Part 6

Ja syy... syy... Niin, että tytöt tarvitsivat hauskaa, sivistynyttä seuraa täällä yksinäisyydessä maalla... Tjaa -- siinäpä oikeastaan koko asia...

Kuka saakeli voisi sanoa hänelle, mikä nyt olisi järkevintä, kuka muu kuin Bolette!

... Hän rupesi kävelemään edestakaisin arkihuoneen ja ruokasalin väliä, jossa rouva seisoi hametta leikaten.

"Levitä vaate niin, että se on tasaisesti, Merete, niin leikkaamme toisen selkäkappaleen tämän mukaan", kuului huoneesta, ja saksit kulkivat jarskuen pöydän yli.

Tuomari pysähtyi hetkiseksi, ikäänkuin miettimään ja katsoi rouvaansa. Mutta sitten jatkoi hän taas edestakaisin kulkemistaan kynnyksen yli yhä hitaammin, tuon tuostakin karistellen kurkkuaan...

"Kuules, Alida", -- sanoi rouva, koettaen saada ääneensä ystävällisen sävyn, halaistessaan kangasta ja leikellessään. "Meidän tulee muistaa nuo keitetyt ja kylmäksi jäähdytetyt pikkulinnut, jotka Marianne eilen valmisti Ra-tädille... Jollei ilma ja keli olisi niin huono, niin saisitte sinä ja Merete mennä sinne huomenna niitä viemään, -- tahi kenties saa Blacken lähteä, jollei sitä tarvita täällä", -- kuului ja tuomari sai puoli katsetta. -- "Meillä ei ole syksymmällä aikaa kohteliaisuuksiin, tiedäthän sen hyvin."

Tuomari katsoi hätäisesti pöytään päin. Hänen johtui jo mieleensä iskeä reikä pitkäaikaisen äänettömyyden muuriin --

"Hm -- hm" -- kakisteli hän ja pysähtyi vähän... Sakset leikkasivat terävästi pitkin pöytää, ja hänestä näytti rouvan suun seudussa olevan pienen leikillisen hymyn oireita.

Kun hän taas kulki kynnyksen poikki, pisti hänen silmäänsä palanen kostean kimaltelevaa puutarhanaitaa.

Vielä kerran kakistaen kurkkuaan kääntyi hän ympäri, ikäänkuin olisi tehnyt päätöksen, ja poistui ruokasalista.

"Tiedätkö, Marianne", -- sanoi hän eteisessä niin kovasti, että sen saattoi kuulla hänen rouvansakin, -- "minä olen monesta syystä aikonut irtisanoa Reinin." --

Hän läksi menemään konttoriin. --

"Isä... isä!"... kuuli hän äkkiä huudettavan takanaan -- -- Merete siellä tuli nopein askelin hänen jäljissään rappusissa...

"Sinä et _saa_, sinä et saa, isä, sinä et _saa_ irtisanoa Reiniä..." kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.

Tuomari katsoi hämmästyneenä Mereteen ja hänen kasvoilleen tuli tutkiva ilme.

Mutta hän ei kysynyt... Ja Merete juoksi ihastuneena takaisin, mennen sisään kyökin ovesta.

Tuomari nousi hyvin hitaasti, pysähdellen, rappusia ylös ja mietti...

Hän oli saanut kuulla kuin sävelen lempityttärensä sisimmästä sydämenpurkauksesta.

IV.

Joulu.

Lunta satoi kosteahkoina raskaina akanpaloina hämäränä jouluaatto-iltapäivänä.

Ajotie oli lapioitu leveäksi, ja Vangenin talossa oli viljalyhteitä asetettu aitan katolle.

Lattiat ja rappuset olivat vastapestyt, kupari- ja messinkiastiat hohtivat kyökissä. Ja tallissa ja navetassa, renkituvassa ja leivintuvassa oli kaikki järjestyksessään paikallaan. Valjaat olivat vastarasvatut ja puhdistetut, ja reet ja kelkat suden- ja karhunnahkavällyineen olivat valmiina käytettäväksi.

