Part 7

Kokoukset ilmoitettiin ei ainoastaan kirkoissa ja sanomalehdissä, vaan vieläpä naulattiin seiniin suuria ilmoituksia tiedonannolla, että Mr. Moody saarnaisi evankeliumia ja Mr. Sankey laulaisi sitä. Ilmoitustapa veti yleisen huomion puoleensa, ja kaupungin suurimmat huoneustot olivat alusta pitäin hartaasti kuuntelevaa yleisöä täynnä. Tuo kunnioitettava pastori presbyteriläisestä kirkosta, joka tapasi Mr. Moodyn hänen ensimmäisellä käynnillään Englannissa, hämmästyi jotenkin suuresti tuollaisesta ilmoitustavasta. Mutta hän oli kuitenkin ensimmäisessä kokouksessa läsnä. Koska hän tuli jotenkin myöhään, tapasi hän juuri Mr. Moodyn lähettämässä suuren joukon pelastusta etsiviä keskustelua varten erääsen yksityiseen huoneesen. "Tule tänne, veli Lowe", huudahti Moody, "mene sisään ja puhele niiden kanssa, jotka pyytävät johdatusta. Niitä on niin monta, että saatte samalla kertaa puhella kaikkien kanssa".

Ensimmäisellä viikolla annettiin viisi eri kirkkoa Mr. Moodyn käytettäväksi, ja kaikissa pidettiin kokouksia, mutta lopuksi piti hän kokouksiaan vaan yhdessä ainoassa, nimittäin kaupungin suurimmassa. Kokouksissa käynnin into oli niin suuri ja kuulijajoukot niin suunnattomat, että eräs veli suoraan tunnusti iloitsevansa siitä, että Moody läksi matkaansa. Ne, jotka eivät päässeet sisälle, kun huone ennestään oli täysi, olivat niin tyytymättömiä, että häiriöitä syntyi. Mr. Moody selitti tahtovansa viipyä Newcastle'ssa, kunnes hän oli voittanut pastorien ennakkoluulot ja opettanut ihmiset ymmärtämään hänen oikeat perusvaikuttimensa.

Ei viipynyt kauvan, ennenkuin useimmat Newcastlen pastorit olivat yksi sydän ja yksi sielu hänen kanssansa. Ympäristön kaupungit ja kylät tunsivat tuon ylenpalttisen siunauksen voiman ja tulivat siitä osallisiksi. Sadottain kokouksia pidettiin eri paikoilla kaupungin ulkopuolella, ja lähellä ja kaukana herätettiin kansa unestaan. Yorkissa oli pidetty yksi kokopäiväkokous; Newcastlessa pidettiin kaksi. Tällaiset kokoukset olivat niin uusmuotisia, että niihin kerääntyi kansaa joukottain. Yhden niistä muodosti sangen merkillinen kiitos-jumalanpalvelus, jota Mr. Sankey johti. Koko pohjois-Englanti ja Skottlanti oli tällöin saanut tiedon Newcastle'n tapahtumista. Sanomalehdet olivat täynnä kertomuksia niistä, ja monet pastorit ja muut, jotka olivat tulleet kaukaa katsomaan armon ihmeitä, palasivat kertomaan, mitä olivat nähneet, ja täten heräsi uutta innostusta monella taholla.

Sen perästä tapaamme Moodyn ja Sankeyn Skottlannissa. Saattaa kysyä: mitä nämä miehet voivat sellaisessa maassa kuin Skottlanti? Skottlantilaiset ovat itsepäisiä, väittelyihin taipuvaisia, dogmeihin ihastuneita ja kunnioittavat suuresti menneen ajan oppeja ja traditioneja. On sanottu, että jos on hiuskarva niin hieno, ettei kenkään voi sitä halasta, niin skottlantilainen halkasee sen ja halkoo vielä osatkin. Jos evankelistojen onnistuisi saamaan Skottlanti liikkeelle, niin täytyi heidän olla ihmeellisiä miehiä. Me tiedämme, että niin todella kävi, ja se ei siis saattanut vain inhimillisellä voimalla tapahtua.

