Part 38

Vanha, kunnollinen herttua Juhana yhtyi tyttärensä mielipiteisiin ja päätökseen. Mainitsematta tyttärensä nimeä, hän oli uskollisena, isällisenä ystävänä puhunut vakavasti nuorelle herttualle hänen nykyisestä asemastaan ja hänen velvollisuuksistaan Tanskan kruunua kohtaan. Hänen sanansa eivät olleet menneet ohi aivan vaikutuksetta; mutta se ajatus, joka useimmiten näkyi herttuan mielessä viivähtävän, oli ylpeä tietoisuus siitä, että hän täällä oli tärkeässä tienvaihteessa, ja hänellä oli valta asettaa ratkaiseva luoti Tanskan ja tanskalaisen kuningashuoneen kohtalon vaakakuppiin. Markkreivien sekä rehellisen kreivi Gerhardin läsnäolo, ja heidän kehoituksensa ryhtymään ratkaiseviin toimenpiteisiin näkyivät saattavan hänet tukalaan hämmennystilaan. Siinä sotaneuvostossa, jossa jokainen oli lausunut ajatuksensa, nousi herttua Waldemar puhumaan lausuen käskevällä äänellä: "Täällä minä olen johtaja, hyvät herrat, ja vaikka minä kunnioitankin teidän neuvojanne ja hyvää tarkoitustanne, niin minä voin seurata ainoastaan omaa vakaumustani. Ennenkuin Danehovella on päätetty mitä marski Stigille ja hänen ystävilleen tehdään, ja ennenkuin minut laillisesti on nimitetty ja tunnustettu valtionhoitajan virkaan, en minä voi ottaa minkäänlaista ratkaisevaa askelta. Kahdentoista päivän kuluttua alkaa Danehove. Silloin on minun läsnäoloni Nyborgissa välttämätön. Tätä ennen ei voida mihinkään taisteluun ryhtyä, vielä vähemmin sitä lopettaa. Sen johdosta mitä minä olen kuullut Stig-marskin varustuksista, tarvitaan suurempi voima ennenkuin voimme hyökätä hänen kimppuunsa. Hänellä ja hänen ystävillään on sitäpaitsi maalain mukaan vielä oikeus puolustaa itseään Danehovessa, ja niinkuin minä jo sanoin: ennenkuin laillisesti on määrätty, mikä arvo minulla on täällä ja ketä vastaan me sodimme, ei voida mihinkään ryhtyä."

"Luvallanne sanoen, jalosukuinen herttua", alkoi kreivi Gerhard puhua, "minun luullakseni me aivan hyvin tiedämme sekä keitä me olemme, että kenen kanssa me olemme tekemisissä. Että ainakin me molemmat seisomme täällä Tanskan valtion alaisina läänitysmiehinä, ei tarvinne sen enempää vahvistusta. Sekin on kyllin selvästi toteen näytetty, että Riibelinnan päällikkö on avoimesti osoittanut olevansa valtakunnan ja kruunun vihollinen, kun hän on asettanut Stig-marskin lipun kuningaslipun sijaan. Ennenkuin voimme hyökätä Helgenaesiä ja Hjelmiä vastaan, täytyy Riibelinnan olla hallussamme, kaikkein kunnon taistelusääntöjen mukaisesti. Sillä voimalla, joka meillä on täällä, me ennen kahtatoista tuntia voimme anastaa linnan, ja minusta on häpeällistä ja suorastaan anteeksiantamatonta, että me vetelehdimme täällä suuren joukkomme kanssa antaen tyynesti kuninkaallisen linnan olla kapinallisten käsissä."

"Jos tahdotte omien ratsumiestenne kanssa rynnätä Riibelinnaan, urhea kreivi Gerhard", sanoi herttua välinpitämättömästi, "niin kernaasti minun puolestani, mutta teidän omalla edesvastuullanne. Te saatte itse vastata Danehovessa siitä, että te ominpäin olette alkanut kansalaissodan maassa, ennenkuin on laillisesti tutkittu miten näihin läänitysmiehiin on suhtauduttava, ja millä oikeudella sekä he että me itse toimimme."

