Part 39

"Se oli oikein!" sanoi iloinen norjalainen neitonen, jota hän pyöritteli, niin että pitkiin palmikoihin pujotetut silkkinauhat liehuivat, tytön tanssiessa melkein kepeimmin ja parhaiten kaikista. "Jos te näin tanssitte sillan yli, niin minä sanon että olette rohkea, ja jos te näin tanssitte portista sisään, niin olen minä teidän omanne!"

Laskusillan luona heilutti Raane olkaliinaansa -- ja silta laskettiin alas.

"Inge, rakkakin Inge, se onnistuu!" huudahti nyt drotsi Pietari ja syleili kiihkeästi kookasta tanssijatartaan tanssiessaan.

Naisten pyörähtäessä kepeästi eteenpäin, kumahtelivat ritarien kannussaappaat helähdellen linnansiltaan, ja kaikki lauloivat iloisesti:

"Näin Riiben sillalla karkelemaan he edestä Eerik-kuninkaan käy kepein askelin."

Nyt taputti Raane käsillään ja linnanportti ponnahti auki. Riemukkaasti laulaen ja iloiten oli koko tanssijajoukko pian sisäpuolella. Kreivi Gerhard seisoi vielä Blekingekentällä; hän nauroi ja puhalsi voimiensa takaa iloisen metsästyslaulun torvellaan. Silmänräpäyksessä olivat hänen viisikymmentä miestään kokoontuneet hänen ympärilleen. Iloisella jymyllä he seurasivat häntä avoimelle linnanportille. Puolet miehistöä hän jätti vartioimaan porttia, ja kiireesti hän seurasi toisten kanssa tanssivien jälestä.

Suurin osa linnan varusväkeä oli hajallaan kylässä. Linnanpäällysmies, herra Tage Muus itse, istui puolihumalassa kolmenkymmenen ritarinsa kanssa suuressa kuninkaallisessa ritarisalissa. Hän kuuli laulua ja tanssia linnanpihalta ritarisaliin johtavalta käytävältä, mutta se ei näkynyt ihmetyttävän häntä. -- Hän oli itse luvannut hyvän ystävänsä Raanen ja nuorten ritariensa tuoda somat porvaritytöt laulaen ja tanssien ylös hänen luokseen. Nyt lensivät ovet auki, ja suuri seurue tanssi ritarisaliin. Tanssivat ritarit ohjasivat vasemmalla kädellään neitojaan, oikeassa he pitelivät loimuavia soihtuja. Koko tanssijarivin yhdisti viheriä seppele, jota koristivat naiskammioiden ja nunnaluostarien aikaiset kevätruusut. Ripeästi käännähtäen olivat naiset asettuneet ryhmään heiluttaen soihtuja, ja ritarit seisoivat heidän ympärillään sankassa rivissä paljastetut miekat käsissään.

Vasta tämän odottamattoman näyn nähtyään huomasivat linnanpäällikkö ja hänen kolmekymmentä ritariansa petoksen. He näkivät vain vieraita kasvoja ympärillään, ja hypähtivät kauhistuneina puolustusasentoon. Mutta silmänräpäyksessä olivat linnanherran ja koko hänen yllätetyn miehistönsä aseet verenvuodatuksetta riisutut. Tytöt tanssivat nyt ritarien ja heidän vankiensa ympäri ja lauloivat riemuiten:

"Näin linnan valtaamme tanssien, -- oli miekat peitossa helyjen. Näin linnat antautuu."

"Nuoren Eerik kuninkaan puolesta!" huudahti drotsi Pietari astuen esiin johtajana. Hän otti heti linnan haltuunsa ja antoi viedä kapinallisen päällikön ja hänen miehensä vangittuina linnantorniin. Riiben porvarien suureksi iloksi liehui pian senjälkeen kuninkaallinen lippu taas linnanportin yläpuolella. Kookas, kaunis neitonen pystytti lipun muurinharjalle. Nyt vasta alkoivat Riibessä oikeat ilojuhlat. Sillä aikaa kun drotsi Pietari ja kreivi Gerhard miehittivät kaikki paikat luotettavilla miehillä, ottaen huomioon kaikki ankarimmat varovaisuustoimenpiteet, jatkettiin tanssia sekä linnassa että kaupungissa suurella riemulla.

KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.

Niinpian kuin drotsi Pietari oli huolehtinut linnan vartioimisesta ja porvarien turvallisuudesta, palasi hän kiihkeällä kiireellä ritarisaliin, minne hän oli jättänyt Inge neidon Skirmenin ja Thorstensonin seuraan voitonriemuisten tanssivien joukkoon. Lapsuusmorsiamen kohtaaminen ja koko tuo uskalias seikkailu tuntui vielä hänestä ihmeelliseltä unelta. Tuo petollinen tapa, jolla linna anastettiin, sekä Raanen osallisuus tähän yritykseen eivät miellyttäneet häntä. Ilo siitä, että hän taas oli tavannut reippaan Inge neidon, ja toive siitä, että hänen palaamisensa Tanskaan olisi yhtävähän ohimenevä unikuva kuin tämä yöllinen seikkailu, oli täyttänyt hänen mielensä jännityksellä ja iloisella levottomuudella, syrjäyttäen kaikki muut ajatukset. Ingeä etsiessään kasvoi yhä hänen levottomuutensa, sillä hän ei löytänyt häntä mistään. Hän näki vain nuoret, iloiset ritarit ja porvarispojat jotka nauraen ja tanssien iloisesti pyöräyttivät reippaita Riiben tyttöjä. Hän näki ritari Thorstensonin ja tuon muuten niin raskasmielisen Pentti Rimordsonin, molempien kuin huumautuneina yleisestä iloisuudesta kiitävän hänen ohitsensa yleisessä rinkitanssissa, mihin nyt kreivi Gerhardkin otti osaa, tömistellen suurilla saappaillaan, ja laulaen sydämensä pohjasta kuin muriseva karhu. Drotsi Pietari ei erottanut enää laulavien joukosta Inge neidon syvää ääntä, ritarien ja naisten toistaessa vielä reippaan esilaulajansa sanoja:

"Näin linnan valtaamme tanssien, -- oli miekat peitossa helyjen. Näin linnat antautuu!

"Ens kertaa tanssija seppelpää nyt linnan voitetun herraks jää! -- Edest' Eerik-kuninkaan!"

Kuningaslinnan rohkean valloituksen tuottama innostus olisi tarttunut uudelleen myöskin drotsi Pietariin, jos hän olisi voinut nähdä vilahduksenkin Inge neidosta. Hänen äkkinäinen katoamisensa oli drotsi Pietarille arvoitus, ja hänen levottomuutensa kasvoi kun hän ei huomannut Raaneakaan missään. Hän tiesi Ingen saapuneen tänne Norjasta tuon petollisen ritarin seurassa, joka hänen mielestään vielä oli sekä hänen itsensä että koko kuningashuoneen salainen vihollinen, huolimatta naamiosta, jonka hän nyt näytti ottaneen ylleen, ja siitä tärkeästä osallisuudesta, joka hänellä oli linnan valloittamisessa. Drotsi ei myöskään nähnyt sitä; reipasta, norjalaista neitoa, jota Inge oli kutsunut ystävättärekseen, ja joka Raanen kanssa oli esiintynyt tanssivien etunenässä. Hän tiesi tytön olevan kuuluisan jaarli Vähä-Alfin tyttären, ja Ingen yhteys tämän suvun kanssa lisäsi hänen levottomuuttaan. Nyt astui ritari Thorstenson tanssivien rivistä ja ojensi hänelle kätensä.

