Part 4

_Eeva_. Minun täytyy pyytää teiltä selitystä. Minä olen saanut mieheltäni kummallisen kirjeen, jota minun on mahdoton ymmärtää. Hänkö itse antoi teille tämän kirjeen?

_Hatting_. Hän itse sen antoi, ja hän kirjoitti sen minun läsnäollessani.

_Eeva_. Huomasitteko oliko hän aivan entisellään? Eihän hän vaan lienee tullut sairaaksi.

_Hatting_. Ei, hän oli mitä parhaimmissa voimissa.

_Eeva_. Sitte te varmaankin tiedätte, mitä hänen kirjeensä sisältää.

_Hatting_. Minä arvaan, että hän kirjoittaa antaneensa minulle toimeksi ilmoittaa hänen poikansa tänä iltana oppilaaksi reaalikouluun.

_Eeva_. Siitä ei tule mitään.

_Hatting_. Eikö? -- Tuleehan toki.

_Eeva_. Ei! Rönnow on tehnyt päätöksensä siinä luulossa, että minä siihen myöntyisin, mutta minä olenkin toista mieltä. Haraldia ei ilmoiteta kouluun tänä iltana.

_Hatting_. Suokaa anteeksi, hyvä rouva, kyllä Harald ilmoitetaan kouluun.

_Eeva_. Kuinka te saatatte sanoa, että hän ilmoitetaan kouluun, vaikka ne, joilla on valta päättää asiasta, eivät siihen myönny? Minä tahdon ensin keskustella Rönnowin kanssa, ennenkuin minä annan suostumukseni.

_Hatting_. Minä pyydän huomauttaa, että herra Rönnow on tehnyt suostumuksen minun kanssani. Hän on päättänyt asian.

_Eeva_. Niin, hän on päättänyt! Mutta hän ei ole saanut minun suostumustani.

_Hatting_. Teidänkö?

_Eeva_. Niin. Tottahan äidin mielipiteellä täytyy olla jotain arvoa silloin kuin päätetään hänen lapsensa kasvatuksesta.

_Hatting_. Epäilemättä. Herra Rönnow onkin tähän asti aina ottanut huomioonsa teidän mielipiteenne, mutta kun hän on keskustellut Haraldista asiantuntijain kanssa...

_Eeva_. Asiaintuntijain? Kutka ne ovat?

_Hatting_. Opettajat. Tutkinnon suorittaneet opettajat valtion koulussa.

_Eeva_. Opettajat! Mitä he tietävät minun lapsestani? Nehän eivät edes tunne häntä.

_Hatting_. Tottahan he parhaiten tietävät kuinka lasta tulee kohdella. Nehän ovat lukeneet ja sitä varten valmistuneet.

_Eeva_. Vieraat opettajatko, joilla ei ehkä itsellään ole lapsia ja joiden vaimot ovat pintapuolisia muotinukkeja, hekö tietäisivät paremmin kuin lapsen oma äiti, kuinka yhdeksänvuotiasta on kohdeltava? Ei, hyvä herra varatuomari.

_Hatting_. Epäilemättä jokainen äiti tahtoisi aina pitää lapsensa kotona.

_Eeva_. Mahdollista kyllä. Mutta jos te luulette, että minä en tahtoisi lähettää Haraldia pois kotoa, jos se olisi hänelle hyväksi, niin te erehdytte. Hän lähetetään kyllä aikanaan, mutta ei nyt vielä. Minä en viskaa häntä vierasten keskelle niin kauan kuin tiedän itse parhaiten voivani häntä kasvattaa. Minä en lähetä Haraldia näin heikkona ja hentoisena toverien joukkoon, joita en tunne, minä en anna heidän turmella viatonta pientä poikaani, sillä minä tiedän, että lukemattomat pienet pojat ovat varahin joutuneet harhateille turmeltuneitten toverien joukossa. Jos minä nyt lähetän hänet reaalikouluun, silloin hän joutuu vuoden päästä toiseen kouluun, vielä kauemmas pois kotoa, ja niin minä olen hänet menettänyt, enkä saa häntä enää milloinkaan takaisin.

