Part 9

Indra Vanstone on nimittäin erittäin kaunis tänä aamuna, seisoessaan siinä laiturilla, kasvot auringon valaisemina ja tuuli liekuttaen kesäpukua, joka edullisesti esiinnyttää hänen hienon, uhkean vartalonsa hahmopiirteet ja näyttää vilahduksen ihastuttavaa jalkaa ja jalanrintaa. Hän on puettuna vaaleanheleillä nauhoilla ja kukilla koristettuun valkoiseen. Hänen pikku jaloissansakin on kengät samaa hienoa väriä. Hänen kasvonsa ovat paljasta liljaa ja ruusua, lukuun-ottamatta sinisiä silmiä, jotka ystävällisesti säteilevät don Balascoa kohden tänä kauniina kevätaamuna.

Mutta hänen ihailijaansa ei viehätä ainoastaan hänen kauneutensa. Hänellä on käytöksessään suloa, joka miellyttää melkein kaikkia miehiä, ja mikä on kaikista parasta, se lähtee hyvästä sydämestä ja jalosta mielestä.

"Meneekö teidän purtenne Key Westiin tänään?" huutaa miss Vanstone laiturilta.

"Se on käytettävänänne."

"Ja tulee takaisin illalla?"

"Se voi tulla takaisin mihin aikaan vaan suvaitsette määrätä!"

"Pyytäkää sitten heitä, etteivät unohda kuubalaisia soittajia, joitten on soitettava illalla tanssimusiikkia", sanoo tyttö iloisesti.

"Soittajat tulevat", vastaa espanjalainen kursailevasti laiturilta, mihin hän juuri on noussut. "Teidän käskynne on lakini." Ja hän kumartaa hänelle vanhanaikaisen kohteliaasti.

"Niin", vastaa nuori tyttö keveästi. "Jokainen yleensä tekee, mitä tahdon. Se on minulla tapana."

Ja hän puhuu totta, sillä Indra on yksi niitä onnensuosikkeja, joitten tahtoa isä ja äiti noudattavat, ja joitten tahtoa myöskin rakastajat ja aviomiehet tulevat tottelemaan; joille nykyaikainen amerikkalainen järjestelmämme on opettanut, että maailma on heidän, että heidän tehtävänsä on vallitseminen, että vanhempien, jotka ovat heidät synnyttäneet, rakastajan, joka heitä kosii, ja miehen, joka heidän kanssaan menee naimisiin, on jumaloiminen ja palveleminen heitä, -- mihin jumalatar- ja valtijatartoimeen Amerikan ihanat tyttäret hyvin taipuisasti ja tyytyväisesti antautuvat.

"Hyvä, kun nyt huoli musiikista on mieleltäni nostettu", sanoo miss Vanstone, kun espanjalainen tulee hänen luoksensa rantakäytävälle, "niin ehkä saatatte minut aamiaispöytään? Minulla on kauhean nälkä. Ja niin kait on teidänkin laitanne, don Balasco, aamuretkeilynne jälkeen."

Heidän kävellessään huvilaa kohden, kysyy hän hieman uteliaasti: "Mitä löysitte Korallisaarelta? Minä näin Lentokalan kannelta merikiikarillani siellä tässä muutamana päivänä joukkueen miehiä."

"Mitä heillä oli tekemistä?" kysyy Estrabon innokkaasti.

"He kantoivat tavarajoukkoa, -- mutta mitä ne olivat, en voinut eroittaa, en edes kaukolasilla. Niiden täytyi olla kilpikonnia tahi pesusienikimppuja, joita he tahtoivat auringonpaisteessa kuivata", sanoo tyttö tuumivasti ja lisää sitten: "Niin, luulenpa niiden olleen kilpikonnia. Kimalteleeko niiden kuori auringonpaisteessa?"

"Hyvin usein", vastaa espanjalainen, mutta tämä tiedonanto saa hänet päättämään käskeä salapoliisin heti ryhtymään toimeen.