"Hyvä on, jalosyntyinen herttua", sanoi kreivi Gerhard koettaen tukahuttaa suuttumustaan, "minä tahdon siis Jumalan ja pyhän Yrjänän nimessä toimia ominpäin täällä, ja minä uskon voivani vastata siitä". Näin sanoen hän kumarsi herttualle ja ruhtinaallisille herroille, sekä poistui teltasta. Vähän senjälkeen hän ratsasti viidenkymmenen ratsumiehensä etunenässä leiristä Riibeen vievää tietä. Hänen vieressään ratsasti vanha, ryppykasvoinen, pitkä ja laiha aseenkantaja. Se oli pitkäsääri vanhus, joka onnistumattoman kujeilunsa tähden, mikä maksoi hänen isäntänsä toisen silmän, oli jättänyt hovinarrinarvonsa, mutta jonka vielä kuitenkin täytyi seurata herraansa kaikkialle hänen aseenkantajanaan, ollen hänelle aivan korvaamaton.

Sitä myöten kuin kreivi Gerhard läheni Nipsjokea, joka virtasi kaupungin eteläpuolella, lauhtui hänen vihansa. Kun hän oli tyyntynyt, huomasi hän miten mahdotonta oli näin muutaman miehen kanssa valloittaa niin hyvin varustettu linnoitus kuin Riibelinna oli. Mutta häntä hävetti palata leiriin, ja hän ratsasti hitaasti edelleen. Hänen ratsumiehensä seurasivat häntä sanaakaan sanomatta; mutta hän huomasi heidän miettiväisistä kasvonilmeistään heidän odottavan varmaa kuolemaa siitä vihollisten kaupungista, johon heidän herransa ja ruhtinaansa vei heidät.

"Kiiruhtakaamme, armollinen herra", sanoi nyt Pitkäsääri vakavalla ilvehtijä-äänellään, "ennenkuin Riibelinnasta näkevät meidän hirvittävät joukkomme ja antautuvat armoille. Olisipa sentään suuri vahinko, jos me näin jäisimme kuolemattomuudesta osattomiksi, emmekä saisi tilaisuutta käyttää hyökkäystikapuitamme ja kirveitämme."

"Minä luotan siihen, että sinä olet loihtijamestari, Pitkäsääri, ja voit yhtä hyvin lyödä silmän vihollisen päästä kuin minunkin päästäni, niin ettei hän näe meidän voimaamme", vastasi kreivi Gerhard, yhtyen heti hovinarrinsa leikkipuheeseen. "Kuka muuten on sanonut sinulle minun aikovan rynnätä Riibelinnaan? Onhan tänä yönä Riibessä juhlat ja huvittelut, sanotaan, ja mitäpäs, jos minun aikomukseni olikin hankkia itselleni ja teille tilaisuus pyörähdellä Riiben kauniiden tyttösten kanssa!"

"Se on toinen asia, herra! Siitäpä, tulee hauska tanssi, ja saapa nähdä että me emme tule kutsumattomina juhlaan. Tuo kirje, jonka te hämärissä saitte vanhalta pyhiinvaeltajalta, oli varmaankin kutsumus näihin iloihin."

Kreivi Gerhard nyökäytti. "Tunsitko sinä hänet, Pitkäsääri?"

"Jos minä en väärin nähnyt, niin mies oli meidän entinen ravintolanisäntämme Melfarista, Henner Friser. Sanotaan hänen olevan rohkean miehen ja ymmärtävän hiukan muutakin kuin isämeitänsä. Hän kuuluu paenneen Melfarista jonkun murhan vuoksi. Varokaa, herrani, ettei hän johda teitä ansaan!"

"Jos sinä olisit kuullut mitä hän sanoi, niin et pelkäisi. Eteenpäin!"

