Part 5

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Niin, niin luulen. Muutoin ei hän juuri pidä koristuksista vaaria, mutta luultavasti hän nyt tarttuu koreuteenkin.

Eerikki Matinpoika. Herra ei itsekään ole paljo koreuden puoleen, siksi eivät ole hänen lapsensakaan.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Ei minusta opi kukaan talossani ylellisyyttä.

Eerikki Matinpoika. Niin, herra on sen sanonut minulle itse.

Bielgeschrey. Onko minulla siis nykyjään ollut kunnia puhua teidänkin kanssanne?

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Ha, ha, ha! taas meni tuuleen. (Kovasti). Minä näen herralla olevan pään aina täynnänsä toimituksia.

Bielgeschrey. Se on totta, hyvä herra! Siksi olenki valinnut ahkeran nuoren miehen vävykseni, joka saattaa olla minulle apuna.

Eerikki Matinpoika. Minä kiitän velvollisesti.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä.

Pernilla. Eikö se ole totta, kuin minä sanon? Ne on ihan kutsujan kaavauksia.

Bielgeschrey. Mutta kuuluu siltä kuin herra olisi tuntenut minun ennen.

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas menee tuuleen. (Kovasti). Mutta tuolta tulee morsian. Katsokaa, herra, tuolla on teidän rakas tyttärenne.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. Hiiteen sellaiset puheenparret.

Viides kohtaus.

Entiset. Madlena.

Bielgeschrey. Tule tänne, lapseni. Minusta on sanomattoman rakasta tietää sen menneeksi niin kauvas, että saan naittaa teidät talostani. Te saatte hyvän miehen, joka voipi holhoa teidät.

Madlena. Sitä en minä epäilekään, varsinkin kuin --

Pernilla. Parasta on että me päätämme sen lyhyesti ja pian; sillä herralla on paljo toimittamisia tänä iltana.

Eerikki Matinpoika. Näkeekö herra sen hyväksi, että avioliittokirja päätetään tänä iltana.

Bielgeschrey. Aivan niin, hyvä herra! Siihen olen tytyvä.

Pernilla. Niin antakaa heti kädet toisillenne. Ne ovat molemmat kuin rakastuneet hiiret.

(He antavat toisilleen kädet, syleilevät toisiaan; jokainen toivottaa onnea. Notarius kirjoittaa ja Pernilla puhuu hänelle hiljaan).

Bielgeschrey. Hyvästi, herra Notarius! Minä lähetän huomenna teille rahaa.

(Notarius menee pois).

Bielgeschrey. Jos tämä päivä on ollut vastuksellinen, niin onpa sitä vastaan ilta sitä iloisempi, kuin olen samalla kertaa saanut sekä tyttäreni että emäntäpiikani naimisiin.

Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Onko herra naittanut emäntäpiikansakin tänä iltana?

Pernilla (osottaa Leonoraa). Se on tuo nuori ihminen, jonka näette tuossa.

Eerikki Matinpoika. Onpa kaunis ihminen, kenenkä se saapi?

Pernilla. Tuon nuoren miehen, joka tuossa seisoo. Hän on kutsujamies tässä kaupungissa.

(Molemmat morsianparit seisovat sillä aikaa vierekkäin ja hyväilevät toisiaan).

Bielgeschrey. Nyt minä olen unhottanut kaikki vastukseni.

Eerikki Matinpoika. Kaikki on käynyt hyvin hyvästi; sillä vaikka puukhollari ja kutsuja, joista toinen on saanut herran tyttären ja toinen emännöitsijän, ovat alhaisia ihmisiä, niin voivat ne kuitenkin hyvästi elättää vaimonsa; sillä olkoon sanottu, rakas lankoni -- -- --

Bielgeschrey. Miksikä te kutsutte minua langoksi?

Eerikki Matinpoika. Minä olen vanhanaikainen mies ja pidän vanhanaikaisia tapoja.

Bielgeschrey (hiljaan). Olkoon, niinkuin Pernilla sanoo, kutsujan kieltä. (Kovasti). En minä sano sitä ylpeydestä, vaan senvuoksi ettei se ole tavallista.

Eerikki Matinpoika. Sen tiedän kyllä, että yleväarvoisten ihmisten kesken on tavallista sanoa herra kaikille.

Bielgeschrey. Hei, älkää pitäkö sitä minun ylpeytenäni.

Eerikki Matinpoika. En ollenkaan, vaan minä olen muuten mies, jonka ei tarvitse hävetä elinkeinoani; sekä minä että poikani voimme elää komeasti ja paitsi tätä panna joka vuosi rahoja säästöön.

Bielgeschrey. Sen minäkin uskon. Mutta toinen vuosi ei ole aina toisen vuoden arvoinen. Ruttovuoden jälkeen luulen olleen hyvän vuoden teidän virkaisille.

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas se pörisee tuuleen. (Kovasti). En ymmärrä ollenkaan mitä herra tällä tarkoittaa?

Bielgeschrey. Minä tarkoitan, että silloin tulee paljo häitä pidettäväksi.

Eerikki Matinpoika. Mitä häillä on tekemistä minun virkani kanssa?

Bielgeschrey. Olettehan te kutsujamies tässä kaupungissa?

Eerikki Matinpoika (hiljaan). En minä koskaan usko häntä selväpäiseksi. (Kovasti) Kuulkaa, hyvä lanko! Jos te puhutte niin ajatuksissanne, niin minä surkuttelen teitä, ja jos te puhutte näin minua pilkataksenne, niin ette tee ollenkaan oikein.

Bielgeschrey. Vaiti langon nimellä! Lempo vieköön! olenko minä teidän lankonne?

Eerikki Matinpoika. Onhan minun poikani tyttärenne kanssa naitu?

Pernilla (hiljaan). Nyt kohta puhkeaa. Mutta mitäpä siihen auttanee?

Bielgeschrey. Kyllähän minä tiedän sen olevan teidän kutsujan puheenpartta kutsua talon piikaa tyttäreksi ja herraa langoksi, mutta jos teidän poikanne on saanut minun emäntäpiikani, niin emme kuitenkaan ole langoksia; sillä totisesti minä en ole koskaan koskenut häneen.

Pernilla. Pidä korvasi auki, Pernilla!

Eerikki Matinpoika. Mitä tuhannen tulimaista te puhutte emäntäpiiastanne? Teettekö te tyttärenne palveluspiiaksenne?

Bielgeschrey. En, minä tunnen kyllin tyttäreni, ja minä tunnen kyllin emännöitsijäni, hyvä kutsujamies!

Eerikki Matinpoika. Minä en ole mikään kutsujamies, saakeli soikoon!

Bielgeschrey. Pernilla! Hän sanoo ei olevansakaan mikään kutsujamies, totta jumalaut' ollette kutsuja.

Pernilla. Aivan, herra! Se on vanhempia kutsujamiehiä tässä kaupungissa.

Eerikki Matinpoika. Mene hiiteen, sinä juorukello! kun kehtaat valehdella! Minun nimeni on Eerikki Matinpoika, ja minä olen puukhollari. Ja tuossa on minun poikani Pekka, joka on laillisesti ja julkisesti tullut naimiseen teidän tyttärenne kanssa.

Bielgeschrey. Mitä lemmon ilvettä tämä on? Minun pääni on jo puoli pyörällä. (Leanderille). Kuulkaa herra! Ettekö te ole puukhollari, Eerikki Matinpoika?

Leander. Suokaa anteeksi, rakas appeni! Minun nimeni on Leander ja olen herra Jeronimon poika.

Bielgeschrey. Kuulkaa, seignör Jonas Korsitsinpoika! Eikö tämä ole teidän nepaimenne?

Oldsur. Suokaa anteeksi. Minun nimeni on Oldsur, ja olen hyvin tuttu ilvehtijä kaupungissa, teidän nöyrä palvelijanne.

Bielgeschrey. Minä kysyn vielä kerran, herra! Ettekö te ole kutsuja tässä kaupungissa?

Eerikki Matinpoika. Ja minä vastaan vielä kerrassaan, että minä olen Eerikki Matinpoika, puukhollari.

Bielgeschrey. Ja te, nuori mies, joka olette saanut minun emäntäpiikani, ettekö te ole kutsuja ja kutsujan poika?

Pekka. Minä olen Pietari, puukhollari, joka olen saanut teidän tyttärenne.

Bielgeschrey. Te olette hullu; tuossahan Pekka puukhollari seisoo.

Leander. Ei, herra! Minun nimeni on Leander.

Bielgeschrey. Voi pahainen päivä! Mitä tämä on? joko minä olen hullu, vai oletteko te hulluja, vai onko Ovidiuksen Metamorphosis muuttunut meidän aikoihimme. Kuule, tyttäreni, etkö sinä ole minun tyttäreni?

Leonora. Olen, pappa kulta!

Bielgeschrey. Ja te, Madlena, ettekö te ole Madlena?

Madlena. Olen, herra!

Bielgeschrey. Ja sinä, tyttäreni, etkö sinä ole naitu Pekka Eerikinpojalle, puukhollarille.

Leonora. Suokaa anteeksi, pappa kulta, minä olen tullut naimiseen Leander Jeronimon pojan kanssa.

Bielgeschrey. Aa!... ja te, Madlena! Eikö se ole kutsuja, jonka te olette saanut?

Madlena. Suokaa anteeksi, herra, se on puukhollari. (Bielgeschrey istuu ja miettii). Eerikki Matinpoika (Leonardille). Herra, teidän veli hyvänne on kokonaan tullut pyöräpäiseksi. Lähetetään sana lääkärille; sillä eihän tuo tunne yhtäkään meistä!

Leonard. Minä olen vallan hämmästyksissäni kaikesta tästä? En usko muuta, kuin että tässä on joku ilve-petos.

Bielgeschrey (hypäten tuolilta). Minä olen Alexander Magnus ja te kaikki muut veinaria, jotka tapan, paikalla.

(Ottaa tuolin käteen ja rupeaa niitä ajamaan. Leonard lyöpi kätensä hänen ympärilleen ja panee hänet istumaan).

Leonard. Rakas veljeni! Ettekö tunne minua?

Bielgeschrey. Voi, voi, voi! minä olen kokonaan typerryksissä näistä seikoista. Te olette veljeni Leonard.

Leonard. Älkää olko millännekään, velikultani! Tutkitaan asiat ajatellen, sillä varmaan on tässä pidetty kavaloita juonia. Kuulkaa, rakas Leonora, minä näen että teidän isänne on tahtonut naittaa teitä mieltänne vastaan, ja te olette käyttänyt petosta päästäksenne sellaisesta naimisesta.

Leonora (polvillaan). Voi, minun rakkain isäni! Minä rukoilen itkevillä kyyneleillä anteeksi. Rakkaus Leanderia kohtaan toiselta puolelta ja mielenkarvaus toiselta puolelta on viettänyt minua käyttämään näitä luvattomia keinoja.

Leander (myös polvillaan). Suosiollinen herra appi! Minä olen se sama, jonka te aamulla niin pilkallisesti ajoitte pois. Minä olen ollut olevinani Pekka Eerikinpoika puukhollari, tämän nimisenä saadakseni sitä aarretta, jota en muuten olisi voinut käsittää.

Pernilla (myös polvillaan). Armias herra! Minä olen päällikkönä koko tässä juonikkaassa komppaniassa. Minä olen keksinyt kaikki nämä kavalat keinot, en pilkatakseni herraani, mutta pelastaakseni rakasta tytärtänne, joka epätoivossa olisi hukuttanut henkensä, jos häntä olisi pakotettu ottamaan tämä puukhollari.

Oldsur (samoin polvillaan). Armollinen herra! Minä olen Oldsur, hyvin oppinut ja keinokas, matkustava ritari. Minä se olin, joka olin asian-ajajana ja kirjoittajana puolen päivän jälkeen, estämässä herraa, ettei hän saanut aikaa puhua Pekka Eerikinpojan kanssa, kun tämä tuli kosioimaan Madlenaa, jota saimme hänet herran tyttäreksi luulemaan.

Bielgeschrey. Voi! Tämän minä kostan, vaikka henkeni menköön.

Leonard. Sen minä vakuutan, että jos olisivat ne ottaneet minunkin joukkoonsa, olisin minäkin, huolimatta siitä kunniasta, jota aina annan veljelleni, antaunut samaan keinoon. Antakaa anteeksi näille nuorille ja pitäkää kaikki nuot kavalat keinot rakkauden ja epätoivon vaikutuksina. Rakkaus on sellainen väkevä kiihko, että se hylkää kaikki, saadakseen sitä, jota hellästi haluaa. Mitä on teillä muuten tätä naimista vastaan? Eikö tämä ole kymmentä vertaa parempi ja arvollisempi kuin tuo toinen? Eikö hän ole taitava, ylevä ja rikas mies?

Bielgeschrey. Mutta _mon frère!_ hän ei taida toimittaa puukhollarin työtä. Minä tahdon sellaisen vävyn, joka olisi taitava siihen, ja voisi olla minulle avullinen vaivaloisissa toimituksissani.

Leonard. Kuulkaa, _mon frère!_ jos suostutte minun neuvooni, niin ajakaa ensin pois kaikki nuo kirjoitusmiehet, menkää ulos ja käykää hyväin ystäväin tykönä iltasilla, nukkukaa puolipäiväis-unenne, ja olkaa niinkuin teillä ei olisi mitään toimittamista, ja katsokaa sitte, eikö tule enempää toimitetuksi talossanne.

Bielgeschrey. Hei, _mon frère!_ älkää puhuko joutavia, kukaan muu ei tiedä mistä kenkä puristaa kuin se, jolla se on jalassa.

Leander. Voi, rakas appeni! jos te annatte vihanne sammua, vakuutan ja lupaan minä käyttää kaiken aikani kirjoitukseen ja luvunlaskuun, auttaakseni teitä toimissanne.

Pernilla. Ja sen minä myös takaan, herra, että hän tekee.

Bielgeschrey. Niin sinä, pärisijä! Sinä saat maksaa minulle tämän leikin.

Pernilla. Jos en minä pitäisi herran taloa kunniassa, niin olisin antanut asiain mennä menoaan. Mutta kun en suvainnut nähdä herraa pilkkana ja mamselia epätoivoon langenneena sellaisessa naimisessa, olen tarttunut tähän keinoon.

Leonard, Hän puhuu oikein, sillä miksikä olisi hän antaunut sellaiseen vaaraan, jos ei hänen ahkera huolensa olisi pakottanut häntä siihen?

Bielgeschrey. Lupaatteko siis minulle, herra, oppia puukhollarin keinoa.

Leander. Sen vannon, rakas appeni.

Bielgeschrey. Mitä te siis neuvotte minun tekemään, _mon frère?_

Leonard. Minä neuvon ja pyydän veljellisen rakkautemme tähden, että te annatte kaikki anteeksi, sillä avioliittokirjat ovat päätetyt, ja niitä ei saata enää purkaa.

Bielgeschrey. Niin on se siis varma, herra, että te tahdotte oppia puulhollarin taitoa?

Leander. Varma, sen vannon, rakas appeni.

Bielgeschrey, Niin kutsun siis teitä vävykseni ja annan kaikille muille anteeksi mitä ne ovat minua vastaan tehneet. Nouskaa nyt ylös! (Kaikki nousevat ylös). Herra Eerikki Matinpoika, te näette kuinka on käynyt. Minä aivoin antaa tyttäreni pojallenne; mutta nämä rakastuneet ihmiset ovat keinotelleet hänen emäntäpiian käsiin. Hän on muutoin varsin hyvä ihminen, hyvistä ihmisistä syntynyt eikä yli neljänkymmenen vuoden vanha, niin että vielä on toivoakin että hän saattaa enentää puukhollarin sukua.

Eerikki Matinpoika. Pitäkää, lemmollakin, itse emäntäpiikanne. Se ei tule koskaan minun miniäkseni.

Bielgeschrey. Siitä sopikaa keskenänne.

Eerikki Matinpoika. Minä haastan teidät oikeuteen.

Bielgeschrey. Haastakaat piikani ja tuo mies, jotka ovat sepittäneet sen avioliiton, sillä minä saatan tehdä valani siitä, että se on tehty tietämättäni.

Eerikki Matinpoika. Voi, minua viheliäistä ihmistä!

Pekka. Voi minua Pekka Eerikinpoika parkaa!

Madlena. Voi minun enkelini! Älä ole vihassa!

Pekka. Mene kyöpelinvuorelle!

Madlena. Minulla on kolmetuhatta riksiä kasvulla, jotka olen saanut hyväkseni herran palveluksessa. Herran tytärkään ei saa niin paljoa myötiäisiksi.

Pekka. Noh, kyllähän minä sitten siihen sopeun, pappa!

Eerikki Matinpoika. Tee kuin tahdot. Tule, lähtekäämme kotiin hyvästi ottamatta noilta pettäjiltä.

Bielgeschrey. Teidän palvelijanne, herra puukhollari! Minä pyytäisin saadakseni panna vävyni teidän opetettavaksenne.

Eerikki Matinpoika. Pankaa hiiteen!

Leander. Hyvästi, herra puukhollari!

Oldsur. Teidän palvelijanne, herra Eerikinpoika! Toivotan onnea!

Pernilla, Hyvästi, herra puukhollari! Prosit, maistukoon!

Pekka. Hyvästi! Lurjukset kaikki tyyni.

Leonard katsojille:

Opiksi sulle olkohon Tää lyhyt näytös, vello, Ett' ahkeroida toista on, Toist' olla hätäkello.

Useat uni mieluisa Ja ilopäivä voittaa; Vaan myöskin liian ahkera Itseään vahingoittaa.

Moni joutavilla juoksuilla Kuluttaa saappaitansa, Parempi ois jos laiskana Hän viruis vuoteellansa.

Ei kelpaa liika sukkeluus, Se turmiohon kaataa, Samaten liika ahkeruus Talottomaksi saattaa.

Ken hätiköipi, juostakseen Se sinne tänne saapi, Rakentaa jälleen purkaakseen, Valapi, sulattaapi.

En ole koskaan kuullunna, En muista, näinkö missä Lie hätäkellon luonnetta Kuvailtu näytelmissä.

Raivaanpa tietä tässä ma, Ja muista: että mistään Ei saada ensikertaista Mi oisi täydellistä.