Part 12

"Minä olen nyt ruoka- ja juomavarojen puolesta aivan kunnossa", sanoo Thomas. "Toivon vaan, että väestön suhteen olisi yhtä hyvin laita. Ensi koneenkäyttäjä täytyi minun jättää Miamiin, koska hänellä oli jonkunlaatuinen kuume. Jos olisin pitänyt hänet laivassa, olisivat kait naiset kuolleet kauhistuksesta ja luulleet, että se oli keltakuumetta. Perämies joi itsensä päihinsä eilisiltana ja on useampaan päivään kykenemätön. Minulla on vaan kaksi matruusia ja kaksi lämmittäjää, yksi koneenkäyttäjä ja minä itse, paitsi kokkia ja kajuuttavahtia -- aivan liian harvat tämän laivan liikehtimiseksi jos meidän on kulkeminen pitkälti ja on monta matkustajaa huolehdittavana."

"Luulenpa voivani auttaa teitä, jos on sikseen", vastaa Balasco iloisena näistä tiedonannoista. "Minun höyrypurteni koneenkäyttäjä, vaikkakin neekeri, on hyvin taitava mies. Hän voi vuorotella teidän koneenkäyttäjänne kanssa. Minun peränpitäjäni saattaa auttaa teitä ruorirattaan ääressä, ja minulla on purressa kaksi matruusia, jotka niinikään ovat käytettävinänne."

"Teillä on jotensakin lukuisa väestö niin pienelle venheelle", huomauttaa kapteeni.

"Oo, se on kokonaista neljäkymmentä jalkaa pitkä", vastaa Balasco. "Tahdotteko väkeäni?" Hän tekee tämän kysymyksen hiukan huolestuksissaan, sillä hän pelkää hänen koneenkäyttäjänsä mustan ihonvärin osoittautuvan voittamaksi esteeksi.

"Kyllä, lähettäkää heidät illalla laivaan. He voivat kyllä kelvata pariksi päivää", sanoo Thomas ja lisää: "Minun hiilipoksini ovat täynnä. Voisin ajaa täältä Bermudaan käymättä missään satamassa."

"Hyviä hiiliä?" kysyy Estrabon.

"Kaikkein parhaita. Mr Vanstone pitää nopeasta kulusta, eikä voida sopivatta polttoaineetta saavuttaa mitään nopeutta."

"Hyvä. Olen takaisin kello kuusi." Ja järjestettyään muutamia pienempiä erityisseikkoja, menee espanjalainen taas purteensa, ja Figaro höyryää matkoihinsa, tervehtien muutamia mr Vanstonen puutarhassa olevia naisia ja herroja kimeällä vihellyksellä, kohteliaisuus, johon naiset vastaavat viipottamalla ja herrat huutamalla: "Onnellista matkaa ja tervetullut pian takaisin!"

Ja venheen kiitäessä aaltojen yli Key Westiä kohden, laulaa sen omistaja yhä laulukertoa: "Lippu ei suojellut! -- Lippu ei suojellut!"

Viidestoista luku.

Huviretki.

Kello on nyt yksitoista edeltä puolenpäivän.

Täydellä koneella ajaen saapuu höyrypursi saarikaupunkiin noin puolessakolmatta tunnissa.

Hän menee sikaritehtaallensa, ja muutamia minuutteja välinpitämättömästi puheltuansa toiminimen asioista muutaman yhdysmiehensä kanssa, menee hän suureen saliin, missä sikarit valmistetaan.

Vaikka työ käypi parhaillaan, huomaa hän työmiehensä, jotka kaikki ovat kuubalaisia isänmaanystäviä, olevan kovasti kiihdyksissään uutisista, mitkä heille julistaa heidän esilukijansa, jonka toimena on aamulehtien tulkitseminen ja kääntäminen.

Tämä pitää juuri nyt kädessään lisälehteä, joka herättää yleistä mielenkiintoa, ja sanoo innokkaasti espanjalaiselle tämän sisään astuessa: "Heitä ei vielä ole ammuttu!"

