Part 3

"Voitte luottaa minuun", vastaa tullivirkamies varmasti. "Mikä myötätuntoisuuteni onkaan, niin olen Yhdysvaltojen hallituksen palveluksessa ja olen tekevä velvollisuuteni ruumiini viime veripisaraan ja kurkkuni viime hengenvetoon asti."

"Niin, niin, luonnollisesti voin luottaa amerikkalaiseen", sanoo don Estrabon. "Te kylmäveriset amerikkalaiset ette koskaan anna tunteittenne voittaa velvollisuuttanne."

"Emme usein", vastaa salapoliisi nauraen, "mutta kun sen teemme, olemme anthraciitin kaltaisia, vaikeita sytyttää, mutta vaikeampia sammuttaa."

"Enkö saa vielä jotain teille tarjota, señor Mastic", kysyy hänen isäntänsä.

"Hm, minulla on edessäni kolmen päivän risteily Floridan saaristossa", huomauttaa salapoliisi miettiväisesti, "ja jos saisin olla rohkea, niin laatikollinen noita erinomaisia sikareja kyllä pitäisi moskitokärpäset kaukana."

"Ahaa -- hyvin mielelläni luonnollisesti. Eivätkö ne ole herttaisia."

Samalla tuppaa Balasco salapoliisille satasen tosioivia sikarejaan, vie hänet uloskäytävälle ja kuiskaa varovasti:

"Niin muodoin luotan, että pian saan teistä kuulla. Nykyään on muuan tullikutteri satamassa. _Raleigh_ tulee tänne kolmen päivän kuluttua -- se on nyt merellä ja ajaa noita kirottuja 'Kolme ystävää', joita se ei koskaan saa kiinni."

"En luule, että se koskaan saa, niin kauvan kun Nap Broward on 'Kolmen ystävän' kapteenina", nauraa Mastic.

"Oo, jospa meillä olisi tuo Broward Havannassa... silloin olisi asia pian selvitetty... _eh, mi amigo_?"

Viime sanat olivat espanjalaiselle vaarallista puhetta; Mastic puristaa kovasti vankkaa nyrkkiään, ja vaikka don Balascolla ei ole aavistustakaan siitä, on sangen lähellä, että hänen mustat salamoivat silmänsä saisivat nähdä seitsemän aurinkoa yhdellä kertaa ja hänen kauniit etelämaiset kasvonsa saisivat tuntea sanotun nyrkin kosketusta.

Amerikkalainen hillitsee kumminkin itseään ja sanoo lyhyesti: "Kolmen eli neljän päivän päästä saatte minusta kuulla", jonka jälkeen hän pyörähtää kantapäillään, ja menee simpukoilla sirotettua käytävää kadulle, mutisee itsekseen: "Ei, se ei olisi käynyt laatuun. Minut olisi ajettu virasta pois, jos olisin señoria naamaan lyönyt. Ja nyt on minun luonnollisesti pakko tehdä velvollisuuteni ja ajaa vielä naula Kuuban ruumisarkkuun. Kirottuja hankkeita! Minä mieluummin varustaisin sissimatkueen noita saatanaraukkoja auttaman, kuin ryöstäisin heiltä aseet, joilla he tahtovat puolustautua tulemasta maahan hakatuiksi." Sitten hymyilee hän tyytyväisesti itsekseen. "Enpä voinut olla ottamatta señorin sikareja. Sitä ei kukaan tupakoitsija olisi voinut -- niin jumalaisia ne ovat... mutta hänen rahojaan! -- Tulimaista, jos niihin olisin tarttunut, olisi minusta tuntunut, ikäänkuin olisin myönyt vapauden jumalattaren puhtaasta rahasta."

Kolmas luku.

Tyttö purjeveneessä.

"Annas kun ajattelen, miten täyttäisin velvollisuuteni Amerikan hallitusta kohtaan", tuumiskelee salapoliisi.

