Part 5

Mutta nyt muuttuvat mr Vanstonen kasvonpiirteet totisiksi, ja hän mutisee jotain, joka kuulostaa kuin "kirottu lurjus!" Sitten kääntyy hän poikansa puoleen ja sanoo ankarasti: "Tee hyvin äläkä mr Severancea enempää mainitse. Hän on käyttäynyt hyvin pahasti."

"Eipäs ole, isä", keskeyttää Indra hämistä tulipunasena kasvoiltaan: "mr Severance on vaan tehnyt, mihin olen häntä kehoittanut." Jalomielisen luonteensa vaikutuksesta unohtaen silmänräpäykseksi kaiken muun lisää tyttö innokkaasti: "En voi sallia, että teet väärin poissaolevaa ystävää kohtaan, joka on kohdellut minua paremmin kuin ansaitsinkaan." Mutta nyt keksii hän sattumalta Masticin silmäilyn, puree äkkiä huultaan ja sanoo: "Mutta enpä luule tarvitsevamme asiasta tällä erää enempää keskustella." Sen jälkeen nousee hän pöydästä, menee verannalle ja kaihoen silmäilee sinivesille pohjoiseenpäin, kuni toivoen jonkun tulevan sieltä -- tapa, johon nuori nainen oli antautunut aina siitä saakka, kun hän tuli Floridasaarille.

Muutamia minuutteja myöhemmin seisoo Mastic miss Gertien seuraamana hänen vieressään.

"Suokaa anteeksi, miss", sanoo salapoliisi, "mutta minun täytyy lähteä. Alligaattori-Peten ja minun on näiltä saarilta etsittävä kätkettyjä asevarastoja. Ymmärrätte, että minun täytyy toimittaa virkamääräykseni, vaikkapa tuon nuoren veitikan tuolla yläkerrassa ei tarvitsekaan mitään peljätä -- minulta." Sitten kysyy hän, viitaten Korallisaarta, jonnepäin Indra yhä silmäilee: "Tiedättekö, onko tuossa saaressa asukkaita, miss Vanstone?"

"Ei ole. Tiedän varmaan, ettei ole", vastaa Indra varmasti. "Olen kymmenet kerrat purjehtinut sen ympäri. Miksi kysytte sitä?"

"Niin, Alligaattori-Petestä näytti, että hän tänä aamuna näki sieltä valoa."

"Oo, silloin on niiden täytynyt olla huvimatkailijoita tai kalastajia", huomauttaa Indra. "Te luulitte kait, että ne olivat sissejä, arvaan. Kuinka epäluuloinen olettekaan. Arvelenpa, että se kuuluu ammattiinne."

"Niin", virkkaa Gertie innokkaasti, "hän on paras salapoliisi, minkä milloinkaan olen nähnyt. Hän on Floridasaarien Vidocq [Vidocq oli kuuluisa ranskalainen rosvo ja salapoliisi], ja hän auttaa meitä potilaamme suhteen."

"Ja siitä asiasta täytyy minun puhua kanssanne", sanoo Indra hymyillen Gertien lausumalle, tietämättään epäkohteliaalle vertaukselle. "Mutta onko teillä kiirut? Me seuraamme teitä veneelle, niin voin sanoa sen teille matkalla."

"Teidän luvallanne sytytän sikarin", sanoo Mastic. "Jos vaan teillä ei ole mitään sitä vastaan, luonnollisesti", lisää hän kohteliaasti.

"Ei ollenkaan", vastaa nuori nainen. "Pienestä saakka olen tottunut tupakan savuun. Rex, isä ja meidän..." Hän äkkiä keskeyttää ja huutaa: "Gertie, juokse hakemassa muutamia sikareja mr Masticille."

"Kiitoksia, isänne tarjosi äsken minulle yhtä, mutta minä sain hänet puhutelluksi koettamaan yhtä minun sikareistani. Hetkisen päästä huutaa hän sen takia ihastuksesta", naurelee Mastic tyytyväisesti ottaessaan esiin yhden Balascon erinomaisia Imperialesia.

