Part 7

Piano oli siirretty saliin. Kynttilöitä oli pantu kattokruunuun, jalustoihin ja lampetteihin korkeiden peilien sivulla. Vanhat perhevalokuvat valkoisine tekotukkineen hämärsivät seinillä. Leveistä lankuista tehty lattia oli valkoiseksi pesty ja luistavaksi tanssittu monena jouluna, ja hienot kotikutoiset uutimet koristivat ikkunoita. -- Viidennen joulupäivän iltana ajoi portista ajoneuvoja toinen toisensa perästä, leveitä ja kapeita rekiä väkeä täynnä, ja vieraat katosivat pukuhuoneisiin, herrat alakerrokseen ja naiset yläkerrokseen.

Tuossa päästeli myös itse Bie-neiti jalkojaan jalkapussista.

Täytyihän hänenkin saada huvitella joulun aikana, oli Ra-täti arvellut. Sitä paitsi oli hänellä salaisena tehtävänä katsoa ja pitää silmällä mitä tanssiaisissa tapahtui antamatta minkään jäädä huomaamatta. Lyhyesti sanoen, hänen tuli tehdä katsaus koko seutuun, ja sitten riittäisi keskusteluainetta Rafosilla pitkiksi ajoiksi.

Siinä kirjelipussa, jonka hän toi Mariannelle, antoi Ra-täti muutamia pieniä neuvoja: Jessin tulisi tietysti johtaa poloneesi Christiane Gjedden kanssa, ja isän ei tulisi unhottaa parilla sanalla mainita överstistä illallispöydässä... Katsottakoon, että Bie-neiti saa pikkuisen pyörähtää Augustinusenin tahi Schmidtin kanssa, muuten nukahtaa hän, Jumala paratkoon, myöhemmin yöllä!... "Sinusta itsestäsi, lapsi, en nykyisin tiedä, miten laitasi on, -- Bie saa sitten kertoa minulle mistäpäin tuuli käy"... -- -- Vanhempi väki oli mennyt saliin ja istui nyt pitkin seinävierustoja teekuppeineen. Nuoremmat tuon tuostakin, yksi tai useampia kerrallaan, tulivat sisään ja kulkivat salin läpi tuntien kuin juoksevansa kujanjuoksua. Syntyi kuin muuri kummallekin puolelle, naisia ja herroja, -- valoisa ja ilmava, ja pimeä.

Ensi hetket kuluivat katsasteluun ja tarkasteluun.

Näkyi heti että neiti Lind oli ollut kaikkialla, -- oikeita taideteoksia nuo tukkalaitteet!... Inger-kyökkipiika oli alituisesti raivaamassa itselleen tietä teetarjottimineen, ja hänen vanavedessään seurasivat Barbara ja Merete vehnäleipineen ja kaikenlaisine joululeivoksineen.

... "Tuo tuolla, -- jolla on ohut tukka?" Thea Grönbeck nykäsi kiihkeästi Mariannea, -- "sehän on kai kandidaatti Nergaard, jolla pitäisi olla niin erinomainen pää. -- Hän näyttää todellakin sellaiselta, -- pelkästä ajattelemisesta menettävät ne tukkansa... Oo, kunpa vain tietäisi edeltäpäin, mitä hän sanoisi, _jos_ hän" -- sanoa töksäytti hän -- -- --

... "Ja tuo pieni ruskeaverinen tuolla?" kysyi hän taas häneltä hetkisen kuluttua, -- "hän on siis Gaarder? -- medisiinari. -- Kysyn sentähden, etten erehtyisi henkilöstä"... virkkoi hän hämillään. Hän oli menehtymäisillään tanssiaiskuumeesta.

"Mutta hän on miltei komea mies, Eufemia, tuo teidän apulaisenne, en ole häntä ennen nähnyt", sanoi Johanne Sommerfeldt, seisottuaan hetkisen vaipuneena katsomaan Reiniä.

