Part 31

Hän meni meidän edellämme vierashuoneesen -- ensimäinen huone, johon minä tässä talossa olin astunut -- avasi Mr. Wickfield'in entisen byroon oven ja sanoi sointuvalla äänellä:

"Miss Trotwood, Mr. David Copperfield, Mr. Thomas Traddles ja Mr. Dixon!"

Minä en ollut nähnyt Uriah Heep'iä siitä lähtien, kuin löin häntä. Meidän tulomme kummastutti häntä ilmeisesti, eikä vähemmän, luullakseni, sen vuoksi, että se kummastutti meitä itseä. Hän ei vetänyt kulmakarvojansa kokoon, sillä hänellä ei ollut mitään semmoisia, ainakaan mainittavia; mutta hän rypisti otsaansa siinä määrässä, että hän melkein kätki vähäiset silmänsä, samalla kuin se hätäisyys, jolla hän nosti rystöisen kätensä leualleen, osoitti jonkunlaista tuskaa taikka hämmästystä. Tätä kesti vaan niin kauan kuin astuimme hänen huoneesensa ja minä katsahdin häneen tätini olkapään takaa. Silmänräpäys jälestäpäin oli hän yhtä imarteleva ja nöyrä, kuin koskaan.

"Hyvä, todella", lausui hän. "Tämä on odottamaton ilo! Kun saa, niinkuin minun sopii sanoa, yhtä haavaa nähdä kaikki ystävänsä Saint Paul'in seuduilta, on se odottamaton juhla! Mr. Copperfield, minä toivon, että olette terve ja jos saan nöyrästi lausua niin -- ystävällinen niitä kohtaan, jotka kaikissa tapauksissa aina ovat teidän ystävänne. Mrs. Copperfield, Sir, on paranemaan päin, toivon. Me olemme viime aikoina käyneet aivan levottomiksi niitten ikävien tietojen vuoksi, joita olemme saaneet hänen tilastaan, vakuutan teille".

Minua hävetti antaa hänen tarttua käteeni, mutta en tietänyt vielä, kuinka muutoin menetellä.

"Asiat ovat muuttuneet täällä byroossa, Miss Trotwood, siitä kuin minä olin halpa konttoristi ja pidin kiinni teidän pony-hevosestanne, eikö ole?" kysyi Uriah kivulloisimmalla hymyllänsä. "Mutta _minä_ en ole muuttunut, Miss Trotwood".

"Hyvä, Sir", vastasi tätini, "totta puhuen luulen, että olette hyvin uskollinen nuoruutenne lupauksille, jos se jollakin tapaa tyydyttää teitä".

"Kiitoksia, Miss Trotwood, hyvästä ajatuksestanne", lausui Uriah, luikerruttaen ruumistaan inhottavalla tavallansa. "Micawber, toimittakaat Miss Agnesille tieto vieraista -- ja äidille. Äitini ihastuu varmaan, kun hän saa nähdä täällä olevan seuran!" lausui Uriah, asettaen esiin tuoleja.

"Ette suinkaan ole missään työssä, Mr. Heep?" lausui Traddles, jonka silmän tuo viekas, punainen silmä satunnaisesti kohtasi, kun se yhtä haavaa tutki ja kartti meitä.

"Ei, Mr. Traddles", vastasi Uriah, jälleen istuen virkatuolillensa ja pusertaen laihoja käsiänsä, joitten kämmenet hän oli asettanut vastatusten laihojen polviensa väliin. "Ei niin paljon, kuin soisin. Mutta lakimiehiä, hai-kaloja ja imi-matoja ei ole helppo kyllästyttää, niinkuin tiedätte! Ei niin, ettei minulla itsellä ja Micawber'illa ylimalkain olisi ollut kylläksi tekemistä, koska Mr. Wickfield tuskin ollenkaan pystyy työhön, Sir. Mutta minun on yhtä suuri ilo kuin velvollisuus työskennellä _hänen_ puolestaan. Te ette ole, luullakseni, tutustuneet Mr. Wickfield'in kanssa, Mr. Traddles? Tietääkseni minun on itse ollut ainoastaan kerta kunnia nähdä teitä?"