Yksi seikka oli Mr. Moodylle suureksi hyödyksi, nimittäin hänen raamattutaitonsa. Skotlantilaiset ovat innokkaita raamatuntutkijoita. Kaikissa kirkoissa on tavallista, että raamatut avattuina seurataan pappia, kun tämä lukee, ja puolet kaikista skottlantilaisista saarnoista ovat raamatuntutkistelemuksia. Mr. Moody tuli ilman "pastori"-arvoa nimensä edellä, ilman akateemista sivistystä, ilman diploomia jostakin jumaluus-opillisesta opistosta, ilman minkäänlaista muuta suositusta, paitsi uutteruuttaan evankelistatoimessaan ja sitä asianhaaraa, joka hänelle oli erittäin edullinen, nimittäin että hänellä oli ollut menestystä. Mutta mitä ihmettä oli Sankeyn kanssa tehtävä? Sankey lauloi evankeelisia lauluja, ja skottlantilaiset olivat aina laulaneet Davidin psalmeja. Hänen harmooniotaan kutsuttiin "vihellyspilleillä varustetuksi laatikoksi" ja pidettiin kauhistuksena. Hänen lauluaan vastustettiin senvuoksi kaikin voimin, koska se muka oli perkeleen keksintö, joka oli tekevä kaikesta evankeelisesta uskonnosta lopun. Myöntää kuitenkin pitää, että suuri joukko henkilöitä Skottlannissa olivat jumaluusopillisiin väittelyihin ja riitoihin väsyneitä. He olivat huomanneet, ettei kylmissä todisteissa ollut sieluille minkäänlaista rakennusta, ja olivat senvuoksi valmiit nousemaan sotaan puustavioppeja ja muotomenoja vastaan ja aloittamaan evankeelista vallankumousta. Kun vuosikausia aikasemmin Richard Weaner, muuan kääntynyt hiilikaivostyömies, erinomainen mies, joka ei ollut saanut minkäänlaista kasvatusta, mutta oli suurilla luonnonlahjoilla varustettu, vaelteli läpi Skottlannin, pitäen yksinkertaisia saarnojaan ja laulellen jokapäiväisiä lauluja, kuunteli häntä tuhannet minne ikänä hän tuli.

Löytyi tunnetuita pastoreja, jotka lausuivat evankelistat tervetulleiksi. Näitä oli Rev. John Kelman, Leithin, erään Edinburgin esikaupungin vapaakirkkoon kuuluva, joka oli ollut Newcastle'ssa ja omin silmin ja korvin nähnyt ja kuullut ihmeellisiä asioita. Hän ei tyytynyt, ennenkuin sai veljensä taivutetuiksi käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja kutsumaan amerikkalaiset ystävät siellä käymään. Häneen yhtyi Rev. J. H. Wilson Edinburgista, ja kun Mr. Moody sai kutsun näiltä molemmilta, katsoi hän saaneensa kutsuja kylliksi yksinkertaisen evankeliumin voimassa ja uskossa mennäkseen "nykyajan Athenaan".

Alusta pitäin tuntui, että herätys syntyisi. Jo edeltäkäsin pidettiin jokapäiväisiä rukouskokouksia. Ensimäinen kokous pidettiin 23 p. marraskuuta Musiikkihallissa, jonne suunnaton joukko ihmisiä oli kokoontunut esitelmää ja laulua kuulemaan. Mr. Moody oli sairas, eikä voinut olla läsnä, niin että Mr. Wilsonin täytyi astua hänen sijalleen. Seuraavana iltana oli Sankeyn soittokone epäkunnossa, niin ettei hän voinut ottaa kokoukseen osaa. Vastuksista huolimatta järistettiin Edinburgia päästä toiseen, ja alusta alkain kokoontui suunnattomia joukkoja kirkkoihin ja yleisiin saleihin. Herätys kiinnitti silminnähtävästi kaikkien huomion. Kuudessa eri paikassa pidettiin yht'aikaa kokouksia, kaikkialla täysille huoneille, ja sittenkin täytyi suurten joukkojen kokoushuoneiden puutteessa kääntyä kotiin.

