Part 3

_Crampton_. Minä käytin sitä jo poikana ollessani, siksi että minua pakoitettiin sitä käyttämään; ja siitä saakka olen seurannut tuota tapaa. Minulla ei ole koskaan ollut hammassärkyä.

_Valentine_. Eikö saippua teidän mielestänne ole hyvin ilkeätä?

_Crampton_. Minä olen huomannut, että kaikki mikä oli minulle hyväksi, oli varsin ilkeätä. Mutta minua opetettiin tyytymään siihen, niin, minua pakoitettiin tyytymään. Ja nyt minä olen tottunut siihen; ja oikeastaan minä pidänkin siitä mausta, kun saippua on vain hyvää.

_Valentine_ (irvistelee). Te olette varmaan saanut erinomaisen huolellisen kasvatuksen, Mr Crampton.

_Crampton_ (vihaisesti). Ei minua ainakaan ole hemmoiteltu.

_Valentine_ (hymyilee hiukan itsekseen). Oletteko aivan varma siitä?

_Crampton_. Mitä te tarkoitatte?

_Valentine_. Minä myönnän, että teillä on erinomaisen hyvät hampaat, mutta olenpa nähnyt yhtä hyviä hemmoitelluillakin ihmisillä. (Hän astuu työkalukaapin luo ja vaihtaa sondin toiseen.)

_Crampton_. Ei se vaikuta hampaihin vaan luonteeseen.

_Valentine_ (myöntyväisesti). Niin, tietysti, luonteeseen! (Hän jatkaa työtään.) Avatkaa suutanne vähän enemmän. Hm! Tuo yksi on vedettävä pois: sitä ei voi pelastaa. (Hän ottaa sondin ulos suusta ja astuu taas tuolin toiselle puolelle puhellakseen.) Älkää pelätkö: ei se tee kipeätä. Minä huumaan teidät.

_Crampton_. Loruja! En minä sitä tarvitse. Vetäkää pois vaan! Minun nuoruudessani opetettiin kestämään tuskia.

_Valentine_. No, jos tahdotte, että se tekee kipeätä, niin samapa se. Minä voin tuottaa teille niin paljon kipua kuin te haluatte, eikä teidän tarvitse maksaa mitään lisään siitä hyvästä, minkä se vaikuttaa teidän luonteeseenne.

_Crampton_ (nousee ylös ja katsoo tuikeasti häneen). Nuori mies: te ette ole maksanut minulle kuuden viikon hyyryä.

_Valentine_. En olekkaan.

_Crampton_. Voitteko te sen maksaa?

_Valentine_. En.

_Crampton_ (mielissään voitostaan). Tiesinhän sen. Kuinka pian te luulette voivanne maksaa minulle veikanne, jos te teette pilkkaa sairaistanne? (Käy jälleen istumaan.)

_Valentine_. Hyvä herra: eivät kaikki minun sairaani ole kehittäneet luonnettansa saippualla.

_Crampton_ (tarttuu häntä äkkiä käsivarteen kiinni, kun hän aikoo astua kaappinsa luo). Sitä pahempi heille! Minäpä sanon teille, te ette ymmärrä minun luonnettani. Jos tulisin toimeen ilman hampaita, niin antaisin teidän vetää joka ainoan suustani näyttääkseni teille, mitä karaistu mies voi kestää. (Hän nyökkää päätään Valentinelle paremmaksi vakuudeksi ja päästää irti hänen käsivartensa.)

_Valentine_ (väliäpitämättömästi). Ja nyt te haluatte tulla vieläkin enemmän karaistuksi, vai mitä?

_Crampton_. Niin.

_Valentine_ (astuu kellon luo). Isäntänä te olette minusta jo kylliksi kova. (Crampton vastaa tähän jonkunlaisella leikillisellä murinalla. Valentine soittaa kelloa ja sanoo iloisesti, ikäänkuin ohimennen, odottaessaan palvelustyttöä.) Miksikä te ette koskaan ole mennyt naimisiin, Mr Crampton? Vaimo ja lapset olisivat tehneet teidän mielenne pehmeämmäksi.