"En, minä en ole tutustunut Mr. Wickfield'in kanssa", vastasi Traddles; "muutoin olisin ehkä jo kauan aikaa sitten käynyt teidän luonanne, Mr. Heep".

Tämän vastauksen äänessä oli jotakin, joka sai Uriah'n jälleen tarkastamaan puhujaa kovin paha-enteisellä ja epäilevällä katsannolla. Mutta kun hän näki vaan Traddles'in ja hänen hyvänluontoiset kasvonsa, hänen yksinkertaisen käytöksensä ja pysty-tukkansa, karkoitti hän tämän katsannon ja vastasi rytkyttäen koko ruumistansa, mutta erittäin kurkkuansa:

"Minä olen pahoillani siitä, Mr. Traddles. Te olisitte ihmetelleet häntä yhtä paljon, kuin me kaikki. Hänen vähäiset vikansa olisivat vaan tehneet hänet rakkaammaksi teille. Mutta jos tahdotte kuulla asiakumppanini ylistystä, pyydän teitä kääntymään Copperfield'in puoleen. Tämä perhe on semmoinen aine, jossa hän on hyvin taitava, jollette vielä ole kuulleet häntä".

Agnes'in tulo esti minua tätä kohteliaisuutta torjumasta (jos missään tapauksessa olisin torjunutkaan sitä). Mr. Micawber talutti hänet sisään. Hän ei ollut mielestäni juuri niin levollinen, kuin tavallisesti, ja oli ilmeisesti kärsinyt tuskaa ja vaivaa. Mutta hänen vakava sydämellisyytensä ja hänen tyven kauneutensa loistivat sitä lempeämmällä loistolla.

Minä näin Uriah'n tarkastelevan Agnesia, sillä välin kuin tämä tervehti meitä, ja Uriah johdatti mieleeni rumaa ja kapinallista paholaista, joka vartioitsi enkeliä. Tällä aikaa vaihtoivat Mr. Micawber ja Traddles keskenään jotakin merkkiä; ja kenenkään huomaamatta, paitsi minun, lähti Traddles ulos.

"Teidän ei tarvitse jäädä tänne, Micawber", sanoi Uriah.

Käsi kiinni poveen pistetyssä linjaalissa seisoi Mr. Micawber suorana oven edessä, aivan selvästi katsellen jotakin kanssa-ihmistänsä, ja tämä kanssa-ihminen oli hänen isäntänsä.

"Mitä odotatte?" kysyi Uriah. "Micawber! Ettekö kuulleet, kun sanoin, ettei teidän tarvinnut jäädä tänne?"

"Kyllä!" vastasi Mr. Micawber liikahtamatta.

"Miksi siis odotatte?" arveli Uriah.

"Sentähden, että minä -- lyhyeltä, tahdon", vastasi Mr. Micawber yhdellä vanhalla puuskauksellaan.

Uriah'n muoto muuttui, ja kivulloinen vaaleus, josta hänen ihonsa puna heikosti pisti esiin, levisi hänen poskillensa. Hän katseli tarkasti Mr. Micawber'ia, samalla kuin koko hänen kasvonsa hengittivät lyhyesti ja nopeasti jokaisen juonteen kautta.

"Te olette irstainen toveri, niinkuin koko mailma tietää", lausui hän ja koetti hymyillä, "ja minä pelkään, että minun on täytymys antaa teille ero. Menkäät tiehenne! Minä puhun pian teidän kanssanne".

"Jos löytyy ketään konnaa tässä mailmassa", lausui Mr. Micawber uudella, äkillisellä, mitä ankarimmalla puuskauksella, "jonka kanssa minä jo olen puhunut liian paljon, on tämän konnan nimi -- _Heep_!"