Harrastus levisi äkkiä paikasta toiseen, ja näytti siltä kuin koko Skottlanti syttyisi tuleen. Kaikki puhuivat Moodysta ja Sankeysta, ja joskin muutamat Moodyn virheellisen kielen ja puutteellisen kasvatuksen tähden mielellään tahtoivat arvostella ja tehdä ivaa hänestä, tunsi kumminkin kansan suuri enemmistö vaistomaisesti, kuka hän oli, ja piti häntä profeettanansa. Kautta maan alkoivat sanomalehdet ilmoittamaan kokouksia, ja Moodyn ja Sankeyn työ Skottlannissa ei ollut vähemmän kuin suuri kansallinen tapahtuma. Vanhemmat kävivät lapsineen kokouksissa, ja perheenisät ja -äidit lähettivät niihin palvelijansa, toivossa että nämä saisivat niissä hengellistä voimaa.

T:ri Horatius Bonar lausui mielipiteenään, "että Edinburgissa tuskin löytyi ainoatakaan perhettä, jossa ei yksi tai useampia tämän herätyksen aikana kääntynyt". Pastorit pelkäsivät, että ne, jotka kävivät kyselyhuoneissa, johdettaisiin väärään sellaisten kautta, jotka eivät kyenneet heitä neuvomaan ja elämän tietä esittämään. Tämän estämiseksi jakoi erityisesti valittu komitea pilettejä sellaisille henkilöille, jotka keskustelussa komitean kanssa oli käyttökelpoisiksi huomattu. Tällainen järjestys näyttäytyi erinomaiselta ja siitä oli hyvät seuraukset. Suuri joukko hengellisiä työntekijöitä, joista monella oli suuri taito ja eroituskyky, tarjosivat apuaan, ja aivan varmaan ei heitä paitsi olisi saatu aikaan, mitä nyt tapahtui. Muiden muassa oli Henry Drummond, joka siihen aikaan ylioppilaana oleskeli Edinburgin yliopistossa. Kun Mr. Moody huomasi hänen kykynsä, liitti hän hänet omaan persoonaansa ja sai hänen vuoden parin työskentelemään nuorten miesten keskuudessa niissä kaupungeissa, joissa he kävivät.

On luonnollista, ettei Mr. Moodyn suunnaton työ voinut mennä eteenpäin herättämättä vastusta. Sellaisissa tilaisuuksissa pitää saatana aina kovasti huolta puhtaasta opista ja pelkää suuresti harhaan viepää opetusta. Ruvettiin huhuilemaan, ettei Mr. Moody muka ollut aivan puhdasoppinen, että hänellä oli kummallisia käsityksiä, että ihmisten tulisi olla varuillaan ettei totuutta väärennettäisi, vieläpä käytiin hänen persoonansakin kimppuun toivossa, että hänen menestyksensä siten ehkäistäisiin. Joku sai, tai sanoi saaneensa Amerikasta kirjeen, jossa ilmoitettiin, etteivät pastorit hyväksyneet Mr. Moodya ja hänen menettelytapaansa. Moody päätti kuristaa valheen kapalossa.

Koko Amerikassa ei löytynyt ketään, joka taisi hankkia itselleen sellaisia puoltolauseita kuin hän, ja hän päätti saada ne niin pian kuin mahdollista. Tunnetuimmat pastorit ja maallikot Chicagossa lähettivät todistuksen, joka täydellisesti kumosi ne valheet ja salajuorut, joita pahuuden ja kurjuuden orjat levittivät toivossa, että siten vahingoittaa kristityn maailman suurinta johtajaa. Ne kömpivätkin takaisin kurjiin luoliinsa eikä niitä sittemmin näkynyt eikä kuulunut.