_Crampton_ (odottamattoman kiivaasti). Mitä hittoa se teitä liikuttaa? (Palvelija ilmestyy ovelle.)

_Valentine_ (kohteliaasti). Olkaa hyvä ja tuokaa hiukan lämmintä vettä. (Palvelija poistuu; ja Valentine palaa kaapin luo vähääkään välittämättä Cramptonin kiivaudesta, ja jatkaa keskustelua valitessaan sopivat pihdit ja asettaessaan ne valmiiksi suukapulan ja juomalasin viereen.) Te kysytte, mitä hittoa se minua liikuttaa. Katsokaas, minä olen itse aikonut mennä naimisiin.

_Crampton_ (pilkallisesti). Tietysti, hyvä herra, tietysti. Kun nuori mies on hävittänyt varansa viimeistä penniä myöten ja hänen isäntänsä ottaa kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua hänen kalustonsa takavarikkoon, niin hän menee naimisiin. Olen tehnyt saman huomion jo ennenkin. No niin, menkää naimisiin; ja vajotkaa kurjuuteen.

_Valentine_. Ei mutta kuulkaa! Mitä te siitä tiedätte?

_Crampton_. Minä en ole poikamies.

_Valentine_. Onko siis olemassa Mrs Cramptonkin?

_Crampton_ (ähkyy vimmasta). On -- kirottu olkoon hän!

_Valentine_ (väliäpitämätlömästi). Hm! Ehkäpä olette myös isä, samoin kuin puolisokin, Mr Crampton?

_Crampton_. Kolme lasta.

_Valentine_ (kohteliaasti). Kiroatteko te heidätkin, vai mitä?

_Crampton_ (kateellisesti). Ei, hyvä herra. Lapset ovat yhtä paljon minun kuin hänenkin. (Palvelija tuo sisään lämmintä vettä kannussa.)

_Valentine_. Kiitos. (Hän ottaa kannun hänen kädestään, ja laskee sen työkalukaapille, jatkaen puheitaan). Minä tahtoisin mielelläni tutustua teidän perheeseenne, Mr Crampton. (Palvelija menee ulos; ja Valentine kaataa hiukan vettä juomalasiin.)

_Crampton_. Ikävä kyllä en voi tutustuttaa teitä perheeseeni. Olen onnellinen voidessani sanoa, etten tiedä missä he ovat, enkä pidä sillä väliäkään niin kauan kuin he pysyttelevät erillä minusta. (Valentine kohauttaa olkapäitään ja nostaa kulmakarvojaan ja pistää pihdit juomalasiin.) Ei teidän tarvitse lämmittää tuota minun tähteni. En minä pelkää kylmää terästä. (Valentine kumartuu asettaakseen kuntoon kaasupumpun ja sylinterin, jotka ovat tuolin vieressä.) Mikä raskas kapine tuo on?

_Valentine_. Oi, ei mikään. Minä ponnistan vaan siihen jalallani, jotta minulla vetäessä olisi hiukan tukea. (Crampton näyttää vastoin tahtoaan hätäiseltä. Valentine nousee pystyyn ja asettaa lasin, jossa pihdit ovat, niin lähelle, että hän helposti ylettyy siihen, ja puhuu yhä kiusallisen väliäpitämättömästi.) Te siis neuvotte minua, etten menisi naimisiin, Mr Crampton? (Hän kumartuu tarttuakseen vääntimeen, jonka avulla tuolia voi kohottaa ja laskea alemmaksi.)

_Crampton_ (ärtyisästi). Minä neuvoisin teitä, että vetäisitte hampaani pois, ettekä puhuisi minulle vaimostani. Kiiruhtakaa nyt hiukan. (Hän tarttuu tuolin käsinojiin ja asettuu valmiiksi.)

_Valentine_ (antaa kätensä levätä vääntimellä ja katsoessaan häneen sanoo). Minäpä vedän tuon hampaan pois niin ettette tunne vähintäkään kipua. Lyödäänkö vetoa? Kuinka paljosta?