Samassa kuuluukin mr Vanstonen ihastunut ääni tupakoimishuoneesta: "Tuhat tulimaista, mr Mastic, mistä olette saaneet tämän sikarin?" Ja talon isäntä tulee ulos sinisiin savupyörteisiin kietoutuneena ja kiihkeän nautinnon ilme kasvoissaan. "Se on paras, mikä milloinkaan on ollut huulieni välissä", jatkaa hän ja virkahtaa luoden leikillisen silmäyksen salapoliisiin: "Mistä olette sen ottaneet takavarikkoon?"

"En ole sitä virkatoimissani saanut", vastaa Mastic nauraen, "mutta jos käännytte don Balascon puoleen Key Westissä, ehkä hän voi toimittaa teille muutamia kappaleita."

"Ahaa, don Estrabon -- hänhän se oli niiden herrain asiamies, joilta tämän saaren ostin", sanoo kauppias.

"Suuri sikaritehtailija ja kuubalainen isänmaanystävä", puuttuu Indra puheeseen. "En ole häntä koskaan nähnyt."

"Mutta minäpä olen", huudahtaa Gertie innokkaasti. "Hän on tumma, romantillinen ja kaunis, hyvin espanjalainen ja etelämaalainen puolisaappaineen, punasine vöineen ja panamahattuineen. Hän sanoi, että hän tulisi tänne meitä tervehtimään. Miten romantilliseksi hän tämän saaren tekisikään."

"Hän on tehnyt meille paljon palveluksia", huomauttaa mr Vanstone, "ja minä olen pyytänyt häntä käymään meillä. Minulla ja Rexillä saattaisi olla hänestä paljon hupia, -- hän on tavattoman taitava biljaardinpelaaja, kuten pari kertaa olen kokenut Key Westissä. Vai niin, täytyykö teidän mennä, mr Mastic? Olen teille hyvin kiitollinen, että olette hajoittanut tyttäreni levottomuuden potilaansa suhteen, ja minua ilahduttaa nähdä teitä niin usein kuin te satutte purjehtimaan tällä taholla."

Salapoliisi suuntaa kulkunsa veneelle, miss Indra oikealla sivullaan ja Gertie tanssien heidän edessään puettuna valkeaan musliiniin, olkihattuun ja liehuviin nauhoihin -- soma kuva lapsesta, joka juuri on immeksi kehittymäisillään.

"Señor Balasco", sanoo Indra, "hänhän on se herra, jonka sanoitte tuntevan luutnantti Ramon Varonan. Palaatteko pian Key Westiin?"

"Pian, arvelen olevani siellä viidenkolmatta tunnin kuluessa."

"Tahdotteko sitten tehdä hyvin ja ilmoittaa don Balascolle hänen haavoitettua ystäväänsä kohdanneen kovan onnen. Don Estrabon on todellinen kuubalainen isänmaanystävä, tiedän sen. Näin ollen ehkä olisi parasta, että kysyisitte häneltä, voisiko hän pistäytyä käymään täällä don Ramonia tapaamassa. Hän voisi tälle toimittaa asioita, joita me emme voi."

Masticin kieltä kutkuttaa puhua nuorelle tytölle tätä Cuba Libren luultua ystävää koskeva totuus, mutta se on ammattisalaisuus ja semmoisena hautaa hän sen rintaansa ajatellen: "Minut ajettaisiin virasta pois, jos lörpöttelisin, ja señorin kimppuun karattaisiin, ehkäpä hänet murhattaisiinkin tuolla Key Westissä, yhtä varmaan kuin hänellä on puolisaappaat jalassaan."

"Pyydättehän señor Balascoa käymään meillä", kertaa nuori nainen heidän rantaa lähestyessään.

"Pyydän, jos niin haluatte", vastaa Mastic hitaasti ja hymyily lennähtää hänen kasvoilleen hänen ajatellessaan: "Kuinkahan hän Espanjalaisia korpinreikiään aukoneekaan saadessaan nähdä tämän nuoren kaunottaren."

