Part 11

Estraboninkin on pakko, kun miss Vanstone hänet esittää, sanoa: "Kuuban ystävä on minunkin ystäväni!" Mutta hänen silmänsä ovat kadottaneet loistonsa ja hänen huulensa vavahtelevat. Hän on kuni halvattu. Hän ei voi, hän ei tahdo uskoa sitä -- mutta nauravat kuiskaukset, mitkä saavuttavat hänen korvansa, tekevät hänet melkein mielipuoleksi.

"Ajatelkaas, don Balasco", sanoo Gertie leikikkäästi hänelle, "tuhma Rex väitti, että Indra oli hänelle antanut eropassit. Mutta Billy on takaisin voittanut alan."

Tämän vahvistaa se, mitä hän kuulee nuorelta naiselta ja nuorelta herralta itseltään.

Varonan puhe taistelusta kaikuu vielä Indran korvissa, ja hän kuiskaa: "Isä, meidän pitää estää Billymme menemästä uudestaan sotaan."

"Te tiedätte, että on vaan yksi tapa tehdä se", sanoo Cid tyynesti, mutta hänen silmänsä antavat painoa hänen sanoilleen.

Tyttö luopi silmänsä maahan hänen katseensa edessä ja mutisee kukkaa rikki poimiessaan: "Minun täytyy mennä tanssisaliin vieraitamme katsomaan ja pitää huoli, että he tanssivat." Mutta samalla kun hän menee avonaisesta lasiovesta, heittää hän hellän silmäyksen Billyyn ja sanoo kädellään viitaten: "Olen silmänräpäyksessä takaisin."

Se on silmäys, joka tekee espanjalaisen epätoivoiseksi, sillä nyt _uskoo_ hän.

Hän horjuu verannalle ja saa siellä uuden pistoksen Rexiltä, joka lyö hilpeästi häntä olkapäälle ja sanoo nauraen:

"Näittekös? Romeo ja Julia taas. He olivat ennen toisiinsa rakastuneita, mutta Indra käyttäytyi kuin oikea hupakko, mutta nyt luulen kaiken tulevan selville taas."

Että kaikki tulee selville taas, merkitsee don Balascolle, että kaikki menee hullusti. Hän kuljeksii puutarhan varjoisilla kujanteilla, väännellen käsiään ja oihkuu: "_Dios mio_! Olen niin avuton!" ja epätoivossaan käyden intomieliseksi, mutisee hän: "Jumala armahtakoon Balasco raukkaa, jonka sydän vuotaa verta."

Samassa satuttaa ilkeä sattumus, että hän kuulee ääniä ylhäältä verannalta. Ne tulevat Flora Woodbridgelta ja Amy Ormistonilta.

"Ja kuinka käy nyt toisen, Espanjalaisparan, nyt kun sir Lancelot on saapunut?" nauraa Flora.

"Oo, romantillinen espanjalainen saattoi ajanvietteenä käydä laatuun. Miss Vanstone pitää huvittelemisesta", mutisee kaunis leski.

Silloin herää äkkiä Estrabonin espanjalaisessa sydämessä tuo etelämaisen intohimon toisintolaji, joka sen tekee usein vaaralliseksi, niin, onnettomuutta luottavaksikin sen esineelle. Hän mutisee käheästi itsekseen: "Kostoa! Indra, olen muistava valani. Sinun kauneutesi on kuuluva minulle, eikä kellekään muulle!" ja niin kuljeskelee hän troopillisten lehtokujien läpi puoleksi tupertuneena iskusta, joka on hänelle muuttanut tämän kauniin illan Helvetin haamuja täynnä olevaksi Vapunyöksi, jonka kuluessa hän sisäisesti keskustelee hänen saatanallisen majesteettinsa kanssa.

Tässä ei häntä häiritse juuri kukaan, sillä kaikki muut huvittelevat oivallisesti. Musiikin sävelet kuuluvat hyväilevinä tanssisalista, missä nyt tanssitaan _farandolia_, sillä juhla on vähitellen saanut kuubalaisen leiman vastatulleen sissin kunniaksi.