_Hatting_. Teillä saattaa olla kyllä syitä käsittää asia omalla tavallanne. Mutta se ei koske minuun. Minä olen saanut teidän mieheltänne asian toimittaakseni, ja se minun tulee toimittaa.

_Eeva_. Ettehän toki tarkoittane, että teillä on oikeus ilmoittaa lapsi kouluun, vaikka hänen äitinsä kieltää?

_Hatting_. Tietysti rouva, sitä minä juuri tarkoitan, kun hänen isänsä on antanut selvän käskyn.

_Eeva_. Kuulkaa, te ette ymmärrä Rönnowin ja minun keskinäistä suhdetta. Meillä ei ole niinkuin... niinkuin niin monissa kodeissa. Toinen ei meillä hallitse toista, me päätämme kaikki asiat yhdessä ja se on oikein.

_Hatting_. Se on kyllä kaunis tapa tavallisissa oloissa. Mutta sattuuhan poikkeuksia.

_Eeva_. Poikkeuksia?

_Hatting_. Niin, kun mies ja vaimo ovat eri mieltä.

_Eeva_. Jos ovat eri mieltä, niin sopikoot asiasta.

_Hatting_. Aivan niin. Mutta kummalla heistä tulee olla päätösvalta niin kauan kuin he ovat eri mieltä?

_Eeva_. Niin kauan kuin he ovat eri mieltä? Silloin ei ole kumpaisellakaan päätösvaltaa.

_Hatting_. Ja te luulette sen käyvän päinsä? Ajatelkaapas! Miehenne tahtoo panna poikansa kouluun, ja te ette tahdo. Jos nyt poika joutuu kouluun, kenen tahto on silloin tapahtunut?

_Eeva_. Mieheni tietysti, mutta se ei saa tapahtua.

_Hatting_. Jos poika ei joudu kouluun, silloin on asia ratkaistu rouva Rönnowin mielen mukaan, ja hänen tahtonsa tietysti saa tapahtua. Eikö niin?

_Eeva_. Ei!

_Hatting_. Perheessä on siis yksi, jolla on päätösvalta, ja teidän mielestänne se yksi on oleva vaimo.

_Eeva_. Ei, sitä minä en tarkoita. Te ymmärrätte minua kerrassaan väärin.

_Hatting_. Saanko pyytää arvoisaa rouvaa selittämään, millä tavoin mies tässä suhteessa saapi käyttää valtaansa lapsen suhteen. Vai eikö hänellä saa ollakaan mitään valtaa?

_Eeva_. Valta hänellä tulee olla, mutta ei yksinvaltaa.

_Hatting_. Toisin sanoen: hänellä tulee olla valtaa silloin kuin hän on yksimielinen teidän kanssanne. Mutta jos te olette eri mieltä, silloin te yksin vallitsette. Sitäkö te siis tarkoitatte?

_Eeva_. En, en! Oi, en minä pysty väittelemään varatuomarin kanssa. Mutta minulla on selvä vakaumus ja teidänkin pitäisi tuntea, että tehdään julmaa vääryyttä, jos lapsi riistetään kodista vastoin äidin tahtoa.

_Hatting_. Aivan niin, jos isää ei ole olemassa. Mutta otaksukaamme, että isälläkin on tahto...

_Eeva_. Oi, en minä pysty kiistelemään teidän kanssanne, eikä siitä ole mitään hyötyä, että me tässä viisastelemme.

_Hatting_. Se on minunkin mielipiteeni. Kaikki keskustelu on turhaa, kun minulla kerran on isän selvä määräys.

(Menee puutarhaan.)

Viides kohtaus.

Eeva.

_Eeva_. Ilkeämielinen ihminen! Eikö hän voi sitä ymmärtää? Mutta hän ei tahdokaan ymmärtää minua. Hän itse on yllyttänyt Rönnowia, siitä minä olen varma... minä en vastannut hänelle niin kuin minun olisi pitänyt. Minä jouduin aivan suunniltani... enhän minä ole milloinkaan ennen noita asioita ajatellut, (miettii) "Kun mies ja vaimo ovat eri mieltä"... maltahan!... (Iloisena) Nyt minä tiedän. (Juoksee ovelle) Herra varatuomari!