He ovat nyt ehtineet huvilan luo.

"Teillä on joitakuita kukkia kädessänne", sanoo Balasco merkitsevästi.

"On. Tahdotteko yhden?" kysyy Indra ja ojentaa hänelle heleän ruusunnupun.

Kun Balasco ottaa yhden, tarttuu hänen kätensä hetkiseksi Indran käteen, ja tämä, joka tapaa silmäyksen hänen silmistään, huomaa niissä jotakin, joka häntä hieman kainostuttaa -- ehkäpä hiukan peljästyttääkin. Hän vetäytyy kiivaasti poispäin.

"Mikä teitä vaivaa?" mutisee espanjalainen.

"Minua... minua pisti oka", änkyttää Indra, mutta jatkaa iloisesti: "Oo, tunnen kahvin tuoksua", sekä menee vieraan edellä ruokasaliin.

Täällä tervehtii häntä pöytäseurue suurella sydämellisyydellä. Miss Gertrud sanoo: "Me olimme viivytiämäisillämme aamiaista teidän tähtenne", ja luo häneen ystävällisen silmäyksen, sillä hän muistaa, että espanjalainen oli onnitellut hänen sankariaan edellisenä iltana siitä, että tämä oli taistellut Maceon sivulla.

Samaa huomaavaisuutta nuorta kuubalaista kohtaan osoittaa Balasco nytkin, sillä hän sanoo kahvia maistellessaan: "Luutnantti Varona, arvelen teidän palaavan saarellenne niin pian kun haavanne ovat paranneet. Kuuba tarvitsee teidänlaisianne."

"Niin, minun täytyy taas ryhtyä toimeen niin pian kun mahdollista", vastaa nuori mies, vaikka lause, joka on alkanut iloisesti, loppuu keveällä huokauksella: "Kovaa on kääntää selkänsä sivistykselle, sillä meidän sotilaselämämme on parhaassa tapauksessa puutteita tuolla ylhäällä kuubalaisten vuorileirissä. Mutta minun täytyy tehdä velvollisuuteni -- ja siitä puhuen, don Balasco, niin olettehan te osallinen niiden matkueitten varustamisessa, jotka tuovat maihin aseita Kuuban rannikoilla. Niin pian kun olen sotaan kykenevä, pitää teidän hankkia minulle tilaisuus seurata jotakin niistä -- 'Kolmea ystävää' esimerkiksi. Se on nopeakulkuinen alus -- ja sillä on onni kerallaan. Kuuba on kerran pystyttävä muistomerkin tälle laivalle ja sen kapteenille. Koettakaa, jos voitte, laittaa niin, että pääsen sillä Kuubaan."

"Koetan", vastaa Estrabon suopeasti. "Tahtoisin mielelläni tietää, milloin 'Kolme ystävää' lähtee, ja missä se menee maihin."

Tällä keskustelulla on hirmuinen vaikutus Gertie-parkaan. Hän katsoo tuskallisena sankariinsa, jonka hän hellällä hoidollaan on henkiin herättänyt jälleen, ja ajattelee kauhistuen: "Jokainen suupala, minkä Ramon nielee terveyttä ja voimia saadakseen takaisin, vie hänet lähemmäksi vaaraa ja kuolemaa ja kauvemmaksi minusta."

Hänen itsehillitsemiskykynsä ei kyllä kestäisi koko aamiaisen aikaa, sillä luutnantilla on kelpo ruokahalu tänä aamuna, ja hän on jo itkuun purskahtamaisillansa, jollei Rex, joka on ulkona verannalla, olisi pistänyt päänsä sisään ikkunasta ja huutanut: "Hurraa! Lentokala on jo näkyvissä! Tulkaa auttamaan naisia maihin!"

Niinmuodoin menee koko seurue heti ulos ruohokentälle katsomaan jahdin lähenemistä ja pian sen jälkeen alaalle rantakäytävälle vieraita ottamaan vastaan.