"Kiitos", sanoo Indra. "Te olette lopettaneet levottomuuteni nuoreen upseeriin nähden ja... Hyvästi!" Hän ojentaa Masticille kätensä, sillä he ovat laiturilla, joka nyt näyttää hyvin eloisalta. Siinä on "Lentokalan" vene ottamassa sisään vihannesvarastoa, ja maallenoususillalla seisoo Goliah puhellen alligaattorintappajan kanssa.

"Nöyrä palvelijanne, miss", vastaa Mastic ja menee portaita myöten pienelle sillalle, missä Gertie, joka on kiiruhtanut ennen häntä alas, paraikaa kyselee luotsilta yhtä ja toista.

"Indra!" huutaa hän innokkaasti, "tämä on se niin kuuluisa Alligaattori-Pete. Goliah sanoo, että hän on tappanut useampia alligaattoreja kuin kukaan muu maailmassa."

"Se ei ole oikein totta, miss", huomauttaa Pete nauraa virnistäen. "Alligaattori-Pratt, vanha toverini muinoin, tappoi useampia kuin minä olen edes vilahdukseltakaan nähnyt. Siihen aikaan olikin noita elukoita enemmälti."

"No niin, te olette kaikissa tapauksissa etevin nykyään elävä alligaattorintappaja", sanoo Gertie, joka ei tahdo antaa sankariaan itseltään ryöstää. "Goliah, toivon, että olet antanut Alligaattori- Petelle hyvän aamiaisen ja riittävästi juomista?"

"Onpa niinkin", vastaa Pete, "Goliah on minua runsaasti kestittänyt. Olen aivan täpötäysi."

Seuraavana silmänräpäyksenä kiitää vene pois, kummankin nuoren tytön huiskutusten tervehtimänä.

"Ajatteles, kuinka viehättävää!" puhkeaa Gertie innostuneena sanomaan. "Don Balasco, tuo romantillinen kuubalainen isänmaanystävä, tulee tänne Ramon Varonaa, kuubalaista sankaria, tervehtimään." Lapsen tavoin huolettomasti naurellen lisää hän: "Toinen minulle, toinen sinulle!" mutta ei tiedä, kuinka totta hän ennustaa.

"Älä puhu niin paljon tyhmyyksiä, Gertie", sanoo vanhempi sisar ankarasti ja menee takaisin huvilaan.

Verannalla silmää Indra taas pohjoiseenpäin ja surullinen ilme lennähtää hänen kauniille kasvoilleen ja hän mutisee: "Minulla oli onni kädessäni -- eikö siinä ollut kyllin?"

"Oo, tiedänpä, mitä ajattelet", kuiskaa Gertie, joka on juossut portaita ylös hänen jäljessään. "Kun katsot tuolle suunnalle, ajattelet Billyämme. Mutta sinä... sinähän itket, Indra!"

"Loruja!" sanoo miss Vanstone terävästi. "Älä nyt ole hupakko, Gertie, muuten et saakaan hoitaa minun potilastani enään."

"_Sinun_ potilastasi!" kirkasee tyttö. "Enköhän minä ole tänään antanut lääkkeitä neljä kertaa useammin kuin sinä? Minä en perusta siitä, että sinä olit se, joka hänet Golfvirrasta kalastit. _Minun_ potilaani on hän kaikissa tapauksissa!"

Seuraavana aamuna silmäilee miss Indra Vanstone, aukaistuaan kauniissa huoneessaan akkunanvarjostimet, samaa tyyntä vettä. "Skuunertti on kadonnut näkyvistä", sanoo hän itsekseen. "Aattelen, että mr Mastic näihin aikoihin on Key Westissä, ja huomenna tai ylihuomenna voimme odottaa don Balascoa." Mutta sitten lisää hän huolimattomasti: "Ehkäpä mr Mastic ei viekään sanaa, taikkapa kuubalaisella on liian paljon tekemistä. No niin, minulle se on oikeastaan samantekevä."

