Part 2

_Philip_. Sallikaa minun esitellä teille, Mr Valentine. Minun äitini, Mrs Clandon. (Mrs Clandon kumartaa. Valentine kumartaa, levollisesti ja hillitysti.) Sisareni Gloria. (Gloria tervehtii kylmän arvokkaasti ja käy istumaan sohvalle. Valentine rakastuu häneen ensi silmäykseltä ja on kovin hämillään. Hän hypistelee hermostuneesti hattuansa ja tekee pienen koomillisen kumarruksen.)

_Mrs Clandon_. Minä kuulin, että meillä on ilo nähdä teidät tänään luonamme aamiaisella, Mr Valentine.

_Valentine_. Kiitoksia paljon -- jollei teillä ole mitään sitä vastaan -- minä tarkoitan, jos olette niin ystävällinen -- (Sisäkölle, äreästi). Mikäs nyt?

_Sisäkkö_. Isäntä tahtoo puhua teidän kanssanne, herra, ennenkuin menette ulos.

_Valentine_. Oi, sanokaa hänelle, että minulla on täällä neljä potilasta. (Clandonit näyttävät hämmästyneiltä, paitsi Philip, joka on aivan liikkumatta.) Jos hän tahtoisi vain odottaa pari minuuttia, niin minä -- minä tulen hetken kuluttua häntä puhuttelemaan. (Luottavasti toivoen että sisäkkö käsittää asian laidan.) Sanokaa, että minulla on kiire, mutta että minä koetan tulla hänen luoksensa.

_Sisäkkö_ (rauhoittaen). Kyllä, herra. (Menee).

_Mrs Clandon_ (aikoo nousta). Minä pelkään, että me häiritsemme teitä.

_Valentine_. Ette lainkaan. Teidän läsnäolonne on minulle suureksi hyödyksi. Asian laita on nimittäin se, että minä en ole voinut maksaa hyyryäni, eikä minulla ole ollut potilaita ennenkuin tänään. Kohtaus isäntäni kanssa tulee olemaan paljoa mieluisampi, kun hän huomaa, että liikkeeni on silminnähtävästi lisääntynyt.

_Dolly_ (suutuksissaan). Kuinka te olette tyhmä, kun kerrotte tuollaista! Ja me kun juuri sanoimme, että te olette hyvin etevä ja arvossapidetty hammaslääkäri.

_Mrs Clandon_ (kauhuissaan). Oi, Dolly, Dolly! Rakas lapsi, kuinka sinä olet niin tahditon? (Valentinelle). Voitteko suoda anteeksi, että minun lapseni ovat niin sivistymättömiä, Mr Valentine?

_Valentine_. Ei se merkitse mitään, minä olen jo tottunut heihin. Onko liikaa, jos pyydän teitä odottamaan viisi minuuttia, jotta pääsen isännästäni eroon?

_Dolly_. Älkää viipykö kovin kauan. Meidän on nälkä.

_Mrs Clandon_ (taas nuhdellen). Dolly, rakas!

_Valentine_ (Dollylle). Olkaa huoleti. (Mrs Clandonille). Kiitos, en minä viivy kauan. (Hän vilkaisee Gloriaan aikoessaan lähteä. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tulee hämilleen.) Minä -- ää -- hm -- kiitoksia paljon. (Hänen onnistuu vihdoin päästä ulos huoneesta; mutta se käy varsin surkealla tavalla.)

_Philip_. Huomasitteko? (Viittaa Gloriaan). Rakastunut ensi näkemältä. Uusi päänahka kokoelmiasi varten, Gloria.

_Mrs Clandon_. Sh-sh, Phil. Hän voi kuulla mitä sinä sanot.