Uriah astahti taaksepäin, niinkuin häntä olisi lyöty taikka pistetty. Katsoen pitkäänsä ympäri meidän puoleemme synkimmällä ja häijyimmällä katsannolla, mihin hänen kasvonsa pystyivät, sanoi hän hiljennetyllä äänellä:

"Vai niin! Tämä on siis salaliitto! Te olette kokoontuneet tänne yhteisen suostumuksen johdosta! Te puhallatte yhteen hiileen konttoristini kanssa, eikö niin, Copperfield! Mutta varokaat. Siitä ette mitään hyödy. Me ymmärrämme toinen toisemme, te ja minä. Meillä ei ole mitään ystävyyttä keskenämme. Te olette aina olleet pöyhkeä-vatsainen penikka siitä asti, kuin tänne tulitte; ja te kadehditte minua siitä, että olen päässyt eteenpäin, kuinka? Mutta pois kaikki sala-vehkeenne minua vastaan; minä aion myöskin puolestani vehkeillä! Suorikaat tiehenne, Micawber. Minä puhun pian teidän kanssanne".

"Mr. Micawber", lausuin minä, "tässä miehessä on tapahtunut äkillinen muutos muissakin kohdin, kuin siinä erinomaisessa, että hän kerran puhuu totuutta, ja tästä tulen siihen vakuutukseen, että hän on pulaan saatettu. Menetelkäät hänen suhteensa, niinkuin hän ansaitsee!"

"Te olette uhkeata väkeä", sanoi Uriah samalla hiljennetyllä äänellä ja pyyhki pitkällä, laihalla kädellänsä pois sitä tahmaista hikeä, joka puhkesi hänen otsastansa, "kun lahjoitatte konttoristini, joka on yhteiskunnan viimeistä rojua -- niinkuin itse olitte, Copperfield, kuten tiedätte, ennenkuin joku armahti teitä -- että hän häväisisi minua valheillansa! Miss Trotwood, teidän olisi paras tehdä loput tästä, sillä muutoin minä teen lopun teidän aviopuolestanne pikemmin, kuin ehkä suotavaksi katsotte. Minä en ole turhan vuoksi ammattini kannalta ottanut selkoa teidän elämänne vaiheista, vanha lady! Miss Wickfield, jos rakastatte isäänne, olisi parempi teille, jollette yhdy tuohon joukkoon. Minä saatan hänet perikatoon, jos yhdytte. Noh, tulkaat tänne! Minä olen saanut muutamat heistä äkeeni alle. Ajatelkaat kahdesti, ennenkuin se menee teidän ylitsenne. Ajatelkaat kahdesti, te, Micawber, jollette tahdo tulla muserretuksi. Minä neuvon teitä lähtemään tiehenne, te narri! ja tulemaan puheilleni, niin kauan kuin teillä vielä on aikaa peräytyä. Missä äiti on!" sanoi hän, yht'äkkiä näyttäen levottomuudella huomaavan, että Traddles oli poissa, ja nykäisten kellon nuoraa. "Menettelettepä siivosti toisen omassa huoneessa!"

"Mrs. Heep on täällä, Sir", vastasi Traddles, palaten arvokkaan pojan arvokkaan äidin kanssa. "Minä olen uskaltanut esitellä itseni hänelle".

"Kuka te olette, että esittelette itsenne?" vastasi Uriah. "Ja mitä te täältä tahdotte?"

"Minä olen Mr. Wickfield'in asiamies ja ystävä, Sir", lausui Traddles tyvenellä, asiamiehen kaltaisella tavalla. "Ja minun on plakkarissani valtuuskirja häneltä, että saan kaikissa edustaa häntä".

"Se vanha aasi on juonut itsensä höperöksi", sanoi Uriah, käyden vielä rumemmaksi, kuin ennen. "Ja valtuuskirja on petollisesti houkuteltu häneltä!"