Ylhäällä vierashuoneessa paloivat koivuhalot kaakeliuuneissa, ja sängyt hienoine, loistavanvalkoisine lakanoineen olivat auki lämpiämässä.

Paal ja Lars, renki, olivat jo aikaisin aamulla lähteneet Figarolla ja isolla Ruskolla kumpikin isoreellään vastaanottamaan Jessiä ja jouluvieraita kolmen penikulman päässä olevaan kievariin.

Nuori Groth oli päivällisaikaan ajaa sujahuttanut rappusten eteen kauniilla mustalla hevosellaan kulkuset kilisten. Hän oli saanut käytettäväkseen hienon vierashuoneen salin päässä.

Tuossa tuli pikku Blacken pukkirekineen kotiin Ra-tädin luota, -- Marianne reessä ja Merete takana pukilla. He olivat vieneet sinne tuomisia, -- makupaloja kaikista joulun herkuista, -- sekä Mariannen koruommellun tyynyn Ra-tädin nojatuolin selkänojaan. He palasivat nyt tuoden tädin tavallisen joulutervehdyksen: suljetun kirjekuoren, jossa oli viisi taalaria kullekin tyttärelle.

Ja nyt tuli Rein kotiin -- kuten musta piru lumisateesta, kuten Kvigstad sanoo.

Hän oli ollut huonolla tuulella konttorissa nyt joulun aikaan, oli ollut niin kiukkuinen, että hänen kanssaan oli ollut vaikea tulla toimeen, -- tehnyt työtä kuin seppä, vastannut hajamielisesti kun joku oli häneltä jotakin tiedustellut, ja sitten oli hän kiirehtinyt metsään olipa sitten varhainen tahi myöhä. Väki kertoi nähneensä tulen loistavan myllyrakennuksesta. Hän otti sen metsästysasemakseen ja teki sinne tulen.

Ja lunta yhä raskaammin ja sankemmin sataessa alettiin kuulostaa yhä innokkaammin ja katsoa tielle vierasten tuloa odottaen, ja kuumeen tapaisella levottomuudella viimeisteltiin valmistuksia.

Joulukakkuja leikattiin palasiksi teen kera tarjottavaksi. Lasilautaset ja maljakot täytettiin kermahyytelöllä ja kohomunkeilla; kermakakkuja, juutalaiskakkuja, Berlinin leivoksia ja "Fire Species" nimisiä herkkuja asetettiin pöydälle, ja olutta ja maitoa tuotiin kellarista.

Puolipimeässä huoneessa valaisi ainoastaan tulennos uunissa ja joulupöytä odotti kolmine kotona valettuine haarakynttilöineen, jotka olivat valmiit sytytettäviksi...

-- Teekeittiö oli jo kauvan kiehua porissut. --

Ja Marianne seisoi kyökissä ja valvoi poron kyljyksen ja hanhen paistumista, -- viimemainittu oli lahja Ra-tädiltä, jonka mielestä vanhan tanskalaisen tavan mukaan jouluaattoiltana piti olla hanhi pöydässä.

Nyt tuli Schmidt hengästyneenä ja lumesta märkänä kyökkiin ja ilmoitti kuulleensa kulkusten kilinää joelta.

Kynttilät ja lyhdyt sytytettiin ja riennettiin ulos. --

Ja siinä ne tulivat!...

Ensin Figaro Christiane Gjedde ja Jess reessä, joka viimemainittu huusi tervehdyksen reestä, samalla kun neiti lyhdyn valossa autettiin jalkapussista ja karhunnahkavällyistä, kannettiin rappusille ja jätettiin naisväen tervehdittäväksi ja hoitoon eteiseen.

Ja Christiane toi terveisiä isältä ja äidiltä.

Ja tuossa tuli portista iso Rusko kaula komealla kaarella ja kulkuset soiden Jessin ottaessa perheen poikana ja isäntänä molemmat toverinsa vastaan rappusilla.