_Philip_. Kaikkea vielä! (Valmistautuu ikävään kohtaukseen.) Kuulehan äiti! (Hän ottaa tuolin työpöydän äärestä ja käy juhlallisesti istumaan keskelle lattiaa, matkien Valentinea. Dolly, joka huomaa että hänen paikkansa operatsionituolin astimella ei sovi hetken juhlallisuuteen, nousee ylös ja näyttää nenäkkäältä ja järkähtämättömältä. Hän menee ikkunan luo ja asettuu selin kirjoituspöytään, nojaten käsillään siihen. Mrs Clandon katselee heitä, ihmetellen mitä on tulossa. Gloria tulee tarkkaavaiseksi, Philip ojentaa vartaloaan, laskee kätensä polvilleen ja aloittaa). Dolly ja minä olemme keskustelleet monesta asiasta viime aikoina, ja minusta näyttää, ottaessani lukuun ihmistuntemukseni -- meistä tuntuu, että (puhuu alleviivaamalla ja katkonaisesti) -- sinä et pane kyllin suurta arvoa siihen tosi-asiaan --

_Dolly_ (hypähtää istumaan pöydän laidalle). Että me olemme täysikasvuisia.

_Mrs Clandon_. Vai niin. Missä suhteessa olen antanut teille syytä valitukseen?

_Philip_. No niin, on olemassa asioita, joiden suhteen sinä meidän mielestämme voisit osoittaa meille suurempaa luottamusta.

_Mrs Clandon_ (nousee. Se lempeys, joka hänen iälleen on ominainen, on äkkiä kadonnut ja sen sijaan hän tuntuu nyt merkillisen ärtyneeltä, sekä arvokkaalta että itsepäiseltä, sekä naiselliselta että järkähtämättömältä, niinkuin sopii naisasian-ajajalle). Phil, maltahan! Muista mitä aina olen opettanut sinulle. On olemassa kahdenlaista perhe-elämää, Phil; ja sinun ihmistuntemuksesi perustuu vain toiseen niistä. (Juhlallisesti). Se elämä, jonka sinä tunnet, perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, jossa jokainen perheen jäsen on toisista riippumaton ja vapaa, jossa toiset eivät sekaannu toisten yksityisiin asioihin. (Hän panee varsinkin painaa tähän viimeiseen osaan lausetta.) Ja koska sinulla aina on ollut tällainen vapaus, niin sinun mielestäsi se on niin luonnollinen asia, ettet sinä pane siihen mitään arvoa. Mutta (purevalla terävyydellä). onpa sitä toisenlaistakin perhe-elämää: elämää, jossa miehet avaavat vaimojen kirjeet ja vaativat heitä tekemään tiliä jokaisesta pennistä, jonka he kuluttavat ja jokaisesta hetkestä päivässä. Missä vaimot kohtelevat samalla tavalla lapsiansa; missä ei ainoakaan huone ole yksityinen, eikä ainoakaan hetki pyhä; missä velvollisuus, tottelevaisuus, rakkaus, koti, siveys ja uskonto ovat sietämättömiä tyranneja ja koko elämä on rangaistusten ja valheitten, sorron ja kapinan, mustasukkaisuuden ja epäilysten ja syytösten alituista kiertokulkua, -- ah, en voi selittää sitä teille: kaikeksi onneksi te ette tiedä siitä mitään. (Käy istumaan hengästyneenä. Gloria on astunut hänen luokseen säihkyvin silmin, yhtä harmistuneena kuin hänkin.)

_Dolly_ (aivan kylmästi). Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmat, luku vapaudesta, hiukan sieltä ja täältä.

_Mrs Clandon_ (taputtaa häntä hellästi olkapäälle, hyvillään hänen pilkastansakin). Rakas Dolly: jospa tietäisit kuinka iloinen minä olen, että se sinulle on vain leikkiä, vaikka se minulle onkin katkerinta vakavuutta. (Päättävämmin, kääntyen Philin puoleen). Phil: minä en koskaan sekaannu sinun yksityisiin asioihisi. Aiotko nyt tehdä kysymyksiä minulle?

_Philip_. Minä pidän velvollisuutenani sanoa sinulle, että se asia, josta haluan puhua, koskee yhtä paljon sinua kuin meitä.

_Dolly_. Sitä paitsi ei ole hyödyllistä hautoa mielessään kaikenlaisia asioita. Sen sinä olet tehnyt, äiti, mutta sinä näet nyt, millä tavalla ne ovat puhjenneet minussa esiin.