_Crampton_. Kuuden viikon hyyrystänne, nuori ystäväni. Älkää pitäkö minua pilkkananne.

_Valentine_ (vääntää voimakkaasti tuolin ylös). Olkoon menneeksi! Oletteko valmis? (Crampton, jonka sormet tuolin nopeasti kohotessa, ovat irtaantuneet käsinojista, laskee käsivartensa ristiin rinnalle, istuu jäykkänä ja valmistuu kaikkein pahimpaan. Valentine laskee äkkiä alas tuolinselän, jotta se muodostaa tylpän kulman.)

_Crampton_ (tarttuu kiinni käsinojiin, kun tuoli kallistuu taaksepäin). Varokaa, varokaa, minä olen aivan avuton tällaisessa asen --

_Valentine_ (keskeyttää hänet nopeasti pistäen suukapulan hänen suuhunsa ja tarttuu kiinni kaasukoneen letkun päähän). Pian te olette vieläkin avuttomampi. (Hän painaa letkun pään Cramptonin nenän ja suun yli ja kumartuu hänen rintansa yli pitääkseen kiinni hänen päästään ja hartioistaan. Crampton päästää epäselvän äänen ja koettaa tavoitella Valentinea, jonka hän luulee seisovan hänen edessään. Hetken aikaa hän huitoo käsillään ilmaa, sitten ne laskeutuvat raskaasti alas. Hän on aivan tunnoton. Valentine heittää liian varhaisella ilon huudolla letkun syrjään, ottaa nopeasti pihdit vesilasista ja -- esirippu laskeutuu.)

II. NÄYTÖS

Merihotellin penkereellä. Se on laskettu suurilla litteillä kivillä ja meren puolella on rivi saviruukkujen muotoisia pylväitä, jotka kannattavat kivistä katosta. Kirkas auringonvalo. Hotellin yli-edeskäypä asettaa parhaillaan lautasliinoja aamiaispöytään, seisoen selin mereen; hotelli on hänen oikealla puolellaan, ja vasemmalla, lähinnä merta, portaat, jotka johtavat alas rantaan. Kun hän katselee yli penkereen, niin on vasemmalla hänestä keski-ikäinen herra, joka istuu rautaisella puutarhatuolilla pienen rautapöydän ääressä, pöydällä on sokeriastia ja sen ympärillä surisee kolme ampiaista. Hän lukee Standardia suojellen itseään sateenvarjolla auringolta, mikä elokuussa, näin yhden tienoissa päivällä paahtaa hänen ojossa olevia nilkkojaan. Vastapäätä häntä, hotellin puolella, on tavallinen puutarhasohva. Sisäänkäytävä hotellin vieraita varten on keskellä rakennuksen ulkoseinää; pari potrasta johtaa sinne. Lähellä pilaririviä on puoleksi piilossa kyökinovi pienen säleportin takana. Pöytä, jonka ääressä edeskäypä puuhaa, on pitkä; se seisoo poikittain penkereellä, ja siihen on katettuna viidelle hengelle, kahdelle kummallekin puolen ja yhdelle pöydän päähän, joka on lähinnä hotellia. Pilareita vastassa on toinen pöytä vateja ja lautasia varten.

Edeskäypä on tavallaan merkillinen henkilö. Hän on vanha, harmaahapsinen mies, ulkomuodoltaan varsin hieno. Mies, jonka kasvojen ilme on niin tyytyväinen ja iloinen, että hänen läsnäollessaan kunnianhimo tuntuu suorastaan alhaiselta ja mielikuvitus petokselta itsessään aivan tyydyttävän ja riittävän todellisuuden rinnalla. Hänen kasvoillaan kuvastuu ilme, mikä on kuvaavaa henkilöille, jotka ovat lahjakkaita omalla alallaan ja jotka eivät tunne kateutta siksi että he tietävät kuinka katoava onni on maailmassa.

