Part 2

_Moonika_. Saammepa nähdä. (Avaa). Mitä tahdotte?

_Ääni ulkopuolelta_. Emmekö vaihda valokuvia, rouva-kulta?

_Moonika_. Tiehenne veijari -- kyllä minä teidät opetan! Kuulkaa herra! Oletteko olleet tutkinnossa tänään? Tiedättekö kuinka herra Aksel Falckin on käynyt -- häh?

_Ääni_. Kepposet saanut, armas iso-äiti, repposet!

_Moonika_. Oh, hävetkää toki valehdella! Tiehenne! (Panee akkunan kiinni.) Tuosta emme ole tietävinämmekään. Iso-äiti vielä päälle päätteeksi. Kas niin! Olemmeko valmiit?

_Maalin ja Sally_. Olemme!

_Moonika_. Onko pöytä valmis?

_Maalin_. On.

_Moonika_. Entäs kahvi?

_Sally_. Valmis myöskin.

_Moonika_. Ja lahjat?

_Sally_. Kunnossa.

_Moonika_. No, jumalan kiitos, puuttuu vaan -- -- Soitetaan -- --!

_Sally_. Se on Aksel!

_Moonika_. Minä menen avaamaan.

_Sally_. Ei -- minä menen....

_Maalin_. Ei -- antakaa minun mennä, ehkä sieltä tulee vaan isäni.

_Moonika_. Se on totta. -- No, kiiruhda sitte, lapsi! Nyt hän soittaa taas. (Maalin avaa ja tulee sisälle isänsä kanssa.)

_Moonika_. No, nöyrimmästi tervetullut, patroona Holm. Teittepä oikein ystävällisesti, kun tulitte tänään meitä tervehtimään.

_Sally_. Palvelijanne!

_Patroona_. Palvelukseenne, hyvä herrasväki. -- Niin se on. -- Pitihän sitä päästä vähän iloon osalliseksi. Enhän vaan ole myöhästynyt?

_Moonika_. Ette suinkaan. Vielä me häntä odotamme, mutta kai hän nyt pian tulee.

_Patroona_. Pidän paljon siitä pojasta niin sanoakseni. Mutta en minä siltä juuri ole ajatellut ruveta hänelle isäksi. Ja siksi oli mielestäni paras, ettei tytöntynkä tullut tänne noin ihan varta vasten ja yksin.

_Moonika_ (Itsekseen.) Moukka! (Ääneen.) Niin herra patroona, vaivojahan niistä pojista on.

_Patroona_. Niin -- entäs tytöistä sitte?

_Maalin_. Kunhan hänelle vaan kävisi onnellisesti!

_Patroona_. Niin, niin! Muistaakseni ne antavat ja jakelevat runsaasti repposia, näin kevätpuoleen. Ensi kerralla meitä oli neljätoista ja toisella kerralla olin minä itse kymmenes.

_Sally_. Herranen aika! Onko patroonakin saanut repposet -- kaksi kertaa?

_Patroona_. Kolme kertaa kaikkiaan.

_Moonika_. Onko se mahdollista?

_Patroona_. Mahdollista! Helpompi on saada repposet kuin onnistua. Kaksi kertaa se riivattu Allen minut passitti matkaan.

_Sally_. Hänkö -- joka on niin kiltti?

_Patroona_. Mitäs tehdä? Mies parka, kyllähän Allen koetti parastaan minusta, mutta se siemen lankesi kivistöön. Minä en koskaan saanut päähäni Euklidesta. Mutta --. en minä niin tyhmä ole kuin päältä päättäen luulisi.

_Moonika_. Ette suinkaan. (Syrjään.) Eiköhän?

_Patroona_. Luojan sormi näytti minulle maanviljelyksen ja siitä on varoja keräytynyt. Minä pidän huolen viljelyksistäni ja viljelys pitää minusta. Voikos paremmin olla?

_Moonika_. Mutta Aksel viljelee päätään.

_Patroona_. Mitäs siitä kasvaa? Laakeria korkeintaan. Parempi minusta on viljellä nauriita.

_Moonika_. On niin, mutta ei maisteri seppeleeksi. Paikkansa kullakin.

_Maalin_. Kun hän vaan ei takertuisi kasviopissa!

