Part 13

"Toivon tietäneeni sen kymmenen minuuttia sitten", sanoo salapoliisi karskisti, tuijottaen poiskiitävän jahdin savua. Sitten repii hän tukkaansa ja mutisee: "En käsitä tätä -- Balascohan ei ole..." Hän pysähtyy äkkiä, peläten ilmaisevansa valtiosalaisuuden, ja sanoo nopeasti: "En luule, että on tekeillä mitään, jota pelkäätte, miss. En näe, että nuorella kuubalaisella voisi olla niin raju suunnitelma päässään, kun te sanotte sisarenne ja mrs Ormistonin olevan Lentokalassa, paitsi mr Blackeleytä, mr Severancea ja veljeänne."

"Ehkeivät don Estrabon ja señor Varona aijo tehdä mitään tänä iltana. Mutta pelkään, että Ramon vie nuo aseet maihin Key Westissä. Velvollisuus on häntä kutsuva, ja hän on menevä takaisin ja hakeva ne ja lähtevä sotimaan toisten Kuuhan ystäväin kanssa", nyyhkyttää tyttö.

"Vai niin, he ajattelevat mennä Key Westiin viedäkseen aseet maihin", puhisee salapoliisi. "No, luulenpa voivani siihen panna esteen! Olen opettava heitä tahtomaan puijata minua ja sanomaan aseiden olevan tuolla saarella."

"Mitä aijotte tehdä?"

"Saattepas nähdä!" vastaa Mastic karskisti. "Älkää enää huolehtiko, että nuori kavaljeerinne joutuisi millekään vaaralle alttiiksi; nuo saaret ovat minun hallussani parin, kolmen tunnin päästä."

Hän katsoo jahdista, joka on jo ennättänyt Golfvirralle, nousevaa savua ja sanoo: "Se ohjaa länteenpäin kulkunsa -- niin, se aikoo selvästi Key Westiin. Odottakaa, saattepa nähdä!"

Hän juoksee alas veneeseen ja hyppää siihen sanoen: "Osaatko pitää perää, nulikka?"

"Mitäs minuun sitten olisi pieksetty kolmen viime vuoden kuluessa", huutaa nulikka, "jollei pohjoisluodetta ja etelälounasta ja kaksi piirua tyynen puolelle. Josko osaan pitää perää? Minä osaisia ohjata krokodiilia!"

"Osaatko ohjata höyrypurtta sitten?"

"Sitä olen tehnyt tusinoittain kertoja!"

"No, luulenpa osaavani hoitaa konetta, jos niikseen on", mutisee Mastic ja huutaa sitten pojalle: "Suuntaa Balascon purren luo!" Ja hänen itsensä käydessä airoihin ovat he kahden minuutin päästä espanjalaisen höyrypurressa, jonka jälkeen heidän pikku veneensä kiinnitetään, ja salapoliisi lämmittää koneen, mikä on helposti tehty, sillä tuli on sammutettu suurimmassa kiiruussa, ja pannussa on vielä kylliksi höyryä Figaron panemiseksi käymään.

Heidän kiitäessään laiturin ohi huutaa salapoliisi Gertielle:

"Älkää olko huolissanne, pikku miss!" Ja rannalta vastataan: "En ole mikään pikku miss. Mutta luotan turvallisesti teihin." Ja hän katsoo innollisesti höyrypurren perään, jonka vauhti lisääntyy joka silmänräpäys. Se ohjaa samaa suuntaa kuin Lentokala, ja muutamia minuutteja myöhemmin katoaa se saman saaren taa matkalla ulos Golfvirralle.

Silloin kääntyy miss Gertie hitaasti ympäri ja menee huvilaan, koettaa pukuja alakuloisen ja murheellisen näköisenä ja tulee päivällispöytään ilmoittamaan isälleen ja tämän vieraille merkillisiä epäluulojansa, joille yleiseen nauretaan. Miss Rivers sanoo: "Loruja, rakas lapsi, tuo kertomus Toverista on hermostuttanut sinut", ja Flora Woodbridge selittää luottavasti: "Pah! Jack Blackeley ei ole niin tyhmä!"

