Part 2

Pois! Pois! Miks sulla portaat? Vai mielitkö mennä mun sydämeeni, mun salaisimpiin aatoksiini niill' astua, niinkö? Hävytön! Tuntematon -- varas! Mitä mielit varastaa? Mitä mielit urkkia? Mitä ilmi kiduttaa, sa kiduttaja! sa -- jumal-teloittaja! Vai tuleeko mun koirana maassa ryömiä sulle? Pois suunnilta innoittuneena, lempeä -- Kehiä sulle?

Työ turha! Pistä vain! sa tutkain julmin! Ei, en ole koira -- sun riistasi vain, sa julmin metsämies! sun vankisi ylpein, sa ryöväri pilvien takainen... Jo puhu viimein! Sa salama-vaippainen! Tuntematon! sano! Mitä _minulta_ tahdot, sa väijyjä teitten?...

Mitä? Lunnahia? Mitä lunnaiksi tahdot? Vaadi paljon -- niin ylpeyteni neuvoo! lyhyt tili -- niin neuvoo mun toinen ylpeytein!

Hahaa! Sa -- _minut_ tahdot? Minut -- kokonaan?...

Hahaa! Ja kidutat minua, narri, kidutat kuoliaaksi ylpeyteni? Suo lempeä -- ken mua lämmittää vielä? ken lempii? kädet kuumat anna, anna sydän-hiillosmaljat minulle, yksinäisimmälle, jonka jää, jää seitsenkertainen opetti janoamaan vihamiehiäkin, suo mulle, suo, vihamies sa julmin, suo mulle -- _itses!_...

Tiessään! Siinä hän pakeni, hänkin, mun seurani ainoa, viimeinen, mun vihamieheni suuri, mun tuntemattomani, mun jumal-teloittajani!...

Ei! Saavu taas! Tuo kidutuksesi kaikki! Sua kohti kyynelvirtani nyt kaikki juoksee ja sydänliekkini viimeinen se sinulle liekkii. Oi saavu taas, mun tuntematon jumalani! mun _tuskani!_ mun onneni viimeinen!...

Salama. Dionysos näyttäytyy smaragdisessa ihanuudessa.

DIONYSOS:

Ole viisas, Ariadne!... Sirot korvat on sulla, minun korvani on sulla: sana viisas niihin kätke! -- Sen ensin eikö pakko ole itseään vihata, ken itseään rakastaa tahtoo?... _Minä labyrinttisi oon_...

MAINE JA IÄISYYS

1.

Miten kauan jo hautonut olet sa vastoinkäymisiäs? Oo varuillasi! sun pitkä valituksesi vielä voi munan, Basiliski-munan hautoa poikasiin.

Miks Zarathustra vuorilla hiipii? --

Epäluuloinen, haavoitettu, synkkä hän väijyjä on --, mut äkkiä, kirkkaana, hirvittävänä päin taivaita kuilusta pohjattomasta salama lyö: -- sisus vuorenkin, kiinteä, kylmä, nyt vavahtaa...

Kun viha ja ukkosen vasama yhtyy _kirouksen_ ne synnyttää -- nyt Zarathustran suuttumus vuorilla pauhaa, ukonpilvenä tietään hän taivaltaa. Nyt aika on lymytä sen, ken vielä katoksen löytää! Nyt vuoteelle käykää, ihmiset veltot! Nyt ukkoset holvien yllä vyöryy, nyt vapisee hirret ja muurit, rikinkarvaiset totuudet salamoina sinkoo -- nyt Zarathustra _kiroo_...

2.

Se raha, jolla koko maailma maksaa, on _maine_ --, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.

_Ken_ maksua tahtoo? Ne, jotka kaupaksi ovat... Ken _kaupaksi_ on, käsin tahmein hän tapaa maailman kaiken kilisevän-kalisevaa mainetta!

Sa _tahdotko_ ostaa heidät? he kaikki on kaupaksi. Mut tarjoa paljon! kilistä täyttä kukkaroa -- sa _pöngität_ heitä muutoin, sa pöngität heidän _hyveitään_...

Ovat kaikki he siveitä. Hyve, maine -- ne sointuvat yhteen. Niin kauan kuin maailma seisoo hyve-lörpötyksen he maineen kilin-kalinalla maksavat, _elo_ melua tällaista on...