"Jumalan kiitos siitä!" puhkeaa Balasco sanoiksi, vaikka hän sisässään ei olekaan erin kiitollinen. Hän näet sangen mielellään tahtoisi viedä miss Indra Vanstonelle tiedon, että Toverin väestöstä joka mies on saanut kuoleman Cabanasin linnoituksessa.

Estrabon, vaeltaessaan läpi salin näennäisesti pitäen kevyttä yleiskatsehnusta, menee molempain niiden miesten ohi, jotka Mastic matkalla Tampasta oli pannut merkille. Heille kuiskaa hän: "Tavatkaa minua kotonani niin pian kuin mahdollista."

Näihin sanoihin vastaavat Juan ja Pablo tarkoittavilla silmäyksillä.

Pian sen jälkeen jättää espanjalainen salin, mutta ulkona konttorissa sanoo hän yhdelle kirjureista: "Hankkikaa minulle laatikko vahvimpia ja mustimpia Invinciblesiänne."

Laatikko kädessä ja puhuttuaan liiketoverilleen, että hän viipyy muutamia päiviä purjehdusmatkalla, lähtee Estrabon huvilaansa.

Hän tapaa molemmat miehet jo odottamassa häntä. Hän vie heidät sisään ruokasaliin, sulkee kaikki ovet ja pitää pikaisen tarkastelun ollakseen varma, ettei kukaan voi heitä kuulla. Sitten tekee hän kuiskien heille ehdotuksen, joka saa heidät peljästymään ja vakuuttamaan, etteivät he sitä tohdi, -- eivät, vaikka henki olisi kysymyksessä.

Siihen vastaa hän: "Mitä nyt! Kun te nyt olette Weylerin suojeluksessa? Minulla on käsissäni papereita häneltä ja Espanjan hallitukselta, jotka tekevät minut ja ne, mitkä minä osoitan, yhtä varmoiksi kuin itse kenraalikuvernöörin kaikkialla, missä vaan Espanjan lippu liehuu. Sitä paitsi on tässä tuhat dollaria teille."

Mutta miehet epäilevät yhä, ja Estrabon kertaa, mitä hän on sanonut, ja tarjoo heille kaksi tuhatta dollaria kullassa -- tuhannen dollaria kummallekin.

Hiljaa neuvoteltuansa suostuvat molemmat miehet ehdotukseen, vaikka yhäkin tuskaisella ja vastahakoisella tavalla -- mutisten, että he pitävät hengestänsä.

"Noo, enkö minä pidä omastani?" nauraa hän. "Lähtisinkö matkaan, jollei minulla olisi kenraalikuvernöörin allekirjoitusta? Menkää heti höyrypurteen, jossa teidän on palveleminen matruuseina. Teidän toimenne tulee olemaan sama Lentokalassa. Ei mitään muuta."

"Mitä, siinäkö kaikki?" kysyy Pablo kummastuneena.

"Niin -- yksi seikka vaan vielä! Niin totta, kuin annatte hyväntahtoisuudelleni arvoa, ette saa polttaa yhtään sikaria, niin kauvan kun olette jahdissa."

"Eikö yhtään sikaria?" puhkeaa Juan sanomaan. "_Diablo_! Ei yhtään sikaria!"

"Mutta niin monta sikarettia kuin vaan haluatte", vastaa Estrabon. "Muistakaa, ei sikariakaan, niin totta kuin henki on teille rakas!"

Molemmat miehet poistuvat Pablon kuiskatessa toverilleen: "_Santos_! Tämäpä oli kummallinen juttu!"

Sitten kiiruhtaa espanjalainen läheiseen apteekkiin ja ostaa isollaisen määrän opiumia, jolloin hän sivumennen kysäsee proviisorilta, joka on hänen vanha tuttavansa, Magendien morfiiniliuoksen ominaisuuksia.

Hetkistä myöhemmin on hän sähkösanomakonttorissa ja lähettää Havannaan pitkän tärkeän salakirjainsähkösanoman.