"Tämä tässä on lääketieteen ylioppilas Gaarder, isä! -- taitava tanssija, -- ja hänellä on erinomainen ääni, vakuutan sinulle...

"Ja tämä on Anders Nergaard, joka on tehnyt sen ihmeen, että on suorittanut lainopillisen tutkinnon parhailla arvolauseilla lukematta enempää kuin silloin tällöin öisin!..."

Tutkivia katseita sai veli osakseen, ja muutamia nopeita keskinäistä ymmärtämistä osottavia silmäyksiä vaihdettiin Jessin ja hänen sisariensa välillä siinä määrin kuin he tunsivat hänen asiansa. -- Lähinnä koskivat ne sitä, uhkasiko taas jouluilma pimetä nousevista pilvistä velkojen ja maksamattomien laskujen muodossa. Muistettiin vielä sangen hyvin ne satayksitoista taalaria ja kahdeksantoista killinkiä, jotka syöksyivät isän niskaan itse uudenvuodenpäivänä viime vuonna.

Sittenkuin kaikki tervehdykset ja esittelyt oli suoritettu ja valmistavasti kerrottu myötä- ja vastoinkäymiset matkalla, nousivat he iloisesti puhellen rappusista talon asianomaisten saattamina eri vierashuoneisiin riisumaan matkavaatteet ja purkamaan matka-arkut.

Eikä kauan sen jälkeen olivat he kaikki koolla alakerrassa puhellen ja lörpötellen kilpaa tuttavuutta toistensa kanssa tehdessään.

Lämmin tee maistui erinomaiselta, ja joulumieliala oli syntymässä...

Nyt ilmoitettiin, että karjakko-Randi odotti eteisessä päreineen ja lyhtyineen.

"No niin, nyt lähdemme ulos katsastamaan joulutonttua, ennen kun ruoka tuodaan pöytään!" huusi tuomari. -- "Ken tahtoo, hän seuratkoon!"

"Minun täytyy päästä mukaan... Minun täytyy päästä mukaan!"... vastattiin innokkaasti.

"Ei tule joulua ennenkuin olemme käyneet tallissa ja navetassa!" selitti Jess kotimuistojen valtaamana.

Mutta rouva, kodin raskas järjestyspyörä, määräsi että Christiane ja pari tytöistä jäisi sisään eikä menisi kastelemaan ja likaamaan jalkojaan. Hän vei Christianen kanssaan sohvaan ja kyseli, kuinka voitiin kotona överstissä, tiedusteli isästä ja äidistä ja sisaruksista...

Randi etunenässä mentiin sitten kulkueessa pihamaan poikki.

Navetan luona seisoi nuorempi karjakko ja Anders-vanhus odottamassa, ja siellä sytytti Randi päreensä lyhdyn kynttilästä.

Hän teki kolme tuliristiä oven edessä ja sammutti sitten varovasti päreen lumeen.

Navetassa kiersi hän sitten ympäri ja antoi elukoille niiden joulujuoman, johon oli sekotettu jauhoja ja suolaa. Kaksi lyhtyä heitti heikon valonsa pilttuuriviin, jossa lehmät märehtivät ja purivat tuon tuostakin odottavasti ynähdellen syvimmästä pimeästä Tuomari taputteli ja silitteli "Rödsiä" ja "Svartsia", "Brandrosia" ja "Guldbringeä", "Veneblomia" ja "Drivaa" ja toisti kullekin lauseen:

"Syö hyvin ja loista hyvin, tänäiltana on jouluaattoilta!"

Ja Randi teki selkoa ja kertoi navetan yksityiskohdista...

Nyt oli ainoastaan viisitoista kytkyessä, -- yksi härkä ja viisi lehmää oli teurastettu...

