Part 1

EI OLE AIKAA

Komedia kolmessa näytöksessä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut J. Bäckvall

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1867.

JÄSENET:

Bielgeschrey. Leonard, hänen veljensä. Leonora, hänen tyttärensä. Madlena, emännöitsijä. Pernilla, sisäpiika. Anni, sisäpiika. Kristo Piirustin | Jönssi Santanen | Hänen kirjoittajansa. Kalle Kyneliin | Lauri Läkkinen | Leander, Leonoran rakastaja. Korsits, Leanderin setä. Eerikki Matinpoika, puukhollari. Pekka Eerikinpoika, hänen poikansa. Oldsur, joutomies. Talonpoika. Parran-ajaja. Raatari. Notario.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimäinen kohtaus.

Pernilla. Kyllähän niitä komedioja kirjoitetaan paljokin mailmassa, mutta eipä kukaan ota kirjoittaakseen tuommoisesta malttamattomasta miehestä, jolla ei ole aikaa mihinkään. Jos joku ottaisi tuon työkseen, voisipa herrani siihen antaa hyviä aineita. Sanotaan kyllä sellaisia luontoja olevan harvassa, eikä niistä kenenkään huolivan, mutta onhan niitä koko joukko tässä maassa, tuommoisia levottomia ihmisiä, jotka ihan tyhjästä elämöivät kuin hullut; vaan on toisiakin ihmisiä, joilla voipi olla kymmenenkin asiaa kerrallaan päässänsä ja kuitenkin näyttävät ihan joutilailta. Muistanpa kun joku vuosi takaperin tuomarilla palvellessani ja matkustaessa hänen vaimonsa kanssa, poikkeusimme tieltä muutaman rouvan tykö, joka otti meitä hyvin hyvästi vastaan, mutta jolle tuli meistä paljo hääläämistä. Milloin oli hän tuvassa, milloin kellarissa, milloin hän kiipesi hyllylle, milloin pöydälle, milloin puhua pörisi hän piikain, milloin renkein kanssa. Jo pyysimme häntä kymmenenkin kertaa pysymään levossa, sillä meille olisi ollut tarpeeksi voista ja leivästä. Kymmenenkin kertaa pyyhki hän hikeä otsastansa ja pyysi meitä vielä puolenkaan tiimaa olemaan kärsivällisinä. Rouva vannot itsekseen, että jos hän olisi tietänyt vaimon tuommoista hääläystä alkavan, olisi hän ennen mennyt keskievariin, sillä hän ei olisi tahtonut olla velassa tuolle vaimolle, jolla näetsen oli riita-asia käräjissä. Viimeinkin oli ruoka pöydällä, ja minä luulin näkeväni ainakin jonkun piirakaisen ensi ruuaksi, vaan eipä kaikesta tuosta pauhaamisesta lähtenyt muuta kuin kakkaraista ja jauhopuuroa ja kahdeksan kypseksi keitettyä munaa. Mutta olipa tuo toki jotain! Jospa herra Bielgeschrey kaikella touhullaan voisi munankaan saada tehdyksi, eipä sitten olisikaan niin kumma, kuin on. Jos hän touhuaisi vielä pakkaista ja keripukkia pois ajaakseen, voisi sitä joksikin sanoa. Niin kanteli muinoin eräs vanha maisteri talvella halkoja kamariinsa ja kamarista liiteriin takasin aina siksi, ettei hän enää lämmitystä tarvinnut. Mutta herra ei tee mitään, siinä ei ole mitään eikä siitä tule mitään. Koko tässä talossa ei ole ketään, jota hän kiittäisi ahkeraksi, muuta kuin minä, ja kuitenkaan ei tässä ole ketään, josta olisi vähemmän hyötyä kuin minusta, vaikka kyllä aina olen puuhassa. Kun tuonain kysyi muuan herra minun herraltani, kuinka paljo väkeä hän pitää, vastasi hän, yhden hengen vain, sillä Pernilla on sisäpiikani, kyökkipiikani, kamaripalvelijani, sihteerini, emännöitsijäni, vaimoni; vaikkapa tuo viimeinen asia semminkin on sulaa valetta. Ei sillä että minä olisin juuri siveämpi kuin joku muukaan, mutta eihän hänellä ole aikaa tulla kenenkään viereen, enkä minä ole tosiaan kauniimpi hänen silmissään kuin silloin kun minulla on kynä korvani takana. Mutta tuollapa tulee emännöitsijäni Madlena.

