Part 10

Kun hän ensi kerran näki Indran, näytti tämä hänestä meren aaltoihin ja vaahtoon puetulta. Nyt väikkyy hän ympäriinsä troopillisen auringonlaskun sateenkaarenvärisissä pilvissä. Hänen pukuansa ei voi sanoilla kuvata. Se on sanalla sanoen hurmaava -- kevyt, ilmainen, kiiltelevä sateenkaaren eri väreissä, mitkä hänen sulokkaan vartalonsa jokaisella liikkeellä saavat uusia vivahduksia. Ja kaiken muun väriloiston keskeltä kimaltelevat hänen kauniit olkapäänsä ja hyvinmuodostuneet käsivartensa vielä valkoisempina kuin tavallisesti. Hänen seisoessaan yhdessä kohti näyttää hän norsunluiselta, sateenkaaren väreissä säkenöiviin usmapilviin kietoutuneelta kuvapatsaalta; liikkuessaan on hän elävyyden, hilpeyden ja onnen ruumiillisentunut kuva, sillä miss Indra on karkottanut alakuloisuuden -- ainakin täksi illaksi.

Mutta toisetkin nuoret naiset ovat kauniita, päivällinen on tavattoman hyvä, viinit erinomaisia, hilpeys tarttuvaa, ja mielientila tulee yhä iloisemmaksi, kuta edemmäs päivällinen kuluu.

"Vaikka meillä ei olekaan mitkään suuret tanssijaiset tänä iltana", sanoo Indra hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle, "tulee niistä kumminkin somat ja romantilliset." Sitten kuiskaa hän toisella sivullaan istuvalle espanjalaiselle: "Ettehän toivoakseni ole unohtaneet musikantteja, don Estrabon?"

"Ne ovat jo saapuneet Key Westistä", vastaa tämä. "Minä annoin heille viittauksen pukeutua kuubalaiseen pukuun señor Varonan tähden. Jos hän ummistaa silmänsä, voi hän luulla tanssivansa cacuchaa jonkin maalaistytöntyngän kanssa Cuba Librestä."

"Veitsenisku estää minun cacuchasta, jossa minua pidettiin ylhäällä Rubivuorissa hyvin poikana", sanoo nuori mies nauraen. "Ehken saatan nilkuttaa yhden katrillin."

"Se on suuri vahinko", virkkaa miss Gertie. "Meillä on niin puute kavaljeereista." Sitten kiitää hänen katseensa ympäri pöytää, ja hän puhkeaa sanomaan: "Kah, missäs Rex ja mr Vortex ovat?"

"He eivät ole tulleet vielä kurppametsästykseltä kotia", vastaa Blackeley.

"Niin minusta tuntuikin tavattoman hiljaiselta talo", huomauttaa Vanstone. "Mutta kyllä he nälistyvät ja tulevat pian kotiin."

Molempien metsästäjien poissaolosta huolimatta kuluu päivällinen yleisen tyytyväisyyden vallitessa loppuunsa.

Jättäen herrat ehtoosikariansa polttelemaan, menevät naiset verannalle, missä heiltä pääsee ihastuneita huudahduksia, sillä puutarha on valaistu kiinalaisilla lyhdyillä, ja biljaardihuone, missä heidän on tanssittava, on yhtenä valomerenä. Sieltä kuuluvat mandoliinin, gitarrin ja viulun äänet pehmoina ja hyväilevinä -- musiikki semmoinen, jota ei mikään muu maa auringon alla kuin Kuuba ja Espanja voi tarjota.

Heti sen jälkeen tulee mr Vanstone tyttärensä luo ja sanoo: "Naapurimme alkavat tulla." Pieni höyrylaiva näet tulee puhkaen läheisen saaren niemen ympäri, ja siinä on pieni iloinen seurue Matacombasta.

"Se on Jacksonin perhe Cincinnatista", huutaa Gertie, joka nyt seisoo sisaren vieressä ja lisää valittavasti: "Mutta Jacksonilaiset ovat kaikki tyyni tyttöjä."