Don Estrabon, joka on kävellyt ennen Vanstonen perhettä laiturille, lähettää purtensa Key Westiin ja uskoo neekeriperämiehen huostaan kirjelapun, jonka hän kiireessä on kirjoittanut salapoliisille.

"Jos tuolla saarella on jotakin hullutuksia", ajattelee luultu Kuuban ystävä, "niin on Mastic osoitusteni mukaan aivan varmaan saava ne käsiinsä."

Niin kuulee hän kimeitten naisäänien huudahduksia ja tervehdyksiä. Joukosta kuuluu pikku Vortex innokkaasti sanovan: "Kiitoksia paljon, -- elossa minä vielä olen!" ja pitkä Jack Blackeley miehekkäästi kysyvän: "Kuinkas kaikki voitte?"

Balasco kääntyy Lentokalaan päin, joka jo on laiturin vieressä. Sen kannella näkyy soreita herroja ja kauniita naisia, jotka näkyvät tuovan pohjan ylellisyyttä tähän yksinäiseen saareen ja saattavan sen kosketukseen riehuvan maailman kanssa. Mutta espanjalainen ajattelee luoden halveksivan silmäyksen: "Pah! Noita koreita lintuja ei voi verrata häneen", ja tuijottaa lakkaamatta Indraan, joka menee laivaan vieraitansa toivottamaan tervetulleiksi.

Ja Estrabonilla on oikein, sillä vaikka mrs Ormiston, joka nyt menee maaporrasten yli ja ojentaa mr Vanstonelle hienosti hansikoidun käden, on puettu mitä somimpaan purjehduspukuun, ja kaunis pikku Ethel Rivers Baltimoresta on niin viehättävä kuin kukaan tämän kaunottarien kaupungin tytär, ja Flora Woodbridge, joka on upeampaa tyyppiä, ja jolla on siro bostonilainen käytöstapa, on täydellisen eleganssin perikuva, ei kukaan heistä voi kilpailla heidän emäntänään esiintyvän yksinkertaiseen, valkoiseen kesäpukuun puetun nuoren tytön kanssa.

Mutta huolimatta siitä, mitä tunteita he herättävät don Balascon mielessä, ovat vieraat ja heidän isäntäväkensä täysin kiintyneet toistensa tervehtimiseen, niinkuin sopii hyvin kasvatettujen ihmisten, jotka toivovat kuluttavansa aikaa yksissä muutamien hauskojen päivien kestäessä.

Kaikki kolme vastasaapunutta naista luovat harrastuneita silmäyksiä luutnantti Varonaan ja tulevat vielä uteliaimmiksi, kun he kuulevat miss Gertien kuiskaavan: "Hän on haavoitettu sankari, joka on taistellut Maceon sivulla."

Mutta mrs Ormiston, vielä Ramonia tervehtiessään, kääntää silmäyksensä hänestä ja kiinnittää sen Estrabonin ihantavaan hahmoon, joka tulee portaita ylös maallenousulaiturilta ja nyt esitetään naisille.

"Olipa hauskaa tavata teitä, don Balasco", sanoo leski ja kääntyy häneen päin. "Te varmaankin harvoin tulette New Yorkiin, mutta minä kuulin puhuttavan teistä Tampassa."

"Niin", vastaa espanjalainen, "minä käyn harvoin pääkaupungissanne muuta kuin asioissa. Mutta minulla on kumminkin ollut kunnia eräänä iltana nähdä teidät parterrilooshissa, kiikarini seuratessa kaikkien ympärilläni istuvien herrain silmäysten suuntaa."

"Oo, jospa olisimme tavanneet New Yorklssa!" puhkeaa kaunis leski sanomaan ihastuneena noin hurmaavan mustasilmäisen herran korulauseesta.

Amy Ormiston on nimittäin leski, jolla on kolmekymmenlukuun pitkä matka jäljellä, ja joka ei vielä ole kadottanut toivoa toisesta, niin, jopa kolmannestakin miehestä, jos kohtalo sellaisen tuo hänen tiellensä.