_Mrs Clandon_. Minä näen, että te tahdotte kysyä jotakin. No, kysykää siis.

_Dolly_ ja _Philip_ (aloittavat yhtä aikaa). Kuka -- (He keskeytyvät).

_Philip_. Kuuleppa Dolly, minäkö hoidan tätä asiaa vai sinä?

_Dolly_. Sinä saat puhua.

_Philip_. Ole sitten vaiti. (Dolly tottelee.) Kysymys on aivan yksinkertainen. Kun norsunluunkaivertaja --

_Mrs Clandon_ (moittien). Phil!

_Philip_. Hammaslääkäri on ruma sana. Norsunluun ja kullankaivertaja kysyi meiltä, olemmeko me Mr Densmore Clandonin lapsia Newbury Hallista. Seuraten niitä määräyksiä, joita annetaan teoksessa Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytös sekä sinun persoonallisia neuvojasi, että tarpeettomat valheet ovat supistettavat mahdollisimman vähäisiksi, me vastasimme totuudenmukaisesti, ettemme sitä tienneet.

_Dolly_. Emmehän me sitä tiedäkkään.

_Philip_. Sh! Seurauksena siitä oli se, että kitalaen arkkitehti ei tahtonut ottaa vastaan kutsuamme aamiaiselle, vaikka minä epäilen, ettei hän kahtena viime viikkona ole nauttinut muuta kuin teetä ja voileipää. Minun ihmistuntemukseni vie minut siihen johtopäätökseen, että meillä on ollut isä, ja että sinä luultavasti tiedät, kuka hän oli.

_Mrs Clandon_ (jälleen kiihtyneenä). Seis, Phil. Sinun isäsi ei merkitse sinulle mitään, eikä myöskään minulle. (Kiivaasti). Ja se riittää. (Kaksoiset ovat ääneti, mutta tyytymättömiä. He näyttävät noloilta. Gloria, joka on tarkasti seurannut keskustelua, tarttuu puheeseen.)

_Gloria_ (lähestyen). Äiti: meillä on oikeus saada se tietää.

_Mrs Clandon_ (nousee ja kääntyy häneen). Gloria! "Meilläkö!" Mitkä "me?"

_Gloria_ (varmasti). Meillä kolmella. (Hänen ääntään ei voi väärin käsittää: ensi kertaa hän uskaltaa mitellä voimiaan äitinsä kanssa. Kaksoiset menevät heti vihollisen puolelle.)

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Sinun suussasi "me" tarkoitti aina ennen sinua ja minua, Gloria.

Philip (nousee päättävästi ylös ja asettaa pois tuolin). Me loukkaamme sinua: jätetään sikseen koko juttu. Me emme luulleet, että sinä panisit siihen niin suurta huomiota. Minä en huoli tietää mitään.

_Dolly_ (hyppää alas pöydältä). En minäkään. Oi, äiti, älä näytä noin onnettomalta. (Katsoo äkäisesti Gloriaan.)

_Mrs Clandon_ (pyyhkii nopeasti silmiään nenäliinallaan ja käy taas istumaan). Kiitos, rakkaani, kiitos Phil.

_Gloria_ (kylmästi). Meillä on oikeus saada se tietää, äiti.

_Mrs Clandon_ (loukkaantuneena). Ah! Sinä siis vaadit.

_Gloria_. Onko sinun tarkoituksesi, ettemme me koskaan saisi sitä tietää?

_Dolly_. Gloria, älä viitsi. Se on raakaa.

_Gloria_ (tyynellä halveksumisella). Mitä hyötyä on heikkoudesta? Näethän nyt miten tämän hammaslääkärin luona kävi, äiti. Samaa minullekin on tapahtunut.

_Mrs Clandon_, Dolly, Philip (kaikki yhdessä). Mitä sinä tarkoitat? Oi, kerro! Mitä sinulle on tapahtunut?

_Gloria_. Oi, ei mitään merkillistä. (Hän kääntyy pois heistä ja astuu nojatuolin luo uunin ääreen, käy siihen istumaan, melkein selin toisiin. Kun toiset odottavat kiihkeästi, niin hän lisää olkansa takaa, tarkoin harkitulla väliäpitämättömyydellä). Laivalla ensimäinen perämies kunnioitti minua kosimisellaan.