Mutta vaikka Severance menee sinne, ei hän astu tanssisaliin sisään, vaan istuu ulkona pikku verannalla ja tyytyy katselemaan sisään. Kaikki nuoret naiset tulevat juosten hänen luoksensa kotiljongin paussien aikana, ja kaikki laulavat ne samaa nuottia: "Ettehän anna pukunne estää ottamasta illallisiin osaa?"

"En", vastaa sir Galahad, joka huomaa Venuksen ihanuuden yhtä miellyttäväksi kuin Marsin urhoollisuuden, "minä tulen sinne yhtaikaa sampanjan kanssa."

Niin kuluu juhla kaikessa riemussa, ilman että kukaan näyttää kaipaavan Balascoa erittäin paljon, ehkä Gertie kerran kysyy: "Rex, missä on don Estrabon?"

Ja poika vastaa: "Oo, hän on alhaalla puutarhassa. Kysyin, puuttuiko häneltä jotain, ja hän vastasi, että häntä vaivasi hermokipu."

"Hyvä, jollei hän tule paremmaksi, niin on minulla jotain, mikä tuottaa hänelle helpotusta", sanoo miss Gertie, joka ei vielä ole unohtanut olleensa sairaanhoitajatar.

Sitten kokoontuvat kaikki pallohuoneeseen kruunaamaan iloista iltaa kunnon illallisella.

Raikuvien hurraahuutojen kuuluessa esittää Ramon maljan uudelle Kuuban ystävälle, ja se tyhjennetään vaahtoavassa sampanjassa.

Mutta kaikella on loppunsa, hauskallakin. Vieraat ovat menneet pois, muutamat huvilaan makaamaan, toiset veneille lähteäkseen kukin kotiinsa.

Suuri hinaaja-alus on juuri puhkien mennyt matkoihinsa viimeisten Key Westistä olleiden vieraitten kera, mutta Billy Severance istuu yhä tupakoiden yhdellä biljaardihuoneen ulkopuolella olevista pikku verannoista, ja Indra Vanstone menee hänen luoksensa ja sanoo: "Nyt ovat ne kaikki poissa."

Veranta on jotensakin eroitettuna muusta maailmasta, sillä sitä kehystävät molemmilla puolilla tiheät pensaikot, ja sitä peittää suuri markiisi, vaikkakin sitä etupuolelta suojaavat ainoastaan kukkivat oleanderit.

"Olen ajatellut, miss Vanstone", sanoo nuori mies, hitaasti imeskellen sikariaan, "että elämäni on kuni yksi noita loppuunpalaneita kiinalaisia lyhtyjä, joita olette ripustelleet tänne ympäriinsä -- ne eivät koskaan enää valaise, ja jos ne sammuvat niitä tuskin kannattaa sytyttää uudelleen."

"Ajattelette yhä mennä Kuubaan?" kysyy Indra pelokkaasti.

"Niin, enpä luule minulla olevan mitään muuta tekemistä. Olen luvannut tulla. On vaan yksi asia olemassa, joka säädyllisesti voisi minut siitä pidättää."

"Ja mikä se on?" Nuori nainen luo silmänsä alas ja näyttää kainon ja suloisen näköiseltä hänen yläpuolellaan riippuvan, sammumaisillaan olevan kiinalaisen lyhdyn heikossa valossa.

"Sinä!"

"Oo, Billy!"

"Ajatteletko taasen kehoittaa minua rupeamaan työtä tekemään?"

"En, Billy!"

Heidän silmänsä kohtaavat toisensa, ja nuori mies kuiskaa: "Mitä nyt? Itketkö?"

Vastaukseksi änkyttää tyttö: "Billyni! Minä... minä olen ollut niin onneton!" Mutta ei ole sitä enään, sillä väkevät käsivarret, joita hän rakastaa, ympäröivät hänet, ja hänet painetaan leveää rintaa vastaan, jota hän on ikävöinyt, ja huomaa olevansa siinä niin onnellinen, kuin nainen voi olla.