Herra rautapöydän ääressä ei ole sellaisessa puvussa kuin kylpylaitoksessa tavallisesti ollaan. Hänellä on yllään lontoolainen pitkä takki ja hansikkaat kädessä, ja hänen korkea hattunsa on pöydällä sokeriastian vieressä. Nuo hienot vaatekappaleet, kultasankaiset silmälasit, joita hän käyttää lukiessaan Standardia, Times hänen kyynärpäänsä vieressä, joka peittää kokonaan paikkakunnan lehden, kaikki nämä seikat todistavat hänen arvokkaisuuttansa. Hän on viidenkymmenen-vuotias, parta ajettu ja tukka lyhyeksi leikattu. Näyttää siltä, kuin hän varta vasten olisi vetänyt suupielensä alas, ikäänkuin hän olisi pelännyt niiden pyrkivän ylöspäin ja hän olisi päättänyt estää niitä sitä tekemästä.

Hänellä on suuret, ulkonevat korvat ja turskan väriset silmät ja hänen otsansa on voimakas ja avonainen, ikäänkuin hän nuoruudessaan olisi päättänyt ettei hän koskaan poikkea totuudesta, ei anna lahjoa itseään, käyttäytyy aina jalomielisesti, vaikkei hän ole voinutkaan täydellisesti sulattaa itseensä näitä ominaisuuksia. Hän ei tee sentään naurettavaa vaikutusta. Hänessä ei ole vähintäkään typeryyden eikä tahdonheikkouden merkkiä: päin vastoin, jokainen on valmis ensi hetkessä olettamaan, että hänellä on tavallista enemmän ammattitaitoa. Parasta aikaa hän nauttii niin suuresti kauniista ilmasta ja merestä, ettei hän ole kärsimätön, mutta hän on jo lukenut kaikki uutiset sanomalehdistään eikä jäljellä ole enää muuta kuin ilmoitukset, jotka ovat siksi kuivia, etteivät ne voi houkutella häntä jatkamaan.

_Herra_ (haukoittelee ja laskee lehden kädestään). Kippari!

_Edeskäypä_. Mitä saa luvan olla? (Tulee hänen luokseen.)

_Herra_. Oletteko aivan varma siitä, että Mrs Clandon palaa ennen aamiaista?

_Edeskäypä_. Aivan vannaan, herra. Hän sanoi teidän tulevan neljännestä vailla yksi. (Herra, joka rauhoittuu heti kuullessaan edeskäyvän äänen, katselee häntä haluttomasti hymyillen. Ääni on hiljainen, sävyltään lempeä ja soinnukas, joka tekee tavallisimmankin huomautuksen mieltäkiinniltäväksi. Hän puhuu huolellisesti ja hyvin, tekemättä kieliopillisia virheitä ja käyttämättä epähienoja puheenparsia. Hän katsoo kelloaan ja jatkaa). Kello ei ole vielä niin paljon, herra. Seitsemäntoista minuuttia vailla yksi. Siis kahden minuutin perästä, herra. Kaunis ilma tänään!

_Herra_. On kyllä. Erinomaisen virkistävää, Lontooseen verraten.

_Edeskäypä_. Niin, herra. Kaikki vieraat sanovat samaa, herra. Erittäin miellyttäviä ihmisiä, Mrs Clandon ja hänen perheensä.

_Herra_. Pidättekö te heistä?

_Edeskäypä_. Kyllä, herra. He ovat vapaita ja miellyttäviä käytökseltään, herra, hyvin miellyttäviä, todellakin. Varsinkin nuori neiti ja herra.

_Herra_. Miss Dorothea ja Mr Philip, jollen erehdy?

_Edeskäypä_. Niin, herra. Kun nuori neiti pyytää tai sanoo jotakin, niin hän puhuu tähän tapaan: "Muistakaa, William, me olemme tulleet tähän hotelliin teidän tähtenne, siksi että olemme kuulleet, mikä erinomainen kippari te olette." Nuori herra sanoi minulle, että muistutan hänen isäänsä (herra hätkähtää) ja hän toivoi, että kohtelisin häntä ikäänkuin olisin hänen isänsä. (Hyväilevällä äänensävyllä). He ovat erinomaisen hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä!