_Patroona_. No, en minä luule hänen kykenevän eroittamaan ruista vehnästä. Mutta sama se. Poika on kelpo poika, se on varma, ja jos hyvin käy, niin... Mutta aikanansa sinne ehditään. Koska hän itse tulee?

_Moonika_. Hän voi tulla koska tahansa. (Vilkkaasti). Voi jos te patroona tahtoisitte olla oikein kiltti?

_Patroona_. Koetan parastani, Moonika rouva.

_Moonika_ (näyttää kyökin ovea). Ettekö suostuisi menemään tuonne hetkeksi? Nähkääs siitä tulisi semmoinen ilo! Aksel ihastuisi niin kovin, kuin näkee teidän kunnioittaneen häntä tulollanne.

_Patroona_. Mutta -- tuonneko? Pitääkö minun seisoa tuolla kyökissä?

_Moonika_. Niin, niin -- antakaa nyt anteeksi patroona kulta, mutta tuolla oikean puolisessa kammarissa on meillä, Sallyllä ja minulla pikku kapineemme ja siksi pitäisi teidän olla kyökissä vaan siunaaman aikaa. Tuossa paikassa sieltä pääsette.

_Patroona_. Kyllä täällä on jotenkin tukalat paikat.

_Moonika_. Ei se kestä kauan. Mutta älkää tulko sieltä ennenkuin minä annan luvan.

_Patroona_. En millään muotoa, olkoon nyt menneeksi.

_Moonika_. Kiitos, hyvä, rakas patroona!

(Patroona menee).

_Maalin_. Se oli oikein täti, nyt saamme olla paremmin rauhassa ensi hetken.

(Menee akkunan luo).

_Moonika_. Ja nyt on kaikki komeasti kunnossa. Lapsi vaan puuttuu, niinkuin entisen ukon kylpyammeesta. Voi, jos hänen äitinsä, Eeva vainaa, nyt vaan olisi täällä. Kuinka onnellinen hän olisi!

_Sally_. Mutta pelkäisi myös, sillä hetki on tärkeä. Eihän tässä ole kysymys mitättömästä tutkinnosta, se olisi vaan kuin tuuliaispää vesilasissa. Mutta apu-raha, matkat, koko hänen tulevaisuutensa.

_Moonika_. Juhlapäivä nyt on. Kuinka moni nyt istuu vapisevin sydämin. Luulajan rovastin perhe kuuluu tulleen sieltä peräpohjasta asti tänne, ja Drottheimin kreivittären näin itse istuvan vaunuissaan tutkintosalin ulkopuolella. Hän tahtoi tietysti heti tietää miten nuoren kreivin kävi tutkinnossa.

_Sally_. Jok'ainoa isä, niin valtioneuvos kuin tallirenki, jolla vaan on poika hammasrattaissa, on tänään levoton.

_Moonika_. Viime yönä olivat äidit kalpeita. Moni nousi myötäänsä vuoteeltaan kuunnellaksensa poikansa oven takana, kuinka lapsi raukka asteli raskain askelin edes ja takaisin ja valvoi lamppunsa ääressä kaiken yötä. Ja sitte kun aamulla vei pojalleen kahvia, olisi niin mielellään tahtonut suudella häntä eikä rohjennut, olihan poika niin juhlallinen. Itse minä olen ihan suunniltani. Päässäni pyörii kokonainen komppania tuumia. -- Voi niitä armaita lapsikultia! Jumala heitä siunatkoon!

_Maalin_ (arasti). Täti!

_Moonika_ ja _Sally_. Noh?

_Maalin_. Täti kulta!

_Moonika_ ja _Sally_. No, -- no -- noh?

_Maalin_. Minä näin hänet.

_Moonika_. Oliko hänellä valkia lakki?

_Maalin_. Ei.

_Moonika_. Se on mahdotonta. Osaanhan minä itse kaikki hänen osattavansa pelkästä pelosta hänen tähtensä.

_Maalin_. Hän tuli ensin suoraan tänne päin, mutta sitte hän katsahti akkunoihin ja poikkesi sitte syrjäkadulle, niin kuin ei olisi uskaltanut tulla tänne.

_Sally_. Herra armahda!

_Moonika_. Hän on saanut repposet!