"Tämä oli totta vieköön ihana neitsytjuhla, drotsi Pietari!" huudahti sotainen herra innostuneena. "Nämä kauniit tytöt ovat vähällä viedä soturikunnian meiltä ritareilta. Sen minä myönnän: kunniakkaasti ovat tytöt tänä iltana ansainneet voitonseppeleen. Ensi kerralla se on minun toivoakseni meidän."

He astuivat syrjään, ja ritari Thorstenson kertoi levottomalle ja hajamieliselle ystävälleen miten hänet tullessaan Riibeen, pari tuntia sitten, päätä pahkaa oli saatu ottamaan osaa tähän ihmeelliseen seikkailuun, jonka tärkeä tarkoitus oli hänen puolustuksenaan, minkä vuoksi hän ei heti ollut esittänyt oikeata asiataan. "Totta puhuen, hyvä ystäväni!" lisäsi hän, -- "teidän ritarimiekkanne ja tarmokas apunne, sekä drotsinarvonne oli meille tarpeen saadaksemme heidän päänsä pyörälle; mutta minä mieluummin vältin kuulla teidän omantunnon tarkkoja epäilyksiänne ja neuvoin senvuoksi Inge neidon yllättämään teidät. Jos te siitä olette vihainen, niin kohdistukoon se minuun! Te olette täällä minun päällysmieheni. Te voitte nyt, jos haluatte, sulkea minut linnantorniin, senvuoksi että minä tämän seikkailun tähden olen laiminlyönyt velvollisuuteni ja tehnyt suunnitelmia teitä vastaan yhdessä teidän morsiamenne kanssa, -- sillä se hän kuitenkin varmasti on?"

"Missä hän on?" kysyi drotsi Pietari kiihkeästi. "Sitä minä en tiedä!" vastasi Thorstenson. -- "Mutta antaa nyt neitosten tanssia! Elkööt kaunotarten päähänpistot enää soaisko meidän järkeämme!"

Drotsi Pietari vaikeni, ja Thortenson jatkoi: "Huolimatta siitä, että kuningatar luottaa herttuaan, on valtaneuvoksen mielestä hänen varustautumisensa epäilyttävä. Vanhan Jon ritarin mielestä ei nuori kuningas ollut enää turvassa Viborgissa. Luulenpa itsekin jotakin olleen tekeillä ja minun täytyi teidän poissaollessanne viedä salaa kuninkaalliset Nyborgiin. Ritari sanoi minun tapaavani teidät täällä. Täällä on teille kirjeet, sekä häneltä, että kuningattarelta! Minä tiedän että teidän täytyy joutua Nyborgiin. Mutta täällä te olette minun herrani ja päällikköni: teidän seuratessanne kuningaskäskyä minä tanssin tottelevaisesti teidän pillinne mukaan ja minä teen sen ylpeydestä ja sydämenhalusta."

Drotsi Pietari luki nopeasti kirjeet, jotka Thorstenson oli ojentanut hänelle. "Minun täytyy lähteä ennen aamun koittoa!" sanoi hän. -- "Te olette Riibelinnan päällikkö, ritari Thorstenson!" lisäsi hän vähänaikaa mietittyään. "Tätä tärkeää linnaa ei voi uskoa kunnollisemmalle ritarille. Omapäisyytenne rangaistukseksi te saatte nyt puolustaa linnaa viimeiseen mieheen, jos Stig-marskin mieleen johtuisi hyökätä yhdistetyin voimin sen kimppuun."

"Hyvä on!" sanoi Thorstenson iloisesti. "Enpä olisi voinut toivoa kunniakkaampaa rangaistusta. Jos te olette minulle suuttunut, drotsi Hessel, niin on se kunnon miehen närkästystä. Kiitos luottamuksestanne! Täällä porvarien joukossa on kyllä kunnon väkeä, jotka auttavat minua linnaa puolustamaan. Ei ainoakaan vihollinen eikä petturi astu jalallaankaan linnaan niinkauan kuin kiveä on kiven päällä jälellä! Tuokaa kuningas tänne, jos ei hänellä muualla maassa ole turvallista paikkaa! Riibelinna on, ja tulee olemaan Tanskan vahvin kuningaslinna. Kuukauden kuluttua on tämä linna voittamaton!"