_Herra_. Tekö olisitte hänen isänsä näköinen! (Nauraa sille ajatukselle.)

_Edeskäypä_. Oi, herra, ei heidän puheitaan pidä käsittää vakavalta kannalta. Jos se olisi totta, herra, niin nuori neitikin olisi huomannut yhtäläisyyttä.

_Herra_. Eikö hän sitten huomannut?

_Edeskäypä_. Ei, herra. Hän väitti, että muistutin Shakespearen muotokuvaa Stratfordin kirkossa, herra. Siksi hän nimittää minua Williamiksi, herra. Minun oikea nimeni on Walter, herra. (Hän kääntyy mennäkseen takaisin pöydän luo, mutta näkee Mrs Clandonin lähestyvän pengertä portaita myöten rannan puolelta.) Tässä on Mrs Clandon, herra. (Mrs Clandonille tuttavallisella äänellä, olematta kuitenkaan liian tutunomainen.) Eräs herra odottaa teitä, rouva.

_Mrs Clandon_. Kaksi muuta herraa tulee vielä aamiaiselle, William.

_Edeskäypä_. Hyvä, rouva. Kiitos, rouva. (Menee hotelliin. Mrs Clandon astuu etualalle etsien vierastaan, mutta menee pöydän ääressä istuvan herran ohi tuntematta häntä.)

_Herra_ (katselee häntä tarkasti sateenvarjonsa alta). Ettekö te tunne minua?

_Mrs Clandon_ (ihmeissään, katsoo tutkivasti häneen). Oletteko te Finch McComas?

_M'Comas_. Ettekö voinut arvata sitä? (Hän sulkee sateenvarjonsa; laskee sen syrjään; ja asettuu hänen eteensä kädet lanteilla ikäänkuin tarkastamista varten.)

_Mrs Clandon_. Totta tosiaan, tehän se todellakin taidatte olla. (Hän ojentaa hänelle kätensä. Kädenpuristus osoittaa, että he ovat vanhoja ystäviä, jotka kauan ovat olleet erossa.) Minne teidän partanne on joutunut?

_M'Comas_ (leikillisen juhlallisesti). Tahtoisitteko te käyttää parrakasta asianajajaa?

_Mrs Clandon_ (osoittaen silkkihattua pöydällä). Onko tuo teidän hattunne?

_M'Comas_. Tahtoisitteko te käyttää huopahattuista asianajajaa?

_Mrs Clandon_. Kaikkina näinä kahdeksanatoista vuotena olen minä ajatellut teitä parrakkaana, huopahattu päässä. (Hän käy istumaan puutarhatuolille. McComas käy entiselle paikalleen.) Käyttekö te vielä Keskusteluklubin kokouksissa?

_M'Comas_ (juhlallisesti). Minä en nykyään käy missään kokouksissa.

_Mrs Clandon_. Finch: minä ymmärrän. Te olette talttunut.

_M'Comas_. Ettekö muka tekin?

_Mrs Clandon_. En vähääkään.

_M'Comas_. Onko teillä yhä entiset mielipiteenne?

_Mrs Clandon_. Yhtä järkähtämättömästi kuin ennenkin.

_M'Comas_. Siunaa ja varjele! Ja oletteko te vielä yhtä halukas pitämään julkisia puheitakin sukupuolestanne huolimatta? (Mrs Clandon nyökkää). Vaaditteko yhä naiselle omistusoikeutta? (Hän nyökkää taaskin.) Ja puolustatte Darwinin käsityskantaa lajien alkuperästä ja John Stuart Millin essaykirjoitusta vapaudesta? (Nyökkäys). Luette Huxleyn, Tyndallin ja George Eliotin teoksia (kolme nyökkäystä); ja vaaditte akatemiallisia arvoasteita, virkoja ja yleistä äänioikeutta naisille yhtä hyvin kuin miehillekin?

