Part 6

Kirjoittakaat kohta, sitä pyytää nörimmästi

D. E. D. Europaeus.

Helsingissä 14 Toukokuussa 1847.

27. Lönnrotille.

[16 p. lokak. 1847.]

Korkeasti kunnioitettava Herra Tohtor!

Onnellisesti olemme tulleet matkoiltamme takasin torstaina viimeis viikolla. Enemmin kuin luulimmekaan oli lauluja Inkerin maalla ja eteläisissä pitäjissä Wiipurin lääniä. Aikaa oli vaan vähän saaliin paljouden suhteen. Kalevalan lauluja on monta ja aivan tärkeätä saatu, mutta huutaavat muita vielä tarkemmin keräämään. Suomettaren tulevassa numerossa on tuleva lyhyt jo Inkeristä lähetetty matkakertomus, jossa on osaksi puhuttu saaduistamme Kalevalan lauluistakin. Kirjallisuuden Seuralle lähetin toista kuukautta sitten 50 ruplaa hopeassa takaisin annettavaksi jollekulle matkoille halustajalle, mutta kuin vielä ei ketään ole` saatu, niin olisi hyvä, että vähintäin Oksanen menisi, jos ei etemmäksi, niin kuitenkin rajalle asti Äyräpään ja Käkisalmen eteläiseen kihlakuntaan. Erinomaisen hyviksi laulupaikoiksi kehuttiin Lavansaaria ja Seiskaria sekä Koiviston saaria, mutta niissä meillä ei ollut aikaa käydä. Kukaties mitä vielä löytynee Kalevalan lauluja Lavansaarissakin, joita ylin kaikkia kehuttiin. Rautua, Pyhäjärveä, Sakkolaa ja Walkijärveä kehuttiin myöskin paljon, mutta niissäkään emme ker'enneet käydä`. Wiipurin tällä puolla saimma kyytimiehiä Andrein kirkolta, jotka itsekin tiesivät vähän "Pääskyläistä päivälintua" ja sanoivat erinomattain vanhojen ämmien vielä heidänkin puolellansa laulavan Wäinämöisestä. Jos siis tarkkaan pitäisi saataman mitä saada` voisi Kalevalan toiseen painoon, niin kylläpä tarvitsisikin vuosia siihen, ja jolle kuinkin sopii, sen pitäisi jo lähtemän liikkeille keräämään; aikaa siihen tarvitaan jäl'estäpäin yhtäpaljon kuin nytkin, mutta viipyminen tekee aina enemmin ja enemmin vahinkoa. Kalevalan on välttämättömäsi tarvis saada` Inkerin ja sen rajakuntien laulut itsellensä, sillä ne ovat siihen paljon selkoa antavat. Kukaties tulee tarkemmin tutkittua paikatkin, joita Kalevalassa mainitaan, ilmautumaan. Sukunimi _päivä_ löytyy Lempalassa ja sama nimi on Kalevalassakin (Päivilä, Päivän poika). Jos Oksanen nyt lähtisi matkaelemaan, niin olisi meille sitte jouluaj'aksi aivan paljon valmiiksi tehtynä, sillä silloin aj'omme minä ja Reinholm lähteä` uuteen matkaan Pietarin puolelle. Kirjallisuuden Seuran matkarahat voisimme lähettää` täältä Käkisalmeen, jos ei kerkeäisi Kajaaniin. Yhteisemmästi lauletut runot aj'omme niin pi'an kuin kerkeämme, kirjoittaa` kokoon ja osaksi painattaakkin pieniin vihkoihin, joita saisimme vasta jakaa` kaikista tarpeistamme talonpojalle vasta tapahtuvilla meidän sekä muiden matkoilla. Voimme al'uksi vähintäin osaksi jos ei kaikki yhteisemmät laulut lähettää` Oksaselle, jos hän lähtee matkoille. Tapahtuva se olisi, ja niin pi'an kuin mahdollista.

Tverin ja Uuden Linnan lääneissä on aivan paljon Karjalaisia aina 110,000:n paikoilla. Sielläkin mahtaa olla` runoja, koska ainakin paremmin säilyyvät Wenäen uskosien luona ja Karjalaiset siellä niin suurissa joukoissa eläen omasta perikodistansa eroitettuina sentähden malitaavatkin sitä enemmin pidätellä` vanhoja muistejansa jäl'illä. Matkustus sinne ainakin olisi voitoksi, mutta mistä saada` kelvollisia matkustajia?