Kuudes kohtaus.

Eeva. Hatting.

_Hatting_. No, hyvä rouva?

_Eeva_. Suokaa anteeksi, herra varatuomari, että minä äsken kiivastuin. Minä tahtoisin mielelläni vielä vähän puhella teidän kanssanne.

_Hatting_. Se minua suuresti ilahuttaa.

_Eeva_. Mieheni ja minä olemme tällä haavaa eri mieltä asiasta, joka ei ole mikään pikku seikka. Kun on kysymys vähäpätöisistä asioista, silloin minä aina myönnyn. Mutta tämä on kaikkein suurin ja tärkein kysymys, mikä perheessä saattaa esiintyä, sillä se koskee minun lastani, ja silloin äiti ei voi myöntyä. Tehän sanoitte, että jos ei miehen tahto tapahdu, silloin vaimo vallitsee. Ettekö sanonut?

_Hatting_. Niin sanoin.

_Eeva_. Se saattoi minut hetkeksi ymmälle. Mutta nyt minä vasta huomaan, että teidän väitöksessänne ei ole perää. Minä osoitan sen. Sallikaa minun käyttää vertausta. Tanskan valtiopäivillähän on kaksi kamaria, ensimmäinen ja toinen kamari. Eikö niin?

_Hatting_. Minua ilahuttaa, että teillä on niin paljon valtiollista harrastusta, että olette sen huomannut.

_Eeva_. Kuulkaa nyt! Kun ensimmäinen kamari antaa suostumuksensa johonkin lakiin -- -- --

_Hatting_ (oikaisten). Hyväksyy lakiehdotuksen.

_Eeva_. Niin, sitä minä tarkoitin. Kun nyt ensimmäinen kamari hyväksyy lakiehdotuksen ja toinen kamari ei sitä hyväksy, niin asia raukee. Eikö niin?

_Hatting_. Aivan niin.

_Eeva_. Mutta eihän kuitenkaan sanota, että toinen kamari hallitsee ensimmäistä kamaria tai että toinen kamari hallitsee yksin. Asia vaan raukee ja jääpi entiselleen siitä syystä että muutosta ei saa panna toimeen, ennenkuin molemmat kamarit ovat yksimieliset.

_Hatting_. Aivan oikein. Teidän valtiolliset tietonne hämmästyttävät minua.

_Eeva_. Katsokaahan nyt, herra Hatting! Rönnow on ensimmäinen kamari ja minä olen toinen kamari.

_Hatting_. Ohoh, rouvaseni, se ei pidä paikkaansa.

_Eeva_. Antakaa minun puhua loppuun! Kun Rönnow hyväksyy -- kun hän ehdottaa...

_Hatting_ (oikaisten). Vaatii, sanomme lakikielellä.

_Eeva_. Kun nyt Rönnow vaatii, että minun poikani lähetetään pois kotoa, ja minä en sitä vaatimusta hyväksy, niin poikaa ei lähetetä, ja asia jääpi entiselleen. Mutta enhän minä siltä hallitse.

_Hatting_. Teidän todistuskykynne on kerrassaan ihmeteltävä ja väitöksenne on sekä ajatuksen että muodon puolesta aivan oikea, mutta valitettavasti siinä on yksi suuri puute -- teidän käyttämänne vertauskuvat eivät sovellu tähän. Molempien kamarien keskinäinen suhde ei ole sama kuin miehen ja vaimon suhde toisiinsa.

_Eeva_. Sen kyllä minäkin ymmärrän, sillä miehen ja vaimon suhde perustuu rakkauteen.

_Hatting_. Niitä ei voi oikeudellisessakaan suhteessa verrata toisiinsa. Jos tahtoisimme käyttää valtioelämän alalta otettua vertauskuvaa, joka vastaisi aviopuolisojen keskinäistä suhdetta, niin tulisi meidän etsiä se valtiosta, jossa on yksinvaltainen kuningas ja neuvoa-antavat säädyt.