"Jotakin on petollisesti houkuteltu häneltä, sen tiedän minä", vastasi Traddles levollisesti; "ja sen tiedätte tekin, Mr. Heep. Me lykkäämme tämän kysymyksen Mr. Micawber'in päätettäväksi".

"Ury --!" aloitti Mrs. Heep tuskastuneella liikenteellä.

"Olkaat vaiti, äiti", vastasi hän; "mitä vähemmin puhuttu, sitä pikemmin korjattu".

"Mutta Ury'ni --".

"Tahdotteko olla vaiti, äiti, ja jättää asian minulle?"

Vaikka kauan olin tietänyt, että Uriah'n nöyryys oli teeskennelty ja kaikki hänen koristelemisensa konnamaiset ja tyhjäntäpöiset, ei minulla kuitenkaan ollut ollut mitään oikeata käsitystä hänen ulkokultaisuutensa määrästä, ennenkuin nyt näin hänen valhenaamansa riisutuksi. Se pikaisuus, jolla hän heitti sen, kun hän huomasi, ettei se hyödyttänyt häntä; se pahansuonti, röyhkeys ja viha, jota hän osoitti; se pilkallinen ilo, jolla hän tälläkin hetkellä riemuitsi siitä pahasta, jota hän oli tehnyt -- samalla kuin hän myös koko tämän ajan oli epätoivossa ja ymmällään, kuinka saada meistä voittoa -- hämmästyttivät, vaikka ne täydellisesti sopivat yhteen sen kokemuksen kanssa, joka minulla oli hänestä, ensiksi minuakin, joka olin tuntenut hänet niin kauvan ja niin sydämestäni inhonnut häntä.

Minä en sano mitään siitä katseesta, jonka hän loi minuun, kun hän seisoi ja tarkasteli meitä järjestänsä; sillä minä olin aina ymmärtänyt, että hän vihasi minua, ja minä muistin käteni merkit hänen poskessaan. Mutta kun hän käänsi silmänsä Agnesiin, ja minä näin sen vimman, jolla hän tunsi valtansa tämän suhteen luiskahtavan käsistään, ja millä tavalla ne ilettävät intohimot, jotka olivat saattaneet hänet tavottamaan semmoista, jonka hyviä avuja hän ei koskaan voinut ymmärtää eikä arvossa pitää, ilmestyivät pettyneissä toiveissaan, säpsähdin yksin sitä ajatustakin, että Agnes oli elänyt tunninkaan semmoisen miehen näkyvissä.

Hetken hierottuaan kasvojensa alipuolta ja katseltuaan meitä noilla pahoilla silmillänsä rystöisten sormiensa ylitse, puhutteli hän kerran vielä minua, puoleksi vaikeroiden ja puoleksi soimaten.

"Vai katsotte te, Copperfield, joka ylpeilette niin paljon kunniastanne ja kaikista tuommoisista, oikeaksi hiiviskellä huoneeni ympäri ja kuunnella konttoristini kanssa? Jos se olisin ollut _minä_, en olisi kummastellut, sillä minä en kehu itseäni miksikään gentlemaniksi (vaikken koskaan ole kuljeksinut pitkin katuja, niinkuin te Mr. Micawber'in kertomuksen mukaan), mutta kun se olette _te!_ -- Ettekä pelkää tätä tekemistä? Te ette ollenkaan ajattele, mitä minä korvaukseksi teen, taikka että itse joudutte ahdinkoon salaliitosta ja semmoisesta? Hyvä. Saadaan nähdä! Mr. Mikä-teidän-nimenne-lieneekään, te aiotte lykätä jonkun kysymyksen Mr. Micawber'in päätettäväksi. Tuossa on arviotuomarinne. Miks'ette pane häntä puhumaan? Hän on oppinut läksynsä, näen minä".