Ja tuossa seisoi itse kellokas... lypsi viisi tuoppia kerrallaan... ja Rödsin kurkkuun oli tässä eräänä päivänä tarttunut peruna ja se oli ollut menettämäisillään henkensä... Ja tuo kaunis vasikka tuolla karsinassa oli Brandrosin. -- -- --

Joulumenojen seuraava osa, katsominen, että pantiin puuroa joulutontulle luuvaan, oli uskottu Anders-vanhuksen, navettamiehen ja Randin salaiseen huolenpitoon, -- selitti Jess paluumatkalla. "Me emme saaneet koskaan selvää siitä salaisuudesta, me pojat, vaikka koetimme vakoilla jos jollakin tavalla."

"Niin kukapa tuntee kaikkia elämän salaisia voimia", sanoi tuomari.

"Katsokaa tuonne"... Rein laski äkkiä kätensä Jessin olkapäälle, -- "tuota harmaata tuolla!... Näettekö, -- tuolla luuvan ovella... nyt se liikkuu. -- Eikö näytä siltä kuin siellä kävellä tassuttelisi pikkuinen ukko?... Näettekö, -- on kuin sinervä hohde ympäröisi sitä lumisateessa... Katsokaa nyt", kuului innokkaasti... "nyt se hiipii pois -- pimeään --"

"Niin, mutta mikä se oli?"... sanoi Jess hätkähtäen. "Se _oli_ todellakin jotakin!"

"Niin, kyllä se oli varmasti itse joulutonttu!" -- huudahti Barbara vakuuttavasti.

"Oh, se ei ollut kerrassaan mitään!" sanoi Merete halveksivasti.

"Ei, se ei ollutkaan mitään -- tällä kerralla", -- virkkoi Rein kuivasti. "Minua halutti vain tehdä pieni koe, -- tutkia kaupunkilaisten verta."

"Saakeli vieköön", pääsi Jessiltä puolikiukkuisesti -- "luulenpa totta tosiaan, että nuo vanhat renkitupajutut voivat hämmästyttää!"

"Siinä nyt näette, ettei se vaikuta yksin Randiin ja Andersiin", -- arveli Rein.

Naurettiin ja laskettiin leikkiä siitä, että oli nähty joulutonttu, ja sitten pistäydyttiin tallissa, jossa Figaro ja Iso-Rusko tömistelivät ja hirnuivat ilosta hinkalon ääressä päivällä suorittamansa kuuden peninkulman juoksun jälkeen syvässä lumessa.

Ruokasalissa oli jo riisiryynipuuro juhlakatteisella pöydällä.

Asetuttiin istumaan jonkinverran valikoiden, -- niin istuttaisiin "kahdenteenkymmenenteen päivään" asti.

Puuro syötiin haarakynttilöiden alla varovasti, sillä tiedettiin nyt alotettavan joulun ruokavuori.

Hanhi, poronkyljykset ja makkarat kannettiin sisään... Rouva ja Marianne leikkasivat viipaleihin. Omena-, luumu- ja sylttivadit kiersivät pöytää.

Jess otti haltuunsa viinapullon, -- kulki ympäri ja kaatoi, -- joi vanhan Henschienin terveydeksi... Jos hän oikein muisti, olivat he kuutenatoista tai seitsemänätoista vuotena viettäneet joulua yhdessä. --

Ja tuossa istui Sankowitz ja joi Puolan maljan... "Liikuttava tila siellä", -- sanoi hän päätään nyökyttäen. Ja nyt kuohui voimakas kotitekoinen olut laseissa, ja tuomari joi joulun tulleeksi täysinäisestä hopeahaarikasta, jonka kannessa oli Fredrik IV:nen rintakuva ja joka muuten oli pöydässä ainoastaan koristuksena, mutta tänä iltana kiersi se ympäri.

"Erinomaista olutta, äiti!" selitti Jess...

"1 -- aamusella hyvin maistaa,

"2 -- terveyden tämä vie,

"3 -- miehen houkkioksi saattaa,

"4 -- ojaan päättää päivän tien --"

luki hän juhlallisesti kirjoituksen haarikan kustakin juovasta. "Se on vanha perintökalu... Isät ovat alkaneet aikaisin tirkistää haarikkaan, ymmärrätkö, Gaarder."