Ehkäpä miss Vanstone ei olisi niin välinpitämätön, jos hän voisi kuulla keskustelua, jota samana kauniina kevätaamuna pidetään herran luona, josta hän puhuu, Key Westissä kolmekymmentä peninkulmaa sieltä.

Se on Balascon ruokasalissa. Salapoliisi on kaikkea mahdollista varovaisuutta noudattaen mennyt skuunertista huvilaan. He istuvat kumpikin aamiaispöydän ääressä ja Mastic polttaa yhtä Espanjalaisen erinomaisista sikareista.

"Siinäkö kaikki, mitä teillä on kertomista?" kysyy Estrabon pettynein äänin. "Ettekö löytäneet mitään kätketyitä aseita Smaragdisaarella tai jollain sen läheisyydessä olevalla saarella?"

"En, Pete ja minä etsimme läpeensä useimmat eilen ehtoopäivällä ja muutamia yöllä, mutta emme voineet löytää jälkeäkään mistään epäiltävästä koko seudussa."

"Ja nuori nainen, miss Indra Vanstone, on hyvin levoton haavoittuneen kuubalaisen kapinoitsijansa takia?" kysyy don Balasco ja lisää nauraen: "Onko siinä ehkä ensi silmäyksellä syttyneen rakkauden tapaus?"

"Eikä ole, mikäli häneen tulee", hymyilee Mastic. "Mutta luulenpa että nuorempi sisar... miss Gertie... on hieman pikiintynyt nuoreen Ramon Varonaan... hän on Varonan hoitajattarena. Olisittepa nähneet, miten hän vei minut syrjään... suurimmassa salaisuudessa, niin ettei kukaan mitään aavistaisi... ja pyysi ja rukoili minua olemaan vangitsematta miestä, joka oli niin jalo, isänmaata rakastava ja urhoollinen. Sellainen lapsellinen haaveilu miellyttää minua aina."

"Ohoo! _Diantre_! Onko pikku _muchachita_ rakastunut? Ha, ha, sepäs hupaisata! Mitäs kaunis miss Indra sanoo siitä, että hänen pikku sisarellaan... lyhyeen hameeseen puetulla lapsella... on rakkausjuoni haavoitetun kapinoitsijan kanssa?" kysyy Estrabon nauraen.

"Oo, miss Indra ei sano mitään, arvellakseni", huomauttaa salapoliisi vetäessään pari filosoofin imausta sikaristaan, ajatellessaan arvaamatonta tietoa, mikä hänellä on don Balascolle varattuna. "He kiusaavat häntä nuoreen mieheen, minkä hän on lähettänyt pois, ja jota he kutsuvat 'meidän Billyksemme'."

"Jota he kutsuvat 'meidän Billyksemme?'" kertaa espanjalainen yhäti nauraen. "_Que aburricion_! Mr Vanstonella on romantillinen perhe." Sitten lisää hän noustessaan ylös keskustelua lopettaaksensa: "En luule, että lähden tuota haavoitettua kuubalaista katsomaan. Tunnen hiukan Ramon Varonaa, enkä vihaa häntä enemmän kuin jokaista muutakaan, joka tahtoo autioittaa ja nöyryyttää maatani. Jos nyt kävisin mr Vanstonen luona, olisin pakoitettu näyttelemään kuubalaista isänmaanystävää -- ja siihen alan väsyä!"

"Kaikissa tapauksissa lyön vetoa, että menette sinne!"

"Mikä minut sinne veisi?"

"Uteliaisuus."

"Uteliaisuusko? Pah! Se ei ole luonnossani. Nuorta kuubalaista koskeva uteliaisuusko?"

"Niin, uteliaisuus -- tai jokin muu", sanoo Mastic tarkoittavalla äänellä. Sitten lisää hän: "Luuletteko, että antaisitte minulle satasen noita taivaallisia sikareja lisää, jos voisin kertoa teille, missä töytäisitte salongissanne olevan väritetyn valokuvan originaalin?"