Kaikesta huolimatta tapahtui kuitenkin kokouksissa välistä sellaista, jota täytyy surkutella. Kun vuolas virta syöksyy alas laaksoon, seuraa kaikenlaista mukana, ja kun taivaan valtakunnan siemen on kylvetty, tulee vihollinen yöllä ja kylvää rikkaruohoja joukkoon. Mutta kaikki ystävällismieliset pastorit nousivat Mr. Moodya puolustamaan, ja työ edistyi voitokkaasti. T:ri Bonarin sielu syttyi oikeutetusta kiivaudesta, ja hän levitti lentokirjasen, jossa hän jalolla tavalla puolusti Moodya ja Sankeyta.

Puoli Skottlantia oli tyydytetty, kun tämä mies antoi todistuksensa, sillä hänen rehellisyyteensä ja viisauteensa luotettiin täydellisesti. Rakastettavampaa ja evankeelisempaa miestä on tuskin löytynyt.

Suuri joukko henkilöitä eri osista Skottlantia kävi tähän aikaan Edinburgissa, sinne houkuteltuina ihmeellisten kertomusten kautta asioista, joita siellä tapahtui. Taistelu oli taisteltu ja voitto saatu. Tuo vanha Edinburg oli voitettu ja sen mukana suuri osa Skottlantia. Kaukaisilta seuduilta saapui pyyntejä, että lähetettäisi työmiehiä sinne, ja ne, jotka olivat tulleet uskolla ja innostuksella kastetuiksi, läksivät levittämään tämän evankeelisen työn siunattuja vaikutuksia.

Kääntyneiden luku nousi tuhansiin. Vaikein kysymys oli, mitä niiden kanssa oli tehtävä, miten nuo palautetut, eksyksissä olleet lampaat saataisi lammashuoneesen johdetuiksi, miten kristillisiä koteja heille saataisi hankituksi, ja miten heitä heidän uudessa elämässään oli tuettava. On helppo ymmärtää, mihin edesvastaukseen sielunpaimenet tällaisen herätyksen kautta joutuivat, ja ainoastaan heidän henkiset miehet voivat koota Mr. Moodyn työn hedelmät talteen.

Eräs väkevimpiä vastavaikutuksia Moodyn ja Sankeyn työlle Edinburgissa oli muuan kuuluisa uskottomuusseura. Joku määrä henkilöitä harjoitti järjestettyä vastustusta kristinuskoa vastaan ja tulivat tietysti suuresti häirityiksi, kun koko kaupunki sokeasti riensi evankeliumia kuulemaan. Seuran puheenjohtaja tuli eräänä iltana Mr. Moodyn kokoukseen ja meni kokouksen jälestä kyselyhuoneesen keskustelemaan. Kun Mr. Moody puhutteli häntä, otti hän tuiman muodon päälleen ja tahtoi ruveta väittelemään. Mr. Moody pidätti häntä hänen aikeessaan, hyvin tietäen, ettei toteennäyttämiset mihinkään lopputulokseen vie. Hän kysyi mieheltä, tahtoiko hän ruveta kristityksi. Hän vastasi kieltävästi ja sanoi, että hänellä oli kristityistä hyvin alhaiset ajatukset.

"Tahdotteko, että rukoilen kanssanne?" kysyi Mr. Moody.

"Voittehan koetella voimianne minun suhteeni", virkkoi toinen, "jos Teillä on siihen halua, mutta minä luulen, että olen yhtä väkevä kuin Tekin".

Mr. Moody lankesi polvilleen hänen viereensä ja rukoili hänen edestään. Merkillistä on, että tämä sama mies sittemmin yhtyi heihin ja hänen kanssaan seitsemäntoista muuta seuran jäsentä. Yksi niistä antautui myöhemmin evankelistaksi ja teki parastaan hävittääkseen sitä pahaa, jota hän ja hänen toverinsa olivat matkaansaaneet.