"Niin", -- nauroi tuomari; -- "voidaan periä vaikka mitä muuta, mutta ei kokemusta."

"Entä mitä toiveita meillä on joulutanssiaisista, vierailuista ja muusta sellaisesta, Eufemia, -- Merete, -- Barbara, -- Alida?" kysyi Jess. -- "Niin, sinähän olet kihloissa etkä siis ole huvitettu siitä... Lankoni Groth, -- Nergaard!"... esitteli hän, -- "joka on hylännyt opinnot uhrautuaksensa Mammonalle, -- hoitaa isänsä suurta rautatehdasta."

Nuori vaaleaverinen herra, hienoine kauluksineen ja pitkine keltaisine liiveineen vastasi esittelyyn nopealla päännyökkäyksellä, josta voi huomata itsetietoisen ainoan pojan ja perillisen. Varmana ja kopeana istui Alida jonkinverran huonotuulisen näköisenä hänen rinnallaan.

... "Ja täällä kotona, äiti!... Emmekö pidä joulutanssiaisia? -- Jos nyt Christiane-neito ja me muut matkustajat jätämme yhteisen anomuksen tuomarille! -- Mitä arvelette, isä? -- Tanssiaiset täällä Vangenilla kolmantena joulupäivänä? -- Ajatella, että Sankowitz istuu pianon ääressä!"...

"Mitä sanotte te siitä aikeesta, tytöt?" kysyi tuomari vilkkaasti... "Minun asiani on avata viinikellari ja teidän tulee pitää huolta lopusta."

Polttava puna nousi rouvan arvokkaille kasvoille; mutta hän tarttui heti ohjaksiin:

"Viidentenä joulupäivänä", määräsi hän, -- "meidän täytyy saada vähän hengähtämisaikaa. Huomenna kirkkoajan jälkeen lähtee nuori miesväkemme hevosilla joulutervehdyksille paikkakunnalle ja kutsuu vieraita teelle ja tanssimaan", määräsi hän.

"Totta totisesti on tämä mainio hanhi, joka on lentänyt tänne Ra-tädin luota... Se ansaitsee ryypyn lisää, Jess!" huudahti tuomari ojentaen lasinsa...

-- "Mikäli minä ymmärrän, olemme me nyt päässeet ruokalajien pääosan loppuun ja voimme siirtyä torttuihin ja joulunamusiin", arveli hän, käärien serviettinsä kokoon.

"Mutta siirron aikana sopii erinomaisesti pistäytyä toivottamassa väelle iloista joulua"...

Ja tuomari seurueen saattamana meni kyökkiin.

Siellä istuivat talon miehiset ja naispalvelijat, yhdeksän luvultaan, pitkän pöydän ympärillä, syöden puuroa ja lipeäkalaa. Olutkannuja ja viinapullo oli myös vapaasti käytettävissä, ja kaksi vastasytytettyä talikynttilää valaisi heikosti mahtavan suurta voikimpaletta. Pino pehmeätä leipää ja juusto, tornin korkuinen, joka oli aiottu kestämään koko pyhiksi, komeilivat vielä juhlallisesti koskemattomina. Uunissa räiski ja rätisi -- välistä oikein paukahdellen -- kuusihalkotulennos, ja uuninrakoon pistetty palava päre heitti synkkää tulipunaista kajastusta pitkin kyökin seiniä asetetuille vastapuhdistetuille kupari- ja messinkiastioille.

"Tuntuu kuin olisi muuttanut itse kirkkaaseen tunturiseinään maanalaisten voimien luokse!" huudahti Rein.

"Tulkaa, neiti", -- huusi hän vallattomasti ja tarttui Mereten käteen, -- "niin tanssitaan keijukaistanssi!"... Polkien jalkojaan kuin hyppypolskassa veti hän Mereten perästään lattialle ja pyöritti häntä sitten ympäri kuin pyörää kätensä alla. -- Kumaraselkäinen ja suurikasvoinen Randi näpäytti lieden luona päreestä hiiltyneen karstan ja katsoi epäluuloisesti mustaan apulaiseen, joka ilveili yliluonnollisilla asioilla itse jouluaattoiltana.

"Sanon kuin noita, että minä mielelläni tahtoisin nuolla auringonpaistetta", -- huudahti Rein, -- "kun vain siitä ei menehtyisi", -- tuli sitten hiljempaa...

Simaa kaadettiin laseihin kaikille, ja tuomari joi väen kanssa, kunkin kanssa erikseen sekä toivotti "iloista joulua!"...

Ja nyt täytyi heidän ruveta syömään! - Anders-vanhuksen piti olla kyökkimestarina eikä unhottaa olutkannua ja viinapulloa. -- Eihän joulu ollut useammin kuin kerran vuodessa! -- muistutti tuomari heitä kaikkien seisoessa pöydän ympärillä tyytyväisen näköisinä, valmiina ryhtymään ruokaan käsiksi heti kun juhlallinen tervehdys oli loppunut.

Ruokasalissa jatkettiin sitten siman ja oluen juontia, torttujen ja josjonkinlaisten joulunamusten syöntiä.

Mieliala oli mainio. Tunnettiin oltavan kuin läheisempi piiri, jolla oli yhteiset kutsu-, tanssiais-, rekiretki- ja luistelusuunnitelmat sekä niiden välillä jouluhauskuus kodissa.

Illallisen päätyttyä siirryttiin arkihuoneeseen juomaan lämmintä punssia.

Mutta kahtena päivänä oli ajettu kuusitoista peninkulmaa ja väsymys vaati omansa.

Pehmeät untuvapatjat kutsuivat, ja raskaat silmäluomet odottivat huomispäivän mukavaa myöhäistä heräämistä, jolloin päästäisiin kahvitarjottimen, joulukakun ja räiskyvän tulennoksen ääreen...

* * * * *

Kaikki nuoret herrat olivat olleet uutterasti liikkeellä, ajaneet hevosella joulutervehdyksillä ja kutsuneet vieraita sekä joen tältä että tuolta puolelta aina kruununvoutiin asti.

Matkan, portviinin ja madeiran vilkastuttamina istuivat he nyt hämärässä tulennoksen ääressä arkihuoneessa talon naisten seurassa.

Uunista lähtevä milloin vaalea milloin tummanpunainen kajastus värisi ja lipui ja pisti välistä esiin pitkän käärmeenkielen avonaisesta uuninluukusta.

Se valaisi Alidan kyynärpäätä ja leukaa hänen istuessaan jakkaralla ja tuijottaessaan tuleen sekä silloin tällöin vastatessaan vieressään istuvalle Grothille.

Ja etempänä heilutteli Eufemia hiljaa korkeanilkkaista jalkaansa keskustellen Gaarderin kanssa seudun säätyläisistä ja laskien pientä leikkiä milloin mistäkin heistä ja mitaten heitä ylimielisellä mittapuullaan.

Barbara keskusteli kauempana huoneessa Henschienin kanssa tuttavallisesti kuiskaillen, ja sohvassa istuivat Jess ja Christiane innokkaasti puhellen uusista kotiljonkivuoroista, joita he nyt tulisivat käyttämään tanssiaisissa täällä. Sitä johtaisi luonnollisesti hän Jessin kanssa.

Kvigstad istui pahantuulisena huoneen pimeimmässä osassa, tuijottaen Alidaan ja tuskallisesti tarkaten hänen jokaista liikettään ja hänen jokaista sulhaselleen lausumaansa sanaa.

Nergaard ärsytti Mereteä ja vitsaili hänen kanssaan. --

Ja Marianne istui Augustinusenin ja Schmidtin ympäröimänä, kerrotuttaen heillä kokemuksistaan sinä päivänä ja jouluhuveissa.

Uunissa alkoi tummeta, ja Marianne meni uunin ääreen, laskeusi polvilleen ja kohensi tulta ennenkuin pisti uusia halkoja uuniin, jolloin tulennos taas leimahti tuleen ja rupesi valaisemaan...

Mutta nyt tuli Alidalle liian kuuma, niin että hän siirtyi kauemmaksi huoneeseen.

Huoneessa oli syntynyt kuiskaava tuttavallinen hämymieliala ikäänkuin siellä olisi ollut ainoastaan pareja.

"Tällainen hämäränvietto maalla joulunaikaan on hyvin hauskaa!"... virkkoi Gaarder.

"On muuten yhtä ja toista ulkona pimeässä ja lumessa, joka painaa valkoisia kasvoja sellaista 'hauskaa' ikkunalasia vasten ja katsoo sisään", tokasi Rein äkkiä.

"Niin", myönsi Nergaard, -- "kulkea tassutteleehan kummituksia ja kaikenlaisia muita aaveita lumessa ulkona näin joulupimeässä. Kaupungissa tekevät niiden olemassa olosta lopun poliisit ja vartijat. Ja piru itse on muuttanut Vardöhusiin, tiedätte kai; ihmiset eivät tahdo enää uskoa siihen täällä alhaalla."

"Uskoa?" -- toisti Rein. -- "Usko on vakuutus siitä, jota ei näe, sanotaanhan raamatussa niin... ilmahinen kappale!... sanoa uskovansa, on utua, ja sanoa ei uskovansa on myös utua!... Juuri kun on saanut sen kiinni, katoaa se kuin savu kädestä. -- Ja kuitenkin --!"

"Usko on kai kuitenkin jotakin muuta kuin sivistymätön pimeän pelko? Siihen on -- tahi ainakin aavistetaan olevan -- järkisyyt", -- virkkoi Nergaard.

"Niin, mutta selittäkää"... yllytti Rein; -- "on perheitä, jotka ovat kylläkin sivistyneitä, mutta joissa yhtäkaikki pimeät onnettomuutta ennustavat tarinat elävät.

"Ne voivat siirtyä miehestä mieheen ja naisesta naiseen. Kamala rikos tahi jokin muu salainen seikka voi käärmeen lailla tunkeutua tietoisuuteen kautta koko suvun Kaikki suvun jäsenet luulevat kai ei uskovansa sitä, mutta kaikki he kuitenkin ehkä kantavat sitä kuin kysymystä veressään: lyökö Nemesis minua vai eikö lyö?"

"Luku perinnöllisestä mielipuolisuudesta!" mutisi Gaarder välinpitämättömästi.

"On kuin olisi jotakin tapahtunut esi-isien valtakunnassa", jatkoi Rein kokonaan syventyneenä aineeseensa, -- "himo on joutunut harhateille, -- aikaansaanut yhden tapauksen. Pyhän rajalain poikki, jonka mukaan luonto rakentaa, on menty, ja väärien johtopäätösten hiljaisen virran sulku on murtunut jossakin taka-ajan pimeässä."

"Jumaliste -- sehän on samaa kuin olla perkeleen vallassa!" virkkoi Nergaard.

"Ja sitten rangaistaan se, tahi jos tahdotte mieluumin, punnitaan se", sanoi Rein innokkaasti. -- "Synnin psykologia se on maailman mysteriaa... Jossakin polvessa, seitsemännessä, kuten tavallisesti sanotaan, näyttäytyy laki epäsikiönä, ruumiillisena tai henkisenä. Henkilö syntyy karvapilkkuisena, jotka pilkut ovat ikäänkuin eläinolemuksen jätteitä. Toinen taas 'haamun kynnet vielä selässä, ikäänkuin otteen jäleltä.' -- Kolmas arkana ja henkien näkijänä eikä voi sietää nähdä verta..."

"Lopuksi syntyy puhtaasti lääkeopillinen kysymys", ratkaisi Gaarder. -- "Sekottuneena vereen sukupolvesta sukupolveen..."

"Ja pitäisi se voida karkoittaa taas, arvelette? -- jossakin houruinhoitolassa, jossa hengen voimistelua harjoitetaan järkiperäisesti? -- Hm! on kyllä perusseikkoja, jotka -- -- --"

Syntyi kaamea hiljaisuus.

"Onpa miltei inhottavaa"... kuiskasi Eufemia Gaarderille. "Alanpa vähitellen epäillä, että hän itse on sekä karvainen että kynsinen."

"Huh-huh, kukahan hänetkin saa!" -- huudahti Barbara pudistaen päätään Henschienille.

"Saakeli tietäköön, kuinka isä on tullut hankkineeksi mokoman mystikon apulaisekseen!" kuiskasi Jess Christianen korvaan. -- "Muuten oli hän hauska ja taitava seurustelija vierailulla tänään, puhui ja johti keskustelua."

"Ehdotan, että sytytämme kynttilät", -- sanoi Alida, -- "täällä on tullut vallan kammottavaa." -- -- --

-- "Miksi tuijotatte hiillokseen, Merete-neito?" kysyi Rein hillitysti. -- "Teenkö minä maailman pimeäksi ja syväksi kuiluksi teille?"...

Rein seisoi mietteisiinsä vaipuneena, ja tulennoksen kajastus sattui hänen voimakkaalle kädelleen.

... "Kamotanko minä teitä?" -- sanoi hän äkkiä ja kääntyi jyrkästi häntä kohden.

Vastauksen sijasta silitti Merete hellästi hänen karvaista kättään.

Hänen täytyi tehdä se; -- hän ei voinut olla sitä tekemättä -- ja sitten hiipi hän huoneesta. --

* * * * *

Tehtiin suuria valmistuksia tanssiaisten varalta.

Kyökissä hallitsi ja vallitsi Teian-muori, paikkakunnan taitava keittäjätär, joka oli ollut taloudenhoitajattarena suuremmissa taloissa, ja oli sitten naitu erääseen Teian-taloon. Kaikenlaiset hienot ruokalajit ja hyytelöt alkoivat täyttää ruokasalin ja ruokakonttorin hyllyt.

Ja sitten oli lähetetty hevosella hakemaan neiti Lindiä, joka oli seudun ja koko piirikunnan taitavin hiustenhoitaja. Kun hän koetteeksi kiersi kiharoita sormiensa ympäri ja suunnitteli tukkalaitetta, olivat hänen silmänsä ja otteensa verrattomat. Hän oli parempaa väkeä, -- sai seurustella useimmissa taloissa ja tunsi heidän salaisimmatkin asiansa -- ja oli äänetön kuin hauta! Kun apulainen Kraft oli lähettänyt purkukirjeen Olivia Seierstedlille, vapisi hänen kätensä niin, että hänen täytyi alkaa kolmasti alusta. Mutta hän ei sanonut sanaakaan, ja samana iltana tanssiaisissa sai Olivia kirjeen.

Oli itsestään selvää, että hän tulisi tuomarille. Mutta työtä kun hänellä oli yllin kyllin -- hän sai sanoja seudun kaikilta kulmilta, -- ei hänellä ollut aikaa jälellä muuta kuin ne pari tuntia, jotka olivat kello kuuden illalla ja tanssiaisten alkamisen välillä. Aamulla, -- juuri viidentenä joulupäivänä, -- oli laitettava kuntoon koko pappilan nuori väki ja sitten jouduttava kahden peninkulman päähän kruununvoudin Kajan ja Lettan luo.

Se oli pettymys laskuissa, sillä nyt täytyi heidän hiuslaitteen takia istuallaan nukkua tuolilla koko yö Muttta eihän se ollut niin kovin vaarallista pari yötä ennen tanssiaisia!...