_Dolly_. Eipä, minuapa hän kosi.

_Mrs Clandon_ Ensimäinen perämieskö! Puhutko sinä täyttä totta, Gloria? Mitä sinä hänelle vastasit? (Oikaisee). Suo anteeksi: minulla ei ole oikeutta kysyä sitä sinulta.

_Gloria_. Vastaus on varsin yksinkertainen. Nainen, joka ei tiedä, kuka hänen isänsä on, ei voi ottaa vastaan sellaista tarjoumusta.

_Mrs Clandon_. Luultavasti sinä et tahtonutkaan sitä ottaa vastaan?

_Gloria_ (kääntyy hiukan ja puhuu kovemmalla äänellä). En; mutta oletappas, että minä olisin halunnut!

_Philip_. Katsoitko sinä asiaa samalta kannalta, Dolly?

_Dolly_. En. Minä suostuin.

_Gloria_, Mrs Clandon, Philip (kaikki huutavat yhtä aikaa). Suostuitko sinä! Dolly! No mutta!

_Dolly_ (naiivisti). Näyttikö hän sitten niin typerältä?

_Mrs Clandon_. Mutta miksi sinä sen teit, Dolly?

_Dolly_. Lystin vuoksi. Hän sai ottaa mitan sormestani sormusta varten. Sinä olisit tehnyt varmaan aivan samoin.

_Mrs Clandon_. Ei, Dolly, sitä minä en olisi tehnyt. Asian laita oli se, että ensimäinen perämies kosi myös minua, ja minä vastasin hänelle, että hän voisi säästää sanansa nuoremmille naisille, joita sellainen huvittaisi. Hän näkyy seuranneen minun neuvoani. (Nousee ja menee uunin luo). Gloria, olen pahoillani, jos luulet minua heikoksi; mutta minä en voi sanoa sinulle sitä, mitä sinä haluat tietää. Te olette kaikki liian nuoret.

_Philip_. Tämä on varsin hämmästyttävä poikkeus Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteista.

_Dolly_ (siteeraten). "Vastaa kaikkiin lastesi kysymyksiin, ja vastaa totuudenmukaisesti, niin pian kuin he ovat siksi vanhat, että he osaavat kysyä." Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan äitiys --

_Philip_. Sivu yksi.

_Dolly_. Luku yksi --

_Philip_. Ensimäkien lause.

_Mrs Clandon_. Rakkaat lapset: en minä sanonut, että te olette liian nuoret saadaksenne sitä tietää. Minä sanoin, että te olette liian nuoret uskoakseni teille sellaisen asian. Te olette kaikki lahjakkaita lapsia; mutta minä olen iloinen, että te olette vielä hyvin kokemattomia, ja sen johdosta te ette voisi ymmärtää minua. Minun elämässäni on ollut sellaisia kokemuksia, joita en voi kertoa kellekään, joka ei ole itse kokenut jotakin samantapaista. Minä toivon, että te ette koskaan kypsy vastaanottamaan sellaista luottamusta. Mutta minä pidän huolta siitä, että te saatte tietää kaiken sen, mitä te tahdotte. Oletteko te sitten tyytyväisiä?

_Philip_. Vieläkin uusi vääryys, Dolly.

_Dolly_. Me emme muka voisi ymmärtää sinua!

_Gloria_ (nojautuu eteenpäin tuolissaan ja katselee vakavasti äitiinsä). Äiti: en minä tarkoittanut, etten tahtoisi ymmärtää sinua!

_Mrs Clandon_ (hellästi). Tietysti et, rakkaani. Etkö luule, että minä sen ymmärrän!

_Gloria_ (nousee). Mutta äiti --

_Mrs Clandon_ (vetäytyy hiukan taaksepäin). Niin?

_Gloria_ (itsepäisesti). Se on hullutusta kun väität, ettei meidän isämme merkitsisi meille mitään.