Toinen kohtaus.

Madlena. Pernilla.

Madlena. Voi onnettomuutta, minkälaisia kirjoittajia te olette!

Pernilla. Siinä se herjaa; mikä teitä nyt vaivaa, mamseli!

Madlena. Kun katsoin oven raosta kirjoitustupaan, niin siellä istuivat nuo hartaat ja joivat Espanjan viiniä, ja herra luulee niiden vaan kirjoittavan; ja yksi niistä joi sellaisen muistomaljan: Madlenan muistoksi! tulkoonpa naiduksi tuo vanha piipputynnyri!

Pernilla. Ha! ha! ha!

Madlena. En minä, Jumalan kiitos, vielä niin vanha ole, että heidän tarvitsisi minua verrata vanhaan piipputynnyriin.

Pernilla. Niin minäkin luulisin.

Madlena. Enhän minä ole vielä täyttänyt neljäkymmentäkään vuotta.

Pernilla. No, olipa tämä sitte ikää! Onhan tytöstä vielä viidenkymmenen vuotiaanakin.

Madlena. Ja ilman sitä kannan minä ikäni hyvin, sillä minussa ei ole vielä yhtään ryppyä.

Pernilla. Hoh, kyllähän teillä vielä on, luullakseni, hyvä, kestävä ruumis, synti olisi muuta sanoa. Ei se ole teidän muotonne ja vartalonne tähden kuin ne teitä pilkkaavat, mutta sen vuoksi, että te välistä herralle kantelette.

Madlena. Se on totta, Pernilla! se on rehellisyyteni tähden kuin minä saan kärsiä. Ne luulottavat herraa, että he vaivaavat itsiänsä kuoliaiksi hänen palveluksessaan, ja kärttävät isompaa palkkaa, vaikka he eivät ansaitse puoltakaan siitä minkä saavat, ja paitsi tätä ei ole käsissä markkaakaan, josta ne eivät jo nykäse, niin että herra viimein kerjäläiseksi joutuu.

Pernilla. Älkää sitä sanoko, Herralla on kyllä kovinkin monta silmää päässä ja hän pitää talostaan niin kovinkin tarkkaa vaaria, ettei häntä petetä.

Madlena. Juuri siksi, että hän on aina niin ahkerassa toimessa ja työssä, tulee hän petetyksi. Juuri silloin, kun tahtoisin varoittaa häntä palvelijainsa petollisuudesta, ei hänellä ole muiden joutavain toimitusten tähden koskaan aikaa kuunnella minua. Enkä minä olisi koskaan jäänyt tähän näin kauvaksi ajaksi, jos ei juuri yhden asian tähden.

Pernilla. No, mikä asia se on?

Madlena. Se, että hän lupasi hankkia minulle miehen. Mutta nuo hiikon toimitukset tulevat aina väliin.

Pernilla. Eihän tuolla ole aikaa itsekkään naida, vielä vähemmin naittaa emäntäpiikansa.

Madlena (katkerasti itkein). Kukatiesi olisin jo ollut kauvan aikaa naituna, jos en olisi luottanut hänen lupauksiinsa.

Pernilla. Ettehän toki, neitsy, itse saata kosia. Sen kyllä toivoisin olevan tapana; en mar' minäkään niin kauvan näin kävisi kuin käyn.

Madlena. Ei, kyllä se on totta. Mutta matami Niekko on useita kertoja tarjounut hankkimaan minulle hyvän miehen, mutta minä olen aina odottanut tuota herran armoa.

