Part 17

Eikös nyt jo Sinustakin mies ärmistynyt, kuin sait kokeaksesi, että surun alaisuutesikin on melkein yhtä naurunalainen kuin moni muu lystillinen asia täällä maan päällä. Kunnollisempaa kirjaa en liene ikä-päivinäni saanut, kuin Uskelasta lähettämäsi toukokuun 22 päiväinen. Niin minä pidän arvossa kaikkea mielen pohjasta kirjoitettua ja sanottua. Tee Sinä vähääkään hätäytymättä ja epäilemättä työtä ihmiskunnan hyväksi; Sinä voitat välttämättömästi. Mutta tee työsi hätäilemättä, sillä voimalla, jonka olet osaksesi saanut; kyllä hyvä pahan voittaa, jos vaan voittamamiehiä on. Usko tahi älä, mutta lause "se minun on joka voittaa" on ihan kuin omasta pääkurikastani lähtenyt. Tiedätkös, "hyvä on paremman vaarallisin vihollinen". Hyvän ääressä pöyhistyvät ihmiset helvetin lailla ja riehuvat kuin hurjina. Voimallisuus tulee ja äykkäisee joukkoon ja -- hurjistumus hyvinensä päivinensä on tyhjänä.

Ei mikään ole ihmisten seassa pahempi kuin ylpeytymys tahi miksi minä sitä suomeksi sanoisin. Ruotsiksi olen omaksi varakseni tehnyt ihan uuden sanan _förhäfvenhet_ tahi kukaties paremmin _sjelfförhäfvenhet_, täyttämään sitä kohtaa, jota niin monella enemmin tahi vähemmin mieltä hyvittävällä sanalla egenkärlek, sjelfkärlek, egoism, sjelfviskhet, selbstsucht j.n.e. ovat yritelleet osoittaa, mutta jota ei kukaan ole raatsinut nimittää paljaaksi ja kokonaiseksi kunnottomuudeksi sanovalla sanalla. Suomikiihkoisuus niinkuin monen muunkin maan isänmaan rakkaus, jota tämän ajan jumalana palvellaan, on enimmiltä käytetty pelkäksi ylpeytymisen kohottimeksi ja niin ollen tulee hyväkin paremman pahimmaksi viholliseksi ja siis pelkäksi pahaksi, olkoon se sitte luulouskoisille kuinka hyvän näköinen hyvänsä. Jos semmoista poletaan ja jos se polkeutuu, se ei haittaa mitään. Selvä asia antaa ainakin miehillensä voimaa kyllä sekä kiittämään toisten voimallisuutta että kohottamaan itsensä sitäkin voimallisemmaksi siinä mikä voimallisuutta ansaitsee.

Koeta veikkonen ymmärtää sanojani. Itsevaltaisuuden enemmin kuin muunkaan ylpeytymyksen alle minä en koskaan niskojani paina; mutta jos semmoisia niskoja muita löytyy, niin suoraan sanoen minä niiden painumista en sure vähääkään enemmin kuin niiden pystyssäkään tujottamista. Minun mieleni on nimittäin niin, että asia pitää miehensä kussakin tilassa arvoisenansa. Ei Robespierre ollut onnensa päivinä suurempi kuin kukistettuansakaan. Ainoastansa tyhjyyden kuori hajoaa paljaan voimallisuuden edessä. Jos Enon opetuksesi olisivat minun käsissäni, niin mukailematta _Huvitusta Luomisen töistä_ luulisin sen ainakin saavani semmoiseksi, ettei mielenmittauksemme hampaat siihen ensinkään pystyisi.

Mutta nyt loppuu aika tuossa paikassa.

Kirjoita veikkonen taaskin

veljellesi Europaeukselle.

Helsingissä 7 kesäk. 1852.

119. Suometar 1853, n. 47.

[25 p. marrask. 1853.]