Mr. Moody kävi Glasgowissa v. 1872, mutta silloin ei siellä erinomaisempaa liikettä syntynyt. Kun hän tällä kertaa Mr. Sankeyn seurassa tuli Edinburgista sinne, oli tien avaamiseksi heille pidetty rukouskokouksia edeltäkäsin kokonaisen kuukauden ajan. He aloittivat kokouksensa 8 p. helmikuuta 1874. Suuret kansajoukot tulvailivat kuulemaan ja täyttivät monet suurimmista kirkoista. Eräässä aikaisemmassa kokouksessa saarnaajia varten, joka oli ohjelman laatimiseksi kokoonkutsuttu, nähtiin suureksi mielihyväksi saarnaajien presbyteriläisen kirkon kaikista eri suunnista, valtiokirkkokin siihen luettuna, yhdessä muiden kanssa, joilla ei ollut presbyteriläistä uskonoppia, istuvan samalla lavalla ja siten esittävän ihanan kuvan hengen yhteydestä.

Sellainen kyky oli Mr. Moodylla yhdistää kristityt kaikista tunnuskunnista ja koota ne yhdeksi ainoaksi suureksi työvoimaksi. Kun evankelistat saapuivat Glasgowiin, oli kaikki valmiina ja he ennustivat, että suuri siunaus oli tuleva. Kaikenlaisia kokouksia pidettiin kaikille eri kansaluokille, ja järjestetty koe pantiin toimeen tarkoituksella saavuttaa jokainen ihminen kaupungissa. Ihmisiä tulvaili ympäristöistä kaupunkiin ja palasivat kertomaan, mitä suuria töitä Herra teki. Kerran oli viisi nuorta miestä muutamissa kokouksissa läsnä ja palasivat sitten kaukaisiin koteihinsa, missä heti suuri innostus syttyi sen johdosta, mitä he kertoivat.

Huomattava piirre Glasgow-kokouksissa oli sinne saapuneiden esirukousanomusten paljous. Anomuksia saapui henkilöiltä kaikilta maailman ääriltä -- Kanadasta, Yhdysvalloista, Australiasta ja aina Uudesta Seelannista asti. Eräskin kirje saapui muutamalta nuorelta mieheltä Uudessa Seelannissa, joka kertoi, että esirukous hänen puolestaan oli kuultu ja että hän nyt oli ratsastanut sataviisikymmentä penikulmaa (engl.) lähettääkseen vanhemmilleen kirjeen, jossa hän heiltä onnettoman epäsovun jälkeen etsi sovintoa.

Vapaailmakokouksia pidettiin eri paikoilla, ja miehet työmekoissaan ruoka-astiat kädessä pysähtyivät innokkaasti kuuntelemaan. Näihin kokouksiin otti N.M.K.Y. tehokkaasti osaa. Lapsiakaan ei unhoitettu; heille pidettiin erityisiä jumalanpalveluksia ja niissä oli suuret paljoudet lapsia läsnä. Mr. Moody oli erinomaisessa suosiossa alhaisemman kansan keskuudessa. Eräässä suuressa laivaveistämössä allekirjoitti viisisataa miestä kutsun hänelle tulemaan päivällistunnilla heille kokousta pitämään. Siitä seurasi rukouskokous samassa paikassa, johon monet veistämön kahdesta tuhannesta työmiehestä otti osaa. Jumalanpalveluksia varten harjoitetun vakinaisen lauluköörin jäseniä kävi joka päivä laulamassa heille.