"Niin, se oli suuri pahaonni, jonka tunnen nyt syvemmin, sitten kun olen saanut kuulla ääntänne ja suudella kättänne", sopertelee Estrabon lempeällä äänellä, sillä hän on aina hyvin kohtelias naisia kohtaan.

"Hyvä, sitten täytyy meidän kiirehtiä voittaaksemme kadotetun ajan takaisin", keskeyttää leski iloisesti, ja espanjalaisen pitää tahtomattansakin saatella häntä huvilaan, vaikka hän useammat kerrat kääntää päänsä nähdäkseen miss Indran, joka nyt seisoo jahdin kannella pakisten toisten naisten kanssa, joitten ympärillä pikku Vortex, nuori vilkaseleinen, kimeä-ääninen ja ylen huolellisesti pukeutunut herra, lakkaamatta kiertelee, laverrellen huomautuksia:

"Kauhean hauska retki, tiedättekös! En koskaan ole niin hauskassa ollut mukana. Huvijahdissa on niin romantillista, ettekö tekin niin pidä? Ei koskaan olisi tietänyt, mitä pikku rakkausjuttuja Blackeley ja minä olisimme voineet panna alkuun nuorten naisten kanssa, jollei mrs Ormiston olisi näytellyt oikean lohikäärmeen tavoin esiliinan osaa."

Hänen purkauksiinsa vastaavat kysymyksessä olevat kaksi nuorta naista ylpeillä silmäyksillä ja Jack Blackeley, voimakas bostonilainen, joka auttaa miss Riversin maaporrasten yli, virkkamalla ylenkatseellisesti: "No niin, pikku lörppöseni, älä tekeydy pahemmaksi narriksi kuin olet."

Mutta pikku Vortex on niitä ihmisiä, jotka eivät anna itseään tiuskaisemalla ajaa pois, ja hellittämättömyytensä takia onnistuukin hänen usein, tavallisesti sulottaren epätoivoksi ja raivoksi, vallata hoiviinsa vallitseva kaunotar siinä piirissä, jota hän sattuu suvaitsemaan läsnäolollaan kunnioittamaan.

Niin on nytkin. Miss Vanstone, joka on paljoa taipuisampi kuin muut, näkee itsensä pakoitetuksi ottamaan vastaan nuoren herran huomaavaisuuksia, ja tämä saattelee hänet koko ylpeänä maaportaitten yli, Joe Thomasin, Lentokalan kelpo kapteenin katsoessa vihaisesti hänen jälkeensä ja virkkaessa vanhan merikarhun suorasukaisuudella: "Olipas hyvä, että tuosta pääsi erilleen!"

Muutamia minuutteja myöhemmin ovat he huvilassa, missä miss Indra lunchia syötäessä selittää aikeensa panna toimeen risteilyhuviretken.

Se otetaan vastaan yleisellä mieltymyksellä.

"Me purjehdimme saarien ympäri", sanoo Indra, "itäänpäin aina Key Largoon ja ehkäpä länteenkinpäin aina Dry Tortugasiin saakka. Voimme laittaa yöleirin jollekin saarista."

"Ulosko raittiiseen ilmaan? Se on terveellistä ja vahvistavaa", huomauttaa miss Woodbridge.

"Oo, sitä en tahdo ajatella", virkkaa pikku Ethel Rivers. "Saattaisihan olla käärmeitä." Viimeiset sanat lausuu hän tehden pikku kasvojen väänteen, minkä hän tietää olevan miellyttävän, ja joka erittäin on suunnattu hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle.

"Sen suhteen saatte tehdä, miten haluatte. Te voitte saada joko hytin jahdissa tahi peitteen maalla. _Chacun à son goût_", selittää don Balasco.

"Siitä tulee viehättävän romantillista! Kauniita naissilmiä leiritulen ympärillä. Älkää vaan menkö yöllä kuljeksimaan, sillä silloin saattaisin luulla teitä metsänriistaksi ja ampua." Tämän epätoivoisen sukkeluuden yrityksen virkkaa pikku Vortex, joka kunnianhimoisesti pyrkii suuren sanailijan ja urheilijan maineeseen.

"Jos te olette niin innokas saamaan jotain ampuaksenne, niin voin teille hankkia. Don Balasco kertoi minulle, että Korallisaarella on joukottain kurppia. Haluatteko koettaa niiden ampumista tänään ehtoopuoleen?"

"Minä heti myöntyisin, rakas poikani... mutta... hm... pelkään... että naisilla voisi olla minua tarvis iltapuoleen."

"Oo, me voimme elää ilman teitäkin pari tuntia", sanoo Flora Woodbridge ivallisesti.

"Ja tiedättehän, että niin kauhean mielelläni söisin jotain ampumaanne", lisää miss Rivers. "Kaikki ihmiset ovat kuulleet puhuttavan metsästyksistänne, mutta kukaan ei ole milloinkaan nähnyt saalistanne."

"Ei koskaan nähnyt saalistani!" kirkuu Vortex ja lisää, Rexin puoleen kääntyen: "Päätetty, poikani! Hyvät naiset, te saatte kurppia aamiaiseksi huomenna, niin totta kuin nimeni on Vortex."

Niin siis kiireessä sovitaan, että risteilyhuviretki alkaa päivän tai parin päästä ja pannaan toimeen mustalais- ja ulkoilmaperiaatetten mukaan. Öisin voivat ne, jotka tahtovat nukkua taivasalla, tehdä niin, ja toiset mukavasti mennä maata jahtiin.

"En ole koskaan ennen kuullut puhuttavan risteilyhuviretkestä", huomauttaa heidän isäntänsä, heidän pöydästä noustessaan. "Se kait on joku uusi kuje, mukamas, ja miellyttää sen vuoksi suuresti. Mutta älkää tulko kotia kaikki kihloissa, tytöt. Muistakaa, että olen leski, ja sentähden pitää minutkin ottaa laskuun."

"Sitä olemme ajatelleet, aina siitä saakka kun Palm Beachistä lähdimme", sanoo miss Woodbridge niin viattoman vilpittömästi, että kaikki purskahtavat nauruun ja espanjalainen kaikkein hilpeimmin.

Sillä heidän mennessään huoneesta ulos, panee hänen nuori emäntänsä käden kevyesti hänen käsivarrelleen ja sanoo tuttavallisesti hänelle: "Niin pian kun olen laittanut kaikki mukavaksi muille iltapäiväksi, tulkaa kanssani alas Lentokalaan, niin tarkastamme sen ja teemme varustuksia risteilyä varten", sekä lisää äänellä, joka saa Balascon uskomaan, että hän jo on tuon ihanan olennon ja kaiken hänen omaisuutensa herra: "Minä aijoin jättää yksityisseikat teidän käsiinne. Te olette oleva juhlamenojen yliohjaaja, mutta laittakaa vaan, että hankitte meille täysin määrin Espanjalaista romantiikkia." Ja sen sanottuaan sipsuttelee hän iloisesti vieraittensa luo tekemään mitä voi valmistaakseen heille hauskan iltapäivän.

Mitä espanjalaiseen tulee, niin on hän seitsemännessä taivaassa onnellisuudesta. Hän polttaa sikariansa, viheltelee hilpeästi ja mutisee: "Santos! Estrabon, sinä olet hitonmoinen mies!"

Yhdestoista luku.

Tanssijaiset Smaragdisaarella.

Mutta hitonmoisena miehenä olemisella on hankaluutensa. Naiset vaativat usein huomaavaisuutta sellaisilta herroilta, ja semmoinen nainen on Amy Ormiston.

Kauniin lesken mieltä kiinnittää Estrabonin etelämainen ulkonäkö ja käytös. Hän tietää, että Balascoa pidetään varakkaana, tämä kun omistaa Key Westissä suuren tehtaan, jolla on melkoinen haaraliike New Yorkissa. Hän on kaunis, kohtelias ja omituinen sekä täydellinen vastakohta lesken ensimäiselle miehelle, joka oli jäykkä, kuiva ja kaavoihin piintynyt yankee.

Otettuaan haltuunsa enimmän syrjässä olevan riippumaton leveässä pylväskäytävässä, onnistuu hänen saada aikaan kahdenkeskenolo Espanjalaisen kanssa. Mutta nuoren lesken suloista huolimatta -- ja hän on hyvin viehättävä -- ei don Balasco sikaria poltellessaan, voi olla silmillään seuraamatta rakkautensa esinettä, joka sipsuttelee ympäriinsä iloisesti puhellen vieraittensa kanssa ja koettaen saada heidät tuntemaan itsensä rattoisiksi ja uuteen ympäristöönsä kodistuneiksi.

Hänen vaikutuksestaan on seurueella hauska, laiskelias, troopillinen iltapäivä, sillä on tavattoman lämmin päivä. Pari menee biljaardihuoneeseen pelaamaan verkkaisen erän. Yksi tai kaksi naista asettuvat ihailtaviin asemiin riippumattoihin verannalla ja harjoittavat hieman kurtiisia mitä reippaimmalla ja viattomimmalla tavalla -- urheilutapa, jossa pikku Rivers on sangen harjaantunut, vaikka Amy Ormiston tänä iltapuolena vie etusijan.

Hänen viettelytempuistaan huolimatta polttelee espanjalainen sikariaan levottomalla, hajamielisellä, hurmaavaa leskeä sangen vähän imartelevalla tavalla, eikä tämä, maatessaan riippumatossaan tietoisena, että hän näyttää oivalliselta, käsitä, mikä miehellä on.

Hetkisen päästä häiritsevät heitä Rex ja mr Vortex, jotka tulevat portaita myöten, edellinen puettuna siniseen flanellipaitaan ja lahkeet korkeihin saapasvarsiin pistettyinä, jälkimäinen somemmassa urheilupuvussa, joka ei näytä milloinkaan ruudinsavua haistaneen, mutta jossa on keltaiset nahkasäärykset ja monitaskuinen metsästystakki. Mr Vortex nimittäin matkustaa aina suuri pukuvarasto muassaan, ja hänen kolme suurta kohverttiaan ovat Lentokalan kapteenia suututtaneet paljoa enemmän kuin kaikki naisten matkakapineet.

Kummallakin nuorella miehellä on kaksipiippuinen pyssy olalla, ja he ovat selvästi menossa Korallisaarelle sen kurppia ampumaan.

Pian viepi muuan pienistä purjeveneistä heidät sinne, ja hetkistä myöhemmin antaa Amy espanjalaisen poistua ajatellessaan: "Näyttääkseen niin omituisen somalta, ei hän todellakaan ole huvittava."

Orjuudestaan vapaantuneena yhtyy Balasco miss Vanstonea ympäröivään joukkoon. Tämä piammiten tekee hänet onnelliseksi menemällä hänen sivullaan leveitä, pilarikäytävästä puutarhaan viepiä portaita alas ja hilpeästi sanomalla: "Tulkaa, don Estrabon! Olen käskenyt jahdin tulla laiturin viereen. Menkäämme sinne yhdessä ja sopikaamme kapteeni Thomasin kanssa risteilystämme. Teidän on pidettävä ylin huoli siitä."

"Olen aina palvelukseksenne", vastaa Balasco ritarillisesti, eikä kukaan ole ylpeämpänä kulkenut maaporrasten yli, kuin espanjalainen auttaessaan ihanaistaan pienen höyrypurren lumivalkoiselle kannelle, missä laivuri ottaa heidät vastaan tehden kunniaa sotilasten tavalla.

