Part 43

Kuningatar oli heittänyt harson kasvoilleen. Nuoren kuninkaan täytyi syvästä suuttumuksestaan ja tuskastaan huolimatta punastua häpeästä kuullessaan syytökset onnetonta isäänsä vastaan, ja kirkkaat, katkerat kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. "Puhukaa, puhukaa, drotsi Pietari!" huusi hän kiivaasti. "Eikö jo riitä, että he ovat murhanneet minun isäni? Täytyykö minun istua Tanskan valtaistuimella ja sallia heidän häväistä häntä hänen haudassaan?" Tämän alaikäisen kuninkaan sydäntä vihlovan huudon kuultuaan drotsi Pietari astui esiin. Hänen vakavilla kasvoillaan ilmeni syvä liikutus, ja kesti hetken ennenkuin hän sai äänensä valtoihinsa.

"Siitä, mitä meidän murhattu herramme ja kuninkaamme ihmisenä rikkoi tässä maailmassa", sanoi hän, "on hän mennyt tiliä tekemään kuninkaitten kuninkaalle. Kaikkivoipa sovittaja olkoon hänelle ja meille kaikille armelias tuomari! -- Vain luonnottomat ihmiset voivat vaatia, että hänen poikansa ja alamaisensa nyt puhdistaisivat hänen elämänsä ja puolustaisivat hänen muistoansa hänen murhaajilleen. Te ette puhu täällä ihmisestä Eerik Kristofferinpojasta, vaan Tanskan kuninkaasta ja Tanskan kruunusta, jonka koskematonta majesteettia ja pyhyyttä on verisin ja häpeämättömin käsin hätyytetty. Täällä tuomittava rikos on rikkomus kansan ja valtakunnan voideltua päätä vastaan." Koskettelematta kuningasta henkilönä, kuvasi hän nyt kuninkaanmurhan kataluuden niin voimakkain ja elävin värein, että itse murhaajatkin loivat alas katseensa, ja monet murhatun kuninkaan pahimmista solvaisijoista, jotka äsken kovaäänisesti osoittivat suosiotaan Jaakko Sinijalalle, käänsivät inholla kasvonsa noista kolmesta verityöntekijästä. Kaunopuhelias drotsi jatkoi; hän mainitsi muutamia murhatun kuninkaan hyödyllisiä toimenpiteitä, huomauttaen erityisesti miten paljosta tämä uskollinen kaupunki sai kiittää hänen armeliaisuuttaan ja lempeyttään. Hän mainitsi monta hyväätyötä, jotka nämä kapinalliset aatelismiehet itse olivat saaneet vastaanottaa siltä herralta, jonka he murhasivat, ja hänen onnistui liikuttaa monta sydäntä ja melkein kokonaan poistaa kuninkaanmurhaajan puheen vaikutukset. Hän käytti hyväkseen tätä tilaisuutta avatakseen kansan silmät näkemään isänmaan vaarallisen aseman, ja kehoitti voimakkain sanoin kuninkaan ja isänmaan uskollisia miehiä ihmispelotta ylläpitämään kansan arvoa sekä kruunun pyhyyttä, paljastamalla jokaisen salaisen maankavaltajan, joka oli osallinen tähän katalaan tekoon. Sanottuaan tämän säihkyvin silmin, kääntyi hän äkkiä herttuan puoleen, sen miehen, joka pyhien sukulaissiteiden kautta oli lähinnä kuningashuonetta ja kehoitti häntä kansan nimessä uuden arvonsa nojalla ensiksi lausumaan syyllisten tuomion säätyjen vahvistettavaksi.

Drotsi lopetti puheensa. Herttua oli valahtanut kalpeaksi. Jännittävä äänettömyys seurasi. Mutta nyt nousi herttua rivakasti ja heitti salamoivan katseen drotsi Pietariin. Hän kumarsi kunnioittavasti kuningattarelle ja pyysi häntä lausumaan minkä tuomion hän ja valtaneuvosto katsoivat lailliseksi.

"Hyvä on!" sanoi kuningatar heittäen hunnun kasvoiltaan, ja nousi varmana ja rauhallisena. "Siis minä tahdon ensiksi julkilausua sen minkä valtakunnanneuvosto minun kanssani on katsonut lailliseksi ja oikeudenmukaiseksi, ja johon heidät jokainen tanskalainen nainen ja mies, Jumalan lain mukaan sydämessään tuomitsee: kunniaton kuolema on maankavaltajien ja kuninkaanmurhaajien rangaistus jumalallisen ja inhimillisen lain mukaan. Kruunun ja valtakunnan turvallisuuden takaamiseksi minä en ehdoita minkäänlaista armahdusta."