Näin edistyi työ jotenkin samoin, kuin se muillakin paikkakunnilla oli menestynyt -- samat valmistukset, sama yksimielisyys uskovaisissa, samat suunnattomat joukot, yhteisen sisällisen vaiston vetäminä, sama vakava saarna, samat Mr. Sankeyn laulamat liikuttavat laulut, samat jälkikokoukset ja yhtäläiset lopputulokset. Nuorten miesten ja naisten yhdistykset menivät ulos kaduille ja kujille ja kokosivat joukottain sellaisia, jotka ikänsä ovat eläneet kirkon varjossa ja kuitenkin harvoin, tuskinpa koskaan, ovat sen kynnyksen poikki astuneet. Vaikutus ulottui kaikkiin kansaluokkiin ja siitä oli vain yksi mielipide olemassa. Kenkään ei epäillyt sitä, että se oli oikeata, että sen perusvaikuttimet olivat jalot ja että sillä oli pysyväinen merkitys kaupungin, vieläpä koko Skottlannin hengellisessä elämässä.

Huhtikuun 16 p. pidettiin merkillinen kristillinen konferenssi Kibble Kristall-palatsissa, jossa on istumasijoja 6000 hengelle. Suurin osa läsnäolijoista tässä konferensissa oli evankeeliumin levittäjiä. Etevimmät pastorit ei ainoastaan Glasgowista, vaan muiltakin seuduilta olivat kokouksessa mukana. Viimeisellä viikolla Mr. Moodyn oleskelusta Glasgowissa pidettiin jumalanpalvelukset tässä samassa paikassa, ja ilta illan jälkeen oli tuo suuri sali täpösen täynnä ja sitäpaitsi täytyi monen tilan puutteessa palata takaisin. Eräänä iltana pidettiin siellä kokous naispuolisille kauppapalvelijoille, jotka eivät aikaisempiin kokouksiin ennättäneet. Vaikka kokous oli sangen myöhäinen, laskettiin salin sisässä ja ulkopuolella olleen 9000 tyttöä. Seuraavana iltana oli kokous, jossa 7000 nuorta miestä oli läsnä.

Kaikkien näiden suunnattomien kuulijakuntien yli kuului Mr. Sankeyn kirkas, täytelijäs ääni, vuoroon hehkuvan hellänä ja taasen voimakkaana, pitäen kansajoukot sanattomassa jännityksessä. On mahdotoin luoda täydellinen kuva tästä erittäin merkillisestä hengellisestä vaikutuksesta länsi-Skottlannissa. Juuri tähän aikaan keksi Mr. Sankey jossakin sanomalehden nurkassa sen laulun, joka sittemmin nimellä "Yhdeksänkymmentä yhdeksän" on tullut niin kuuluisaksi.

"Yhdeksänkymrnentä yhdeksän".

Oli yhdeksänkymmentä yhdeksän Jälell' lammashuoneessa, Mutt' korven helmahan synkeän Yks' erkani laumasta. Pois kau'as se eksyi harhaillen Jo hoidosta hellän paimenen.

"Sull' on yhdeksänkymment' yhdeksän, Eikö siinä kyllin ois?" "Ei", kuultiin paimenen ääntävän, Kun kiiruhti korpeen pois, "Mä etsiä tahdon, vaikka lie Kuink' ahdas ja kolkko korven tie".

Yli Herramme kahlas virtojen, Yhä etsi päivin, öin, Ja vihdoin viimeinkin löysi sen Kadonnehen tuskin töin; Hän kuuli sen kurjan huudon kai Ja nääntyvän raukan kiinni sai.

"Miksi vuorelle tie on verinen, Rakas, kallis Herrani?" -- "Kas, siihen vuos' veri paimenen, Kun lammasta etseili". -- "Mi haavoitti kätes armahat?" -- "Nuo pistävät orjantappurat".

Ylös taivasta kohden kohoaa Ilohuuto kaikuvin: "Kaikk kaikki kilvassa iloitkaa, Jo lampahan saavutin!" Ja enkelten riemulaulu soi: "Jo Herrall' on morsionsa, oi!"