_Mrs Clandon_ (päättävästi). Kyllä. En ole väistynyt tuumankaan vertaa; ja minä olen kasvattanut Glorian jatkamaan työtäni. Siinä syy, miksi olen palannut takaisin Englantiin. Minä tunsin, ettei minulla ollut oikeutta elävältä haudata häntä Madeiraan -- Helenan saarelleni, Finch. Kyllä kai hänet pakoitetaan vaikenemaan samoin kuin minutkin, mutta siihen hän on valmistunut.

_M'Comas_. Pakoitetaan vaikenemaan! Rakas rouva, ei yksi ainoakaan noista mielipiteistä estä häntä nykyään menemästä naimisiin vaikkapa arkkipiispan kanssa. Te moititte juuri äsken minua siitä, että olen talttunut. Te olitte väärässä! Minä pidän kiinni vanhoista mielipiteistämme yhtä tiukasti kuin ennenkin. En käy kirkossa; enkä ole siellä käyvinänikään. Minä tunnustan olevani se mikä minä olen, radikaali filosofi, joka puolustaa vapautta ja yksilön oikeutta, niinkuin mestarini, Herbert Spencer on opettanut minua. Koetetaanko minua saada vaikenemaan? Ei ensinkään. Ihmiset suvaitsevat minua niinkuin vanhaa ukkorähjää. Minuun ei panna mitään huomiota siksi, etten ole suostunut kumartamaan sosialismille.

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sosialismille!

_M'Comas_. Niin, sosialismille. Siihen Miss Gloria vajoaa korviaan myöten kuukauden kuluttua, jos te päästätte hänet täällä valloilleen.

_Mrs Clandon_ (painolla). Mutta minä voin todistaa hänelle, että sosialismi on väärä oppi.

_M'Comas_ (liikutettuna). Minä, Mrs Clandon, olen kadottanut kaikki nuoret oppilaani todistamalla sitä samaa. Olkaa varovainen siinä mitä teette: antakaa hänen kulkea omia teitään. (Hiukan katkerasti). Me olemme vanhanaikuisia: maailman mielestä me olemme jääneet toisista jälkeen. On yksi ainoa paikka enää koko Englannissa, jossa meitä pidettäisiin edistyneinä.

_Mrs Clandon_ (pilkallisesti ja epäilevästi). Kirkossa ehkä?

_M'Comas_. Ei: vaan teatterissa. Mutta nyt asiaan! Miksi te kutsuitte minut tänne?

_Mrs Clandon_. No niin, osittain siksi, että halusin nähdä teitä --

_M'Comas_ (leikillisesti ja hiukan pilkallisesti). Kiitoksia.

_Mrs Clandon_. -- ja osittain siksi, että pyytäisin teitä selittämään kaikki lapsille. He eivät tiedä mitään; ja nyt kun olemme palanneet Englantiin, en mitenkään enää voi salata sitä heiltä. (Kiihkeästi). Finch: minä en saa sitä itse heille sanotuksi. Minä -- (Hän keskeytyy, kun kaksoiset ja Gloria tulevat. Dolly tulee kovaa kyytiä portaita ylös, juoksee kilpaa Philin kanssa, joka juoksee samalla erinomaisen nopeasti ja arvokkaasti, mutta arvokkaisuutensa vuoksi hän ei kuitenkaan ennätä ensin perille, vaan Dolly, joka hyökkää äidin luo ja kiihkeydessään melkein kaataa kumoon puutarhasohvan.)

_Dolly_ (hengästyneenä). Kaikki on järjestyksessä; äiti. Hammaslääkäri tulee; ja hän tuo mukanaan vanhan herran.

_Mrs Clandon_. Dolly kulta, etkö huomaa Mr McComasia? (McComas nousee hymyillen.)

_Dolly_ (hänen kasvonsa venyvät pitkiksi ja osoittavat suurta pettymystä). Mitä? Missä ovat teidän kauniit kiharanne?

_Philip_ (yhtyen lämmöllä hänen puheeseensa). Ja missä partanne? Kaapu, koko runollinen ulkomuotonne?

_Dolly_. Oi, Mr McComas, te olette aivan pilannut itsenne. Miksi ette odottanut kunnes me olisimme tavanneet teitä?