Oppilaiselta Europaeuselta, joka ruotsalais-suomalaisen sanakirjan valmiiksi saatuansa läksi Helsingistä Narvaan, jossa hänen sisärensä on naimisessa, olemme saaneet kirjeen, josta annamme lukijoillemme seuraavan otteen: -- --

"-- --. Tällä välillä olen minä käynyt Uudessa Linnassakin (Nowgorod) katsomassa siellä sairastavaa veljeäni. Sinne minä menin rautatietä myöten Wolkovian joelle asti ja sitte mainittua jokea myöten höyryaluksessa. Viikkokauden siellä viivyttyäni läksin sieltä jalkaisin astumaan pohjaista länsipohjaista kohti päästäkseni suoraan niiden suomalaisten luokse, jotka sillä kohdalla ulompana muita Inkeriläisiä asuvat, ja joita jo muinen kuulin nimitetyn 'Ärrääjiksi', ja joiden sanottiin puhuvan melkein erilaista kieltä. Sinne tultuani löysin kyllä heidän kielensä erilaiseksi, mutta suurin eroitus oli siinä, että heillä olivat kaksiäänikkäät muuttuneet yksiksi ääniksi, niin että sanoivat _kuuli, tiisi_, kuin piti olla _kuoli, tiesi_. Muutamia erilaisia sanojakin kirjoitin heiltä, esim. lä'ätä (läkään) = puhua, haastaa; särpinä = lusikka; laatsa = vati j.m. Lauluja heillä ei ollut muita kuin venäen kielisiä ja muutenkin oli heidän kielensä hyvin venäen sekaista. Sieltä Pietariin päin matkaten tulin ensinkin Koprinan kirkolle, jossa on suomalainen pappi nimeltä Berg. Hänen seurakunnassansa koettelin vähän lauluja saada, mutta kansa oli hyvin herännäismielistä tahi hyppääjiä, niinkuin niitä täällä hyppäämisestänsä nimitetään, eivätkä paljon tahtoneet suvaita laulujansa ilmoittaa. Olisi niitä kyllä ollut, mutta en minäkään antanut paljon aikaa itselleni niitä paljon hakea muuta kuin mitä puoli kymmentä kahdelta poika-mieheltä uudempia lauluja kirjoitin ja sillä läksin pois ja tulin Zarskoseliin (Saariin) rautatielle ja sitä myöten Pietariin, johon minulla silloin olikin tarvis joutua. Sieltä läksin sitte Narvaan päin ja tulin ensin mertä myöten höyrylaivalla Oranienbaumiin tahi suomeksi Kaarostiin, josta sitte ensin kävin Tyrön kirkolla pappilassa ja sitte läksin rantatietä myöten Narvaan päin marssimaan. Sen tien löysin hyvin laulurikkaaksi ja varsinkin paljon lauluja oli Inkeroisilla tahi venäen uskoisilla Suomalaisilla, Päälle sadan kirjoitinkin lauluja heiltä, mutta en kuitenkaan tahtonut omin varoini kauvan sitäkään tehdä, vaan säästin parhaat laulupaikat varsinaisen runokeruun lähetyksen varaksi, sillä sen ne välttämättömäsi ansaitsevat."

120. Morgonbladet 1854, n. 9.

[D. 30 Jan. 1854.]

Det har redan förut i tidningarne i korthet varit omtaladt, att Hr Europaeus under sin vistelse i Ingermanland upptäckt att der de rikaste skördar af finsk runo- och sagodiktning ännu stode att göra, och att han derföre yrkat på en större expedition i detta ändamål. Se här en längre framställning af saken, tillsänd oss af Hr E. sjelf ifrån Narva:

_En innerlig önskan ifrån hinsidan gränsen_.

Kan jag väl besluta mig till att skrifva någonting om en viss sak, -- om vestra Ingermanlands, eller rättare sagdt: hela Ingermanlands rikedom på runosånger? Jag är verkligen rådlös, huru jag slutligen skall börja dermed, ty mig icke synes utan kännes det, att jag antingen borde skrifva riktigt grundligt om saken, eller ock tiga derom helt och hållet. Men nu kan jag hvarken det ena eller det andra. Nå i Ingermanland -- ja just i Ingermanland och förnämligast i dess vestra del lefver ännu den gamla finska runosången i all ymnighet. Är då icke detta en särdeles vigtig och fägnesam upptäckt, ty ingen kan väl kallas bildad, som icke kan värdera menniskosjälens poetiska alster som det ädlaste jordkretsen frambragt?

-- Jag kan ejsvara. -- -- --

För några år sedan besöktes östra och norra Ingermanland af runosamlare. Runor träffades i ymnighet och mycket samlades, men till och med på då besökta ställen blef visst icke all sång samlad. Vestra Ingermanland ansågs redan då ega mycket mera runor än östra och norra delen af landet; ty förstnämnde trakter bebos till en stor del af grekiska Finnar hvilka af lätt begripliga skäl alltid befunnits känna mera runor än lutherska Finnarne, af hvilka östra och norra Ingermanland bebos. Även var det begripligt, att den vestra traktens aflägsenhet ifrån det stora lifvets distraherande härdar redan måste skänka den fornfäderliga finska sången ett säkrare skydd. Och ej allenast en större mängd, utan äfven intressantare och mera egendomliga sånger kunde man ana i en trakt, som både genom dialekten och läget och delvis äfven genom den olika trosläran stod mera skildt för sig. Att såväl det ena som det andra i verkligheten så förhåller sig, kan jag efter gjord vandring genom en del af trakten enligt egen erfarenhet försäkra. Oaktadt de bästa sångtrakter antingen alls icke blefvo besökta eller ock endast genomvandrades, samlade jag likväl på några få dagar i några byar, förnämligast vester om Oranienbaum, gamla runor till 80 särskilda rubriker, utom åtskilliga nyare eller mindre bestämbara stycken och flere variantaffattningar till samma sånger. Bland dessa finnas sånger om Väinämöinen, Ilmarinen, Joukamoinen, Untamoinen, om "Auko Kauko mies kavala" = Kaukomieli, Lemminkäinen?, äfvensom andra sånger af forntida episk natur, t.ex. om "Antero Ylimön poika", som "meni Tuonelta kosihin, Manalalta morsianta", likaså historiska sånger om "Narvan sota" o.a. krigiska företag, m.m. Af en kyrkosexman Siitkoinen i Kankaan kylä af Tyris socken erhöll jag dessutom ett antal handskrifna sånger, ibland hvilka 11 af mig icke antecknade.

Jag hade äfven i de byar, der jag antecknat sånger, kunnat få vida mera samladt än hvad jag verkligen upptog; men tanken att genom en halfutförd samling kanske mera skada än gagna den vigtiga saken, dref mig framåt fortare än jag först hade beslutit. Jag lefver i den öfvertygelsen, att Ingermanland och just till först den allradjupast fram belägna vestra delen deraf framför allt annat skulle erfordra en grundlig runosamlings-expedition, ty först borde kärnan af ortens sånger uppsökas, och derefter hvad andra trakter hafva för godt att omkring densamma gruppera. För en väntad ny redaktion af Kanteletar vore detta af största vigt, och borde dertill ej allenast Ingermanland genomforskas, utan äfven södra delen af Wiborgs län allt ända ifrån Säckjärvi och Wederlax till Ladoga, och isynnerhet vore det af intresse, att besöka Finska vikens holmar Högland, Lavansaari, Tytärsaaret och Seitskär. Egentligen vore det högst nödvändigt för den finska runosången, för mytologien och mången annan högst vigtig omständighet, att i tid föranstalta en grundlig forskning efter alla sångtrakters runor på hvar sin ort ända ifrån yttersta ryska Karelen begynnandes. Hvarje forskning, som behöfver att göra med Kalevala, erfordrar nemligen, att alla dertill hörande särskilda sångstycken äfven borde så redigeras, att de skulle framställa, huru de på olika ställen i sina olika fattningar i verkligheten sjungas, hvad der allmänt sjunges till hvarje sång och hvad åter någon enskild veteran haft att dertill qväda. Till ett sådant företag vore ännu tid nog, ty i allmänhet lefva de gamla sångerna i hundrade munnar, och jag kan försäkra, att knappast något af betydenhet ännu tyckes vara på väg att försvinna.

Till en så grundlig sångexpedition fordras penningar, men hvarifrån skola dessa tagas? Finska Litteratur-sällskapet har svårt att betäcka sina nödvändigaste utgifter, och de penningar, som Viborgska sällskapet eger, hafva redan sin vigtiga bestämmelse. Det goda hoppet om den finska folkpoesiens behöriga uppsamling ifrån det på tidens vingar hvilande minnets omsorgstrogna vård visar endast på de landsmän, i hvilkas bröst ett hjerta med sanningens lifskraft klappar för älskadt fosterland. Och jag kan i sanning icke säga, hvartill en för ett godt och ädelt ändamål ämnad förmögenhet värdigare kunde till ex. testamenteras, än till att fullända samlingen och bearbetningen af de rika skatter af äkta nationel finsk poesi, som ännu lefva sitt naturfriska lif i folkets trogna minne. Låtom oss lefva i ett godt och glad t hopp om den äkta finska poesiens välförtjenta uppskattande, och vi skola icke förskräckas, om jag säger, att för att utföra alla de resor och vandringar, som saken i sin helhet skulle fordra, erfordras väl en tusen rubel silfver, med hvilka då ejallenast vandringarne med iakttagande af nödiga utvägar för förminskandet af penningeomkostnaderna borde kunna utföras, utan äfven något blifva öfver till en välförtjent ersättning för deras tid och möda, som benäget vilja åtaga sig att utföra det vigtiga verket. Jag säger deras, ty jag känner det, att det vore nödvändigt, att öfverallt två skulle vandra tillsammans med sålunda deladt arbete, att den ena blott skulle anteckna sånger, men den andra sagor, ordspråk, gåtor, "itkuvirsiä" (gråterskors sånger), dialektegenheter, och o.a. mera speciella saker. Väl vore, om denne äfven kunde företaga undersökningar af forntida grafvar, stenrösen o.a. minnesmärken. Egentligen borde runosamlaren sjelf blifva sångernas redaktör och utföra redaktionen småningom pa hvart ställe, der han samlar sina sånger, så att lian på det högsta behöfde göra endast ett efterarbete efter det han slutat sina vandringar. Till en sådan runosamlare skulle det nödvändigt erfordras en man med noggrannt språköra, ty sådant fordrar framför allt den vestra Ingermanländska dialekten med sina fina estniska vokalnyanseringar och andra egenheter, som för en ovan göra orden alldeles obegripliga. Dessa runosamlare borde äfven vara försedda med noggranna reseinstruktioner, ty att låta allt bero på inhemtandet af egen erfarenhet, skulle vara både kostsamt, osäkert och i många fall rent af skadligt.

Detta är alltså en sak att tänka på såväl för dem, som önska godt för saken och äro beredvillige till dess understödjande, som ock för dem som hafva lust och ledighet till att åtaga sig sjelfva verkets utförande, Mätte denna vigtiga fråga af alla med välförtjent intresse upptagas.

E--s.

VIITESELITYKSET:

[1] Moititaan Suomen kieltä vähä sanaiseksi, kuin ei ole millä kohdastansa suomentaisi Ruotsin sana: gästfri; mutta se ei ole mikään syy, jos Suomalainen ei ole sana sanalta sovittanut kieltänsä Ruotsin kielen jälkeen, kuin hän kuitenkin voipi selvästi sanoa ajatuksensa; esim. folket är gästfritt, sanotaan suomeksi: taloissa on vieraan varaa: varen gästfria, pitäkäät vieraan vara j.n.e.

[2] Starovers-kloster i Ilomants vid gränsen.

[3] Bekännare af den orthodoxa Ryska kyrkan.

[4] Den förra en socken, den sednare en krets-stad i Olon. Gouv.

[5] Gränsande till Pielis och Ilomants.

[6] Wepserna eller Tschuderna bo nordvest ifrån Bjelosero och tala en högst originel finsk dialekt, hvaraf på ena sidan Finskan, på andra Estniskan kan anses hafva utbildat sig.

[7] Tämä nimi on sopivampi yleisesti käytettää` kuin nimi Kerittyläiset, niinkuin niitä suuressa osassa Suomen maata ja paikoin täälläkin kutsutaan.

[8] Tverin läänissä on 12 kihlakuntaa.

[9] "Walkijärvi" 44:nessä lehdessä on virhe`.

[10] Kirjeen yläreunaan on Lönnrot kirjoittanut: Oudosta, kummastaa, julistaa, kunnistaa, merkitsee, ristitsee.

[11] Venäläisten sanain luettelo on tästä jätetty pois.

[12] Jätetty tästä pois.