Part 9

CARBON, joka samaten kuin toiset on kiristänyt vyötään, harjannut pukuaan ja lakkiaan, korjannut lakkinsa sulkaa, vetänyt päälleen kalvostimet, lähestyy Roxanea ja sanoo kohteliaasti. Kun kerran, hyvä rouva, ootte näkemässä kun soturini käyvät kuoloon, sallisitte mun ehkä esitellä joitakuita heistä! Parooni Peyrescous de Colignac! Ja sitte: parooni Casterac de Cahuzac! Ja tässä: de Malgoyre Estressac Lésbas d'Escarabiot! -- Parooni, tulkaa tänne! Parooni Hillot de Blagnac-Salechan! De Crabioules-Juzet!

ROXANE. Niin paljon nimiä!

PAROONI HILLOT. Niin, kai ne riittänee!

CARBON, Roxanelle. Avatkaa käsi, jossa nenäliina teill' on!

ROXANE, avaa kätensä ja nenäliina putoaa maahan. Vaan miksi?

Koko komppania tekee liikkeen nostaakseen nenäliinan maasta.

CARBON, ottaa sen kiireesti. Liputta me oltiin tähän asti. Vaan nyt kun saimme tän, nyt lippu myöskin meill' on! Se taistoon käytäessä liehuu kauneimmasti.

ROXANE, nauraen. Se hiukan pieni on.

CARBON, kiinnittäen nenäliinan hilparinsa päähän. Vaan pitsiä!

SOTURI, toisille. Nyt vois vaikk' kuolla, kun nuo ihmeen kauniit kasvot näki, jos vatsan täytteenä ees pähkinäkään ois!

CARBON, joka kuulee tämän, harmistuen. Hyi! Hieno nainen tääll' on, moinen puhe pois!

ROXANE. Tää ilma hiukaisee; on mulla itselläki jo nälkä: lintua ja leivoksia, voita, ja viiniä, ma pyydän!

Hämmästystä.

ERÄS SOTURI. Kaikkiako noita?

TOINEN SOTURI. Niin, Luojan tähden, mistä ottaa!?

ROXANE, levollisesti. Vaunuistani!

KAIKKI. Mi -- mitä!

ROXANE. Katsokaapas hiukan kuskiani! Hän viinit, paistit, keitot eväiksemme pani on vaunuissani kaikki valmihina aivan, jos nähdä tahdotte vain palottelun vaivan!

SOTURIT, tunkeillen vaunujen ympäri. Ragueneau! Huudahduksia: Oh! oh!

ROXANE, seuraten heitä katseillaan. Mies parat!

CYRANO, suudellen Roxanea kädelle. Hyvä haltiamme!

RAGUENEAU, nousee seisomaan istuimelle; kuten markkina-ilveilijä. Niin, hyvät herrat...

Innostusta.

SOTURIT. Hyvä! Hyvä!

RAGUENEAU. Vaunuissamme espanjalaiset näki kauneutta ja suloa, ei muuta -- niin he auttoi muonavarain tuloa!

Kättentaputusta.

CYRANO, hiljaa Christianille. Christian...

RAGUENEAU. On heillä kovin herkkä kaunoaisti, sit' ilahduttaa lintu, vaan ei... Ottaa kuskipenkin laatikosta linnun, nostaa sitä. ... linnunpaisti! Kättentaputusta, lintu kulkee kädestä käteen.

CYRANO, hiljaa Christianille. Vain sana...

RAGUENEAU. Venus heidät lumos katseellansa, niin että Diana sai salaa, tullessansa, tän kauriin tuoda!

Näyttää kauriin lapaa. Ihastusta. Ragueneau panee paistin käsiin, joita ojennetaan esiin.

CYRANO, hiljaa Christianille. Kanssas puhua nyt saahan!?

ROXANE, sotureille, joilla on kädet täynnä ruokatavaroita. Niin, olkaa hyvät vain ja pankaa kaikki maahan!

"Kattaa pöydän" ruoholle kahden vaunujen takana istuneen, koko ajan järkähtämättömän vakavana pysyvän lakeijan avulla. Lausuu Christianille, juuri kun Cyrano on viemässä häntä syrjään.

No, auta sinäkin!

Christian rupeaa auttamaan. Cyrano liikehtii levottomasti.