"Hyvä on!" sanoi drotsi Pietari -- "ennen puolta tuntia ovat linnan avaimet ja teidän päällikkövaltakirjanne laillisella tavalla annettu teille. Antaa nyt huvittelun lakata ja kaikki asiaankuulumattomat jättäkööt linnan. Jos te ystävänä tahdotte tehdä minulle palveluksen", lisäsi hän koettaen peittää levottomuuttaan, "niin antakaa kiireimmän kautta etsiä neiti Inge Litleä! Ehkä hän sallii minun olla hänen saattajansa sukulaisensa valtaneuvoksen luo --."

Thorstenson nyökäytti hänelle ja puristi luottavasti hänen kättään, aikoen jo poistua.

"Vielä sana!" sanoi drotsi Pietari levottomana, pitäen kiinni hänen kädestään. "Jos te tapaatte Raanen, niin on hän meidän vankimme siksi kunnes hänen asiansa on tutkittu! Antakaa viipymättä etsiä häntä! Antakaa sulkea kaupungin portit, eikä ainoakaan laiva saa ensimäisiin kahteenkymmeneenneljään tuntiin lähteä satamasta! Jumala olkoon teidän kanssanne!"

Thorstenson nyökäytti, ja iloisena uudesta arvostaan, kuningaslinnan päällysmiehenä, poistui hän reippain askelin täyttämään drotsilta saamiaan käskyjä.

Drotsi Pietari poistui itse nopeasti vangitun linnanpäällikön salakammioon, mistä hän löysi kaiken mitä sinä hetkenä tarvitsi antaakseen tarpeelliset käskyt ja valtakirjat. Hän täytti tunnollisesti miettien tärkeän työnsä, huolimatta sisäisestä levottomuudestaan, ja siitä taistelusta, jonka hänelle tuotti syrjäyttää omat rakkaimmat sydänasiansa sen edestä minkä hänen tärkeä asemansa tänä hetkenä vaati. Hän painoi jo lentävän kotkan kuvalla koristetun suuren sinetti sormuksensa vahalle Thorstensonin valtakirjanimityksen alle, kun ovi avautui ja Klaus Skirmen astui kiireellä sisään.

"Vihdoinkin löydän teidät, ankara herra!" sanoi uskollinen aseenkantaja hengästyneenä ja iloisena. "Minä olen etsinyt teitä kaikkialta. Minä tuon teille paljon terveisiä ja pienen, soman kirjeen Inge neidolta. Minä saatoin itse hänet vaunuihin. Hän lähti mukavasti matkaan kaupunginvoudin omissa vaunuissa, neljän oriin vetämänä, ja kahdentoista ratsumiehen vartioimana."

"Mitä sinä sanot, Skirmen? Onko hän matkustanut?" huudahti drotsi Pietari hämmästyneenä. "Minne? Minne?"

"Ettekö te sitä tiedä? Herra, eikö hän matkustanut teidän käskystänne? Kuulkaa siis: Ensiksi hän asetti kuningaslipun linnanmuurille ja lauloi, niin että kaikki porvarit sen kuulivat: 'Eerik kuninkaamme eestä!' Sitten hän pyysi minun tulemaan kanssaan kaupunginvoudin luo. Hän näytti tälle kolmella sinetillä vahvistetun kirjeen. Ja tämä kumarsi hänelle kuin kuningattarelle itselleen, ja antoi heti valjastaa hevoset vaunujen eteen -- --"

"Mutta minne, minne hän matkusti, kysyn minä. -- Missä on kirje? Anna tänne!"

"Tässä, herrani!" vastasi Skirmen, ojentaen hänelle pienen pergamenttipaperin, joka oli sidottu kiinni ruusunpunertavalla silkkinauhalla. "Hän matkusti Koldingiin, sanottiin, ja aikoi sieltä Ruotsiin."