(Tarttuu sukankutimeen ja istuu kutomaan.)

_Maalin_ (hetken perästä). Ehkä täti ei jättänyt häntä ollenkaan rauhaan, niin että hän oli ihan rasitettu.

_Sally_. Ei lapsi, nyt puhut väärin. Moonika ei ole syyllinen -- vaan sinä, vaikka et itse tiedäkään. Moonika kyllä toisinaan toraili häntä, mutta vaan saadakseen häntä lepäämään. Mutta vaikka minä olisin kuinka hartaasti pyydellyt, vastasi Aksel aina: Maalinin takia teen mitä tahansa, uskallan mitä tahansa ja kärsin mitä tahansa. Enhän minä koskaan voi toivoa saada häntä omakseni, sillä minulle hän on liian hyvä, mutta hän saa nähdä olevansa minun vahvuuteni. Jos olisin parempi kuin olen, tekisin suurempia töitä hänen kunniakseen, nyt voin vaan olla _ensimmäinen_ tutkinnossani. Siksi hän nyt on ahkeroinnut nämä kolme vuotta, lepäämättä tai huvittelematta, yöt päivät; sinun kuvasi katseleminen on ollut hänen ainoa ilonsa. Niin itke Maalin, sillä sääliä hän ansaitsee. Hän tahtoi olla paras siinä missä voi ja kuka ties --! Ehkä hänen sielussaan kyti salainen toivo. Mistä hän muuten olisi saanut niin paljon voimia? Nyt on kaikki mennyt.

_Moonika_ (heittää kutimensa maahan ja nyyhkyttää). Eeva, -- Eeva!

_Sally_. Rakas Moonika, isku oli kova, mutta tapahtukoon Herran tahto. Nyt emme saa itkeä ja valittaa, meidän täytyy koettaa lohduttaa poikaparkaa voimiemme mukaan. Auta minua Maalin kulta! Pois kaikki nämä koristukset.

_Moonika_. Mitä sinä teet? Etkö nyt sallisi poikaparalle pienintäkään iloa tänään. Luuletko sinä sen olleen hänen syynsä, että hän sai repposet?

_Sally_. Etkö ymmärrä, että hän tuntee nöyryytyksensä vielä paljon katkerammin nähdessään, kuinka hartaasti olemme iloinneet ja kuinka sokeasti luottaneet.

_Moonika_. Sinulla on oikein -- aivan, oikein! Täällä täytyy kaiken näyttää jokapäiväiseltä. Ja meidän täytyy näyttää siltä, kun ei koko asia olisi mistään arvosta, ainakaan meille. Kunhan hän nyt vaan tulisi sisään.

_Sally_. Se minun sydäntäni enin kirveltää, että hän niin pelkää meidän epätoivoamme.

_Moonika_. Maalin, kurkista ulos ikkunasta! Ja nyt pois tämä romu! Mielelläni löisin kaikki palasiksi. Kas tuolla minun tyynyni ja tuolla sinun (heittää ne sisähuoneesen). Pois kukat ja köynnös-riekulat. Ja tuoli säilyyn. Se saa nyt seista vinnillä. Ja vaaterääsyt sitte. Ulos! Kuinka monet ovat nyt iloiset ja onnelliset! Kuinka monet äidit nyt itkevät ylpeyden kyyneleitä! Voi niitä sähkösanomia, onnentoivotuksia ja ilohuudahduksia! Sally, Sally.

(Syleilevät toisiansa.)

_Sally_. Moonika, meidän täytyy panna arkivaatteet näiden vaatteiden päälle. Emme jouda enää vaihtamaan.

_Maalin_. Tuolla hän taas tulee.

_Sally_. Hän tulee tänne. Kuinka hän nyt näyttää väsyneeltä ja menehtyneeltäkö?

_Moonika_. Poika -- poika -- raukkani!

_Sally_. Minä otan hänet vastaan -- minä olen tyynein.

_Moonika_. Tahtoisinpa nyt nähdä kuka on minun tielläni?

_Sally_. Mutta olethan ihan pois suunniltasi, rakas sisar.

_Moonika_. Se on totta! Minä en uskalla. Hän näkisi heti miten on laitani.