RAGUENEAU. Kas, täss' on kalkkunaa!

I SOTURI, tulee kantaen raskasta lihapalaa. No, hitto, tarvittu ei jättää maailmaa nyt aito syömingeittä! Huomaa Roxanen, nopeasti. Hm... Hm... Anteeks suokaa. On hauska että vielä kerran saimme ruokaa.

RAGUENEAU, heittäen alas istuinpatjat. Hei, pojat, patjat ovat täynnä peltopyytä!

Melua. Patjat tyhjennetään. Naurua. Iloa.

III SOTURI. Hiis vieköön!

RAGUENEAU, ojentaen punaviinipulloja. Täss' on aito rubiini, ja tää... Antaa valkoviinipullon. ... on topaasi!

ROXANE, heittäen pöytäliinan Cyranon kasvoille. Te, serkku, heti rientäkää tää liina levittämään! Luulen, että syytä on kiiruhtaa!

RAGUENEAU, heiluttaen irrotettua vaununlyhtyä. On lyhdyt ruokasäilyjäni!

CYRANO, hiljaa Christianille, heidän asetellessaan yhdessä pöytäliinaa. Sun kanssas haastella ma tahdon, ystäväni!...

RAGUENEAU, yhä riemastuneemmin. Tää piiskanvarsi, tää on -- nähkääs! -- makkaraa!

ROXANE, kaataen viiniä, tarjoten. Kun kohta kuljemme me kohti kuolemaa, niin tarvis muit' ei muistaa. Kaikki Gaskonjalle! De Guiche jos saapuu, hän ei meiltä mitään saa. Kulkee yhden luota toisen luo. No, nyt on aika syödä! Herrat, atrialle! -- Ja juokaa myöskin! -- Miksi itkette?

I SOTURI. Tää... liian... on hyvää.

ROXANE, Carbon de Castel-Jaloux'lle. Kapteeni! Toin teille tämän siian! Puuhaa emäntänä. Täss' olis veitsi! -- Leipää! -- Lautasenne! -- Alkaa on aika teidänkin! -- No, kalaa! -- Linnun jalkaa! -- Ja viiniä!

CYRANO, seuraa Roxanea, kädet täynnä lautasia, ja auttaa tarjoilemaan. Mä häntä jumaloin!

ROXANE, mennen Christiania kohden. Ja sulle?

CHRISTIAN. Ei mitään.

ROXANE. Pieni leivos! Tee se ilo mulle!

CHRISTIAN, koettaen pidättää Roxanea. Roxane, sa miksi tulit tänne?

ROXANE. Tunnon ääni mun tulla käski. Myöskin toista käskijääni ma tottelin. Vaan... hst... ma sitten puhun siitä.

LE BRET, joka oli mennyt taustalle, antaakseen keihäänsä kärjessä leivän vallilla olevalle vartialle. De Guiche!

CYRANO. Pois ruoat, juomat, vadit, kulhot! Niitä ei näyttää saa! Ja olkaa niinkuin kaikki täällä ois ennallaan... Ragueneaulle. Ragueneau, saat kuskipenkin päällä taas hetken istua! No, kaikki kai on poissa?

Kaikki piilotetaan hetkessä teltteihin, vaatteitten, takkien ja lakkien alle. -- De Guiche tulee äkkiä -- pysähtyy, nyrpistää nenäänsä. -- Hiljaisuus.

VII KOHTAUS

Samat, DE GUICHE.

DE GUICHE. Ah, mikä tuoksu!

SOTURI, laulaen huolettomasti. To lo lo!...

DE GUICHE, pysähtyen ja katsellen häntä. Mik' ollee noissa!? -- Te ootte aivan punainen!

SOTURI. Ma? Sit' en usko! Tai ehk' on poskillani taiston verirusko!

TOINEN. Pum... pum...

DE GUICHE, kääntyen. No mitä?

SOTURI, hieman hutikassa. Pum... Ei mitään... Laulan vain.

DE GUICHE. On teillä hauskaa, mies!

SOTURI. Niin, onhan vaara Iässä!

DE GUICHE, kutsuen Carbon de Castel-Jaloux'ta antaakseen hänelle määräyksen. Mä, kapteeni... Pysähtyy hänet nähdessään. No hiis... Myös teidät näen tässä niin naurusuuna...