Mutta tämä on hirmuinen näky don Estrabonille, joka juuri sattuu kulkemaan ohi, ja se herättää rajuja intohimoja hänen rinnassansa.

Hän horjuu pois ja mutisee itseksensä: "Billyni! Minun Billyni! Hän tahtoi lähteä sotaan. Jospa autettaisiin häntä siihen!"

Niin sukeltaa hänen nopeatajuisissa aivoissansa esiin viekas neuvo hänen saatanalliselta majesteetiltansa, hänen silmänsä loistavat vahingonilosta, ja hän nauraa matalaa, soinnukasta naurua ja mutisee pehmeällä etelämaisella murteellansa: "Minun Billyni tahtoi lähteä Kuubaan! _Dios mio_! Hän on saapa tulla sinne!"

Niin kuljeksii Estrabon ympäriinsä neuvotellen Mefistofeleen [piru] kanssa, siksi kunnes hän sattuu luomaan silmänsä Lentokalaan, jolloin don Balasco hitaasti, paussi joka sanan välissä, ikäänkuin kahta ja kahta yhteensovittaen, lausuu: "Jahti... aseet ... Varona! Se on sama kuin sissi!"

Mutta päästäen epätoivon huudon oihkii hän sitten: "_Mi querida! Mi alma!_ Se ei voi sinua minulle lahjoittaa takaisin!" Ja äkkiä muuttunein mielentiloin purskahtaa espanjalainen raivokkaaseen itkuun, kuten pikku lapsi, jolta on lelu ryöstetty.

Kolmas kirja.

Don Balascon huviretki.

Neljästoista luku.

Suunnitelma kypsyy.

Tukahuttaen mielenliikutuksensa mutisee espanjalainen. "Minun täytyy nukkua. Minun täytyy olla vahva huomenna. Minun pitää voittaa itseni, jotta voin voittaa heidät", ja niin sanoen jättää hän puutarhan, missä hän on pitänyt neuvottelunsa Asmodeuksen [piru] kanssa, menee leveitä portaita ylös ja astuu huvilaan, jonka ovet ovat yhä auki, sillä vaikka yö on jo jotensakin pitkälle kulunut, ei osa vieraista ja suurin osa palvelijoita vielä ole mennyt makaamaan.

Kohteliaasti eväten Blackeleyn kehoituksen istuutumaan ja polttamaan sikarin hänen kanssaan, menee Estrabon suuren eteisen läpi ja portaita ylös, missä avun enkeli hänet kohtaa.

Se on pikku Gertie, joka sanoo: "Kuulin Rexiltä, että teillä oli hermokipuja, ja olen ottanut mukaani jotakin, joka voi auttaa teitä nukkumaan. Te todellakin näytätte olevan sen tarpeessa. Parka! Teillä on täytynyt olla hirmuiset tuskat!"

Kasvot, jotka hän näkee, näet osoittavat jälkiä rajusta mielenliikutuksesta. Balasco näyttää äkkiä vanhentuneen. Hänen silmissään on raivokas ja kärsivä ilme, hänen huulensa vavahtelevat, ja kädet vapisevat hermokkaasti.

"Tässä on minulla jotakin, jonka tohtori Granite jätti Ramonia varten, jos hän tulisi hermoheikoksi ja levottomaksi. Onneksi on hän tullut niin vahvaksi ja tukevaksi, että pullo on aivan liikuttamaton."

Hän ojentaa espanjalaiselle pienen morfiiniruiskun ja pullon, jossa on nimilappu: "Magendien morfiiniliuosta" "Kymmenen tippaa tätä", sanoo hän kokeneen sairaanhoitajattaren varmuudella, "on kolmasosa grammaa, ja se on parahultainen annos; mutta jos se ei tuottaisi lepoa, niin ottakaa tunnin kuluttua kymmenen lisää."

"Kuinka pitkän unen se antaa minulle?" kysyy Estrabon nopeasti.