Lähellä Eteläportinsiltaa ja Hevostorinporttia, niin kutsutulla marskimaalla, antoi kreivi ratsumiestensä pysähtyä ja laskeutua hevostensa selästä. Itse hän hypähti satulastaan jääden hetkeksi seisomaan mietteisiinsä vaipuneena. "Kas niin, miehet, minä vien teidät todellakin tanssiin tänä iltana!" sanoi hän iloisesti. "Näettekö soihtujen loistoa sillalla? Riibessä on juhlat, ja sinne odotetaan vain iloisia vieraita. Tallirengit jäävät tänne hevosten luo. Te muut seuraatte minua jalkaisin, mutta yksi kerrallaan, ja miekka varmuuden vuoksi vaipan alla. Jos te voitte saada soihdut käteenne, ja tytön kainaloonne, niin ottakaa vain osaa tanssiin. Mutta tanssin täytyy kulkea pitkin Eteläporttikatua Harmaaveljeskadulle ja sitten aivan suoraan Ristiveljeskadun kautta linnan vieressä olevalle suurelle Blekingekentälle. Kun te kuulette minun metsästystorveni äänen, niin te kokoonnutte heti minun ympärilleni. Onnesta ja sattumuksesta riippuu mitä huvituksia sitten seuraa. Oletteko te ymmärtäneet minut, miehet?"

Yleinen myöntymyshuuto ilmaisi ratsumiesten mielellään ottavan osaa herransa vaaralliseen aikeeseen. Sitten hän astui itse heidän edellään sillan yli. He seurasivat häntä yksitellen jonkun matkan päässä toisistaan ja sekaantuivat suureen väentungokseen, joka täytti kadut.

Ilo oli kaupungissa ylimmillään. Soihdut levittivät loimuavaa valoaan, ja kaikilta kaduilta kaikui laulu linnaan, ja siellä tanssi paljon komeasti puettuja ritareita silkki- ja punavaippoihin puettujen naisten kanssa. Kreivi Gerhard astui suurin ratsumiessaappain katuja, ottamatta yhtään osaa huvitteluun. Kun hän oli saapunut Ristiveljestenkadulle, pysähtyi hän ristiveljesten pihalle johtavan porttiholvin eteen, josta talonpoikaispukuinen tutunnäköinen mies viittasi hänelle, tarttui tuttavallisesti hänen käteensä ja veti hänet sisään portista.

"Drotsi Hessel! Tekin täällä!" huudahti hän hämmästyneenä "Ja valepuvussa --!"

"Otattehan tekin osaa meidän tanssiimme, jalo kreivi!" kysyi drotsi Pietari kiireisesti.

"Hiiteen kaikki tanssimiset! Minä olen tullut tänne valloittamaan Riibelinnaa, kiusaksi herttualle ja hänen verukkeilleen."

"Hyvä on, sittenhän te kuitenkin tahtomattannekin otatte osaa tanssiin. Mutta mitä te tiedätte asiasta? Kuka on johtaja?"

"Minun luullakseni se, joka ensiksi ehtii. Mutta, peijakas, sen kai te itse parhaiten tiedätte, drotsi Hessel! Elkää kyselkö minulta mitään! Minä en tiedä mitään, minä olen saanut vain salaisen viittauksen, enkä minä oikein tiedä mitä siitä uskoisin. Tunnetteko te vanhan Henner Friserin Melfarista?"

"Häneen me voimme luottaa!" vastasi drotsi Pietari iloisesti. "Jos te häneltä saitte viittauksen, niin voitte turvallisesti sitä seurata. Onko teillä miehiä mukananne?"

"Ei paljoa, mutta puolisen sataa miestä saan kokoon tähän torveen puhaltaessani."