Seuraavana hetkenä jättää hän Key Westin pääkadun ja ramuttuaan kaupungin kuubalaisen kortteerin tomuiset solakadut läpi, saapuu hän Etelä-rantakadun läheisyyteen. Täällä koputtaa hän ovelle eräässä talossa, jolla ympäröivistä palmuista, papajista ja kookospähkinäpuista huolimatta on jotenkin merimiesmäinen ulkomuoto. Oven ulkopuolella riippuu kalaverkkoja ja joukko seipäitä ja koukkuja, joita pesusienen pyytäjät käyttävät.

Kello on tuskin yhdeksän illalla ja oven avaa heti vanha neekeritär, joka selvästi on talon valtijatar.

Hänelle sanoo Mastic: "Muistatteko minua, täti Dinah?"

"Kyllä, te olette massa Mass-Tick"

"Aivan oikein, täti. Onko Alligaattori-Pete kuultavissa?"

"Oijoi, massa Mass-Tick, teillä on onni. Jos olisitte ehtoopuolella tulleet ja kysyneet, missä massa Alligaattori-Pete on, niin olisin vastannut: Vaikka löisitte kuoliaaksi, en sitä tiedä. Mutta nyt sanon, että hän on tullut Kurppasaaresta skuunertillaan tänään ruokaa ostamaan."

Sitten korottaa hän äänensä ja huutaa: "Massa Alligaattori-Pete, massa Massa-Tick Valtojen hallituksesta kysyy teitä!"

Vastaus kuuluu: "Sanokaa hallitukselle, että tulee sisään, täti. Minä en ole ollut salakuljetuksella ja hauskaa on pudistaa Tom Masticin kättä."

Seuraavana silmänräpäyksenä on salapoliisi vastatusten laihaa, ahavoittunutta, epämääräisen ikäistä miestä, jonka nimi kauvan sitten maailmassa on ollut Petter Smith, mutta nyt yleiseen tunnetaan Alligaattori-Peten nimellä.

Nykyhetkellä on ainoastaan yksi sivunimi, joka on häneen sopiva, ja se on "kuivunut." Ainoata, mikä hänessä on kuivumatonta, ovat hänen silmänsä, jotka ovat kirkkaat, salamoivat ja teräksenharmaat, mutta muuten ei Floridan polttava aurinko tunnusta muuta jättäneen jäljelle kuin lihaksia, jänteitä ja luita. Hänen ryhtinsä on suora ja hänen käyntinsä keveä ja joustava, vaikka hiukan heiluva, sillä Alligaattori-Pete on samalla kertaa laajalti kuuluisa metsästäjä ja puoleksi merimies. Johtaen sukuperänsä eräästä Etelä-Floridan kuuluisimpia ampujaperheitä, on Alligaattori-Pete nuoruusajoiltaan asti antautunut hävittämään matelijoita, joista hän on saanut nimensä.

Niinkuin useat laatuisensa, on Pete kulkulainen, mutta viime vuosina on hän viettänyt aikansa pyytämällä pesusieniä Floridasaaristossa, tuon tuostakin tehden väliin satunnaisia tupakan salakuljetusretkiä. Häntä pidetään nyt yhtenä Floridan saarimeren taitavimpia luotsia, ja on hän sellaisena ollut hyödyksi mr Masticille, jota hän joskus on auttanutkin takaa-ajoretkillä salakuljettajia vastaan. Useammilla risteilyillä on siten yhteisen vaaran ja molemminpuolisen avun side vetänyt molempia miehiä toisiinsa kiintymään, ja molemmat ovat oppineet tuntemaan toisensa miehiksi, joihin voi ankaralla säällä ja myrskyisellä merellä luottaa.

"Hauskaa tavata sinua, Pete", sanoo salapoliisi.

"Samaa sanon", vastaa toinen. "Onko kysymyksessä asioita vai huvi?"

"Asioita", vastaa tullimies lyhyesti. "Minä haluaisin tietää -- mutta se jää välillemme -- voitko viedä minut muutamalle Smaragdisaaren läheisyydessä olevalle saarelle skuunertillasi ja risteillä sen ympäristössä kanssani kolme neljä päivää pyytämässä etkä nähdä mitään muuta kuin pyyntiä."