Ja Gertien isä sanoo hänelle: "Sellaisia tyhmyyksiä! Eikö Severance ole laivassa Indran kanssa? Etkö luule, että hän tietää suojella häntä? Tuo kuubalaisen juttu ja sairaanhoito ovat tehneet sinut niin romantillisen yksinkertaiseksi, kuin olisit oikea Dulcinea del Toboso." Sitten lisää hän: "Mutta miss Tricksin pensiooni on sinusta nuo tyhmyydet ottava! Ensi viikolla palaat sinne lyhyine hameinesi ja kaikkinesi."

Tämä hirmuinen uhkaus saa aikaan musertuneen, rukoilevan silmäyksen miss Gertieltä ja halpauttaa hänen kielensä illan jäljelläolevaksi osaksi. Eivät edes pikku Vortexin sukkeluudet voi houkutella hymyilyä hänen kauniille huulillensa.

Hän nyyhkyttää itsensä uneen, ja kun hän herää seuraavana aamuna, on hänen ensi silmäyksensä akkunasta merelle. Hänen kasvonsa tulevat kalmankalpeiksi ja hän kirkasee: "Herra Jumala, Lentokala ei ole siellä!"

Kuudestoista luku.

Päivällinen jahdissa.

Lurjusnulikan ohjaamana on höyrypursi ehtinyt Floridasalmeen. Jahti höyryää hiljakselleen eteen länteenpäin viisi tai kuusi peninkulmaa etempänä. Mutta tälläkin keskinkertaisella nopeudella kulkee se hyvästi kymmenen peninkulmaa tunnissa, eikä pursi jaksa sitä saavuttaa.

Mastic katsoo sen jälkeen ja ajattelee: "Suunnasta päättäen on se menossa Key Westiin. Jos se sen tekee, tavotan sen siellä. Kaikissa tapauksissa pitää sen palata Smaragdisaareen, ja ensi yönä ovat aseet käsissäni, espanjalainen on puijannut minut, jos se, mitä miss Gertie sanoo, on totta, ja jos itkusta punaiset silmät todistavat jotain, niin uskoo tyttö itse kertomuksensa. Mutta mikä syy olisi Balascolla ollut?" Hän repii korvallistansa ja ajattelee: "Tahdon olla kirottu, jos sen käsitän! Ei ole epäilystäkään siitä, että Estrabon on espanjalainen vakooja, mutta minkä tähden saatanan nimessä hän ei sitte halua, että minä ottaisin aseet takavarikkoon?" Jota enemmän hän sitä tuumii, sitä vähemmän hän sitä tajuaa, ja sitä enemmän hän espanjalaiseen suuttuu.

Niin keksii hän sukkelan keinon ja mutisee: "Tulimaista, kyllä minäkin hänet puijaan! Olen olevinani, kuin en tietäisi hänen tietävän, että aseet ovat laivassa. Minä hänet uutisella yllätän ja katson, minkä värin hänen kasvonsa saavat."

Höyrypursi pysyy siis Lentokalan vanavedessä ja suuntaa sekin kulkunsa länteenpäin, vaikka nyt on jo niin pimeä, ettei Mastic voisi enää jahtia eroittaa, jolleivät sen lyhdyt näkyisi.

Pleasurejahti jatkaa sillä välin hilpeästi risteilyänsä viileyttä etsimään, ja niin pian kuin he tulevat pois saarien suojasta, alkaakin sen kannella oleva iloinen seurue tuntea viileitä, virkistäviä ja tuoksuavia tuulahduksia.

"Ihana ilta!" sanoo Amy Ormiston Jack Blackeleylle.

"On, mutta en kadehdi niitä, jotka pysyivät kotona. Heillä on kyllä jotakuinkin kuuma, sill'aikaa kun täällä on juuri parahiksi viileätä, jotta ruokahalu tulee." Ja korottaen äänensä, huutaa hän: "Estrabon, te olette huviretken ylikokki. Eikö päivällinen ole pian näkyvissä?"