Tämän nuorten naisten runsauden pian korvaa kylliksi pärskyvä hinaaja-alus, joka kimeästi viheltäen tulla porhaltaa, ja jolla on muassa joukko herroja Key Westistä, nuori De Soto, pesusienimagnaatti, ja George Jamesten ja Rafael Fernandez, kuuluisa sikaritehtailija, ja pari linnoitusupseeria Fort Taylorista, puettuina poletteihin ja sotilasloistoon. Sitten koko joukko kaikilta suunnilta tulleita kevyitä purjeveneitä, joitten huojuvat lyhdyt valaisevat vettä, ja jotka ovat täynnä nauravia tyttöjä ja siroja nuoria herroja.

Muutamia minuutteja myöhemmin ovat kaikki kokoontuneet biljaardihuoneeseen, joka on muutettu tanssisaliksi. Useimmat nuoret naiset ovat hyvin sieviä, kaikki ovat he puetut parhaimpiin vierailupukuihinsa, ja kun Vanstone vanhempi avaa nuoren lesken kanssa ensimäisen katrillin, tekee tanssisali iloisen ja vilkkaan vaikutuksen, vaikka vieraat ovat kokoontuneet Yhdysvaltojen neljältä kulmalta ja heissä ehkä on jotensakin erilaisia aineksia. Naiset ovat hyvin ihastuneita siitä, että herroja on riittävästi -- jotakin tavatonta Floridalaistanssijaisille -- ja kaikki tanssivia.

Kuubalaiset soittajat lisäävät taulun ihailtavaa väriloistoa. Pieneltä palmujen ympäröimällä ja kukilla koristetulta estraadilta antavat nämät synnyinsaarensa juhlapukuun puetut maanpakolaiset kuulua suloisen, tahdikkaan ja lumoavan musiikkinsa, joka "saa sydämen rinnassa tanssimaan", sen mukaan kuin miss Rivers ilmaisee kavaljeerillensa, nuorelle Fernandezille Boca Chicasta.

Mutta koko tästä nauravasta, pakinoivasta ja tanssivasta joukosta on Estrabon iloisin. Hänen silmänsä salamoivat voitonriemusta, ja hän tuntee itsensä voittajaksi pannessaan ensi kerran käsivartensa Indra Vanstonen hoikan vyötäisen ympärille ja ensi kerran tuntiessaan hänen sydämensä tykyttävän omaansa vastaan. Se on kosketus, joka melkein saa hänet pyörtymään, sillä hän luulee pitävänsä sylissään sitä, joka oli tuleva hänen morsiamekseen.

Niin kuluvat tanssijaiset. Hetkisen perästä tahtoo Balasco välttämättömästi näyttää heille cacuchaa ja tanssii sen miss Indran kanssa, vaikka saapuvilla on muutamia kirkassilmäisiä señoritoja -- taidonnäyte, jonka hän, rakkautensa ja musiikin innostamana, suorittaa erinomaisella reippaudella. Häntä avustaa hyvin hänen kaunis naisensa, joka useimpien amerikkalaistyttöjen tavoin tanssii sangen sulokkaasti ja taidokkaasti osaa liikutella pikku jalkojaan oivallisessa tahdissa, minkä sävelen mukaan hyvänsä, jota vaan soitetaan.

Kahdestoista luku.

Mr Vortexin seikkailu.

Mutta äkkiä häiriintyy iloinen mieliala! Pikku Vortex tulee syöksyen tanssisaliin, läähättäen: "Katsokaas minua!" ja naisilta pääsee kopeita huudahduksia ja herrat nauraa hikertelevät. Nuoren herran ulkoasu ei näet juuri ole tanssiaisiin sopiva. Hänen metsästyspukunsa on lian ja liejun vallassa, toinen hänen hienoista kiiltonahkasäärystimistään ei enään korista häntä ja toinen riippuu kiinni yhdestä ainoasta napista. Hänen vääristyneissä kasvoissaan on orjantappura-okain piirtoja ja kuivunutta verta. Kokonaisuudessaan tekee hän vaarallisesta seikkailusta töin tuskin pelastuneen vaikutuksen.