"Hyvä on!" sanoi drotsi Pietari. "Siis on asiassa jotakin juurta. Nyt minä vasta otan asian vakavammalta kannalta. Minä en edes tiedä kuka on uhkarohkean aikeen alkuunpanija. Koko yritys tuntuu minusta unelmalta. Minä olen täällä vain ottamassa selvää mielialasta. Henner Friserin minä tapasin tiellä. Salaperäinen vanhus ennusti minulle onnea jättäessään minut. Hänellä tuntuu olevan täällä hyviä ystäviä. Porvarien kesken vallitsee luotettava mieliala, mutta herttua venyttää aikaa enkä minä usko häneen. Minun mieleeni ei ikinä johtuisi hyökätä linnaan ilman sotajoukkoa, mutta varmaankin on täällä joukossamme henkilö, joka on kekseliäämpi ja rohkeampi kuin kukaan meistä. Noin tunti sitten minä sain kutsun eräältä tuntemattomalta olemaan toisena ritarina tanssijoitten rivissä, tanskalaisten neitosten alkaessa laulaa laulua: 'Nuoren Eerik kuninkaamme eestä!' -- Mitä muuta se voisi tarkoittaa kuin hyökkäystä?"

"Sehän on selvää!" vastasi kreivi Gerhard ja hieroi tyytyväisenä käsiään. -- "'Lapsikuninkaan puolesta' siis! Ei, mieluummin minä laulan 'armahan Agnes kuningattaren eestä'. Kuitenkin on samantekevää kumminpäin hyvänsä. Tanssikaa te vain Jumalan nimessä linnansillan yli! Minä seuraan teitä miehineni ja suojaan selkäpuolenne. 'Nuoren kuninkaamme puolesta', on tunnussana, ja se joka ei tahdo sitä laulua laulaa, sen me lyömme maahan."

Tässä keskeytyi salainen keskustelu, sillä joukko iloisia, nuoria ritareita, kypäreissään mustat höyhentöyhdöt, työntäysi soihtuja kantaen luostaripihalle, vaatien pelästyneitä ristiveljeksiä avaamaan heille refektoriosalin [refektorio = ruokailuhuone]. Jotkut huusivat viiniä, ja toiset saksilaista olutta.

"Näittekö te höyhentöyhdöt? Siinä oli joukko Stig-marskin liittolaisia!" sanoi drotsi Pietari astuessaan kreivi Gerhardin kanssa kadulle pimeästä porttiholvista, voimatta salata suuttumustaan tuon julkean kujeilun johdosta, joka näinä rauhattomina aikoina oli aivan tavallista.

Melu luostaripihalla taukosi hetkeksi, kun arvokas luostariveli astui ulos huomauttamaan rauhanhäiritsijöille, etteivät he olleet vihollisten maassa, ja että Riibelinnan korkeiden herrojen tapana oli ollut suojella kaupunkia eikä ryöstää sitä.

Munkille vastattiin pilkkasanoin ja uhkauksin.

Yksi hurjimmista nuorista ritareista heitti kuitenkin soihtunsa ruokasäiliötä kohti vannoen sytyttävänsä luostarin heti palamaan, jos vain heitä vastustettiin. Heti avattiin refektorion ovet, ja iloinen seura tunkeili sisään.

Drotsi Pietari polkaisi suuttuneena katukiveen. "Siinä nyt näette, kreivi Gerhard!" huudahti hän kiivastuneena, "minkälaiset ritarit tahtovat hallita Tanskan maata. Menkäämme heidän jälestään!"

"Ei, antaa heidän vain juoda kunnes eivät enää eroita kärpästä seinällä!" sanoi kreivi hymyillen. "Sitä paremmin sujuu meidän tanssimme. Milloin se alkaa?"

"Kaksi tuntia Ave Marian jälkeen Blekingekentällä linnan luona."

"Niin sanottiin myöskin minulle. Taitaa jo pian olla määrä-aika. Lähtekäämme siis sinne! Onpa sillä tanssilla tarkoituksensa. Onpa se kerrankin huvi, jossa kunnon sotilaskin häpeättä kerran voi pyörähdellä. Tuhat tulimmaista, olisipa nyt kuningatarkin täällä, niin kyllä minäkin tanssisin, ja yhtä hyvästi ja hauskasti kuin viime kerrallakin."