Kirkkoherra Sirén on lähettänyt minulle kolmattakymmentä Renvallin Sanakirjaa alennetusta hinnasta 3:sta Ruplasta hop. myötäväksi. Joku tarvitseva Kajaninkin paikoilla mahtanee halaita` ostaa` niitä.

Kirkkoherra Sirén Rouvinensa, joiden hyvyyttä paljon kiitämme, rukoilevat Teille sanomaan paljon terveyksiä. Rukoilen minäkin terveyksiä hyville tuttavilleni, ollen nöyrin p--janne.

Helsingissä 16 päiv. Lokak. 1847.

D. E. D. Europaeus.

28. Suometar 1847, n. 42-3, 45-6.

[19 p. lokak. -- 10 p. marrask. 1S47.]

_Matkakertomus_.

Paljon aikaa mitään virkkamatta oltuani, pitäisi jo olemankin kertynyt jotain virkkamista ja kylläpä se niin onkin.

Makulan kylästä Uudella Kirkolla päätimme er'etä kumpanenkin kulmallensa: kumppalini kirkolle ja siitä etemmäksi itään päin, ja minä taas länteen päin meren rantaan asti. Juvan ja Karjalaisien kylässä oli lauluja kyllä, erinomattain viimeisessä. Kuitenkin en voinut viipyä` siinä tarpeeksi asti, kuin olimme päättäneet yhtyä` Kivennavan kirkolia viikon perästä ja koko viikko uhkasi kulua` lopulle jo viimeisessä kylässä. Kesken piti lähteä` pois Seivästön kylään. Siellä tapahtui se kumma, että eräs akka, kohta kylään tultuani sanoi minulle: "sie kuin et olle` niien heräntäisien uskoa, tahot meille sitä opettaa`". Pääsyy tähän hänen luuloonsa oli se, että minulla oli joukko pieniä kirjoja mu'assani, joita lupasin antaa` lauluista, kaskuista, ruo'asta j.n.e., ja näitä kirjoja arveli hän "heräntäisien kirjoiksi". Minä kyllä ko'in vakuuttaa` häntä oikeasta asiasta, kuin parain taisin, mutta kuitenkin oli toisena päivänä ympäri kylän puhe`, että minä kirjoillani tahdon levittää` "pukin" uskoa. Tämä viimeinen nimitys on mahtanut tulla` siitä, että sen kylän kuuluvilla olevat heräntäiset[7] sanottiin kokouksissaan välistä hyppivän niinkuin pukit. Uuella Kirkolla itsessänsä niitä ei kuulunut olevan muuta kuin yhdessä kylässä Kivennavan rajalla, mutta Kivennavalla, Pyhäristillä ja Walkijärvellä sanottiin niitä löytyvän enemmin.