Pernilla. Neitsy ratkaisee asian oikeen yhtäkkiä ja ottaa herran kerrassaan, kun hänen kerran tapaatte jouten.

Madlena. Milloinka sitä tapaa jouten, Pernilla? Voi, voi, jos jotakin minulle sattuisi, sillä kaikkihan me olemme ihmisiä, niin olisi se hänen syntinsä. Voi, voi, tuota tuhannen hommaa! Mutta mikä siihen on syynä, että muutamilla ihmisillä aina on ajan puute.

Pernilla. En tiedä, neitsyt! Mutta arvelen että samate kuin ne, jotka ovat syntyneet joulu-yönä, aina näkevät kummituksia, ja ne jotka ovat syntyneet sateella, aina itkevät, arvelenpa, että sellaiset hoppusat ja työn hommaiset ihmiset, niinkuin herrakin, lienevät tehdyt kirjoitustuvassa tai syntyneet postipäivänä.

Madlena. Entäs joutavata!

Pernilla. Niin, neitsy! se on vain minun luuloni, jota en pakota muita uskomaan. Olenpa havainnut välistä herran olevan hyvinkin huoletoinna ja rauhallisena, mutta heti, kun hän on kuullut puhuttavan kirjeistä ja toimituksista, on hän tullut semmoiseksi kuin Don Quichote, kun sille puhuttiin matkustavista ratsuherroista. Mahtanee vissiinkin olla joukko homman-nesteitä herran vatsassa, joilla lienee se luonto, että ne alkavat käydä tuhisemaan, kun hän näkee paperipalasen; tai lienee hänellä veren sijassa läkkiä, joka juoksee ympäriinsä hänen suonissaan.

Madlena. Olkoon mitä tahansa, niin ainakin siitä minä kärsin, ja minun onneni on jäänyt syrjään hänen malttamattomuutensa tähden.

Pernilla. Hänen oman tyttärensä onni jääpi senvuoksi syrjään. Hän on luvannut jo satakin kertaa jouduttaa hänelle miestä, mutta on sen taas sata kertaa unhottanut, ja herra Leander, joka on tytärtä rakastanut koko vuoden, ei ole vielä saanut tilaa herraa siitä puhutellakaan.

Madlena. Mutta onko Leanderilla ja mamselilla oikein totta saada toisiaan omakseen.

Pernilla. Aivan varmaan, sen saatte kyllä nähdä.

Kolmas kohtaus.

Leonora. Madlena. Pernilla.

Leonora. Missä on emäntäpiika? Isäni käskee häntä.

Madlena. No, juoksemaanpa sitte.

(Menee).

Pernilla. Olipa hyvä, että hän meni. Nyt saatamme puhua keskenämme tuosta toisesta asiasta.

Leonora. Voi Pernilla! Minä luotan sinun toimellisuuteesi ja isäni hyvyyteen sinua kohtaan.

Pernilla. Tänä päivänä pitääkin mar' siitä tulla jotain; sillä minä en tiedä onko herralla ikään ollut vähempää toimittamista kuin nyt. Minä olen toimittanut Leanderin tulemaan tänne kello 9 aikana ja niin kyllä toivonkin hänen saavan neljänneksenkään tunnin aikaa herran kanssa puhua. Meillä vaan on ajasta ahdas.

Leonora. Kyllähän minäkin toivon, että, kun isäni näkee hänen ja kuulee hänen säätynsä ja varansa, ei tulekaan asia niin vaikeaksi.

Pernilla. Kyllähän se on totta, mamseli! Mutta sepä vaan on temppu tavata häntä joutilaana. Mutta tuolta kuulen hänen tulevan. Se on parasta että menette syrjään.

Neljäs kohtaus.

Bielgeschrey. Lauri Mustonen. Kalle Kyneliin. Jönssi Santanen. Kristo Piirustin. Pernilla.

(Pernilla istuu pöydän viereen kaavimaan kynää, Bielgeschrey tulee yönutussaan, neljä kirjoitusmiestä perässä, joilla kaikilla ovat kirjoituskynät korvan takana).