"Kyllä vaan, aattelen, sen saattaa tehdä." Sitten katsoo hän viekkaasti jatkaessaan: "Olipa onni, että sanoit asian hetimiten, Mastic, sillä vastainen puoli puhui kanssani jotain ensi viikosta, ja silloin, näetkös, olisin saattanut olla sinua ja hallitusta vastaan."

"Kuka puhui kanssasi?" kysyy salapoliisi äkkiä.

"Hm, sepä olisi kielimistä", hymyilee Pete, "ja minä tällä kertaa tulen ottamaan enemmän palkkaa, Mastic, vaikkeihän se sinua haittaa, koskapa se on eno Sam [Uncle Sam on Yhdysvaltojen hallituksen pilkkanimi], joka kukkaroa karistaa. Sissialuksia ja tullijahteja liikuskelee saarien seassa siinä määrin, näetkös, että luotsien ja oppaitten taksa on paisunut kuni alligaattori, joka makaa ja liejussa lekottelee."

"Ehdot saat itse määrätä", selittää tullimies sillä ujostelemattomalla välinpitämättömyydellä, jolla ihmiset aina valtion rahoja maksavat pois.

"Hyvä, päätetty! Ja kun nyt olen puolellasi, niin puistakaamme käpälää!"

Tarttuessaan luotsin luiseviin, kuivuneisiin sormiin tietää Mastic, että, niin kauvan kun Alligaattori-Pete ottaa palkkaa valtiolta, on hän ehdottomasti sen puolella ja ehdottomasti jokaista vastaan, joka rikkoo sen lakeja, vaikka häntä ei haittaisi ottaa osaa salakuljetus- ja muihin Yhdysvaltojen puolueettomuutta loukkaaviin retkiin, hetki sen jälkeen kun hän on jättänyt sen palveluksen.

"Lähtekäämme heti liikkeelle", sanoo tullivirkamies innokkaasti. "Meidän täytyy joutua matkalle jo tänä iltana."

"Hyvä, -- laivassa olet oleva kahdessakymmenessä minuutissa", vastaa alligaattorintappaja. Sanottuaan täti Dinah'ille, että hän katsoisi pesusienten kuivumista takakartanolla, jatkaa hän: "Mene kaupunkiin ja ota kamsusi, niin minä lähden veneelle ja panen sen selväksi purjehtimaan. Olipa onni, että juuri olen varustaunut uudella varastolla säilykkeitä ja juomatavaroita, jotka nyt luonnollisesti tulevat hallituksen laskuun."

"Luonnollisesti!" vastaa Mastic ja lähtee kiirein askelin kaupunkiin hotelliinsa, missä hän ilmoittaa emännälle, että hän on onnistunut ostamaan joukon huokeita pesusieniä eräällä Dry Tortugasiin päin olevalla saarella ja aikoo mennä sinne samana iltana.

Muutamia minuuttia myöhemmin on hän taas Etelä-rantakadulla, ja Alligaattori-Pete soutaa hänet pienessä ruuhessa skuunerttiinsa _Sisiliskoon_. Se on pieni noin neljänkymmenen jalan pituinen centerboarddivene, ja vartioi sitä poika, joka "lurjusnulikan" nimellä palvelee perämiehenä, väestönä, passaajana ja joskus kokkina aluksessa.

"Halloo, oletkos se sinä, lurjusnulikka!" huutaa Mastic hilpeästi.

"Halloo itse, tullikamari!" vastaa poika samaan tapaan. "Mitäs hirmumaisuuksia hallituksella on nyt hankkeissa?"

"Älä riipu vanteissa? lurjusnulikka, sido kiinni vene perään ja auta sitten suurpurjetta nostamaan", kirkuu Pete. Sen tehtyä nostavat he keulapurjeenkin. "Ja kaikki miehet nyt vintturille avittamaan, jotta saamme ankkurin ylös."

