Part 3

36. "Gymir oli erään miehen nimi, ja hänen vaimonsa oli nimeltään Aurboda, hän oli vuorijättiläisten sukua. Heidän tyttärensä oli Gerdr, joka oli kaunein kaikista naisista. Eräänä päivänä oli Freyr mennyt Hlidskjálf'ille ja katseli kaikkia maailmoja. Mutta kun hän katsahti pohjoista kohden, näki hän eräässä kylässä suuren ja kauniin rakennuksen. Tähän rakennukseen meni nainen, ja kun hän kohotti käsivartensa ja avasi oven, silloin välähti loiste hänen käsivarsistaan sekä ilmassa että merellä, ja kaikki maailmat valkenivat hänestä. Siten sai Freyr rangaistuksen siitä julkeudesta, että oli istuutunut pyhälle istuimelle, niin että hän lähti pois harmistuneena. Ja kun hän tuli kotiin, ei hän puhunut, ei nukkunut eikä juonut, eikä kukaan uskaltanut puhutella häntä. Silloin kutsutti Njordr luokseen Freyn palvelijan, nimeltä Skirnir, ja käski hänen mennä Freyn luo ja pyytää häntä sanomaan, miksi hän oli niin pahoillaan, ettei hän puhunut kenenkään kanssa. Skirnir sanoi menevänsä, mutta vastenmielisesti, ja sanoi pahoja vastauksia olevan odotettavissa. Kun hän tuli Freyn luo, kysyi hän, miksi Freyr oli niin masentunut eikä puhunut kenenkään kanssa. Silloin vastasi Freyr ja sanoi, että hän oli nähnyt kauniin naisen ja oli hänen tähtensä niin murheissaan, ettei hän voisi kauvaa elää, ellei hän saisi häntä omakseen: 'ja nyt pitää sinun lähteä kosimaan häntä minun puolestani ja tuoda hänet tänne, joko sitten hänen isänsä tahtoo sitä tai ei; kyllä palkitsen sen sinulle hyvin.' Silloin vastasi Skirnir, että hän suostuisi lähtemään lähettiläsmatkalle, mutta Freyn tulisi luovuttaa hänelle miekkansa -- se oli niin oivallinen, että se iski itsestään -- ja Freyr suostui siihen ja antoi hänelle miekan. Silloin lähti Skirnir, kosi naista hänelle ja sai hänen lupauksensa: yhdeksän yön perästä tulisi hän Barrey-nimiseen paikkaan ja viettäisi siellä häitä Freyn kanssa. Mutta kun Skirnir sanoi Freylle toimittamansa asian, lausui tämä näin: 'Pitkä on yö, pitkä on toinen, kuinka jaksan odottaa kolmea? Usein tuntui minusta kuukausi lyhyemmältä kuin tämän tuskaisen yön puolikas.' Tämä oli syynä siihen, että Freyr oli niin aseeton, kun hän taisteli Beli'n kanssa ja tappoi hänet hirvensarvella." -- Silloin sanoi Gangleri: "Olipa kumma, että sellainen päällikkö kuin Freyr suostui antamaan pois miekan, jonka vertaista hänellä ei ollut toista, suunnaton vahinko se oli hänelle, kun hän taisteli Beli'n kanssa; totta tosiaan hän silloin mahtoi katua tätä lahjoitustaan." -- Silloin vastasi Hárr: "Se merkitsi vähän, että hän otteli Beli'n kanssa, Freyr olisi voinut surmata hänet nyrkillään; mutta se aika on tuleva, jolloin Freyr kipeämmin kaipaa miekkaansa, kun Múspell'in pojat tulevat tuhoja tekemään."

37. Silloin sanoi Gangleri: "Sinä sanot, että kaikki, jotka ovat taistelussa kaatuneet maailman alusta, ovat nyt tulleet Odinin luo Valholl'iin. Mitä on hänellä antaa heille ravinnoksi, luulisin, että siellä on sangen suuri kansanpaljous?" -- Silloin vastasi Hárr: "Totta on, mitä sanot, sangen suuri kansanpaljous on siellä ja paljon enemmän tulee siellä vielä olemaan ja kumminkin tulee näyttämään liian vähältä, kun susi tulee. Mutta ei milloinkaan ole niin suurta kansanjoukkoa Valholl'issa, että siltä loppuisi sen sian silava, jonka nimi on Sährímnir. Se keitetään joka päivä, ja illalla on se jälleen kokonainen. Mutta kysymys, jonka nyt teet, näyttää minusta olevan sellainen, että harvat lienevät kyllin viisaita siihen oikein vastaamaan. Andhrímnir on keittäjän nimi ja Eldhrímnir kattilan."

Silloin sanoi Gangleri: "Onko Odinilla samaa ruokaa kuin Valholl'in sotureilla?" -- Hárr sanoi: "Ruuan, joka on hänen pöydällään, antaa hän kahdelle sudelle, ne ovat hänen ja niiden nimet ovat Geri ja Freki; mutta itse hän ei tarvitse ruokaa, viini on hänelle sekä ruokana että juomana."

"Kaksi korppia istuu hänen olkapäillään ja ne sanovat hänen korvaansa kaikki tapahtumat, mitä he näkevät ja kuulevat, niiden nimet ovat Huginn ja Muninn. Ne lähettää hän päivän sarastaessa lentämään ympäri koko maailmaa, ja ne palaavat takaisin aamiaiselle. Siten saa hän tietää monta asiaa, ja sen tähden kutsutaan häntä myös nimellä Hrafnagud (Korppienjumala)."

38. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä Valholl'in sotureilla on juotavana sellaista, jota riittää yhtä runsaasti kuin ruokaa, vai juodaanko siellä vettä?" -- Silloin sanoi Hárr: "Kummallisesti kysyt nyt ikäänkuin Alfodr kutsuisi luokseen kuninkaita, jaarleja ja muita mahtavia miehiä ja antaisi heille vettä juoda -- totta tosiaan Valholl'iin tulee moni, jonka mielestä vesijuoma olisi kalliisti ostettu, ellei siellä olisi parempaa kestitystä saatavana, sen jälkeen kun ensin oli kärsitty haavoja ja kipua, kunnes oli kuoltu. Voin kertoa sinulle muutakin sieltä. Heidrún-niminen vuohi seisoo Valholl'in yläpuolella ja pureskelee lehtiä kuuluisan Läradrpuun oksilta, ja sen utarista tiukkuu niin paljon simaa päivittäin, että siitä täyttyy astia, joka on niin suuri, että kaikki Valholl'in soturit saavat siitä juoda kylläkseen." -- Silloin sanoi Gangleri: "Se vuohi on heille erinomaisen hyödyllinen, ja ihmeen hyvä mahtaa olla puu, josta se syö." -- Silloin sanoi Hárr: "Vielä ihmeellisempi on hirvi Eikthyrnir, joka seisoo Valholl'issa ja syö saman puun lehtiä. Sen sarvista tippuu niin paljon pisaroita, että ne juoksevat alas Hvergelmiin, ja niistä syntyvät joet, joiden nimet ovat: Síd, Víd, Sökin, Eikin, Svol, Gunnthrá, Fjorm, Fimbulthul, Gipul, Gopul, Gomul, Geirvimul; nämä virtaavat Aasojen alueen läpi. Vielä mainitaan nämä: Thyn, Vín, Tholl, Holl, Grád, Gunnthráin, Nyt, Not, Nonn, Hronn, Vína, Vegsvinn, Thjódnuma."

39. Silloin sanoi Gangleri: "Kummallisia ovat asiat, joita nyt kerrot. Suunnattoman suuri rakennus mahtaa Valholl olla, lienee usein ahdasta sen ovilla." -- Silloin vastasi Hárr: "Miksi et kysy, montako ovea on salissa, tai miten suuret ovet? Kun kuulet sen, silloin kyllä sanot, että on ihme, ellei ken tahansa voi mennä ulos ja sisälle. Totta on, ettei ole vaikeampaa saada paikkaa sisällä kuin tulla sinne; tässä saat kuulla, mitä Grimnismál'issa sanotaan: 'Viisisataa ovea ja neljäkymmentä tiedän olevan Valholl'issa, kahdeksan sataa soturia menee joka ovesta, kun he lähtevät taistelemaan sutta vastaan'."

40. Silloin sanoi Gangleri: "Sangen suuri kansanpaljous on Valholl'issa, totta tosiaan Odinn on mahtava päällikkö, koska hän johtaa niin suurta sotajoukkoa. Mutta miten huvittelevat soturit silloin, kun he eivät pidä juominkia?" -- Hárr sanoi: "Joka päivä, kun he ovat pukeutuneet, asestautuvat he, menevät pihamaalle, ja taistelevat ja surmaavat toisiaan. Se on heidän ajanvietettään, ja kun tulee aamiaisen aika, silloin ratsastavat he kotiin Valholl'iin ja istuutuvat juominkia pitämään. -- Mutta totta on, mitä sanoit, suuri on Odinn, paljon on siitä todistuksia; näin kuuluvat Aasojen omat sanat: 'Yggdrasilin saarni on puista parahin ja Skidbladnir aluksista, Odinn Aasoista ja hevosista Sleipnir, Bifrost silloista ja Bragi runoilijoista, Hábrók haukoista ja koirista Garmr'."

41. Silloin sanoi Gangleri: "Kuka omistaa Sleipnir-hevosen, tai mitä siitä on sanottavaa?" -- Hárr sanoi: "Et sinä tunne Sleipnir'iä etkä tiedä, miten se syntyi, mutta tulet huomaamaan, että se on kertomisen arvoista. Jumalien ensimäisen asutuksen aikana, kun he olivat luoneet Midgardin ja tehneet Valholl'in, tuli sinne rakennusmestari ja tarjoutui kolmen talven kuluessa tekemään heille niin hyvän linnan, että se olisi luotettava suoja vuorijättiläisiä ja jääjättiläisiä vastaan, vaikka ne tulisivat Midgardin sisäpuolellekin; mutta hän vaati palkaksi Freyjan puolisokseen ja auringon ja kuun. Silloin vetäytyivät jumalat keskustelemaan ja neuvottelivat, ja rakennusmestarin kanssa tehtiin se sopimus, että hän saisi sen, mitä oli halunnut, jos hän saisi linnan valmiiksi yhtenä talvena, mutta jos ensimäisenä kesäpäivänä joku kohta vielä olisi tekemättä linnasta, menettäisi hän palkkansa. Hänen ei tulisi myöskään pyytää apua keltään. Kun he esittivät hänelle nämä ehdot, pyysi hän heiltä lupaa saada käyttää apunaan Svadilfari nimistä hevostaan ja Loki neuvoi myöntämään sen hänelle. Ensimäisenä talvipäivänä ryhtyi hän rakentamaan linnaa, mutta öisin vedätti hän kiviä hevosellaan, ja Aasoista tuntui hyvin ihmeelliseltä, kuinka suuria kivimöhkäleitä tämä hevonen veti, hevonen suoritti puolta suuremman väkityön kuin rakennusmestari. Heidän sopimuksensa oli monien todistajien lujilla valoilla vahvistettu, koska jättiläiset eivät pitäneet turvallisena olla Aasojen luona ilman takauksia, jos Thórr tulisi kotiin; mutta silloin oli hän lähtenyt itään noita turilaita hävittämään. Mutta talven lähetessä loppuaan edistyi linnanrakennustyö rivakasti, ja linna oli niin korkea ja luja, ettei sitä vastaan voinut tehdä rynnäkköä. Mutta kun oli enää kolme päivää kesään, silloin työ oli edistynyt melkein linnanportille asti. Silloin istuivat jumalat tuomioistuimilleen ja neuvottelivat ja kyselivät toisiltaan, kuka oli neuvonut naittamaan Freyjan Jotunheimiin ja turmelemaan ilman ja taivaan ottamalla sieltä auringon ja kuun ja antamalla ne jättiläisille. Siitä olivat kaikki yksimielisiä, että tähän oli mahtanut neuvoa hän, joka neuvoo kaikkeen pahuuteen, Loki Laufey'npoika, ja sanoivat, että hän olisi kovan kuoleman oma, ellei hän keksisi keinoa, miten rakennusmestari menettäisi palkkansa, ja he ahdistivat Lokia. Mutta kun hän pelästyi, vannoi hän valan, että hän toimittaisi, että rakennusmestari menettäisi palkkansa, maksoi niitä maksoi. Ja samana iltana, kun rakennusmestari ajoi ulos kiviä noutamaan Svadilfari-orhilla, huikkasi metsästä tamma orhiin luo ja hirnui sille; mutta kun orhi huomasi, minkälainen hevonen se oli, hurjistui se, raastoi poikki kantohihnan ja laukkasi tamman luo. Mutta tämä juoksi metsään ja rakennusmestari jälestä ottamaan orhia kiinni. Nämä hevoset laukkasivat koko yön, ja rakennusmestari oli yön metsässä, mutta seuraavana päivänä ei tullutkaan niin paljoa rakennetuksi kuin ennen. Kun rakennusmestari näki, ettei työ tulisi valmiiksi, valtasi hänet jättiläisraivo; mutta kun Aasat näkivät selvästi, että hän olikin vuorijättiläinen, silloin ei välitetty valasta, vaan he kutsuivat Thória, ja silmänräpäyksessä tämä tuli, ja sitten heilahti ilmassa Mjollnirvasara. Silloin hän maksoi rakennuspalkkion, ei auringolla eikä kuulla, vaan hän suvaitsematta hänen asua Jotunheimissä musersi ensi iskulla hänen kallonsa pieniksi siruiksi ja lähetti hänet alas Niflheimiin. Mutta Loki oli kohdannut Svadilfari'n sillä seurauksella, että hän jonkun aikaa myöhemmin sai varsan. Se oli harmaa ja kahdeksanjalkainen ja on se hevosista paras jumalien ja ihmisten mailla."

42. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä on kerrottavaa Skidbladnista, koska se on laivoista parhain, eikö ole toista yhtä suurta laivaa kuin se?" -- Hárr sanoi: "Skidbladnir on paras laivoista ja suurimmalla taituruudella tehty, mutta Naglfar on suurin laiva, sen omistaa Múspell. Muutamat kääpiöt, ívaldi'n pojat, tekivät Skidbladnin ja antoivat aluksen Freylle. Se on niin suuri, että kaikki Aasat voivat mahtua sinne aseineen ja varustuksineen, ja sillä on myötätuuli niin pian kuin purje on nostettu, mihin ikänä se on ohjattava; mutta silloin, kun sillä ei kuljeta merellä, voi sen kääriä kokoon kuin vaatteen ja pitää sitä kukkarossaan, niin monesta kappaleesta ja niin suurella taidolla on se tehty."

43. Silloin sanoi Gangleri: "Hyvä laiva on Skidbladnir, mutta hyvin paljon taikataitoa tarvittaneen, ennenkuin sellainen työ suoritetaan. Eikö Thórr milloinkaan ole tullut mihinkään, missä hän olisi tavannut jotakin niin valtavaa ja vahvaa, että se olisi ollut hänelle ylivoimaista väkevyyteen ja taikataitoon nähden?" -- Silloin sanoi Hárr: "Harvat tietävät siitä kertoa, mutta monesti on hän kohdannut ankaraa vastustusta, ja joskin niin olisi ollut, että jotakin olisi ollut niin voimakasta tai vahvaa, ettei Thórr olisi voinut voittaa sitä, ei siitä ole tarvis mainita, sillä monet seikat todistavat, ja kaikkien tulee uskoa, että Thórr on voimakkain." Silloin sanoi Gangleri: "Minusta tuntuu kuin olisivat nämä asiat, joita olen teiltä kysynyt, sellaisia, ettei kukaan voi niihin vastata." -- Silloin sanoi Jafnhárr: "Olemme kuulleet sanotuksi niistä seikoista, jotka tuntuvat meistä uskomattomilta, mutta tässä lähellä istuu hän, joka tietää sanoa totuuden niistä, ja sinun tulee uskoa, ettei hän nyt ensikerran valehtele, kun ei hän koskaan ennen ole valehdellut." -- Silloin sanoi Gangleri: "Tässä seison ja kuuntelen, tuleeko mitään vastausta kysymykseen, muussa tapauksessa selitän teidät voitetuiksi, ellette osaa vastata kysymykseeni." -- Silloin sanoi Thridi: "Ilmeistä on nyt, että hän tahtoo tietää nämä kertomukset, vaikkei meistä ole hyvä niitä kertoa. Se on tämän kertomuksen alku, että oku-Thórr lähti pukeillaan ja vaunuilla ja hänen kanssaan Aasa, jonka nimi on Loki. Illalla he tulivat erään talonpojan luo ja saivat siellä yösijan. Mutta illalla otti Thórr pukkinsa ja teurasti molemmat, sen jälkeen ne nyljettiin ja kanneltiin kattilaan. Mutta kun ne oli keitetty, istui Thórr tovereineen illalliselle. Thórr kutsui ruualle kanssaan talonpojan ja hänen vaimonsa ja heidän lapsensa, talonpojan pojan nimi oli Thjálfi ja tyttären Roskva. Sitten asetti Thórr pukinnahat lieden viereen ja sanoi, että talonpoika ja hänen talonväkensä heittäisivät luut pukinnahoille. Thjálfi, talonpojan poika, piteli yhtä pukin lapaluuta ja katkaisi sen veitsellään ytimeen asti. Thórr oli siellä yötä, mutta juuri ennen päivän sarastusta nousi hän ja pukeutui, otti Mjollnir-vasaran, heilautti sitä ja pyhitti pukinnahat, silloin pukit nousivat ja toinen niistä ontui toisella takajalallaan. Sen huomasi Thórr ja sanoi, että talonpoika tai hänen talonväkensä olivat mahtaneet varomattomasti käsitellä pukinluita; hän huomasi, että lapa oli murtunut. Ei tarvitse pitkälti kuvailla, kaikki voivat ymmärtää, kuinka talonpoika lienee peljästynyt, kun hän näki, että Thórr laski kulmakarvat silmilleen; minkä hän näki silmistä, oli hänestä kylläksi luhistamaan hänet maahan yksistään hänen katseensa edessä. Thórr kiersi kätensä vasaranvarren ympäri, niin että rustot valkenivat, mutta talonpoika teki niinkuin saattoi odottaa ja koko hänen talonväkensä: he huusivat äänekkäästi ja pyysivät armoa ja tarjosivat hyvitykseksi kaiken omaisuutensa. Mutta kun hän näki heidän pelkonsa, lauhtui hänen vihansa ja hän leppyi ja otti heiltä sovinnoksi heidän lapsensa Thjálfi'n ja Roskva'n, joista silloin tuli hänen velvolliset palvelijansa; ne seuraavat häntä sittemmin alituisesti."

44. "Sinne jätti Thórr pukit ja lähti itäänpäin Jotunheimiin aina merelle asti ja sitten syvän meren yli. Mutta kun hän tuli rantaan, nousi hän maihin ja hänen kanssaan Loki ja Thjálfi ja Roskva. Kun he olivat kulkeneet jonkun aikaa, tulivat he suureen metsään ja kulkivat sitä koko päivän pimeän tuloon asti. Thjálfi oli nopsin kaikista, hän kantoi Thórin eväspussia, mutta ruokatavaroista oli puute. Kun tuli pimeä, etsivät he itselleen yösijaa ja löysivät hyvin suuren rakennuksen, jossa oli päässä yhtä leveä ovi kuin rakennus itse. Sinne he asettuivat yöksi. Mutta keskiyöllä syntyi suuri maanjäristys, maa tärisi heidän allaan ja huone häilyi. Silloin nousi Thórr ylös, kutsui seuralaisiaan, ja he etsivät ja löysivät oikealle keskeltä rakennusta sivuhuoneen ja menivät siihen. Thórr istui ovelle, mutta toiset olivat peremmällä huoneessa ja pelkäsivät; Thórr piteli vasaranvarresta ja aikoi puolustautua. Silloin kuulivat he suurta pauhua ja jymyä. Mutta kun päivä sarasti, meni Thórr ulos ja näki miehen vieressään metsässä, eikä hän ollut pieni. Hän nukkui ja kuorsasi äänekkäästi. Silloin luuli Thórr ymmärtävänsä, mitä yöllinen melu oli ollut; hän vyötti itsensä voimavyöllään, ja Aasavoima kasvoi hänessä. Samassa heräsi mies ja hypähti pystyyn, mutta sen ainoan kerran sanotaan Thórin epäröineen iskeä häntä vasarallaan, ja hän kysyi hänen nimeään. Hänen nimensä oli Skrýmir: 'mutta minun ei ole tarvis', sanoi tämä, 'kysyä sinun nimeäsi, minä huomaan, että sinä olet ása-Thórr, mutta sinäkö olet vienyt käsineeni?' Silloin Skrýmir kurotti ja nosti käsineen maasta, ja Thórr näki silloin, että sitä hän oli yöllä pitänyt rakennuksena, mutta sivuhuone oli ollut käsineen peukalo. Skrýmir kysyi, tahtoisiko Thórr liittyä hänen seuraansa, ja Thórr myöntyi siihen. Silloin otti Skrýmir ja päästi eväspussinsa ja valmistautui syömään aamiaista; mutta Thórr seuralaisineen toisessa paikassa. Skrýmir ehdotti sitten, että he yhdistäisivät eväänsä, ja Thórr myöntyi siihen. Silloin sitoi Skrýmir kaikki heidän eväänsä yhdeksi mytyksi ja pani sen selkäänsä. Hän kulki edelläpäin ja astui jokseenkin pitkin askelin, mutta myöhään illalla Skrýmir etsi heille yösijan erään suuren tammen alla. Silloin sanoi Skrýmir Thórille panevansa maata: 'mutta ottakaa te eväspussi ja syökää illallista.' Sen jälkeen nukkui Skrýmir ja kuorsasi äänekkäästi; mutta Thórr otti eväspussin ja aikoi avata sen, ja totta on, miten uskomattomalta näyttäneekin, ettei hän saanut yhtään solmua auki eikä päästetyksi kumpaakaan hihnanpäätä, niin että se olisi ollut entistään höllemmällä. Kun hän näki, ettei tämä työ hyödyttänyt mitään, silloin vihastui hän, tarttui molemmin käsin Mjollnir-vasaraan ja astui askeleen Skrýmiin makuupaikkaa kohden ja iski häntä päähän; mutta Skrýmir heräsi ja kysyi, putosiko lehti hänen päähänsä ja olivatko he nyt syöneet ja olivatko he valmiita asettumaan levolle. Thórr sanoi, että he menisivät nukkumaan, ja he menivät silloin toisen tammen alle. Varmaa on, ettei siellä ollut turvallista nukkua. Puoliyön aikaan kuuli Thórr, että Skrýmir kuorsasi ja nukkui sikeästi, niin että kaikui metsässä. Silloin nousi hän ja meni hänen luokseen, heilutti vasaraansa taajaan ja voimakkaasti ja iski häntä keskelle pääkalloa ja huomasi, että vasarankärki painui syvälle päähän. Samassa heräsi Skrýmir ja sanoi: 'Mitä nyt, putosiko joku tammenterho päähäni? Miten on laitasi, Thórr?' Mutta Thórr palasi äkkiä takaisin ja vastasi, että hän oli juuri herännyt, ja sanoi, että oli puoliyö ja vielä nukkumisen aikaa. Silloin Thórr ajatteli, että, jos hän saisi tilaisuuden iskeä häntä vielä kolmannen kerran, ei Skrýmir enää milloinkaan tulisi häntä näkemään. Nyt hän makasi ja odotti, että Skrýmir taas vaipuisi syvään uneen. Silloin hyppäsi hän ylös ja juoksi hänen luoksensa, heilutti vasaraansa kaikin voimin ja iski häntä siihen ohimoon, joka oli näkyvissä. Silloin vasara painui vartta myöten, mutta Skrýmir hyppäsi pystyyn, siveli poskeaan ja sanoi: 'Istuneeko jotakin lintuja puussa yläpuolellani, minusta tuntui herätessäni kuin olisi oksilta pudonnut risuja päähäni. Oletko hereillä, Thórr? Lienee nyt aika nousta ja pukeutua, mutta ei teillä nyt ole enää pitkää matkaa linnaan, jota kutsutaan nimellä útgardr (Ulkola). Olen kuullut, että olette keskenänne puhelleet siitä, etten ole pienikasvuinen mies, mutta suurempia saatte nähdä, kun tulette Utgardiin. Nyt tahdon antaa teille hyvän neuvon: Älkää käyttäytykö kopeasti, Utgarda-Lokin hovimiehet eivät tule kärsimään kerskailua moisilta pojannaskaleilta; mutta muussa tapauksessa kääntykää takaisin, ja niin luulenkin olevan parasta teidän tehdä. Mutta jos tahdotte matkustaa eteenpäin, niin suunnatkaa kulkunne itäänkäsin, minun tieni kulkee pohjoiseen tuntureille, jotka nyt voitte nähdä.' Skrýmir otti eväspussin ja heitti sen olalleen sekä kääntyi suoraan metsään pois heistä, eikä kerrota, että Aasat olisivat toivoneet heidän tapaavan toisensa jälleen."