"Hänen nimensäkö?" Sanat tulevat esiin intohimoisella kiihkolla.

"Saanko satasen sikareja?"

"Luonnollisesti! Hänen nimensä?" Espanjalaisen silmät salamoivat.

"Indra Vanstone!"

"Oletteko... oletteko varmat siitä?" änkyttää Estrabon, hyökkää ulos ruokasalista, tullakseen takaisin valokuvan kanssa, jota hän kiiltävin silmin katselee. "Sanokaa minulle, oletteko varma, että se on hän?"

"Varmako, olen! Valokuva vaan ei likimainkaan piisaa."

"Onko hän vielä sitä kauniimpi? Mahdotonta!"

"Yhtä paljon kuin liha ja veri ovat paperia ja maalia kauniimmat."

"Dios mio!" mutisee Balasco ahmien valokuvaa himokkain silmäyksin. "Luulenpa, että menen sinne, -- mutta en uteliaisuudesta. Tarkemmin harkitessani asiaa olen tullut johtopäätökseen, että Smaragdisaaren läheisyydessä täytyy olla aseita kätkössä ja tahdon itse niitä etsiskellä. Mutta haluan myös apuanne. Minä lähetän sähkösanoman esimiehellenne teidän enemmistä määräyksistänne."

"Kuten haluatte", myöntää Mastic. "Tämä on arvatakseni täysi laatikko", ja hän valikoipi tarjoimistosta paketin sikareja, jotka ovat hänet hurmanneet. "Te tapaatte minut Peten skuunertista eteläisen rantalaiturin ääreltä. Kiitoksia, otanpa todellakin sikarin lisää." Sytytettyänsä sen poistuu hän, mutta ovessa mutisee hän hymyillen: "Tulimaista, sellainen katse kun hänellä oli silmissä! Hidalgo [herrasmies] on ihan hurmaantunut valokuvaan. Hänestä tulee huokaileva Romeo. Kenties olen tehnyt käänteen Espanjalaisen elämässä."

Mutta Mastic tuskin hymyilisi hilpeästi, jos hän tietäisi, minkä käänteen hän oikeastaan on tehnyt.

Muutoin on hän arvannut oikein. Estrabon pitää juuri valokuvaa valoa vasten, katselee sitä ja mutisee: "Mikä kaunotar! _Santa Maria_! Olenko hänet näkevä elävänä edessäni? -- Tämänkö kuvan, joka on herättänyt kuumemman intohimon rinnassani, kuin mitä koskaan olen tuntenut lihaa ja verta kohtaan?"

Toinen kirja.

Seuraelämää tropiikeissa.

Kuudes luku.

Hidalgon tulo.

Merituulonen henkäilee vielä, kun Balascon höyrypursi Figaro seuraavana iltapäivänä liukuu Smaragdisaaren laiturin vieressä olevan pienen maallenoususillan ääreen.

Tuskin on pursi rantaan kiinnitetty, kun sen omistaja troopillisen keikarin tavoin puettuna kiiltonahkasaappaisiin, valkeaan flanellipukuun, tulipunaseen vyöhyeeseen, lumivalkoiseen liinaan ja _sombrero de Guayaquiliin_, hienoimmista troopillisista ruohoista kudottuun, kiiruhtaa portaita ylös laiturille ja ohjaa kulkunsa kauniiden puutarhain kautta Vanstonen huvilaan.

Kulkiessaan mutisee hän itsekseen, kevyt vapistus hienoilla huulillaan: "Olen hänet näkevä! Valokuva saa minulle elon, hänen sinisilmänsä loistavat vastaani, hänen punahuulensa puhuvat minulle."

Kertasen pysähtyy hän kumminkin ja ajattelee, kuni itseään ivaten: "Pah, koko jutusta tulee vain pettymys. Ehkä salapoliisi on erehtynytkin. Koetinhan New Yorkiin kirjoittamalla saada selville, ken nuori nainen oli -- mutta tuloksetta! Valokuva on vaan näytekortti, jossa ei ole edes valokuvaajan nimileimaa?"