Ma silmissä kaikkien siveiden olen kernaasti vikapää, vikapää kaikkiin synteihin suuriin! Silmissä maineen valta-tuomarien mun kunnianhimoni käärmeeksi muuttuu ma sellaisten joukossa tahdon ain' olla _alhaisin_...

Se raha, jolla koko maailma maksaa, on _maine_ --, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.

3.

Melu, vaikene jo! -- Asioista suurista -- ma suurta näen! -- paras vaieta on, tai suuresti puhua: puhu suuresti nyt, puhu haltioitunut viisautein!

Ylös katseeni luon -- valon valtameriä vyöryy siellä: -- oi yö, oi äänettömyys, melu kuolonhiljainen!... Näen merkin --, minua kohti kaukaisimmasta kaukaisuudesta tähtisarja hiljaa säihkyen laskeutuu...

4.

Olevaisuuden korkein tähti! Kuvasarjojen iäisten taulu! Minun luokseni saavutko? -- Ihanuutesi äänetön, jota ei yksikään nähnyt ole, -- se eikö pakene katsettani?

Oi kilpi ehdottomuuden! Kuvasarjojen iäisten taulu! -- sinä tiedäthän sen: sitä vihaavat kaikki, sitä rakastan ma yksin, että _iäinen_ oot! että _ehdoton_ oot! Mun lempeni tulen syttymään saa vain iäti ehdottomuus.

Oi kilpi ehdottomuuden! Ole vaisuuden korkein tähti! -- jota saavuta mikään ei toive, jota tahraa ei yksikään kielto, olevaisuuden iäinen myöntäminen oot minä iäinen myöntäjäsi oon: _sillä sua rakastan_, oi iäisyys!

KATKELMIA

Viel' leimuaa ukkospilvi: mut välkkyen, raskaana, hiljaa jo Zarathustran rikkaus lepää yli kenttien kimmeltäväin.

On kotoni korkeudessa, ma korkeuksiin en kaipaa. Ylös katsettani en nosta; alas-katselevainen ma oon, mies, jonka siunata täytyy: alas katsovat kaikki siunaavaiset...

Se ollut ei rohkeutes, ett' epäjumalia kaadoit: vaan että sä itsessäs epäjumalanpalvelijan _löit_ maahan, se oli sun rohkeutes.

Salamaksi mun tietoni muuttui; se timantti-säilällä murtaa yön tummuuden ympäriltäin!

Pettää -- se parhain on taistelutaito. Ketunnahka: sotisopani salainen on.

Ma teitäkö rakastan?... Niin ratsumies ratsuaan lempii päämaaliin mi hänet vie.

"Yöt uudet loit ympärilles, erämaita uusia löysi sun leijona-jalkasi."

Ei synnit, ei suuret hulluudet ihmisien mua kärsimään saaneet: ma ihmisen suurista hyveistä kärsin enin hänestä kärsiessäin.

"On ihminen paha", niin puhuivat viisaimmat vielä kaikki mun lohdukseni.

Tää yksin kaikesta tuskasta päästää ( -- nyt valitse!): pikainen kuolema taikka rakkaus kestäväinen.

Sa oletko hauras? Varo _lapsen-käsiä_ silloin! Ei elää voi lapsi, se ellei rikkoa saa...

"On hyötyä savustakin", niin beduiini puhuu, niin puhun ma myös. savu, etkö sa ilmoita taivaltajalle, ett' ystävällinen liesi lähellä loimuaa?

Mutkia tehden kulkevat suuret ihmiset, virrat, mutkia tehden, mut maaliinsa: se heidän on parhain rohkeutensa, he teitä polveilevia ei pelkää.

Tuollapuolen Pohjolan, jään, tämän-päivän, tuollapuolen kuoleman, ypö-yksin: _meidän_ elomme, _meidän_ onnemme! Et maata, et vettä myöten löydä tietä pohjanperäläisten luo: niin ennusti _meistä_ viisas suu.

KUU

Yö on: yli kattojen jälleen kuun kulkee lihavat kasvot. Hän, uroskissa kaikista kadehtivaisin, kademielin rakastavaisia katsoo, tuo kelmeä, ihrainen "ukko kuussa". Himomielin se pimeitä nurkkia kiertää, nojaa ikkunoihin, puoleksi suljettuihin kuin himomielinen, lihava munkki, mi kulkee teitä kiellettyjä yön aikaan julkeana.