Kun Mr. Heep näki, etteivät hänen sanansa ensinkään vaikuttaneet minuun eikä keneenkään meistä, istui hän pöytänsä reunalle, kädet plakkarissa ja toinen vääristä jaloistaan kierrettynä toisen ympäri, ynseästi odottaen, mitä tulossa oli.

Mr. Micawber, jonka kiivautta olin tähän asti suurimmalla vaikeudella pidättänyt ja joka oli ehtimiseen laskenut suustaan _kon_-nan ensimäisen tavun toiseen tavuun ehtimättä, puuskahti nyt esiin, veti linjaalin povestaan (nähtävästi puollustus-aseeksi) ja otti taskustaan propatria-paperin dokumentin, joka oli taitettu kokoon suuren kirjan muotoon. Hän avasi tämän paketin vanhalla komeudellansa, katseli sisällystä, niinkuin hän olisi taiteelliselta kannalta ihmetellyt lausetapaa, ja alkoi lukea, niinkuin seuraa:

"'Hyvä Miss Trotwood, hyvät gentlemanit'".

"Siunatkoon ja varjelkoon miestä!" huudahti tätini matalalla äänellä. "Hän kirjoittaisi kirjeitä riisittäin, vaikka henki kaupalla olisi!"

Häntä kuulematta jatkoi Mr. Micawber:

"'Kun astun eteenne, paljastaakseni arvattavasti suurinta konnaa, mikä milloinkaan on löytynyt'", silmiään paperista nostamatta osoitti Mr. Micawber linjaalillansa, niinkuin haamun komento-sauvalla, Uriah Heep'iä, "'en pyydä mitään armoa itselleni. Kehdosta asti oltuani semmoisten rahallisten sitoumusten uhrina, joista en voinut vastata, olen aina ollut alentavien asianhaarain heittelynä ja leikki-kaluna. Häpeä, puute, epätoivo ja mielettömyys ovat yhdessä taikka kukin erinänsä olleet seurakumppaneina elämänradallani'".

Sitä ihastusta, jolla Mr. Micawber kuvasi itseänsä näitten kauheitten onnettomuuksien saaliiksi, sopi vaan verrata siihen korkeapontisuuteen, jolla hän luki kirjettänsä, ja siihen kunnian-osoitukseen, jonka hän suoritti tälle päänsä keikahuttamisella joka kerta kuin hän luuli osaavasti valinneensa jonkun lauseen.

"'Karttuneen häpeän, puutteen, epätoivon ja mielettömyyden taakan alla tulin tähän konttoriin -- elikkä niinkuin meidän vilkas naapuri, Gallialainen, sanoisi, byroosen -- sen firman palvelukseen, jota nimellisesti Wickfield ja -- _Heep_ johdattavat, mutta jota todella -- _Heep_ yksin hallitsee. _Heep_ ja ainoastaan _Heep_ on päävipu tässä koneessa. _Heep_ ja ainoastaan _Heep_ on väärentäjä ja pettäjä'".

Enemmän sinisenä, kuin valkoisena näistä sanoista syöksähti Uriah kirjettä kohden, niinkuin repiäksensä sitä kappaleiksi, mutta ihmeellisellä taidolla taikka onnella osasi Mr. Micawber linjaalillansa lyödä häntä lähestyviin rystöihin ja teki hänen oikean kätensä hermottomaksi. Se vaipui alas, niinkuin se olisi mennyt poikki ranteimesta. Kuului semmoinen ääni, kuin olisi puuta lyöty.

"Piru vieköön teidät!" huusi Uriah, väänneksien tuskasta ihan uudella tavalla. "Minä aion maksaa teille samalla mitalla takaisin".

"Lähestykäät minua vielä, te -- te -- te häpeän _Heep_", huohotti Mr. Micawber, "ja, jos teidän päänne on niinkuin muitten ihmisten, rusennan sen. Tulkaat tänne vaan!"