_Eeva_. Kuinka sellaisessa valtiossa menetellään?

_Hatting_. Kuningas antaa säätyjensä tutkittavaksi ne muutokset, joita hän aikoo toimeenpanna, ja säädyt joko puoltavat niitä tahi neuvovat kuningasta luopumaan aikeestaan.

_Eeva_. Kuinka käy, kun säädyt hylkäävät kuninkaan ehdotuksen?

_Hatting_ (oikaisten). Neuvovat kuningasta luopumaan ehdotuksestaan.

_Eeva_. Niin, neuvovat kuningasta luopumaan?

_Hatting_. Silloin kuningas tekee niinkuin hän itse näkee parhaaksi, seuraa säätyjen neuvoa tai on seuraamatta.

_Eeva_. Vai niin, säätyjen mielipiteellä ei siis ole mitään merkitystä?

_Hatting_. Ei enempää kuin minkä kuningas niille antaa.

_Eeva_. Mutta ihminen! Tarkoitatteko siis, että miehen ja vaimon suhde on tuollainen?

_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan.

_Eeva_. Te puhutte onnettomista avioliitoista, joissa vaimoa sorretaan.

_Hatting_. Enpä niinkään, minä puhun avioliitosta yleensä, puhun siitä asemasta, jonka laki myöntää miehelle suhteessa vaimoon.

_Eeva_. Laki! Mikä laki?

_Hatting_. Se laki, jonka alaisia me kaikki olemme, maamme yhteiskunnallinen laki.

_Eeva_. Ettehän sillä suinkaan tarkoittane tanskalaisen isänmaamme lakia?

_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan, ja minä tunnen lain -- minä olen lainoppinut.

_Eeva_. Moista en ole ikinä kuullut. Miehelläkö olisi valta tehdä kodissa mitä hän tahtoo vähääkään huolimatta vaimonsa sanoista!

_Hatting_. Sillä on tietysti rajansa. Hänellä ei ole oikeutta lyödä häntä kuoliaaksi tahi rääkätä ruumiillisesti.

_Eeva_. Vai ei? Sepä kummaa? Mutta hänellä on oikeus riistää lapsi äidin sylistä ja heittää hänet kenen haltuun tahansa, vaikka äiti kieltää.

_Hatting_. On tietysti, jos hän sen katsoo oikeaksi. Siinä on laki hänen puolellaan.

_Eeva_. Täällä Tanskassako?

_Hatting_. Niin, täällä Tanskassa.

_Eeva_. Herra Hatting, kylläpä te luulette minua perin tyhmäksi, kun rupeatte uskottelemaan minulle tuollaisia hullutuksia. Jos me eläisimme noin hirveitten lakien alaisina, niin tottapa olisimme siitä joskus kuulleet.

_Hatting_. Minä en tiedä, mitä te, rouvaseni, olette kuullut, minä tahdon vaan lakitiedettä lukeneena miehenä ilmoittaa teille, että teidän miehellänne on lain mukaan täysi oikeus teidän mielipiteestänne huolimatta panna poikansa kouluun.

_Eeva_. Ja asettaa hänet teille asumaan?

_Hatting_. Niin, meille asumaan.

_Eeva_. Ja minä tahdon sanoa teille, että vaikka te olisitte kymmenen kertaa lainoppinut, niin minä en uskoisi sanaakaan siitä mitä nyt olette minulle laverrellut. Eikö äidillä olisi hitusen vertaakaan oikeutta lapseen, jonka hän itse on tuskalla synnyttänyt? Mitä isä on tehnyt lapsen hyväksi ansaitakseen yksinvallan? Onko hän kärsinyt lapsen tähden? Onko hän antanut sille verensä? Onko hän uhrannut mitään, mikä vetäisi vertoja sille, mitä äiti on uhrannut ja mitä hän saa joka päivä uhrata?... Houkkiohan minä olisin, jos loisin vähintäkään huomiota teidän puheeseenne. Siinä ei ole sanaakaan totta.