_Sally_. Nyt hän soittaa. Ja sinä itket suureen ääneen. Tule sisään, tule!

_Maalin_. Minä menen häntä vastaan. Ja jos hän minusta pitää, saa hän lohduttajan.

_Sally_. Niin mene ja Jumala sinua siunatkoon!

_Maalin_. Saanko suudella häntä?

_Moonika_. Häpeähän olisi jos et sitä tekisi.

_Maalin_. Luuletko?

_Moonika_. Tuhat kertaa! Tule -- me menemme.

(Menevät sisään).

_Maalin_ (Panee kätensä hetkeksi ristiin ja menee sitte pikaisesti aukaisemaan.) Aksel! (Aksel astuu sisään.) Hyvä, rakas, kallis kulta-Akselini! (Suutelee häntä.) Niin en olisi vähä aika sitte sanonut, enkä näin olisi sinua silloin syleillytkään kuin nyt teen. Minä en tietänyt miten sinun laitasi oli. Mutta nyt kun tiedän, mitä olet tahtonut tehdä ja mitä olet tehnyt minun tähteni ja kun näen, että jo olet alkanut taistelosi vääryyttä ja vastoinkäymistä vastaan, niin olet mielestäni mies, Aksel, ja silloin sanon sinulle: "älä sure", sillä nyt tiedän että sinua rakastan.

_Aksel_. Maalin, sinäkö täällä ja sinäkö noin puhut? Surra? Kun sinä saatat minut seitsemänteen taivaasen! Ei -- älä suutele minua, Maalin, -- minä tulen hulluksi!

_Maalin_. Älä häiritse minua, Aksel, en ole vielä koskaan ketään lohduttanut. En ole koskaan ennen ollut onnellinen.

_Aksel_. Maalin!

_Maalin_. Ei, ei käsiä, Aksel -- silmiäni! Mutta enhän sitte näe sinua. Ole tyytyväinen osaasi, rakkaani! Isä on rikas, hyvin rikas ja kylläpä hän mahtaa näyttää kummalta silloin, kun hän minulta jotakin kieltää. Sinä et tule lainkaan tarvitsemaan tuota apurahaa. Hän auttaa sinua. Sinä tulet olemaan vapaa, riippumaton, ylpeä. Sinä nöyryytät ne, jotka sinua tänään ovat polkeneet. Sinä loistat heidän yläpuolellaan viisaudessa ja hyvyydessä. Sinä olet kohta tietävä enemmän, kuin kaikki ne yhteensä, jotka tänään ovat antaneet sinulle repposet.

_Aksel_. Repposet? Mitä ajatteletkaan? Tahdoin vaan vähän peloitella tätejä. Enhän tietänyt sinun olevan täällä. (Ottaa valkoisen lakin taskustaan ja panee sen päähänsä.) Minä olen ylioppilas!

_Maalin_ (hurjana ilosta). Kuinka hauskaa!

(Taputtaa käsiänsä, tädit kiiruhtavat sisään, huudahtavat ilosta ja tanssivat ympäri Akselin kanssa.)

_Allen_ (Astuu sisään puettuna frakkiin ja kukkavihko kädessä.) Nyt käytän minä tilaisuutta hyväkseni. Nyt on ilo korkeimmillaan.

(Kun hän lähestyy Sallyä, huutaa Moonika).

_Moonika_. Seisokaa edessä herra apulaisopettaja! Seisokaa edessä!

_Allen_ (suuttuneena). Parempi olisi jos voisin hiukankin käsittää.

(Seuraavan keskustelun aikana seisoo Allen molempien nuorien takana ja peittelee tätejä, sillä aikaa kuin he tulisella kiireellä järjestävät pöytää ja lahjoja ja heittävät pois arkipukunsa.)

_Aksel_. Maalin, ethän ota sanaasi takaisin?

_Maalin_. Katso minua silmiin ja sano mitä luulet?

_Aksel_. Eikö se ollut vaan sääliä?

_Maalin_. Sinä olet sulhaseni!

_Aksel_. Tyydytkö minuun sinä, joka olet niin rikas ja kaunis?

_Maalin_. Aiotko purkaa kihlauksesi kanssani?

_Aksel_. Mitä sanoo isäsi?