CARBON, tulipunasena, piilottaen pulloa selkänsä taakse, kiertelevästi. Oh!

DE GUICHE. Mä tykin tuonne viedä oon antanut... Viittaa taustalle. Se ehk' on tarpeen, mene tiedä!

SOTURI, käydä laahustaen Oo, mikä huomaavaisuus!

TOINEN, hymyten viehkeästi. Huolenpito hellä!

DE GUICHE. He ovat hulluja! Kuivasti. ... Jos halua ei kellä he käyttää tykkiä, voi käyttää koipiansa.

SOTURI. Pfft!

DE GUICHE, mennen häntä kohden, raivoissaan. Te!

SOTURI. Mies Gaskonjan ei väisty paikaltansa!

DE GUICHE, käyden kiinni hänen käsivarrestaan ja ravistaen häntä. Oot juovuksissa!... Miksi?

SOTURI, ylpeästi. Ruudin tuoksinasta!

DE GUICHE, kohauttaa olkapäitään, jättää hänet ja menee nopeasti Roxanen luokse. No, mik' on päätöksenne? -- Ette poistumasta kai kieltäytyne?

ROXANE. Kyllä! Jään.

DE GUICHE. Ei, paetkaa!

ROXANE. En!

DE GUICHE. Niin jos on, kai täältä ehkä pyssyn saa!

CARBON. Oh! Mitä?!

DE GUICHE. Tänne jään myös minä.

CYRANO. Kuunnelkaa! Tuo, herrat, kerrankin on uljuutt' oikeaa!

I SOTURI. Teiss' ehkä sittenkin on jotain miehenlaista, vaikk' ootte pitsiniekka...

ROXANE. Kuinka...!

DE GUICHE. Koskaan naista en vaaraan jätä!

II SOTURI, ensimäiselle. Kas, no, tuota kuuntelee. Ma luulen, että hän jo ruokaa ansaitsee.

Kuin taika-iskulla tulevat ruokavarat näkyviin.

DE GUICHE, jonka silmät välkähtävät. Kas, herkkuja!

III SOTURI. Niin! Oivat meill' on ruoan lähteet!

DE GUICHE, hilliten itsensä, ylevästi. Ja luuletteko, että mulle kelpais tähteet!?

CYRANO, kunniaa tehden. Hän edistyy!

DE GUICHE, arvaten Cyranon sanojen pilkan, tulisesti. Ken muistais taistelussa ruokaa!

I SOTURI, riemastuksissaan. Hän meikäläinen on!

Soturit rupeavat ilosta hyppimään.

CARBON DE CASTEL-JALOUX, joka on hetki sitten poistunut vallin taakse, nousee vallin harjalle. Mä keihäsmiehet tuonne asetin. Heill' on jäykkä, järkkymätön luonne! He eivät väisty!

Näyttää, kädellään viitaten. Vallin taitse kulkee keihäsmiehiä, joiden keihäät näkyvät vallin ylitse.

DE GUICHE, Roxanelle, kumartaen. Rouva, tarjota mun suokaa käteni teille. Joukot katsastamme.

Roxane tarttuu De Guichen käsivarteen; he kulkevat vallia kohti. Kaikki ottavat lakit päästään ja seuraavat heitä.

CHRISTIAN, mennen Cyranon luo, vilkkaasti. Nyt on oiva tilaisuus. Nyt puhu!

Roxanen ilmestyessä vallille katoavat keihäät näkyvistä, kun ne lasketaan alas kunniantekoon, ja tervehdyshuuto kuuluu; Roxane kumartaa vastaukseksi.

KEIHÄSMIEHET, ulkopuolella. Eläköön!

CHRISTIAN. Mit' aiot sanoa? Mit' olet miettinyt?

CYRANO. Jos, ennenkuin me käymme miekan mittelöön, Roxane...

CHRISTIAN. No, mitä!...

CYRANO. Puhuis sulle kirjeistäsi...

CHRISTIAN. Niin, niin, mä tiedän...

CYRANO. Älä ole ihmeissäsi...

CHRISTIAN. Mi..., miksi?

CYRANO. Parast' on, sä että kaiken kuulet. Sä hälle kirjoitit...

CHRISTIAN. No?