"Kapteeni Thomas, olemme tulleet laivaan sanomaan teille, että huomenna alamme risteilyhuviretkemme", julistaa nuori nainen.

"Risteilyhuviretkenkö? Mitä hittoa se on? Pyydän anteeksi, miss, mutta en käsitä teitä oikein", mutisee kapteeni. "Olen kuullut puhuttavan huviretkestä, olen tehnyt risteilyjä, mutta en koskaan ole nähnyt molempia yhdistettyinä. Eikö se olisi jotain samantapaista, kuin asettaa ratsastava karjanpaimen komennuskannelle. Toinen kuuluu maapohjalle ja toinen merelle, eikä minusta näytä, että ne sopisivat yhteen."

"Rakas kapteeni", vastaa Estrabon, "tämä on uusien keksintöjen aikakausi."

"Ja tämä on minun keksintöni", huutaa Indra innollisesti ja alkaa kuvailla epäuskoiselta näyttävälle merimiehelle asian yksityisseikkoja.

"Hyvä", sanoo hän vihdoin, "hankkikaa minulle vaan hyviä ankkuroimispaikkoja öiksi, niin pidän teistä huolen. Meillä on riittävästi ruokavaroja laivassa ja kokki, joka osaa kiihottaa merikipeän ruokahalua. Mutta aattelen meidän tarvitsevan vähän tuoretta lihaa jääkaappiin."

"Lihaa, kanoja, metsänriistaa ja juomatavaroita tulee huomenna laivaan", sanoo miss Vanstone mahdikkaasti.

"Niin, paljon juomatavaroita! Groggi on aina tarpeellista merellä", nauraa kapteeni. "New Yorkin purjehdusseurassa ei koskaan ole ollut alusta, jonka väestö olisi ehdottomasti raittiita."

Tätä lausuntoa tervehditään sellaisella riemulla, että merimies tulee sangen tyytyväiseksi.

"Kalaa", jatkaa hän, "voitte saada niin paljon kuin tahdotte heittämällä koukun mereen tuolta peräpeilin ylitse. Minulla on tosin hieman vähän väkeä, mutta luullakseni riittää se jahdin liikehtimiseen tässä myllylammikossa. Tahtoisitteko ehkä lukea, kuinka monta voimme majoittaa."

"Kyllä kait se paras olisi", vastaa espanjalainen ja kapteenin johdolla pitävät molemmat nuoret pikaisen jahdin tarkastuksen. Se on sangen merikelpoinen ja nopeakulkuinen alus, ja vaikkakaan se ei ole suuri, on sen kannella hyvää tilaa, koska siinä ei ole muita kuin yksi salonki, jota käytetään ruokasaliksi, ja joka on varustettu sokerivaahterasta tehdyllä huonekalustolla. Sen edessä ja sen yhteydessä on pieni ohjaushytti, vaikka peräpuolessakin on ylimääräinen ruoriratas tarvittaessa käytettävänä. Keulassa on kaksi pientä kanuunaa tervehdyslaukauksia varten. Kansisalongista viepi kajuuttaportaat allaolevaan naisten salonkiin, johon antavat kolme hienosti sisustettua, vaaleista puulajeista tehdyillä huonekaluilla varustettua hyttiä, ja joista omistajan salonki on yhteydessä puku- ja kylpyhuoneitten kanssa. Yläpuolella olevassa salongissa voidaan seinäkaapit muuttaa herroille makuupaikoiksi. Toisien, peremmällä olevien portaitten kautta saattavat naiset tulla kajuuttaansa salongin läpi kulkematta. Jahtiin saattaa kun saattaakin mukavasti sijoittaa Vanstonen perheen nuoremmat jäsenet ja heidän vieraansa lyhyen risteilyn ajaksi.

Tämän tarkastelun tapahtuessa sattuu pieni kohtaus, joka panee rakastuneen espanjalaisen onnelliseen innostustilaan. Miss Indra katsellessaan kauniita hyttejä vaaleansinisine poimutelmineen sanoo huolettomalla, reippaalla, amerikkalaisella tavallaan: "Tämä olisi juuri sopiva alus häämatkaa varten."