"Suuri Jumala! Mitä on tapahtunut?" puhkeaa Vanstone sanomaan.

"Merirosvoja!" kuiskaa tuo muutamia tunteja sitten niin pönäkkä urheilija kamalalla äänellä.

"Taivas! Missä on Rex?" huutaa Indra tuskaisesti.

"Eiväthän ole häntä tappaneet?" änkyttää Gertie.

"Eivät, hänellä oli nälkä ja meni huvilaan saadakseen päivällistä. Mutta merirosvoja oli kaikissa tapauksissa."

"Mitä yksinkertaisia loruja sinä puhelet?" sanoo Blackeley ja kääntyy kiukustuneena nuoreen herraan päin, jonka kummalliset päähänpistot hän tuntee. "Palm Beachissä oli krokodiileja ja täällä on merirosvoja!"

"No niin, merirosvoja tai sissejä, se kait on jotenkin sama!" selittää mr Vortex, joka tahtoo herättää huomiota. "Sen kait minusta näkee?"

"Sissejäkö? Ne varmaankin ovat matkalla Kuubaan! Kenties minä voisin saada seurata heidän kerallaan", sanoo Varona innollisesti nuoren hoitajattarensa isoksi kauhistukseksi.

"Tekö tahtoisitte seurata noitten kauheain ihmisten kanssa?" sammaltelee Vortex hämillään, mutta lisää ratkaisevalla äänellä: "Mutta sitä ette voi, näettekös. 'Kolme ystävää' -- se oli merirosvolaivan nimi -- on jo matkalla Kuubaan. Suuri Jumala, millaista hamppua se kiiti!"

"'Kolme ystävääkö?'" huudahtaa Balasco. "Siitä täytyy minun kuulla. Kertokaa juttunne, _amigo_!"

"Kyllä, kyllä! Sentähdenhän minä laiminlyön päivällisenkin!" vastaa Cortright kiihkeästi ja sanoo siinä puhtaan totuuden, sillä hän mielellään tahtoo olla merkillisten seikkailujen sankarina ja on jo useat kerrat avannut suunsa keventääkseen sydämensä, mutta kiihkeät kysymykset ovat keskeyttäneet.

"Kuulkaa nyt, -- voitteko hankkia minulle lasin konjakkia ensin?" mutisee hän. "Kertomus on pitkä, ja olen hiukan uuvuksissa..."

"Luonnollisesti", nauraa pesusienimagnaatti Key Westistä ja kiiruhtaa tarjoiluhuoneeseen hakemaan konjakkilasillista.

"Se panee ydintä luihin", mutisee pikku Vortex lasia tyhjentäessään ja alkaa:

"Te... hm... te tiedätte kaikki, mikä innokas urheilija minä olen. Olen kiivennyt muutamille Kalliovuorien korkeimmista huipuista saadakseni tähdätä vuorivuohia..."

"Ja aina ampunut ohi", virkkaa väliin Blackeley. "Mutta mitä on sinun urheilukiihkollasi tekemistä merirosvojen kanssa?"

"Shs! Älkää häntä keskeyttäkö!" huutavat kiihkeät naisäänet, ja kauniit silmät katselevat vihastuneina keskeyttäjää.

Pikku Vortex kohottaa poistavasti kättään ja sanoo valittavalla äänellä: "Pitääkö minun alkaa uudelleen alusta taas! No, kuten sanottu, olen niin innokas urheilija, että olen harjoittanut metsästystä melkein ympäri koko maailman. Tänään olin niin halukas hankkimaan vähän metsänriistaa teille, nuoret naiseni, huomiseksi aamiaiseksi, että ryöstäydyin seurastanne. Korallisaarella on joukottani kurppia -- me saavuimme onnellisesti ja hyvin sinne ja meillä oli sangen hauskaa, ammuimme kolmisen tusinaa tai niin ensi katsahdukselta. Olin kuljeksinut saaren pohjoispäähän ja seurasin juuri tiheän pensasviitakon reunustaa, kun äkkiä -- tiedättehän, että saaren luullaan olevan asumattoman -- minusta näytti metsäkauris vilahtavan pensaitten välissä. Nähdä on ampua, niin pian kun minulla on pyssy kädessä! -- urheilijan vaisto, käsitättekös! Silmänräpäyksessä olin lauvaissut kaksipiippuisen pyssyni molemmat latingit suoraan pensaikkoon.