Sitten vetävät lurjusnulikka ja Mastic viistopurjeen ylös Peten tarttuessa peräsimeen, ja pikku alus kiitää ensin eteläänpäin Key Westistä, siksi kun se on päässyt riutoista selväksi ja ohjaa sitten itäänpäin.

"Nyt voit ryömiä kojuun, jos tahdot, Mastic. Ei ole tarpeen, että pysyt kannella. Lurjusnulikka ja minä voimme kyllä hoitaa aluksen. Jos minun tarvitsee hilata purjenuoria, niin herätän sinut. Ei, en tahdo, että ryhdyt perää pitämään tänä iltana, sillä tässä pimeässä karahuttaisit meidät vedenalaiselle karille. Voinhan nukkua huomenna sill'aikaa kun lurjusnulikka hoitaa venettä ja sinä pyyntiäsi. Mitäs kaloja sinä nyt pyydät -- salakuljettajiako vai kuubalaisia?"

"Se olisi kielimistä", nauraa salapoliisi ja katselee ympäriinsä löytääkseen hyvän makuupaikan.

Yö on ihana ja kannella on paljon parempi kuin tukalassa pikku kapyysissä.

Masticilla ei mene paljoa aikaa kääriytyessään pariin vilttiin ja asettuessaan mukavasti makaamaan suojan puolelle kantta, ja pian nukkuu hän vanhurskaan unta, josta hänet ainoastaan laivuri pari kertaa herättää, kun venheen on tehtävä käänne. Seurauksena on, että kun tullimies aamulla herää ja katselee ympäriinsä, luulee hän olevansa satumaassa. Skuunertti on ankkuroituna pienen saaren luona, joka trooppisesta kasvullisuudesta viheriöiden uipi sinervällä vedellä.

Kauvempana idässäpäin ovat Suuri ja Pieni Petäjäsaari, joissa molemmissa, vaikkakin sekaisin päiväntasaajaseutujen kasvien kanssa, kasvaa puita, joista ne ovat nimensä saaneet.

Lumoavia saaria on hajallaan näiden ympärillä, ja näistä merenkosteikoista tulevat tuulahdukset lemuavat hedelmä- ja kukkastuoksuista.

Etelässäpäin on toinen viheriöivä saari, läpimitaltaan ehkei puoltatoista peninkulmaa suurempi, trooppisia hedelmäpuita kasvava. Viheriäisten kasvien peitossa sijaitsee suuri valkoinen huvila, yhtä kokolias kuin mikään herraskartano Berkshirekukkulain keskellä. Sen ympärillä kukkii rikkaita puutarhoja ja siitä johtaa kaunis polku alas pienelle sievoselle rantasillalle, joka pistää ulos kirkkaalle vedelle. Sen ääressä on pieniä pursia ja ruuhia: kauvempaa näkyy tasapohjainen purjevene, ja noin sadan kyynärän päässä rannasta on ankkurissa valkoinen höyryjahti, jonka mr Mastic heti tuntee Lentokalaksi.

Lurjusnulikka kolistelee vadeilla ja lautasilla laittaessaan pöytää kuntoon kannella, ja Pete tulee juuri ulos kajuutasta, josta tuleva kahvin tuoksu ja paistetun kalan, omenamunkkien, munan ja kinkun haju julistavat, että aamiainen lähestyy.

Nouseva aurinko värittää veden lämpimiin, loistaviin väreihin, ja etelätuulonen sitä kevyesti väräyttelee. Kokonaisuudessaan on se niin kaunis ja hymyilevä taulu, kuin mr Mastic on milloinkaan nähnyt.

Näköala näyttää myöskin Alligaattori-Peten mieltä kiinnittävän, sillä hän varjostaa useammat kerrat silmänsä kädellään ja katsoo pienelle, alavalle, pari peninkulmaa itään olevalle saarelle päin. Siinä näkyy muutamia tuuheita ja mataloita petäjiä, Floridan saarilla tavallisten mangrove- ja sykomoritiheikköjen ympäröiminä.