Tästä ajasta alkaen oli Moodyn ja Sankeyn eteenpäinmeno kuin voittokulkua, ja heidän työnsä menestys oli jo edeltäpäin taattu. "Näiden miesten kulku on kuin lumipallon vieriminen", kirjoitti se pastori, joka ensin kutsui heitä Sunderlandiin, "se kasvaa sikäli kun se etenee; ensin kädellinen, lopussa vuori". Viimeisessä kokouksessa Glasgowissa oli 50,000 henkeä läsnä, ja koska tällainen paljous ei kristallipalatsiin mahtunut, pidettiin kokous ulkoilmassa, jolloin Moody ja Sankey seisoivat eräällä kuski-istuimella.

Samanlaisia näkyjä seurasi muissakin Skottlannin kaupungeissa. Maa kynnettiin syvemmältä kuin ennen milloinkaan. Mr. Moody kävi sittemmin Mr. Sankeyn seurassa kahdesti tai kolmasti tässä maassa, saaden joka kerta kokea innokasta vastaanottoa ja saavuttaen hyvät hengelliset tulokset. Ei siis ihme, että lord Overtoun hänen kuoltuaan sähköitti:

"Koko Skottlanti suree!"

Oleskellessaan Skottlannissa, saivat evankelistat monta kutsua Irlannista, jonka vuoksi he syyskuussa 1874 läksivät Belfastiin. Ensimäinen kokous pidettiin eräässä suurimmista kirkoista kello 8 aamulla. Näinkin varhain oli kirkko jo kauvan ennen jumalanpalveluksen alkua täpösen täynnä, ja monet eivät lainkaan mahtuneet sisälle. Aamupäiväkokous pidettiin suuremmassa huoneessa, ja vieläkin suurempi oli iltakokousta varten hankittava. Täällä kuten kaikkialla muuallakin pantiin jokapäiväinen rukouskokous toimeen, jolla työskentelyn menestymisessä oli suuri merkitys. Joku sanoi, että se oli koko liikkeen keskuspiste.

Todisteeksi kansan kuulemishalusta mainittakoon, että kun eräänä iltana pidettiin kokous sellaisille, jotka eivät ennen olleet päässeet sisään, pyysi yli kolme tuhatta henkilöä pilettejä tähän kokoukseen. Kuusisataa miestä oli eräässä tilaisuudessa keskusteluhuoneessa läsnä.

Työskentelyn luonnetta Belfastissa kuvaa suunnattoman suuri vapaailmakokous lokakuun alkupuolella. Niin suuri oli osanotto, että rautatiet alensivat pilettien hinnat ja panivat ylimääräisiä junia toimeen. Komitea oli päättänyt saada 100,000 ihmistä kokoon ja ottanut päämääräkseen: "Koko Irlanti Kristukselle".

Belfastista matkustivat evankelistat moneen muuhun paikkaan, ja olisi jo kuvailtujen tapausten kertaamista, jos kaikkia näitä kokouksia rupeisi kertomaan. Heitä otettiin kaikkialla avoimin käsin vastaan. Vastustus voitettiin; pastorit ja seurakunnat yhtyivät työhön; Mr. Sankeyn laululla oli sama valtava vaikutus, ja Mr. Moodyn saarnat tunkivat suoraan ihmisten sydämiin. Jäähyväiskokouksen jälestä Belfastissa suunnattiin hyökkäys Dublinin synninvarustuksia vastaan. Täälläkin tapahtui ihmeellisiä asioita, ja kaupunki järistettiin perustuksiaan myöden.

Mr. Moodyn työtä oli suuresti vaikeuttanut se seikka, että hänen oli täytynyt pitää kokouksensa liian ahtaissa huoneustoissa. Mennessään Dubliniin, pani hän senvuoksi ehdoksi, että kokoukset pidettäisiin Expositions palatsissa, joka oli komea, huvipaikaksi tehty rakennus. Tämäkin rakennus oli päivittäin täynnä, ja työ edistyi ihmeteltävällä voimalla. Jälkikokouksissa oli toisinaan aina 700 henkeen asti.

