään.
_Mrs Clandon_. Mikä sinua vaivaa?
_Gloria_ (kiihkeästi). Minä häpeän -- häpeän -- häpeän. (Hän punastuu, kätkee kasvonsa käsiinsä ja kääntyy pois äidistään,).
III NÄYTÖS
Clandonin sali hotellissa. Kallis huone alakerroksessa, suuri, lattiaan saakka ulottuva ikkuna, josta voi päästä puutarhaan. Keskellä huonetta seisoo jykevä pöytä, jota peittää punaisenruskea liina ja jonka ympärillä on tuoleja. Pöydällä on sitomattomia matkakäsikirjoja ja aikatauluja. Vieras, joka astuisi ikkunasta sisään ja menisi pöydän ääreen, näkisi vasemmalla puolellaan uunin ja oikealla puolella seinävierustalla kirjoituspöydän lähinnä ovea, joka on etualalla. Jos hänen aistinsa kävisi tähän suuntaan, niin hän ihailisi Lincrusta Waltonin luumun- ja pronssinvärisiä seinäkoristuksia, laudoitusta ja kattolistaa, jäljitettyjä, pronssisia nurkkapylväitä, ikkunan molemmin puolin jalustimilla seisovia marmorisia maljakkoja, joiden jalat ovat mustaa, kiilloitettua puuta, pientä koristekaappia, joka on uunia lähinnä olevan maljakon vieressä, jonka keskiosan kaapinovi on puumosaiikkia ja jonka pyöristetyillä kulmahyllyillä on halpahintaisia sinisiä ja valkoisia porsliiniesineitä, bamburuokoista teepöytää alaslaskettavine hyllyineen ikkunan toisella puolen, tauluja -- valtamerenlaivoja ja Landseerin koiria -- suurta sohvaa ja sen monia tyynyjä huoneen vastakkaisella puolella, kahta mukavaa tuolia uunin edessä ja lopuksi, jos hän kääntyisi taakseen ja katsahtaisi ylös, paksua messinkistä kartiinitankoa ikkunan yläpuolella, josta riippuu punertavan ruskeat ripsiuutimet viheriäisine reunuksineen. Sanalla sanoen, huone on varsin hyvin järjestetty kohottamaan vieraan omanarvon tunnetta ja tyydyttämään häntä sillä tiedolla, että se maksaa punnan päivässä.
Mrs Clandon istuu kirjoituspöydän ääressä, lukien korrehtuuria. Gloria seisoo ikkunan luona, katsellen ulos mietteisiin vaipuneena, jotka silminnähtävästi kiusaavat häntä.
Kello uuninreunalla lyö viisi väsyneellä äänellä, siksi ettei se voi sietää sitä mustaa marmorista sarkofagia, joka on sen kehyksenä.
_Mrs Clandon_. Viisi! Tuskinpa meidän enää tarvitsee odottaa lapsia. Varmaankin he saavat teetä jossakin muualla.
_Gloria_ (väsyneesti). Soitanko?
_Mrs Clandon_. Soita, kultaseni. (Gloria menee uunin luo ja soittaa kelloa.) Vihdoinkin olen saanut nämät korrehtuurit luetuiksi, Jumalan kiitos!
_Gloria_ (astuu väliäpitämättömästi huoneen poikki ja pysähtyy äidin tuolin taakse). Mitkä korrehtuurit?
_Mrs Clandon_. Kahdennenkymmenennen vuosisadan naisten uuden painoksen.
_Gloria_ (hymyillen katkerasti). Siitä puuttuu yksi luku.
_Mrs Clandon_ (etsii arkkien joukosta). Todellako? Sitä minä en usko.
_Gloria_. Minä tarkoitan sellaista lukua, joka ei ole kirjoitettukaan. Ehkäpä minä kirjoitan sen sinun puolestasi -- kun minä saan tietää, miten se loppuu. (Hän palaa ikkunan luo.)
_Mrs Clandon_. Gloria! Yhä uusia arvoituksia!
_Gloria_ Ei. Yksi ja sama arvoitus.
_Mrs Clandon_ (hämillään ja hiukan levottomasti; tarkattuaan häntä hetken aikaa). Lapsi kulta!
_Gloria_ (palaa takaisin). Niin, äiti.
_Mrs Clandon_. Tiedäthän, etten minä kysy koskaan mitään.
_Gloria_ (polvistuu hänen viereensä). Kyllä minä tiedän. Kyllä minä tiedän. (Hän kiertää nopeasti kätensä äidin ympärille ja syleilee häntä kiivaasti.)
_Mrs Clandon_ (ystävällisesti hymyillen, mutta hämillään). Rakkaani: sinähän tulet aivan sentimentaaliseksi.
_Gloria_ (hätkähtää). Oi ei, ei. Älä sano sitä. Oi! (Hän nousee ja kääntyy pois tehden liikkeen, ikäänkuin hän tahtoisi repiä itseänsä.)
_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakkaani, mikä sinua vaivaa? Mikä -- (Edeskäypä tulee sisään kantaen teetarjotinta.)
_Edeskäypä_ (lempeästi). Tätä te kai halusitte, rouva?
_Mrs Clandon_. Kiitos, kyllä. (Hän siirtää tuolinsa kirjoituspöydän äärestä ja käy jälleen istumaan. Gloria astuu uunin luo ja käy istumaan kasvot kääntyneinä poispäin.)
_Edeskäypä_ (laskee tilapäisesti tarjottimen keskelle pöytää). Sitähän minäkin, rouva. Ihmeellistä, kuinka hermot kiihtyvät, jollei saa teetä iltapuolella. (Hän kantaa teepöydän Mrs Clandonin eteen keskustellen samalla.) Nuori neiti ja herra palasivat juuri äsken, rouva. He kävivät soutelemassa, rouva. Hauska huvitus näin kauniilla ilmalla -- hyvin hauskaa ja terveellistä. (Hän ottaa tarjottimen pöydältä ja laskee teepöydälle.) Mr McComas ei tule teetä juomaan, rouva. Hän on mennyt tervehtimään Mr Cramptonia. (Hän nostaa pari tuolia ja asettaa tuolin pöydän kumpaankin päähän.)
_Gloria_ (kääntyy äkkiä kauhun vallassa). Entäs toinen herra?
_Edeskäypä_ (vakuuttaen, puhuen vaistomaisesti laulavalla äänellä). Oi, kyllä hän tulee, neiti, kyllä hän tulee. Hän sousi venettä ja juoksi vain apteekkiin saadakseen jotakin voidetta, millä voidella rakkojansa. Matta hän palaa heti paikalla, neiti -- aivan heti. (Gloria vastustamattoman kauhun vallassa nousee ja kiiruhtaa ovelle.)
_Mrs Clandon_ (nousee puoleksi). Glo -- (Gloria menee ulos. Mrs Clandon katsoo ällistyneenä edeskäypään, jonka kasvot ovat aivan liikkumattomat.)
_Edeskäypä_ (ystävällisesti). Haluaako rouva vielä jotakin?
_Mrs Clandon_. Ei mitään, kiitos.
_Edeskäypä_. Kiitos, rouva. (Hänen vetäytyessään pois huoneesta hyökkäävät Phil ja Dolly loistavalla tuulella sisään. Hän avaa heille oven; sitten hän menee ulos ja sulkee sen jäljessään.)
_Dolly_ (ahneesti). Oi, anna minulle hiukan teetä. (Mrs Clandon kaataa teetä kuppiin.) Me olemme olleet soutelemassa. Valentine tulee aivan heti.
_Philip_. Hän on tottumaton soutamaan. Missä on Gloria?