"Mitä katselet niin tutkivasti?" kysyy Mastic.

"Minä koetin nähdä, mikä sai aikaan valon tuolla. Tahdon tulla kadotetuksi, jos sen käsitän. Tuolla saarella ei ole mitään asukkaita, ja kumminkin voin vannoa nähneeni siellä valon heittäessämme ankkurin tänä aamuna."

"Valo siellä eikä asukkaita?" puhkeaa Mastic sanomaan. "Jospa lähtisimme ja pyytäisimme sillä taholla tänään."

"Tosiaan. Korallisaari on yhtä hyvä paikka, kuin mikään, jonka voisit keksiä", vastaa Alligaattori-Pete. "On sangen merkillistä, ettei kukaan ole asettunut sinne asumaan. Se on paras maallenousupaikka näillä saarilla. Pitkin sen reunaa on väylä, ja viidensadan tonnin laiva voisi yhtä mukavasti kiinnittyä sen korallikallioiden kuin höyrylaivalaiturinkin ääreen. Mutta tällä hetkellä kiinnittää mieltäni aamiainen enemmän kuin alukset ja rannassakäynnit. Laita tänne syötävä, lurjusnulikka!"

He istuutuvat kannelle ja pakinoivat aterian kestäessä siitä, mitä ympärillään näkevät, ja Mastic koettaa saada joitakin tietoja Vanstonen perheestä.

"Minulla ei ole paljoa selvillä ukosta", sanoo Pete. "Kaikki mitä tiedän, on, että hänellä on yhtä paljon rahoja kuin Havanna-arpajaisissa -- niin, piru tiesi, jollei ole enemmänkin! Hän on liian rikas juodakseen tavallista vettä, vaan tänne tuodaan sellaista rautalangoilla sidotuissa pulloissa, jottei mitään siitä hukkaan pirahtaisi, niin kirotun kallisarvoista se on."

"Äsh, sehän ei ole mitään", keskeyttää lurjusnulikka innokkaana kertomaan, mitä hän tietää. "Niillä on joukottain jäätä tuolla ja jäähdytyskellari lihaa varten. Eräänä yönä muuan neekeri hiipi sinne kellariin varastamaan, ja kuinka hän nyt menettelikään, niin jäi hän sinne lukon taa, ja seuraavana aamuna löydettiin sieltä paleltunut neekeri. Saatatte lyödä vetoa, että he varovat ukko Vanstonen biffimakasiinia toisella kertaa. Muuten kaikkine rahoineen on hän hirveän raihnainen. Minä voin kertoa teille, että tohtori on ollut siellä viime viikolla."

"Tohtori?" kertaa Mastic, jossa tämä tiedonanto herättää jonkun verran kummastusta.

"Niinpä niin", vakuuttaa poika. "Minä tiedän, että se oli tohtori, sillä Joe Vance, joka vei hänet sinne hinausaluksella, kertoi minulle, että hän sai kymmenen dollaria jokaiselta kymmeneltä minuutilta, mitkä hän saattoi ajasta lyhentää. Ja se kait todistanee, että ukkoparka on hirveän huonossa reilassa, koskapa hän oli niin kiireellinen saamaan lääkärin apua. Hän ei huoline, mitä hän itselleen kustantaa."

"No niin, Vanstonella ei missään tapauksessa voi olla parempia sikareja kuin nämät", sanoo Mastic nauraen ja ottaa esiin muutamia sikareja niistä, mitkä Balasco on hänelle antanut.

"Tuhat tulimaista!" sanoo Alligaattori-Pete puhaltaessaan laiskeliaasti savua. "Nämätpäs ovat oikein tavattoman oivallisia! Mistä maailmasta sinä nämät olet kopannut?"

Mutta Masticin vastauksen keskeyttää ulvonta, minkä päästää keulaan pesuastioita viemään mennyt lurjusnulikka.

"Herra siunatkoon!" kirkuu poika, "Tulee vene, joka suuntaa kulkunsa suoraan meitä kohti, ja siinä on tyttö, joka ohjaa, ja hän on korein, minkä milloinkaan olen nähnyt. Hän on taklattu juuri kun menisi kemuihin taivaanvaltakunnassa."

Pete ja Mastic menevät keulaan, ja noudattaen lurjusnulikan etusormen suuntaa, havaitsevat he näyn, joka saa alligaattorintappajan killistämään silmiään ja antaa salapoliisille tuumailemista.

Kevyt, tasapohjainen purjevene, eritoten sopiva purjehtimiseen Floridalahden matalissa kulkuvesissä, tulee suoraan heitä kohden, niin nopeaan kuin lempeä tuulonen vaan voi kuljettaa sitä. Keulassa istun valkohiuksinen neekeri ja perässä niin ihana kappale naissukupuolta, kuin koskaan on miehen sydämen hurmannut.

"Oletko koskaan semmoista rikiä nähnyt ennen?" kysyy luotsi. "Hän on hiukkasen sievempi, kuin nuo akankuvat whiskey-pullojen päällä, vai?"

Mutta Mastic ei vastaa. Vene on aivan lähellä heitä, ja tyrmistys valtaa salapoliisin, sillä nuori nainen, joka niin soreasti ohjaa purjevenettä, on sama kaunotar, minkä valokuvilla Balascon hienotunteisuus oli estänyt häntä koristamasta sikarilaatikkoja. Mutta tämä olento lihaa ja verta on maalattuun kuvaansa verrattuna kuin aurinko tähtiin.

Kevyesti liehuilevassa lumivalkoisessa puvussa, jota ainoastaan kolmessa kohdin hieno ruusunpunanen värivivahdus keskeyttää -- pehmoinen silkkivyöhyt solakan vyötäisen ympärillä, joitakuita ruusunsolmikoita valkeassa olkihatussa ja hänen nuoruutta ja terveyttä kukoistavat poskensa -- on hän merenneidon, ei, veden Afroditen näköinen.

Vaikka Mastic ei ensi kohtauksella voikaan arvostaa hänen ihanuuttaan, sillä nuorella tytöllä on viehättäviä sekä ulkonaisia että sisällisiä suloja, joita hän ei vielä tunne, tekee sen kauneus joka silmänräpäykseltä suuremman vaikutuksen häneen ja samaten Alligaattori-Peteen ja lurjusnulikkaan, joka suu auki tuijottaa siihen.

"Varokaa!" huutaa Pete ritarillisesti, sillä nuori nainen on nyt kuulomatkalla; "muutoin syöstätte meidät upoksiin, miss!"

"Ei ole mitään vaaraa, kapteeni", huutaa takaisin raikas ja sointuisa tytönääni; "siksi paljon merimiestä on minussa. Heittäkää köysi Goliah'ille niin olen silmänräpäyksessä pitkänlaitanne vieressä."

"Ken hitto on Goliah?" kysyy Pete, jota tytön kauneus liiaksi viehättää kuunnellakseen hänen sanojaan.

"Minä olen Goliah, massa!" sanoo neekeri veneen keulassa.

Samalla aikaa kuuluu naisellisen rukoilevasti. "Oo, olkaa hyvä ja heittäkää köysi, pian!" Pettyneellä äänenpainolla jatkaa hän: "Ettepä pitäneet vaaria. Nyt meidän täytyy tehdä luovi."

Sen tekeekin hän, ohjaten venettä kalastajatytön taidolla, ja veneen kääntyessä tuuleen huutaa hän uudestaan: "Tahdotteko olla kiltti ja heittää alas köyden?"

Tällä kertaa tottelevat he häntä, ja hänen veneensä liukuu Sisiliskon sivulle.

"Suokaa anteeksi, miss" sanoo Alligaattori-Pete ottaessaan lakin päästään ja tehdessään suuremmoisen kumarruksen. "Mutta minä ja lurjusnulikka olimme niin kiintyneet katselemaan teitä, ettemme tulleet mitään muuta tehneeksi teidän ensi kerran purjehtiessanne ohi."