Drotsi luki nopeasti pienen kirjeen ja sävähti hehkuvan punaiseksi.

"'Elä terveenä, lapsuuteni sulho!' seisoi siinä. -- 'Edestä Eerik kuninkaan!' laulan vielä koko sydämestäni. Soihtu ritarini kädessä loistaa vielä silmissäni. -- Hän, joka on vahva heikoissa, on antanut minullekin tehtävän. Uskollinen Jon ritari tietää sen! Kysykää häneltä, mutta elkää seuratko minua. Me olemme yhdessä tanssineet voitontanssin Tanskan synkimpänä yönä, -- ja Jumalalle kiitos, se ei maksanut ainoatakaan veripisaraa. Kun lapsikuningas on Tanskan herrana, ja kruunu lepää lujasti hänen päässään, silloin me voimme ehkä onnellisempana aikana taas tavata. Vain isäni voi yhdistää meidän kätemme. -- Mutta sitä jonka Jumala on yhdistänyt, eivät ihmiset voi eroittaa."

Drotsi Pietari huokasi syvään, ja hänen silmistään loisti suuri ja ihana toivo. Hän piiloitti kirjeen povelleen ja kääntyi taas Skirmenin puoleen: "Sinä sanoit hänen matkustaneen Koldingiin ja sieltä Ruotsiin -- ihmeellistä, kuka sanoi sen sinulle?"

"Minä päätin sen hänen keskustelustaan linnanvoudin ja norjalaisen neidin eli rouvan -- --?"

"Norjalaisen neidin," keskeytti drotsi hänet kiihkeästi, "ei suinkaan hän ritari Raanen kanssa seurannut Ingeä?"

"Ei, taivaan nimessä, niin en minä olisi antanut hänen matkustaa, vaikka minun olisi pitänyt estää hänet väkivallalla. Minähän jo sanoin, että luulin teidän tietävän kaikki -- --"

"Mutta Raane, Raane -- missä sinä näit hänet?"

"Kaupunginvoudin luo mennessämme me tapasimme kamaripalvelijan eli ritarin -- joksi tuo roisto nyt lie päässyt. Hän tuli meitä vastaan harmaaveljesten kappelista yhdessä norjalaisen neidon kanssa. Inge neito itki katkerasti ja syleili hyvin liikutettuna norjalaista naista. Mutta kamaripalvelijalla, tuolla helvetin ritarilla oli hyvin kiire: ennen puolta tuntia oli heidän oltava selvillä vesillä, sanoi hän, ja hän puhui norjalaisista merimiehistään aivan niinkuin ne olisivat olleet hyvinkin lähellä. Hän aikoi ojentaa Inge neidolle toisen käsivartensa, pitäessään levottomana kiinni nuorta rouvaansa toisella. Mutta Inge neito ymmärsi hänet väärin: hän sanoi hänelle kylmästi ja kohteliaasti hyvästi, ja kääntyi nopeasti minuun päin. Minä olisin suurella halulla mitellyt aseenkantajanmiekkaani äsken leivotun ritarin miekan kanssa. Minä olin sattumalta vetäissyt miekkani tupesta, enkä minä tainnut kovinkaan lempeästi katsella tuota viekasta ritari repoa. Taisipa hän itsekin muistaa miten minä keikautin hänet nurin herttuan oven ulkopuolella Nyborgin linnassa, sillä hänen nenänsä kalpeni, kun hän näki minun rientävän esiin. Inge neito oli tarttunut minua käsivarteen, ja ennenkuin minä olin ehtinyt singahuttaa hänelle petturin ja kirotun konnan nimityksen, oli hän kadonnut kuin poispuhallettuna kauniin rouvansa kanssa, jonka hän oli viekoitellut ja ryöstänyt."

Drotsi Pietari hengitti taas keveämmin. "Jumala olkoon kiitetty!" huudahti hän. "Siis hän ei ole enää tuon roiston seurassa!"