_Mrs Clandon_ (tuskallisesti, kaataessaan hänelle teetä). Phil: mikä Gloriaa vaivaa? Onko jotakin tapahtunut? (Phil ja Dolly katsovat toisiinsa ja hillitsevät nauruaan.) Mitä se on?
_Philip_ (käy istumaan hänen vasemmalle puolelleen). Romeo --
_Dolly_ (käy istumaan hänen oikealle puolelleen). -- ja Julia.
_Philip_ (ottaa teekupin Mrs Clandonilta). Niin, rakas äiti: se on tuo vanha, vanha juttu. Dolly: älä ota kaikkea kermaa. (Ottaa kerma-astian häneltä.) Niin: keväällä --
_Dolly_. -- nuoren miehen mieli --
_Philip_. -- voi niin helposti -- kiitos (Mrs Clandonille, joka tarjoo kakkuja). -- syttyä ilmi liekkiin. Se voi tapahtua syksylläkin. Kysymyksessä oleva nuori mies on --
_Dolly_. Valentine.
_Philip_. Ja hän on ihastunut Gloriaan siihen määrään, että --
_Dolly_. -- hän suuteli häntä --
_Philip_. -- penkereellä --
_Dolly_ (korjaa häntä). -- huulille, kaikkien nähden.
_Mrs Clandon_ (epäillen). Phil! Dolly! Lasketteko te leikkiä? (He pudistavat päätään.) Salliko hän sen tapahtua?
_Philip_. Me odotimme vain, että Valentine kaatuisi maahan kuin salaman iskemänä ja Glorian halveksumisen murtamana; --
_Dolly_. -- mutta se ei tapahtunutkaan.
_Philip_. Se näytti olevan Glorialle mieleen.
_Dolly_. Sen verran kuin me saatoimme sitä arvostella. (Estää Philipiä, joka aikoo kaataa itselleen toisen kupin teetä.) Ei: sinä olet luvannut juoda vain yhden kupin teetä.
_Mrs Clandon_ (hyvin huolissaan). Lapset: te ette saa olla täällä, kun Mr Valentine tulee. Minun täytyy puhua hyvin vakavasti hänen kanssansa tästä asiasta.
_Philip_. Ottaaksesiko selkoa hänen aikomuksistaan? Mikä rikos Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteita vastaan!
_Dolly_. Sinä olet aivan oikeassa, äiti. Aseta hänet edesvastuuseen. Käytä hyväksesi yhdeksättätoista vuosisataa niinkauan kuin sitä vielä kestää!
_Philip_. Sh! Hän tulee. (Valentine astuu sisään.)
_Valentine_. Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, Mrs Clandon. (Mrs Clandon tarttuu teekannuun.) Ei kiitos: minä en koskaan juo teetä. Luultavasti Miss Dolly ja Phil ovat kertoneet, mitä minulle tapahtui.
_Philip_ (olevinaan, nousee). Kyllä, Valentine: me olemme selittäneet.
_Dolly_ (merkitsevästi, nousee myöskin). Me olemme selittäneet aivan perinpohjin.
_Philip_. Se oli meidän velvollisuutemme. (Hyvin vakavasti). Tule, Dolly. (Hän tarjoo käsivartensa Dollylle, joka tarttuu siihen. He katselevat surullisesti Valentineen, ja astuvat vakavina ulos käsikädessä. Valentine tuijottaa heidän jälkeensä, hämmästyneenä; sitten hän katsoo Mrs Clandoniin saadakseen selitystä.)
_Mrs Clandon_ (nousee ja lähtee pois teepöydän äärestä). Käykää istumaan, Mr Valentine. Tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne, jos sallitte. (Valentine käy hitaasti istumaan sohvalle, hänen omatuntonsa ennustaa hänelle ikävää hetkeä. Mrs Clandon ottaa Philin tuolin ja käy istumaan varta vasten jonkun matkan päähän hänestä.) Ensiksikin minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, että aion puhua asiasta, josta itse tiedän varsin vähän. Ehkäpä en kerrassaan mitään. Minä tarkoitan rakkaudesta.
_Valentine_. Rakkaudestako!
_Mrs Clandon_. Niin, rakkaudesta. Oi, ei teidän tarvitse katsoa niin hämmästyneenä minuun, Mr Valentine: minä en ole rakastunut teihin.
_Valentine_ (hämmästyneenä). Hyvänen aika, Mrs -- (Hillitsee itsensä). Minä olisin hyvin ylpeä, jos niin olisi.
_Mrs Clandon_. Kiitos, Mr. Valentine. Mutta minä olen liian vanha aloittaakseni jotain sellaista.
_Valentine_. Aloittaaksenne! Ettekö te ole koskaan --?
_Mrs Clandon_. En koskaan. Minun kohtaloni on ollut hyvin tavallinen, Mr Valentine. Minä menin naimisiin ennen kuin olin kyllin vanha ymmärtääkseni mitä minä tein. Niinkuin olette itse nähnyt, niin siitä seurasi vain katkera pettymys sekä miehelleni että minulle. Te ymmärrätte siis, että vaikka olenkin ollut naimisissa, niin en koskaan ole tuntenut rakkautta; minä en koskaan ole ollut missään rakkaussuhteissa, ja jos olen täysin suora teille, Mr Valentine, niin täytyy minun tunnustaa, että se mitä olen nähnyt toisten ihmisten rakkausasioista, ei koskaan ole herättänyt kateuttani, vaikka olenkin saanut olla sitä vailla. (Valentine, joka näyttää hyvin happamelta, katselee häntä epäilevästi eikä sano mitään. Mrs Clandon punastuu hiukan; ja hän lisää pidättäen vihaansa). Ettekö te usko minua?
_Valentine_ (hämillään, kun toinen arvasi hänen ajatuksensa). Oi, miksikä en? Miksikä en?
_Mrs Clandon_. Sallikaa minun sanoa, Mr Valentine, että ihminen, joka uhraa elämänsä ihmiskunnan hyväksi, saa tuntea innostusta ja intohimoa, joka on paljoa voimakkaampaa kuin se tunne, jonka itsekäs ihailu ja romanttiset haaveet voivat synnyttää. Mutta minä oletan, että tuollainen intohimo ja innostus ei miellytä teitä? (Valentine, joka tuntee selvästi, että hän sen vuoksi halveksii häntä, vastaa kieltäen pudistaen alakuloisesti päätään.) Sen minä arvasinkin. No niin, minun asemani onkin hyvin epäedullinen, kun minun tulee puhua teidän kanssanne n.s. rakkausasioista, joihin te näytätte olevan perehtynyt.
_Valentine_ (levollisesti). Mihin te pyritte, Mrs Clandon?
_Mrs Clandon_. Luullakseni te sen tiedätte.
_Valentine_. Tarkoitatteko te Gloriaa?
_Mrs Clandon_. Niin. Gloriaa.
_Valentine_ (myöntäen). No niin: minä rakastan Gloriaa. (Keskeyttää hänet, kun hän aikoo puhua). Minä tiedän mitä aiotte sanoa: minulla ei ole varoja.
_Mrs Clandon_. En minä välitä rahoista, Mr Valentine.
_Valentine_. Sitten te olette hyvin toisenlainen kuin kaikki muut äidit, jotka ovat ryhtyneet keskusteluihin minun kanssani.
_Mrs Clandon_. Ah, nyt me tulemme itse asiaan, Mr Valentine. Teillä on kokemusta tällä alalla. (Valentine avaa suunsa vastustaakseen: Mrs Clandon estää harmistuneena häntä puhumasta.) Oi, luuletteko, vaikken suuresti ymmärräkkään näitä asioita, etten sittenkin käsittäisi, että mies, joka ensi tapaamalla voi mennä niin pitkälle kuin te sellaisen naisen seurassa kuin minun tyttäreni, ei ole mikään vasta-alkaja?
_Valentine_. Minä vakuutan teille --
_Mrs Clandon_ (keskeyttää hänet). Minä en moiti teitä, Mr Valentine. Glorian asia on katsoa eteensä; teillä on oikeus huvitella itseänne niin paljon kuin tahdotte. Mutta --
_Valentine_ (vastustaen). Huvitella itseäni! Oi, Mrs Clandon!
_Mrs Clandon_ (taipumattomasti). Kunnianne kautta, Mr Valentine, onko se teidän vakaa aikomuksenne?
_Valentine_ (epätoivoissaan). Kunniani kautta, se on minun vakaa aikomukseni. (Mrs Clandon katsoo tutkivasti häneen. Valentinen humoristinen luonne pääsee voitolle ja hän lisää). Katsokaas, minun aikomukseni on aina vakava; ja kuitenkin -- tässä minä olen, niinkuin te näette.
_Mrs Clandon_. Sitäpä minä juuri epäilinkin. (Ankarasti). Mr Valentine: te leikittelette vain naisten tunteilla.
_Valentine_. No, miksikä en? Jos ihmisyys on ainoa asia maailmassa, jota kannattaa käsittää vakavalta kannalta? No, kyllä minä ymmärrän. (Nousee ja ottaa hattunsa jäykän kohteliaasti). Te tahdotte, että lakkaan käymästä luonanne.
_Mrs Clandon_. En: olen kyllin viisas huomatakseni, että Gloria parhaiten pääsee teistä eroon, jos hän oppii teitä lähemmin tuntemaan.
_Valentine_ (voimatta hillitä hämmästystään). Oi, älkää sanoko sitä, Mrs Clandon. Ettehän te sitä todella tarkoita?
_Mrs Clandon_. Mr Valentine, minä luotan rajattomasti siihen kasvatukseen, jonka Gloria aivan lapsesta saakka on saanut.
_Valentine_ (suurella helpoituksella). O--i! Oi, eihän sitten ole mitään vaaraa. (Hän käy jälleen istumaan ja heittää hattunsa huolettomasti syrjään, ikäänkuin hänellä ei enää olisi mitään pelon syytä.)
_Mrs Clandon_ (harmistuneena hänen varmuudestaan). Mitä te tarkoitatte?
_Valentine_ (kääntyy tuttavallisesti hänen puoleensa). Kuulkaa: opetanko teille jotakin, Mrs Clandon?
_Mrs Clandon_ (jäykästi). Minä olen aina valmis oppimaan.
_Valentine_. Oletteko koskaan tutkinut tykistötiedettä -- kanuunia ja sotalaivoja ja sen semmoista?
_Mrs Clandon_. Onko tykistötieteellä mitään tekemistä Glorian kanssa?
_Valentine_. Paljonkin -- kuvaannollisesti. Koko tämän vuosisadan kuluessa, rakas Mrs Clandon, on tykistöväen edistys riippunut vain siitä taistelusta, jota kanuunamestarit ja kanuunakuulia vastustavien panssarilevyjen tekijät käyvät keskenään. Rakennetaan laiva, joka kestää parhaimpienkin kanuunien tulta. Sitten joku keksii vieläkin paremman kanuunan ja ampuu laivan upoksiin. Sitten rakennetaan vieläkin vahvempi laiva, joka kestää sitäkin kanuunaa, ja sitten tehdään taaskin vahvempi kanuuna, joka ampuu senkin upoksiin ja niin edespäin. No niin! Sukupuolien välinen taistelu on aivan samanlainen.
_Mrs Clandon_. Sukupuolien välinen taistelu!
_Valentine_. Niin: olettehan te kuullut puhuttavan sukupuolien välisestä taistelusta? Ah, minä unohdin: te olette elänyt Madeirassa. Tuo puheenparsi on syntynyt vasta myöhemmin. Pitääkö minun selittää sitä tarkemmin?
_Mrs Clandon_ (halveksivasti). Ei.