Vaikealta nä'ytti nyt niinkuin ainakin saadaä` erinomattain naisvä'en päistä pois kerran otettua ajatusta, ja saada` heitä lauluille. Aina sitä katsotaan häpeäksi antaa perää siitä kuin ovat asiasta päättäneet. Minä kyllä ko'in sel'ittää`: että esivalta tahtoo tarkempaa tietoa, kuin kieltä kussain paikoin käytetään; että siitä tarkemman sel'on saatua, käräjissä ja kaikissa oikeuksissa kirjoitukset ruvetaan tekemään suomeksi, ja monta muuta, jotka kuitenkin eivät tahtoneet auttaa`. Aikakin kiirehti ja siitä kylästä piti siis lähteä` vähällä saaliilla. Kirkolle asti kävin siitä viipymättä, jossa toisena aamuna vähän aikaa olin Armovuoden Saarnaajan Branderin luona. Häneltä sain kirjoja lisäksi, joiden kanssa läksin Kivennavalle päin. Sykiälän kylässä kirjoitin vähäisen, mutta enemmin Kuutterserän kylässä, jossa olivatkin sen pitäjän heräntäiset. Vanhaa sokeaa ämmää kehuttiin hyväksi laulajaksi, mutta sanottiin jo tulleen heräntäiseksi, jonka tähden päätettiin, hänen ei rupeavan maallisia lauluja laulamaan. Kokeeksi menin yhtähyvin ämmän luokse, sanoin olevani lähetetyn Suomen kieltä tutkimaan j.n.e., jonka varaksi erinomattain on tarvis kirjoittaa` lauluja, pyytäen ämmää sanelemaan vanhoja oppimiansa. Eipä tahtonutkaan ämmä ruveta` käsin "maallisiin renkutuksiin", mutta empä antanut minäkään perää. Ystävällisesti selitin hänelle, että lauluista tulee` Suomen kielelle paljon hyötyä, kuin tarkemmin saadaan tietää`, kuinka rahvas käyttää kieltä ja ajattelee asioista, jonka asian tarkemmin tutkittua käräjissä ja kaikissa oikeuksissa ruvetaan käyttämään omaa kieltä, mutta joissa Ruotsia nyt käytetään, sentähden, että se jo ennen on saatu niin täydelliseksi kirjalla täytettäväksi. Kuin nyt Suomen maa on tullut Ruotsin vallasta pois, niin ei sitä enään ole` tarvis Ruotsin kieltä käräjissä; sentähden pyydetään nyt Suomen kieltä kelvolliseksi sen siaan. Siitä nä'et, ämmä kulta! sanoin minä, että tässä asiassa on sen ja monen muun puolesta suuri hyöty maakunnalle ja käskeehän Jumalakin hyvää tekemään ja sanoo, että usko pitää osoitettaman töillä ja että usko ilman töitä on kuollut; myöskin joka voipi hyvää tehdä`, ja ei sitä te'e`, se on hänelle synniksi. Näillä ja muilla kehoituksilla sekä hyvien jumalisien kirjojen lupaamalla myönnytinkin ämmän kohta ja muut rupesivat yhtä mielellään perästä lauluille.

Tämän paikan heräntäisistäkin pitäisi jotakuta virkkamani. Paljon en voi` sanoa`, kuin paljon en tiedä`, ehkä yöpaikassani pitkälle yöhön pidin puhetta sen talon heräntäis-isännän kanssa. Puhe` oli enimmiten ulkonaisesta jumalisuudesta ja kaiken yötä kestävistä rukoelemisista. Kuinka sellaiset ihmiset ymmärtäävät monta paikkaa Jumalan sanasta, osoittaa se tämän miehen lause`, "että Jumalan sana käskee meitä ristiämme hakemaan", jonka hän otti Virsikirjan lopulla olevista sanoista, "että -- -- -- kärsivällisest' kantasimme ristiämm', ja hakisimme sielullemme elatusta tästä kirjast' kullaisesta", ja niinkuin näkyy, ymmärsi hän nämät sanat varsin väärin sitoen erittäin olevat sanat yhteen.

Täkäläisiä heräntäisiä Vapahtajan mitalla: "tuntekaat heitä hedelmistänsä" arvaten, jäävät he hyvin takaperäisiksi, sillä talonsa työt ovat he jättäneet lii'an paljon laimiolle, kuin ovat tunteneet opetuksen: "älkäät ko'otko` tavaroita maailmassa" niin hyvin sopivan mietittäväksi ja helpottavaksi työtä tehdessänsä -- luonnollisesti tässäin oman vähän ymmärryksensä syystä erehtyen. Näin oli tästä heille kasvanut pahoja hedelmiä, ja luonnollisesti muillekin, sillä varakas voipi tehdä` muillekin hyvää, mutta varatoin ei, ompa vielä muille rasitukseksikin. Eräs tyttö osti minulta kirjan; "Neuvoja rikkaaksi ja onnelliseksi päästäksensä", jota erinomattain ylistin. Toisena päivänä tarjosi äiti sitä takaisin, sentähden, ettei siinä Jesuksen nimeä mainita`. Minä kyllä kovin saarnasin hänelle, että elävä usko vaatii meitä kaikkia luvallisia neuvoja etsimään, saadaksemme varoja kuta enemmin sitä parempi, sillä varoja myöten voimme enemmin ja vähemmin tehdä` rakkauden töitäkin. Muutakin panin lisäksi mitä tiesin sekä raamatun sanoja, että omasta ymmärryksestäni, mutta kuin tarpeekseni saarnattuani viimeisellä kysyin, tahtooko hän kirjaa vain ei, niin yhtähyvin sanoi ei tahtovansa kirjaa, josta siis sai rahat takaisin ja kovia sanoja päällisiksi. Tästäkin näkee kuinka usein Suomalaiset pysyyvät päätöksissänsä, vaikka kuinka kokisi sel'ittää` asiaa toisin päin.

Tässä kylässä kirjoitin lauluja niityllä vä'en työtä tehdessä, niinkuin jo muutamissa muissakin kylissä. Se käypi aivan hyvin. Ilman sitä keinoa olisi työaika aivan sopimaton laulun keräämiseksi, mutta sen kautta, että työn sivussa laulatetaankin, voipi se vähemmällä hinnalla saataa`. Viimeiseltä jo yli viikon määrän viivyttyäni läksin Kivennavan kirkolle päin, jossa sitte taas kumppalini kanssa tapanimme yhteen pappilassa Provasti Höijerin luona.

Tähän asti oli laulu pitänyt saman tapansa, kuin jo Makulassa: historiallisia lauluja en tavannut muuta kuin vähän alkua Kojosen poj'an lauluun, jota jäl'emmältä usein on saatu. Siinä kutsutaan Kojoisen poikaa Iivanaksi, joka "läksi Konnulta (Kantelettaren Kömmi) kosihin, naimahan Narintkan päästä, Tuolta hänelle Anni annettihin" j.n.e. Paikka mahtaa olla` sama kuin Lahen Kontu, kylä Pietatarista länsi-pohjosiin päin.

Kivennavalta päätimme lähteä` suorastansa Pietariin, että passien vaihettua paremmin saattaa` kävellä rajan toisellakin puolella. Ensin tulimme Valkijärvelle Kirkkoherran Konstantin Schröderin luokse, joka on tunnettu mies monen Suomalaisiin sanomiin lähetetyn hyvän ja mietittävän kirjoituksen kautta. Harva papismies Suomessa mahtaa pitää` taloutensa niin toimessa kuin hän. Koko joukko mehiläispesiä oli hänellä, kaksi suurta mutauuniakin. Peltonsakin mullan oli hän antanut tutkia` Kemian taitavalta mieheltä. Hupa oli hänen parissansa olentomme ja hänen kanssansa ajoimme siitä Pietariinkin. Suomen hautojen Mä'ellä viivyimme Pietarin Suomen Provastin Sirénin pereen luona. Nimi Suomen hautojen mäki luullaan olevan Aleksander Newskin aikuinen, mutta silloin olisi kyllä sen nimi jo tehty Ruotsin hautojen mä'eksi, kuin sota oikeastansa kävi Ruotsalaisia vasten, jos vaikka Suomalaisiakin heidän allansa sotivat. Luulisin nimeä vanhemmaksi, jo sen aikuiseksi, kuin Turun Suomalaiset kulkivat niiden paikkojen yli Suomeen päin, jolloin Suomen nimi vielä oli erinäisen kansakunnan oma. Tuskin olisi se tullut silloin, kuin täkäläisiäkin asukkaita ruvettiin Suomalaisiksi kutsumaan.

Pietarin suureen kaupunkiin tulimma. Siellä oli rahatoin olento Provasti Sirénin hyvyyden kautta Hänen huoneissansa. Muutoin käveemistä kyllä loppumattomilla kaduilla lämpymän paahteessa. Akademikot Sjögren ja Koppen, joita tavoitimme, olivat maalla, niinkuin kaikki muutkin, jotka välilleen pääsneevät.

Tarpeen jälkeen viivyttyämme kaupungissa läksimme takaisin pohjaisiin päin Toksowan kirkolle vähän kolmatta kymmentä virstaa kaupungista. Siellä tapasimme Kontrahti Provastin Skoten luona Valta Neuvoksen Sjögrenin, jolta saimme joitakuita hyviä tietoja sekä Tsuutilaisista muinaisuuksista Pietarissa, että Suomalaisista Wenäen maan sisässä, ja siellä olevista vanhoista haudoista.

Laulujen saalis nyt muuttui vähän toisenlaiseksi. Historiallisia lauluja oli enemmin ja usiempia Kalevalankin lauluja. Merkillisin kaikista oli se, että lauluun: _Pääskyläinen päivälintu_ liitettiin maailman luominen munasta (Kvl. I, 300-315). Laulua pääskyläinen päivälintu on laulettu kolmella tavalla, ollen aina vaan lopulla eroitus, nimittäin: niin kuin se tavataan Kantelettaressa, toiseksi niinkuin se yleiseen laulettiin Uudella Kirkolla ja seuraa tässä painettuna, ja kolmanneksi: luomisen kertomukseen liitettynä, joka myöskin seuraa tätä. Ensimäinen tapa on selvästi sekoitus Kantelettaren 3:nen osan 47:nen laulun kanssa, joka laulu itsekin lauletaan täällä niin tarkoin kuin Kantelettaressakin. Toinen ja kolmans tapa kuuluuvat nähtävästi yhteen ja tavataankin toivottavasti vasta vielä laulettuna yhdessä jatkossa. Yhdessä paikassa ovat laulajat jättäneet pois päivän, kuun ja tähtien luomisen, toisessa taas ovat jättäneet maan luomisen pois (tuosta kasvo kaunis saari, vertaa`: munasen alanen puoli alaiseksi maaemäksi). Kukas ei ihmetellen keksi` tässä laulussa veden paisumisen, Noan arkin ja häneltä lähetetyn kaarneen ja kyyhkyisen merkillisellä tavalla osoitetuksi. Sanat "lensi suurelle mä'elle, korkealle kukkulalle" ovat väärin tulleet lauluun, jonka näyttäävät sanat "löynnyt ei maata ma'ataksensa". Tästä nähdään, että koko maa oli vedeltä peitetty, se on: vedenpaisumus oli. Sana "tuosta kasvoi kaunis saari" osoittaa taikka sitä, että veden laskeudessa joku kukkula yleni ensin saareksi, sitte suureni maaksi, taikka sitä, että Suomalaiset ennen, niin kuin Grekalaiset ja Romalaisetkin, pitivät maata saarena mereltä, (okeanilta) piiritettynä, jolloin saari tässä merkitsee samaa, kuin maaemä Kalevalassa.

Jo on ennen nähty sekoitukseksi luomisen laulu Wäinämöisen laulun kanssa yhdistettynä; nyt ne ovat pääsneet toisistansa, ja toinen oikea yhteys saatu siaan, joka osoittaa maan uudistumisen vedenpaisumuksen jälkeen. Tämä ihmeteltävä laulu seuraa tässä sellaisena kuin sitä olemme tavanneet muutamilta laulajilta.

Uudella Kirkolla laulettiin:

Pääskyläinen päivä lintu. Yö lintu lepakko lintu Lenteli kesäsen päivän. Sykysyisen yön pimeän. Etsi maata maataksensa. Lehtoa levätäksensä, Peltoa pesiäksensä. Murtoa muniaksensa; Löynnyt ei maata maataksensa, Lehtoa levätäksensä, Peltoa pesiäksensä, Murtoa muniaksensa. Lensi suurelle mä'elle. Korkealle kukkulalle; Näki laivasen merellä, Punamaston purjehtivan. Lensi laivan portahalle, Laivan keulalle keinahti. Valo vaskisen pesosen, Muni kultaisen munasen. Toi Jumala suuren tuulen. Lännen kolkalta lähetti. Laiva kaatu kallellensa. Sysähysi syrjällensä. Muna vierähti vetehen, Pesä pyörähti perästä Meren mustahan mutahan, Sakean saven sekahan. Tuohon saari siunahusi. Nuori nurmi saaren päälle, Nuori neito nurmen päälle; Tuota käivät kaikk' kosissa; Käivät pipit, käivät papit, Käivät hovin hoikat herrat. Käivät Narvan nappisaksat, Eipä neiti nuoille mennyt. Tulipa viimein Nurmi Tuomas, Otti neitosen rekehen, Löipä ohjalla oritta, Helmiruoskalla hevoista; Hepo juoksi tie helisi, Kangas kultainen kulisi, Reki rautainen rämisi, Vemmel piukki pihlajainen, Ulvoit ukset Uuen Linnan Vinkuit Wiipurin veräjät, Tuota neittä vietäessä, Kultaa kul'ettaessa.

Toksovalla ja Lempälässä laulettiin alku edellisen tavalla ja sittemmin:

Muna vierähti vetehen, Pesä pyörähti perästä. Pääsky lintu, päivä lintu, Yö lintu, lepakko lintu Kiiteleepi, liiteleepi Etsiipi munasiansa: Lensip' on sepän pajahan, Te'etti rautaisen haravan. Piit panetti pihlajaiset Millä hän meret haravoi, Meren rannat raapustellen; Löysi puolen ruskulaista, Tuop' on päivä taivahalla, Löysi puolen valkulaista, Tuop' on kuuna taivahalla, Löysip' on muruja muita, Nuo tähiksi taivahalle.

Mitä muihin vanhoihin lauluihin kuuluu, niin olemme saaneet pitkän laulun Wäinämöisen kanteleen soitosta, jossa häntä jo kutsutaankin "sokeaksi" ja "vähännäköiseksi". Muutenkin on laulu peräti toinen, kuin Kalevalassa löytyviä. Toinen laulu on "Kallervosta (Kullervosta) ja Untamosta", lopulla käyvä yhteen Kullervon laulun kanssa Kalevalassa. Ilman sitä on saatu Wäinämöisen ja Joukamoisen yhteen ajamisesta, Ilmarisen naisen valamisesta j.n.e. Kaikki nämät laulut olemme saaneet lyhyellä matkalla Toksovalla, Lempola ja Vuoleella. Kuin sentähden emme ole` ker'enneet paljon muuta tehdä`, kuin tiedustella`, mitä lauluja kussakin on toivomista, niin tarvitaan tänne välttämättömästi toiset laulujen kerääjät pit'emmäksi aj'aksi. Jopa kirjoitimmekin Lempälästä Kirjallisuuden Seuralle Helsinkiin siitä, ja lähetimme osan lii'oista matkarahoistamme. Suotava olisi vaan, että halullisia ilmautuisi näitä vasten. Kalevala vaatii sitä välttämättömästi, sillä se kadottaisi ylen paljon, jos täkäläiset laulut eivät täydellisesti kerättyinä tulisi tekeillä olevaan toiseen Kalevalan painoon. Hyvin kyllä joutaa se vähän odottaakkin näin tärkeää asiaa, kuinhan vaan keväeksi kerkeää valmiiksi ensimäisillä laivoilla menemään ul'os maailmaan. Siinäkin pitäisi runojen keruulle kiirehdittämän, sillä runotkaan eivät ole` niin kohta kerätyt kuin luulisi, ja ilman sitä löytyy siellä niin ko'olta runoja, että kuukausia tarvitsisi joka pitäjälle joksikin tarkoin saadaksensa. Näitä paikkoja tähän asti Suomessa ei ole` pidettykään runon pesinä, mutta yhtähyvin voipi koko Inkerinmaata ja sen likipaikkoja Suomen puolella, erinomattain Käkisalmeen päin kutsua` miltei niin hyväksi runon pesäksi, kuin parahat paikat Wenäen Karjalassa.

Kieli Toksovalla, Lempälässä ja Vuoleella on vielä enemmin kuin Uudella Kirkolla Wenäen Karjalan kielen tapainen. Wajaanta sia sanotaan aina kahdella _t_:llä, esim. _huoletta, leivättä_, ja ei _huoleta, leivätä_. Pitkä _aa_ ja _ää_ äännetään _oa_ ja _eä_, esim. _moa, peä_, erinomattain Inkerikkojen eli Wenäen uskoisien Suomalaisien se'assa, jotka myös aina sanoivat _hakra_, [_kakra_?], _kopra_, mutta joka puheentapa Luteruksen uskoisien se'assa oli häviämään päin. Muuten oli puheenparsi sama kuin Uudella Kirkollakin.

Syy oli meillä nyt tuumia`, kuin vielä kävisimme Wepsäläisien ja Karjalaisien luona Uuden Linnan (Novgorodin) läänin itäisissä osissa. Läksimmä siis uudelleen Pietariin, ja pari päivää siellä viivyttyämme edemmäksi höyryvaunuilla Paulovskin kaupunkiin. Siellä etsimme Valtaneuvoksen Köppenin, jolta me otettiin vastaan suurella suotuisuudella. Häneltä saimme tärkeitä kansakuntaisia tietoja Wepsäläisistä, Karjalaisista j.n.e. Wenäen maalla, ja enemmin lupasi hän, kuin Pietariin muutaituansa tulisimme häntä tervehtimään.

Paulovskista läksimme kolmen virstan päähän, Wenjo'en kirkolle, jolla Kirkkoherran Avenariuksen luona vietimme aivan huvan ja hyötysän viikon, joka kului lauluja ja muita asioja kirjoittaessa sekä kävelemisissä välistä Kirkkoherran loistosassa ja mehiläisistä hyrisevässä hedelmätarhassa, toisen kerran taas Professor Kutorgan tutkimisia kivikunnassa katsellen kävelimme pitkin Wenjo'en uraa taikka mänimme kuuntelemaan isoa soitteloa Pavlovskissa. Täällä, niinkuin Lempälässäkin sekä Vuoleella annoimme kuuloittaa` tulleemme Suomen kieltä Kirjallisuuden Seuran vaatimuksesta tutkimaan, jota varten erinomattain tarvitsemme lauluja, satuja, sanalaskuja ja arvoituksia, jonka kautta saimme rahvaan luopumaan epäelyksistänsä. Pitäisi Suomessakin niinkuin Inkerin maalla kuuloitettaman vasta Jumalan palveluksen lopetettua. Lukkarilta tapahtuu se heillä tavallisesti silloinkin, paitsi jos erinomaisempia kuuloituksia löytyy.

Vaikka nyt enään ei ollut muuta kuin kolme viikkoa pantavana matkan varaksi Wepsäläisien luokse, niin päätimme yhtähyvin lähteä`. Jalkasin kul'imme Päähkinälinnaan asti, siitä Kanavaa myöten Uuteen Ladogaan, sitte postihevoisilla Tihvinaan ja siitä itäpohjaisiin päin taas jalkasin 80 virstaa Peloilaan (eli Peloilha kuin Wepsäläiset sanoovat); Wenäeksi kutsutaan kylä Peluschi. Kielen siellä löysimme vähemmin erilaiseksi tutkituista Wepsän murteista, kuin olisimme toivoneet, kuitenkin saimme sanakirja kädessä lukkaria kysytellen tukulta erilaisia sanoja ja uusia osoituksia jo ennen sanotulle lauseelle, että Wepsän kielessä näkyy kielemme luonto alkuperäisessä säännöllisyydessänsä. Täällä oli lausukoilla monikon 3:nen kohdan pääte` sama kuin Suomessa ja ei niinkuin Wenäen Karjalassa ja Aunuksen maalla, joissa sanotaan esim. _myö tullah_. Tässä eriäävät kuitenkin Wepsäläisemme senkautta, että sanoovat esim. _tuleebat, saabat_, pehmentämättä p:tä yksiköistä _tuleebi, saabi_ v:ksi. Tässäkin nähdään kovempi muoto alkuperäiseksi ja Kalevalassa sekä Kantelettaressa käytetty muoto, esim. _tulevi_ myöhemmin tulleeksi. Senkin tähden voisi yleiseen Suomessa käytetty pääte` _-pi_ runoissamme käytettää` pikemmin kuin _-vi_.

Kau'an ei ollut meillä joutoa viipyä` Peloilan tienoilla; Karjalaisien luokse mennä` sitä vähempi. Palaisimme siis takaisin Tihvinaan. Siellä tapasimme erään hoviherran, jonka tilukset olivat liki Peloilaa ja joka mieluisasti lupasi tarkemmin tutkia` tiluksillansa löytyv[i]ä hautakumpuja. Niistä nä'imme Peloilan kirkon likeellä yhden, joka oli sylen korkuinen ja osaksi hiekan ottamalla kaivettu, niin että ihmisen pääkalloja sekä muita luita oli näkyvissä. Itsellemme ei kuitenkaan sopinut kaivaa` taikka kaivattaa` niitä ja ottaa` niistä mitä, Ovatkin ne oppineilta sel'itetyt olevan Wenäläisien vanhoja hautoja. Jalkamatkallamme Tihvinasta Uuteen Ladogaan nä'imme Säsin ja Wolhovan varsilla paljon sellaisia kukkulapäitä hautoja. Vanhan Ladogan vieressä oli suurin, korkeampi nä'öltänsä kuin kylän kaksinkertaiset tuvat.

Uudesta Ladogasta läksimme Kanavata myöten Päähkinälinnaan ja siitä Nevan höyryaluksella Pietariin kolmannen kerran. Nyt tapasimme kaikki tavattavamme Pietarissa, Kirkkoherran Siréninkin, joka ystävällisimmällä kohteliaisuudella piti meitä hyvillä vieraan varoilla koko viikon, jonka nyt tulimme viipymään Pietarissa.