"Onpa kyllä! Tuo saatana vei hänet mukanaan."

"Oletko hullu? Ingenkö?"

"Ei, Herran nimessä, häntä minä pitelin kiinni, -- mutta sen norjalaisen, kauniin tytön --"

"Jumalan nimessä! Tyttöhän oli hänen vaimonsa. Hyvä on Skirmen! Sinä olet toiminut kuin kunnon mies. -- Hän on siis matkustanut yksin Koldingiin -- minä tarkoitan Ingeä --"

"Ei, paitsi ajomiestä oli hänen mukanaan kaksitoista ratsumiestä ja neljä ratsua!"

"Hyvä on! Anna heti satuloida meidän hevosemme, Skirmen!"

"Nytkö jo?" kysyi Skirmen sävähtäen hehkuvan punaiseksi. -- "Minä luulin meidän jäävän tänne yöksi. Totta puhuakseni, herra, minä jätin pienen Åsen ja hänen isoisänsä kiviportin luo. Hän lähtee pyhiinvaellusmatkalle isoisänsä kanssa, enkä minä tapaa häntä nyt pitkiin aikoihin."

"Sinä voit tavata hänet mennessä. Me kulemme sen portin kautta. Kiirehdä!"

Skirmen poistui hiljaa huoaten. Drotsi Pietari heittäytyi ajatuksiin vaipuneena tuoliinsa. Hän otti taas esille Inge neidon kirjeen, jonka hän luki vielä kerran ja painoi sen huulilleen. Vähän senjälkeen astui ritari Thorstenson vihasta puhkuen sisään hänen luokseen.

"Haa, kirottu Alfkreivi -- se oli hänen tyttärensä!" huudahti Thorstenson kiivaasti -- "ja he ovat poissa, myöskin Inge neito --"

"Minä tiedän sen!" vastasi drotsi Pietari ja piiloitettuaan kirjeen hän nousi. "Tässä on teidän nimityksenne ja valtakirjanne, urhea Thorstenson. Jumala olkoon teidän kanssanne! Raane pääsi siis pakoon, hyvä on! -- Tällä kertaa olemme me kuitenkin hänelle kiitoksen velkaa."

"Kirottua! Hän karkasi Alfkreivin tytön kanssa!" jatkoi Thorstenson ja polkasi suuttuneena jalallaan. "He olivat jo väljillä vesillä ennenkuin joki ennätettiin sulkea. Haa, jos minä olisin tiennyt sen tuntiakaan ennen. Kuolema ja kirous! Alfkreivin tytär istuisi varmasti vangittuna Riibelinnassa siksi kunnes ritari Algotson olisi hirtetty, ja ylevä Ingrid olisi Thorstensonin vaimo!"

"Olipa hyvä, ettette tuntenut rohkeaa viikinkityttöä!" vastasi drotsi. "Muuten te olisitte joutunut minun kanssani tekemisiin: olisi ollut häpeäksi kaikille tanskalaisille, jos ei tuo reipas seikkailuimpi olisi päässyt täältä pois yhtä vapaana kuin oli tullutkin. Jos hän ei olisi tänä iltana rohkaissut viekasta etutanssijaamme ja juossut meidän kaikkien edellä, niin olisi urhein tanskalainen neitonen laulanut laulunsa turhaan, ettekä te nyt olisi Riibelinnan päällikkönä."

"Mutta saatana vieköön, hän oli kuitenkin kirotun Alfkreivin tytär."

"Mitä hän sille voi? Hän on sankaritar, ja me olemme hänelle kiitollisuuden velassa. Kyllä hän on saanut kalliisti maksaa rohkean seikkailunsa, lupautuessaan sen vuoksi Raanen vaimoksi."