"Tohtori Granite sanoi, että yksinkertainen annos luultavasti antaa kuuden tunnin unen."

"Ah, kuusi tuntia on juuri, mitä tarvitsen. Kuuden tunnin unhotus! Sitte olen kylläksi vahva täyttääkseni työni."

Ja niin sanoen menee hän kiiruusti huoneeseensa nuoren naisen hieman ihmetellen katsoessa hänen jälkeensä ja ajatellessa: "Hänen työnsä! Mutta hänellähän ei ole mitään!"

Sitten luulottelee hän, että sen täytyy olla Indran risteilyhuviretki, jolle Estrabon omistaa huomionsa, tai jokin isänmaallinen toimi. "Ajatteles, jos hän aikoisi houkutella Ramonin ulos sotaan!" mutisee tyttö kauhusta värähtäen, mutta tyyntyy sitten virkkaen: "Pah! Ramon ei ole kylliksi vahva taistelemaan vielä moneen viikkoon, ja siitä olen iloissani!" Kummallinen tunne sairaanhoitajattaressa!

Sisällä huoneessansa sanoo Balasco: "Kuusi tuntia! Niin, sitä tarvitsen", ja täyttää pikku ruiskun kymmenellä tipalla, mutta pysäyttää itsensä äkkiä ja mutisee: "Hitto viel Tässä minulla on haettu kortti! Nyt ei minun enään tarvitse tuumiskella sitä -- suunnitelmani avainta!" Hän luo omituisen silmäyksen morfiiniliuokseen ja puhkeaa sanomaan: "Kiitos, pikku kullannuppuseni, joka annoit sen käteeni!" samalla heittäen lentomuiskun sille suunnalle, jossa hän otaksuu miss Gertiellä olevan huoneensa ja kiittää häntä asiasta, mikä saisi tämän hellän pikku sydämensä jähmettymään, jos hän siitä tietäisi.

Seuraavana silmänräpäyksenä rupeaa hän levolle, pistettyään ruiskun terävän pään käsivarteensa ja ruiskautettuansa nesteen siihen, ja huolimatta häntä yhä vahaavista sieluntuskista, nukahtaa hän hymy huulilla ja mutisten: "Huomenna tulevat he nukkumaan. _Caramba_! semmoinen herääminen!"

Kuuden tunnin ruumiillisen virkistyksen jälkeen hypähtää Estrabon sängystä. Häntä kohtaa polttavan kuuma päivä. Tuskin tuulahdustakaan käypi, ja polttava aurinko osoittaa, että ollaan huhtikuussa, ja että Smaragdisaari on kuuman vyöhykkeen rajalla.

Kello on lähes kymmenen.

Hän pukeutuu kiireesti ja päättävästi ja menee ruokasaliin, missä hän löytää useat herroista. Useimmat naiset eivät vielä ole näyttäytyneet, mutta miss Vanstone on siellä ja näyttää hieman kainolta, vaikka säteilevän kauniilta, uusi loiste silmissään -- hänellähän on kihlattunsa vieressään.

Severance on yhä harmaassa puserossa, korkeavartisissa saappaissa, niinkuin eilisiltanakin, mutta ne ovat perusteellisesti harjatut. Sitä paitsi on hänellä yllään kevyt päällystakki, joka on mr Blackeleyn oma ja liian pieni hänelle. Hän nauraa itse pukuaan ja sanoo: "Jack on ainoa, joka koossa lähenee minua, vaikka hänen takkinsa on hiukan liiaksi ahdas, mutta paitojen puolesta ei kukaan Smaragdisaarella voi minua avustaa."

"Minä menen Key Westiin tänään höyrypurrrellani, -- sähkötänkö teidän kohverttejanne?" kysyy Balasco.

"Olkaa hyvä ja sähköttäkää S:t Jamesin hotelliin Jacksonvillessä", sanoo Billy ja lisää: "Olen rajattoman kiitollinen teille."

