Part 4

RAGUENEAU. Minkä vuoksi?

II RUNOILIJA. Kahdeksan miestä siellä -- lurjuksiksi kuulin ma heitä sanottavan -- kuoliaina makaa!

CYRANO, hetkeksi kohottaen päätään. Ei! Seitsemän kai niitä oli vain! Niin luulin.

Jatkaa kirjoittamistaan.

RAGUENEAU, Cyranolle. Ja ehkä tunnette sen sankarinkin, ken...?

CYRANO, välinpitämättömästi. Minäkö? En. En suinkaan!

LISE, muskettisoturille. Entä te?

MUSKETTISOTURI, kiertäen viiksiään. Ken takaa!

CYRANO, kirjoittaen; ääntää joskus itsekseen. Mä lemmin teitä...

I RUNOILIJA. Siellä kansanjoukko ties, ett' oli sata miestä pakoon yksi mies ajanut...

II RUNOILIJA. Siellä oli maahan, sinne tänne, heitetty aseita jos jotain!...

CYRANO. ... silmiänne...

III RUNOILIJA. Ja hattuja, niit' oli...

CYRANO, äskeiseen tapaan. ... huulienne hurmaa...

III RUNOILIJA. ... jos kuinka kaukana!...

I RUNOILIJA. Ken tuolla tavoin surmaa, on varmaan pelottava jättiläinen. Selko hänestä olis hauska saada!

CYRANO, kuten ennen. Minut pelko saa heti valtaansa, kun vain ma teidät näen!

II RUNOILIJA, leivosta haukaten. Ragueneau, taas säihkynyt kai lie sun neros säen, vai kuinka?

CYRANO, kuten ennen. ... hän ken lempii teitä...

Pysähtyy aikoessaan kirjoittaa nimensä alle, nousee ja panee kirjeen taskuunsa.

Turha tähän on panna nimeäni! Itse jättämähän sen tulen hälle.

RAGUENEAU, II:lle runoilijalle. Olen runomuotoon pukea kokenut erään reseptin...

III RUNOILIJA, asettuen kermaleivosten lähelle. Kai meille lukea sen tahdotte!...

IV RUNOILIJA, katsoen erästä leivosta. Tän kaakun vaahtolakki vähän on vinossa!...

Haukkaa "vaahtolakin" pois.

I RUNOILIJA. Kas, tämä mesileipä varmaan voi helpommaksi tehdä runonteon vaivan, kun mantelitkin välkkyy niinkuin silmät armaan!

Haukkaa mesileipää.

II RUNOILIJA. Me kuuntelemme!

III RUNOILIJA, ottaen leivoksen sormiensa väliin. Tästä kerma kuohuu aivan. Tää leivos nauraa!

II RUNOILIJA, leikaten leivoslyyryä. Tälle päivälle ei vertaa. Mua lyyry ravitsee nyt ensimäistä kertaa.

RAGUENEAU, valmistuu lukemaan runoaan, yskäsee, laittaa päähinettään, asettuu asentoon. Se runoresepti...

II RUNOILIJA, ensimäiselle, tyrkäten häntä kyynärpäällään. Sä syöt kai aamiaista?!

I RUNOILIJA, toiselle. Ja sinä päivällistä!?

III RUNOILIJA. Se lie harvinaista!

RAGUENEAU. Näin taikina sa tee ja sitten leivo, paista:

Sokeri ja munat vatkattava on ensin vaahtohon. Siihen sopii sekottaa pisaraisen sitruunaa. Manteleita vielä sekaan, niin ei muuta tarvitsekaan.

Taikinan kun olet valmistanut näin, muotin kiirehtäin otat, voilla voidat sen, siihen kaadat seoksen, viet sen paikkaan lämpimähän, siinä annat nousta vähän.

Hetken päästä uuniin nosta muotti tuo, siellä olla suo paistumassa hiljalleen, kunnes huomaat kypsyneen. Tarjottava hillon kanssa kylmänä tai kuumiltansa.

RUNOILIJAT, suu täynnä. Oh, mainiota! Hienon-hienoa!

ERÄS RUNOILIJA, niellen niin että on tukehtua. Hhh!

CYRANO. Kuule! Sä näitkö, miten vieraas ahmivat? En luule!

RAGUENEAU, hiljaa hymyillen. Näin kyllä -- katsomatta! Heitä henno en mä häiritä. He maksaa hyvin, kuunnellen mun runojani. Niin, ja tunnen tyydytystä, kun nerot nälkäiset voi multa saada ruokaa.

CYRANO, lyöden häntä olkapäälle. Mä pidän sinusta!

Ragueneau liittyy ystäviensä seuraan.

Cyrano seuraa häntä katseellaan, sanoo sitten hiukan tiukasti:

Lise!

Lise, joka on vilkkaassa keskustelussa muskettisoturin kanssa, hätkähtää ja tulee Cyranota kohti.

Kysyä mun suokaa: tuo upseeri, hän teitä..?

LISE, loukattuna.

Oh! Mä viettelystä kyll' osaan välttää!... Tiedän voittaa katseellani!

CYRANO. Se katse juuri minut epäilemään pani, ett' ootte voitettu...

LISE, kuohuksissaan. Vaan...

CYRANO, jyrkästi. Ystäväni on Ragueneau! En hälle siksi naurettavan sallis. Ja nimen kunnia on jokaiselle kallis!

LISE. Vaan...

CYRANO, kohottaen ääntään sen verran että muskettisoturi kuulee. Väärin ymmärtää lie teidän mahdoton!...

Tervehtii muskettisoturia ja menee taustaovelle, kelloa katsottuaan, ja rupeaa katselemaan ulos.

LISE, muskettisoturille, joka yksinkertaisesti on vastannut Cyranon tervehdykseen. Mä oikein hämmästyn. Teit' ymmärrä en enää. Vastatkaa... ivatkaahan nenää...

MUSKETTISOTURI. Nenää... nenää...

Poistuu nopeasti; Lise seuraa.

CYRANO, taustaovelta, tehden Ragueneaulle merkin, että hänen on vietävä runoilijat pois. Pst!

RAGUENEAU, osoittaen runoilijoille oikeata ovea. Paras mennä tuonne!...

CYRANO, kärsimättömästi. Pst! Pst!...

RAGUENEAU, vieden pois runoilijat. Siellä saamme lukea runoja...

I RUNOILIJA, epätoivossaan, suu täynnä. Vaan kaakut!...

II RUNOILIJA. Ottakaamme ne mukaan!

He menevät kaikki Ragueneaun jälestä, kuin juhlasaatossa, tyhjennettyään tarjottimia.

V KOHTAUS

CYRANO, ROXANE, Seuralaisnainen.

CYRANO. Toivoa jos huomaan olevaksi, niin otan kirjeen esiin.

Roxane naamioituna, seuralaisnainen mukanaan, näkyy oven lasien takaa. Cyrano avaa nopeasti oven.

Sisään!...

Menee seuralaisnaisen luo.

Sanaa kaksi vain!

SEURALAISNAINEN. Vaikka neljä!

CYRANO. Kuulkaa, tokko makeisista te pitänette?

SEURALAISNAINEN. Pidän! Oikein kuollakseni.

CYRANO, sieppaa paperitötteröitä myymäpöydältä. Kas, Benseradin runo!...

SEURALAISNAINEN, surkean näköisenä. Oih!...

CYRANO, täyttää tötterön. Niin, sinne meni kaneelikaakku!

SEURALAISNAINEN, muotoaan muuttaen. Ah!

CYRANO. Ja hillopiirahista te pidättekö?

SEURALAISNAINEN. Oi, en parempaa ma tiedä!

CYRANO. Chapelainin lauluihin ma niitä kuusi panen. Ja Saint-Amantin runoon kolme uskaltanen sokeriässää...?

SEURALAISNAINEN. Luulen: enempää en siedä!

CYRANO. Jokunen leivos?... Eikö?! Ojentaa hänelle täysinäiset tötteröt. Ehkä menisitte nyt hetkiseksi!

SEURALAISNAINEN. Mutta...

CYRANO, työntäen häntä ulos. Tulkaa vasta sitte, kun kaikki ootte syönyt!

Sulkee oven, kääntyy Roxaneen päin ja pysähtyy, lakki kädessä, kunnioittavan välimatkan päähän.

VI KOHTAUS

CYRANO, ROXANE, SEURALAISNAINEN, hetkisen.

CYRANO. Siunaan riemuisana ma tätä hetkeä, kun näen, että ette mua unhottanut, vaan mua joskus aattelette! Tulitte kysymään... puhumaan...?

ROXANE, joka on poistanut naamionsa. Ensin sana vain kiitokseksi siitä, mitä eilen teitte. Tuon hupsun, josta miekkailussa voiton veitte, on muuan suuri herra, joka minuun muka on ihastunut...

CYRANO. Niin, de Guiche!

ROXANE, katsoen maahan. ... mun miehekseni määrännyt... Ois kai pakko ottaa mun jos kuka!

CYRANO, kumartaen. Siis kun ma silloin hiukan leikin miekkoineni, ei tapahtunut se vain suuren nenän vuoksi. Ei! Silmienne loiston tähden verta juoksi!

ROXANE. Ja sitten... tahtoisin... Vaan jotta tehdä voisin sen, mitä aion, taas ma olevani soisin kuin sisar teille... niinkuin lasna, silloin kuin me puistossanne juostiin leikein, kisailuin...

CYRANO. Kotiini joka kesä silloin tulitte!...

ROXANE. Puumiekoin taistelitte silloin urhon lailla!...

CYRANO. Te kukka kutreissanne aina kulitte...

ROXANE. Se oli leikin aikaa...

CYRANO. Aikaa huolta vailla...

ROXANE. Jos mitä pyysin, teitte aina riemuiten...

CYRANO. Te lyhyin hamein silloin olitte Madeleine...

ROXANE. Olinko kaunis silloin?

CYRANO. Ette ollut ruma.

ROXANE. On mielessäni vielä moni tapahtuma, mi tuolloin sattui. Jos te haavan saitte milloin, ma muka äitinänne olin aina silloin ja sanoin ankarasti: Tarttuen Cyranon käteen. "Jokos taas sait haavan!" Vaikenee hämmästyneenä. Oh! Mitä?! Cyrano tahtoo vetää pois kätensä. Ei, mä katson!... Enpä luullut saavan nyt, tällä kertaa... -- Mitä merkitsee tää tässä?

CYRANO. Ma Neslen postill' olin hiukan leikkimässä.

ROXANE, istuutuu pöydälle, kastaa nenäliinansa vesilasissa. Mun suokaa!...

CYRANO, istuutuen hänkin. Oh, niin hellä, äidillinen, hyvä!

ROXANE. Tää haavahan on oikein vaarallinen, syvä! Sanokaa, kuinka monta oli teitä vastaan!

CYRANO. Ei kovin monta. Ehkä sata ainoastaan.

ROXANE. Mi... mitä!? Kertokaa!

CYRANO. Ei. Ensin kertonette te mulle sen, mit' äsken uskaltanut ette!

ROXANE, päästämättä hänen kättään. Niin, äsken tosiaankin arvelutti mua. Nyt lapsuusmuistoista oon saanut rohkaisua. Mä lemmin...

CYRANO. Ah!

ROXANE. Vaan hän ei tiedä sitä vielä.

CYRANO. Ah!

ROXANE. Tuskin aavistaakaan...

CYRANO. Ah!

ROXANE. Vaan kohta saa hän tietää sen.

CYRANO. Ah!

ROXANE. Hän mua, tiedän, rakastaa, vaan salaa multa sitä yhä pelkomiellä.

CYRANO. Ah!

ROXANE. Teidän kädessänne kuumetta on varmaan! -- Vaan usein katseestaan luin tunnustuksen armaan.

CYRANO. Ah!

ROXANE, saaden valmiiksi nenäliinasta tekemänsä siteen. Ajatelkaapas, hän samaan rykmenttiin, kuin tekin, kuuluu...

CYRANO. Ah!

ROXANE, nauraen. Niin mulle kerrottiin. Ja samaan komppaniaan...

CYRANO. Ah!

ROXANE. Hän, tietkää, on niin viisas, nerokas, niin nuori, pelvoton ja kaunis...

CYRANO, nousee aivan kalpeana. Kaunis!

ROXANE. Mitä!? Mikä teille tuli?

CYRANO. Ei mitään... Ei... Näyttää kättänsä. Hymyillen. Tää haava!

ROXANE. Sydämeni suli, kun hänet näin! -- Oi niin, en tunne häntä, vain .. niin... näytännöissä vain mä hänet nähdä sain!

CYRANO. Siis ette haastelleetkaan ole?

ROXANE. Katseillamme vain!

CYRANO. Kuinka sitten tietää voitte...?

ROXANE. Kulkeissamme me usein kuulemme, kun puhutaan.

CYRANO. Hän siis -- vai kuinka? -- kuuluu kaartiin?

ROXANE. Niin.

CYRANO. Ja nimeltään?

ROXANE. Christian de Neuvillette.

CYRANO. Ei kaartiin sittenkään hän kuulu!

ROXANE. Kapteeni Carbon de Castel-Jaloux niin sanoi.

CYRANO. Siis hän kuuluu. -- Mutta siitä viis! -- Nyt lemmenpaula hälle pian valmistuu! -- Vaan te...

SEURALAISNAINEN, avaten taustaoven. Ne loppuivat.

CYRANO. Vaan jäihän pusseihinne runoja, tarkemmin jos katsahdatte sinne!

SEURALAISNAINEN. Ah, niin...

Poistuu.

CYRANO. Te rakastatte puhetta, mi sois suloa, olis neron tulkki. Vaan jos ois hän tyhmä!

ROXANE. Epäilyksen tuon jo kutrit poistaa! D'Urfénkaan sankareilla niin ei voi ne loistaa!

CYRANO. Vaan ehkä sanoiltaan hän -- kukapa sen takaa! -- on yhtä ruma kuin on kaunis kutreiltansa!

ROXANE. Ei, -- puheensa on niinkuin runoa! Se vakaa on uskoni!

CYRANO. Niin, niin, kun viikset vain on somat, niin silloin miehellä on taidot tavattomat! -- Vaan jos hän sittenkin ois tyhmä?...

ROXANE, jalkaa polkien. Tosiansa! Se kuolemani ois!

CYRANO, hetken kuluttua. Te kutsutitte tänne mun teitä kuulemaan. Vaan miksi mielestänne mun tämä tietää piti?

ROXANE. Sanottu on mulle, kaikk' että miehet teidän komppaniassanne lie Gaskonjasta...

CYRANO. Sekä ettei ketään tulle tuon joukon pariin, ilman ettei siellä panne he häntä tiukalle, jos vain ei Gaskonjasta hän ole. Niinhän?

ROXANE. Juuri niin. Ja senpä vuoksi mä hänen takiansa pelkäsin!

CYRANO, hammasta purren. Ei syyttä!

ROXANE. Vaan silloin ajattelin: lähden teidän luoksi; kun teille puhun, ette pientä ystävyyttä te multa kiellä -- te, jok' eilen olevanne näytitte voimakas ja suuri taidoltanne, kun pöyhkyriä kurititte! -- vaan te hälle apua suotte.