Bielgeschrey (kävelee edestakasin, katsoen paperilappuun ja huutaa). Lauri Mustonen!

Lauri (juoksee hänen tykönsä). No, herra!

Bielgeschrey (menee toiselle puolelle). Lauri Mustonen.

Lauri. Tässä olen, herra!

Bielgeschrey (menee toiselle puolelle, katsoo, tirkistää). Kalle Kyneliin!

Kalle Kyneliin (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?

Bielgeschrey. Mitä sinä tahdot? Näethän että minulla on toimittamista.

Kalle. Herra on käskenyt minua.

Bielgeschrey. Se on valetta. Miksi olisin sinua käskenyt? Missä on Jönssi Santanen? Eikö hän ole täällä?

Kalle. Täällä hän on, herra.

Bielgeschrey. Jönssi Santanen!

Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Tässä olen, herra!

Bielgeschrey (menee ja katsoo tirkistäen toiselle puolelle). Jönssi Santanen!

Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?

Bielgeschrey. Oletko kirjoittanut puhtaaksi luettelokirjan viime viikon menoista?

Jönssi. Olen, herra! tässä se on.

Bielgeschrey. Onko se verrattu pohjakirjan kanssa?

Jönssi. On herra! Minä ja Kristo Piirustin vertasimme ne aamulla kynttilän valolla.

Bielgeschrey. Te vertasitte kyllä samoin kuin te vertasitte viime kerrankin. Minä en uskalla ikään mitään päästää silleen, ennenkuin olen itse katsellut sen läpi. Mitä sinä teet, Pernilla?

Pernilla. Minä istun ja kaavin kyniä valmiiksi kirjoittajille.

Bielgeschrey. Se on minulle mieleen. Minulla on tuosta pii'asta enemmän hyötyä, kuin kaikista teistä toisista kelvottomista. Nouseppa vähä ylös, Pernilla! Minä istun vertaamaan, Kristo Piirustin! lue sinä, sinä luet -- selvimmästi.

Kristo. 21:nä päivänä annettu 3 talaria 2 markkaa herran ruskeain vaatetten tekopalkkana; 4 markkaa tohveli-pariin Pernillalle.

Pernilla. Se on totta. Minä olen unhottanut kiittää herraa siitä. kiitoksia, hyvänsuopa herra! kyllä minä ne kulutan herran terveydeksi.

Bielgeschrey. Kiitä minua toinen kerta, Pernilla, eikä silloin kun istun toimituksissa. Nyt olisimme jo ennättäneet hyvän kappaleen eteenpäin, jos et olisi lasketellut joutavia. Lue eteenpäin!

Kristo. Neljästä naulasta vasikan lihaa puoli talaria. Neljästä kannusta maitoa markka. Juomarahaa tynnyristä mädänneitä omenoita, jotka saimme lahjaksi, markka. Summa 5 talaria 5 markkaa. Naula kahvea talari. Teeveteen 2 killinkiä. Vintikielestä mamselin kitarriin 3 killinkiä.

Bielgeschrey. Äläpä vielä, kerroppa vielä! Mitä seuraa teeveden perästä?

Kristo. Sen perästä seuraa vintikielestä 3 killinkiä.

Bielgeschrey. Hiisi teidän kopiiastanne ja vertaamisestanne! 2 killinkiä teeveteen, seuraa: killinki kerjäläiselle.

Pernilla. Se on hävitöintä sellaista unhottaa. Nythän koko lasku tulee hulluksi.

Bielgeschrey. No älä muuta sano, Pernilla! Enkö minä ole onnetoin ihminen, jolla on sellaisia palvelijoita. Kun niiden pitäisi minua auttaa toimituksissani, suovat ne vaan lisää minun niskoilleni. Kirjoittakaa uudestaan, te lurjukset, kukin kopiiansa, tietänen sitte viimeinkin sen olevan oikein.

Pernilla. Eikö herra tahtoisi juoda teetä?

Bielgeschrey. Onko minulla aikaa syödä ja juoda? Nyt minulla on kaksi kirjettä kirjoitettavana. Kirjeen kirjoittamista pidetään helppona työnä; mutta ne sen sinä pitänevät, jotka eivät ole koittaneet mitä se on; sillä tässä on samalla kerralla ajatteleminen postipaperia, kynää, läkkiä, kynttilää, sikilliä, niin että voipi tulla päästä hulluksi kaikkea tätä ajatellessa.

Pernilla. Herra unhotti vielä lakan pois luettelostaan.

Bielgeschrey. Se on oikein, Pernilla, se on lukematointa. Kirjoitatteko te siellä, miehet?

Miehet. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Missä ovat kaikki minun kirjoitusneuvoni, Pernilla?

Pernilla (juoksee ympäriinsä). Tässä on postipaperia, tässä on lakkaa, tässä on sikilli.

Bielgeschrey. Tätä piiatta en voisi tulla toimeen, sillä hänellä on _memoria localis_. (Istuu kirjoittamaan, mutta nousee kohta ylös). Pernilla!

Pernilla. Herra!

Bielgeschrey. Ovatko kanat saaneet ruokaa?

Pernilla. Eivät. Herralla on tapana itse ruokkia niitä.

Bielgeschrey. Missä on leivän kannan palaset ja murut, joita eilen leikkelin?

Pernilla. Tuolla ovat kaapissa.

Bielgeschrey (nakkaa ne ulos akkunasta). Tipa! tipa! tipa!

Viides kohtaus.

Leander. Entiset.

Pernilla. No nyt tulee hän juuri parahiksi, ennen kuin herra joutuu kirjoittamaan. Menkää nyt häntä vastaan.

Leander. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, hyvä herra! Minulla olisi kanssanne puhumista, joka on minulle yhtä tähdellistä kuin teillekin.

Bielgeschrey. Mitä se on? Olisitte hyvä ja sanoisitte lyhyesti asianne, sillä aika on minulle aivan kallis.

Leander. Minä olen Jeronimus Kristoffersenin poika --

Bielgeschrey. Tunnen herra Jeronimuksen. Teillä on hyvä mies isänä.

Leander. Minä olen tullut tänne rakkaan isäni neuvosta ja tahdosta -- nöyrimmästi -- -- --

Bielgeschrey (kirjoittajillensa). Kirjoitatteko siellä, miehet?

Kaikki. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Näyttäkääpä nyt kuinka kauvas olette päässeet! Suokaa anteeksi, herra! Tuossa paikassa.

(Mene pitkän pöydän tykö).

Kuudes kohtaus.

Parran-ajaja. Talonpoika. Raatari. Entiset.

Parran-ajaja (tulee ensin sisälle). Olen jo kaksi kertaa tänä aamuna käynyt täällä herran parran ajoa varten, mutta herra ei ollut vielä nousneena.

Bielgeschrey. No, mestari! Joutukaa niin pian kuin mahdollista on; sillä minulla on kädet täynnä toimituksia.

(Hän istuu parran ajolle ja parran-ajaja, saipuaa sivellessä, puhelee).

Parran-ajaja. Onpa melkeen ruma ilma tänä päivänä.

Bielgeschrey. Sen huomaan.

Parran-ajaja. Enpä tiedä miten mailman laita lienee, jota enemmän elää sitä pahemmin käypi, ei kuulla eikä nähdä mitään muuta kuin pahaa. Herra on tainnut kuulla mitä näinä päivinä on tapahtunut.

Bielgeschrey. En. Enpä ole kuullut mitään uutta. Eikä minulla ole aikaakaan uutisia kyselemään; sillä minulla on työtä omista asioistani, eikä ole silmän räpäystäkään aikaa puhua hyvän miehen kanssa.

Parran-ajaja. Niin tahdon minä siis teidän armollenne asian kertoa. Eräs vaimo merimieskasarmissa on yhdellä haavaa synnyttänyt kolmekymmentä-kaksi lasta eikä kuitenkaan ollut vahvempi tavallista raskasna olevaa vaimoa. Mitenkä teidän armonne sen ymmärtää?

Bielgeschrey. Minulla ei ole tarvetta päätäni vaivata semmoisten ymmärtämisellä, sillä ensin pitää mun tietää onko se totta.

Parran-ajaja. Se on niin totta kuin minä tässä seison, sillä minä voin sen tapauksen asianhaaroineen kertoa, sillä kaikki lapset tulivat kasteesen, mutta kuolivat kohta sen jälkeen.

Talonpoika (tulee sisälle). Hyvää huomenta, isäntä! Minulla olisi rahassa maksaa kaksi nelikkoa ohria ja voita.

Bielgeschrey (menee parran-ajajan tyköä hyvin saippuoittuna). Onhan sinulla kolme nelikkoa ohria maksettavana?

Talonpoika. Sen kyllä hyvin tiedän, hyvä isäntä! Mutta isäntä antaisi yhden nelikon tänä vuonna anteeksi; sillä meillä on niin kovat ajat, ettei niitä ole ollut semmoisia koskaan.

Bielgeschrey. Se on vanhaa puhetta. Te valitatte aina.

Talonpoika. Kuulkaapas isäntä! Jolla on korkeat maat niinkuin meillä, se ei ole saanut paljon tänä vuonna. Ohrat näyttivät kyllä joltakin pelloissa; mutta hornatti vieköön, isäntä! saimmekin tänä vuonna vähemmän ohria kuin menneenä; ja tuskin maksetaan meille kaupungissa talari tynnyriltä. Eikö isäntä tiedä mitä markkekongi tulee olemaan tänä vuonna?

Bielgeschrey. En, sitä en voi tietää. Mutta kuules nyt! sinun pitää maksaa minulle rahat kolmesta nelikosta.

Talonpoika. Voi, hyvin mielelläni, hyvä isäntä! hyvin mielelläni; mutta armahtakaa minua tänä vuonna, niin minä sitte rehellisenä miehenä koetan maksaa veron ja arennin.

Bielgeschrey. Niin sinä lupaat joka vuosi, ja se on kuitenkin yhtäkaikki.

Talonpoika. Niin, Jumala paratkoon, isäntä! Kun tauti tulee ja viepi hevosemme, täytyyhän meidän rahalla palkata naapureimme hevosia kyntämään peltojamme.

(Talonpoika ottaa rahoja rievusta. Bielgeschrey alkaa niitä lukea).

Raatari (tulee). Onko herra halunnut saada minun vaatteen mittaa ottamaan?

Bielgeschrey (jättää rahat ja juoksee pois). Kun tulevat, niin tulevat kaikki yhtaikaa!

Raatari. Se on tehty silmänräpäyksessä, hyvä herra!

(Bielgeschrey otattaa mittaa).

Talonpoika. Olivathan rahat oikein, niistä kahdesta nelikosta, herra!

Bielgeschrey (juoksee taas talonpojan tykö). Ai totta, enhän minä lukenutkaan kaikkia rahoja. Tässä keräypi niin paljo asioita kerralla, että tuleehan kokonaan hullupäiseksi.

(Lukee taas rahoja).

Parran-ajaja. Haluaako herra, että tulen toisen kerran takasin.

Bielgeschrey. Johan partani on ajettu, mestari! (Koettaa partaansa, josta käsi tulee saipuaan). No tuhat täytinen! saipua kuivaa leukahani; odotappa vähä, niin kauvan kuin partaa ajetaan. (Istuu taas ja sanoo). Voi Jumala paratkoon sitä, jolla on enempi tekemistä kuin ennättääkään! Kirjoitatteko te siellä?

(Vastataan: kirjoitamme).

Pernilla. Suopuisa herra! Ettekö puhuisi muutamaakaan sanaa tuon herran kanssa, joka on jo odottanut niin kauvan.