Nuori nainen ei kumminkaan tunnu luovan sievistelyyn huomiota; hän sanoo vaan: "Minä olen miss Vanstone. Tehän olette Alligaattori-Pete, vai kuinka?"

"Olen, miss; ja tämä tässä on mr Mastic, ja täällä on kokkini, kajuuttavahtini, ensimäinen perämieheni ja miehistöni, lurjusnulikka", nauraa luotsi ja lisää: "Ettekö tahdo nousta alukseen, miss?"

"En, kiitoksia paljon", vastaa tyttö, Masticin tehdessä parhaan kumarruksensa ja lurjusnulikan, jolla ei mitään lakkia otettavana, tukkaansa vetäessä ja nauraa hikertäessä. Sen jälkeen jatkaa hän, kumma hermostuneen epäilyksen väre äänessä, mikä herättää salapoliisin kummastelua: "Minä... minä olen tullut ostamaan kaloja aamiaiseksi. Tehän olette... olette kalastaja, luullakseni."

"Hitto eikä kalastaja", puhkeaa sanomaan lurjusnulikka, joka selvästi haluaa ottaa keskusteluun osaa.

"Kuules, poikani", keskeyttää hänen kapteeninsa lauhkealla mutta ilmeisellä äänellä. "Laittaudu keulaan ja pidä suusi kiinni."

"Emme ole kalastajia", lisää Mastic, "mutta jos tarvitsette kaloja aamiaiseksi, niin voi tuo neekerinne, jos hän johonkin kelpaa, kahdessakymmenessä minuutissa hankkia teille koko kannannaisen tuolta niemen luota."

"Odottakaa, me teemme sen teille", sanoo Alligaattori-Pete, palveliaana kaunottarelle.

Mutta juuri samassa kirkasee lurjusnulikka, joka myöskin tahtoo tekeytyä tärkeäksi: "Ohoi, tullikamari, liinaa vene eteenpäin!"

"Tullikamari" sanan vaikutus tyttöön on silmänräpäyksellinen. Ruusut poistuvat poskilta, hän kalpenee äkkiä ja kumman tuskainen ilme tulee hänen kauniisiin silmiinsä hänen änkyttäessään: "Tekö... te olette tullivirkamies?"

"Niin, miss", vastaa Mastic, kiroillen itsekseen poikaa, joka on ilmaissut hänen ammattinsa henkilölle siitä perheestä, jota vakoilemaan hän oli tullut. "Yhdysvaltain tullivirkamies salakuljettajia etsimässä."

"Ahaa! Siinä tapauksessa en tahdo ottaa teitä pois velvollisuudestanne... enkä salakuljettajista", sanoo nuori nainen. "Goliah, päästä köysi!" huutaa hän sitten, ja vene liukuu värehtivän vedenpinnan yli, vieden pois kauniin näyn.

Masticin salapoliisivaisto sanoo hänelle, että kaunis tyttö jostakin tuntemattomasta syystä pelkää Yhdysvaltojen tullikamaria, ja hän tuumii: "miksikä?"

Mutta hänen mietiskelyjään keskeyttää huuto ja ulina, joita päästää onneton lurjusnulikka tanssiessaan sottista pampun viuhkuvien lyöntien käsissä.

"Minä opetan sinut aukasemaan kirotun leukasi, kun olen sanonut sinulle pitää se kiinni, penikka! Joka kerta kun jotain suustasi päästit, peljästytit tuota enkelimäistä olentoa. Ja niin sinä ilmaisit salapoliisin, kirottu nulikka! Enkö sanonut sinulle, että tästä tulisi vakoilemispurjehdus?"

Mutta jos lurjusnulikan ääni on karkoittanut miss Vanstonen, tuopi se hänet takaisinkin. Mastic näkee hänen veneensä nopeaan kääntyvän ympäri, ja ennenkun poika on lopettanut tanssinsa ja musiikkinsa, on se taas skuunertin rinnalla. Tytön silmät salamoivat närkästyksestä, ja hän huutaa: "Miksi lyötte poikaparkaa?"

"Kah, minä annoin lurjusnulikan hieman maistaa pamppua sentähden, ettei hän totellut käskyä. Laivassa pitää olla kuri", mutisee Alligaattori-Pete, joka on hyväsydäminen mies, mutta vaatii, että häntä totellaan. "Minä tein sen vaan pojan omaksi parhaaksi", lisää hän ja näyttää hieman häpeilevältä.

"Ei, se ei ollut hänen parhaaksensa. Elkää niin minulle sanoko, Alligaattori-Pete", sanoo tyttö kiivastuneena. "Se oli siksi, että hän kertoi minulle mr Masticin olevan amerikkalainen tullivirkamies salakuljettajia etsimässä." Sitten änkyttää hän nämät kummalliset sanat: "Se... se todistaa, että asia on niinkuin pelkäsin." Närkästys voittaa taas, ja hän lisää: "Te, herra tullivirkamies, olette täällä etsiäksenne kuubalaisia kapinallisia -- tulkaa luokseni tänään kello yksitoista, ja minä näytän teille yhden."

"Te ymmärrätte minua väärin, miss", mutisee salapoliisi.

Mutta tyttö vaan kertaa käskevästi: "Tulkaa, se on velvollisuutenne... Tulkaa!"

Pikku kätösellään ojentaa hän sitten jotain pahantekijälle, joka yhä hieroo sääriään ja tyyskyttää tukehtuneesti, sekä sanoo: "Poika parka, tässä on sulle jotakin, joka saattaa auttaa sinua nauramaan ensi kerran maalle tullessasi."

"Taivaan talikynttilät", kirkuu poika, "nythän olen rutirikas." Ja hän huutaa tytön jälkeen: "Te varmaankin erehdyitte. Tämä ei ole mikään dollarin seteli!"

Mutta vene jatkaa kulkuaan, ja pullistellen kultakutriaan kääntyy tyttö häneenpäin ja hymyilee. Hän jättää lurjusnulikan itkemään iloisen kiitollisuuden kyyneliä ja tuijottamaan kahdenkymmenen dollarin seteliin, joka tuntuu tästä melkein Rotschildin rikkaudelta, ja jonka tämä on eräänä päivänä maksava takaisin suuremman koron kanssa, kuin Schylock koskaan uneksi -- eräänä päivänä, jolloin toivo oli jättänyt nämät sinisilmät, ja epätoivo astunut sen sijaan, ja tämä kaunis maa tuntui helvetin henkien asumalta.

"Siitä hinnasta, lurjusnulikka, olisin minäkin antanut itseäni löylyttää. Mutta koska se loukkaa hänen tunteitaan, niin lupaan olla sinua lyömättä tällä purjehdusmatkalla, jos vaan käyttäydyt jotakuinkin mukiinmenevästi", sanoo Pete häpeilevällä, ystävällisellä äänellä. Sitten kääntyy hän Masticin puoleen ja kysyy: "Arvelen, että menet tervehtimään hänen armoaan kello yhdentoista aikaan?"

"Luulenpa sen!" vastaa salapoliisi. "Sekä siksi, että se on velvollisuuteni, että sentähden, että hän on kaunein tytöntynkä, minkä milloinkaan olen nähnyt."

Sitten rupeaa hän ihmettelemään, onko ukko Vanstonella todellakin sissimatkueen varustamispuuhia, ja mitä tällä nuorella, sorealla, viehättävällä tytöllä on tekemistä semmoisten asiain kanssa.

Mutta kun on kysymys nuorista herroista, saattavat joskus soreat ja viehättävät impysetkin sekaantua kummallisiin metkuihin.

Neljäs luku.

Haavoitettu kuubalainen.

Mutta mitkä salapoliisin yksityiset ajatukset tehtävästä vieraissakäynnistä ovatkaan, on hän selvästi päättänyt tehdä hyvän vaikutuksen nuoreen naiseen, joka hänet on sinne kutsunut.