_Maalin_. Sanoo mitä uskaltaa. --

_Aksel_. Voinko kaikkeen tähän luottaa: Uskallanko?

_Maalin_. Sinun täytyy.

_Aksel_. Se on oleva kuolemani.

_Maalin_. Silloin seuraan minä sinua.

_Aksel_. Minä olen rakastanut sinua viisitoistavuotiaasta.

_Maalin_. Minä olen sinua rakastava viimeiseen asti.

_Aksel_. Omani olet!

_Maalin_. Niin olen!

_Aksel_. Vielä kerran.

_Maalin_. Olen -- olen -- olen -- kuuletko?

_Aksel_. Aina!

_Maalin_. Kauemmin -- paljon kauemmin.

_Allen_. Aamen!

_Aksel_. Mitä Herran nimessä tuo apulaisopettaja tekee tuolla takanamme kukkavihko kädessä? Ei, mutta katsoppas!

(Moonika ja Sally seisovat juhlavaatteissa pöydän luona. Kaikki on taas jotenkin järjestyksessä.)

_Moonika_. Nyt astumme pöytään. Ylpeyteni, iloni, -- paha poikani, joka voi meitä niin peloittaa! Istukaa herra apulaisopettaja tänne Sallyn viereen. Olet sinä sentään aika juuveli, pikku -- Akselini. Sellainen veitikka. Maalin, istu sinä hänen viereensä. Ja juokaa nyt kahvia!

_Patroonan ääni_ (valittaen). Täällä alkaa tulla sietämättömän kuuma. Ettekö jo kohta ole valmiit?

_Moonika_. Taivaan taatto, patroona. Mutta odottakaa siunaaman hetki. Herra Allen, katsokaa tänne! Suutele Maalinia, Aksel! Astukaa sisään, herra patroona, astukaa sisään!

_Patroona_ (astuu sisään). Mutta tämäpä nyt oli jotain. Mitä tämä merkitsee?

_Moonika_. Hyvä patroona Holm, nyt on jo niin moni nähnyt tämän, että heidän täytyy mennä kihloihin.

_Aksel_. Herra patroona -- olkaa vakuutettu -- -- --

_Maalin_. Olehan vaiti, Aksel!

_Patroona_. Maalin, mitä ajatteletkaan?

_Maalin_ (hänen sylissään). Niin nähkääs, isä, se on nyt sitä; minä olen kosinut Akselia.

_Patroona_. No -- tyttö -- no?

_Maalin_. No? Niin, enkä minä rukkasia saanut, en!

_Patroona_. Västäräkki! Onko tämä herrasväeltä soveliasta, että näin -- hämmästyttämällä -- --?

_Aksel_. Herra patroona, _minä_ hämmästynyt olen. En koskaan olisi uskaltanut -- --

_Patroona_. He ovat molemmat niin nuoretkin.

_Moonika_. Sitä vanhemmaksi he tulevat!

_Patroona_. Heillä kahdella ei ole yhteensä yhtä paljon ikää kuin meillä jokaisella on yksin.

_Moonika_. Antakaa heidän elää monta vuotta yhdessä, nuoremmiksi he niistä vaan tulevat.

_Aksel_. Niin patroona, älkää jättäkö minua yksin elämään. Älkää Maaliniakaan. Minä olen jo kyllin kauan tehnyt työtä yksin, antakaa minun nyt ahkeroida kahden edestä. Se tuntuisi puolta keveämmältä.

_Allen_. Ei teidän patroona tarvitse hävetä vävynne takia. Aksel on nyt jo tunnettu ja arvoon päässyt poika. Hän on saanut korkeimman arvolauseen joka aineessa ja kirjoituksissa samoin. Kolmekymmentä kaksi ääntä herra patroona, sitä ei ole minun muistaakseni vielä kukaan ennen saanut. Rector magnificus on itse haranguerannut häntä. Examinatores pitävät häntä kukin aineissaan melkein vertaisinaan. Hänen tietojensa arvellaan melkein vastaavan kanditaattitutkintoa. Stipendion hän saa arvelematta. Toverit pitävät hänen kunniakseen tänä iltana juhlan.

_Patroona_. Tuleeko hän lehtiin?