_Mrs Clandon_ (ärsytettynä äkilliseen päätökseen). Muistatko sinä isääsi?

_Gloria_ (miettivästi, ikäänkuin tuo muisto olisi mieluisa). En ole siitä aivan varma. Mutta luulen.

_Mrs Clandon_ (katkerasti). Sinä et ole varma?

_Gloria_. En.

_Mrs Clandon_ (levollisesti ja varmasti). Gloria, jos minä joskus olisin lyönyt sinua (Gloria säpsähtää: Phil ja Dolly tuntevat epämieluisaa kiihtymystä: kaikki kolme tuijottavat häneen, kun hän jatkaa häikäilemättä) -- lyönyt sinua tahallani, varta vasten tehdäkseni sinulle pahaa, lyönyt sinua piiskalla, jonka aivan sitä varten olisin ostanut! Luuletko sinä, että se pysyisi sinun mielessäsi? (Gloria päästää inhon huudahduksen.) Se olisi ollut sinun viimeinen muistosi isästäsi, jollen minä olisi riistänyt sinua häneltä. Minä olen pitänyt hänet erillään sinun elämästäsi: pidä sinä nyt hänet erillään minusta. (Gloriaa värisyttää, hän peittää hetkeksi kasvonsa käsiinsä. Kun hän kuulee jonkun lähestyvän ovea, niin hän kääntyy pois ja on katselevinaan kirjojen nimiä kirjahyllyllä. Mrs Clandon käy sohvaan istumaan. Valentine palaa takaisin.)

_Valentine_. Toivottavasti en ole antanut teidän odottaa kovin kauan. Minun isäntäni on todellakin merkillinen ihminen.

_Dolly_ (kiihkeästi). Oi, kertokaa. Kuinka kauan hän lupasi odottaa hyyryä?

_Mrs Clandon_ (tuskissaan tyttärensä käytöksestä). Dolly, Dolly, rakas Dolly! Et sinä saa tuolla tavalla kysyä.

_Dolly_ (teeskennellen ujoutta). Suokaa anteeksi. Mutta kerrottehan te kuitenkin, Mr Valentine?

_Valentine_. Ei ollut puhettakaan hyyrystä. Häneltä on taittunut hammas; ja hän pyysi minua katsomaan sitä ja tulemaan sitten aamiaiselle hänen kanssansa.

_Dolly_. Käskekää hänet sitten heti tänne ja vetäkää pois hammas; sitten me otamme hänet mukaan aamiaiselle. Antakaa tytön mennä häntä hakemaan. (Hän juoksee kellon luo ja soittaa kiihkeästi. Sitten äkkiä epäillen, hän kääntyy Valentinen puoleen ja lisää). Toivottavasti hän on arvokas -- oikein arvokas henkilö?

_Valentine_. On kyllä. Ei lainkaan minun kaltaiseni.

_Dolly_. Rehellinenkö sielu? (Mrs Clandon vetää hiukan henkeään, mutta hänen vastustusvoimansa on aivan lopussa.)

_Valentine_. Rehellinen sielu!

_Dolly_. Menkää sitten häntä hakemaan.

_Valentine_ (katselee epäillen Mrs Clandoniin). Olen varma siitä, että hän olisi hyvin mielissään, jos -- jos --?

_Mrs Clandon_ (nousee ja katselee kelloaan). Olen hyvin iloinen, jos ystävänne tahtoo tulla kanssamme aamiaiselle; mutta nyt minulla ei enää ole aikaa odottaa: olen luvannut tavata erästä vanhaa ystävääni hotellissa neljännestä vailla yksi; en ole nähnyt häntä siitä saakka kuin läksin Englannista, kahdeksantoista vuotta sitten. Suotteko minulle anteeksi?

_Valentine_. Tietysti, Mrs Clandon.

_Gloria_. Tulenko minä sinun kanssasi?

_Mrs Clandon_. Ei, rakkaani. Minä tahdon olla yksin. (Hän menee ulos, silminnähtävästi vielä varsin huolissaan. Valentine avaa oven ja saattaa häntä.)

_Philip_ (merkitsevästi Dollylle). Hm!

_Dolly_ (merkitsevästi Philille). Ahaa! (Sisäkkö tulee.)

_Dolly_. Pyytäkää, että vanha herra astuu sisään.

_Sisäkkö_ (hämmästyen). Kuinka?

_Dolly_. Tuo vanha herra, jolla on hammassärkyä.

_Philip_. Talon isäntä.

_Sisäkkö_. Mr Cramptonko, herra?

_Philip_. Onko hänen nimensä Crampton?

_Dolly_ (olkansa takaa, sisäkölle). Pyytäkää Mr Crampstones tänne.

_Sisäkkö_ (oikaisten). Mr Crampton, neiti. (Menee.)

_Dolly_ (toistaa ikäänkuin ulkoläksyä). Crampton, Crampton, Crampton, Crampton. (Hän käy istumaan kirjoituspöydän ääreen.) Minun täytyy oppia tuo nimi, muuten jumala tiesi, miksi minä häntä vielä kutsun.

_Gloria_. Phil: voitko sinä uskoa tuollaista hirveää juttua meidän isästämme -- sitä mitä äiti juuri kertoi?

_Philip_. Oi, sellaisia ihmisiä on paljon. Vanha Chamico aikoinaan löi vaimoaan ja tytärtään piiskalla.

_Dolly_ (halveksien). Niin, portugalilainen!

_Philip_. Kun on kysymys raaoista ihmisistä, niin ei ole suurta eroitusta portugalilaisen ja englantilaisen välillä, Dolly. Luota sinä minun ihmistuntemukseeni. (Hän asettuu entiselle paikalleen uunin luo ja koettaa näyttää vanhalta ja viisaalta.)

_Gloria_ (katkeralla kaipauksella). Emme me koskaan enää saa leikkiä vanhaa leikkiämme ja kuvitella mielessämme, millainen meidän isämme on. Dolly: kaipaatko sinä isääsi -- isää, joka oli niin äärettömän rikas?

_Dolly_. Loruja! Entäs sinun isäsi, tuo vanha yksinäinen mies, jolla oli niin herkkä, hellä sydän? Hänestä ei taida olla enää paljonkaan jäljellä, vai mitä?

_Philip_. Tietysti ukko on nyt muuttunut vain turhaksi mielikuvaksi. (Valentinen ääni kuuluu oven ulkopuolelta.) Hiljaa: hän tulee.

_Gloria_ (hermostuneesti). Kuka?

_Dolly_. Chalkstones.

_Philip_. Hiljaa. (He muuttuvat taas käytökseltään hienoiksi. Phil lisää hiljaisella äänellä Glorialle). Jos hän kelpaa aamiaiselle, niin minä nyökkään päätä Dollylle; ja jos Dolly nyökkää sinulle, niin pyydä häntä heti paikalla.

_Valentine_ palaa takaisin isäntänsä kanssa. Mr Fergus Crampton on noin kuudenkymmenen-vuotias, pitkä, kova ja jäntevä, suun ympärillä on itsepäinen, äkäinen, voitonhimoinen piirre, ääni on äreä, mahdikas. Sitä paitsi hän on hyvin hermostunut ja arkatuntoinen, päättäen hänen läpinäkyvästä ihostaan ja kapeista käsistään. Siksi hän on vaivattu siitä vastenmielisyydestä, jota muut tuntevat häntä kohtaan kun hän on pahalla tuulella ja itsepäinen. Tämä käy ilmi hänen tuskallisesta, loukkaantuneesta katseestaan, hänen äänensä valittavasta sävystä, siitä kiusallisesta pelon tunteesta, etteivät muut ehkä halua häntä seuraansa, ja alituisesta, jos kohta epäonnistuneesta yrityksestään peitellä synnynnäistä epäkohteliaisuuttaan ja närkästystään. Hänen terävistä kulmakarvoistaan ja otsastaan näkyy selvästi, että hän on ovela mies; hänessä ei ole mitään mikä osoittaisi varattomuutta tai kauppamiehen itseluottamuksen puutetta: hän on hyvin puettu, ja häntä voisi luulla varakkaaksi tehtailijaksi, joka on perinyt liikkeensä kauppias-aristokratiaan kuuluvalta vanhalta perheeltä. Hänen merensininen takkinsa ei ole tavallista muodinmukaista kuosia. Se ei ole mikään varsinainen merimiestakki, mutta hiukan sen tapainen, ja koristeena siinä on kaksi nappiriviä ja leveät käänteet: takki, joka pikemmin sopisi käytettäväksi veistämössä kuin konttorissa. Hän pitää Valentinesta, joka ei pane pahakseen hänen järeää käytöstänsä, vaan kohtelee häntä kunnioituksella, josta tämä on sydämestään kiitollinen.

_Valentine_. Saanko luvan esittää -- Mr Crampton -- Miss Dorothy Clandon, Mr Philip Clandon, Miss Clandon. (Crampton kumartaa hermostuneesti. Kaikki kumartavat). Istukaa, Mr Crampton.

_Dolly_ (viittaa operatsionituoliin). Tuo on mukavin kaikista tuoleista, Mr Ch -- crampton.

_Crampton_. Kiitos; mutta eikö tämä nuori neiti --? (Osoittaa Gloriaa, joka seisoo lähellä tuolia).

_Gloria_. Kiitos, Mr Crampton: me olemme juuri menossa.

_Valentine_ (työntää hänet tuolin luo leikillisesti mutta varmasti). Istukaa, istukaa. Te olette väsyksissä.

_Crampton_. No niin, koska minä luultavasti olen vanhin läsnäolevista, niin -- (Hän lopettaa lauseen istumalla hiukan vaivalloisesti operatsionituoliin. Sillä välin Phil, joka on tarkastellut häntä hänen astuessaan lattian yli, nyökkää päätään Dollylle; ja Dolly nyökkää vuorossaan Glorialle.)

_Gloria_. Mr Crampton: me estämme Mr Valentinea syömästä aamiaista teidän kanssanne, sillä me olemme pyytäneet häntä tekemään meille seuraa. Äitini olisi todellakin hyvin iloinen, jos tekin tulisitte mukaan.

_Crampton_ (kiitollisuudella, katseltuaan häntä hetken aikaa vakavasti). Kiitoksia. Mielelläni.

_Gloria Dolly Philip_ (kohteliaasti mutisten). Paljon kiitoksia -- Kuinka hauskaa -- Erinomaista --

Keskustelu pysähtyy. Gloria ja Dolly katsovat toisiinsa; sitten Valentineen ja Philiin. Valentine ja Phil, jotka ovat hämillänsä, kääntävät katseensa heistä toisiinsa, ja kohdatessaan toistensa katseet tulevat heti niin hämilleen, että he taaskin katsovat Gloriaan ja Dollyyn. Lopulta he katsovat kaikki eteensä hyvin hämillänsä. Crampton katsoo heihin odottaen, että he puhuisivat. Äänettömyys käy sietämättömäksi.

_Dolly_ (nopeasti, saadakseen vain keskustelun taas käyntiin). Kuinka vanha te olette, Mr Crampton?

_Gloria_ (kiireesti). Pelkäänpä, että meidän nyt täytyy lähteä, Mr Valentine. On siis päätetty, että me tapaamme toisemme puoli kaksi. (Lähenee ovea. Phil seuraa häntä. Valentine menee kellon luo.)

_Valentine_. Puoli kaksi. (Soittaa kelloa.) Paljon kiitoksia. (Hän saattaa Glorian ja Philin ovelle ja menee ulos heidän kanssaan.)

_Dolly_ (joka sillä välin on livahtanut Mr Cramptonin puolelle). Antakaa hänen huumata teitä. Se maksaa viisi shillingiä enemmän; mutta kyllä sitä kannattaakin.

_Crampton_ (huvitettuna). Hyvä on. (Katselee vakavammin häneen). Vai te tahtoisitte tietää kuinka vanha minä olen. Minä olen viidenkymmenenseitsemän.

_Dolly_ (painolla). Silta te näytättekin.

_Crampton_ (harmistuneena). Niin, kyllä kai.