Sieltä palaa hän huvilaansa, avaa laatikon, jossa väkevältä tuoksuvat Invinciblesit ovat ja toisen, missä on erinomaisia Imperialesia, ja sanoo nauraen: "Ihmettelen, olenko unohtanut poikasena saavuttamani sikarien kiertämistaidon!" sekä alkaa käsitellä sikareja hyvin omituisella tavalla.

Hän on tavattoman kätevä, ja työ kuluu nopeasti, etenkin kun kummassakaan laatikossa ei ole viittäkolmatta sikaria enempää. Kääriessään ne erityiseen pakettiin sanoo hän hymyillen: "Nämät Imperialesit hienoille herroille ja nuo Inrinciblesit niille miehistöstä, jotka pitävät tupakoimisesta."

Kymmenen minuuttia myöhemmin on hän höyrypurressaan, missä suurikorvainen Juan ja tämän toveri odottavat häntä.

Juuri veneen irtautuessa rannasta tulee eräs konttoristi juosten konttorista tuomaan hänelle Havannasta saapunutta tunnustusta, että hänen sanomansa oli otettu vastaan.

Espanjalainen hymyilee tyytyväisesti silmäillessänsä sen läpi, ja purren höyrytessä Smaragdisaareen päin, asettuu hän päiväkatoksen alle ja syöpi kevyen lunchin, jonka hän on antanut lähettää muutamasta ravintolasta, hänen aikansa kun on ollut liian kallis ruuan ja juoman nauttimiseen tuhlattavaksi.

Syödessään tuumiskelee hän.

Ajatuksissaan liittää hän toisen erikoisseikan toiseen saadakseen suunnitelmansa niin täydelliseksi kuin mahdollista ja mutisee: "Samanlainen tapaus, aivan samanlainen tapaus!" Sitten heittää hän tutkivan katseen miehistöön. Koneenkäyttäjä ja peränpitäjä ovat espanjalaisia neekerejä, jotka jo kauvan ovat olleet hänen palveluksessansa ja ovat häneen kiintyneitä, koska hän on antelias isäntä. Heidän kanssaan on hän jo puhunut. "Toiset tekevät, mihin heitä käsken", ajattelee hän; "toiset molemmat tietävät, mikä heidän velvollisuutensa on, ja mitä he saavat, täyttääksensä sen."

Kello on nyt lähes kuusi. On yhäti tukahduttavan kuuma, mikä ei ole tavatonta näissä seuduin kesän alussa. Vaikka aurinko on jotensakin alhaalla taivaanrannalla, on hirmuisen tukala ilma, eikä mitään maatuulta ole vielä alkanut puhaltaa.

Siitä näkyy pian selviä todisteita. Purren lähetessä Smaragdisaaren maallenousulaituria, saattaa Balasco nähdä, että kaikki mr Vanstonen verannalla olevat naiset lakkaamatta käyttävät viuhkojansa, vaikka heidän pukunsa ovat ohuet kuni hämähäkinverkot.

Hän katselee ympärilleen ja havaitsee jotakin, joka tekee hänet sangen tyytyväiseksi. Lentokala on ankkuria heittämäisillänsä, selvästi vasta Korallisaarelta tultua. Sen kannella keksii hän Varonan ja Severancen, jotka hiljakseen kävelevät päiväkatoksen alla, ja Jack Blackeleyn, joka istuu saranatuolilla laiskeliaasti tupakoiden ja itseään leyhyttäen. Estrabon antaa käskyn peränpitäjällensä, -- Figaro muuttaa heti suuntaa ja liukuu jahdin luo, tämän juuri ankkuria laskiessa.

"Onko teillä ne kaikki?" huutaa Balasco innollisesti.

"On. Kiväärit, patroonit ja kanuunat ovat kaikkityyni lastihuoneeseen pantuina", vastaa Severance.

"Kaikki paitsi dynamiitti!" virkkaa kapteeni Thomas; "sitä en tahdo ottaa laivaan."

"Älkää sitte tulko maihin!" sanoo Estrabon.

"Miksikä ei?"

"Minulla on teille pikku äkkiyllätys", vastaa hän. "Tahtoisin tarjota teille päivällistä laivassa. Ottakaamme mukaamme pari naista, niin lähdemme hakemaan viileyttä. Merituuli on varmaankin alkanut puhaltaa ulohtaampana Golfvirralla."

"Näyttää kuin tulisi hirveän helteinen ilta", sanoo Billy veltosti.

"Tänään ei synny mitään maatuulta", virkkaa Varona.

"Herra Jumala, ettehän toki sitä tarkoita! Mikä saa teidät sitä luulemaan", kysyy Blackeley tylsän hämmästyksissään.

"Olen oleskellut liian kaavan Länsi-indiassa ollakseni tuntematta tiempo caloroson enteitä", vastaa nuori kuubalainen. "Tulee polttavan kuuma ilta -- vuoden ensimäinen."

"Se ei minua suurin hirvitä", sanoo Billy, "sillä Vanstonen perhe ja minä lähdemme pian pohjoiseen päin. Mutta se ei estä meitä voimasta laittaa iltaa itsellemme hieman mukavammaksi." Ja näin sanoen huutaa hän Balascolle, jonka höyrypursi juuri nyt on jahdin heittonuoraporrasten sivulla: "Pysähtykää silmänräpäykseksi! Se oli hyvä aate teiltä, don Estrabon, -- antakaa minun tulla Figaroon ja seurata muassanne maihin, niin noudamme ne naisista, jotka haluavat olla muassa."

"Niin, päivällinen jahdissa ja ihana purjehdusmatka kuutamassa", vastaa Estrabon innokkaasti. "Sanokaa kokille että minä tahdon puhua hänen kanssansa", huutaa hän Thomasille, silmät loistaen kummasta ilosta, sillä ankara kuumuus on tehnyt hänelle mahdolliseksi sangen luonnollisella tavalla voittaa yhden suunnitelman suurimmista vaikeuksista.

Kapteenin käskystä: "Ohoi, lähettäkää kokki perään", sukeltaa tämä herra esiin kapiisista, ja don Estrabon antaa hänelle määräyksen laittaa oivallinen päivällinen.

Sill'aikaa on Severance heittonuoraportaita myöten mennyt alas purteen, joka nyt ohjaa kulkunsa maallenousulaiturille.

Niinä lyhyinä silmänräpäyksinä, mitkä tarvitaan sinne tulemiseen, sopivat Billy ja Balasco asiasta.

"Hankkikaa ne naiset, mitkä voitte, mutta minä en ottaisi liian monta mukaan, vaan parempi on, jos saamme olla hieman itseksemme", ehdottaa Estrabon.

"Juuri minun ajatukseni", vastaa Severance, joka mieluisimmin ottaisi mukaan ainoastaan yhden naisen, sillä toisetkin pitävät hänestä ja mielellään tahtovat kuluttaa häneltä aikaa, joka hänen mielestänsä pitäisi nyt omistaa jakamatta miss Indra Vanstonelle.

"Meillä tulee silloin olemaan hauskaa!" virkkaa espanjalainen heidän rantaan tullessaan.

Mutta samassa kiinnittyy laituriin myöskin muuan soutuvene, ja Balasco hätkähtää hämmästyneenä, sillä siitä nousee Mastic, tullisalapoliisi.

Tämän tulo saattaa tehdä tyhjiksi kaikki espanjalaisen toiveet menestyksestä, sillä jos hän ottaa asevarat takavarikkoon -- hyvästi silloin ijäksi kaikeksi Balascon suuri suunnitelma!

Hän sanoo kiirehtien Severancelle: "Olkaa kiltti ja menkää ylös huvilaan ja pitäkää huoli, mitä tarvitaan. Tuo mies selvästi haluaa puhutella minua." -- Mastic on näet jo hoilannut hänelle, ja seuraavana silmänräpäyksenä on hän jo tullivirkamiehen luona.

"Mitenkäs menee. Estrabon?" kysyy salapoliisi ujostelematta, sillä hän ei koskaan enää karsastele espanjalaista veljyttään. Sitten jatkaa hän sanoilla, mitkä saattavat tämän epätoivoon: "Sain piljettinne eilisiltana, mutta koko päivänä ei ole tuullut hitustakaan, ollut vaan tukahduttavan kuuma ja Alligaattori-Pete ja minä olemme soutaneet kaksitoista tuntia ja paahtuneet Sisiliskolla tänne tullessamme. Mutta luulenpa tulevani ajoissa. Muutamasta purjeveneestä, jonka kohtasimme Sokurikekosaaren luona, huudettiin minulle, että tuolla olisi sahatavaroita." Hän osoittaa Korallisaarta.

"Niin", vastaa toinen innokkaasti, "kokonainen sissijoukkue ja joukko aseita, ampumavaroja ja dynamiittia."

"Tulimaista! Sepä saattaa tuottaa minulle ylennystä, se!"

"Mutta te tulette hieman liian myöhään", jatkaa Balasco. "He hyökkäsivät kaikki laivaan 'Kolme ystävää' eilisiltana ja lähtivät Kuubaan Bouthwellin seuraamina, mikä nähtävästi on heidän jäljillänsä."

"Kirottua! Ovatko he taas päässeet minulta pakoon?" ja salapoliisilta pääsee muutamia kirouksia puoliääneen.

"Antakaa minun kuiskata teille jotakin korvaan", sanon espanjalainen, joka nyt on tointunut ja nopeasti harkinnut seikan.

"Kuubalaiset roistot eivät ennättäneet ottaa kaikkia mukaansa, -- Bouthwell oli liian sukkela käänteissään. He jättivät kolmisen- tai nelisenkymmentä ampumavaralaatikkoa y.m. jäljelle Korallisaarelle."

"Jotka Bouthwell otti talteen, arvaan", nurisee Mastic.

"Eikä, ne ovat vielä jäljellä luullakseni" sanoo Balasco, iloissaan, että hän osaa valehdella niin hyvästi. Sillä jos Mastic tietäisi, että aseet ovat Lentokalassa, ottaisi hän ne luonnollisesti takavarikkoon, ja kaikki espanjalaisen sukkelat laskut olisivat turhia.

"Sitten otan ne ensi yönä! Alligaattori-Pete ja minä purjehdimme sinne heti."

"Luuletteko pääsevänne sinne tällä tuulella?"

"Saammehan koettaa."

"Niin, onhan se velvollisuutenne", sanoo Estrabon totisesti. "Antakaa minulle tieto, miten onnistutte. Voinko mitään muuta tehdä hyväksenne?"

"Voitte", nauraa Mastic; "hyvät sikarit kuluvat niin kauhean pian. Alligaattori-Pete ja minä olemme juuri tehneet lopun viimeisistä siinä erinomaisessa laatikossa, minkä annoitte minulle viime kerralla. Eikö teillä sattumalta ole muutamia sitä Lajia mukananne?"

"On muutamia", sanoo Balasco lyhyesti ja ottaa esiin pari kappalta ylenoivallista _Regalias Imperialeseja_.

"Hyvä, -- nyt saatan ryhtyä työhön", arvelee salapoliisi sytyttäessään sikarin ja palaa veneelle, jota soutaa Alligaattori-Peten laivapoika, lurjusnulikka.

Estrabon katsoo salapoliisin jälkeen ja mutisee: "Olipa todellakin onni, että pääsin irti! Jos hän olisi aavistanut, missä asevarat ovat, olisi kaikki rauennut turhiin. Nyt saa hän ponnistella koko yön päästäkseen Korallisaarelle... ei tunnu tuulen henkäystäkään -- ja huomenna!"

Hänen liikkuvat kasvonpiirteensä valaisee riemuitseva toivo hänen kääntyessään palaamaan huvilaan.

Täällä tapaa hän Severancen, joka sanoo hänelle helpostuneella äänenpainolla: "Sain ainoastaan kaksi naista kiinni."

"Mitkä sitten?" Kiihkeästi.

"Miss Vanstonen ja lesken. Pikku Rivers ja miss Woodbridge ovat Vortexin ja mr Vanstonen kera tämän ananaasi-istutnksilla. Minua ei ihmetyttäisi, jos jollakin heistä tekisi mieli päästä anopikseni", lisää hän nauraen.

"Ja miss Gertie?" kysyy Estrabon.

"Miss Gertien on vallannut ompelijatar", huutaa Rex, joka samassa tulee eteisessä. "Jos miss Gertie lähtee tänä iltana, on hänen pakko pitää lyhyttä pukua risteilyhuviretken kestäessä."

"Rex", puhkeaa hänen nuorempi sisarensa ankarasti sanomaan, katsahtaessaan alas kaiteen yli, "ole hyvä ja muista, että olen nuori nainen!"

Tämän muistutuksen tekee hän ylpeähköllä arvokkaisuudella, joka narraa Severancen hilpeästi nauramaan.

"Sinä kait seuraat mukana, Rex, arvatakseni?" sanoo espanjalainen.

"Luonnollisesti! Teen mitä hyvänsä saadakseni kunnon päivällisen ja vähän viileyttä tässä kuumuudessa."

"Silloin on seurue täysi", mutisee Balasco, sillä se on juuri semmoinen, kuin hän tahtoo.

Mutta miss Gertie tulee juosten portaita alas ja huutaa: "Seuraako luutnantti Varona myöskin mukana?"

"Luullakseni", vastaa Severance, joka nyt kiiruhtaa ottamaan kultasensa huostaansa: sillä Indra on tullut portaita alas sisaren vanavedessä. Hän näyttää sangen suloiselta puettuna keveimpään musliinipukuun ja ilmakkaimpaan vyöhyeesen. Hänet nähdessään salamoivat Balascon silmät, ja hän ajattelee riemastuneena: "Se on hänen hääpukunsa!"

Mrs Ormiston, joka on sangen soman näköinen merimiespuvussa ja pikkunen merimieshattu päässä, tulee nyt myös lisäksi, ja hän ja miss Vanstone menevät ulos verannalle mr Severancen ja Rexin kanssa.

Espanjalainen aikoo seurata heitä, mutta äkkiä säpsähtää hän ja mutisee: "Suokaa silmänräpäykseksi anteeksi!" ja hyökkää portaita ylös.

Huoneessansa ottaa hän piirongin laatikosta kiiruusti morfiiniliuospullon ja pikku ruiskun esiin, sanoen itsekseen: "Läheltä piti, että unohdin tämän!"

Niin kiiruhtaa hän alas taas ja on juuri ulos menemäisillään, kun pieni käsi rukoilevasti laskeutuu hänen käsivarrellensa ja Gertien pehmyt ääni kuiskaa: "Luuletteko voivanne olla luutnantti Ramonia vailla? Saatte liian monta herraa Lentokalaan harvoille naisille. Tervehtikää häntä, että minä pyydän häntä syömään päivällisen täällä kotona."

"Olen viepä tervehdyksenne", vastaa Estrabon kevyt empiminen äänessä.

"Siitä tulee hauska", sanoo nuori tyttö. "Mr Vortex, isä ja Ramon ja miss Rivers, Flora ja minä tulemme saamaan yhtä hupaisen päivällisen kuin tekin jahdissa."

"Toivotan teille mieluista iltaa!" Näin sanoen kumartaa espanjalainen kohteliaasti ja menee toisten luo ulos, missä miss Vanstone on selittänyt Severancelle ja leskelle, että Gertien pukuhommat ovat hyvin vakava asia. "Annoin hänelle kaikki pukuni, joita vailla voin olla", huomauttaa Indra, "ja hän on käyttänyt pukua toisensa jälkeen tuhlaavasti kuni..."

"Kuni tyttö, jolla ensi kerran on pitkä puku", nauraa mrs Ormiston.

"Niin, jos lainaisin hänelle useampia, saisin pian itse kulkea Gertien lyhyissä hameissa", vastaa miss Vanstone kauniisti punastuen.

Samassa tulee Rex innoissaan ulos eteisestä, huutaen: "Höyry käymähän, kapteeni!" ja seurue lähtee, Balascon laskiessa itsekseen heidät ja sanoessa: "Nyt on minulla muassa kaikki, joita tarvitsen."

Viisi minuuttia myöhemmin viepi Esrabonin höyrypursi heidät Lentokalaan, jonka heittonuoraportaita ylös Severance auttaa naiset, jotka ovat hyvin iloissaan päästessään avaran aurinkoteltan alle, joka suojaa sen valkeaa kantta.

Yleensä ovat he niin hilpeä seurue, kuin koskaan on astunut johonkin huvijahtiin, ja se on sangen paljon sanottu, sillä mikä on hauskempaa, kuin risteilyretki merellä, kun naiset ovat kauniit, rakastettavat ja meritaudittomat, ja herrat kohteliaat ja huomaavaiset, ja laivassa on viinejä ja sikareja yltä kyllin?

Mutta Estrabon on heistä kaikista iloisin. Hänen tummat silmänsä loistavat riemuavasta hehkusta, ja hänen naurunsa helähtää pehmeästi ja sointuvasti. "Miksi en olisi iloissani", ajattelee hän; "eikös nyt häämatkani ala?"

Omituista kyllä ei hän Varonalle vie miss Gertien sanaa, vaan menee suoraan ohjaushyttiin, missä kapteeni Thomas seisoo ruorirattaan ääressä, ja sanoo jännittyneellä kiihkolla, mikä tuntuu ihan tarpeettomalta: "Tarvitsetteko niitä ylimääräisiä apumiehiä, kapteeni?"

"Niin, kyllä kait on hyvä, että otan ne, koska nyt lähdemme merelle", vastaa tämä.

"Kuten tahdotte", sanoo Estrabon. "Kiinnitän purren poijuunne."

Sen hän tekeekin ja käskee väkensä tulla laivaan, jolloin hän komentaa Juanin ja Pablon keulapuoleen matruusien joukkoon ja sanoo kapteenille, että Figaron perämies voi hoitaa ruoriratasta niin usein, kuin tarvitaan, ja koneenkäyttäjä asettua alas konehuoneeseen auttamaan Lentokalan koneenhoitajaa.

"Annan peränpitäjänne hoitaa hetkisen ruoriratasta, samalla kun itse tarkastan häntä, ja jos hän tekee sen tyydyttävästi, saa hän vuorotella kanssani. Minun koneenkäyttäjäni saattaa selittää koneistomme teidän koneenkäyttäjällenne ja ilmoittaa, miten hän käyttäytyy", sanoo Thomas ja aukaisee yhden ikkunoista ohjaushytissä, mikä on välittömässä yhteydessä konehuoneen kanssa, se kun on sijoitettu jotensakin pitkälti keulapuoleen, antaakseen suurempaa tilaa perähyteille.

Ylhäiseltä paikaltansa saattaa kapteeni katsoa suoraan alas sinne, ja hän huutaa nyt koneenkäyttäjälle: "Sandy, anna minulle tieto, miten uusi apumies menettelee."

"Lähettäkää hänet vaan alas, kapteeni, minä kyllä pian otan selvän, mihin toveri kelpaa!" vastaa hilpeä Skotlanniksi murtava ääni. Ankkuri on nyt nostettu ja Thomas soittaa kelloa, jonka jälkeen Lentokala lähtee etsimään viileyttä Golfvirran aukeilta kulkuvesiltä.

Kaiken tämän havaitsee kiikarilla lohduttamaton nuori nainen eräästä Vanstonen huvilan yläkerroksen ikkunasta. Miss Gertie odottaa, että nuori Varona tulisi, mutta hän ei tulekaan.

"Eiväthän he lähetä ketään maihin", mutisee hän pettyneenä. "Oo. Herra Jumala, nyt nostavat he ankkurin!" Hän sieppaa olkihatun ja hyökkää rappusia alas, vaikka ompelijatar huutaa hänen jälkeensä: "Olen valmis nyt koettamaan, miss."

"Olen pian takaisin!" kirkuu Gertie vastaukseksi ja kiiruhtaa puutarhan kautta rantalaiturille, juuri parhaiksi nähdäkseen Lentokalan katoavan näkyvistä muutaman matalan vihreän saaren taakse puolen peninkulman päässä sieltä.

"Miksei hän tullut maihin, kun minä pyysin häntä?" puhkeaa hän sanomaan. Niin lentää yht'äkkiä kamala ajatus hänen mieleensä. "Ramonillla on nuo aseet mukanansa -- ehkä hän menee niiden kanssa Kuubaan samalla." Ja seuraten tavallista naisten logiikkaa pelästyy hän kovin ja ajattelee: "Tuo kauhea Balasco! Hän on niin innokas isänmaanystävä ja kiihdyttää tietysti Ramonia muistutuksilla hänen velvollisuudestansa! Ramonhan sanoi, että nuo aseet saattoivat olla Kuuban elinasia. Hän menee johonkin niiden kanssa. Hänellä ei ollut rohkeutta sanoa minulle jäähyväisiä -- se olisi musertanut meidän kummankin sydämet." Hän on pyörtymäisillään ajatellessaan Toveria ja mutisee valkoisin huulin: "Espanjalaiset murhaavat kaikki vankinsa."

Mutta tässä kohtaa hänet lohdutuksen säde.

Hän kuulee laiturin luota äänen, joka sanoo: "Hyvä, nulikka, jos olet sovittanut sen puutarhavaunullisen hyvästi veneeseen, niin lähdemme Sisiliskoon."

Se on Masticin ääni, tuon kiltin tullisalapoliisin, joka oli luvannut suojella Ramonia vaarasta.

Gertie kiiruhtaa laiturin reunalle ja huutaa innokkaasti: "Mr Mastic! Mr Mastic! Kiiruhtakaa ja tulkaa tänne, minulla on jotakin teille sanottavaa! Muistattehan minut, Gertie Vanstonen, joka puhelin teidän kanssanne lunchia syötäessä joitakuita päiviä sitten?"

"Niin, muistan teidät sangen hyvin", vastaa tullivirkamies. "Tulen silmänräpäyksessä. Sinä pysyt veneessä, lurjusnulikka!" Ja niin sanoen hyppää hän maallenousulaiturille, kiiruhtaa portaita ylös, yhä poltellen yhtä Estrabonin sikareista ja sanoo: "Palvelukseksenne, miss Gertie, mitä voin tehdä hyväksenne?"

Gertie ilmaisee hänelle epäluulonsa, joille salapoliisi katkerasti nauraa ja sanoo: "Ei mitään vaaraa siitä; aseet ovat tuolla saarella, mistä minä ne otan takavarikkoon, niin pian kun saavumme sinne."

"Ko... Korallisaarellako?" änkyttää Gertie.

"Niin varmaan! Sen sain tietää don Estrabonilta tuskin kaksikymmentä minuuttia sitten."

"Sitten ei don Estrabon sanonut teille totuutta!" kuiskaa tyttö kauhistuneena. "Aseet ovat jahdissa."

"Mitä!" sähisee Mastic.

"Niin, don Estrabonilla oli selko kaikesta: hänhän se ehdotti sitä -- hän puhui Ramonin ja meidän Billymme kanssa siitä aamulla, he menivät sinne iltapuolella ja hakivat ne. Näin kiikarillani, miten he kantoivat ne laivaan. Ettekö nähneet Lentokalan juuri laskevan ankkuria tullessanne?"

"Tulimaista! Oletteko varma olevanne oikeassa?"

"Olen. Mitä varten he muuten olisivat sinne menneet?"

"Kirottua!"

"Teidän täytyy auttaa minua estämään Ramonin palaamasta Kuubaan. Mitä auttoi sitten, että pelastin hänet henkiin? Mikä oikeus on hänelle antaa tappaa itsensä, kun hänen on elämisestänsä kiittäminen minua?" mutisee Gertie käsiään väännellen.