CYRANO. Hyvä! Serkun ystävälle ma lupaan puolustaja olla!

ROXANE. Kiitos! Teihin ma aina kiintymystä tunsin.

CYRANO. Niin, niin, meihin!

ROXANE. Te hänen ystävänsä ootte?

CYRANO. Jos ei muun, niin teidän vuoksi!

ROXANE. Hän ei kaksintaisteluun kai joudu? Estättehän!?

CYRANO. Kyllä! Sen ma takaan!

ROXANE. Mä pidän teistä paljon! Panee nopeasti kasvoilleen naamion ja harson; hajamielisesti. Mutta todellakaan te ette kertonut oo siitä yöllisestä!.. Ei! Minun täytyy mennä! Varmaan kamalata se oli kovin! Ajatella, että sata...! Sanokaa hänelle, hän että kirjoittaisi... Heittää hänelle lentosuukkosen. Oh, pidän teistä paljon!

CYRANO. Niin, niin!

ROXANE. Ettei kestä vain kauaa, ennenkuin ma kirjeen saan! -- Me kaksi, me oomme ystäviä. Niinhän!?

CYRANO. Niin, niin!

ROXANE. Taisi jo tulla viivytyksi liikaa. -- Rohkeaksi oon teidät tiennyt. Mutta sata miestä! En nyt kuitenkaan ma ehdi... Vaan niin uljast' ette lie toista työtä tehnyt! Sen kai myöntänette!

CYRANO, kumartaen. Kentiesi uljaampi on työni viimeinen!

Roxane menee. Cyrano jää liikkumattomana paikoilleen, katse maahan luotuna. Hiljaisuus. Oikeanpuoleinen ovi avautuu. Ragueneau pistää siitä päänsä.

VII KOHTAUS

CYRANO, RAGUENEAU, Runoilijat, CARBON DE CASTEL-JALOUX, Sotureita, Kansaa y.m., sitten DE GUICHE.

RAGUENEAU. Jo saako tulla?

CYRANO, liikahtamatta. Saa.

Ragueneau antaa merkin ja hänen ystävänsä tulevat sisään. Samassa näkyy taustaovella Carbon de Castel-Jaloux kaartin kapteenin puvussa. Huomatessaan Cyranon hän rupeaa viittomaan.

CARBON DE CASTEL-JALOUX. Hän tääll' on!

CYRANO, päätään nostaen. Kapteenini!...

CARBON, riemuissaan. Me kaikki tiedämme! Sa urho! Upseerini sua oottavat. Noin kolmekymmentä on meitä.

CYRANO, epäröiden. Vaan...

CARBON. Tule mukaan; kovin ilahdutat heitä! Tahtoen viedä hänet muassaan. No, tule!

CYRANO. En!

CARBON. He ovat tuossa vastapäätä Kultaisen Tähden kapakassa. Pian päätä!

CYRANO. En tule!

CARBON, menee ovelle ja huutaa siitä ulos jylisevällä äänellä. Sankarimme kieltäytyy. Siis tänne te tulkaa!

ÄÄNI, ulkoa. Mainiota!

Ulkoa kuuluu lähestyvää hälyä, miekkojen kalinaa ja saappaiden kolinaa.

CARBON, käsiään hykertäen. Kuule, ystäväsi jo käyvät yli kadun!...

GASKONJALAIS-UPSEERIT, tullen myymälään. Suurta! -- Suuremmoista! -- Hei! -- Urho! -- Miesten mies! -- Ei vertaistaan oo toista! --

RAGUENEAU, Cyranolle, peloissaan. Kaikk' onko Gaskonjasta teidän ystävänne?

UPSEERIT. On! Kaikki!

ERÄS UPSEERI, Cyranolle. Hyvä!

CYRANO. Herra parooni!

II UPSEERI, pudistaen Cyranon kättä. Tää käsi puristaa saako...?