"Silloin tapahtui jotain hirmuista. Raju, irlanniksi murtava ääni kirkui: 'Pyhä Mooses! Hän on haavoittanut minua ta... pyydän anteeksi, hyvät naiset... takapuoleen!

"Helvetinmoinen meteli syntyi samassa hiljaisessa viitakossa. Saari tuntui olevan ryöväreitä täynnä. Suuri, karkea, parrakas roisto hyökkäsi minua vastaan ja huusi: '_Caramba! Maltido diablo!_ Kuinka uskallatte ampua minua?'

"Minä pötkin pakoon, mutta jäljissäni oli vähintäin sata ryöväriä, jotka olivat viidakossa olleet piilossa. Heitin pois pyssyn, juoksin henkeni kaupalla viidakon läpi ja piilottausin läähättäen muutaman mangrovepensaan juurella olevaan liejuun heidän etsiessänsä minua.

"Vihdoin keksivät he minut.

"Muuan herra, joka näkyi olevan jonkinlainen päällikkö, heristi minulle nyrkkiparia ja sanoi murteisella englanninkielellä: 'Tulkaa ulos sieltä! -- Antakaa olla meitä ampumatta, muuten ammun pistoolillani teitä.'

"'Älä säikäytä raukkaa kuoliaaksi', sanoi nauraen toinen hyvällä englanninkielellä. 'Hän ei näytä tullivirkamieheltä taikka espanjalaiselta vakoilijalta. Hän on vaan siivo urheilija, joka on tervehtinyt Pat Mc Guirea ja Sanchez Esterdilloa muutamilla kurppahauleilla.'

"Niin ympäröi minut kauhea ryövärijoukkue, oikeita italialaisia Fra Diavolo-roistoja. Useimmat heistä polttelivat sikaria, mutta kellään ei ollut pyssyn alkuakaan. Ylipäällikkö tuli luokseni ja sanoi moitteettomalla englanninkielellä: 'Luulenpa, että minulla on ollut huvi kohdata teidät Ponce de Leonissa, mr Vortex.'

"'Onpa niinkin, hitto soikoon -- nyt muistan teidät; teidän nimenne on Alvarez', sanoin. 'Teitähän salapoliisit vainosivat S:t Augustinessa.'

"'Uskallanko kysyä, mitä te täällä saarella teette?' sanoi hän.

"'Tietysti -- minä metsästän kurppia.'

"'Olipa se paha onni', sanoi hän, 'että se johtui mieleenne juuri tänään. Meidän ehkä on pakko pidättää teitä täällä muutamia tunteja, señor Vortex.'

"'Tuhat tulimaista!' sanoin. 'Mitä Vanstonelaiset sanovat? Ei käy päihinsä, että lyön laimin heidän tanssijaisensa tänä iltana. Ja mitä nuoret naiset ajattelevat, jollei heidän veljensä tule takaisin?'

"'Heidän veljensä! Teillä on siis joku kanssanne täällä saarella', puhkesi ystäväni S:t Augustinesta sanomaan ja äkkiä antoi määräyksensä: 'Siepatkaa toinenkin kiinni, ennenkun hän hiipii veneeseen ja lähtee tiehensä.'

"Niin meni parikymmentä ryöväriä eteläpäähän, missä Rex oli metsästämässä, ja hetkisen kuluttua tuli hän heidän kanssaan, nauraen ja kauhean harrastuneena. 'Teidätkö ilmaista!' huusi hän päällikölle. 'En, en edes itse Grover Clevelandille. Me amerikkalaiset olemme puolellanne, me!'