Mutta äkkiä juoksee hän kiihkeästi huvilan uhkeita portaita ylös, ajatuksen ajamana: "Hän on ihan lähellä minua. _Dios mio_! Minähän pidätän silmiltäni näyn, jota ne kauvan ovat himonneet."

Hän soittaa ison, avonaisen porttikäytävän vieressä olevaa kelloa. Sen kutsua heti seuraa palvelija, mikä kunnioittavasti sanoo: "Don Balasco, luullakseni? Niin, jättäkää nimikorttini naisille ja mr Vanstonelle?"

"Heti, sir. Herrasväki odottaa teitä. Teidän luvallanne lähetän matkatavaroitanne veneeltä hakemaan?"

"_Gracias_, siitä pitää palvelijani huolen. Jättäkää vaan korttini niin pian kuin suinkin", sanoo espanjalainen kärsimättömäsi!

Seuraavana silmänräpäyksenä on Estrabon salongissa, missä hän istuutuu odottamaan, sydän tykyttäen kiivaammin kuin on tavallista tulevaa mielenliikuststa aavistaessa, ja sitä saakin hän runsain määrin tuntea Indra Vanstonen huoneeseen liitäessä.

Jos hän erityisesti olisi pukeutunut aikomuksessa Balascon auttamattomasti hurmata, ei hän olisi voinut taitavammin menetellä. Jokainen jälki haavoitetun sairasvuoteen ääressä valvomisesta oli kadonnut hänen ihanilta kasvoiltaan, jotka säteilivät nuoruutta ja kauneutta.

Puku, mihin hän tänä ehtoopäivänä oli pukeutunut, oli ihan yksinkertainen, mutta sen vaikutus häntä tervehtimään nousevaan vieraaseen on sanomaton. Indra näyttää hänestä häikäisevältä viehättävän keikailevaisuuden ilmiöltä, joka esiintyy viheriästä harsopilvestä, missä on siellä täällä aallonvaahdolta näyttäviä valkojuomuja, ja romantillinen muistelo mielessään mutisee hän itsekseen: "Venus Afrodite!"

Mutta jos Balasco pitää Indraa kauneuden jumalattarena, niin on tämä samalla kertaa vieraanvaraisuuden haltiatar. Hän sanoo ystävällisesti: "Tervetuloa Kookospähkinälehtoon!" ja ojentaa hänelle kätensä Amerikan tavan mukaan.

Balasco suutelee sitä ritarillisesti, kuten tosi Espanjalaisen tulee ja sopii, ja keveän hämin punastuksen noustessa tytön hienoille kasvoille jatkaa tämä: "Eilen saimme kirjelappusenne, señor Balasco. Kiitän teitä sydämellisesti siitä, että niin kohta vastasitte tuolla ylhäällä olevaa haavoitettua upseeria koskevaan pyyntööni."

"Nuori Varona on toivoakseni parempi?" sanoo espanjalainen. "Onko hän teille kertonut, miten hän haavoittui avonaisessa veneessä Golfvirralla?"

"Se kysymys osoittaa, ettette tunne tohtori Granitea!" vastaa nuori nainen iloisesti. "Hän on oikea tyranni sairashuoneessa. Luuletteko, että hän antaisi meidän tervehtyvältä sairaalta mitään kysyä? Mutta tohtori Granite sanoo, että señor Ramon on nyt paljoa parempi. Huomenna viimeistään saatte häntä tavata."

"Ah, se tekee minut onnelliseksi", virkkaa Estrabon kohteliaasti, "sillä silloin saan viipyä täällä vielä päivän."

"Oo, paljoa kauvemmin toivoakseni", esittää Indra vieraanvaraisesti. "Isä sanoo, että teidän täytyy viipyä tanssijaisiin, jotka aiomme pitää."

"Ahaa, fandangon!"