"Kaikki aikanaan, kärsimätön ystäväni", vastaa espanjalainen. "Pian saamme erinomaisen hyvän aterian, ja sitten sekoitan muutamia erinomaisia sampanjagroggejani teille."

"Niin, olisittepa kuulleet señor Vanstunen veisaavan niiden kiitosta", virkkaa Ramon. "Te olitte sekoittaneet hänelle yhden Key Westissä ja hän ei ollut unohtanut, miltä se maistui. Minä muistan ne myös kolme vuotta sitten."

Severance, joka on istunut kannen toisella puolen ja kuiskinut morsiamensa kanssa, virkkaa nyt äkkiä: "Ken puhui sampanjagroggeista? Antakaa meidän saada nyt vähän päivällistä odottaessamme!"

"Tekisin mielelläni teille mieliksi", nauraa Estrabon, "mutta en saata alentaa sampanjagroggejani ruokaryypyiksi. Sitä paitsi luulen teidän olevan nälkäisiä ilman sitäkin."

"Ehkä olette oikeassa", myöntää Billy.

Nyt tulee Rex, joka on seisonut puhelemassa kapteenin kanssa ohjaushytissä, nauraen täyttä kurkkua heidän luoksensa.

"Mikä teitä niin huvittaa?" kysyy Amy Ormiston viitaten nuorukaista tulemaan luoksensa.

"Oo", vastaa hän, "yhdellä matruuseista on mahtavin korva, minkä milloinkaan olen nähnyt. Hänen pitäisi jättää meri ja näytellä itseään rahasta sen sijaan." Ja hän antaa kuvaavan esityksen Juanin merkillisestä kuuloelimestä, valaisten esitystään eleillä, jotka houkuttavat kaikki nauramaan.

Balasco kiinnittää kumminkin ainoastaan hiukan huomiota siihen. Hän ja Varona seisovat nyt miss Vanstonen vieressä ja nuori kuubalainen antaa hänelle aiheen, jota hän on halunnut. Tämä sanoo näet; "Te olette olleet Key Westissä tänään. Onko mitään enempiä uutisia Toverista?"

"On parisen", vastaa Estrabon lyhyesti. "Otin mukaani yhden lisälehden, joka ehkä voi mielenkiintoanne herättää." Hän otti esiin numeron Päiväntasaajan kansanvaltaista, jonka muutamalla palstalla on suurilla lihavilla kirjasimilla painettu päällysnimi, ja jossa kerrotaan, että sanottu laiva on otettu aavalla merellä, koskapa se edellisenä aamuna oli nähty Hietasaaren majakan läheisyydessä.

Viitaten suoraan aluksen yli huomauttaa Balasco: "Tuolla on Hietasaaren majakka. Puolen tunnin kuluttua voimme nähdä sen. Mutta Toveri ja ne, jotka olivat laivassa, missä ovat he? Kysykää Cabanasin korppikotkilta ja korpeilta." Ikäänkuin antaakseen sanoilleen lisää maustinta, lukee hän pienen kamalan uutisen, jossa ilmoitetaan, että muuan matkustaja, joka samana päivänä oli saapunut Mascotte laivalla, oli kertonut nähneensä noin kaksikymmentä miestä, yhden vaimon ja yhden lapsen, kaikki kahleissa, tuotavan maihin Havannassa.

Kun Estrabon mainitsee vangitun naisen, näyttävät hänen silmänsä olevan Indraan luotuina. "Ette kait ole unohtaneet, mitä Varona sanoi tänä aamuna tapahtuvaksi ensi Amerikan lipulla purjehtivalle laivalle, joka otettaisiin samallaisissa olosuhteissa kiinni." Ja näyttäen aineensa kiihottamalta alkaa hän laajasti kuvailla, mitä sanotulle alukselle tapahtuisi, kuinka Amerikan lipusta huolimatta -- tai ehkä juuri sentähden -- koko miehistö ja kaikki laivassa olijat hakattaisiin kuolijaaksi ja alus upotettaisiin, ilman että mikään espanjalainen virasto olisi koko asiasta tietävinänsäkään... kuinka siitä tulisi...