_M'Comas_ (hämmästyy ensin, mutta turvautuu huumoriinsa voidakseen kestää hyökkäystä). Siksi ettei asianajaja voi antaa tukkansa olla kahdeksantoista vuotta leikkaamatta.

_Gloria_ (McComasin toiselta puolelta). Hyvää päivää, Mr McComas! (Hän kääntyy ja Gloria tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä katsoen häntä suoraan ja vakavasti silmiin.) Kuinka hauska saada tavata teitä vihdoinkin.

_M'Comas_. Tämä on kai Miss Gloria, eikö totta? (Gloria hymyilee myöntävästi ja irroittaa kätensä puristaen vielä uudestaan Mr McComasin kättä. Hän vetäytyy sitten puutarhatuolin taakse, nojautuen sen selkänojaan Mrs Clandonin takana). Entäs tämä nuori herra?

_Philip_. Minut ristittiin varsin proosallisena hetkenä. Nimeni -- --

_Mrs Clandon_ (moittivasti). Rakas lapsi, älä ole tyhmä. Kaikki on heille täällä niin uutta, että he ovat tulleet aivan villeiksi. Luulevat voivansa tehdä pilkkaa jokaisesta englantilaisesta, jonka he kohtaavat.

_Dolly_. Niin, miksikä ei: se ei ole meidän syymme.

_Philip_. Minun ihmistuntemukseni on varsin suuri, Mr McComas; mutta minusta on aivan mahdotonta käsittää tämän saaren asukkaita vakavalta kannalta.

_M'Comas_. Minä otaksun, että te olette nuori Philip herra. (Tarjoo kätensä.)

_Philip_ (tarttuu Mr McComasin käteen ja katsoo vakavasti häneen). Minä olin nuori Philip herra -- olin monen monta vuotta; aivan niinkuin tekin kerran olitte nuori Finch herra. (Hän puristaa kerran hänen kättänsä ja päästää sen irti; sitten hän kääntyy pois huudahtaen miettivästi). Kuinka kummallista ajatella poikavuosiaan! (Mr McComas katsoo hänen jälkeensä kaikkea muuta kuin hyvillään.)

_Dolly_ (Mrs Clandonille). Onko Finch saanut ryypyn?

_Mrs Clandon_ (moittien). Rakkaani: Mr McComas syö aamiaista meidän kanssamme.

_Dolly_. Oletko tilannut aamiaista seitsemälle? Älä unohda vanhaa herraa.

_Mrs Clandon_. En minä ole unohtanut häntä, armaani. Mikä oli hänen nimensä?

_Dolly_. Chalkstones. Hän tulee puoli kaksi. (Mr McComasille). Olemmeko me sellaisia kuin te kuvittelitte mielessänne?

_Mrs Clandon_ (vakavasti, vieläpä hiukan varmastikin). Dolly: Mr McComasilla on jotakin tärkeämpää sanottavaa teille. Lapset: minä olen pyytänyt vanhaa ystävääni vastaamaan siihen kysymykseen, jonka te teitte minulle tänä aamuna. Hän on teidän isänne ystävä samoin kuin minunkin; ja hän kertoo teille minun avioliittotarinani paremmin kuin mitä minä voisin sitä tehdä. Gloria: oletko tyytyväinen?

_Gloria_ (vakavana ja tarkkaavana). Mr McComas on hyvin ystävällinen.

_M'Comas_ (hermostuneesti). En ensinkään, neiti Gloria, en ensinkään. Tämä tulee niin äkkiä, etten ole yhtään voinut valmistua siihen -- hm --

_Dolly_ (epäillen). Emme me tarvitsekkaan mitään valmistusta.

_Philip_. Sanokaa meille totuus!

_Dolly_ (painolla). Aivan suoraan!

_M'Comas_ (loukkaantuneena). Minä toivon, että otatte vakavasti sen, mitä nyt aion teille sanoa.

_Philip_ (hyvin vakavasti). Toivoakseni se on sen arvoista. Minun ihmistuntemukseni ei anna minulle paljon toiveita.