"Niin, me odotamme muutamia ystäviä Palm Beachistä parin päivän päästä. Me kutsumme kaikki ihmiset Largosaaren etäisyydeltä saakka ympäristöstä", sanoo tyttö. "Sitä paitse on luutnantti Varona silloin toipumassa, ja te voitte hänen kanssaan neuvotella rakkaasta saarestanne."

"Ah niin", vastaa Estrabon. "Isänmaanystävä ajattelee aina _Cuba libreä_. Olettehan toivoakseni asiamme ystävä?"

"Niin paljon kuin amerikkalainen nainen voi olla", vastaa Indra sydämellisesti.

"Siinä riittää", puhkeaa espanjalainen innostuneesti sanomaan, vaikka hän itsekseen lisää: "Minä muutan hänen mielipiteensä sen asian suhteen. _Mi queridan_ pitää tulla espanjattareksi, kun hänestä tulee..." tässä pysähtyy hän, itsekin melkein hämmästyneenä rohkeasta ja äkillisestä halustaan. Sillä nuoren naisen hopeanheleä ääni, miellyttävä vieraanvaraisuus, vilkas käytös ja pirteästi vaihteleva kasvojenilme ovat sytyttäneet palavan rakkauden Balascon tulisessa sydämessä, rakkauden, jonka miss Indra -- ehkä tietämättänsä, muttei silti vähemmän tehokkaasti -- saa kiihtymään leikikkäällä kiemailemisella amerikkalaistyttöjen tapaan, joille on opetettu, että miehen pitää ryömiä tomussa heidän edessään, ja että he voivat kaikkia miehiä vapaasti komentaa ja niiden kanssa huvitella.

Jollei hän olisi ollut niin hyväsydäminen, olisi miss Vanstone ollut vaarallinen koketti; nykyisissä oloissa, nuorena, iloisena ja terveenä ollen, yksinäiseen saareen karkotettuna, pulska kavaljeeri sivullaan, ei hän voi olla tätä parhaiten kohtelematta niin, kuin hänen kasvatuksensa on häntä opettanut, ja se on koettaa tehdä tämä nöyräksi ihailijakseen -- sangen vaarallista, kun on kysymyksessä Espanjalaisluonteinen ja arkatuntoisesti kastilialaisen ylpeä mies.

Mutta tulevat tapaukset eivät luo varjoa edelleen, ja nuori nainen alkaa vieraansa kanssa luontevan keskustelun, sanoen: "Isä tulee muutamien minuuttien perästä. Arvatakseni on hän tapansa mukaan ananaasikentällään. Gertie... pikku sisareni... tehän olette luullakseni nähnyt hänet."

"Olen", vastaa Estrabon hymyillen, "minulla oli huvi tavata señorita Gertrud ja nuori veljenne Key Westissä, missä suureksi ilokseni saatoin auttaa heitä heidän matkakalujensa kera. Hän on vilkas pikku neiti."

"Siitä tulee hän pian teille osottamaan enempiä todisteita", nauraa Indra. "Mutta me emme syö päivällistä ennenkuin seitsemän aikaan, niin että kerkeän näyttää teille puutarhat sitä ennen. Täällä on paljon muuttunut, sitten kun isä osti saaren."

"Muuttunutko? Niin. _Caspita_! Kookospähkinälehdosta, mangrovelammikosta ja ananaasikentästä olette luoneet oikean jumalien paradiisin."

"En tiedä, ketä 'jumalilla' tarkoitatte, jollei Rexiä, joka varmaankin nyt on kalastamassa."

"No, mutta tämän saaren '_jumalatar_' sitten!" virkkaa Estrabon ahmiessaan silmillänsä nuorta kaunotarta, joka hänen edellään sipsuttaa puutarhan läpi.

"Ettekö ole oppineet, että kaikki naiset ovat kuolevaisia?" kysyy Indra veitikkamaisesti ja tekee Espanjalaisen sydämessä yhä pahempia hävityksiä eloisalla vilkkaudellaan ja vastustamattomalla hurmaavaisuudellaan.