CYRANO. Useemmin kuin luulet.

CHRISTIAN. Vai niin.

CYRANO. Niin, niin. Se kävi aivan itsestään. Ja sitäpaitsi...

CHRISTIAN. Mitä?

CYRANO. Itse tekemään mun niin sä kehoitit, hän että tuntees tietäis, enk' aina kertoneeksi tullut, milloin...

CHRISTIAN. Sietäis mun sentään saada kuulla, viholliset miten sä saatoit välttää, kun veit kirjeitäsi...

CYRANO. Siten, mä että hämärissä kuljin.

CHRISTIAN, käsivarret rinnan yli. Kaipa sekin noin aivan itsestänsä käy. Vaan minullekin sanonet, jotta tarpeen tullen tietää voin, mitenkä monta kirjettä sä hälle noin lähetit. Ehkä kaksi viikossa? Tai -- arvaan! -- kentiesi kolmekin?

CYRANO. Ei toki, ei niin harvaan!

CHRISTIAN. No, neljä? Cyrano pudistaa päätään. Arvaaminen käy jo vaikeaksi. Siis: joka päivä?

CYRANO. Niin, niin, joka päivä -- kaksi!

CHRISTIAN, rajusti. Tuo sinut hurmasi, niin että kuolemaa sa uhmasit...

CYRANO, huomaten Roxanen palaavan. Hst! Hän ei tätä tietää saa!

Menee kiireesti telttiinsä.

VIII KOHTAUS

ROXANE, CHRISTIAN; taustalla kulkevat edestakaisin soturit. CARBON ja DE GUICHE antavat määräyksiä.

ROXANE, juosten Christianin luo. Ja nyt, Christian!...

CHRISTIAN, tarttuen hänen käsiinsä. Niin, sano, miksi tänne tulit, miks sodan kentälle mua tapaamaan sa kulit, samoten vaarojen ja väijytysten kautta! Kuink', armas, uskalsit?

ROXANE. Sun kirjeittesi tautta.

CHRISTIAN. Oh, mitä sanot?

ROXANE. Niin, sun kirjeittesi vuoksi en vaaraa muistanut, vaan rientäin tulin luoksi. Sun kirjees hurmas mun. Ei niillä ole vertaa! Ja sinä kirjoitit niin monta, monta kertaa.

CHRISTIAN. Nuo pienet lemmenkirjeet...

ROXANE. Ymmärrä et tätä! Sua lemmin enemmän kuin koko elämätä, siit' illast asti, kun mun parvekkeeni alta sa puhuit mulle. Äänes oudon-kiehtovalta soi silloin korviini. Ja kirjeittesi kanssa sen äänen kaiun saan ma kuulla uudestansa, sun sielus niissä saapuu luokseni, sun hellä ja puhdas sielusi. En voinut viivytellä, mun täytyi lähteä. Ja Penelope varmaan, jos sellaisia kirjeit' olis saanut, armaan ois etsinyt, -- ois, jättäin kodin toimet, unohtain sukkulat ja käämit, kuteet, loimet, luo Odysseun hän rientänyt...

CHRISTIAN. Vaan...

ROXANE. Kirjeitäsi, joiss' annoit tuntea ja nähdä lempeäsi, ma lu'in, lu'in jälleen. Joka rivi, sana sun sielus kuiskeena soi mulle armahana, ja kertoi vilpitöntä, suurta rakkautta.

CHRISTIAN. Oh, vilpitöntä, suurta...

ROXANE. Valtavata.

CHRISTIAN. Mutta tuot' ei kai kirjeistä voi nähdä?

ROXANE. Voi, ah, voi! Sen näkee, tuntee myös. Se mielen haltioi.

CHRISTIAN. Sä tulet...?

ROXANE. Niin, ma tulen (ah, Christian, jos tähän mä etees polvistuisin, siitä kieltämähän mua kiiruhtaisit -- mutta sit' et estää voi, sua että henkeni nyt kiittäin ihannoi, sun etees polvistuen) -- tulen saadakseni sun anteeks'annostasi rauhan mielelleni. Niin, anteeks', armas, suo (sit' aika pyytää lie, kun kohta aueta voi meille kuolon tie), suo anteeksi -- ah, sitä sanoakin emmin! ma että ensiksi vain kauneuttasi lemmin!

CHRISTIAN, kauhistuen. Roxane!

ROXANE. Ja sittemmin, kun kirjeesi ma sain, kun lintuina ne lensi täältä liihottain, kauneutes lumoissa kun henkes antimia luin, silloin lempimään niit' opin molempia.

CHRISTIAN. Ja nyt?

ROXANE. Nyt silmät aukes, oikeen arvos nähden nyt sua rakastan vain jalon sielus tähden.

CHRISTIAN, epäröiden. Roxane!

ROXANE. Oo onnellinen! Kun sua lemmin siksi, ett' oli luonto luonut sinut kaunihiksi, sen täytyi loukata sun herkkää sieluasi. Niin paljon kauniimpi sa olit aatteiltasi, sun henkes hehkumaan loi suuren neron säen. Sen näet nyt vain, ja sentään enempi mä näen kuin ennen!

CHRISTIAN. Oh!

ROXANE. Sa voittoasi epäiletkö?...

CHRISTIAN, surumielisesti. Roxane!

ROXANE. Ah, etkö luottaa saata, armas, etkö, sä tähän lempeen...?

CHRISTIAN. Siitä älä puhu mulle! Mua älä lemmi niin, vaan kuten ennen...

ROXANE. Sulle ei riittää voi se lempi, jota tuhlas naiset sun kauneudelles. Niinkuin suuret, harvinaiset on henkes lahjat, niin mun uusi rakkauteni on suuremp', ihanampi kuin mun entiseni.

CHRISTIAN. Ei, paremp' oli...

ROXANE. Ah, et tahdo kuulla! Ennen ma lemmin sitä, mikä haihtuu aikain mennen! nyt sitä, mik' ei muutu.

CHRISTIAN. Vaikene!

ROXANE. Ja jos sun rumaks' äkkiä nyt muuttais kohtalos, niin sua lempisin...

CHRISTIAN. Oh, vaiti!

ROXANE. Armas, vannoin ma vakuutan: sun sielus kauneudelle annoin ma lempeni...

CHRISTIAN. Vaikk' oisin ruma...?

ROXANE. Lempimästä ei estäisi se...

CHRISTIAN. Taivas!

ROXANE. Iloitsethan tästä?!

CHRISTIAN, tukahdutetusti. Niin... kyllä...

ROXANE. Mitä nyt?

CHRISTIAN, työntäen häntä hellästi pois. Ei mitään... Hetki vain...

ROXANE. Vaan...

CHRISTIAN, osottaen hänelle taustassa olevaa soturiparvea. Lempes vuoksi riensit tänne kiiruhtain. Ma pyydän: hymylläs käy rohkaisemaan heitä, jotk' ehkä kulkemaan käy kohta kuolon teitä!

ROXANE, liikutettuna. Sä rakas!...

Menee Gaskonjalaisten luokse; he kiiruhtavat kunnioittavina hänen ympärilleen.

IX KOHTAUS

CHRISTIAN, CYRANO, taustalla ROXANE puhuen CARBONIN ja muutamien soturien kanssa.

CHRISTIAN, huutaen Cyranon telttiin. Cyrano!

CYRANO tulee, asestettuna taistelua varten. No, mitä? Mikä hätä?

CHRISTIAN. Roxane ei lemmi mua. Oh, en kestä tätä!

CYRANO. Sä mitä sanot?...

CHRISTIAN. Niin... hän lempii sua... sua!

CYRANO. Ei!

CHRISTIAN. Sieluani vain hän lempii.

CYRANO. Hourailua!

CHRISTIAN. Siis lempii sua hän. Ja sinä häntä lemmit myös.

CYRANO. Minä?

CHRISTIAN. Tiedän sen. Sit' tunnustaako emmit?

CYRANO. En, myönnän sen.

CHRISTIAN. Kuin hullu lemmit?

CYRANO. Enemmänkin.

CHRISTIAN. Se sano hälle, että tietää saa sen hänkin.

CYRANO. En.

CHRISTIAN. Miksi?

CYRANO. Ystäväni, katso kasvojani.

CHRISTIAN. Jos ruma olisin, hän lempis rumuuttani.

CYRANO. Sen sanoiko hän sulle?

CHRISTIAN. Sanoi.

CYRANO. Hauska kuulla! Vaan et kai tuollaista voi todeksi sa luulla! Voin kyllä tyytyväinen olla, kun hän noin on sanonut, vaan sentään parhaaks' arvioin, ett' oot se uljas, kaunis mies, sun Luoja joksi on luonut -- rumuutes ois mulle vahingoksi.

CHRISTIAN. Sen nähdä haluan.

CYRANO. Ei, ei.

CHRISTIAN. Hän valitkoon! Käy, kerro hälle.

CYRANO. En! En koskaan! Vaiti oon kuin muuri. Tuskaa vain tää turhaa meille tuottaa.

CHRISTIAN. Ja sinä, Cyrano, sa kuinka saatat vuottaa, ett' onnes surmaisin, siks että sattumoisin ma kaunis olen. Ei!

CYRANO. Ja kuinka minä oisin sun lempes tiellä siksi, että syntymähän yht' aikaa kanssas satuin maailmahan tähän, ja että ehkä toin ma sanoillani julki ne tunteet, jotka syämes syvyyteensä sulki!

CHRISTIAN. Käy, kerro hälle kaikki!

CYRANO. Miksi kiusaat?

CHRISTIAN. Mua ei haluta nyt enää jatkaa kilpailua itseni kanssa!

CYRANO. Kuule...!

CHRISTIAN. Liittomme on salaa, todistajitta tehty, kuulemassa valaa vain munkki oli; -- jos me vielä eloon jäämme, sen voipi purkaa, ja...

CYRANO. Tää puhe jättäkäämme!

CHRISTIAN. En huoli lemmestä, min muitten tähden saan. -- Jää tänne, minä lähden tuonne katsomaan, käyn juoksuhaudoissamme. Sa Roxanen kanssa saat puhua. Kun palaan, kuulen valintansa.

CYRANO. Hän sinut valitsee.

CHRISTIAN. Ah, niin jos käydä vois! Kutsuu Roxanea. Roxane!

CYRANO. Ei, ei!

ROXANE, juosten. No, mitä?

CHRISTIAN. Cyranolla ois sinulle tärkeätä puhumista.

Roxane menee kiirehtien Cyranon luo. Christian poistuu.

X KOHTAUS

ROXANE, CYRANO, sitäpaitsi LE BRET, CARBON DE CASTEL-JALOUX, Sotilaita, RAGUENEAU, DE GUICHE, j.n.e.

ROXANE. Mulle? Ja tärkeää!

CYRANO, epätoivoissaan. Hän menee! Roxanelle. Tälle haastelulle ei aihett' ole. Erittäinkin tänäpänä hän näyttää voivan pitää turhaa tärkeänä.

ROXANE, vilkkaasti. Mä puhuin äsken hälle. Sitä ehkä nyt hän epäili. Mä tiedän: hän on epäillyt!

CYRANO, ottaen Roxanen käden omaansa. Hän totuuden sai kuulla teiltä todellakin?

ROXANE. Mä häntä lempisin...

Empii hetkisen.

CYRANO, surullisesti hymyten. Ah, turhaa arkailua. Se sana millään tavoin pahoita ei mua.

ROXANE. Vaan...

CYRANO. Lempisittekö siis häntä rumanakin.

ROXANE. Niin, rumanakin! Yhteislaukaus kuuluu ulkoa. Kuulkaa, siellä ammuttiin.

CYRANO, kiihkoisasti. Ja kamalana?

ROXANE. Niin!!

CYRANO. Tai muodotonna?

ROXANE. Niin, mä häntä lempisin.

CYRANO. Vaikk' kaikki naurais hälle?

ROXANE. Ei toisten naurusta oo esteeks lempivälle.

CYRANO. Te siitä huolimatta...

ROXANE. Niin, ja senkin vuoksi!

CYRANO, joutuen aivan ymmälle. Siis totta! Onnetar jo Cyranonkin luoksi suuntaisko askeleensa! Sekin nähtäisiinkö!

LE BRET, tulee kiiresti sinne, huutaa matalalla äänellä. Hoi, Cyrano!

CYRANO, kääntyen häneen päin. No, mitä?

LE BRET. Hst!

Sanoo Cyranolle jotakin aivan hiljaa.

CYRANO, päästää Roxanen käden, huutaen. Ah! Niinkö, niinkö!...

ROXANE. Te säpsähditte...

CYRANO, itsekseen, hämmästyneenä. Niin se loppui...

Kuuluu uusia laukauksia.

ROXANE. Kuinka!? Mitä on tapahtunut! Siellä ammutaan!

Yrittää nousta kohokkeelle ja katsella ulos.

CYRANO. Oh, sitä ei pidä ihmetellä! Enää sit' en hälle voi sanoa!

ROXANE, tahtoen mennä edemmäs. Mä tahdon nähdä, nousen tälle.

CYRANO, nopeasti, pidätetysti. Ei siellä mitään.

Sotilaat ovat tulleet sinne; he piilottavat jotakin, jota kantavat, ja muodostavat ryhmän estääkseen Roxanea lähestymästä sitä.

ROXANE. Nämä miehet...?

CYRANO, pitäen häntä loitommalla. Niin, on sota!

ROXANE. Vaan mikä olikaan se asianne, jota aioitte kertoa...

CYRANO. En muista... vuottakaa! Ah, niin, ei mitään, ei... Roxane, oh, luottakaa mun sanaani! Juhlallisesti. Christian, hän oli suuri sielu, hän oli... Kauhistuneena. hän on...

ROXANE. Oli! Taivas!

CYRANO, itsekseen. Surman nielu nyt auetkoon!

ROXANE, nähtyään Christianin makaavan päällysviitassaan. Christian!

LE BRET, Cyranolle. Vei hänet kuolon tiehen ens laukaus!

Roxane heittäytyy Christianin ruumiin yli. Uusia laukauksia. Kalsketta. Väkijoukon melskettä. Rummunpärinää.

CARBON DE CASTEL-JALOUX, miekka kädessä. On tarvis käydä joka miehen jo paikalleen.

Sotilaitten seuraamana hän siirtyy vallin toiselle puolelle.

ROXANE. Christian! Carbonin ääni vallin takaa. Jokainen olkoon vakaa! Nyt alkaa hyökkäys!

ROXANE. Christian!

CARBONIN ÄÄNI. Hei, kiiruhtakaa!

ROXANE. Christian! Ah!

CARBON. Ojennus! Ja ketjuun järjestäykää.

Ragueneau on palannut tuoden vettä kypärässään.

CHRISTIAN, sammuvalla äänellä. Roxane!

CYRANO, kuiskaa, hiljaa ja kiireesti Christianin korvaan sillävälin kun Roxane huumaantuneena ja poissa suunniltaan kostuttaa veteen palasen liinavaatetta, jonka hän on irroittanut pukunsa rintamuksesta, sillä hoitaakseen Christianin haavaa. Mä kaikki kerroin, sua rakkaimpana hän pitää!

Christian sulkee silmänsä.

ROXANE. Oma armas!

CARBON. Askel eespäin! Käykää!

ROXANE, Cyranolle. Hän elää.

CARBON. Tuelle kivääri! Auki hana!

ROXANE. Oi, ei! Hän kuolee! Tunnen: kuolo kylmentää jo hänen poskiansa.

CARBON. Kaikki: tähdätkää!

ROXANE. Ah, kirje täällä! Avaa sen. Mulle!

CYRANO, itsekseen. Niin, mun kirjeheni!

CARBON. Nyt: ampukaa!

Muskettitulta. Huutoja. Taistelun melskettä.

CYRANO, tahtoen irroittaa kättään johon polvistuva Roxane nojautuu. Mun mennä täytyy!

ROXANE, estäen. Seurakseni hetkeksi jääkää! Hän on kuollut. Ystävänne hän oli. Tiedätte, ei hänen moistaan tänne jää toista. Jalo hän ja ylväs oli!

Itkee hiljaa.

CYRANO, pystyssä, paljastetuin päin. Niin, Roxane!

ROXANE. Hän kuului runoseppiin suurimpiin!

CYRANO. Niin, niin, Roxane.

ROXANE. Hän oli hellä, uljas, hyvä, ja suurisieluinen!

CYRANO. Niin!

ROXANE. Luonteeltansa syvä; -- ei aatteissansa ollut arkipäiväisyyttä, vaan neron lentoa ja hengen ylevyyttä.

CYRANO, varmasti. Niin, niin, Roxane.