"Niin näköjään kyllä ja etenkin kun hän on hyvästi puettuna", vastasi Eufemia. "Mutta pidä varasi, hän voi päästää suustaan aivan häikäilemättömiä sanoja, niin että koko talo melkein pelkää häntä... Vai kuinka, Marianne?"

"Kenenkään seurassa en tunne itseäni niin turvalliseksi!" -- Merete seisoi itsekseen miettien ja hymyillen tarjotessaan kakkuja vieraille.

"Hän kuuluu olevan niin omituinen", jatkoi Johanne, -- "sellainen kiertelijä ja kulkuri, sanotaan... Ehkäpä hänelle on sattunut rakkaussuruja?"...

Merete katsahti äkkiä ympärilleen...

Hän jäi seisomaan tarjotin kädessä hajamielisesti tuijottaen.

Hän tunsi pahoinvointia koko ruumiissaan, -- oli kuin seinä olisi luhistunut ja salissa tuli niin kiillotonta. --

Hän heräsi vasta sitten kun Marianne rupesi katsomaan häneen. Sisaren pienet silmät näyttivät tutkivan häntä...

... Ja tuossa seisoi Cristiane Gjedde hoikkana ja pitkänä, puolta päätä muita ylempänä, sinisissä, ja veti itsetietoisesti kuin pääkaupunkilaisdaami konsanaan pitkiä silkkihansikkaita kyynärpäiden yläpuolelle, varustautuen siihen hetkeen, kun hän talon pojan kanssa alkaisi tanssiaiset.

Nyt avattiin piano, jonkinmoisella jäykkyydellä tanssittiin poloneesi, sillä tanssiaiskuume jäykisti verta, -- kunnes Sankowitz rupesi soittamaan tulista valssia, jolloin pari toisensa jälkeen läksi pyörimään lattialle. Hetkisen kuluttua oli lattia kuin lainehtiva kehä paikkakunnan jouluvierasten tanssiessa velvollisuustanssia eri perheiden naisten kanssa.

Rouva teki yleiskatsauksen tanssiviin. Hän oli kehottanut Kvigstadia ja Schmidtiä ja Augustinusenia viemään tanssiin kaikki ne naiset, jotka jäivät istumaan. Mutta Rein! -- näytti kuuluvan hänen moniin häikäilemättömyyksiinsä, ettei hän kertaakaan suvainnut tanssia, vaikka varmasti osasi. Hän näytti kuitenkin tekevän edes jotakin hyötyä siirtymällä milloin minkin vanhemman naisen viereen... Hm, -- rouva muisti kyllä häneltä saamansa imartelun: -- "Vanhat vain minua oikeastaan huvittavat", sanoi hän, -- "he _ovat_ eläneet ja he _voivat_ antaa oikeat tiedot!" --

Tuomari näkyi tuon tuostakin käyvän pianon luona; pian soitti hän itsekin muutaman vanhan tanssinpätkän, joka antoi vauhtia salissa.

Sitten seisoi hän vähän aikaa katselemassa...

Kvigstad herätti ihan ihmettelyä tänä iltana, -- tanssi aivan erinomaisesti -- oli kai harjautunut kaikissa niissä talonpoikaishäissä, joissa oli käynyt. Hän ei myöskään näyttänyt haikailevan käydä pyytämässä tanssiin... Kuten esimerkiksi nyt juuri tuon kauniin Valeria Bornemannin, joka oli majurissa vieraissa, -- vei häntä lattiaa pitkin ja pyöritteli kuin mikähän!... Nyt kierteli hän taas selvästi Alidan ympärillä, joka johti tyrolilaisvalssia Grothin kanssa. Tuossa miehessä oli muuten jotakin ihmeteltävän rajua, -- ikään kuin hän olisi juonut... Mutta katso vain, kuinka tottuneen kohteliaasti hän saattoi naisensa paikoilleen... Se oli kyllä jotenkin liikanaista se, kun hän oli vain talon konttoristi, mutta kun se suoritettiin niin saakelin sirosti! -- --

Siinä pyöri ja aaltoili tanssissa naisten päitä tukka tornitettuna ja korkeilla niskakammoilla tuettuna korkealle päälaelle.

Tanssiaiset oli nyt niin sanoaksemme tanssittu vauhtiin. Kasvoihin oli tullut eloa ja väriä... Sydämet löivät ja haavekuvien verho liiteli silmäin edessä. --

Seinustalla puheltiin vilkkaasti tanssin seuratessa toistaan.

Mutta nyt tulivat Marianne ja Alida hiljaa ilmoittamaan äidille, että pöytä oli katettu.

Ja nuorten mieliharmiksi, mutta vanhempien sitä suuremmaksi iloksi keskeytettiin tanssi ja mentiin illallispöytään --.

Se oli kuin jännittävän romaanin ensimäinen osa, jonka jatkoa odotettiin. --

-- Ruokasalin uhkean hyvin varustetussa hevosenkengänmuotoisessa pöydässä oli meno vilkasta.

Puheita pidettiin ja maljoja juotiin mielialan yhä kohotessa ja tavanmukaisia seuralauluja laulettiin.

Inger-kyökkärin ja parin muun kantaessa kyökistä ruokia tarjottimellisen toisensa perästä tarjoilivat talon naiset pöydässä, tarjosivat ja leikkiä laskien tyrkyttivät, suosittelivat kapteeni Buchwaldille, joka oli oikea herkkusuu, maukkaimpia paloja, valitsivat palasia rovasti-vanhukselle, kilistelivät lasia ja joivat milloin kenenkin kanssa

"Menee joulu, niin tulee sitten vanha touhu!"

kaikuessa ympärillä -- --.

Kun Marianne tuli hetkiseksi istumaan paikalleen lisäpöydässä, sanoi hän leikillisesti Reinille:

"Tiedättekö, että te olette tehnyt valloituksia tänä iltana? -- Rouva Paus ja majurin rouva ovat aivan ihastuneet teihin... onnittelevat äitiä meidän herttaisesta uudesta apulaisestamme... Ajattelen", -- tuli sitten hiljaa, -- "mikä monipuolinen sielu te olettekaan, -- juuri sellainen, joka voi panna ihmisten päät pyörälle. -- -- Tunnustan ajatelleeni teitä suuresti"...

"Mutta teidän mielestänne ankkuri painuu aina mutaan", laski Rein leikkiä.

"Ankeriashan kai siellä liikkuu?" vastasi Marianne samalla mitalla, -- "ankerias, jota ei koskaan saa kynsiinsä... Tänä iltana on teidän myös onnistunut kiemurrella vapaaksi tanssista, vaikka varmasti olette sekä harjaantunut että tottunut kavaljeeri."

"Mistä sen tiedätte, neiti?"

"Oo, tarvitsee vain nähdä teidän kulkevan lattian poikki ja asettuvan istumaan keskustelemaan jonkin kanssa, tietääkseen sen. -- -- No, nyt saitte kai minut taas kiinni tyhmyydestä. Luulette kai minun istuvan tässä kehottamassa teitä tanssimaan velvollisuustanssin talon tyttärien kanssa?" sanoi Marianne nauraen... "Oo, te olette vaarallinen! -- ette ole koskaan siellä missä teidän luulisi olevan" --

"Sanonpa teille, Marianne-neito", -- vastasi Rein nauraen, -- "että meistä pistää näkyviin kaksi eri eläinlajia. -- Teissä on kissa, minussa taas koira, -- ja silloinhan voi käsittää." -- Hän teki omituisen liikkeen.

"Sangen kohteliasta!"

"Mutta käynee kai laatuun asua saman katon alla", -- sanoi Rein ystävällisesti kohottaen lasiansa, -- "antamalla tunnustuksensa toistensa erilaisille luonteille -- vaikkakin välistä hiukan sähähtäen."

"Kuten Ajax ja Miss, tarkoitatte kai?" Pila tuntui hiukan jäykältä. Marianne nyökäytti päätään ja läksi ottamaan huostaansa viilihyytelö-astian, joka saattoi Ingerin neuvottomaksi.

Juotiin ja laulettiin, siirreltiin ja käänneltiin tuoleja puoliksi ulospäin pöydästä keskusteltaessa ja poistuttiin paikoiltaan juomaan toistensa maljoja...

Eufemia antoi nyt jälkiruoan aikana pitää itselleen kokonaisen kolmen kavaljeerin seuraa, joista tahtoi olla hiukan vastusta, kun hänen välistä täytyi käydä hoitamassa talousvelvollisuuksiaan.

Ja tuossa istui Barbara pöytään... Hänen täytyi nyt saada hänenkin vähän herkuista toisten alkaessa nousta pöydästä ja vetäytyessä syrjään.

"Teidän täytyy myös ottaa vähän tätä hanhea Valkosessa kastikkeessa, Henschien, -- sen hyvyydestä menen takuuseen", sanoi hän ja varusti emäntämäisesti Henschienin lautasen ruoalla. -- "Voimme istua täällä rauhassa ja syödä hetkisen; olen totta totisesti yhtä iloinen, jos pari tanssia tanssitaankin sillä aikaa --"

Hän veti tuolin lähemmäksi pöytää niiden tieltä, jotka poistuivat ruokasalista, ja heillä oli sangen hauskaa...

Majuri ja kapteeni Buchwald istuivat vielä jälellä pöydän toisessa päässä tuolit vastakkain ja väittelivät Haxthausenin petoksesta vuonna 1814.

Merete oli liikkunut koko illan hajamielisenä; hän ei ollut saanut mielestään Johanne Sommerfeldtin lausetta: Ehkäpä hänelle on sattunut rakkaussuruja?...

Hän muisti kaikki, mitä Rein oli sanonut: "Koskaan ei hänellä ole ollut ketään puhekumppania eikä hän koskaan sellaista saisikaan!"...

Ja paljon -- paljon muutakin merkillistä johtui hänen mieleensä nyt...

Aina oli hänen ilmeensä puoliksi surullinen.

-- Ja tuossa hän äkkiä näkyi seisovan käytävässä ikäänkuin häntä odottamassa, -- ja katsoi niin merkillisesti häneen!

Sydän löi ja tykytti äkkiä niin huimaavasti...

Hyvä Jumala, jospa kuitenkin olisin...

Rein tarttui hänen molempiin käsiinsä ja piti häntä loitolla edessään --

"Olette niin ihastuttava tänä iltana, Merete, -- niin kummallisesti ajatuksissanne... Olen pitänyt silmällä teitä koko ajan...

"Janoavalle sielulle on jotakin saada _maistella_ elämästä!" kuului sitten alakuloisesti. -- "Sitä kuvittelee mielessään... Kuvittelee mielessään... Uneksivathan ihmiset...

"Tahdotteko laskea pienen valkoisen kätenne hetkeksi otsalleni, Merete-neito", -- huudahti hän äkkiä intohimoisesti heidän seisoessaan siinä puolipimeässä, -- "niin tunnen sen koko ikäni!... Teidän yhdessä pikkukengässänne on enemmän onnea kuin --. Ja minä olen niin köyhä, -- niin köyhä" -- --

Kun majuri ja kapteeni tulivat nyt äänekkäästi jutellen käytävään, keskeytti hän:

"Niin, nyt täytyy prinsessan mennä taas omaan valtakuntaansa!"...

-- -- Salissa astui nyt tuomari otsa hiukan punaisena kevyin askelin lattian poikki.

"Meidän täytyy saada nyt menuetti, Sankowitz!" sanoi hän innokkaasti.

"Menuetti! Menuetti!" huusi hän. "Minä johdan sen. Ja nyt täytyy minun lainata Alidaa, Groth, -- hän osaa..."

Ja pianosta kaikui tunnelmarikas menuetti Sankowitzin sormien alta.

Järjestyttiin parittain.

Ja juhlallisesti liikuttiin soiton jälkeen vastakkain, kohottautuen ja laskeutuen kimmoisin, valituin askelin, kumarrellen ja niiaillen hameita levitellen, liidellen tanssin tahdissa kuvitteluiden maailmaan.

Ylinnä aaltoilevissa riveissä seisoi tuomari korkeine valkoisine kaulaliinoineen ja liiveihin kiinnitettyine säihkyvine neuloineen, ja Alida ja Mariannen hento hyvinmuodostunut vartalo sinisessä ja punaisessa silkkipuvussa mustine riippuvine reunuksineen a la grec, puhvihihoineen ja vyönsolki korkealla rinnan alla. Sulavasti oli hame ryhmittynyt laskoksiin niin että jalat korkeakantaisine, teräväkärkisine ristinauhakenkineen jäivät näkyviin.

Rouva, ruustinna ja majurinrouva näkivät nuoruutensa muistorikasten silkki- ja juhlapukujensa aaltoilevan tämän uuden suvun joukossa, jonka sydämet sykkivät samalla tavalla, jos kohta kieli kuului hiukan toisellaiselta.

Talon nuoremmat tyttäret, -- kuten nuoriso yleensä -- liikkui kevyissä vaaleissa musliineissaan...

-- Merete kulki kuin juhlallisessa unessa --. Tuntui kuin soitto olisi tulkinnut hänen tämäniltaiset kokemuksensa, -- laulanut ne julki...

Hän tunsi Reinin katseen olevan kiintyneenä häneen polttavana, kiehtovana...

Oviaukon ja pelipöytien päällä leijailevan tupakansavun väliltä näkyi rovastin ja majurin ja vanhan asianajaja Poppen ja kruununvoudin enemmän tahi vähemmän kaljut, harmaat ja valkoiset päät. He olivat heittäneet kortit kädestään, kun kuulivat Sankowitzin rupeavan soittamaan menuettia, ja vanhat muistot johtuivat heidän mieleensä.

Ja nyt kun menuetti loppui, alotti hän huiman galoppaadin.

Ja silloin täytyi rovastin, majurin, asianajajan, kruununvoudin ja kaikkien muidenkin päästä mukaan. He veivät tanssiin talonemännän, ruustinnan, majurinrouvan, kruununvoudinrouvan ja muita rouvia.

Sitten seurasi fandango, katrilli, Böhmin valssi käsientaputuksineen, anglaise, warsovienne ja "Kehraus". --

Ja päästyään alkuun pysyivät vanhat innokkaasti lattialla samalla kun emännän punasta sokeriviiniä ja tuomarin paljon kehuttua verratonta punssia ahkerasti tarjoiltiin ympäri. -- --

-- Myöhemmin yöllä istuivat sitten nuoret kaksittain, jotka olivat löytäneet toisensa, kotiljongissa ympäri salia, vuorojen moninaisesti vaihdellen viedessä heitä lattialle ja taas yhä uudestaan yhteen.

Tällöin johtivat Jess ja Christiane Gjedde uusine pääkaupungin tanssiaisista tuomine keksintöineen!

Siinä loisti Eufemia keskellä lattiaa kukkaisvuorossa paksu lyhyt silmälasipäinen Gaarder ja pitkä, ohuttukkainen Nergaard edessään, -- antoi kuningattarenomaisella kasvojenilmeellä edellisen saada sormuksen, toisen -- kukan, kun sitä vastoin Fossumin Paussin kadetti sai tyytyä nenäliinaan. Hän näki toisessa tulevan professorin ja toisessa korkeimman tuomioistuimen jäsenen tahi mahdollisesti jopa valtioneuvoksen.

Siinä kumartelivat naiset herroille tässä ylösalaisin käännetyssä maailmassa.

Ja Marianne Grothille... Hän jäi tanssin loputtua istumaan hänen viereensä, Alidan ollessa muissa hommissa, ja syventyi innolla keskustelemaan aiotuista uusista töistä tehtaalla ja Grothin muista tulevaisuussuunnitelmista.

-- Pianon ääressä istui Sankowitz vielä nyt aamupuolella yötä väsymättä soittaen, silloin tällöin vilkastuttaen unen kaltaista tilaansa koneenomaisesti tarttumalla alituisesti täysinäiseen lasiin. Hän heräsi vain joka kerran kun uusi vuoro taputettiin ja huudettiin valssia tai sottista.

Ja salin alanurkassa nieli Bie-neiti haukotuksen toisensa perästä, painui nyykälleen, mutta oikaisihe taas yhä uudestaan. Mariannen toimesta oli hän saanut kolme neljä kertaa pyörähtää kotiljongissa, ja nyt oli hänellä hyvä omatunto senkin tähden, että oli saanut tyhjennetyksi neiti Mögeltönderin tiedot...

Hän oikaisihe reippaasti ja vilkastuneena, kun tuoksuava kahvitarjotin purjehti ovesta sisään joulukakkutarjotin perästä, -- ja sitten vielä toinen tarjotin seurueineen salin toiselle seinämälle.

Se oli viimeinen leimahdus!

Ja sitten kun kahvi oli juotu, sekä ensimäinen että toinen kuppi, astui rouva Paus, -- heillä oli pisin matka, -- lattian poikki Kajan ja Lettan luokse ja ilmoitti heille, että nyt täytyy lopettaa; kello oli puoli kuusi, eivätkä he joutuisi kotiin Fossumille ennen kello yhdeksää.

Siihen vastattiin vain äänettömän ja rukoilevan näköisinä tanssiin vilkuen, joka vielä oli täydessä menossa Sankowitzin hillittömien, vaikkakin jonkin verran laimentuneiden sävelten tahdissa.

Mutta nyt puuttui ruustinna asiaan ja meni tanssin johtajien luokse... Jessin täytyi taputtaa käsiään ja lopettaa kotiljongi...

"Eikö totta, neiti Gjedde, kaupungissa ette kai ole tottunut lopettamaan tanssiaisia tähän aikaan vuorokaudesta?" -- sanoi hän leikillisesti.

Kuu heitti heikkoa valoaan lumeen ulkona, ja reet ajoivat kilisevin kulkusin rappusten eteen toinen toisensa perästä kyytimiesten vilkkaasti huudellessa varotushuutoja. He olivat saaneet hekin renkituvassa runsaasti joulukestitystä ja lopuksi aamutuikun matkalle.

Huoneet olivat täynnä matkapukuisia ihmisiä ja ovet olivat auki.

Herrojen odottaessa naistensa pukeutumista täytyi heidän tietysti pistäytyä vielä kerran ruokasalissa ottamassa pieni matkaryyppy ja tarinoimassa vähän ja purkamassa viimeiset sydämellä olevat asiat.

Kalpeana ja hiukan horjuen ja ääni käheänä seisoi joukossa Kvigstad sinkautellen ympärilleen sukkelia ja jonkinverran loukkaaviakin huomautuksia...

"Nyt sitä on juotu omattunnot lepoon ainakin kolmeksi vuorokaudeksi", -- sanoi hän häpeämättömän tuttavallisesti asianajaja Poppelle, -- "ja voidaan nukkua rauhassa kuulematta noita kirottuja ääniä seinästä, -- tai mitä arvelette, asianajaja?"

... Kun Kaja Paus pisti päänsä ovesta ja nyökäytti sitä rakastetulleen Oppegaardin pienelle pihtipolviselle sahanhoitajalle, teki Kvigstad äänekkäästi myrkyllisen huomautuksen.

Äkkiä huomasi hän Alidan katsovan totisesti häneen.

Kvigstad laski juuri täytetyn lasinsa päättävästi pöydälle...

"Ei, ei, -- en juo enää... antakaa anteeksi... anteeksi Alida-neito! -- Mutta kun on koko yön ollut poljettuna ja ylitanssittuna"... sammalsi hän. --

-- -- Alkoi jo koittaa harmaa päivä, kun viimeiset kulkuset soivat ulos portista.

* * * * *

Joulua oli vietetty ja vietettiin yhä edelleen, niin ettei Gaarder enää voinut seurata aikaa. Hänen täytyi laskea aikaa päivällisten ja tanssiaisten mukaan, sanoi hän, ja hän unohti kokonaan vetää kellonsa, kun tuli kotiin tavallisesti vasta myöhään aamulla.

Vierasvaraisuuden ovet oli avattu, ja hän oli nyt maistanut sen runsautta miltei paikkakunnan joka perheessä; -- päivällisiä voitettuine urhoineen, jotka lauloivat ja puhuivat viimeiseen hengenvetoonsa asti. Ja sattuipa Jessin milloin millekin pääkaupunkilaisystävälle, etteivät he muistaneet, kuinka olivat tulleet siitäkin päivällistilaisuudesta ennenkun heräsivät reessä jäällä tähtien kimallukseen tahi Vangenin vierassängyssä.

Loppiainen oli mennyt miltei hiipimällä heidän ohitsensa. Kahdentenakymmenentenä päivänä loppui joulu, ja silloin oli lähdettävä matkalle.

Kun oli vain muutamia päiviä jälellä, ei enää voitu lykätä paljon puhuttua vierailua Ra-tädin luokse.

Aamulla oli Jess tullut sisään vanha krinuliinihame yllä, jonka hän oli löytänyt eräästä ullakon kaapista. Hän ehdotti, että mentäisiin Ra-tädin luokse joulupukkeina.

Ja sana lähetettiin kirjallisen ilmoituksen seuraamana, että korkeanylhäinen herrasväki aikoi tulla osottamaan hänelle kohteliaisuuttaan iltapäivällä.

Syntyi aikamoinen etsintä ja laatikoiden, kaappien, arkkujen ja kapsäkkien kaiveleminen ullakolla, jotta saataisiin käsiin tarvittavia vanhoja vaatteita ja pukuja.

Oli siinä puuhaa, mutta hyvin se myös onnistui. Päivemmällä kuleksittiin ympäri sangen erilaisissa puvuissa. -- Groth punasessa tanskalaisen ratsuväkiöverstin univormussa pitkävartisine saappaineen ja sapelineen, päässä tekotukka, jossa niskapuolella oli rusetti; Nergaard polvihousuissa ja solkikengissä, röyhys ja sortuuki à la Robespierre vallankumouksen ajoilta; Gaarder taas oli kuuluisana ryövärinä Rinaldo Rinaldinina, isopartaisena, kauhtana yllä ja päässä leveälierinen hattu.

Henschien ja Schmidt esittivät vanhaa ja uutta vuotta, -- edellinen oli kokonaan harmaan sammal- ja naavaparran peitossa, toisen kasvoilla taas oli nuorekas, punertava naamio pitkine uteliaine nokkineen.

Jess taas oli olevinaan paikkakunnan hyvinvoipa "kerjäläisvouti" yllä vanha kiiltonappinen laahusnuttu, kädessä pitkä virkamiehensauva ja niskassa kankea hattu. Ja Rein oli nokikolarina, kokonaan mustissaan, tikapuut, vasta ja suti olalla.

Naisten päässä oli enemmän tahi vähemmän puuteroidut korkeat tekotukat, yllä isoäidin aikuiset suippoliivit ja pönkkähame, toisilla taas oli adrienit ja suuret lannetyynyt.

Kvigstad ei ollut kotona viidentenä joulupäivänä olleiden tanssiaisten jälkeen. Tiedettiin hänen taas lähteneen ryyppyretkille paikkakunnalle.

Vähän jälkeen päivällisen läksi seurue liikkeelle, -- Groth kyyditen Mariannea mustan oriinsa reessä... Grothin ollessa ohjaksissa oli Marianne levollinen. Varjelkoon, että hän olisi antanut kenenkään kaupunkilaisherran olla ohjaksissa...

Alida oli päättänyt jäädä kotiin soittelemaan isän kanssa. Nyt kun Sankowitz oli lähtenyt, oli musiikkia isän mielestä liian vähän joulujuhlallisuuksien aikana.

Sankowitz oli sanonut, että aika Vangenilla oli kadonnut kuin "selig Traum". Hän poistui talosta täydellisesti puettuna niihin vaatteisiin, joita tuomari ja Jess olivat hänelle antaneet. Ja viimeisenä aamuna oli hän makuuhuoneessa saanut tuomarilta, kuten tavallisesti, rahasumman, jonka suuruutta ei koskaan tiedetty.

Jess ja Christiane ajoivat isossa reessä, ja Gaarder ja Eufemia seuraavassa, jota vastoin muu seurue, kuusi luvultaan, oli sijoittunut suureen neli-istuimiseen rekeen... Rein näytti notkealta ja iloiselta nokikolarilta lumisella tiellä...

Sitten piti olla tilaa vielä tikapuille ja vastalle; -- ja ainoastaan Merete-neito, joka oli vähintäin puolta kapeampi kuin Barbara lannetyynyineen, -- voi mahtua hänen viereensä, väitti Rein.

-- Alida seisoi mietteissään etehisen ikkunassa yläkerrassa silmäillen rekiretkeläisten jälkeen. Hänen kasvonsa saivat yhä ankaramman ilmeen.

Hän seisoi paikallaan vielä koneenomaisesti hengittäen jäätyneeseen ikkunalasiin, vaikka reet jo kauan sitten olivat kadonneet näkyvistä.

-- Tuomari oli käyttänyt iltapäivän hiljaisuutta ja vierasten poissaoloa hyväkseen ryhtyäkseen vähän arkipäivätouhuihinsa. Hän liikkui hyräillen oljenkorsi suussa, pistäysi tallissa ja navetassa, halko- ja vaunuvajassa ja ryhtyi syviin neuvotteluihin Lars-rengin kanssa hakattujen tukkien ajamisesta metsästä Oppegaardin sahalle. Oli paras käyttää hyväkseen hyvää keliä heti kun kahdeskymmenes päivä ja joulu olivat ohitse.

Arkihuoneessa oli rouva istuutunut nojatuoliin eräs Walter Scottin romaaneista avonaisena edessään pöydällä ja kynttilä sen vieressä. Hän käänsi tavantakaa lehteä sukkapuikolla, lukien ja ommellen, ja Alida soitti pimeässä pianoa.

Nyt kuului tuomari tulevan etehisessä, ja Alida sytytti pianon kynttilät.

"Huh -- huu, -- Alida!" Hän hieroi käsistään kylmän. -- "Tuntuupa suloiselta tällainen rauhallinen iltapäivä... Sinä soitit Oberonia!... Kuulee yksinkertaisen torven äänen kappaleen uudessa asussakin... Monet vanhat kauniit sävelmät on varmaankin alkuaan sävelletty torvelle, -- puhallettavaksi metsästysretkellä tahi linnanmuureilta... Meillä ei ole iloista torvea, vaan syvä, raskas paimentorvi perussävelenä... Eiköhän oteta vähän Oberonista nyt --"

Ja moni nuottilehti käännettiin illan kuluessa. Tuomari laski kädestään viulun ainoastaan teenjuontiajaksi.

Alida lakkasi äkkiä soittamasta ja hätkähti.

"Kvigstad tahtoo puhua tuomarin kanssa", ilmoitettiin ovelta.

"Kvigstad!" -- huudahti tuomari ja huokasi muutamia kertoja... "Huh, huh, -- nyt menen ulos sanomaan sille miehelle kaiken sen, minkä hän tietää paremmin kuin minä."

Alida oli nopeasti noussut pianon äärestä ja seisoi tuoliin nojaten levottomasti kuunnellen isän ollessa ulkona. --