"Uusi murhanhaluisen, julman ja raa'an hirmuvaltaisuuden urostyö", puhkeaa Rex sanomaan sillä vapaudenrakkaudella, joka useimmissa Amerikan pojissa kaikista amerikkalaisista valtiomiehistä huolimatta on.

Mutta välittämättä hänestä muuten kuin silmäyksellä, joka lupaa, että Rex ehkä jonakin päivänä saa espanjalaista armeliaisuutta käytännössä kokea, jatkaa Balasco samaan tapaan niin kauvan ja niin kuvaavasti, että Amy Ormiston viimein päästää kauhistuneen kirkauksen, pitää kädet korviensa edessä ja puhisee: "Herrajumala, tahdotteko kerrassaan menettää päivällisen minulta?"

Mutta miss Indra ottaa tämän kamalan kuvauksen toisella tapaa vastaan. Hän laskee pikku kätösensä Espanjalaisen käsivarrelle ja kuiskaa: "Tulkaa kanssani syrjään pikkuseksi. Minulla on teille pyyntö." Balascon käsivarsi vavahtelee nuoren naisen koskettaessa häneen, ja hän ajattelee: "Tämä on morsiameni -- morsiameni huomenna. _La Paloma_ ei sitä tiedä, mutta huomisiltana lepää hän sylissäni."

Seuraavasti ei hän erittäin tarkkaavaisesti kuuntele Indran sanoja, jotka kuuluvat: "Olkaa kiltti älkääkä puhuko Gertielle tästä asiasta niin, kuin olette puhuneet minulle, kun tulemme takaisin Smaragdisaarelle. Lapsi on nyt liian levoton."

"Levoton kenen... kenen tähden?" änkyttää hän, mutta nauraa sitten ja sanoo: "Oo, ymmärrän... nuoren kuubalaisen isänmaanystävämme vuoksi", tehden päällä nyökkäyksen perän puoleen, missä luutnantti Ramon nyt seisoo lesken kanssa puhelemassa. "Olen hyvin varovainen..."

Tässä keskeyttää hänet mr Severance, joka kovalla äänellä huutaa: "Kajuuttavahti sanoo päivällisen olevan valmiin!"

Seuraavana silmänräpäyksenä vaeltavat he kaikki ruokasaliin, joka on pieni kaunis huone ja täyttää koko kansihytin. Siellä istuutuvat nuo seitsemän päivällisvierasta syömään iloista ja runsasta ateriaa, jonka espanjalainen ja ranskalainen kokki ovat panneet toimeen ja kokoon. Samassa pyytää Estrabon heitä suomaan hänelle hetkiseksi anteeksi ja menee ohjaushyttiin.

"Mitä pidätte peränpitäjästäni?" kysyy hän kapteenilta.

"Erittäin hyvää! Hän osaisi hoitaa vaikka sotalaivan ruoriratasta", vastaa Thomas. "Masinistini, Sandy, ilmoittaa, että neekeri hoitaa konetta yhtä hyvästi. Nyt voin saada aikaa syödä päivälliseni kaikessa rauhassa ja Sandykin pääsee lepäämään, kun tarvitaan. Missä aijotte viettää illan?"

"Ehkä olisi parasta pysähtyä Key Westissä hetkeksi."

"Se ei ollut mikään tyhmä aate?" sanoo kapteeni tyytyväisesti. "Jos tahtoisitte seisahtua sinne kymmeneksi minuutiksi, tekisitte minulle suuren palveluksen. Minulla on hiukan rääsyjä muutamassa sataman luona olevassa talossa, jotka tahtoisin saada mukaani saadakseni parin ohuempia paitoja tässä kuumuudessa."

"Se käy varsin hyvin päihinsä", vastaa Estrabon, jonka päämääränä on pitentää risteilyä ja tehdä päivällinen niin myöhäiseksi kuin mahdollista.

Kun hän tulee päivällispöytään, jossa ensi ruokalajia juuri tarjoillaan, sanoo hän: "Olen rohjennut, miss Vanstone, sanoa kapteeni Thomasille, että hän ohjaa Key Westiä kohti, voimme silloin saada viimeiset uutiset Toverista. Länsikanavassa käy heikko tuuli ja meille tulee sangen hyvä, kun saavumme sinne, mikä tapahtuu neljännestunnissa. Päivällisen ei sen takia tarvitse häiriintyä."

"Käykää soppaan käsiksi, don Estrabon!" huutaa Rex kärsimättömästi. "Ettekö näe, että soppamalja on edessänne ja me kaikki odotamme? Indra ei ole syönyt yhtään ostronia, niin on hän soppaa kaivannut."

"Oo, minä unohdin!" virkahtaa tämä nuori nainen, joka kuiskien on vaihtanut meidän Billymme kanssa ensi kihloissaoloajan suloisia uskomisia.

Espanjalaisen katsoessa heihin, jotka istuvat vierekkäin, vapisee hänen kätensä kauhaa käytellessä, ja muutamia tippoja kirkasta kilpikonnasoppaa pirahtaa lumivalkoiselle damastiliinalle, jolla hiotut lasit ja aitoporsliinit upeilevat ja jota kukatkin koristavat, sillä Balasco on puhutellut mr Vanstonen puutarhurinkin antamaan lisänsä juhlaksi.

Viini alkaa tulvata ja kielenkannat aukeavat, jolloin Estrabon, sen mukaan mitä Rex itsekseen sanoo, "kaikin voimin hakkailee" vieressään istuvaa leskeä. Mutta Varona näyttää tavattoman hiljaiselta ja kysyy äkkiä, miksi miss Gertie ei seurannut mukana.

"Hän ei voinut tulla", nauraa Rex. "Silloin olisi hänen ollut pakko esiintyä pienenä tyttönä taas. Hänellä ei ollut yhtään pitkää pukua päälle pantavaksi. Näettekös, Gertie on tullut niin kauhean häveliääksi näinä kolmena päivänä, jotka hän on kulkenut pitkissä hameissa, että hänen jalanrintojaan täytyy pitää piilossa kuten muita pyhäinjäännöksiä."

Tämän pistoksen ottaa mrs Ormiston, joka ei kammo silloin tällöin näyttää omia kauniita jalanrintojaan, vastaan keveällä naurunkihinällä.

"Rakas Rex", huomauttaa Severance filosoofisesti, "siitä saakka kun polkupyörä keksittiin ovat naisten jalanrinnat yleisenä näyttelyesineenä. Mutta tahdon olla kirottu, jos siitä pidän", sanoo hän juhlallisesti ja luoden huvittuneen, vaikka merkitsevän silmäyksen morsiameensa, joka viime huvikautena oli osoittanut oireita tahtoakseen ruveta ajamaan polkupyörällä.

"Ohoi, siinä sait, Indra!" huutaa Rex. "Hän oli jo tilannut itselleen polkupyörän, kun isäukko sai vihiä siitä ja piti hänelle torat. Niin, ja hankkinut itselleen polkupyöräpuvunkin. Hän antoi minun nähdä se salaa ja saatanpa teille kertoa, että siinä meni maailmalta hukkaan jotain tyylikästä; se kun oli niin valtavan pukeva."

"Oli miten oli", mutisee Indra hymyillen, "pian olen vapaa isän ohjaksista, ja silloin... heti polkupyörä! Vai mitä, Billy?" Ja hän katsoo kysyvästi pöytäkavaljeeriinsa.

Tätä hänen tunnustustansa kohtaa Balasco tyytymättömällä katseella.

"Pah! Älkää näyttäkö niin happamelta, _mi caballero_!" laskee nuori nainen leikkiä heittäen veitikkamaisesti silmää espanjalaiselle; "muuten ette koskaan saa rouvaa."

"Minua ilahduttaa, ettette siitä pidä, don Estrabon", virkkaa Severance. "Tiedän, mitä ajattelette, ja olen juuri samaa mieltä."

Mutta jos hän olisi sitä aavistanut, olisi hän tarttunut vastapäätä istuvan miehen valkoiseen kurkkuun suurilla, voimakkailla käsillänsä, ja Balasco olisi lopettanut päivällisensä Tuonelassa.

Sillä jos Balasco ei hyväksy naisten polkupyöräilyä, niin on se vaan sen suhteen, jota hän jo katsoo omaksensa, ja hän ajattelee karskisti; "Huomisen jälkeen saat odottaa polkupyörällä ajamistasi, kyyhkyläiseni!"

Samassa laskee alus Key Westin laiturin ääreen, ja maaportaat pannaan ulos. Mutta kukaan ei luo siihen enempää huomiota paitsi Rex, joka huutaa kapteenille tämän mennessä maihin, että hän koettaisi urkkia uutisia kaupungilta.

Tällä poikkeuksella seurue Lentokalan pienessä ruokasalissa yksinomaan vaan syö, juo ja puhelee. Estrabon vaihtaa helliä kuiskeita Amy Ormistonin kanssa ja näyttää haluavan valloittaa tuon keimailevan lesken, ja se hänelle täydellisesti onnistuukin. Hän kertoo leskelle pikku juttuja elämästä Espanjassa, Brasiliassa ja Havannassa ja joitakuita häväistysjuttuja Madridin ylhäisistä piireistä, joille Amy levittää viattomat silmänsä ja puhkeaa sanomaan: "No voi kaikkia! Te kauheat espanjalaiset!"

Muut syövät, juovat ja puhuvat suurimmalla innolla, ja kaikki on hyvin hauskaa, kun kapteeni Thomas, joka on tullut laivaan takaisin, pistää päänsä ovesta sisään.

"Joitakin uutisia?" huutaa Rex.

"Ei hitustakaan!" vastaa kapteeni. "Minä pistäysin vaan sanomaan teille, don Balasco, että täällä on muuan herra kannella, joka pyytää viipymättä saada puhua kanssanne asioimisista."

"Asioimisistako!" puhkeaa Espanjalainen sanoiksi. "_Diantre_! Mitä huolin minä, nousevatko tupakan hinnat vai laskeutuvat? Asioimisia purjehdusretkellä tähän aikaan iltaa? Asioimisia!"

Hän menee närkästyneenä kannelle, mutta hätkähtää hämmästyneenä takaisin.

Mastic, tullisalapoliisi, se on, joka seisoo häntä odottamassa, ja hänen olkapäänsä takaa kurkistelee lurjusnulikan virnistelevät kasvot.

"Miten tuhannesti olette tänne tulleet?" puhkeaa Balasco sanoiksi. "Ette kait ole ennättäneet tällä vähällä ajalla purjehtia Sisiliskolla Korallisaareen ja sieltä takaisin tänne?"

"Emme, -- minä Lainasin höyrypurtenne."

"_Caramba_! Te rohkenitte?"

"Rohkenin -- se oli teidän asioissanne. Mutta tulkaa tänne peräpuoleen, jotta voin puhua kahden kesken kanssanne." Tullimiehen silmässä vilahtaa ovela välkähdys, ja hän vie espanjalaisen perään, missä ei ole ketään kuulomatkalla ja kuiskaa: "Olen keksinyt, että aseet ovat tässä laivassa!"

Ja hän jännityksellä odottaa nähdä, mitä Estrabon on sanova, tai minkä ilmeen hänen kasvonsa saavat.

Mutta tällä on nyt hermonsa vallassaan ja on valmistunut kaikkia mahdollisuuksia varten. Hän vastaa: "Te kummastutatte minua! Oletteko varma siitä?"

"Täydellisesti. Tuo Varona on puijannut meidät."

"Kysymme kapteeni Thomasilta asiaa", sanoo Balasco, "eli oikeammin, kysykää te häneltä! Minä olen vaan vieras aluksessa enkä tahtoisi saattaa mitään ikävyyksiä naisille." Hän huutaa kapteenia ja pyytää hänen tulemaan perään.

Tämä tekee ja vastaa Masticin kysymyksiin lyhyesti: "Ovat, aseet ovat pantu lastiruomaan. Mitä teillä on sen kanssa tekemistä."

"Olen tullivirkamies", vastaa salapoliisi, "ja minulle suodun valtuun voimasta otan minä nämät aseet takavarikkoon Yhdysvaltain puolueettomuutta rikkovina salatavaroina."

"Aivan oikein. Tästä hetkestä saakka ovat ne teidän", virkkaa Balasco, keskeyttäen kapteenin joka murisee jotakin "kirotusta julkeudesta ja hänen alusoikeuksiensa loukkaamisesta." Sitten kiiruhtaa Espanjalainen kaatamaan öljyä raivoisille laineille sanomalla: "Aseet ovat luonnollisesti teidän, señor Mastic, siitä ei ole kysymystäkään. Mutta miksi häiritsitte naisia tällä hauskalla huviretkellä oltaessa? Palatkaamme takaisin Smaragdisaarelle, jonne meidän kuitenkin pitää, ja huomisaamuna varhain voitte ne ottaa yhtä hyvin kuin tänäkin iltana. Virallinen takavarikkoon-otto täällä, asevarojen nosto lastiruomasta ja vienti maihin pidättäisi Lentokalaa useita tunteja. Viipyisi niin kauvan, ennenkuin se saapuisi takaisin kotiin, että mr Vanstone ja niinikään hänen tyttärensä tulisivat levottomiksi."

"Niin, olen peloissani, että pikku Gertie kävisi tuskaiseksi", sanoo Mastic ja repii empien päätänsä.

"Te annatte siis jahdin kääntyä takaisin Smaragdisaarelle tänä iltana?" kysyy Balasco, jonkin verran levottomuutta äänessään.

"Annan, -- mutta minä seuraan mukana!" sanoo salapoliisi päättävästi.

"Mitä? Jahdissako?"

"Muussa tapauksessa annan viedä aseet ylös lastiruomasta laiturille tänä iltana."

Sisustassaan Balasco raivoaa, mutta ulkoa on hän tyyni. Hän tointuu heti entiselleen ja sanoo kapteenille: "Mr Masticin ehdotus on paras. Ei kenenkään tarvitse tietää, että hän on laivassa. Teillä kait on joku paikka hänelle tuolla alhaalla arvatakseni."

"On, voin antaa hänen saada perämiehen hytin. Siinä on kaksi makuupaikkaa, ja se on väki tilava."

"Hyvä. Sitten on kaikki selvillä. Mitä sanotte asiasta, Mastic?"

"Minulla ei ole mitään sitä vastaan."

Kun kapteeni on poistunut pitämään huolta hytin kuntoonpanosta, sanoo Estrabon luontevasti salapoliisille: "Voinko mitään muuta tehdä hyväksenne?"

"Voitte, koskapa minun on jääminen laivaan kanssanne", nauraa Mastic, "parisen noita sikareja, jos uskallan pyytää."

"Sikarejako? Niitä saatte! Minä menen niitä teille hakemaan", vastaa espanjalainen ilostuneella äänellä.

Hän menee ruokasaliin ja tulee pian ulos taas, ojentaen salapoliisille yhden Regalla Imperialin ja sanoo: "Meillä ei ole monta laivassa, mutta jos tahdotte saada yhden lisää, niin lähettäkää hakemaan. Tässä on teille yksi väkevämpää lajia, nuori mies", jatkaa hän ja antaa yhden tummista _Inviciblesistänsä_ lurjusnulikalle, joka virnistellen seisoo vieressä. "Poltattehan?" kysyy hän innollisesti.

"Savuaako tuo savupiippu?" kysyy nulikka viitaten sanottuun esineeseen. "Tämä on juuri minun mieluiseni, tämä, -- paksu kuin makkara ja musta kuin neekeri!"

Sen jälkeen menevät hän ja mr Mastic perämiehen hyttiin ja valmistautuvat viettämään hauskaa iltaa.

"Nauta!" ajattelee Estrabon katsoessaan salapoliisin jälkeen ja mutisee sitten: "Mitä eroa on kahdessa lisää?" Hän on näet valmis vaikka mihin.

Seitsemästoista luku.

Don Balascon sikarit.

Samassa kuulee hän kapteenin äänen käskevän heittämään kiinnitysnuora irti. Jahti lähtee liikkeelle.

"Nyt toimeen!" sanoo hän iloisesti itsekseen mennessään kajuuttaan ja huutaa hilpeästi: "Ahaa! Te olette alottaneet sampanjan minua vartomatta, _mis amigos_."

"Se on ruokalaji, jota nauttiakseni minä en koskaan ketään varro", nauraa Blackeley, ja muiden yhdistyessä siihen samallaisilla huomautuksilla, havaitsee Estrabon suureksi tyytymyksekseen kaikkien herrain tulleen iloisemmiksi, huolettomammiksi ja seurallisemmiksi viinistä, jota he jo ovat juoneet. Jälkiruoka on pöydällä ja Varona huutaa: "Missä on sampanjagroggi?"

"Minä aijoin tarjoilla sampanjagroggia kahvin asemasta."

Pari väitettä kohoaa tätä odottamatonta uutuutta vastaan, mutta espanjalainen, jolla on vähän pintapuolista tietoa myrkkyopissa, sanoo nauraen: "Se on Espanjalainen tapa, ja luulen teidän tulevan pitämään panostani mokkakahvia parempana. Minun sampanjagroggini ovat täydellisiä taiteen mestariteoksia", lisää hän innostuneesti. "Sampanja, joka muuttaa epätoivon toivoksi, joka saapi ihmiset unohtamaan, että löytyy helvetti, ja tuo heille paratiisin riemut -- haihtuvat ehkä, mutta kestäessänsä paratiisilliset -- maistuu vielä ihanammalta, kun siihen on lisätty käyttämilläni essenseillä kasteltu sokuripala."

"Hyvä!" huutaa Rex, ja leski taputtaa käsiään Balascon käskiessä kajuuttavahtia: "Hankkikaa minulle aineet!"

"Mitä pitäisi olla?" kysyy palvelija.

"Kuivaa sampanjaa ja yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi -- kuusi palaa kiteyntynyttä sokuria."

"Seis!" kirkuu Rex. "Te unohdatte itsenne. Seitsemän palaa sokuria"

"Niinpä niin! Kiitos, poikaseni! Se olisi ollut ankara erehdys", hymyilee Estrabon. "Mieluimmin valkojuurikassokuria -- se sulaa hitaammin -- ja vähän Angosturamuikeaa. Muut maustimet ovat minun salaisuuteni", lisää hän.

Saatuansa pyytämänsä ottaa Espanjalainen taskusta pienen hopeapullon, joka sisältää viisi- tai kuusikymmentä grammaa "salaisuuttani", kuten hän nauraen kutsuu sitä, ja tiputtaa varovasti kymmenen noppaa nestettä jokaiseen sokuripalaan, jotka hän sitten panee seitsemään korkeaan lasiin, jota paitsi hän joka lasiin kaataa hiukan Angosturamuikeaa.

"No, kajuuttavahti", huutaa hän, "onko tämä sampanja jääkylmää -- ei _frappe_ -- vaan jääkylmää?"

"Juuri parahultaisen asteista", vastaa kysytty, joka innokkaasti on katsellut Balascon menettelyä, toivossa voivansa saada ilmi hänen salaisuutensa ja hyötyä siitä toisilla huviretkillä.

Seurueen toiset henkilöt omistavat kumminkin laittamiselle vaan hiukan huomiota. He pitävät parempana jutella ja juoda odotettu nektari, kun se tulee valmiiksi. Miten sitä laitetaan, siitä he eivät paljoa perusta.