Part 44

Hän toivotti äidilleen hyvää yötä ja poistui omaan huoneeseensa äänen tai vartalon värähtämättä ja ikäänkuin jalallaan polkien jokaista hellempää tunnetta.

Mutta hän ei mennyt lepäämään, sillä kun hän oli yksin, kuohuivat hänen tunteensa kiihkeinä. Hän asteli edestakaisin, hellittämättä edestakaisin ainakin satoja kertoja kaikkien niiden loistavain varustusten ohitse, joilla häntä oli aikomus seuraavana päivänä koristaa. Hän käveli musta tukka auki pudistettuna, mustat silmät raivoisina, säälimättömän käden jättäessä punaisia naarmuja kauniiseen valkeaan rintaan. Niin hän asteli edestakaisin pää syrjään käännettynä kuin hän tahtoisi olla näkemättä omaa kauneuttaan ja päästä eroon itsestään. Sillä tavalla Edith Granger suoritti hiljaisena yön hetkenä ennen häitään rauhattoman henkensä kanssa kovan, katkeran, äänettömän ja ylpeän taistelun, valittamatta sanallakaan.

Vihdoin hän sattumalta kosketti avonaiseen oveen, joka johti Florencen makuuhuoneeseen.

Hän säpsähti, pysähtyi ja katsoi sinne.

Siellä paloi valo, joka näytti hänelle sikeästi nukkuvan Florencen viattomuuden ja kauneuden kukoistuksessa. Hän pidätti hengitystään ja tunsi vaistomaista vetovoimaa Florencea kohtaan.

Yhä lähemmäksi hän siirtyi, kunnes hän kumartui, painoi huulensa hentoon käteen, joka riippui vuoteen ulkopuolella, ja nosti sen hiljaa kaulalleen. Sen kosketus vaikutti kuin profeetan sauva ennen muinoin kallioon, kyyneleet puhkesivat esiin hänen vaipuessaan polvilleen ja laskiessaan pakottavan päänsä ja hajalliset hiuksensa Florencen pielukselle.

Niin Edith Granger vietti häittensä edellisen yön. Sellaisessa asennossa aurinko hänet tapasi hääaamuna.

_Edellisen osan loppu_.