Kokous, joka kannattaa mainita, pidettiin sotilasten kesken kaupungin lähistössä olevassa majoituspaikassa, Mr. Moody tunsi näiden sotilasten keskellä olevansa kuin kotona sen kokemuksen perustuksella, minkä hän lähetystyöntekijänä Amerikan sisällisen sodan aikana oli saavuttanut.

Kuvaavalla kielellään kertoi hän miehille monta tapausta, jotka syvästi heitä liikuttivat ja panivat heitä itkemään kuin lapset, ja hän voitti heidän luottamuksensa sen lämpimän harrastuksen kautta, jota hän heidän menestykseensä nähden osoitti.

Kun Mr. Moody oli lopettanut työnsä Irlannissa, palasi hän Englantiin, jossa hänen palaamistaan innokkaasti odotettiin. Kokouksia pidettiin melkein kaikissa suuremmissa kaupungeissa, kuten Manchester, Sheffield, Birmingham ja Liverpool. Yksi toisensa jälestä näistä kaupungeista käännettiin ylös alas; niitä järistytti totuuden mahtava voima, sellaisena kuin kaukaisen lännen miehet sitä julistivat.

Erittäinkin Liverpoolissa, missä Mr. Moody edellisten käyntiensä kautta Englannissa oli hyvin tunnettu, otettiin häntä sydämmellisesti vastaan, ja uskovaiset tekivät kaikkensa saadakseen työlle menestystä. Kaikki koettivat persoonallisesti ottaa evankeliumin levittämiseen osaa. Täällä, kuten Skottlannissa ja Irlannissa, tuli ihmisiä jumalanpalveluksiin joukottain, ja sanomattoman suuria kokouksia pidettiin. Samoin kävi muissakin kaupungeissa, jonne evankelistat tulivat.

Kerrotaan, että Birminghamissa kokoontui suurempia joukkoja kuin mitä koskaan siinä kaupungissa on evankeliumia kuulemaan kokoontunut. Moody ja Sankey näkyivät erinomaisesti viihtyvän tässä kaupungissa, jossa kokoukset pidettiin Bingley Hallissa. "Minun täytyy tunnustaa", lausui Mr. Moody, "etten koskaan ole niin nauttinut evankeliumin saarnaamisesta, kuin tuloni jälkeen Birminghamiin. Olemme saavuttaneet niin paljon kansaa. Jos voisimme, niin nostaisimme Bingley Hallin paikaltaan ja ottaisimme sen maailman ympäri mukaamme".

Mutta Lontoolle oli säästynyt etuoikeus hurmaantuneena nousta vastaanottamaan evankelistoja tavalla, jota he eivät milloinkaan olleet kokeneet. Lontoo on maailman suurin kaupunki. Kun se joutuu liikkeesen, vyörivät sen aallot kuin valtameren. Oli tarpeellista jakaa se piirikuntiin ja toimia järjestyksessä, jotta se kokonaisuudessaan saavutettaisiin. Jokaiseen piirikuntaan asetettiin sihteeri. Paikalliskomiteoja, jotka olivat pääkomitean alaisia, valittiin myöskin. Pidettiin valmistava kokous kaikkiin tunnuskuntiin kuuluvien pastorien kesken, joiden lukumäärä nousi satoihin. He asettivat Mr. Moodylle sangen läpikäypiä kysymyksiä, ja tätä hän juuri halusikin. Hän tahtoi poistaa jokaisen epäilyksen ja ennakkoluulon ja raivata tietä sille suurelle yhdysliikkeelle, joka oli käsittävä pappeja valtiokirkosta ja kaikista muista tunnuskunnista. Lopuksi pyysi eräs heistä saada tietää Mr. Moodyn uskontunnustuksen. Moody vastasi, että se jo kauvan sitte oli kirjoitettu. Tuo oppinut mies otti lyijykynän ja paperia esille ja valmistautui merkitsemään sen paperille.

"Olkaa hyvä ja esittäkää se", lausui eräs läsnäolijoista, katsoen pelottavasti lasisilmiensä yli. Moody vastasi samassa silmänräpäyksessä: