Part 15

Espanjalaisen käytöksessä on jotain miss Indraa hämmästyttävää. Hän haristaa kummeksivana silmänsä ja kysyy: "Miksi olette vieneet meidät Kuubaan? Meidänhän oli palattava takaisin Smaragdisaarelle. Isä ja Gertie tulevat levottomiksi. Tämä on omituista pilantekoa, don Estrabon!" Sitten puhkeaa hän äkkiä sanomaan enemmän kummastuneella kuin vihastuneella äänellä: "Mitä kapteeni Thomas ajattelee? Minä sanon isälle, että hän erottaa hänet."

"Tulkaa, antakaa minun näyttää teille jotain."

"Ensiksi tahdon katsoa, missä kapteeni Thomas on."

"Te saatte nähdä hänet. Te saatte nähdä kaikkityyni."

"Kaikkityynni? En ymmärrä."

"Ette, -- mutta pian kyllä tulette ymmärtämään."

Balasco vie Indran salongin ovelle, ja tämä pilkistää sisään ja kirkasee: "Oo, Herra Jumala!" Sitten jatkaa hän, ikäänkuin ei silmiänsä uskoisi: "Ei kait saata olla mahdollista, että he kaikki..! Sanokaa, don Balasco, eiväthän he ole juovuksissa?"

Neljän nukkuvan herran asennot, kun he siinä makaavat kumossa sohvilla ja tuoleilla keskellä pullojoukkoa, joka seisoo korjaamattomalla päivällispöydällä, näyttävät näet todistavan aterian loppuneen suuremmanpuoleisilla juomingeilla.

"Eivät, he eivät ole juovuksissa!"

"Eivätkö?" puhkeaa Indra ihmettyneenä sanomaan, sillä hän on koettanut herättää Rexiä pudistelemalla häntä ja huutamalla: "Etkö häpeä, Rex? Olen ihan kummissani tähtesi! Se on häpeällistä!"

Estrabonin sanat kuullessaan pysähtyy hän, katsoo tarkemmin nuorekkaita kasvoja, joittenka sihnänluomet ovat suljetut, ja liikkumatonta vartaloa, ja kirkasee kauhistuneena; "Laupias taivas! He ovat kuolleita!"

"Eivät, kuolleita eivät he ole!"

"Eivät kuolleita!" Hän kuuntelee Rexin sydäntä ja mutisee: "Jumalan kiitos! -- Hän hengittää, mutta niin hitaasti ja raskaasti." Rex, samaten kuin toisetkin, osoittaa niitä oireita, jotka seuraavat morfiiniunea, mutta siitä ei tiedä Indra, vaan jatkaa tuskaisesti: "He ovat varmaan sairaita. He hengittävät niin raskaasti! He ovat ehkä kuolemaisillansa!"

"Aivan oikein, -- he ovat kuolemaisillansa", sanoo espanjalainen.

"Laupias Jumala! Mitä voimme tehdä pelastaaksemme heidät?"

"Minä en voi mitään tehdä! Te voitte tehdä kaikki!"

"En ymmärrä teitä. Mutta tehkää jotakin, tehkää jotakin... pian! Don Balasco, pyydän hartaasti! Mikä heillä on? Kiiruhtakaa ja tehkää jotakin!"

"Näillä herroilla ei ole mikään uhkaava vaara tarjona. He ovat vielä turvassa tunnin tai pari. Sillä ajalla voitte ennättää pelastaa heidän henkensä."

"Minäkö?" -- Indran levottomuus antaa sijaa suurimmalle hämmästykselle.

"Istukaa ja kuulkaa minua", sanoo espanjalainen pehmoisella äänellänsä, jossa kaikuu pidätetty voitonriemu. "Tässä on tuoli", sillä tyttö kiihdyksissään kulkee edestakaisin kannella. "Sallikaa minun..."

"Älkää lörpötelkö! Tehkää jotakin!"

"Pelastaaksenne heidän henkensä, täytyy teidän kuunnella minua. Tehkää minulle palvelus istumalla."

Indra tottelee huoaten.

"Katsokaas, miten pitkitätte aikaa. Kuulkaa. Tämä on Kuuba!" Hän puhuu hitaasti ja tuijottaa Indraan omituisesti koko ajan. "Tässä laivassa on aseita -- joita luultavasti Varona, Maceon adjutantti ja nyt tuossa kajuutassa nukkuva, kuljettaa salaa kapinallisia auttaaksensa. Seitsemän peninkulmaa täältä Cabanasissa", hän viittaa itäänpäin, "on luultavasti espanjalainen kanuunavene: jollei siellä ole, on aivan varmaan Murielissa, kaksitoista peninkulmaa kauvempana. Näiden alusten päälliköt tietävät luultavasti tällä haavaa -- muussa tapauksessa ilmoitetaan se merkeillä heille muutamissa minuuteissa -- että sissi on lähestynyt maata."

"Sissi! Mistä puhutte?"

"Tästä aluksesta -- Lentokalasta!"

"Sissikö? Sehän on huvijahti", huutaa Indra, "Yhdysvaltojen lipun suojaama."

"Yhdysvallat!" nauraa Balasco. "Suojeliko tuo lippu keuhkotautista poikaa, joka yankee-skuunertissa ammuttiin viisikolmatta vuotta sitten?" Hän viittaa ivallisesti Amerikan lippua, joka liehuu maston huipusta, ja jatkaa: "Se on lippu, jota Espanja vihaa, -- niin, halveksii. Kysykää maanmiehiltänne, jotka on otettu vangiksi ja tapettu, -- kahdeltaneljättä Virginiuksessa olleelta. Toverin miehistöltä ja matkustajilta, sotakirjeenvaihtajilta, joittenka passit on revitty heidän kasvojensa edessä rikki, samalla kun he hakattiin kuoliaaksi tuolla olevilla kentillä!" Hän osoittaa kädenliikkeellä rantaa kohden. "Kysykää jokaiselta, jonka kuolemaa Espanja todellakin on tahtonut, onko tuo lippu suojellut heitä, muutoin kuin konsulienne läsnäollessa, eikä aina edes silloinkaan."

"Niin, tiedän", huokaa tyttö. "Mutta kumminkaan en ymmärrä..."

"Minä näytän teille enemmän'"

Mutta Indra ei kuule Balascoa, vaan huutaa hartaasti: "Kapteeni Thomas! Kapteeni Thomas! Olkaa hyvä ja tulkaa tänne."

"Thomas ei kuule enemmän kuin muutkaan. Hän on tuolla ohjaushytissä. Näettekö hänet? -- Nukkuvana... opiumin nukuttamana! Katsokaa keulan puoleen! Tämä alus on nyt ampumakalulla varustettu."

Ja kun Indra silmää keulaan, huomaa hän pikaa-ampuvan kanuunan, josta Severance on puhunut, ja joka on viety kannelle, ja hän mutisee: "En ymmärrä..."

"Pankaa merkille, että olemme aito sissi aivan kuin Toveri", nauraa Espanjalainen. "Te tiedätte, mitä sen väestölle ja matkustajille tapahtui? Mutta tästä tulee vielä pahempaa!"

"Pahempaa! Mitä tarkoitatte?"

"Tarkoitan, että verilöyly tulee tapahtumaan samassa. Ei mikään espanjalainen upseeri enää ota sissimiehistöä elävänä."

Tytön huulet vaalenevat, mutta hän huutaa kiivaasti: "Tämähän ei ole mikään sissi! Meidän hallituksellemme ilmoitettaisiin siitä ja se kostaisi!"

"Vastalauseella, kyllä, johon vastataan anteeksipyynnöllä ja espanjalaisten upseerien korottamisella. Niin käy aina. Enemmistä yksityisseikoista katsokaa kertomuksia Virginiuksesta ja Karteshista", sanoo Balasco pilkaten. "Mutta anteeksipyyntö ei palauta Rexiämme eikä Billyämme henkiin. Sitä paitsi, muistatteko, mitä Ramon ennusti? -- ensi verisauna tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa: alus upotetaan, ja miehistö hakataan kuoliaaksi ja viskataan mereen."

"Viekää meitä täältä pois sitten! Huutakaa alas konehuoneeseen! Missä on Sandy, koneenkäyttäjä? Sandy, tännepäin!" huutaa Indra ja hypähtää ylös. "Sandy!"

Mutta kun hän ei saa mitään vastausta, kääntää hän katseensa, jossa kauhistus nyt on syrjäyttänyt kummastuksen, mieheen, joka näyttää tekevän ivaa hänen tuskastansa.

"Ei maksa vaivaa huudella häntä", huomauttaa Estrabon. "Sandy nukkuu myös." Ja hän lisää onnettomuutta uhkaavalla äänenpainolla: "He nukahtivat kaikki eilisiltana minun toimestani."

"Tekö tämän olette tehneet?" kuiskaa tyttö viipyen. "Miksikä?"

"Siksi että tahdon teidän ostavan näiden miesten henget minulta."

"Suuri Jumala -- mitä tarkoitatte?"

"Minä seison tässä kannella. Minun koneenkäyttäjäni on alhaalla konehuoneessa. Ankkuria ei ole edes laskettu. Jos minä, Balasco, annan käskyn, niin olemme kymmenessä minuutissa kolmen peninkulman päässä rannikosta ja tunnissa kaukana merellä. Jahti on kylläksi nopeakulkuinen ehtiäkseen pakoon miltä espanjalaiselta kanuunavenheeltä hyvänsä. Teidän tarvitsee suoda minulle vaan pieni suosio, ja propelli paunaan heti liikkeelle ja me olemme kaikki pelastetut. Ajatelkaas, kuinka he tulevat olemaan kiitollisia teille -- Rex, Varona, Blackeley ja meidän Billymme, joiden hengen olette pelastaneet." Hän nauraa riemuiten nimiä luetellessaan.

"Tuskin luullakseni ymmärrän teitä", änkyttää Indra, joka yhä on kivettyneenä hämmästyksestä. Kaikki nämät kummat seikat ovat yllättäneet hänet äkkiä kuin varas yöllä. Niin tulee hänen äänensä käheäksi, hänen sinisilmänsä katselevat pelokkaasti ja hän kuiskaa: "Mitä tarkoitatte? Mikä suosio?"

"Tulkaa vaimokseni!"

"Te olette hullu. Ettekö tiedä, että menen naimisiin hänen kanssaan, jota rakastan."

"Teidän on meneminen naimisiin minun kanssani!"

"En koskaan", vastaa tyttö, ja hyökäten kajuuttaan kiertää hän kätensä Severancen herkulesmaisen vartalon ympäri ja huutaa: "Billyni, herää ja suojele minua tuota miestä vastaan! Herää ja pelasta oma henkesi!" Nyt näet ymmärtää hän espanjalaisen viekkaan suunnitelman.

Mutta silmät, joita hän rakastaa, eivät avaudu, ja vartalo, jota hän hyväilyillään koettaa herättää tajuntaan, putoaa yhä nukkuvana takaisin sohvantyynyille.

"Näette, etteivät he voi tehdä mitään, mutta teillä on monta pelastettavana. Heidän henkensä on mennyttä kalua. Tunnin kuluessa tulevat espanjalaiset lyömään heidät kuoliaaksi. Teidät itse ehkä pannaan kahleisiin kuten tuo nainen, josta luin eilisiltana -- muistattehan?"

"Entäs te?" puhkeaa Indra äkkiä kiivastuksissaan sanomaan. "Te ja teidän raukkamaiset matruusinne", hän osoittaa Pabloa ja Juania. "Ja viheliäinen peränpitäjänne, joka ei ole liikuttanut sormeakaan minua auttaaksensa -- mitä teistä tulee?"

"Minä olen turvassa", vastaa Estrabon. "Minulla on mukanani kenraalikuvernöörin allekirjoittamia papereita ja olen kertomuksen kautta niin hyvin tunnettu kaikille espanjalaisille upseereille -- sitä paitse olen ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin -- niin että minä ja ne, joitten yli ulotan suojelukseni, ovat yhtä turvassa, kuin ei olisi yhtään kapinoitsijaa Kuubassa!"

"Ulottakaa sitten suojeluksenne näihin miehiin, jotka eilen olivat ystäviänne -- joitten seurassa söitte päivällistä eilisiltana!"

"Se on mahdotonta. Varona on kapinoitsija, ja eikö teidän Billynne varustanut omilla rahoillansa saarelle matkuetta, josta laivassa olevat aseet ovat viimeiset jäännökset? Luuletteko, että minä, joka olen Espanjan asiamiehiä, pelastaisin heidät?"

"Espanjan asiamiehiä?" kuiskaa Indra ällistyneenä ja pitää kättä silmiensä edessä kuin huikaistuna. Mutta vaan silmänräpäykseksi, sitten sanoo hän: "Te olitte olevinanne Kuuban ystävä pettääksenne heidät! Viinissä oli unijuomaa! Nyt ymmärrän teidät -- petturi! Roisto!"

"Se oli osa suunnitelmaani. Mutta minun ei tarvitse muistuttaa teitä, miss Vanstone, että joka silmänräpäys, jonka tuhlaatte tyhjiin sanoihin, lisää ystävienne vaaraa. Joka silmänräpäys tuo Espanjalaisen kanuunavenheen lähemmäs meitä."

"Antakaa sitten käsky täältä lähtemään. Jumalan tähden, don Balasco! Pyydän teitä... rukoilen teitä! Sanokaa masinistillenne, että hän lämmittää höyryn vireille. Siinä kaikki, mitä pyydän... saada kuulla koneen kolkkasevan... tietää että kulemme pelastusta ja elämää kohden. Billyni! Rex, veljeni! Ramon, jota sisareni rakastaa! Laupeutta!" ja hän heittäytyy polvilleen, suutelee Balascon kättä ja nyyhkii: "Enkö aina ole ollut ystävällinen teitä kohtaan?"

"Liian ystävällinen", sanoo espanjalainen juhlallisesti. Sitten hänen silmänsä salamoivat intohimoisesti ja hän kuiskaa: "Te olette opettaneet minua rakastamaan teitä, niin että olen vannonut, ettei kukaan muu ole teitä voittava, että teidän kauneutenne, teidän sulonne -- Indra, _mi querida! mi paloma!_ ovat kuuluvat minulle eikä kenellekään muulle." Ja hän ojentaa käsivartensa nostaakseen Indran ylös ja painaakseen itseään vasten.

Mutta tyttö kohoaa ylpeästi, vetäytyy värjyen hänestä poispäin ja vaikuttaa valtavasti näyttämällä valkoiselta epätoivon kuvapatsaalta -- hän näyttää yhdeltä niistä ihanista nuorista morsiamista, jotka muinen näkivät merirosvojen tappavan heidän sulhonsa tällä samalla merellä. Hänen hattunsa on pudonnut hänen huomaamattansa. Hänen tukkansa on irtautunut ja liehuu nyt kultaisena harsona hänen kasvojensa ympärillä, tehden hänet vielä kauniimmaksi espanjalaisen silmissä ja seuraavasti vielä vähemmän taipuvaksi osoittamaan laupeutta.

"Näette", huomauttaa Balasco, "mitä teillä on vapaaksi ostettavana. Kaikki joita rakastatte. Minä en tarjoa teille kättäni, vaan heidän henkeänsä -- tai kuolemaansa!"

"Minunko mennä naimisiin teidän kanssanne?" änkyttää Indra kalpein huulin, ikäänkuin hän ei käsittäisi tätä ajatusta.

"Eikö teidän ystävienne henki ole parin alttarin edessä lausutun sanan arvoinen? Eikö minun rakkaudellani ole mitään arvoa?" Hänen äänessään on tuskainen valitus, sillä kun hän näkee Indran ihmeellisen ihanuuden, viehättyy hän melkein antamaan koko voitonriemunsa kaikkein pienimmästä nurkasta tämän sydämessä.

"Minunko mennä naimisiin teidän kanssanne?" kertaa hänen uhrinsa. "Niin kyllä, don Balasco", lisää hän tehden voimattoman kokeen veitikkamaisuutta osoittaaksensa. "Viekää minut isäni luo, niin saatte minun lupaukseni." Kidutettu tyttöraukka luulee, että hän voittaa jotain tällä surkealla viekkaudella.

"Pah!" -- ivaa espanjalainen. "Kun minä vien teidän takaisin isänne hio, on hän oleva minun isäni ja te minun vaimoni. Katsokaa, vene on heittonuora-rappusten luona. Viidessä minuutissa olemme maissa. Pappi odottaa tuolla ylhäällä pienessä kappelissa. Kuuletteko kirkonkellojen soivan? Olen lähettänyt sanan, ja pater [katolilainen pappi] on valmis. Tulkaa -- langetkaamme polvillemme hänen eteensä ja saakaamme hänen siunauksensa ja palatkaamme tänne takaisin -- se vie tuskin kahtakymmentä minuuttia, ja niin olette donna Balasco. Perähytit sopivat erinomaisen hyvin häämatkalle, sen sanoitte itse pari päivää sitten, muistatteko sen? Mutta silloin ajattelitte 'meidän Billyämme', nyt saatte ajatella _minua_. Ha, ha! _Esposa mia_!"

Ja Balascon silmissä leimuaa intohimoinen tuli, kun hän katselee ihanaa olentoa, jonka epätoivo tekee hänet vaan vielä kauniimmaksi. Nopealla liikkeellä ojentaa hän käsivarren syleilläkseen tytön soleata vyötäistä.

Mutta päästäen kauhuhuudon hätkähtää tämä taappäin ja oihkuu: "Ei! Jumalani! En voi! En voi! Kuinka voitte pyytää sitä minulta? Tiedättehän, että rakastan häntä. Luuletteko, että hetkeksikään voin repiä rakkauttani sydämestäni ja antaa sen teille?"

Vastaukseksi huudahtaa Balasco äkkiä: "Katsokaa tuonne!" ja viittaa itäänpäin. Ja Indra, joka seuraa hänen kätensä suuntaa päästää kamalan parauksen.

Sillä siellä etäällä näkyy ohut, musta savupilvi, ja hän tietää, mitä se merkitsee, ja Balasco tietää sen myös, sillä hän kuiskaa: "Se on kanuunavene, joka tulee -- kuolema, joka tulee! Kansi täällä on pian tulviva verestä. Rex on kuoleva, ja olen laittava, että hän herää ja saa tietää, että hänen sisarensa on uhrannut hänet, ja Billy, 'minun Billyni', on huutava: 'Sinä se olet minut murhannut!'"

"Billy!" mutisee Indra. "Billy! Jos vaan hänestä riippuisi, niin antaisin teidän espanjalaisten murhaajienne tappaa hänet ja minut mieluummin kuin tulisin vaimoksenne, sillä se on musertava sekä Billyn että minun sydämen. Mutta Rex, isän suosikki! Isäni harmaat hiukset! Armahtakaa häntä!"

"Armahtakaa itse häntä! Teistä se riippuu. Mutta aika on tärkki -- minä olen koko ajan koettanut saada teidät huomaamaan, että se on hyvin tärkki." Balascon kasvot loistavat voitonriemusta. Siitä saakka, kun savu näkyi, näkee hän tytön alkavan myöntyä.

Samassa puhkeaa tämä syvästi hengittäen sanomaan: "Savu tulee lähemmäksi! Jumalani: kuinka tuo tykkivene kulkee nopeasti! Käskekää heidän panna kone käymään!" Hän lopettaa särkevällä kirkauksella, heittäytyy polvilleen Balascon eteen, suutelee hänen kättänsä ja nyyhkii: "Tahdon tulla vaimoksenne! Pian, peräyttäkää käskynne. Niin totta kuin itse toivotte armoa, sanokaa koneenkäyttäjällenne, että hän lakkaa. Onhan kysymyksessä heidän henkensä!"

Espanjalainen on näet äkkiä sanonut: "Olen väsynyt tähän mellakkaan", ja tuimasti huutanut alas koneenkäyttäjälle: "Sammuta tulet! Päästä ulos höyry! Jahti seisattuu tähän. Käske matruusien laskea ankkuri!"

Ja kuullessaan höyryn suhisevan äänen, joka merkitsee kuolemaa kaikille hänen rakkaillensa, tyhjentää tyttö epätoivon maljan ja kuiskaa: "Myönnyn."

"Tahdotteko tulla vaimokseni?"

"Tahdon. Sanokaa koneenkäyttäjällenne..."

"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa?"

"Se ei viivy kauvan! Se ei viivy kauvan!"

"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa?"

"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa!"

"Niin, jos täällä olisi New York, niin olisimme nyt naimisissa", sanoo Espanjalainen iloisesti. Sitten huutaa hän: "Pedro, pidä höyry vireillä ja lämmitä. Olen muuttanut aikeeni. Me lähdemme muutamien minuuttien päästä."

"Ja nyt, Indra -- unelmani, josta on tullut tosi..." Hän kääntyy palavin silmin ja ehkä olisi antanut Indralle kihlaussuutelon, mutta tämä ei ole siinä enään. Hän on hyökännyt ruokasalonkiin ja hyväilee Severancea ja pyytää tätä antamaan hänelle anteeksi ja nyyhkii: "Billyni, se on henkeäsi pelastaakseni!"

Mutta tästä tempaa hänet voimakas käsi, ja hän katsahtaa ylös ja näkee tulevan herransa, joka sanoo: "Muista -- minä olen mustasukkainen luonnoltani! Sinun huulesi kuuluvat minulle -- miehellesi. Tule, kiiruhtakaamme kruunaamaan rakkauteni!"

"Pelkurimainen raukka!" mutisee Indra, mutta luo silmänsä maahan hänen tuliselta katseeltaan, sillä Balasco katsoo häntä kuin hän jo olisi tämän oma.

"Mitä nyt, kaunis morsiameni! Älä anna tulevalle puolisollesi tuollaisia liikanimiä", nauraa hän, mutta lisää heti toiseen ääneen: "Anna anteeksi voitonriemuni -- anna anteeksi viekkauteni -- senhän teet tulevaisuudessa. Minusta tulee niin hellä ja rakastavainen mies!" Ja hän taputtaa tyynnyttäen Indran valkoista olkapäätä, joka kiiltää keveän musliinin alla.

Mutta tyttö alkaa äkkiä väännellä käsiänsä ja huutaa; "Kanuunavene tulee. Savu on niin lähellä. Emme ennätä! Emme ennätä!"

"Ennätämme sangen hyvin. Espanjalainen alus ei voi olla täällä puoleentoista tuntiin", vastaa Estrabon tyynesti. "Savu on vielä tuolla puolen Cabanasin; sen on täytynyt tulla Murielista. Meillä on hyvää aikaa hääksi, kultaseni, kyyhkyseni!" Ja hän tahtoo suudella häntä.

Mutta Indra repii itsensä hänestä ylenluonnollisella voimalla ja oihkii: "Ei vielä! Ei vielä!" Sitten sanoo hän käskevästi. "En ole unohtanut häntä -- miestä, jota rakastan", ja juoksee sohvalla makaavan tiedottoman vartalon luokse, ottaa sen käden ja nyyhkii: "Billyni, en voi luopua sinusta!" Samassa kohtaa hän Estrabonin silmäyksen, ja kamala epäluulo herää hänessä. Onko hänen uhrauksensa todellakin pelastava ne, joitten tähden hän lahjoittaa itsensä? Hän puhkeaa sanoiksi käheästi: "Jos minä pidän puheeni, niin pitäkää tekin -- älkää antako hiuskarvaakaan liikuttaa ystävieni päästä! Kuulkaa -- ei hiuskarvaakaan!"

Kumma pelon varjo on näet laimentanut riemastuksen Balascon kasvoilla. Kun hän näkee Severancen herkulesmaisen vartalon, tietää hän, että tämä mies ei anna hänen elää nauttimassa onnea, jonka hän on viekkaudellansa voittanut, ja hän ajattelee: "Vihkimisen toimitettua tuolla pikku kappelissa, emme palaa alukseen, vaan kuljemme samassa Havannaan. Hän on jo oleva Cabanasissa silloin, kuin verilöyly alkaa -- eikä hän saa tietää mitään!"

Indra, joka huomaa hänen epäilynsä, kuiskaa uhkaavin katsein: "Nämät henget kädestäni -- muuten ette sitä saa!"

"Minä... minä lupaan."

"Vannokaa se!"

"Minä vannon sen -- jos sinä lupaat tulla todelliseksi ja uskolliseksi vaimokseni. Kotini haltijattareksi, lapsieni äidiksi, minun vaimokseni sanan täydessä merkityksessä!"

"Oo, Jumala;" värisee hänen uhrinsa, väännellen käsiään kuunnellessaan tätä kotoisen onnekkuuden kuvausta.

"Ahaa! Sinä et sitä tarkoittanutkaan. Olisi tullut viekkaus viekkautta vastaan! Miten olisikaan, ei Balasco paralle olisikaan tullut mitään kuherruskuukautta. No, käyköön sitten tahtosi mukaan!" Hän kääntyy pois ja sanoo, kädellä varjostaen silmiään ja itäänpäin osottaen: "Niin nopeasti kun tuo tykkivene kulkee!"

Pian on Indra tottelevainen taas ja ja pyytää ja rukoilee sanoen: "Minä tulen vaimoksenne!"

"Uskolliseksi vaimokseniko?"

"Uskolliseksi vaimoksenne!"

"Niin tottako kuin toivot tulevasi autuaaksi?"

"Niin totta kuin toivon pelastavani heidän henkensä! Oo Jumala! Kiiruhtakaamme papin luo, niin että tulemme takaisin pelastamaan heidät _ajoissa_."

"No. Nyt näymme vihdoin tulleen asiaan!" sanoo Balasco terävästi ja lisää käskevästi: "Indra, mene tarjoiluhuoneesen, haudo silmiäsi ja pane hattu päähän. Morsian ei saa näyttää itkeneeltä. Pappi voisi luulla, etten ole ollut kiltti sinulle. Mutta saatpa nähdä, _mi querida_ -- millainen hyvä ja hellä mies minusta tulee -- ja _herra_! Sinun tulee katsoa minuun ylös kuin jumalaasi eikä sinulla saa olla muita jumalia -- muutoin käy Balascosi mustasukkaiseksi."

Ja hän näpistää Indran pientä korvaa ja taputtaa hänen kalpeita kasvojansa, kunnes ne tulevat polttavan punaisiksi, ja hänen mustat silmänsä säkenöivät katsoessaan kaikkea tätä kauneutta, joka muutamien minuuttien kuluttua on oleva hänen.

Yhdeksästoista luku.

Loppu.

Tähän epätoivon ja voitonriemun kohtaukseen sekoittuu äkkiä jokapäiväisyys.

Mrs Ormiston tulee, soreana kuten ainakin, ylös kannelle ja sanoo närkästyneenä: "Missä on laiska kajuutanvahti? Hän ei ole tuonut minulle kahvia!" Mutta sitten katselee hän ympärillensä ja virkahtaa: "Oo, sellainen ihana paikka! Missä olemme?"

"Kuubassa", vastaa espanjalainen, "ja te tulette morsiusneidiksi. Paras mrs Ormiston, tässä on tuleva vaimoni. Miss Vanstone on luvannut kymmenen minuutin kuluessa tulla omakseni."

"Kymmenen minuutin kuluessako?" kirkuu leski, hetkiseksi tuimistuneena. Hän olisi itse tahtonut mennä Balascon kanssa naimisiin.

Sitten katsoo hän Indraa ja peljästyy, sillä hän näkee kuoleman. Ja kun asia on hänelle lyhyesti selitetty, alkaa hän kirkua ja meluta, lankee polvilleen ja vannottaa rajusti don Estrabonia viemään hänet pois täältä, samalla nyyhkien: "Kuolen, jos pidätätte minua täällä... tykkivenhe..! Tykkivenhe, joka tulee meitä murhaamaan! Indra, rupea hänelle, ennenkuin on liian myöhästä!"

Tämän nähdessään sanoo tyttö katkerasti, samalla kun hän sivelee tukkaansa, jota hän hajamielisen näköisenä on panemaisillaan järjestykseen: "Älkää peljätkö: mrs Ormiston, minä olen maksanut lunnaat niin teistä kuin muistakin."

"Jumala siunatkoon sinua, rakas, uljas olento!" huutaa leski ja lisää: "Don Balasco on kaunis mies, ja kun kyllästyt, on olemassa jotain, jota avioeroksi kutsutaan."

Mutta don Estrabon sanoo karskisti: "Ei mitään avioeroa, ennenkun kuherruskuukauden jälkeen", ja katsoo tulevaa morsiatansa, siksi kunnes tämän punastus käy niin tuskalliseksi, että tämän pitää laskea päänsä.

"Mutta mitähän luulette noiden herrojen tulevan sanomaan, kun he heräävät, te ilkeä Balasco?" kysyy hymyillen mrs Ormiston, jonka pelko on tehnyt hieman sekavaksi.

"He eivät tule heräämään. Minä annan heille kymmenen tuntia unta lisää. Luuletteko, että antaisin noiden vahvojen, raakojen miesten herätä ja katsoa, mitä olen tehnyt, ja ehkä antaa Estrabon parka kaloille ruuaksi?" nauraa espanjalainen riemuiten. "Oo, eipä, morfiiniruiskutus lisää. He tulevat nukkumaan vielä, kun saavumme Dry Tortugasiin, missä aijon panna heidät maihin -- kapteenin, miehistön ja kaikki paitsi oman väkeni. Niin sitten häämatka Floridasaaristossa ja sitten kotiin pyytämään isän siunausta. Me olemme kumpikin rikkaita ja avioliitto on kaikin puolin hyvä ja sopiva. Sinä tulet onnelliseksi, rakas Indra! Sinä saat miehen, joka rakastaa sinua niin suuresti, että antautuu vihallesikin alttiiksi voittaaksensa sinut."

Ja hän silmää kaunista olentoa, joka vapisevin käsin koettaa kiinnittää hattua päähänsä. Epätoivossaan on tämä vielä hurmaavampi, kuin edellisenä päivänä iloissaan. Hänen silmänsä kimeltelevät kyyneleiden läpi ylenluonnollisella loistolla, ja jokaista hänen hienon vartalonsa liikettä leimaa eeterinen sulo kuin paratiisista karkoitetun parin.

"Juan! Pablo!" huutaa Balasco. "Hypätkää veneeseen! Morsian tulee." Ja jonkinlaisella rajulla voitonriemulla alkaa hän laulaa häämarssia.

"Muistakaa!" mutisee Indra ja menee Balascon luo kuiskaamaan hänen korvaansa: "Jos tahdotte saada pitää morsiamenne elävänä, niin antakaa näiden miesten elää!"

"Olen muistava -- kun olet omani", vastaa hän ja huutaa sitten: "Kiiruhtakaa!" sillä hänkin huomaa nyt ajan olevan täperällä.

Juan ja Pablo ovat veneessä.

"Antakaa minun auttaa teidät alas, mrs Ormiston", sanoo Balasco, joka seisoo reelingin ääressä. "Ja nyt sinä, morsiameni, Indra -- pian!"

Hän ojentaa käden saalistansa kohden, joka horjuen lähenee, silmät täynnä toivotonta tuskaa ja kaikissa jäsenissään epätoivosta vapisten. Mutta juuri kun Balasco tarttuu hänen hienoihin sormiinsa, hätkähtää Estrabon takaisin.