"Sitten nauroi hän ivallisesti minulle ja sanoi: 'Vai niin, te olette alkaneet paukuttaa kuubalaisia isänmaanystäviä, vanha Weyler siinä!' Nuo sanat olisivat voineet tulla onnettomuudekseni, sillä pari heistä, jotka eivät englanninkieltä ymmärtäneet, mulkoili vihasesti päälleni.

"Heidän johtajansa tuntui olevan leikikäs luonnoltaan, sillä hän sanoi minulle: 'Hyvä señor Vortex, mies joka vahtii teitä, ei puhu muuta kuin espanjaa. Seuraavasti eivät mitkään selitykset voi henkeänne pelastaa, jos vaan koetatte karata.'

"Muttei kellään heistä ollut aseita.

"Äkkiä, tiedättekös, sattui jotain erittäin hämmästyttävää. Höyryalus tuli varovasti liukuen, niin että propellien loisketta tuskin kuului, koralliriutan luo saaren pohjoispuolella."

"Minkä näköinen se oli?" kysyy Balasco kiihkeästi.

"Oo, olihan jonkinlainen suuri hinaaja-alus, jolla oli kaksi matalaa mastoa ja kannella kajuutta toisesta mastosta toiseen ja sen päällä ohjaushytti ja vaan yksi savupiippu."

"'Kolme ystävää!'" huutaa Varona. "Minä tunnen sen. Jumala siunatkoon ja suojelkoon sitä!"

Ja vieraat, jotka yleensä ovat kuubalaismielisiä, hurraavat, ja naiset taputtavat käsiään.

"Mitä sitten tapahtui?" mutisee Estrabon käheästi.

"Niin, näettekös, se laski pitkän sivunsa riutan ääreen, ja lastina oli sillä hiilisäkkejä etukansi täynnä. Pari leveää maaporrasta laskettiin rannalle, ja hetikohta tuli merirosvoille kauhean kiirut kantaa laivaan kirstuja ja laatikkoja, jotka olivat kätkettyinä tiheikköön. Kaikki tekivät työtä kuin orjat, ja muuan suuri jättiläinen heidän seassaan kantoi joka kerralla kaksi laatikkoa aseita tai ampumavaroja. Toiset kutsuivat häntä nimellä 'Cid', -- hän näytti olevan niin suuri ja vahva ja ritarillinen.

"Mutta vaikka he tekivät työtä kaikin voimin, ei se kumminkaan käynyt kyllin sukkelaan.

"Äkkiä huutaa yksi heistä, joka istui toisessa mastonhuipussa tähystämässä: 'Ohoi, siellä alhaalla kannella! Tullijahti tulee tännepäin, noin kolmen peninkulman päässä täältä.'

"'Voitko nähdä, mikä se on?' huusi merirosvolaivan kapteeni, aika ruokoton roikale.

"'Voin, luullakseni se on _Boutwell_!' Ja silmänräpäys sittemmin huusi hän: 'Niin, se on Boutwell!'

"'Joka mies laivaan!' kiljui kapteeni täyttä kurkkua.

"Silloinpas ryöväreille tuli kiirut!

"'Emme ole vielä saaneet kaikkia laivaan, -- kaksi tusinaa ampumavaralaatikkoja on vielä jäljellä', huutaa merirosvojen päällikkö.

"'Saamme ottaa ne ensi kerralla!' vastaa kapteeni. 'Kaikki miehet laivaan!'

"'Kuulkaa nyt!' karjuu tähystäjä mastonhuipussa! 'Boutwell näkee meidät. Se ohjaa kulkunsa suoraan meihin päin.'

"'Maaportaat sisään ja kaikki miehet laivaan!' komensi kapteeni ohjaushytistä.

"Kylläpäs maaportaat tulivatkin sisään vauhdilla ja ryövärit hyökkäsivät laivaan vitkastelematta. Heillä oli niin kiire, että he jättivät yhden."