_Allen_. Huomen aamulla häntä kehutaan oman kaupunkimme lehdissä. Huomen iltana on hänellä ikäisekseen tunnettu ja arvokas nimi.

_Moonika_ (Sallylle). Sinä _otat_ Alienin.

_Maalin_. Kas niin, isä kulta, mitä nyt sanot?

_Aksel_. Herra patroona -- -- --

_Patroona_. Joonas setä, poikaseni, Joonas setä! Tule, täällä on tilaa kahdellekin.

(Syleilee samalla kertaa sekä Akselia että Maalinia.)

_Sally_. Katsokaa kuinka herttaisesti aurinko loistaa.

_Moonika_. Oi, jospa Eeva nyt olisi täällä sisarensa ja poikansa luona.

_Sally_. Ei hän meistä kaukana ole.

_Moonika_. Tai me olemme tulleet lähemmäksi häntä.

_Patroona_ (Allenille). Heh, -- vanha tuttu luulemma.

_Allen_. Hiukan vastenmielinen muisto, pelkään.

_Patroona_. Ei suinkaan! Te olitte kunnon mies, kun toimititte minut yliopistosta.

_Allen_. Toivoisin että te olisitte tehnyt minulle saman palveluksen takaisin. (Ylioppilaat laulavat ulkopuolella: Talvi on jo laannut j.n.e. Rientää akkunan luo). Ei, sitä en toivoisi. Kuulkaa noita reippaita kelpo poikia. Nyt puhkee monen pojan sydämmessä nuoruuden kevät. Heillä on heilimöimis ja korjuun aika samalla. Tuolla on runoutta! Katsokaas vaan heitä --! Minä olen vanha apulaisopettaja, homehtunut kirjatoukka, kummitus, josta ei ole enää mihinkään -- mutta he heiluttivat sentään lakkejaan nähdessään ukon akkunassa. Ellen olisi pitänyt niin paljon noista ylioppilaista niin -- -- -- Mutta niin on ollut Herran tahto.

(Sally lähestyy häntä, he puhuvat hiljaa keskenänsä; hän antaa Sallylle kukkavihkon; Sally puristaa hänen kättänsä).

_Maalin_. Ja nyt ei Aksel enää saa istua täällä naisten parissa. Mene ulos vapaaseen luontoon tänä iltana! Laula, ole iloinen ja lapsi uudestaan. Pois, pois -- ja muista vasta myöhään illalla, että minä täällä sinua odotan.

_Allen_. Tyttö on oikeassa. Ulos luonnon helmaan!

_Aksel_. Mutta rakas Maalin!

_Maalin_. Kas niin, vastusteletko tahtoani kihlauspäivänämme. Minun tapaat tästälähin joka päivä, milloin vaan itse tahdot.

_Patroona_. Niin, tule mukaani. Minä opetan sinun tuntemaan viheriäkasvia.

_Allen_. Hän sai laudaturin kasviopissa.

_Aksel_. Minusta on tuleva kunnon mies; kunniaa teille vielä saatan.

_Moonika_. Hyvä, mutta pidä nyt kunniassa meidän lahjammekin. Et sinä, saa mennä ulos noissa vanhoissa vaatteissasi. Sally autappas minua, niin panemme hänen päälleen uudet vaatteet. Hatun saat minulta. Mutta olenpa minä tyhmä. Ethän sinä tänään voi pitääkään tätä hattua päässäsi.

_Sally_. Kaulahuivin saat minulta.

_Moonika_. Ja takin minulta --

_Sally_. Mutta liivit minulta.

_Moonika_. Niin mutta minulta housut.

_Aksel_. Mutta täti kulta -- enhän minä voi riisua päältäni!

_Moonika_. Välikös sillä on näin meidän kesken -- ai Maalin! -- Toiseen huoneeseen tyttö. Tapaattehan te toisenne vielä myöhemmin iltasella.

_Aksel_. Niin serenaadin jälkeen. Muista, sinun pitää ottaa valkeata ensi värssyn perästä...

_Maalin_ (suutelee häntä). Tämän saat minulta! -- Hyvästi!

(Menee tanssien ulos).

_Moonika_. Kas noin! Jos herrat nyt kääntyvät selin, niin ei ole mitään hätää.

Kaikki nauravat; esirippu laskeutuu pikaisesti.