"Ja minäkin olen sitä", selittää Indra, "mutta se on vaan yksi don Estrabonin minulle tekemistä palveluksista."

Hänen silmänsä ovat kiitollisuutta täynnä, ja hän kokoaisi hehkuvia hiiliä espanjalaisen pään päälle, jollei tämä jo palaisi etelämaisesta intohimosta. Balascon rakkaus ei ole sitä laatua, joka tyytyy tulemaan hyljätyksi, vaan intohimo, joka on sekä uhkaus että vaara naiselle, joka on sen esineenä.

"Milloin alkaa risteilyhuviretki, Indra?" kysyy mr Vanstone pöydän päästä.

"Ei ennen kuin huomenna, -- emme voi lähteä matkalle tänään. Naiset tuolla ylhäällä ovat niin väsyksissä eilisen juhlallisuuden jälkeen -- sitäpaitsi Gertie on kerrassa pitkiä pukuja vailla", hymyilee miss Vanstone veitikkamaisesti ja katsoo sisartansa, joka punastuu koulutyttömäisellä kainoudella ja painaa päänsä.

"Pitkiä pukuja vailla?" huutaa Rex. "Hänhän juuri justiinsa on saanut ne."

"Mutta Annie, ompelijattaremme, parastaikaa ompelee muutamia uusia", ilmoittaa Indra.

"No, sinä varmaan pian itse tulet tarvitsemaan joukon pukuja, otaksun minä", nauraa Vanstone ja lisää isällisen näköisenä: "Billy, miksi Indra tahtoo meitä kaikkia New Yorkiin ensi viikolla?"

Sitten kuulee Estrabonin korvat joitakuita sanoja, jotka ärsyttävät häntä ja herättävät hänen vihaansa, ja jolleivät hänen hermonsa olisi vahvistuneet unesta ja niitä pidetty ankarassa kurissa, olisi espanjalaiselta kentiesi päässyt raju; raivokas mielen purkaus.

Hän kuulee nimittäin Rexin koulupoikamaisella leikillisyydellä puoliääneen kuiskaavan nuoremman sisarensa korvaan: "Otaksun, että asia päätettiin eilen illalla verannalla. Gertie, milloin pannaan Billy teurastuslavalle?"

Gertie vastaa iloisella naurunhihityksellä, ja Balasco kertaa ivallinen vapajaminen pehmeässä äänessään: "Milloin pannaan meidän Billymme teurastuslavalle? _Diantre_! Se oli hauskuttava lausetapa!" ja hän päästää vahingoniloisen naurun.

Mutta miss Vanstone on liian onnellinen antaakseen muutamain pilasanojen häiritä itseään. Hän punastuu kevyesti ja katsoo vieressään istuvaa jättiläistä sanoessansa: "Billyä ei ollenkaan teurasteta, minä en aijo antaa hänen mennä sotaan."

"Eikö hän lähde Kuubaan?" kysyy Varona pöydän toisesta päästä. "Mutta nuo asevarat sitten? Olin ymmärtävänäni mr Vortexin kertomuksesta, että kolmisen tai nelisenkymmentä laatikkoa on vielä jäljellä tuolla saarella."

"Niin. Kaksikymmentä laatikkoa patroonia ja viisikolmatta kiväärejä ja yksi pikaa-ampuva kanuuna", vastaa Severance kevyesti.

"Ne eivät saa mennä hyvältä asialta hukkaan!"

"Oo, yöilma ei niitä ollenkaan vahingoita. Minä katsoin itse, että ne olivat preseningeillä hyvin peitetyt, ennenkun tulin tänne. Mutta ajattelen kumminkin olevan parasta, että ryhdymme niiden kera toimiin", huomauttaa amerikkalainen.

"Miksei mentäisi jahdilla saarelle ja haettaisi ne?" ehdottaa Estrabon innollisesti.

"Niin, se olisi oivallista! Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, mr Vanstone?" sanoo Ramon.

"Oo, tehkää kuin tahdotte", vastaa isäntä huolimattomasti. "Kunhan ette saata minua riitaan eno Samin [Yhdysvaltain hallitus] kanssa."

"Siitä kyllä pidämme huolen", sanoo Estrabon merkitsevästi. Molemmat toiset nuoret herrat sopivat sitten, että he menevät saarelle jahdilla varhain iltapuolella ja lastaavat asevarat siihen saadakseen ne varmempaan säilyyn.

"Me jätämme ne sinne vaan päiväksi tai korkeintaan kahdeksi, mr Vanstone. Sitten tulen kyllä keksimään keinon saattaakseni ne oikeaan paikkaan", sanoo Severance tahtonsa täytäntöön panemiseen tottuneen miehen päättäväisyydellä.

Näitä suunnitelmia kuuntelee Estrabon loistavin silmin. Ehdotettu toimenpide on askel eteenpäin tiellä, jonka hän on viittonut itselleen -- ja muille.

Sikarinsa sytytettyhän menee hän ulos ja istuutuu verannan varjokkaimpaan osaan imeskelemään yhtä erinomaisia Imperialestaan, tuultumaan ja rauhassa asiaa ajattelemaan.

Pian kuulee hän vihellyksen, ja kun hän katsahtaa ylös, huomaa hän höyrypurtensa liukuvan laiturin ääreen tuoden mukanaan hänen postinsa Key Westistä.

Pari silmänräpäystä myöhemmin saa hän kirjeensä ja sanomalehtensä venheen perämieheltä.

"Enempiä määräyksiä?" kysyy tämä.

"Pitäkää höyry vireillä. Minun täytyy lähteä pistäytymään Key Westissä tänään." Neekeriperämies poistuu.

Lukematta kirjeitään, jotka kaikki koskevat tupakka-asioimisia, pistää espanjalainen ne taskuunsa. Hänen polvillaan on sanomalehti, _Päiväntasaajan kansanvaltainen_, jossa muutamat suurilla, harvennetuilla kirjasimilla painetut päällysnimet vetävät hänen katseensa puoleensa. Hän ottaa sen ylös ja lukee kasvavalla mielenkiinnolla.

_Toverin_, sen aluksen; jota Mastic on haeskellut, on espanjalainen tykkivenhe ottanut kolmen peninkulman päässä Kuuban rannikosta. Laivassa oli aseita, ja sen matkustajat olivat suurimmaksi osaksi Kuuban kansalaisia Yhdysvalloista, ehkä jotkut heistä olivat sukuperältään amerikkalaisia, niiden joukossa muuan Ona Milton, sanomalehtimies ja Key Westin _Moskiitto_ lehden ulosantaja. Vaikka alus purjehti amerikkalaisella lipulla, ja vaikkei väestö eivätkä matkustajat tehneet minkäänlaista vastarintaa, kumminkin kaikki vangittiin, kahlehdittiin ja, ehkei tosin heitä heti paikalla kuoliaaksi lyöty, kuten ensin oli ollut espanjalaisten aije, vietiin he Havannaan ja heitettiin Mono Castleen vankeina _incommunicado_, s.o. ilman oikeutta asettua yhteyteen kenenkään kanssa, käyttää lakitieteellistä avustajaa tai edes ilmoittaa Amerikan hallituksen edustajalle. Heidät tulisi tuomitsemaan sotaoikeus, ja otaksuttavasti ammuttaisiin he samana päivänä. Niin väittää ainakin sanomalehti, joka lisää, että koko Key West on suuresti kiihtynyt, siellä kun on monta vangittujen ystävää.

Nämät ovat mieluisia uutisia don Balascolle, osittain sentähden, että hän saa tietää muutamia Kuuban puoltajia lisää taas tuhotun, mutta varsinkin sentähden, että ne tekevät sen sukkelan suunnitelman, mikä hänellä on päässään, vahvaksi kuin toisen Gibraltarin.

"Indran täytyy saada kuulla tämä", ajattelee hän ja on pian sisällä ruokasalissa, jossa häntä ympäröivät kauniit ja iloiset kasvot ja sirot puvut, sillä naiset ovat vihdoinkin tulleet alas aamiaiselle, ja koska lämpömittari antaa heille tilaisuuden siihen, ovat he pukeutuneet ilmakkaimpaan muslimiin ja patistiin. He juttelevat innokkaasti lähenevästä risteilyhuviretkestä, jonka Indra on luvannut heille, ja Amy Ormiston huomauttaa: "Huomenna kiidämme raittiissa merituulessa."

"Älkää unohtako, don Balasco, että teillä on ylin huolenpito huviretkestämme!" sanoo hänen nuori emäntänsä laiskeliaasti leyhytellen itseään viuhkalla ja hymyillen katsahtaen häneen.

"Olen aina palvelukseksenne, señorita Vanstone", sanoo espanjalainen, ääni keveästi värähtäen ja kumma välähdys silmässä, kun hän luo sen Indraan.

Sillä juuri Indran virkkaessa: "Teillä on ylin huolenpito huviretkestämme!" sikiää hänen viekkaissa aivoissansa hänen laatimansa suunnitelman itse loppuponsi --- suunnitelman niin kekseliään ja pirullisen, että itse Saatana olisi voinut siitä ylpeillä, suunnitelman, jossa on monta eri astetta, mutta joka lopuksi oli viepä Indra Vanstonen Estrabon Balascon syliin morsianna, joskin vastahakoisena. Omituista kyllä, ei näet espanjalainen, kaikesta aistillisesta intohimostaan huolimatta ole koskaan ajatellut muuta kuin avioliittoa sen nuoren naisen yhteydessä, jonka hurmaava sulo on vieroittanut hänet sanomaan itselleen: "Minä, Estrabon Balasco, olen hänet voittava ja omistava, hänen kauneutensa on yksinomaan kuuluva minulle eikä kenellekään muulle miehelle maan päällä!"

Tämän lentäessä hänen mielessänsä valtaa hänet niin raju voitonilo, ettei hän, pelosta ilmaista itsensä, uskalla jäädä paikoilleen. Luoden salavihaisen katseen "meidän Billyymme", joka istuu hilpeästi keskustellen Amy Ormistonin kanssa, ja itsekseen nauraen: "Ihmettelenpä, mitä tuo mies sanoisi tai tekisi... jos hän tietäisi... jos hän tietäisi!" menee hän sentähden ulos etukatokseen ja alkaa tupakoida taas, -- iloisena ja tyytyväisenä kuin paha henki, joka ensiksi keksi amerikkalaisen valtioviisauden.

Pian sen jälkeen tulee miss Vanstone ulos hänen luoksensa ja sanoo leikikkäästi: "Te näytätte hylkäävän minut tänään, señor Balasco." Ehkä hän on arvannut jotakin, sillä hän jatkaa: "Minulla on pikku salaisuus teille, -- minulle on tapahtunut jotakin hyvin onnellista. Viikon päästä lähdemme täältä, ja kuukauden ajalla menemme mr Severance ja minä naimisiin. Me toivomme, että tulette New Yorkiin häihin."

Tavassa, jolla hän sanoo tämän, on jotakin puolustelevaa. Kenties Indra nyt näkee, että hän on ollut ystävällisempi don Estrabonia kohti, kuin hänen ehkä olisi pitänyt olla.

Mutta Estrabon katsoo häneen ja vastaa iloisesti hymyillen: "Olen kyllä oleva häissänne mukana, siihen saatatte luottaa."

"Se ilahduttaa minua sanomattomasti", vastaa miss Vanstone. "Mutta minulla on toinen suosionosoitus teiltä pyydettävänä -- vapauttakaa minut kokonaan pikku huviretkemme huolenpidosta. Minä..."

"Ahaa! Teillä on nyt jotain parempaa toimittamista?"

"Ehkä!" hymyilee tyttö veitikkamaisesti.

"Mr Severancella tulee luultavasti myöskin olemaan paljon tehtävää", sanoo espanjalainen nauraen ja lisää innollisesti: "Älkää huolehtiko mistään. Minä pidän huolen kaikesta."

"Hyvä, minä jätän koko asian käsiinne", sanoo Indra, "aina juomavaroihin ja sampanjagroggeihin saakka!"

"Sampanjagroggit! Ne ne juuri ovat erikoisalaani", nauraa Balasco.

Ja Vanstone vanhempi, joka sattumalta pilkistää yhdestä ikkunasta, menee tästä hänelle takuuseen sanoen: "Älkää suinkaan millään mokomin antako kenenkään muun laittaa groggia huvimatkalla! Minä olen maistanut don Estrabonin panosta Key Westissä."

Luoden silmäyksen vielä kädessään olevaan sanomalehteen ajattelee Balasco yht'äkkiä: "Tulimaista, unohdin! Ilo viime hoksauksestani karkoitti kertomuksen Toverista päästäni."

Sitten mutisee, hän merkitsevästi: "Hänen pitää tietää, mitä merkitystä sillä on hänelle", ja koska Indra on palannut ruokasaliin, seuraa hän häntä puhuakseen uutisen Amerikan kansalaisten vangitsemisesta ja melkein varmasta kuolemasta tuskin sadan peninkulman päässä tästä luontevan iloisuuden ja mukavan soreuden näyttämöstä.

Herrain kasvot käyvät vakaviksi, kun he saavat kuulla kertomuksen, ja naiset lausuvat vapaasti ilmi sääliväisyytensä noita onnettomia kohtaan, mutta se, mitä Balasco lukee, vaikuttaa enimmän Varonaan.

"Jos heidät sotaoikeuden tuomiosta ammutaan kuoliaaksi, merkitsee se samaa kuin sota Amerikan ja Espanjan välillä ja teidän synnyinsaarenne vapautuu!" sanoo Blackeley ja lyö Ramonia olkapäälle.

"Loruja", sanoo Vanstone. "He eivät tule tappamaan ketään heistä. Meidän ulkoasiain toimikuntamme saa luvan ryhtyä asiaan. Sopimuksen mukaan ovat he velvolliset asettamaan jokaisen heistä siviilioikeusistuimen tuomittavaksi."

"Silloin", sanoo kuubalainen hitaasti, "-- pankaa sanani merkille -- tulee ensin aseita kuljettava ja Amerikan lipulla purjehtiva alus jäljettömästi häviämään. Väestö hakataan kuoliaaksi ja alus upotetaan. He eivät koskaan tule tilaisuuteen vedota Amerikan hallitukseen."

"Uskon olevanne oikeassa -- tiedän, että olette oikeassa, Varona, ystäväni!" puhkeaa don Estrabon sanomaan, ja hänen silmänsä loistavat kamalasta tulesta, jonka toiset luulevat olevan isänmaanrakkauden, toiset epätoivon synnyttämän; mutta itse hän tietää, mitä se merkitsee, sillä hänen sisässään kaikuvat lakkaamatta nuo kummat sanat: "Lippu ei suojellut -- lippu ei suojellut!"

"_Dios_!" sanoo Varona. "Yhä useampia urhoollisia miehiä on menettänyt henkensä saariparkamme takia", ja hän kiroilee espanjalaisia.

"Milton raukka! Hän oli S:t Augustinessa neljätoista päivää sitten kirjoittaakseen sanomalehdelleen kirjeitä seuraelämästä siellä", sanoo Amy Ormiston. "Herra Jumala, eivät kait toki aikone häntä tappaa!"

Mitä tyytyväisemmällä mielellä jättää espanjalainen tämän seurueen suuttuneita miehiä ja mielenkuohuksissa olevia naisia ja menee alas maallenousulaiturille, missä hänen höyrypurtensa odottaa häntä viedäkseen hänet Key Westiin. Hän antaa muutamia käskyjä peränpitäjälle, ja pursi liukuu Lentokalan luo, minkä kannella Balasco pian seisoo neuvottelemassa kapteenin kanssa.