He astuivat nyt nopein askelin linnan vieressä olevalle Blekingekentälle. Tänne oli kokoontunut paljon ihmisiä. Keskellä toria oli pöytiä, joille oli asetettu kaikellaisia virvokkeita. Iloinen soitto kajahteli. Pikisoihdut valaisivat kentän, ja paljon muhkeita naisia istui penkeillä. Drotsi Pietari ja kreivi Gerhard olivat jääneet seisomaan paikoilleen, keskelle juhlivien hälinää ja katselivat ihmetellen komeita herroja ja naisia ympärillään, joista useimmat olivat hullunkurisesti maalanneet kasvonsa, esiintyen näin tuntemattomina hyvin iloisina ja vallattomina. Kreivi Gerhardin lausuessa huomautuksiaan heistä, tuli Skirmen juosten ja kuiskasi herransa korvaan pari sanaa. Drotsi Pietari nyökäytti päätään ja taputti iloisena häntä olkapäälle, ja hänen silmänsä etsivät penkkiä, jolla hän näki kolmen hunnutetun naisen istuvan. Lähimmäisen hän luuli tuntevansa pieneksi mustatukkaiseksi Åseksi. Keskimäisen oli Skirmen veitikkamaisesti hymyillen osoittanut siksi naiseksi, joka oli pyytänyt hänet tanssittajakseen. Skirmen oli taas heti hävinnyt tungokseen, ja drotsi Pietari katseli kookasta vierasta naista jännitetyn tarkkaavasti ja sekavan ilon aavistuksella, jolle hän ei uskaltanut kuitenkaan antaa valtaa, sillä omituinen tuskan tunne valtasi hänet samalla. "Olisiko se mahdollista?" huudahti hän puoliääneen. "Olisiko hän täällä näin vaarallisessa leikissä?" Hänestä tuntui kuin pyörisi koko maailma hänen silmissään ja hän näkisi vain ihmeellistä unta. Hän katseli taakseen Skirmenin jälkeen, mutta ei nähnyt häntä missään, ja hän astui kuin huumauksissa penkkiä kohti. Samassa nousivat nuo kolme tyttöä ja alkoivat laulaa:

"Kadut Riiben on tanssia tulvillansa, käy tanssihin ritarit iloissansa.

"Ja Riiben sillalla karkelemaan he edestä Eerik kuninkaan käy kepein askelin."

Kun lauluntoisinto alkoi, yhtyivät käyrätorvet ja huilut siihen, ja suuri joukko ritareita juoksi esiin, asettuen pitkään tanssiriviin pitäen kädestä naisiaan. Drotsi Pietari oli tuntenut Inge neidon kirkkaan ja harvinaisen syvän äänen. Keskimäisen laulajattaren kookkaasta, ylevästä vartalosta hän nyt selvästi tunsi Ingen. Hän kiirehti hänen luokseen ja tarttui häntä käsivarteen. "Inge, rakkahin Inge!" kuiskasi hän. -- "Mikä rohkea tuuma! Oletteko te tullut tänne tanssiaksenne minun kanssani kuolemaan! -- No, hyvä on! Tanskan ja meidän nuoren kuninkaamme puolesta seuraan minä teitä kuolemaan ilolla, mutta selittäkää minulle tämä arvoitus!"

"Minun ritarini seuraa minua kuningaslinnaan ja voittoon!" kuiskasi Inge. "Jos ei meidän johtajamme petä, niin se onnistuu!"

"Kuka on meidän johtajamme?" kysyi drotsi levottomana. "Minun mielestäni minä olen täällä etumaisena."