"Oo, kuinka nauroinkaan nähdessäni, että se oli tuo vahva veitikka. Hänellä oli kaksi laatikkoa seljässä, ja toisen niistä viskasi hän laivaan niin keveästi, kuin olisi se ollut höyhen. Hän oli juuri toistakin viskaamaisillaan, kun kuulin kapteenin soittavan 'eteenpäin!' ja alus lensi tiehensä. Se oli jo viidenkymmenen jalan päässä hänestä, ennenkun hän tiesikään.

"'Otetaan mukaan ensi kerralla!' kiljui kapteeni hänelle.

"'Kirottua!' puhkesi suuri jättiläinen sanomaan, 'Olen maksanut tämän matkueen, ja niin se menee minusta!' Ja niin pudisti hän päätänsä ja mutisi: 'Enkö siis koskaan saa alkaa tehdä työtä?'

"Mutta en kiinnittänyt häneen paljoa huomiota, sillä katsoin höyrylaivan jälkeen. Suuri luoja! miten se kiiti tiehensä! Oli niihin aikoihin aivan pimeä, mutta vaikka sillä ei ollut lyhtyjä, tuntui tullijahti kuitenkin näkevän sen, sillä se ei välittänyt meistä, vaikka minä viittailin käsivarsilla ja hoilasin sille, sen vilistäessä ohitsemme ryövärien jälkeen.

"Sitten astuimme Rex ja minä venheeseemme, jota onneksi ei oltu lävistetty upoksiin ja tulimme takaisin tänne. Mutta nuo toiset olivat lähteneet kauhealla kiireellä. Rex sanoo, että hänen luullaksensa he jättivät kolmisenkymmentä tai nelisenkymmentä kappaletta laatikkoja jäljelle."

"Kolmekymmentä tai neljäkymmentä aselaatikkoa _Cuba Librelle_", puhkeaa Varona sanoiksi, "Nämät aseet ovat ehkä isänmaani elinverta. Meidän täytyy ottaa ne talteen. Teidän, señor Balasco, pitää isänmaanystävänä auttaa minua niitä suojaamaan."

"Mitä se auttaa?" vastaa Estrabon puoleksi huolettomasti, puoleksi pilkallisesti. "Onhan tuo suuri mies, jota he 'Cidiksi' kutsuivat, siellä ja pitää niistä huolen."

"Herra Jumala! Onko hän yksinään saarella koko yön", huutaa Gertie tuskaisesti, "ehkä vielä ruuattakin!"

"Oo, Cid ei ole semmoisia, luulisin, jotka paljoakaan perustavat, vaikka olisivatkin yksin koko yön ulkona", nauraa Vortex. "Muuten tulikin hän tänne Rexin ja minun kanssani."

"Missä hän on?" kysyvät kuorossa naiset, jotka tuntuvat halukkailta tekemään sankarin tästä suuresta ja vahvasta tuntemattomasta.

"Hän on ruokasalissa Rexin kanssa ja saa vähän nälkäänsä. Hän sanoi, ettei ollut saanut kunnon puolipäivästä neljääntoista päivään. Ehkä hänellä ei ole halua tulla naisten seuraan. Kenties ei hän myöskään katsonut pukuaan, korkeita saappaitaan ja harmaata villapaitaansa oikein sopiviksi, ymmärrättehän, tähän iloiseen tilaisuuteen. Itse tuskin olen juhlapuvussa, mutta en tahtonut pidättää teiltä uutista, vaan juoksin sentähden tänne ensiksi. Syön vaan vähän ensin, heitän hännystakin ylleni ja olen pian takaisin taas. Saanko luvan tanssia kanssanne kotiljongin, miss Rivers? Tuhat kiitosta. Jack Blackeleykö se johtaa? Ta ta, vaan silmänräpäys", ja pikku mies mennä letustelee pois, jättäen kaikki vilkkaasti tapauksesta keskustelemaan.

Kolmastoista luku.

"Minun Billyni."

Mutta mr Vortex ei mene yksin: Gertie mennä leuhottaa hänen edellään.

Varona sanoo Balascolle: "Tulkaa, _mi amigo_! Pudistakaamme yhden Kuuban ystävän kättä."

"Sinun pitää mennä ja tervehtiä häntä ja saada hänet kodistuneeksi", sanoo miss Vanstone kiihkeästi isällensä ja ehdottaa sitten: "Don Estrabon, jos hän on mukiinmenevä, niin me kutsumme 'Cidin' risteilyhuviretkellemme!"

Isännän viittauksesta menevät perheen lähimmät ystävät huvilaan vastatullutta tervehtimään, sill'aikaa kun sankari ei herätä niin suuressa määrin mielenkiintoa läheisiltä saarilta olevissa vieraissa, jotka varsin hyvin tuntevat kuubalaisten sissien ulkonäön, ja soittajain alkaessa soittaa hilpeätä habaneraa, ryhtyvät he taas tanssimaan samalla innolla ja halulla, jota he osoittivat, ennenkun pikku Vortex tuli sisään ja keskeytti heidät juttujaan kertomalla.

Simpukankuorilla sirotelluilla käytävillä puutarhassa, missä kiinalaiset lyhdyt levittävät moniväristä valoa, kävelee Balasco jutellen ja onnellisena nuoren emäntänsä rinnalla. Eikö tämä ole sanonut hänelle: "_Meidän_ täytyy ottaa hänet risteilyllemme?" -- "_Diantre_!" nauraa espanjalainen itsekseen; "aina kuuluu nyt vaan _me_ ja _meidän_", ja katsoo omistajan silmäyksellä nuorta tyttöä, joka nyt liehuvassa tanssijaispuvussa astuu ruokasaliin.

Päivällispöydän ääressä istuvat Rex ja suuri, karkeatekoinen, ujostelematon jättiläinen, puettu löyhästi päälläolevaan harmaaseen puseroon, vyö vyötäisillä ja lahkeet korkeain, yli polven ulottuvain saapasvarsien sisässä. Avonainen puseronkaulus näyttää jänteikkään kaulan, mikä juuri on alkanut säästä ja päivästä ruskettua. Sen yllä kohoaa rehelliset anglosaksilaiset kasvot, joita kehystää ruskea kiherä tukka ja valaisee pari vaaleanruskeita silmiä. Nyt hän istuu ja tupakoitsee, mutta sekä hänen katsantonsa että ryhtinsä osoittavat väsymystä ja ikävystymystä. Tämä kasvojen ilme kuitenkin katoaa miss Gertien virkahtaessa: "Indra on tässä!" ja Rex huutaa: "Isäukkoseni, minä olen ottanut Billy Severancen mukanani kotiin."

"Niin, meidän Billymme on Cid!" sanoo Gertie ja taputtaa käsiään.

"Niin, olen tullut tänne päivällistä syömään", huomauttaa harmaaseen paitaan puettu Herkules. "Meidän kokkimme meni höyrylaivan mukana tiehensä, näettekös." Näin sanoen nousee hän pystyyn, kumartaa luontevasti ja lisää: "Hyvää iltaa, miss Vanstone."

Mutta tyttö ei vastaa. Estrabon, joka seisoo hänen vieressänsä, luulee kuulevansa syvän läähättävän henkäyksen samalla aikaa, kun muut tulevat huoneeseen.

Pikku miss Rivers puhkeaa sanoiksi: "Kah, sehän on mr Severance!" ja jatkaa innollisesti: "Hänen täytyy johtaa kotiljonki! Siinä hän on mestari."

"Pelkään, että saatte tänä iltana suoda minulle anteeksi", sanoo vieras hymyillen katsahtaen pukuaan, joka on repaleinen ja liejun ja korallitomun likaama. "Kohverttini ovat Jacksonvillessä, ja olen hieman liian pitkä Rexin vaatteille, vaikka hän hyväntahtoisesti on tarjonnut minulle toisen hännyspukunsa."

"No, eikö minun onnistunut hyvin salata hänen nimensä?" livertelee pikku Vortex. "Koetin saada hänet kanssani tanssisaliin, missä hänen korkeavartiset saappaansa ja merirosvon tapainen varustuksensa olisivat tehneet suurenmoisen vaikutuksen, mutta hän oli niin kauhean nälkäinen, näettekös!"