"Onko kenelläkään tähän minkäänlaista laillista vastaväitettä?" kysyi herttua, ja hänen katseensa osui tuomiorovasti Grandiin, joka näkyi vain odottaneen tätä kehoitusta saadakseen astua esiin.

"Totuuden ja oikeuden nimessä minä vaadin tulla kuulluksi!" -- huusi itsetietoinen tuomiorovasti, astuessaan esiin avattu lakikirja kädessään. "Tässä on lakipykälä, jonka mukaan ainoastaan syytetyt voidaan tuomita, ellei heitä, minun mielipiteeni mukaan, suuremmalla oikeudella ja kohtuudella julisteta syyttömiksi. Jos murha olisi tehty Herran huoneessa tai murhatun omassa talossa, niin silloin olisi kuolemantuomio laillinen; mutta koska on todistettu, ettei näin ole tapahtunut, voidaan syytetyt korkeintaan tuomita lainsuojattomiksi, ja heidän omaisuutensa lankeaa kruunulle. Jos lain sana, eikä väärä, intohimoinen sukulaisviha, saa täällä langettaa tuomiota, niin sitä ei voida langettaa, ankarammin."

Tämä rohkea lausunto synnytti kiivaan väittelyn, ja moni hyväksyi sen. Viimein pyysi herttua hiljaisuutta ja, selitti yhtyvänsä lain lempeämpään tulkitsemiseen, viitaten mielistelevästi kansan ja säätyjen suuriin oikeuksiin ja kuningasvalan rikkomisiin. Drotsi Pietari vastusti häntä kiihkeästi. Mutta silloin alkoi ritari Jon, drotsin ja nuoren kuninkaan hämmästykseksi puhua, väittäen ettei lain puustavin eikä tunnettujen olosuhteiden vuoksi voitu käydä rikoksellisiin käsiksi. "Lainsuojattomuus", lisäsi hän, "oli sitäpaitsi rangaistus, jota ei mitenkään voitu pitää vähäisenä, koska siihen sisältyy porvarillinen kuolema, alituinen hengenvaara sekä kaikkien kansalais- ja ihmisoikeuksien riistäminen".

Vanhan valtaneuvoksen sanat vaikuttivat voimakkaasti kaikkiin. Drotsi Pietari ja kaikki kuningashuoneen ystävät huomasivat heti, että vanha valtiomies ainoastaan erityisen tärkeistä ja painavista syistä täällä puolusti mielipidettä, jota hän itse pari päivää sitten valtaneuvostossa oli vastustanut.

Drotsi Pietari vaikeni. Kunnioituksesta valtioviisaaseen vanhukseen kuningatar ja nuori kuningas selittivät olevansa tyytyväiset tuomioon, koska niin monet taitavat ja arvossapidetyt miehet katsoivat sen lailliseksi ja oikeudenmukaiseksi.

Kuninkaanmurhaajien lainsuojattomuustuomio laadittiin nyt muodolliseksi; kuningas, molemmat valtakunnanhoitajat sekä säätyjen valitsemat valtuutetut miehet allekirjoittivat sen, ja se varustettiin sinetillä, jonka jälkeen drotsi luki sen ääneen kokoontuneelle Danehovelle. Tarkasti vartioituina vietiin heti senjälkeen nuo kolme tuomittua ritaria rantaan, jossa heidät asetettiin veneeseen, sinne heille varustettiin vesikauha, tulukset sekä elintarpeita kolmeksi päiväksi. Heille annettiin siten tilaisuus huolehtia turvallisuudestaan ja väistyä katkeroituneen kansanjoukon tieltä, jota vastaan ei heitä enää mikään vartio voinut suojata, niinpian kuin hirvittävä sana "lainsuojaton" oli heille julistettu.

Kun siis tämä tärkeä asia oli loppuunsuoritettu, astui Brandenburgin kreivi Otto valtaistuimen-eteen. Tervehdittyään ensin kunnioittavasti kuninkaallisia, hän kääntyi ritariston puoleen, sanoen: "Minun kuninkaallinen sisarenpoikani, kuningas Eerik Eerikinpoika, on pyytänyt saada vastaanottaa ritarilyönnin minun kädestäni tällä Danehovella, ja minä pidän kunnianani voidessani antaa sen hänelle. Kuninkaanpoika, joka jo kehdosta asti on kantanut kuningasnimeä, voidaan jo syntymästä asti pitää ritarina ja kuninkaaksi nimitettynä hän on koroitettu kaikkien alempien arvojen yläpuolelle. Mutta kuninkailla ja ruhtinailla on ollut se kiitettävä tapa, etteivät he ole ylenkatsoneet ritarin arvoa, ennenkuin heidät on voideltu ja kruunattu ritarien ja ruhtinaallisten läänitysherrojen päämieheksi. Minä vapautan ritariston puolesta minun kuninkaallisen sisarenpoikani niistä kokeista ja valmistusmenoista, joita tavallisesti vaaditaan ritarinarvoa jaettaessa." Hän kääntyi nyt juhlallisesti itse nuoren kuninkaan puoleen ja jatkoi: "Minä kysyn siis sinulta, kuningas Eerik Eerikinpoika, sinun uskollisen kansasi ja Tanskan ritariston läsnäollessa: Missä tarkoituksessa sinä tahdot pyrkiä meidän ritarikuntaamme? Lupaatko ja vannotko suojella pyhää kristillistä uskoa ja ritarikunnan kunniaa?"

Nuori kuningas oli noussut valtaistuimelta ja paljastanut päänsä; hänen poskensa hehkuivat, ja hänen tummansiniset silmänsä loistivat lapsellisesta ilosta ja innostuksesta. "Niin, sen minä tahdon, niin totta kuin kaikki pyhimykset minua auttakoot!" huudahti hän. "Jumala ja pyhä neitsyt tietävät minun rukoukseni ja aikomukseni, ja pyhä Yrjänä tietää sen myöskin. Minä pyydän ritarilyönnin sinun kädestäsi, rakas enoni, tullakseni kunnialla voidelluksi ja kruunatuksi Tanskan kuninkaaksi, ja voidakseni näyttää rakkaalle kansalleni ja kaikille ihmisille, etten minä tahdo olla ainoastaan hyvä ja oikeutta rakastava kuningas, vaan ensiksi ja etupäässä moitteeton ritari, joka ei tahdo olla häpeäksi Tanskalle eikä suurten Waldemarien kruunulle. Mitä aseenkantajan tulee ymmärtää ennenkuin hän voi kantaa kultaisia kannuksia sen kaiken on minun rakas asemestarini, drotsi Pietari Hessel, minulle opettanut, ja sen minä tahdon osoittaa ensi kilpa-ajoissa ja turnajaisissa. Ritarilain minä olen opetellut niinkuin pyhän sanan, ja minä vannon Pyhän Yrjänän ja Pyhän Neitsyen kautta, että minä pysyn sille uskollisena elämäni loppuun asti." Hän vaikeni hetkeksi liikutettuna ja näytti miettivän; sitten hän jatkoi innokkaasti: "Minä en tahdo elää huoletonna tässä maailmassa, vaan tahdon suojella kansaa ja vuodattaa vereni uskoni ja pyhän kirkon puolesta. Minä tiedän, että kirkko on niinkuin ihmisen pää, ja ritaristo sen käsivarret, jotka puolustavat koko ruumista; ja sen minä tahdonkin tehdä niin hyvin kuin voin. Minä tahdon auttaa leskiä, isättömiä ja kaikkia turvattomia ihmisiä. Minä tahdon olla kaikkien puhtaiden ja siveitten naisten suojelija. Minä tahdon olla nöyrä, totuutta rakastava, uskollinen sanassani, urhoollinen ja auttavainen. Minä tahdon harjoittaa kaikkia seitsemää ritariavua ja varoa kaikkia seitsemää kuolemansyntiä Jumalan ja pyhän neitsyen avulla!"

Senjälkeen kun nuori kuningas oli lausunut ja vannonut tämän lyhyen otteen ritarilaista, astui hän alas valtaistuimelta ja vastaanotti ritariuden symboolit ja koristeet, jotka hänelle hänen toiveensa mukaan antaisivat maan tärkeimmät miehet ja kuningashuoneen uskollisimmat ystävät. Drotsi kiinnitti kultakannukset hänen jalkaansa, muistuttaen hänelle niiden merkitystä sydämellisellä rakkaudella ja ilolla. Vanha Jon ritari puki hänen ylleen kepeän panssaripaidan ja rintahaarniskan, kehoittaen häntä miehuullisuuteen ja urhoollisuuteen. Kreivi Gerhard oli pyytänyt osakseen sitoa käsivarrenvarustukset; sen hän teki iloisen ja osanottavan näköisenä, toivoen jalon Agnes-kuningattaren pojalle onnea, voimaa ja voittoja kaikissa elämänvaiheissa. Vihdoin nousi kuningatar itse ojentaakseen ritarinoviisille kimaltelevat panssarihansikkaat, ja kiinnittääkseen hänen vyölleen kullatun miekan, jota aseairueet kantoivat. Hän kosketti ensin kunnioittavasti huulillaan miekan ristinmuotoista kahvaa, ja, kiinnittäessään omin käsin kirjailemansa kullatun miekkavyön poikansa vyötäisille, hän suuteli häntä liikutettuna otsalle ja pyysi ettei hän koskaan unohtaisi sen merkitystä. Vyöhön näet oli kirjailtu lilja, vaaka ja sydän, jotka olivat puhtauden, hurskauden ja kristillisen rakkauden esikuvia. Senjälkeen kuningatar poistui istuimelleen ja kukin ritari paikoilleen.

Pieni, ritarillisesti koristettu kuningas notkisti nyt polvensa, markkreivi Otto vetäisi esille miekkansa ja suuteli kahvan ristiä. "Tanskan kuningas Eerik Eerikinpoika!" sanoi markkreivi juhlallisesti, "Jumalan rakkaan pojan, pyhän neitsyen ja pyhän Yrjänän nimessä minä lyön sinut ritariksi! Ole urhoollinen, pelkäämätön ja uskollinen!" Torvien soidessa kosketti hän senjälkeen ritarillista noviisia kolme kertaa olkapäähän miekanlappeella.

Kyyneleet kohosivat nuoren kuninkaan silmiin; hän nousi ääneti, yhteenliitetyin käsin, kuin hiljaa rukoillen. Sitten hän vastaanotti vielä markkreivin kädestä valkotöyhtöisen kullatun kypärin, jota hän katseli ihaillen ja asetti sen kultakiharaiseen päähänsä. Viimeiseksi antoi markkreivi hänelle käteen kullatun keihään ja ripusti hänen vasempaan käsivarteensa komean kilven samalla vaakunalla koristettuna, jonka hän itse oli valinnut ensimäiseen kirjavaan lapsenkilpeensä. Kuninkaan ystävä ja leikkitoveri, aseenkantaja Åke Jonson, oli sillaikaa taluttanut esiin komean, maidonkarvaisen juoksijaoriin, koristettuna kimaltelevalla satulapeitteellä ja korkea höyhentöyhtö kiinnitettynä otsaan. Nuori kuningas hypähti satulaan, jalustimia käyttämättä. Hän hypitteli oritta, heilutti keihästään, esiintyen näin koko ritarikomeudessaan kansalle, joka äärettömällä riemulla vastaanotti hänen iloiset, ystävälliset tervehdyksensä. Hän ratsasti tällä tapaa taitavaa kiertojuoksua kolme kertaa suuren Danehove-piirin ympäri, ilman kajahtaessa torvien toitotuksista ja kansan ilohuudoista. Tämä näky näytti ilahduttavan vakavimpiakin ritareita, ja varmuus, jolla pieni, rohkea lapsiritari ohjasi orittaan ihmetytti heitä. Vanha ritari Jon katsahti drotsi Pietariin, ja hänen huulillaan kaareili salaperäinen hymy. Mutta kansan riemuhuudot ja yleinen ihastus nuoreen lapsikuninkaaseen olivat liikuttaneet häntä omituisesti, ja hän vei nopeasti käden silmilleen, yhtyessään koko sydämestään ja kovalla äänellä kansan huutoon: "Jumala siunatkoon meidän nuorta kuningastamme!"

Huolimatta asevarustuksistaan ja monista aseistaan, hypähti Eerik reippaasti korkean hevosen selästä, jonka hän taas antoi aseenkantajansa viedä pois, ja astui rauhallisesti takaisin valtaistuimelle.

Tämän juhlallisuuden kestäessä herttua oli istunut hiljaa ja miettiväisenä. Drotsi Pietari ei ollut iloitessaan kuninkaallisesta oppilastaan kuitenkaan koko aikana heittänyt herttuan kasvoja näkyvistään. Se peitetty suuttumus, jonka hän oli niissä lukevinaan, muistutti häntä liiankin voimakkaasti siitä, ettei vielä ollut aika riemuita ja iloita Tanskassa.

Nyt Eerik kuningas nousi, vähän hengästyneenä rajusta ratsastuksesta, ja kääntyi herttuan puoleen. "Kun minä nyt itse olen ritari", sanoi hän, "ja olen oikeutettu jakamaan ritarilyöntejä kenelle tahdon, niin olkoon minun ruhtinaallinen sukulaiseni ja holhoojani, Etelä-Jyllannin herttua Waldemar ensimäinen, joka sen vastaanottaa minun kädestäni!"

Herttua nousi nopeasti. Hän näytti hämmästyvän. Hänen ylpeä ilmeensä osoitti kuitenkin, että se kunnia, johon hänet täällä pakoitettiin, enemmän loukkasi kuin miellytti häntä. Kuitenkin drotsi Pietari oli hänen väkinäisessä hymyilyssään huomaavinaan nöyryytetyn ylpeyden kiusallisen tunteen, kun hän nyt oli pakoitettu kansan nähden notkistamaan polvea lapsikuninkaalle, omistaakseen arvon, jonka hänen jo aikoja sitten olisi pitänyt saada vastaanottaa. Mutta ovela herttua näytti koettavan peittää tätä sekä itseltään että ritaristolta, kiittäessään kuningasta hienolla, kohteliaalla tavallaan tästä erinomaisesta armonosoituksesta. Hän polvistui puoleksi valtaistuimen eteen. Nuori kuningas seisoi sen ylimmäisellä askeleella, lausuen sieltä tavanmukaisen kaavan, ja paljastettuaan kullatun miekkansa, hän löi sillä kolme kertaa herttuaa olkapäähän. "Ole moitteeton ritari!" -- lisäsi hän. "Harrasta ritarilain mukaan tulisella innolla yleistä hyvää, valtakunnan parasta, ritariston kunniaa, kansan yksimielisyyttä ja onnea -- ja laillisen kuninkaan parasta! Jumala ja meidän rakas pyhä neitsyemme ja pyhä Yrjänä antakoot teille siihen voimia ja apua!"

Tämä kehoitus lapsikuninkaan suusta, jossa herttua luuli huomaavansa drotsi Pietarin vaikutuksia, ei näyttänyt miellyttävän ylpeää, kunnianhimoista herraa. Mutta hän otti huomioon kohteliaasti ja arvokkaasti kaikki asiaankuuluvat tavat. Heti kun hän oli vastaanottanut uudet ritarilliset aseensa hypähti hän juoksijaoriinsa selkään ja esiintyi ylpeänä, ruhtinaallisen arvokkaasti ja suurella ritarillisella taitavuudella kansalle. Huimaavasti nelistäessään hän singahutti peitsensä korkealle ilmaan, ottaen sen taas kiinni ja tervehti sillävälin keveästi ja miellyttävän lempeästi kansaa. Hän saikin siten vastaanottaa osittain ne suosionosoitukset, joita hän siten oli tavoitellut, ja laskeuduttuaan hevosensa selästä sekä vastaanotettuaan ritarien ja kuninkaallisten onnentoivotukset, näytti hän hyvin iloiselta.

Näillä ritarivihkiäisillä lopetettiin Danehove ja sen asioiden käsittely, yleiseksi tyytyväisyydeksi, niinkuin ainakin näytti. Kuninkaalliset palasivat herttuan ja muiden ruhtinaallisten herrojen kanssa juhlakulussa linnaan, jossa kuningas jakeli runsaita kunnialahjoja sekä herttualle, markkreivi Otolle, kreivi Gerhardille ja tanskalaisille ritareille. Ei siellä säästelty juhlahevosia, kultapäitsiä eikä komeita vaippoja tai aseita, vaan jokainen, jolla tässä juhlatilaisuudessa oli ollut jokin tehtävä, sai tämän päivän muistoksi anteliaalta kuninkaalta arvokkaan lahjan. Ei unohdettu myöskään Åke Jonsonia: Kuningas antoi hänelle kullatun, jalokivillä koristetun miekan, johon oli kaiverrettu: "Kuninkaan puolustaja." Hänen uskollisuudestaan murhattua, kuningasta kohtaan olisi Eerik mielellään tahtonut antaa tälle lapsuutensa uskolliselle leikkitoverille ritarilyönnin. Mutta se poikkeustapaus, joka iän suhteen oli tapahtunut alaikäiselle kuninkaalle itselleen, ei voinut ulottua keneenkään halvempaan, ei edes prinssi Kristofferiin, joka ilmeillään ja käytöksellään kylläkin osoitti, että hän luuli voivansa olla ritari ja kuningas yhtähyvin kuin hänen veljensä.

Tärkeä valtionhoitajanvaali ja ruhtinaallinen ritarivihkiminen vietettiin suurilla juhlallisuuksilla linnassa myöhään yöhön.

Kaikkien näiden juhlallisuuksien kestäessä jätti herttua tuskin hetkeksikään kuninkaallisia henkilöitä, eikä kukaan vetänyt hänelle vertoja ritarillisessa kohteliaisuudessa ja hienossa seurustelutaidossa. Kuningatar, joka luotti häneen, luuli nyt olevansa velvollinen korvaamaan häneen kohdistetut alentavat syytökset, teki nyt päätöksen, joka aivan soti valtaneuvoston toivomuksia vastaan. Herttua oli selittänyt hänelle ja hänen veljilleen, ettei näin vakavina aikoina ollut sopivaa ajatella enempiä juhlallisuuksia, oli vain ryhdyttävä huolehtimaan kuningashuoneen turvallisuudesta. Sensijaan, että annettaisiin heti juhlia nuorta kuningasta Själlannissa, jonka kautta matkustettaisiin Lundin kruunausjuhlallisuuksiin, olivat uudet valtakunnan johtajat yksimielisesti päättäneet viedä kuninkaan Viborgin lujaan linnaan, sekä siirtää matkan Själlandiin ja Skåneen, sillä Stig-marski, lainsuojattomat, sekä norjalaiset merirosvot voivat tehdä Beltin ja salmet epävarmoiksi. Kuningatar ilmoitti illalla tämän päätöksen drotsi Pietarille ja Jon-ritarille herttuan läsnäollessa, tehden sen niin jyrkästi, etteivät mitkään vastaväitteet tulleet kysymykseen.

Drotsi Pietari oli toivoton. Hän tunsi herttuan taas tekevän uuden yrityksen saadakseen kuninkaalliset omaan tai lainsuojattomien valtaan, ja ehkä hän myöskin aikoi estää uskollisuusvalan vannomista ja saada kruunauksen siirretyksi siksi kunnes hän itse saisi valtakunnan anastetuksi. Näytti siltä kuin drotsi Pietarin olisi ollut kovin vaikeaa väistyä voimakkaan petturin tieltä ja osoittaa minkä syyn herttuan poissaoloon Danehovelta hän tiesi olevan todellisen. Mutta ritari Jon loi häneen ankaran, varoittavan katseen -- ja hän vaikeni. Matka Viborgiin määrättiin seuraavaksi aamuksi. Hoviseurue hajosi.

NELJÄSKYMMENESYHDES LUKU.

Oli jo myöhäinen ilta. Hovimarsalkan määräyksestä linnanpalvelijat olivat ryhtyneet matkavalmistuksiin, ja linnan pihalta kuului kuninkaallisen keittiön pakkausvaunujen kolinaa. Herttua seurueineen oli vetäytynyt huoneisiinsa; mutta huomattiin muutamien hänen miestensä poistuvan linnasta ja ratsastavan kovalla kiireellä Middelfartiin vievää tietä. Nuori kuningas oli heti paneutunut levolle. Brandenburgin markkreivit olivat äsken jättäneet kuningattaren hänen sisimpään huoneeseensa. Hän oli sanonut hyvästi veljilleen, jotka vielä samana iltana läksivät Tanskasta, aikoen keisari Rudolfin luo, koettaakseen taivuttaa hänet julistamaan kuninkaanmurhaajat lainsuojattomiksi myöskin Saksassa. He olivat uskoneet tämän heidän matkansa tarkoituksen ainoastaan kuningattarelle.