_Dolly_. Miksi te katselette minua tuolla tavalla? Onko jotakin epäkunnossa? (Hän tunnustelee, onko hänen hattunsa suorassa.)

_Crampton_. Te olette jonkun näköinen.

_Dolly_. Kenenkä?

_Crampton_. Te muistutatte ihmeesti minun äitiäni.

_Dolly_ (epäilevästi). Teidän äitiännekö!!! Oletteko aivan varma, ettette tarkoita tytärtänne?

_Crampton_ (kalpenee äkkiä vihasta). Olen: olen aivan varma, etten tarkoita tytärtäni.

_Dolly_ (säälivästi). Pakoittaako hammastanne hyvin pahasti?

_Crampton_. Ei, ei laisinkaan. Ei hammas kirvele, Miss Clandon, vaan vanha muisto.

_Dolly_. Vedättäkää se pois. "Raastakaa juuria myöten pois tuo vanha muisto": huumaus maksaa viisi shillingiä lisään.

_Crampton_ (kostonhimoisesti). Ei, ei suru. Vaan vääryys, jota minulle kerran tehtiin. Vääryyttä en voi koskaan unohtaa; enkä sitä tahdokkaan unohtaa. (Hänen kasvoihinsa tulee leppymätön, katkera ilme.)

_Dolly_ (katselee kriitillisesti häntä). En usko, että te olette meille oikein mieleen, jos te alatte hautoa niitä vääryyksiä, joita te olette saanut kärsiä.

_Philip_ (joka huomaamatta on tullut huoneeseen ja hiipinyt Dollyn taakse). Minun sisareni ei tarkoita mitään pahaa, Mr Crampton, mutta hän ei ole hienotunteinen. Tule nyt, Dolly! (Hän vetää hänet ovelle.)

_Dolly_ (kuiskaa äänekkäästi). Hän sanoo, että hän on vain viidenkymmenenseitsemän; hän väittää, että olen aivan hänen äitinsä näköinen; mutta hän vihaa tytärtään; ja -- (Hänen puheensa keskeytyy, kun Valentine tulee sisään.)

_Valentine_. Miss Clandon läksi jo edeltä.

_Philip_. Älkää unohtako, puoli kaksi.

_Dolly_. Älkää vetäkö pois kaikkia Mr Cramptonin hampaita, muuten hän ei voi syödä meidän kanssamme. (He menevät. Valentine astuu työkalukaappinsa luo ja avaa sen.)

_Crampton_. Mikä hemmoiteltu lapsi, Mr Valentine. Oikea uuden ajan tuote. Kun minä olin hänen ikäisensä, niin sain koko monta selkäsaunaa, jotta oppisin käyttäytymään siivosti.

_Valentine_ (ottaa hammaspeilin ja sondin hyllyltä, joka on kaapin edessä). Mitä te piditte hänen sisarestansa?

_Crampton_. Teitä hän varmaan miellytti enemmän, vai kuinka?

_Valentine_ (ihastuneena). Hän tuntuu minusta -- (Hillitsee itseänsä ja lisää proosallisesti). Mutta eihän se kuulu tähän. (Hän asettuu Cramptonin oikean olkapään taakse ja puhuu ammattiäänellä.) Avatkaa suunne, olkaa hyvä. (Crampton avaa suunsa. Valentine pistää peilin hänen suuhunsa ja tarkastaa hänen hampaitaan.) Hm! Te olette purrut poikki tuon hampaan. Mikä vahinko pilata noin kaunista hammasriviä! Miksi te purette hampain pähkinöitä? (Hän ottaa peilin ulos suusta ja tulee hänen eteensä puhellakseen hänen kanssansa.)

_Crampton_. Minä olen aina purrut hampain pähkinöitä: mitä varten ihmisellä muuten olisi hampaat? (Opettavasti). Oikea tapa säilyttää hampaansa on se, että puree luita ja pähkinöitä niin paljon kuin mahdollista ja pesee hampaansa joka päivä saippualla -- tavallisella keltaisella saippualla.

_Valentine_. Saippualla! Miksikä saippualla?