Bielgeschrey. Hyvänen aika! Aivan oikeen. Menkää pois te toiset ja tulkaa tiiman perästä takasi. Anteeksi, herra, että olette saaneet seisoa niin kauvan! Näettehän itsekin, että minulle on palattu toimituksia. Mitä olisi teillä muuten asiaa?

Leander. Hyvä herra! Minä olen Jeronimus Kristoffersenin poika, joka isäni suosiolla tulen tänne pyytämään teidän tytärtänne, jota olen jo jonkun aikaa rakastanut. Isäni itse olisi katsonut kunniakseen tulla herra Bielgeschreyn puheille ja minun puolestani tätä esitellyt, mutta hän on voinut vähä pahasti, eikä siksi päässyt ulos näinä päivinä.

Bielgeschrey. Kiitoksia hyvästä tarjouksestanne, mutta suokaa toki kysyä mikä teillä on ammattina.

Leander. Isäni ei ole säästänyt minua kasvattaessaan. Hän on antanut minun kulkea ulkomaillakin, toimittanut minun oppimaan kaikkia hyödyllisiä harjoituksia, useita kieliä, paitsi latinaakin.

Bielgeschrey. Hyvä kyllä, herra! hyvä! Mutta semmoinen vävy minusta olisi mieleeni, joka on toimelias, joka kykenee hyvästi kynään, joka saattaa olla minulle apuna toimituksissani.

Leander. Kyvystäni voin kyllä näyttää todistuksia useilla kirjeillä, joita on taskussani; ja saanhan minä luvan niitä näyttää herralle.

Bielgeschrey. Kirjoitatteko te siellä?

Kaikki. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Näyttäkää, mitä te olette ennättäneet siellä.

(Menee pois ja tulee jälleen takasin).

Leander. Katsokaa tässä, hyvä herra! tässä on useita kirjeitä sekä franskaksi että latinaksi.

Bielgeschrey. Ei minun mieleni niin ollut, herra. Ymmärrättekö puukhollarin toimitusta?

Leander. En; mitä hyötyä minulle siitä olisi?

Bielgeschrey. Siitä olisi minulle hyötyä, sillä muut kirjoitukset eivät tule minulle avuksi. Minä tahdon tyttärelleni hyvän kirjanpitäjän, ja kosk'ei herra ymmärrä sitä toimitusta, niin elkää pahastuko, jos minä en suostu teidän pyyntöönne.

Leander. Aivan mielelläni opettelen minä kirjanpitäjän toimitusta teidän tyttärenne tähden, jota sydämmellisesti rakastan.

Bielgeschrey. Ei, herra! Elkää puhuko enään; se ammatti pitää opittaman lapsuudesta alkaen; ja minä olenkin jo puolittain luvannut pois tyttäreni kirjanpitäjä Erik Matinpojan vanhemmalle pojalle, Pietarille, joka kuulun olevan aika mies ja astuvan isänsä jälkiä.

Leander. Sen minä kyllä tiedän, ettei mamseli koskaan taivu ottamaan semmoista kirjakoita, ja se on minusta hyvin kumma, että herra aikoo antaa tyttärensä sellaiselle.

Bielgeschrey. Niinpä minä sen luulin. Te neitoin veinarit kutsutte kaikkia kunnollisia ja oppineita ihmisiä kirjakoiksi. Se on sellainen mies, joka voipi auttaa minua isoissa toimituksissani, joihin tahdon hukkua.

Leander. Enpä minä tiedä, mitä toimituksia sillä miehellä olisi, jolla ei ole mitään viran tointa.

Bielgeschrey. Minulla on niin monia toimituksia, ettei minulla ole aikaa syömään eikä juomaan. Pernilla! Tuo sanoo, ettei minulla mitään toimituksia ole! Saatathan sinä olla minulle todistajana.