"Kies' auta!" puhkeaa Thomas sanomaan. "Ettehän vaan ajattele mennä naimisiin, miss?"

"En ainakaan nyt heti", vastaa nuori nainen kevyesti punastuen juostessaan portaita myöten kansisalonkiin.

Balasco, joka seisoo alhaalla, ahmii hänen sulokasta olentoaan tulisilla silmäyksillä ja mutisee itsekseen: "_Mi querida_! Se oli minulle tarkoitettua. Oo, näitä amerikkalaisia tyttöjä! He oikein kosasevat, eikä heillä ole sivullaan duennoja, jotka kylmentävät. Huomenna varhain puhun hänen isälleen, että Indra rakastaa minua, ja pyydän hänen kättänsä."

Ehkä Balasco tekisi sen jo samana päivänä, jolleivät muutamat sanat, jotka miss Indra sattuu kuulemaan, äkkiä olisi saaneet häntä erillään pysyväisemmäksi, vähemmän vilkkaaksi ja kenties ei niin suuressa määrin Espanjalaisen seuraa haluavaksi ehtoopäivän jäljellä olevana osana.

Heidän tullessaan takaisin jahdista menee nuori nainen ja hänen kavaljeerinsa mrs Ormistonin ohi, joka ei ole oikein tyytyväinen siihen, että espanjalainen hänet jätti, vaikkei hän tätä oikein huvittavaksi löytänytkään. Hän katsahtaa ylös aikakauskirjastaan, viittaa Indran luoksensa ja kuiskaa tämän korvaan: "Mitä _hän_ sanoisi?"

"Ken hän? En tiedä, kenestä puhut", vastaa miss Vanstone keveästi.

"Ka, mr Severance, luonnollisesti", nauraa leski. "Olen koko päivän odottanut saavani nähdä hänen ilmestyvän tänne Smaragdisaarelle. Näin hänet, kuten ehkä tiedät, Jacksonvillessä neljätoista päivää sitten ja otaksuin hänen olleen matkalla tänne."

"En ole tavannut mr Severancea moneen kuukauteen", vastaa Indra kylmästi, vaikka hänen äänessään huomaa vavahduksen vastoin hänen tahtoaan. Sitten palaa hän Balascon luo, joka odottaa vähän matkan päässä sieltä verannalla, mutta ei pysähdy kauvan tämän luona.

Sanoen syyksi valmistukset iltaa varten, vetäytyy hän pian erilleen muusta seurueesta ja menee huoneeseensa, missä hän istuutuu ikkunan ääreen ja huokaa: "Billyni! -- Billyni!"

Leski, joka nuorelle emännälleen on antanut tämän viattoman tikarinpiston, taas katsoo omituisella silmäyksellä poismenevän tytön jälkeen ja ajattelee: "Ihmettelenpä, teinkö Estrabonin rakkaudelle pikku kepposet", sillä hän on lukenut paljoa selvemmin Espanjalaisen sydämessä kuin Indra Vanstone.

Niin kuluu aika päivällisiin saakka, jonka jälkeen lähisaarilta kutsutut vieraat tulevat ja tanssi alkaa.

Tälle juhlalliselle aterialle tulevat naiset vaaleissa, liehuvissa, kimaltelevissa tanssijaispuvuissa, jotka täysin antavat heidän valkoisten käsivarsiensa ja olkapäittensä esiintyä, ja Indra Vanstone herättää suurta huomiota sipsuttaessaan esille.

"Indra näyttää oikein tahtoneen häikäistä jonkin", kuiskaa Gertie leikikkäästi Estrabonille, "ihmettelenpä kenen?"

Kysymys saa Espanjalaisen, ehkä hieman itseluuloisesti, sivelemään pitkiä viiksiään, hänen hurmaantuneena tuijottaessaan säteilevää ilmiötä.