Pian sen jälkeen istuvat he kookospalmujen alla, pakisten ja nauraen kuni vanhat ystävät, Balascon kertoessa kohtauksia elämästä päiväntasaajan seuduilla ja Indran jutellessa juoruja New Yorkin seurapiiristä. Esitystänsä valaistakseen menee espanjalainen sitten ananaasikentälle ja näyttää seuraajalleen, miten tätä hedelmää Kuubassa syödään, ja heillä on yksissä hyvin hauska iltapäivä. Estrabonilla on nimittäin kohtelias ja miellyttävä käytöstapa ja vilkas luonto, sekä tuntee ominaisuutensa, ja nuorella naisella ei ole ollut mukiinmenevää kavaljeeria sivullaan pariin kolmeen viikkoon.

Aika lentää nopeasti, varjot alkavat pidentyä, ja maatuuli rupeaa puhaltamaan, kun miss Indra äkkiä puhkeaa sanomaan: "Oo, siunatkoon! Eikö Lentokalassa soitettu neljä kertaa? Kellon täytyy olla kuusi! Se aika, jolloin minun olisi annettava potilaalleni lääkettä. Olin aivan unohtanut hänet!"

"Ja minä olin unohtanut paljon enemmän", hymyillen virkkaa hänen kavaljeerinsa onnellisella äänellä ja lisää rukoilevasti: "Pitääkö teidän todellakin mennä?"

"Pitää varmaan", vastaa Indra, "minä olen sairaanhoitajatar."

"Ah niin. Ja te olette luonnollisesti hyvin kiintynyt... velvollisuuteenne?"

"Sen kait voitte ajatella!"

Nämät sanat ahdistavat espanjalaisen sydäntä hänen seuratessa lumoojatartansa. Mutta ahdistus lakkaa heidän tullessansa huvilan luo, sillä siellä tulee miss Gertie syöksyen leveitä tammiportaita alas yläkerrasta ja huutaa kiivaasti: "Kylläpä oletkin hieno sairaanhoitajatar! Sinä unohdat potilaamme!" Sitten lisää hän pilkallisesti: "Niin, et tarvitse vaivata itseäsi, rakas Indra -- minä olen antanut Ramonille hänen lääkkeensä oikeaan aikaan. Jos sinusta vaan riippuisi, hän ehdottomasti kuolisi, raukka."

"No niin, ole nyt vaiti loruinesi ja tule tänne!" sanoo sisar nauraen. "Etkö muista don Balascoa?"

"Ahaa, nyt näen, mikä on saanut sinut unhottamaan Ramonin", huomauttaa Gertie ja niiaten espanjalaiselle jatkaa hän: "Minua ilahduttaa saattaessani kertoa teille, don Estrabon, että ystävänne pian on terve ja vahva taas."

"Ah, ketä eivät sellaiset sairaanhoitajat henkiin herättäisi... heidän tähtensä elämään", sanoo Balasco, lapsen ajattelemattomista sanoista ihastuneena.

"Luuletteko todellakin, don Balasco, että herrojen on helppo rakastua nuoriin naisiin, jotka heitä hoitavat heidän kipeinä ollessaan?" kysähtää Gertie kiihkeästi. "Tohtori Granite sanoo, etteivät ne niin koskaan tee. New Yorkin sairashuoneessa on joukkue kauneimpia nuoria sairaanhoitajattaria, ja hän väittää, etteivät miessairaat koskaan huoli, tultuansa terveiksi ja päästyänsä sieltä pois, hitustakaan niistä. Hän sanoo, että heitä nämät muistuttavat tuskista ja lääkkeistä ja... Mutta Granite on jörö-jukka, ja meidän kesken puhuen, minä en häntä usko."

"Pah!" sanoo Estrabon, "kukaan ihmisteurastaja ei kykene rakkautta perinjuurin käsittämään."

"No, te saatatte väitellä asiasta ihmisteurastajan kanssa päivällisen kestäessä, hän istuu vieressänne pöydässä", nauraa miss Vanstone heidän astuessaan huvilaan.