_Hatting_. Mitä minä olen sanonut, se on kaikki totta. Uskokaa jos tahdotte tahi olkaa uskomatta. Se ei muuta asiaa.

(Menee puutarhaan.)

Seitsemäs kohtaus.

Eeva.

_Eeva_. Se on mahdotonta. Varatuomari aikoo vaan vetää minua nenästä, sillä hän luulee että minä olen samallainen kana kuin hänen oma vaimonsa. Ei, ei, asian laita ei voi olla niin, sehän olisi aivan hurjaa. Kuinka Rönnow kirjoittaa? (ottaa kirjeen). "Oma rakas"... (lukee alkupuolen kirjeestä hätäisesti itsekseen). Siinä se on! "Minä olen nyt päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun"... niin, sen hän kyllä saattaa sanoa, hän on päättänyt sen omasta puolestaan... "kun kaikki opettajat pitävät sitä suotavana"... voi niitä opettajia! "Varatuomari Hatting, kaupunkiin tultuaan, ilmoittaa hänet tänä iltana oppilaaksi. Minä olen pannut hänet täyshoitoon Hattingille. Siellä hänen on hyvä olla" (kietoo kirjeen kiivaasti kokoon). Ja hänen vaimonsa on itse sanonut, että Hatting on tyly ja kova lapsille -- ja että heidän täytyy totella häntä kuin sotamiehet!... Minä vaan en ymmärrä, mikä Rönnowiin on tullut. Hän ei myönnä minulla olevan hitusen vertaakaan oikeutta... ei edes hän... Se on varatuomarin vehkeitä, sillä laki ei voi olla sellainen. Kunpahan olisi edes joku ihminen, jonka kanssa saisin puhua! (Margrete ja Knudsen astuvat sisään). Knudsen!

Kahdeksas kohtaus.

Eeva. Knudsen. Margrete.

_Knudsen_. Minä tahtoisin niin mielelläni kiittää teitä, rouva Rönnow, siitä, mitä olette tehnyt meidän hyväksemme, Margreten ja minun.

_Eeva_. Teidänkö hyväksenne? Mitä minä olen tehnyt teidän hyväksenne?

_Knudsen_. Te olette tehnyt enemmän kuin kukaan muu olisi voinut tehdä. Se mitä te puhuitte Margretelle, on langennut hyvään maahan.

_Margrete_. Niin, rouva, teidän sananne ovat aivan ihmeellisesti rohkaisseet minua. Nyt minä luulen, että uskallan...

_Eeva_ (hajamielisenä). Kuinka sanoitte? Mitä luulette uskaltavanne?

_Knudsen_. Margrete on herättänyt minussa sen toivon, että hän tulee minun vaimokseni.

_Eeva_. Siitä olen iloinen, minä iloitsen teidän kumpaisenkin puolesta. Antakaa anteeksi, että minä vastasin teille noin hajamielisesti. Varatuomari Hatting tässä koetti uskotella minulle mahdottomuuksia, joita minä en saa mielestäni, vaikka tiedän, että ne ovat sulaa hurjuutta. -- Knudsen, tehän tunnette maamme lakeja?

_Knudsen_. Minun tietoni eivät uletu laajalle. Viime vuosina olen koettanut tutustua sellaisiin asioihin, jotka näihin aikoihin ovat olleet keskustelun alaisina.

_Eeva_. Te ainakin tunnette niitä asioita paremmin kuin minä. Asia koski avioliittoa. Varatuomari väitti, että meidän lakimme mukaan isä yksin saa määrätä kaikki lapsia koskevat asiat, eikä äidillä muka ole mitään sananvaltaa lapsista päätettäessä. Eikö se ole mahdotonta?

_Knudsen_. Se on kerrassaan mahdotonta. Sellainen ei voi olla laki.

_Margrete_. Ei, sehän olisi järjetöntä!

_Eeva_ (iloisena). Niin, sitähän minäkin. Mutta, ajatelkaas, hän kiven kovaan vakuutti minulle, että isällä muka on valta riistää lapset pois kodista ja panna ne vento vieraaseen perheeseen asumaan, ellei hän tahdo pitää heitä kotona, vaikkei äiti ole mielipuoli eikä juoppo. Ja jos vaimo tekisi tästä valituksen, niin laki muka olisi miehen puolella. Niin hän vakuutti.