_Mrs Clandon_. Phil --

_Philip_. Niin, äiti, hyvä, on. Anteeksi, Mr McComas, älkää välittäkö meistä!

_Dolly_ (sovinnollisesti). Meidän tarkoituksemme on hyvä.

_Mrs Clandon_. Olkaa vaiti molemmat!

_Dolly_ puristaa huulensa kiinni, McComas ottaa tuolin aamiaispöydän äärestä, asettaa sen pienen pöydän ja sohvan väliin, jotta Dolly joutuu hänen oikealle ja Philip hänen vasemmalle puolellensa sekä käy istumaan ikäänkuin hän aikoisi puhua pitkältä. Clandonin perhe katselee häntä suurella jännityksellä.

_M'Comas_. Hm! Teidän isänne --

_Dolly_. Kuinka vanha hän on?

_Philip_. Sh!

_Mrs Clandon_ (lempeästi). Rakas Dolly, älkäämme keskeyttäkö Mr M'Comasia!

_M'Comas_ (painolla). Kiitos, Mrs Clandon, kiitos! (Dollylle). Teidän isänne on viidenkymmenenseitsemän vuoden vanha.

_Dolly_ (hypähtää pystyyn, kiihkoissaan). Viidenkymmenenseitsemän! Missä hän asuu?

_Mrs Clandon_ (moittivasti). Dolly, Dolly!

_M'Comas_ (keskeyttää hänet). Antakaa minun vastata siihen kysymykseen, Mrs Clandon! Vastaus tulee teitä suuresti hämmästyttämään. Hän asuu tässä kaupungissa. (Mrs Clandon nousee pystyyn hyvin harmistuneena, mutta käy jälleen sanattomana istumaan. Gloria katselee häntä hämmästyneenä.)

_Dolly_ (varmasti). Minä tiesin sen. Phil: Chalkstones on meidän isämme!

_M'Comas_. Chalkstones!

_Dolly_. Oi, Crampstones vai mikä hän on. Hän sanoi, että minä olen hänen äitinsä näköinen. Minä tiesin, että hän tarkoitti tytärtänsä.

_Philip_ (hyvin vakavasti). Mr McComas: minä en tahdo loukata teitä millään tavalla, mutta jos teidän tarkoituksenne on käyttää sattumaa hyväksenne ja uskotella minulle, että Mr Crampton on minun isäni, niin en usko vähääkään teidän sanojanne.

_M'Comas_. Ja minkä vuoksi, jos saan luvan kysyä?

_Philip_. Siksi, että olen nähnyt tuon herran; hän on aivan sopimaton ollakseen minun isäni tai Dollyn tai Glorian isä tai äitini mies.

_M'Comas_. Oo, todellako! No niin, hyvä herra, sallikaa minun sanoa teille, olkoon se teille mieleen tai ei, että hän juuri on teidän isänne, teidän sisarienne isä ja Mrs Clandonin puoliso. No! Mitä teillä on siihen sanottavana?

_Dolly_ (irvistellen). Teidän ei tarvitse olla niin paha. Eihän Crampton ole _teidän_ isänne.

_Philip_. Mr McComas: te olette sydämetön. Te näette täällä perheen, joka elää erinomaisessa rauhassa ja vapaudessa, siksi että he ovat isättömiä. Me emme koskaan ole nähneet ainoatakaan sukulaista. Toiset ihmiset eivät ikänä ole asettaneet meille minkäänlaisia vaatimuksia, lukuunottamatta vapaasti valitsemiamme ystäviä. Ja nyt te tahdotte saattaa meidät kaikkein läheisimpään sukulaissuhteeseen miehen kanssa, jota me emme tunne --

_Dolly_ (kiivaasti). Hirveän vanha mies! (Soimaavasti). Ja te aloititte aivan kuin teillä olisi ollut varalla oikein kiltti isä!

_M'Comas_ (suuttuneena). Mistä te tiedätte, onko hän hyvä vai paha? Ja mikä oikeus teillä on valita isäänne? (Kohottaa ääntään). Sallikaa minun sanoa teille, Miss Clandon, että te olette liian nuori --