Minä luulen, etten ole koskaan nähnyt mitään niin naurettavaa -- jo silloinkin huomasin sen -- kuin Mr. Micawber'in, kun hän linjaaleinensa seisoi sapelin-taistelian asemassa ja huusi: "tulkaat tänne vaan!" samalla kuin Traddles ja minä sysäsimme häntä nurkkaan, josta hän joka kerta, kuin olimme saaneet hänet sinne, lakkaamatta jälleen pyrki esiin.

Hänen vastustajansa mutisi muutamia sanoja itsekseen, väänteli hetken aikaa satutettua kättänsä, riisui verkalleen kaulahuivinsa ja sitoi sillä kätensä, piti sitä sitten toisessa kädessään ja istui pöydällensä, katsoen maahan synkistyneellä muodolla.

Kun Mr. Micawber oli kylläksi tyyntynyt, jatkoi hän kirjettänsä.

"'Ne palkalliset edut, joitten vuoksi minä tulin -- _Heep'in_ palvelukseen'", hän pysähtyi aina tämän sanan eteen ja lausui sitä kummastuttavalla voimalla, "'eivät olleet määrätyt paitsi mitättömät kaksikolmatta shillingiä ja kuusi pennyä viikkoonsa. Loput jätettiin riippuvaksi ammatillisten tointeni arvosta elikkä toisin ja selvemmin sanoen luontoni huonoudesta, aikomusteni ahneudesta, perheeni köyhyydestä ja siitä yleisestä siveellisestä taikka pikemmin epäsiveellisestä yhtäläisyydestä, joka oli minulla ja -- _Heep'illä_. Tarvitseeko minun sanoa, että minun pian oli täytymys pyytää -- _Heepiltä_ etumaksoja Mrs. Micawber'in ja meidän hävinneen, mutta karttuvan perheemme elatukseksi? Tarvitseeko minun sanoa, että -- _Heep_ -- oli edeltäpäin arvannut tämän täytymyksen? että näitä etumaksoja annettiin vekseleitä ja muita samanlaisia sitoumuksia vastaan, joista tämän maan lain-säännöissä puhutaan? ja että minä näin kietounnuin siihen verkkoon, jonka hän oli kutonut minua varten?'"

Mr. Micawber'in mielihyvä siitä taidosta, jolla hän kirjeen tapaan kuvasi tätä onnetonta asiain laitaa, näytti voittavan jokaisen tuskan taikka huolen, jonka tosi-olot olisivat voineet tuottaa hänelle. Hän luki eteenpäin:

"'Silloin se oli, kuin -- _Heep_ -- alkoi suosia minua juuri niin suurella luottamuksella, kuin oli tarpeellista hänen kirotun hankkeensa toimeenpanoksi. Silloin se oli, kuin hän alkoi, jos saan käyttää Shakespeare'n lausetta, kitua, potea ja hiueta. Minä huomasin, että apuani lakkaamatta vaadittiin väärennys-asioihin ja erään henkilön peijaamiseen, jota nimitän Mr. W:ksi. Tämä Mr. W. eksytettiin, pidettiin tietämättömyydessä ja petettiin jos jollakin tavalla; vaan kuitenkin oli tuo rosvo -- _Heep_ -- koko tämän ajan tunnustavinaan rajatonta kiitollisuutta ja ystävyyttä tälle kovaa vääryyttä kärsineelle gentlemanille. Tämä oli kyllä paha; mutta, niinkuin tuo filosofinen Tanskalainen [Hamlet] muistuttaa sillä yleisellä käytöllisyydellä, joka on omituinen Elisabetin aikakauden kuuluisalle kaunistukselle, _pahempia tulee vielä_!'"

Mr. Micawber oli niin ihastuksissaan siitä, että hän tällä citatilla sai lauseensa näin luontevasti päätetyksi, että hän omaksi ja meidän nautinnoksemme toisti saman lauseen sillä nimellä, että hän oli lukiessaan sekaantunut.

"'Minun ei ole aikomus'", jatkoi hän, "'tässä kirjoituksessa ruveta perinjuuriseen luetteloon (vaikka semmoinen on valmiina toisessa paikassa) niistä monesta vähemmästä juonesta, joita on harjoitettu Mr. W:ksi nimittämääni henkilöä vastaan ja joihin minä äänettömällä suostumuksella olen ottanut osaa. Kun taistelo rinnassani palkan ja palkattomuuden, leipurin ja leipurittomuuden, olemisen ja olemattomuuden välillä lakkasi, päätin käyttää jokaista tilaisuutta saattaakseni ilmi ja asettaakseni näkyviin ne isommat juonet, joita -- _Heep_ -- tämän gentlemanin kovaksi vääryydeksi ja vahingoksi oli nivonut. Sisällisesti kehoitettuna hiljaiselta varottajalta ja ulkonaisesti yhtä liikuttavalta ja voimalliselta varottajalta -- jota lyhyeltä sanon Miss W:ksi -- rupesin jokseenkin töisevään salaiseen tutkimiseen, jota nyt on kestänyt parhaan tietoni, taitoni ja vakuutukseni mukaan enemmän kuin kaksitoista kalenteri-kuukautta'".

Hän luki tätä paikkaa, niinkuin se olisi seisonut jossakin parlamentin päätöksessä, ja näytti saavan juhlallista virvoitusta sanojen soinnusta.

"'Kanteeni -- _Heep'iä_ -- vastaan'", luki hän, katsellen tätä, ja pani hätävaraksi linjaalinsa soveliaasen asemaan vasempaan kainaloonsa, "'ovat seuraavat:'"

Me pidätimme kaikki henkeämme. Varma on, että Uriah teki niin.

"'Ensiksi'", lausui Mr. Micawber. "'Kun Mr. W:in kyky ja muisto virka-asioissa muutamista syistä, joihin minun ei ole tarpeellista eikä soveliasta ryhtyä, kävivät heikoiksi ja himmeiksi, sekoitti ja selkkasi -- _Heep_ -- tahallaan kaikki ammatti-toimet. Kun Mr. W. kaikkein vähimmin kelpasi työhön, oli -- _Heep_ -- aina käsillä ja kehoitti häntä rupeamaan siihen. Tämmöisissä tiloissa sai hän Mr. W:in nimikirjoituksen tärkeihin dokumentteihin, joita hän väitti toisiksi, vähäpätöisiksi. Näin viekoiteltuna Mr. W. valtuutti hänet ottamaan ulos erityisen talletus-summan, joka nousi kahteentoista tuhanteen kuuteen sataan ja neljääntoista puntaan, kahteen shillingiin ja yhdeksään pennyyn, ja käytti sen valheteltujen kustannusten ja vajausten suorittamiseksi, joista joko oli jo huolta pidetty taikka joita ei koskaan ollut löytynyt. Hän antoi tälle menetykselleen kokonaan semmoisen muodon, kuin se olisi lähtenyt Mr. W:in omista, epärehellisistä aikomuksista ja kuin se olisi tapahtunut Mr. W:in epärehellisen toimen kautta; ja hän on käyttänyt sitä aina sen jälkeen kiduttaaksensa ja pitääksensä toista vallassaan'".

"Te saatte näyttää tämän todeksi, te Copperfield!" sanoi Uriah uhkaavalla pään pudistuksella. "Kaikki aikanansa!"

"Kysykäät -- _Heep'iltä_ -- Mr. Traddles, kuka asui hänen huoneessansa hänen jälkeensä", lausui Mr. Micawber, katsahtaen ylös kirjeestänsä; "tehkäät hyvin".

"Tuo narri itse -- ja hän asuu siellä nytkin", vastasi Uriah halveksien.

"Kysykäät -- _Heep'iltä_ -- pitikö hän koskaan mitään päiväkirjaa tuossa huoneessa", sanoi Mr. Micawber; "tehkäät hyvin".