"Te olette kuitenkin oikeassa, drotsi Pietari!" vastasi Thorstenson miettiväisenä. "Tyttö olisi ollut paremman sulhasen arvoinen ja ennenkaikkea paremman isän. Antaa rohkean tunturilinnun lentää! Ehkäpä hän saa katalimmasta ritaristamme vielä sankarin tai ainakin urhean merirosvon. Mutta kuolema ja kirous, jos vain olisin tiennyt hänet Alfkreivin tyttäreksi -- --"

"Te olisitte kuitenkin kunnioittaen suudellut hänen kättään, ritari Tuittupää!" keskeytti hänet drotsi hymyillen. "Hevoset odottavat linnanportilla, herra drotsi!" huudahti Skirmen ovelta. Drotsi Pietari otti kiireesti sydämelliset jäähyväiset Riibelinnan urhealta päälliköltä ja poistui linnasta keveä rintahaarniska matkavaipan alla. Skirmen seurasi herraansa, joka ratsasti joutuin Viheriäkatua torille, välittämättä porvarien remuavasta ilosta. Kauppakadulla ei ollut enää väentungosta, mutta Skirmen huomasi siellä liikuskelevan omituisen salaperäisiä olentoja, jotka näyttivät dominikaanien ruumiinkantajilta, heidän kasvonsa oli peitetyt päähinevaipoilla, joihin oli leikattu suuret silmänkolot. Mutta heidän käsivarsiensa liikkeet ja pitkät askeleensa muistuttivat enemmän naamioituja ritareita. Uskollinen aseenkantaja käänsi herransa huomion tuohon väkeen, joka näytti pitävän heitä tarkasti silmällä.

"Siinä on joukko ruumiinkantajia, jotka kulettavat jotakin ruumista", vastasi drotsi. "Mitäs merkillistä niissä olisi?"

"Se riippuu siitä, mikä tuo ruumis on, jota he kulettavat", vastasi Skirmen, "sekä siitä onko se ehkä joku sellainen, joka ensin on toimitettava syrjään".

Naamioidut miehet olivat sillävälin kadonneet Laivasiltakujan nurkan taakse, ja drotsi Pietari ratsasti sillan yli Keskilammen luo.

"Miten on asian laita, Skirmen?" kysyi hän, pysäyttäen hevosensa autiolle kadulle. "Minusta näyttää, että sinä olet viime vuodesta menettänyt paljon rohkeuttasi. Toinen mies olit vangitessasi rosvot Daugbergin kaivoksella, nyt huomaan, että rakkaus on noussut sinulle päähän; mutta oletko unohtanut, ettei kultakannuksia ansaita hentomielisyydellä eikä laimeudella".

Skirmenin posket sävähtivät punaisiksi. "Jos te ette sinä aamuna, jolloin me viimeksi ratsastimme Harrestrupiin olisi pitänyt minua pelkurina raukkana ja harmaaveljesten vaippoja liian luotettavina, ankara herra", vastasi hän hilliten levottomuuttaan, "niin olisi ehkä itse kuningas Eerik Kristofferinpoika voinut antaa minulle tänä vuonna ritarilyönnin, josta te sinä iltana annoitte minulle toivoa. Teidän kädestänne minä sen, totta puhuen, mieluimmin ottaisin kerran", vastasi hän väräjävin äänin. "Mutta, jos te nyt minua pidätte pelkurina raukkana, siksi että minä olen arka teidän hengestänne, niin en tahdo ikipäivinäni olla muuta kuin teidän uskollinen aseenkantajanne. Mutta joka tapauksessa minä saanen varoittaa teitä. Minä tahdon mieluummin astua hautaan hopeakannuksin, kuin seurata teidän haudallenne kultakannukset saappaissani."

"Rakas, uskollinen Skirmen", lausui drotsi liikutettuna, ojentaen hänelle kätensä. "Hyvin minä tiedän, että sinä pidät enemmän huolta minun hengestäni kuin omastasi; mutta enhän minä ole mikään lainsuojaton mies. Tässähän minä ratsastan hyvin asestettuna kuninkaani asioita toimittamaan, eikä jokainen umpivaippa minkä näemme sentään salaa suojaansa kavaltajaa."

"Nuo miehet ovat hiiviskelleet ympärillämme koko päivän, ankara herra, ja minä voin vannoa niiden olevan herttuan väkeä. Minä luulin, että kreivi Gerhardin ratsumiehineen piti seurata meitä."

"Hän on oma herransa", vastasi drotsi, "en tiedä aikooko hän tällä kertaa Danehoveen".

"Entä ritari Rimårdson?"

"Hän matkustaa laivassa täältä --! Nyt matkaan. Ainoastaan turvattomat matkustajat, ja arvokkaat ruhtinaalliset henkilöt tarvitsevat näinä aikoina maanteillä vartioväkeä."

Skirmen vaikeni, ja he ratsastivat eteenpäin sillan yli Alilammikon luo, ja vielä kolmannenkin sillan yli, mikä johti Nipsjoen kolmannen haaran poikki, kaupungin itäpäässä olevalle kiviportille. He näkivät vain muutamia ihmisiä tässä kaukaisessa kaupunginosassa. Kun he saapuivat portille oli se ritari Thorstensonin käskystä suljettu. Drotsin käskystä ja yleisesti tunnetun merkin takia porvarisvartio avasi sen heti, ja he aikoivat ratsastaa edelleen. Silloin kuuli Skirmen kirkkaan naisäänen portin yläpuolelta mainitsevan hänen nimeään. "Jumalan nimessä, rakas herra, pysäyttäkäämme". huudahti hän innostuneena ja hyppäsi maahan. "Åse on varmaan porttivankilassa."

"Vapauttakaa meidät, jalo herra drotsi", kuului nyt Åsen ääni vankilaristikon takaa, kivisen holviportin päältä. "Te voitte todistaa, että isoisäni ja minä emme ole vakoojia, emmekä kavaltajia."

Drotsin käskystä, ja hänen selityksensä nojalla vartijat laskivat vangit heti vapaiksi. Vanha Henner astui ulos vankilasta pitkään pyhiinvaeltajanmekkoon pukeutuneena, pitäen Åsea kädestä. Hän pudisti lujasti drotsi Pietarin kättä, ja Åse kavahti autuaana Skirmenin kaulaan.

"Sana vain, herra drotsi", lausui Henner hillityllä äänellä, "Jos tahdotte tänä yönä turvallisena kulkea Snoghöiin tai Koldingiin, niin odottakaa täällä kunnes minä palaan, tai ainakin pidätte tien auki hyville ystävillenne. -- Joutuin Åse matkaan, meillä on kiire!"

"Mitä tämä nyt merkitsee, vanhus?" kysyi drotsi kärsimättömänä, mutta ei saanut mitään vastausta. Tuo kookas pyhiinvaeltaja oli vanhalla friisiläistavalla tehnyt pari hirveän pitkää harppausta sauvansa varassa, äkkiä kadoten hämärään. Kohta senjälkeen kuului joelta portin pohjoispuolelta voimakasta soudantaa, ja sieltä vilahti vene, joka uskomattoman kovaa vauhtia kiiti myötävirtaa linnaa kohti. Melkein samassa hetkessä, jolloin vanhus oli kadonnut, oli pieni Åse kepeästi kuin kissa hypännyt Skirmenin syleilystä ja kadonnut heidän näkyvistään. Skirmen näytti kuulevan hänen askeleensa Alilammen luo johtavalla sillalla. Hän hypähti hevosensa selkään, aikoen ratsastaa tytön jälkeen, mutta nyt hän kuuli herransa huutavan kovasti ja kärsimättömänä. "Matkaan tätä tietä, Skirmen! Ukko on puolihöperö. En voi täällä odottaa hänen päähänpälkähdystensä takia. -- Portin voitte jättää avoimeksi", sanoi drotsi valtiomiehille, "jos tuo vanhus palaa tai joku etsii minua, niin elkää pidättäkö häntä".