Pernilla. Herralla on kymmenen miehen työtä. Ne ovat hänen vihamiehensä, jotka sanovat ettei hänellä ole toimituksia. Onhan herralla, paitsi minua, neljä kirjoitusmiestä, jotka ovat kyllin todistuksena siihen, että hänellä on toimituksia.

Bielgeschrey. Ja minä tulen ottamaan vielä kaksi lisäksi. Kirjoitatteko te siellä, miehet?

Kaikki. Kirjoitamme kaikin voimin.

Leander. Sen minä sanon, herra, ettei teidän tyttärenne tule koskaan saamaan sitä kirjakoita.

Bielgeschrey. Kuka lempoko minua estäisi?

Leander. Se olen minä ja teidän tyttärenne itsekin.

Bielgeschrey. Noh, kylläpä se on kaunista!

Leander. Sen minä takaan, hyvä herra, ettei siitä tule mitään!

Bielgeschrey. Mutta minä takaan, että tyttäreni pitää olla naitu Pietari Eerikinpojalle, puukhollarille, ennen auringon laskua. Hyvästi, herra! Minulla ei ole aikaa enempää puhua teidän kanssanne. (Leander menee pois). Oletko kuullut kummempaa miestä, Pernilla?

Pernilla. Sen minä sanon, että jos en olisi herraa hävennyt, niin olisin antanut hänelle suuta vasten.

Bielgeschrey. Se mies neuvoo hyvälle miehelle kenelle hänen pitäisi antaa tyttärensä, ja halveksii puukhollaria. Minulla on paljo askaroitsemista, mutta saanhan kuitenkin vähä puhutella tytärtäni. Leonora, tule sisälle!

Seitsemäs kohtaus.

Leonora. Bielgeschrey. Pernilla. Kirjoittajat.

Bielgeschrey. Tyttäreni! Vaikka minulla on paljo tekemistä, on minulla kuitenkin sinun onnesi mielessä.

Leonora. Kiitoksia, rakas isäni!

Bielgeschrey. Mieleni on naittaa sinut.

Leonora. Kiitoksia!

Bielgeschrey. Ja hyvälle, ymmärtäväiselle miehelle.

Leonora. Sen kyllä tiedän, ettei minua isäni anna muulle kuin säädylliselle miehelle.

Bielgeschrey. Ja minä tahdon, että häät pidetään jo tänä iltana.

Leonora. Kuinka rakas isäni sen hyväksi näkee.

Bielgeschrey. En tahtonut sinulta kysyä, ennenkuin lupasin sinun pois, sillä minä tiedän, että sinä olet isääsi tottelevainen lapsi.

Leonora. Voi, rakas isäni! Saanhan juuri sen, jota enimmin rakastan!

Bielgeschrey. Asia on se, josta puhuin sinulle eilen illalla.

Leonora. Ei! Pappa ei puhunut mitään hänestä illalla.

Bielgeschrey. Vai sinä olet unhottanut sen, hyvä lapsi! Minulla on satakin asiaa päässä, ja muistan kuitenkin asiat paremmin kuin kukaan teistä. Se on nuori järjen mies.

Leonora. Niin, se on kyllä aivan totta.

Bielgeschrey. Ja sillä on isäkin hyvä mies, jonka jälkiä poika aikoo astua.

Leonora. Sitä en ollenkaan epäile.

Bielgeschrey. Ja neljässä vuodessa tulee oivallisin kirjanpitäjä koko kylässä.

Leonora. Kuinka? Leanderiko kirjanpitäjäksi?

Bielgeschrey. Sen nimi ei ole Leanderi, sen nimi on Pietari, ja se on kirjanpitäjä Eerikki Matinpojan poika.

Leonora. Voi taivasten tekijä! Mitä minun pitää kuulla? Koska ma luulin sitä Leanderiksi herra Jeronimon pojaksi.

Bielgeschrey. Ei, lapseni, ei siitä kaupasta ole sinulle. Se tuhnus oli täällä vasta, mutta sai vasikan nahan.

Leonora. Voi minua onnetointa ihmistä! Antaisitteko te minun sellaiselle kirjakolle.