Minä näin Uriah'n laihan käden tahtomatta pysähtyvän hänen poskeansa raappimasta.

"Taikka kysykäät häneltä", lausui Mr. Micawber, "polttiko hän koskaan mitään päiväkirjaa. Jos hän sanoo polttaneensa ja kysyy teiltä, missä tuhka on, käskekäät hänen kääntyä Wilkins Micawber'in puoleen ja hän saa kuulla jotakin, joka ei ollenkaan ole hänelle eduksi!"

Se voitonriemuinen komeus, jolla Mr. Micawber laski nämät sanat, huolestutti suuresti Uriah'n äitiä, joka kovasti pelästyneenä huusi:

"Ury, Ury! Ole nöyrä ja sovi pois, rakas poikani!"

"Äiti!" vastasi hän, "tahdotteko olla vaiti? Te olette säikähtyneet ettekä tiedä, mitä sanotte taikka tarkoitatte. Nöyrä!" toisti hän, muristen katsellen minua; "nöyränäkin olen kauan aikaa nöyryyttänyt muutamia heistä!"

Gentilisti sovittaen leukaansa paidankaulukseensa, jatkoi Mr. Micawber nyt lukemistansa.

"'Toiseksi. On -- _Heep_ useissa tiloissa, parhaan tietoni, taitoni ja vakuutukseni mukaan'" --.

"Mutta _tämä_ ei kelpaa", mutisi Uriah tointuneena. "Äiti, te olette vaiti".

"Me koetamme ennen pitkää hankkia teille jotakin, joka kelpaa, kelpaa täydellisesti, Sir", vastasi Mr. Micawber.

"'Toiseksi. On -- _Heep_ -- useissa tiloissa parhaan tietoni, taitoni ja vakuutukseni mukaan säännöllisesti useissa laskuissa, kirjoissa ja dokumenteissä vääristänyt Mr. W:in nimen; ja on selvästi tehnyt niin eräässä tapauksessa, jonka minä voin näyttää todeksi. Asian laita on tämä tämmöinen:'"

Mr. Micawber ihasteli taas tätä muodon-mukaista sanojen kasaamista, joka tosin tuntui hyvin naurettavalta hänessä, mutta ei suinkaan, täytyy minun myöntää, ole hänelle yksistään omituinen. Minä olen eläissäni huomannut sen monessa ihmisessä. Minusta näyttää, kuin se olisi yleinen sääntö. Esimerkiksi, kun todistaja vannoo laissa määrätyn valan, näyttää hän suuresti iloitsevan, kun häntä kohtaa pitkä jono tukevia sanoja, jotka ilmoittavat samaa asiaa; niinkuin, että he inhoovat, kammovat, kieltävät taikka niin edespäin; ja vanhat kirkonpannat laitettiin maukkaiksi saman perus-aatteen mukaan. Me puhumme sanojen hirmuvallasta, mutta tahdomme myöskin harjoittaa hirmu-valtaa niitten suhteen; me suomme mielellään, että meillä on iso liika vara sanoja tarjona suurissa tiloissa; me luulemme, että se näyttää arvokkaalta ja soi hyvältä. Niinkuin emme erittäin huoli livreaimme merkityksestä juhlatiloissa, jahka ne vaan ovat kylläksi kauniit ja lukuisat, niin on myöskin sanojemme tarkoitus taikka tarpeellisuus vähäpätöinen asia, jahka niitä vaan ilmestyy komea rivi. Ja niinkuin yksityiset joutuvat pulaan, kun liiaksi komeilevat livreoillansa, taikka niinkuin orjat, kun ne ovat liian lukuisat, nousevat kapinaan herrojansa vastaan, niin luulen voivani mainita erään kansakunnan, joka on joutunut moneen suureen vastukseen ja joutuu varmaan vielä suurempiin sen vuoksi, että se pitää liian suurta sanojen saattoa.

Mr. Micawber luki eteenpäin, melkein maiskuttaen huuliansa: