Part 3

Marras-kuussa 16 päivänä 1845 läksin Kajaanista kosken työssä olleiden Kuhmolaisien seurassa matkaan Wenäjälle päin. Raviasti astuen tulin heidän seurassansa Kiekin kylään asti, joka on viimeinen kylä Kuhmoniemen kappelia Wenäjän rajaa vasten. Siitä tahdoin lähteä yksin edelleni. Matkasta kysyttyäni, sanottiin salotalon Kivikiekin olevan 15 virstan päässä välillä, mutta tien sinne niin huonon, ettei kukaan äkkinäinen voi johdattajatta pitää sitä. Johdattajaa kysyttyäni, sanoi talon mies tahtovansa mennä ruokoa niittämään likeltä Kivikiekkiä, ja lupasi sentähden tulla huokiammasta johdattamaan, nimittäin ruplasta. Minusta tuo kuitenkin oli ylen paljon, mutta mies ei tahtonut kopeikkaakaan vähentää, ehkä talo näkyi olevan kyllä köyhässä tilassa, kuin jo survoista oli syötävänä. Erästä kosken työmiestä, jonka matka vielä piti saman talon kautta, jossa nyt olin, pyysin huokiammasta, mutta tämäpä tahtoi vielä enemmin, ehkä sanoi ei senkään verran olevan suun varaa kotonansa, että voisi leipää kylästä ostamatta sinne mennä. He syyttivät jäillä olevan vaikian matkata, sillä yöllä oli satanut vettä niin että pian kaikki lumi, mitä löytyi, oli sulanut pois ja jäät tulleet kieriksi, joka ruo'on niittäjälle kuitenkin olisi ollut eduksi.

Ehkä köyhyys näin oli molemmilla käsissä, niin ruvettiin kuitenkin pitämän neuvoa kahvin ostosta, ja minä, kun jo johdattajien kalleuttakin pahaksuin, hylkäsin heidät nyt peräti, sillä oman tieten en millonkaan tahtoisi antaa rahaa tuhlattavaksi, kuin ei erinomaista tarvista ole. Kuin muita johdattajaksi sopivia en saanut, niin päätin yksin lähteä. Tietä kysyttyäni sanottiin sen kulkevan 8 lammin ylitse, joiden kautta joki tulee Kivikiekistä, ja tien aina kulkevan sen oikian puolitse. Vielä sanottiin re'en jäl'et olevan pitkin tietä.

Jo ensimäiselle lammille tultuani sain nähdä, että jäät olivat ylen vaikiat kul'ettavat, sillä lunta ei niillä ollut rahtuakaan, mutta vettä kyllältä ja sentähden niin liukkaat, että lapikoillani työn tuskin väen väkisin pääsin eteenpäin. Hiihtää piti ylen varusasti ja yhtä jalkaa eteenpäin työntäessä livestyi toinen jo puolen vertaa takaperin. Siinäkin tahtoi kellauttaa monessa paikoin. Kulku oli siis ylen hidas jäällä ja vielä kuin enimmissä paikoin niitä rien jälkiäkään ei enään tuntunut, niin oli ylen vaikia löytää tien suuta toiselta puolelta. Jos sen jonkun lammin päästä löysikin, niin oli yhtä vaikia pitää sitä, sillä maalla ei ollut paljon tiestä eikä jälestäkään sanottavaa. Muutamista kannaksista menin mielihavilla yli puiden merkkiä myöten. Toisilla kannaksilla pidin jo'en sivua.

Yhdellä kannaksella näin ukkoselta säretyn suuren hongan. Latva oli sylen kolmen päästä murtunut poikki, ja pudonnut pystyyn hongan tyvelle. Muu osa hongasta oli revennyt kolmeen osaan juurihin asti ja lohkareita oli sinkunut laajalta ympärille; loitimmaisia oli 45 askeleen päässä hongasta. Palanutta paikkaa ei näkynyt yhtään.

Kuin enimmiten en päässyt oikialla kunnolla kulkemaan, niin tuli päivästä, joka täällä pohjaispuolella lyhenee enemmin kuin eteläpuolella Suomenmaata, jo ennen taloon päästyäni loppu. Kuuta ei ollut, ja pilvinen taivas ja lumeton maa tekivät syksy-yön pian pilkkopimiäksi. Vielä tuli lampi, jota kulin enimmiten rantaa myöten, etten menisi sivuitse jo'en suusta. Siihen päästyäni upposin pulahdin puolen sylen syvältä sisään, jota en osannut varoakaan, kuin jää ei yhtään ääntänyt ennen kuin lohkesi, johon jäällä oleva vesi kyllä oli syynä. Siitä pulakasta päästyäni astuin lötsötin korpia, varvikkoa, hakolikkoa, ja millon mitäkin, joissa umpipimiässä ei juuri juoksemaan päässyt. Puututtuani muutamaan pajupehkoon, luulinkin jo tulleeni vanhan Wipusen parran alle. Jopa oli sen päiväinen mutkikas matkakin pian samanlainen, kuin koska itse vanha Wäinämöinen:

"Läksi saamahan sanoja, Ongelmoita ottamahan, Vatsasta vanhan Kalevan, Suusta Antero Wipusen."

Hänkin:

"Toki läksi ei totellut. Astu päivän helkytteli Naisten neulojen neniä, Astu toisen torkutteli Miesten miekan tutkamia, Kolmannenki keikutteli Iiron tapparan teriä."

Ja kuin jalkani missä upohtui lähteen silmään taikka muuhun avopaikkaan, niin juohtui mieleeni, että Wäinämöinenki kukaties samalla lailla

"Torkahti jalansa toisen, Vaapahti vasempaensa, Suuhun Antero Wipusen, Mahtipontisen povehen."

Aholle päästyäni rupesin tulta pyytämään vanhoilla raapustimillani, joita onneksi oli jäänyt laukkuhuni kesämatkasta. Onnestuikin monen turhan ko'etuksen perästä ja vanha tervaskanto lekkosi pian aholla. Siinä muutin osaksi kuivat vaatteet päälleni ja kuivaelin märkiä. Rupesin ma'ata ja makasin niin lystisti kuin parahimmalla vuoteella. Päivän valetessa läksin siitä, ja tulin virstan verran käytyäni taloon. Toisena päivänä läksin siitäkin ja tulin 20 virstaa käytyäni Roukkolan kylään Wenäjän puolella.

Toisessa kylässä nimeltä Omelianan kylä, al'oin jo saada runoja. Yksi runo Lemminkäisestä oli kaikin uutta, mutta sen perästä en ole tähän asti saanut yhtään uutta Kalevalan runoa, sen kun toisintoja ja lisäsanoja entisille: niin tarkoin ovat ne jo ennen kerätyt. Kuitenkin toivon vielä saavani uusiakin enemmin, kuin tulen parempihin laulupaikkoin ja semmoisiin, joissa ennen on vähän taikka ei vielä yhtään kerätty.

Vanhoja runoja ei mahdakkaan olla enään erinomaisia laulamatta, sillä ajan pitkässä ovat ne jo kerinneet levetä paljon ympäri. Usiammat runot lauletaan jo taikka paremman vielä sadoiltakin laulajilta ja pian joka laulajapaikassa Vienan meren sivumaista Laatukkaan asti. Tästä nähdään, että vanhoja lauluja vähän muulloin on voinut hävitä, kuin alussa, koska vielä yksiltä laulettiin, ja runot, jotka vielä nyt yksiltä lauletaan, mahtaavat olla myöhemmin tehtyjä, taikka muita vanhempia lauluja, kaunistettuja Kalevalan asioilioiden nimillä ja niiden asioihin sovitettuja. Näihin luulen kuuluvan alkupuolen Kalevalan 31:stä runosta.

Viime mainitusta kylästä läksin 37 virstaa pitkälle taipaleelle astumaan Muujärven kylään päin. Mies ja nainen ratsashevoisella olivat ensimältä matkakumppalini mutta jättivät pian. Valkialla päivälläkin ja vielä enemmin sitä ennen ja jälkeen laukeilin kellahtelin monta kertaa, sillä nuorta liukasta lunta oli satanut ja lapikkaat, jotka te'etin matkakseni ovat liukkaalla hankalammat kuin tavalliset saappaat. Jo minäkin sain "pitkin päätäni pidellä, miten olla kuin eleä", jos lapikkaat kaiken talvia näin liukastaavat. Eipä kuitenkaan ole liukastaneet.

Myöhän illalla tulin kylään, eikä muualla ollut enään valkiata, kuin yhdessä mökissä, joka oli köyhin koko kylässä, kuin jo toisena taikka kolmantena päivänä piti muilta paikoilta mentämän einehen etsoon. Leipää ei ollut enään koko perehellä, sen kun kapoja vähän ja hallan panneita otrajauhoja pienessä ropehessa. Ja luulisiko sen moni Suomalainen, -- siinäkin oli vieraanvara.[1] Emäntä tahtoi kohta ruveta keittämään kapaa syödäkseni, mutta minä kielsin ja rupesin siltaan makaamaan. Aamulla anoi hän rahaa ostaaksensa minua vasten leipää, ja rupesi perheellensä leipomaan vähän olkileipää, minkä sen vähän jauhon avulla voi saada, Leipää tuotiin rahalla toisesta talosta ja kapaa keitettiin, niin että minä tulin siinä niin hyvin aikoin, kuin monessa muussakin paikassa.

Suomen puolella sanottaisi jo kyllä monessa varakkaammassakin paikassa: "ei meillä ole mitä syödä vieraalle; jos menisitte toiseen taloon", ja tässä talossa sanottiin "ette tarvitse mennä mihinkään muuallen, tähän saatte kaikki, mitä pitää".

Wenäjän puolella otetaan vieras hyvin vastaan ja syötetään aina ruoka-ajalla kysymättä. Lyhyemmille matkoille ei tavallisesti evästetä miestä eikä hevoistakaan, kuin mitä suuremmilla teillä lienee, ja Suomeenkin matkatessa ei moni evästä itseänsä, mutta ostaa ennen joka paikassa tarpeensa, kussa ei ilman saa.

Siitä menin koko perhekunnan myötä hevoisella edelleni itään päin Tiiksijärven kylään. Siitä käännyin pohjaisiin päin Kiimasjärven kylään asti, josta muutamissa syrjäkylissä käytyäni, käännyin takaisin länttä kohden, ensisti Luvajärven kylään muutaman miehen re'essä samasta kylästä, jonka kanssa lähetin kirjaisen Kajaaniin. Sitte tulin Akonlahteen ja siitä pohjaisiin päin Wuokinsalmeen Suomen rajalla. Ensin muutamissa muissa paikoissa käytyäni, kävin Hietajärven talossa Suomen puolella ehkä Wenäjän uskoinen. Siinä oli vanha eukko, jonka kyllä työn tuskin sain lauluille, mutta sen yksi sana maksoi enemmin kuin monta kymmentä muiden.

Tämän eukon laulusta tuli se merkillinen tieto, että Lemminkäinen Pohjolan häissä tappoi Joukahaisen Pohjolan isännän. Tämä toteuttaa sen, kuu Tohtor Lönnrot jo on arvannut ja sanoo Kalevalan esipuheen VII:nellä sivulla: "Joukahaisen taas pitäisin urohona Pohjan kansasta, ken tiesi vaikk' ollee yksi, jota Pohjan pojaksi (yksiku Pohjolan isäntä; Kalevalan runo 17 värsyt 631, 650) ja Lappalaiseksi paikottain nimitetään."

Tämän arvelun toteuduttua nähdään, että Kalevalan 30:nen runon, jossa vielä elävästä Joukahaisesta lauletaan, oikeastansa pitäisi oleman ennen Pohjolan häälaulua koska Joukahainen jo häissä tapetaan. Ei kukaan mahtane kieltää, että se on asetettava Lappalaisen kyyttösilmän laulun edelle, sillä edellisestä Tohtor Lönnrotin arvelusta ja muustakin näkyy, että tämä Lappalainen oli sama Joukahainen, joka nähtävästi sentähden.

"Piti viikoista vihoa, Kauan aikaista katsetta Kera vanhan Wäinämöisen",

kuin vastatuksin Wäinämöisen kanssa ajettuansa joutui pahaan seikkaan ja sitä kostaaksensa ampui Wäinämöistä jousellansa ja tappoi hevoisen. Että Lappalainen on Joukahainen, osoittaa tämän runon 24:ns värsy. Kuin edellimäiset värsyt luettelevat osaavasti Kalevalan sisälläpidon Wäinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen puolelta, niin olisikos laulaja ollut väärässä Joukahaisen kohdassa? Sitä ei ole syytä ajatella, sillä sopii hyvin kyllä Lappalaiseen, joka muistakin syistä nähdään olevan sama, ku Joukahainen.

Voisi kyllä joku sanoa, että Joukahaisen jousia mainitaan 30:esäkin runossa, mutta siinä ei muuta kuin mainitaan niitä, ja ei mitään niiden "tiestä". Ainaki voipi arvata, ettei niistä siinä puhuta, mutta Lappalaisen jousen tiestä, josta kyllä on virsiä vedelty ja jatkunut 30:nes runo näyttää Joukahaisen olevan ankaran jousimiehen: sama ensimäisessä runossa. Siinä näkyy hänen emonsa ja naisensa olevan samat kun 13:nessä runossa mainitaan. Näkyy myös, että Joukahainen tiesi Wäinämöisen tulevan luvattua sisärtänsä noutamaan, kuin suorihen vahtaaman, ja

Katso illat, katso aamut. Katso kerran, keskipäivän Tulevaksi Wäinämöistä, Saavaksi suvantolaista.

Wäinömöinen oli Pohjolan seuduissa, kuin häneltä hevonen ammuttiin, ja se nähdään siitä, kuin Pohjan akkakin kuuli Wäinämöisen itkun ja urinan, se on: hätähuudon. Että Wäinämöisen asia olikin Pohjan tyttiä noutaa; sen osoittaa selvästi kolmannen runon alku.

Kyllä voisi joku sanoa, että 31:sessä runossa mahtanee puhuttaa siitä Pohjan akan tyttärestä, jonka Joukahainen lupasi Wäinämöiselle, mutta todempi lienee, mitä jo sanoin tästä runosta, että sen alkupuoli on mahtanut jälestä päin tulla kaunistetuksi Kalevalan asioilioiden nimillä, ehkä muuten ei saatu sopimaan niiden asioihin.

Tämä runo lauletaan naisilta häälauluna pian joka paikassa, mutta minä olen sen tähän asti aina luullut lauleltavan toisinnoissa löytyvillä asioilioiden nimillä ja kertomuksella tytin kuolemasta, jotka vv. 65, 66 ja 151 osoittaavat alkuperäisiksi. Värsyt 2, 5, 8, 30 ja 41 lu'etteleevat Pohjalan pereen toisin kuin muissa runoissa, ja itse tyttikin mahtoi olla täysikasvoinen, kuin Joukahainen saattoi luvata häntä Wäinämöiselle, jota Pohjan akka jo kauan odotti "vävyksensä Wäinämöistä". Paremmin sopisi siis tämän runon alkupuoli Kantelettaren 3:teen osaan, jossa löytyykin tämän kanssa yhtäpitäviä lauluja.

Joukahaisesta tällä tavoin selon saatua järestyy ja toteutuu Kalevalan historia ei vähän, sillä kertomus Lappalaisen ammunnasta sitoutuu nyt paremmin oikiaan aikahansa ja siahansa, ja eroutuu munasta-luomisen kertomuksesta, joka kyllä on ollut parahana perustuksena niillä, jotka pitäävät Wäinämöistä jumalana, kuin he tässä näkeevät hänen luojaksi.

Mutta jo Tohtor Lönnrot 1839 vuoden joulukuun Mehiläisessä arvelee tämän kertomuksen maailman luomisesta olevan Wäinämöistä vanhemman, ja kukaties ennen olleen lauletun Ween emosta, joka arvelukin nyt vissimmäksi toteutuu. Jos Wäinämöistä paikoin, niin kuin 22:sen runon toisinnossa v. 42 kutsutaan jumalaksi, niin se tapahtuu ainoastansa hänen tietoisuutensa vuoksi samasta syystä kuin vielä nytkin parempia tietäjiä jumaloiksi sanotaan, ja sellainen jumala on Wäinämöinen kyllä enin kaikkia ollut.

E--s.

11. Lönnrotille.

[Helmikuussa 1844.]

Högädle Herr Doctor!

Nu äfven fick jag till handa det Herr Doctorn haft godheten tillsända mig och härmed får jag tacka Herr Doctorn allerödmjukast för allt det goda. Härmedelst beder jag att Herr Doctorn ville vara god och för Finska Litteratur Sällskapet tolka min innerligaste tacksägelse för Dess mot mig bevisade ädla och stora välgärningar, och önskar af allt hjerta, att så vida mig möjligt är, uppfylla Litteratur Sällskapets önskningar.

Brefvet ifrån H:fors, som medföljt är af en kamrat derstädes, och medbragte den äfven glada nyheten att Wiborgska Afdelningen tilldömt mig priset 15 Rub. Silfv. för min öfversättning, hvilken var ett af de opera, hvilka nämnde Afdelniug för ett år sedan framställde till täfling. Besynnerligt, att Bokhandlaren Öhman ända hittills icke insänt till Afdelningen hvarken resten af betalningen, för att begagnas till betalningen af en skuld till densamma, ej heller inlemnat originalöfversättningen, ehuru den 1 October blifvit af Afdelningen utsatt för den sista dag då täflingsskrifterne skulle inlemnas. Den först omnämnde försummelsen kunde förklaras af brist på penningar, men den sednares orsak kan icke så lätt förstås. Besynnerligast är äfven att jag icke fått någon underrättelse i saken af en kamrat i Borgå, till hvilken jag skrifvit 3 l. 4 bref derom.

Kuusamo lär jag icke hafva tid att besöka, då härigenom resande marknadsbönder ifrån Suopassalmi, Jyskyjärvi etc. berättade mig dessa och kringliggande ställen vara såväl folk- som sångrika; dock vill jag icke underlåta, att besöka Kuusamo, om Herr Doctorn anser trakterne ditåt äga några runor etc. Om jag derföre äfven skulle dröja längre in på sommaren på vandringen, så kan det ingenting skada, blott tiden icke går förlorad. Till Kem kan jag äfven sticka mig ifrån Paanajärvi, som lätt kan ske med någon dit resande. Der kunde jag då äfven emottaga och aflemna bref. I början af sommaren torde jag komma till Ilomanz och äfven der emottaga och aflemna bref. Dock kan jag först vintermarknads tider till Herr Doctorn inlemna bestämdare underrättelser.

Förblifver med all vördnad Högädle Herr Doctors ödmj:ste tj:re D. E. Europaeus.

P. S. Att priset af Afdelningen blifvit mig tilldömt, ehuru öfversättningen inom den utsatte tiden icke blifvit insänd, har kommit deraf, att ingen annan inlemnat något till täfling, hvilket varit nog besynnerligt. Att deremot en finsk Tidning i H:fors kommer att utgifvas, är högst glädjande.

Herr Doctorn är god och aflemnar hosföljande bref på posten, derom beder allerödmjukast

D. E. Europaeus.

Jag beder att få veta på hvilket ställe det Kalevajärvi finnes, som Herr Doctorn såg på kartan: Sjön Joukamo ligger öster om Kuusamo kyrka, men ganska kan det finnas eller funnits ett annat Joukamo (svanhem), hvaraf Joukamoinen.

E.

12. Lönnrotille.

Uhut den 15 Februarii 1840.

Högädle Herr Doctor!

Just ifrån Tsiksamus ankommen hit, får jag ännu med sista marknadsfararen skrifva i största hast till Herr Doctorn och underrätta att ifrån Suopassalmi Bonden Privalainen Jelessei skall komma till marknaden och derföre beder jag att Herr Doctorn ville vara god och med honom skicka ankomna bref etc. till Suopassalmi ty efter någon tid ankommer jag dit. Mera skrifva har jag icke tid, förblifver

Herr Doctorns ödmjukaste tjenare D. E. D. Europaeus.

Dessa märkvärdiga verser har jag fått:

Vaka vanha Wäinäm[öinen] Lähteäksensä käkesi Luotolahan Lankohins[a], Emohin sisärihinsä. Lappalainen kyyttös[ilmä(?)].

13. Lönnrotille.

Kuusamo den 3:dje Martii 1840.

Högädle Herr Doctor!

Ifrån Koljola eller Tiirovaara, hvilken by jag för dervarande sångares skull besökt, har jag gjort en resa öfver gränsen till närmaste by här i Kuusamo dels för att låta ifrån Pastorn härstädes hemta mig tidningar, dels äfven för att få till Herr Doctorn o. a, skrifva några rader.

_Jaako Kyröskosken Poltissa kerran_ har jag på en lång tid alldeles glömt att återsända. Ifrån Uhut ärnade jag sända den, men hade ännu icke så färdiga anmärkningar dertill, att jag genast med den brådskande marknadsfararen, med hvilken jag till Herr Doctorn afsände en biljet, hade kunnat sända den tillika. Härhos medföljer den nu, jemte anmärkningar, såväl till den, som till Runoelmia Runebergiltä och Enon Opetuksia. Jag har icke gifvit mig tid att fullkomna och renskrifva dem ej heller har jag någon förmåga, att skrifva dem så, att jag ansåge dem duga. Dock hvad jag skrifvit, beder jag Herr Doctorn godhetsfullt genomse, och med behöfliga anmärkningar och tillägg förfullkomnade afsända med posten till Helsingfors tillika med hosföljande bref till Wilh. Zilliacus. Följande ville Herr Doctorn vara god och till upplysning till dessa anmärkningar sätta:

I _Jaako Kyröskosken poltissa_ sida 5 rad 4 står: mahda` kipenät. Månne här k i sista ordet utan att fela kan läsas dubbel eller båda orden liksom ett ord (jmf. mahdukkaan). Jag skulle tycka att efter följande k alltid gör en föregående kort aspirerad stafvelse lång, hvilket man alltid kan se genom att tillsätta -kaan. Andra bokstäfver torde väl vara opassliga till en sådan fördubbling utom möjligtvis h såsom i eräti(h) hän sida 4 rad 18. Sida 5 rad 1 Kiinni` liitetyt torde vara bestämt felaktigt, ty kiinni har väl ingen aspiration i slutet och om äfven så vore, så anser jag l för opassligt, att derföre fördubblas. Rad 9 pestä` månne antaglig?

Sammaltuu seinät och andra sådana månne förbättrade genom ombytning, ty derigenom försvinner den i Kalevalas företal prisade _murto_. Men månne all slags vers i finskan kan grundas på reglorne för runovers? Månne icke melodien eller annat någongång kan tillåta fritt begagnade af korta accentuerade börj-stafvelser äfven in uti versen eller neka dem såväl i början af versen som in i orden?

Åtminstone tyckes i de vanliga finska rimvers, som: "Minä olen Suomen neiti Suomen korja kukka; Moni poika minua jo haukutteli hukkaan" ingen regel finnas för begagnande af lång eller kortaccentuerad stafvelse, utom att försista stafvelsen för melodiens skull (?) alltid torde böra vara lång. För melodiens skull torde till och med den sista accentlösa -kaan, ehuru lång, icke vara oriktig. En lära derom, när melodien eller annat fordrar kort eller lång accentuerad eller accentlös stafvelse, vore visst en interessent sak för våra sångförfattare. Om runoversens reglor allestädes borde i vers iaktagas, så är naturligt att derigenom svårigheterna vid författande af sådana vers förökas. Dock måste naturligtvis reglorna iakttagas hvar gång de äro det. -- Herr Doctorn är god och gör ännu andra anmärkningar, hvar sådana äro af nöden och om tiden medgifver.

Verkeligen förargligt är det, att Gottlund med sina orimliga inconseqvenser och oregelbundenheter öfverflödar i _Suomalainen_, af hvilken jag har fått första nummern med andra tidningar af Pastorn härstädes. Kirjottaa, kirjuttaa, kirjoittaa, kirjuittaa och otaliga andra äfven brott emot löftet att bortlemna de Savolaxska oa, eä etc. göra bladet så ömkligt, att jag hjerteligen skulle önska att Saima emot det skulle öppna ett krig som i grund skulle förstöra detta skamfläck för Finland, dess hufvudstad och universitet, ty förbättras kan han icke, emedan han sjelf erkänner sig vara oförbätterlig. Kan icke universitetet antingen ålägga honon att följa Herr Doctorns skrifsätt eller afsätta honom, om han icke låter rätta sig. Någotdera borde nödvändigt ske, ty han uppfyller ju alldeles icke en finsk Lectors pligter och pligternas uppfyllande borde såväl vid universitetet som allestädes fordras. Herr Doctorn borde uppfordra Saima att på det skarpaste anfalla alla Suomalainens fel; troligen gör hon det äfven utan uppmuntran.

Efter ungefär en månad torde jag ankomma till Repola och troligen [s]edan till Ilomantz: dock tages foreskrifterne i brefvet, hvilket jag torde få i Suopassalmi, till efterrättelse. Om så behöfves, så kunde Herr Doctorn skrifva till Repola, dit bref ifrån Kuhmo alltid torde kunna anlända. -- Om jag bör göra resan till Ilomantz, så beder jag Herr Doctorn vara god och med hosföljande ditgående bref sända penningar till mig. Om jag skall taga vägen till Kajana, så behöfver brefvet naturligtvis icke afskickas.

En ganska god sak är det, att i Skita kloster i Tuoppajärvi skola finnas några Tverska Karelare. Till dem vänder jag härifrån kosan och genomgår finska lexicon derstädes liksom i Mundjärvi. Därifrån besöker jag ännu Kiestinki, Kokkasalmi etc. om jag hör dem vara värda att besökas, hvarom icke, så tages vägen åt söder till Paanajärvi etc. och derifrån genom Paadane, om der något hörs vara, till Repola.

Jag har nu hvarken fått mycket ej heller något märkvärdigt af runor. Verserne, hvilka jag skref på biljetten ifrån Uhut försanna det, jag i brefvet ifrån Kianto sökt bevisa om Joukahainen likasom versen "Wäinö on tätisi poika", hvarpå ingen dittills torde hafva fäst någon uppmärksamhet, Har brefvet ifrån Kianto med innelyckta 5 R. S. ankommit?

Jag beder att Herr Doctorn ville vara god och till Repola sända till mig tidningar om sådant går an. Jag har nu blott F. Allm. T. ifrån d. 18 Dec. till början af Febr. och H:fors T., Saima och M. Y. ifrån början af detta år, ehuru jag begärde alla ifrån början af Novemb. s. å., ty i Kianto fick jag blott delvist läsa dem. Pastor Kränks biljett bifogar jag hit, såsom en kuriosum. -- Om Doctor Castrén skulle lyckas få någon annan medhjelpare, så skulle jag dock med största lust ön[ska] följa med, fast jag skulle få ingenting annat, än medel att begifva mig dit och derifrån. I fast förhoppning att min önskan uppfylles, förblifver jag

Högädle Herr Doctors allerödmj. tj[enare] D. E. Europaeus.

14. Lönnrotille.

Suopassalmi 20 Martii 1846.

Högädle Herr Doctor!

Jag har dröjt här med skrifningen af ett par bref, hvilka jag förenade sänder till Herr Doctorn bedjande Herr Doctorn godhetsfullt sätta det på posten.

I trakten af Voijärvi och Suigjärvi skall ingenting finnas, och lika tom tror jag Padane vara, ty inga tietäjiä skall der finnas, så att jag efter 2 veckor säkert torde infinna mig i Repola. Många dagar behöfves icke för att komma till Rugajärvi och i Paadane torde icke heller många dagar gå, om jag äfven skulle fara dit, hvilket jag tviflar.

Förblifver Högädle Herr Doctors

ödmjukaste tjenare D. E. D. Europaeus.

15. Saima 1846, n. 23.

[13 p. kesäk. 1846.]

_Student Europaei vandringar_.

Jemte nedan anförda skrifvelse från Studenten Europaeus har Dr. Lönnrot benäget lemnat oss följande underrättelser om hans föregående vandringar.