"Kapinallisten linnanporttia ei avata drotsi Hesselille", vastasi hän nopeasti. "Tuolla seisoo meidän johtajamme! Hän ei taida tuntea teitä. Omana herranaan ollen minä luotan häneen yhtä vähän kuin te, mutta täällä hän on meidän vallassamme. Hän tanssikoon nyt itselleen morsiamen -- tai kuolkoon!" Näin sanoen hän osoitti komeaa, nuorta ritaria, jolla oli pitkä, punasenkeltainen tukka. Ritari seisoi noin kymmenen askelen päässä heistä soihtu kädessään, näyttäen epäröivän asettuisiko tanssivien pitkän rivin etunenään tai ei. Hän oli tähän asti ollut selin drotsi Pietariin, nyt hän kääntyi sivuttain. Hänen soihtunsa valo valaisi hänen poskensa, ja drotsi Pietari huudahti matalalla äänellä hyvin hämmästyneenä: "Raane!"

"Olkaa hiljaa!" kuiskasi Inge. "Tänä iltana me vangitsemme ketulla kettuja; mutta ei kuitenkaan Hamletin lailla. Kevätkukkienseppeleillä me tahdomme vangita vihollisemme, ja toivoakseni ilman verisiä ruusuja."

Soitantoa jatkui, ja monet lauloivat yleisesti tunnettua sankarilaulua, joka soveltui äsken alettuun vanhaan säveleeseen. Sillaikaa kun Raane vielä seisoi epäröiden, ja yhä useampia ritareita ja naisia asettui tanssijoiden riviin, selitti Inge neito salaisesti ja muutamin sanoin drotsi Pietarille uhkarohkean aikeen, kertoen hänelle, mitenkä hän ystävättärensä, jaarli Vähä-Alfin tyttären, kanssa oli pakoittanut Raanen, joka tunsi linnanpäällikön, panemaan toimeen tämän juhlan. Tyttöjen seikkailurikasta tuumaa oli edistänyt Raanen katkeruus marski Stigiin, hänen valloitettuaan Hjelmin, ja hänen intonsa puhdistautua kuningashuoneen uskolliseksi kannattajaksi. Skirmenin ja Åsen kautta he olivat saaneet Henner Friserin yhtymään asiaan. Kuultuaan drotsi Pietarin olevan läsnä, oli Inge tuntenut itsensä kahta vertaa rohkeammaksi; mutta hän tiesi, että hänet vain yllättämällä voitaisiin saada toimimaan Raanen kanssa yhteisen asian hyväksi. "Katsokaa, rakas ritarini"! sanoi hän leikillisesti, -- "ne monet ritarilliset herrat, jotka te täällä näette, ovat meidän uskollisia riibeläisiä porvareitamme ja heidän poikiaan, jotka vaimojensa ja lemmittyjensä pyynnöstä tänä iltana tahtovat tanssia neitsytlaulun mukaan". Ja nyt hän taas neitosten kanssa alkoi laulaa, ritarien järjestyessä niinkuin näytti, osaksi laulun mukaan, jossa osa herroista ja naisista mainittiin keksityillä nimillä, jotka olivat otetut enimmäkseen vanhoista seikkailuista, mutta joiden merkitys näkyi kaikille olevan hyvinkin selvä. Ainoa, jota nimitettiin oikealla nimellään, oli Riibelinnan päällikkö. Hän istui sillä aikaa turvallisena linnassa juomaseurassa, mutta hänen ääneen laulettu nimensä ensimäisenä tanssijoiden rivissä esti kaikkia hänen miehiään, jotka olivat läsnä, epäilemästä tätä leikkiä.

Kun siis näin lähinnä linnaa järjestyttiin laulun mukaan, tanssi osa alimmaista tanssijariviä ympäri vihreää kenttää, muodostaen pitkän ketjun, joten kukin voi olla varma siitä ettei asiaan kuulumattomia ollut tanssissa mukana. Vielä Raane seisoi epäröiden penkin ääressä, jolla neito Kirsti Solkikenkä istui. Inge neito ja tytöt lauloivat:

"Ulf Riibeläinen, kas, tanssivi siellä, mies kuninkaan hän on vakaalla miellä."

"Kuuletteko, ritari Raane!" sanoi norjalaisen jaarlin tytär, "teistä lauletaan; te olette tänä iltana Riiben Ulf. Näyttäkää nyt minulle, että olette kuninkaallenne uskollinen ja suosiollinen!"

Mutta Raane katseli tanssivien liikkeitä eikä ollut kuulevinaan hänen puhettaan.

Inge neito ja tytöt lauloivat nyt ääneen:

"Ja mukana Tage Muuskin on -- hän Riibessä hoitavi komennon."

Drotsi Pietari oli heittänyt pois talonpoikaishattunsa ja pannut päähänsä korkean töyhtöhatun, jonka Skirmen oli tuonut hänelle, sekä tulipunaisen vaipan, jonka hän heitti talonpoikaistakkinsa peitoksi.

"Nyt te olette Riibelinnan päällikkö!" kuiskasi Inge neito. Tämä hänen silmiinpistävä pukunsa oli todellakin linnanherran päällikköpuku, joka tätä tilaisuutta varten oli osattu anastaa, ja moni luuli tuon kookkaan ritarin, jonka talonpoikaispuku teki jotensakin pyyleväksi, olevan herra Tage Muusin. Hän tanssi siten eteenpäin rivissä Inge neidon rinnalla, joka tyttöjen kanssa jatkoi laulua:

"Ja tanssissa myös herra Jaltensee kera kolmen lankonsa pyörähtelee.

On siellä myös jalot Limbekit -- ne kuningastakin vastustit.

On tuossa Vihreä Byrgekin ja moni muu uros kaunehin.

Tuossa pyörivät Hanke Kand ja hänen rouvansa, "Rouva Ann'."

Gerd-rouvansa kanssa sen vaalean ritari Rank käy kisahan.

Rikas Volravn samaten rouvineen ohi häipyvät tanssin hurmeeseen."

Ritari, joka tätä säettä laulaessa astui tanssivien riviin, oli ritari Pentti Rimårdson, joka samalla tapaa kuin drotsi Hesselkin oli kutsuttu tanssiin, ja piteli kädestä tuntematonta naista.

Viimeksi he lauloivat:

"Näet tuossa Iverin urhokkaan, -- yli Beltin hän saattoi kuninkaan."

Suureksi ihmeekseen näki drotsi Hessel reippaan ritari Thorstensonin rientävän tanssivien riviin soma porvarityttö parinaan. "Mitä? Onko Thorstensonkin täällä!" huudahti drotsi Pietari ja sai kaikessa kiireessä kuulla Inge neidolta urhean ritarin olevan täällä hakemassa häntä Nyborgiin, jonne hän oli vienyt kuninkaan ja koko hovin, ja että hän heti oli suostunut ottamaan osaa heidän yritykseensä.

Koko tämän ajan seisoi Raane yhä epäröiden, eikä näyttänyt haluavan ottaa osaa tanssiin. Oli jo kaksi kertaa tanssittu ympäri kentän, ja joka kerran kun Inge neito tuli Raanen lähelle, lauloi hän ääneen ja kehoittavasti:

"Ulf Riibeläinen, kas, tanssivi siellä, -- mies kuninkaan hän on vakaalla miellä."

Nyt hän lähestyi kolmannen kerran, mutta Raane seisoi syviin ajatuksiin vaipuneena eikä ollut huomaavinaan häntä.

"Te taidatte pelätä ihanien hiustenne joutuvan epäjärjestykseen, ritari Raane, koska niin kauan epäröitte ennen kuin viette minut tanssiin", sanoi nyt rohkea neiti Solkikenkä, ivallisesti ja kärsimättömästi ja nousematta paikaltaan siirtyi levottomana penkillään.

"Te olette oikeassa, jalo neiti!" vastasi Raane, "täällä voivat sekä pää että hiukset joutua epäjärjestykseen. Olettehan te huomannut että minun tukkani on hiukan punertava tässä tanssissa se helposti voi tulla vieläkin punaisemmaksi --"

"Ja teidän kauniit, punaiset poskenne voisivat valahtaa liiankin valkeiksi", keskeytti neito hänet ivallisesti.

"Siinäkin te olette oikeassa, ihana neito!" vastasi Raane viekkaasti hymyillen. "Te ette taitaisi tyytyä rohkeimpaankaan sulhaseen, jos hänen poskensa ovat kalpeat. Onhan luonnollista, että miettii hiukan, ennenkuin rientää kuolontanssiin, vaikka mukana olisikin rikas ja ihana neito."

"Jos te vielä epäröitte hetkeäkään kauemmin, ritari Raane", sanoi nyt reipas neito Solkikenkä suuttuneena, "niin minä olen häpeällisesti erehtynyt teistä -- eikä jaarli Vähä-Alfin tytär ikinä ojenna teille kättään, vaan te joudutte kaikkien norjalaisten ja tanskalaisten tyttöjen pilkattavaksi. Mutta ei", lisäsi hän lempeämmin -- "siihen häpeään te ette ikinä tahdo saattaa minua ja itseänne? Oliko Inge sittenkin oikeassa ja saako hänen ritarinsa nähdä teidän heikkoutenne ja raukkamaisuutenne. Katsokaa miten uljaasti hän tuolla tanssii Ingen kanssa, urhea drotsi Hessel! --"

"Drotsi Hessel!" huudahti Raane hämmästyneenä ja kalpeni.

"Aivan niin! Ette suinkaan te pelkää sitä nimeä. Näyttäkää nyt meille oletteko ansainnut sen ritarilyönnin, jonka isältäni saitte, ja oletteko niin rohkea, kuin miksi teitä mainitaan. Näyttäkää ylpeälle drotsille, että te ette ole liitossa kapinallisten ja maankavaltajien kanssa! Drotsin sanotaan olevan ankaran, ja vanha Friser on vannonut teille kuoleman ja kadotuksen, jos te petätte meidät -- --"

"Elkää ymmärtäkö minua väärin, jalo neito!" sanoi Raane äkkiä. "Minä en pelkää en drotsia enkä ahnasta krouvaria, heidän tähtensä minä en ota askeltakaan. Mutta ainoastaan teidän tähtenne, ihanin Kirsti, ja oman ritarikunniani vuoksi minä panen henkeni alttiiksi ja tanssin teidän kanssanne linnanportille. Kun se avataan minun viittauksestani ja tunnussanallani, niin minä olen täyttänyt lupaukseni. Mutta pidättekö te myöskin uskollisesti ja rehellisesti lupauksenne ja seuraatte minua täältä minun morsiamenani?"

"Rehellisenä norjalaistyttönä minä pidän lupaukseni!" vastasi neito Solkikenkä iloisesti noustessaan nopeasti ylös, ja ojensi hänelle kätensä. "Jos te ensimäisenä tanssitte linnan portista minun kanssani, niin te olette reipas ja urhokas sankari, niinkuin minä uskoinkin, ja silloin te olette paraan jaarlintyttären ansainnut."

Näytti siltä kuin äkillinen innostus olisi vallannut Raanen. Rohkealla liikkeellä hän pyörähytti neitosensa tanssivien rivin etunenään, joka nyt kolmannen kerran oli tanssinut kentän ympäri ja oli lähestynyt penkkiä, minkä vieressä hän seisoi.

Ennenkuin Inge kolmatta kertaa ehti laulaa kehoittavaa säettä Riiben Ulfista, tanssi Raane iloisesti hänen edessään neiti Solkikenkä kainalossaan: Hän tanssi kevyesti ja lauloi ääneen, ja kaikki ritarit ja neidot lauloivat hänen mukanaan:

"Ja Riiben sillalla karkelemaan he edestä Eerik-kuninkaan käy kepein askelin."