_Knudsen_. Hatting varmaankin puhui pilaa.

_Eeva_. Niin, enkös minä ole oikea narri, kun annan hänen pelottaa itseäni mokomilla jaarituksilla? Mutta nuo lakimiehet, ne osaavat esittää asiat niin, että oppimaton ihminen joutuu aivan ymmälle heitä kuunnellessaan. Hän väitti, että mies on kuningas kodissaan. Jos hän ja vaimo ovat eri mieltä jostain asiasta, joka koskee yhtä läheisesti heitä kumpaistakin, niin miehellä muka on yksin oikeus päättää riidanalainen asia oman mielensä mukaan. Mutta minä sanoin, että elämä on heille yhteinen ja sen vuoksi ei kodissa saa tehdä minkäänlaisia muutoksia ilman molempain suostumusta. Elleivät aviopuolisot pääse yksimielisyyteen siitä, millä tavoin muutos on tehtävä, niin asia jääköön entiselleen... Eikö se ole päivän selvää?

_Knudsen_ (miettiväisenä). On -- onhan se kyllä selvää.

_Margrete_. Knudsen, sinä et ole varma asiasta.

_Eeva_. Sanokaa, mitä te tarkoitatte!

_Knudsen_. Minä vaan tulin ajatelleeksi perheen omaisuutta yhteisessä pesässä.

_Eeva_. Niin, sehän on miehen ja vaimon yhteistä omaisuutta.

_Knudsen_. Niin -- mutta miehen ei ole lain mukaan pakko hankkia vaimonsa suostumusta käyttääkseen perheen omaisuutta mielensä mukaan, ja vaimo...

_Margrete_ (kiivaasti). Vaimo ei saa käyttää äyriäkään ilman miehen luvatta. Sen minä tiedän... minä olen sen itse nähnyt.

_Eeva_. Niin on laita sellaisissa perheissä, joissa vaimot antavat sortaa itseään. Mutta sellainen ei suinkaan ole laki.

_Knudsen_. Laki on tosiaankin sellainen.

_Eeva_. Mitä te sanotte, Knudsen?

_Margrete_. Niin, eikö se ole kauheaa? Tyttö, joka menee naimisiin, kadottaa kaikki oikeutensa.

_Knudsen_. Niin, Margrete, jos hän saa hyvän miehen, niin kaikki hänen oikeutensa säilyvät loukkaamattomina ja hän saapi vielä enemmän oikeuksia, kuin hänellä oli ennestään, mutta jos hän saa pahan miehen, niin ei mikään laki voi hänen oikeuksiaan suojella. Kysy rouva Rönnowilta, onko hän koskaan huomannut että hänellä olisi vähemmän valtaa, kuin hänen miehellään.

_Eeva_. Omaisuutta minä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi, vaikka Knudsenin huomautus siitä on aivan oikea. Mutta oikeus lapsiin, se ei voi olla sillä kannalla, kuin varatuomari väittää, sehän olisi aivan mahdotonta... se teidän täytyy myöntää.

_Knudsen_. Hyvä rouva Rönnow, eiköhän lie yhdentekevää, miten se asia on määrätty laissa, jos vaan on hyvä mies, joka tunnustaa vaimonsa oikeuden?

_Margrete_. Ei, se ei ole yhdentekevää, sillä jos hänellä ei ole oikeutta, niin hänen täytyy elää miehensä armosta.

_Eeva_ (Knudsenille). Miksi te ette vastaa minun kysymykseeni? Sanokaa minulle suoraan, mikä teidän käsityksenne on tästä asiasta!

_Knudsen_. Minä en ymmärrä, miksi te sitä kysytte.

_Eeva_. Kuulkaa siis! Minulla on hyvä mies, mutta hän on varmaankin suuttunut minuun siitä, että minä en hyväksynyt hänen asettumistaan vaaliehdokkaaksi. Kenties se oli väärin, mutta minä tarkoitin hänen parastaan, ja minä luulen, että Hatting on yllyttänyt hänet ja sitten hän on lähettänyt sellaisen sanan, että meidän yhdeksänvuotias poikamme pannaan kaupunkiin kouluun, ja on tehnyt Hattingin kanssa sopimuksen, että meidän lapsemme (kyyneleet silmissä) viedään pois kotoa ja pannaan heille, Hattingille, asumaan.

_Margrete_ (keskeyttäen). Rouva!

_Eeva_. Tuo on väärin lastamme kohtaan, sen minä tiedän paremmin kuin hän. Mutta onko hänellä oikeus siihen? Eikö minulla ole mitään oikeutta? Eikö minulla ole lupaa sanoa: sitä ei tehdä -- minä en sitä salli?

_Knudsen_. Rouva Rönnow! puhukaa asiasta miehenne kanssa, minä olen varma...

_Eeva_. Miksi ette vastaa minulle, onko minulla oikeutta vai ei?

_Knudsen_. Siksi että avioliitossa ei voi vedota oikeuksiinsa, vaan aviopuolisojen täytyy keskustellen selvitellä keskinäiset asiat.

_Eeva_. Minä en ole milloinkaan ennen elämässäni tiedustellut oikeuksiani. Mutta tällä hetkellä minun täytyy tietää onko minulla oikeutta, sillä nyt minun tulee sitä käyttää.

_Knudsen_. Kysykää sitten herra Rönnowilta, sitä hän ei pane pahakseen.

_Margrete_. Sinä siis tarkoitat, ettei vaimolla ole muuta oikeutta, kuin se, minkä hänen miehensä hyvästä suosiostaan hänelle myöntää.

_Knudsen_. Minä en tiedä. En ole milloinkaan joutunut sellaiseen asemaan, että olisin tullut sitä ajatelleeksi.

_Eeva_. Kuulkaa, Knudsen! Minä olisin puhunut asiasta Rönnowin kanssa, enkä suinkaan olisi tiedustellut kenenkään syrjäisen mieltä, jos hän olisi ollut kotona. Mutta hän tulee kotiin vasta huomisiltana, ja Hatting on saanut määräyksen, Rönnowin oman määräyksen, ilmoittaa poikamme reaalikouluun vielä tänä iltana.

_Knudsen_. Sepä ikävää. Niin ollen asiata on vaikea muuttaa. Pyytäkää että Hatting jättäisi ilmoittamisen toistaiseksi!

_Eeva_. Miksi minun pitäisi pyytää, jos minulla on oikeus kieltää? Ja se oikeushan minulla toki lienee?

_Knudsen_ (hiljaa). Minä en tiedä.

_Eeva_. Ettekö tiedä? -- Margrete!

_Margrete_. Rouva kulta!

_Eeva_. Sinä siis olet ollut oikeassa.

_Knudsen_. Eihän toki! Odottakaa, kunhan minä puhuttelen varatuomaria, niin saatte nähdä, että asia selviää. -- Missä hän on?

_Margrete_. Hän on verannalla... Rouva kulta, tulkaa minun kanssani sisälle! minä en milloinkaan petä teitä.

(Eeva ja Margrete menevät Eevan kamariin.)

Yhdeksäs kohtaus.

Knudsen. Hatting.

_Knudsen_ (lähestyy verannan ovea). Herra varatuomari!

_Hatting_. Herra Knudsen! Joko me taas satumme yhteen täällä? Näihin aikoihin me usein tapaamme toisemme.

_Knudsen_. Minä olen kuullut, että herra Rönnow on pyytänyt teitä ilmoittamaan poikansa reaalikouluun.

_Hatting_. Aivan niin. Siis tekin sen jo kuulitte.

_Knudsen_. Kuten te itsekin tiedätte, on tämä vastoin rouva Rönnowin mieltä.

_Hatting_. Sitä minä, suoraan puhuakseni, kyllä odotinkin. Ne armaat äidit niin mielellään hemmottelevat lapsiaan.

_Knudsen_. Koulun puolesta kaiketi lie yhdentekevää tapahtuuko ilmoittaminen tänään tai huomenna.

_Hatting_. Tietysti! Herra Rönnowin pojalle ovat koulut avoinna, tuotakoon hän milloin tahansa.

_Knudsen_. Sitä minäkin ajattelen, ja siitä syystä pyytäisin, että te jättäisitte ilmoittamisen huomiseksi.

_Hatting_. Koskeeko tämä asia teitä? Vai mistä syystä toivotte ilmoittamisen siirtämistä?

_Knudsen_. Se koskee kipeästi rouva Rönnowiin jo siitäkin syystä, ettei herra Rönnow edeltäkäsin ole neuvotellut hänen kanssaan.

_Hatting_. Joutavia! Kyllä he siitä ovat aivan kylläksi "neuvotelleet". Asia on jo kauan ollut valmis päätettäväksi, ja nyt herra Rönnow on vihdoin sen päättänyt.

_Knudsen_. Minä sittenkin pyytäisin teitä jättämään ilmoittamisen toiseksi kertaa, sillä minä pelkään, että se tuottaa ristiriitaisuutta onnelliseen avioliittoon.

_Hatting_ (pilkallisesti). Niinkö arvelette?

_Knudsen_. Minä tiedän, että niin käy. Te ette tunne rouva Rönnowia.

_Hatting_. Tosin minä en ole yhtä vanha tuttu hänen kanssaan kuin te, herra Knudsen, mutta hänen perillensä ei ole niinkään vaikea päästä, sillä hän ei ole mikään monimutkainen luonne. -- Mutta se ei kuulu tähän. Minulla on selvä määräys herra Rönnowilta, ja minä olen hänen asiamiehensä.

_Knudsen_. Kuulkaa, herra varatuomari! Te toivoisitte herra Rönnowin valtiopäiville tästä vaalipiiristä.

_Hatting_. Mitä se tähän kuuluu?

_Knudsen_. Teidän toivonne toteutuu, jos te jätätte kouluun ilmoittamisen huomis-illaksi. Sillä ehdolla minä vapaaehtoisesti poistun vaalitaistelusta ja jätän sijan herra Rönnowille.

_Hatting_. Sepä merkillinen ehdotus. Minun on mahdotonta ymmärtää, mitä yhteyttä näillä asioilla on keskenään. Millä tavoin herra Rönnowin päätös poikansa kouluun panosta koskee valtiopäivämiehen vaalia?

_Knudsen_. Minä pelkään, että se ristiriita, mikä tässä perheessä on ilmaantunut, on saanut alkunsa vaaliasiasta. Ja minä olen niin suuressa kiitollisuuden velassa Rönnowin perheelle...

_Hatting_. Vai niin, te väistytte vaimon vuoksi miehen tieltä.

_Knudsen_. Molempain vuoksi, se tietäkää.

_Hatting_. Teidän ehdotuksenne on sangen kaunis, ja kieltämättä se on minulle hyvin viekoitteleva. Mutta minulla on haltuuni uskottu tehtävä, joka minun tulee miehenä suorittaa.

_Knudsen_. Tällä kertaa herra Rönnow varmaan on teille kiitollinen, jos jätätte sen tekemättä.

_Hatting_. Mutta hänellä on suurempi syy kiittää minua, jos sen toimitan. Nämä asiat eivät kuulu yhteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja me emme heitä toista toisen vuoksi. Sekä minulle että herra Rönnowille on parasta, että suoritamme loppuun, minkä kerran olemme alkaneet.

_Knudsen_. Hylkäättekö siis tarjouksen?

_Hatting_. Jos tahdotte siirtyä herra Rönnowin tieltä muilla ehdoilla, jotka eivät ole yhtä kohtuuttomia kuin tämä vaatimuksenne, niin sopiihan asiata ajatella.

_Knudsen_. Muita ehtoja minulla ei ole. Näin ollen minä pyydän, että te laintuntijana vastaisitte erääseen kysymykseen. Eikö meidän lakimme myönnä vaimolle mitään oikeutta lapsiin?