Tässä keskeyttää hänet mr Vanstone, joka ojennetuin käsin sydämellisesti huudahtaa: "Olipa hauska saada nähdä sinut, poikani! Mutta mitä tulimaista ajattelit antautuessasi sissiksi ja pannessasi henkesi vaaraan kuin joku... joku..."

"Bayard", täyttää Flora Woodbridge.

"Oo, ymmärrättehän, minua kehoitettiin tekemään työtä", vastaa meidän Billymme tyynesti. "Sain myöskin tietää, ettei pallosillaolo ole mitään työtä, ja ettei valjakon ajaminen ole mikään sopiva toimi miehelle. Valtiolliseen elämään antautumasta ei piireissämme pidetä oikein soveliaana. Olin liian vanha mennäkseni sotakouluun ja samasta syystä en voinut tulla meriupseeriksikaan. Ajattelin ensin auttaa armeenialaisia, mutta sanomalehdet sanoivat, että ne olivat kaikkityyni tapetut, ja siksi päätin tehdä vähän työtä saman asian eduksi, jonka hyväksi George Washington taisteli satasen vuotta sitten. Minulla oli juuri hiukan rahoja liikenemään pankkiirini luona, ja neuvoteltuani muutamain henkilöjen kanssa New Yorkissa, lähdin siis Jacksonvilleen, sijoitin rahani sopivanlaatuisiin tavaroihin ja aijoin mennä Kuubaan pienelle retkelle."

Kaikkea tätä sanottaessa silmäilee don Estrabon Indra Vanstonea, ja tämän kasvoissa näkee hän jotakin, jota hän niissä ei koskaan ennen ole nähnyt -- jotakin, mikä antaa hänelle kuolettavan haavan.

Koko Indran ryhti, hänen siinä seisoessaan toinen käsi tervetuloa toivovasti ojennettuna ja povi aaltoillen, todistaa ylenpalttisesta riemusta ja uudestaanheränneestä rakkaudesta.

Juuri samassa menee hän pöydän luo, katsoo "Cidiä" suoraan silmiin ja mutisee: "Suuri hupakko, ihmisten kuoliaaksilyöminen ja kaulanleikkaaminen ei ole työtä, mikä teille soveltuu!" ja liikkeessä, jolla hän ojentaa Severancelle kätensä, on jotain melkein hyväilevää.

"Eikö?" vastaa Severance tarttuessaan hienoihin sormiin. "Tahdotteko ehkä hyväntahtoisesti ensi kerralla olla vähän selvempi määritellessänne miehen velvollisuuksia?"

"Kuulitteko?" kuiskaa miss Woodbridge Blackeleylle. "Indra Vanstonehan se 'Cidille' antoikin tämän määräykset."

"Niin, ja nyt peruuttaa hän ne takaisin taas!" huomauttaa Jack sotto voce. "Jupiterin kautta! Itse mielelläni rupeaisin sissiksi sellaisesta katseesta."

Mutta Indra ei saa pitää sankaria yksinomaan itselleen. Toiset nuoret naiset tunkeilevat tämän ympärillä ja Ethel Rivers, miss Woodbridge ja Amy Ormiston liehivät ja pyörivät hänen edessään.

Kaunis sukupuoli on aina pitänyt mr Severancesta, sillä hänellä on ujostelematon, miehekäs, huoleton käytöstapa, joka naisväkeä miellyttää, ja tätä suosiota lisää yhä hänen viimeinen seikkailunsa, sillä naiset jumaloivat aina vahvakätisiä, keveämielisiä ja urhoollisia miehiä. Herratkin, omituista kyllä, pitävät myöskin hänestä hauskana, avosydämisenä toverina, jolla on alati avonainen käsi ja sangen täyteläinen kukkaro.

Herratkin tunkeilevat hänen ympärillänsä ja ovat iloisia häntä tapaamastansa. Jack Blackeley, joka on hänen hyviä ystäviänsä, taputtaa häntä selkään. Varona pudistaa hänen kättänsä ja mutisee: "Eräänä päivänä taistelemme toistemme sivulla."