CYRANO. Herra...!

III UPSEERI. Kaikki kerrassansa: eläköön!

IV UPSEERI. Syleillä mun suokaa teitä nyt!

CYRANO. Oo, herra parooni!

V UPSEERI. Te kaikkein syleilyt nyt saatte ottaa vastaan!

Syleilyä.

CYRANO, tietämättä kenelle vastata. Parooni!... ah, minä...!

RAGUENEAU. Kaikk' ootte paroneita?

UPSEERIT. Kaikki!

RAGUENEAU. Tosiansa!

I UPSEERI. Ritarikilvistämme torni tulis!

LE BRET, tulee sisään ja rientää Cyranon luokse. Kansa sua etsii. Kaikki ovat aivan innoissansa! Ne eell' on, jotka yöllä kanssas oli...

CYRANO, pelästyneenä. Sinä et kai oo sanonut, mä missä olen...?

LE BRET, käsiään hykertäen. Kyllä!

ERÄS PORVARI, tulee sisään useiden seuraamana. Marais'sta tuomme teille... koko korttelista... sulimmat kiitokset! Me ihailemme teitä, me kaikki!

Ulkopuolella oleva katu tulee täyteen ihmisiä. Kantotuoleja ja vaunuja pysähtyy sinne.

LE BRET, hymyillen, matalalla äänellä Cyranolle. Ja Roxane!

CYRANO, nopeasti. Sä kysymykses heitä!

KANSANJOUKKO, huutaa ulkopuolella. Hoi! Cyrano!

Meluava väkijoukko tunkeutuu myymälään. Tungosta. Huudahduksia.

RAGUENEAU, seisoo pöydällä. Heh! Puoti täyttyy katsojista! He särkee kaikki! Suuremmoista!

ERI HENKILÖITÄ, Cyranon ympärillä. Ystäväni!... Mun ystäväni!...

CYRANO. On niin kummaa mielestäni, ett' on näin paljon tänään ystäviä mulla!...

LE BRET, ihastuneena. Sun suuri tekos...!

NUORI MARKIISI, kädet ojona. Jospa tiedossa ois sulla...!

CYRANO. Vai sulla!... Sulla!... Millä ihmeen ilveilyllä mua kummastutatte...!

II MARKIISI. Ois eräs nainen, kellä ois halu... Esittäisin...

CYRANO, kylmästi. Kuka esitellä saa teidät?

LE BRET, ällistyneenä. Mutta...!

CYRANO. Vaiti!

KYNÄNIEKKA, kirjoitusneuvoineen, Ehkä tohtia vois tiedustella joitakuita kohtia!?

CYRANO. Ei! Turha vaiva!

LE BRET, nykäisten häntä kyynärpäästä. Se on Théophraste Renaudot, sanoman julkaisija...

CYRANO. Minä siitä viis!

LE BRET. ... paperin, joss' on uutisia! Etkö oo sa kuullut siitä? Se on varmaan aate, jolla on tulevaisuus eessään!

RUNOILIJA, lähentyen Cyranota. Herra...

CYRANO. Vielä siis!

RUNOILIJA. Niin rohkea ma olen uskaltanut olla, ett' olen pentacrostikonin nimellenne runoillut...

JOKU, lähentyen. Herra...

CYRANO. Riittää jo!

Liikettä. Järjestäydytään. De Guiche tulee upseerien saattamana, Cuigy Brissaille, upseerit jotka lähtivät Cyranon mukaan ensi näytöksen alussa. Cuigy tulee nopeasti Cyranon luokse.

CUIGY. De Guiche! Mutinaa. Kaikki riveissä. Hän lie marsalkka Gastionin puolesta...

DE GUICHE, tervehtien Cyranota. Niin, sain sen tänne tulla tuomaan teidän tiedoksenne, hän että ihaileepi suurta urhotyötä, jost' on hän kuullut...

KANSA. Hyvä!

CYRANO, kumartaen. Siinä tuntee kai hän oman urhoutensa!

DE GUICHE. Jollei olleet myötä nää herrat olis, tuskin uskonut hän ois, ett' on se lainkaan totta!

CUIGY. Mutta nyt ei vois hän epäillä!

LE BRET, Cyranolle, joka näyttää olevan omissa ajatuksissaan. Vaan...

CYRANO. Vaiti!

LE BRET. Tuskin ymmärtänen, ett' annat kärsiväsi noin sä nähdä hänen.

CYRANO, vavahtaen ja suoristautuen. Ett' annan?! Tuskani tuon esiin kaikkein nähden!? Käy kärsimättömäksi; pullistaa rintaansa. Saat nähdä!

DE GUICHE, jonka korvaan Cuigy on supattanut. Tämän suuren urhotyönne tähden te varmaan ylenette upseerina. -- Niinkö lie, että Gaskonjasta ootte?

ERÄS UPSEERI, jylhällä äänellä. Totta vie!

CYRANO. Niin on!

DE GUICHE, katsoen gaskonjalaisia, jotka ovat ryhmittyneet Cyranon taakse. Siis totta heihin, noihin ylpeisiinkö te kuulutte? Se joukko hupsu on...

II UPSEERI, uhkaavasti. Vai on!

DE GUICHE. Ah, ah! Nää herrat kaikki lienevätkin heitä, kosk' eivät uhmakasta mieltään nytkään peitä?...

UPSEERI. Niin oomme!

CARBON. Cyrano!

CYRANO. Kapteeni?

CARBON. Outohon on seuraan, näen, kreivi tullut. Ehkä siksi sä tahdot esitellä... tehdä tuttaviksi!

CYRANO, astuu pari askelta De Guicheä kohti, näyttää tovereitaan.

Täm' on Gaskonjan poikien joukko, meill' on kapteeni Castel-Jaloux. Ne sanovat: hupsu ja houkko on Gaskonjan poikien joukko! Vaan vaikka sen valheet saarti, se sentään on kunnian kaarti tämä Gaskonjan poikien joukko, joll' on kapteeni Castel-Jaloux.

Näkö kotkan ja kontion hampaat, jalat haikaran meillä on. Pois väistyvät konnat kuin lampaat, näkö kotkan ja kontion hampaat kun uhkaa, -- kun töyhtömme häilyy ja miekkamme päivässä päilyy. Näkö kotkan ja kontion hampaat on vastustus voittamaton.

Ne sättivät moukiksi meitä, nimet öykkärin, uhmarin suo. Vaan vaikka ne sättivät meitä, ei varjoa meihin se heitä; ja jos joku hampaita näyttää, niin miekkaamme taidamme käyttää; sitä huotraansa emme me peitä, se puhdasta jälkeä luo!

Moni lemmenkateeksi tullut on vuoksemme aviomies. Ovat naiset meihin kuin hullut. Moni lemmenkateeksi tullut on siksi. Meist' uljuus hohtaa, se ei vastusta missään kohtaa! Moni lemmenkateeks' on tullut! ken oletkin, tiedä ties!

DE GUICHE, huolimattomana istuen nojatuolissa, jonka Ragueneau nopeasti on tuonut. Koruna luonansa nyt moni pitää tapaa runoilijaa. -- Te ehkä siksi ryhtyisitte mun luokseni?

CYRANO. En, kreivi! Tahdon olla vapaa!

DE GUICHE. Mun enoani, Richelieutä, miellytitte te eilen. Esittäisin teidät joskus hälle.

LE BRET, häikäistynä. Ah! Suuri Luoja!

DE GUICHE. Kuulin, että näytelmänkin te ootte tehnyt?

LE BRET, kuiskaa Cyranolle. Ah, jos "Agrippines" hänkin sais kuulla!

DE GUICHE. Lukekaa se hälle!

CYRANO, kiusausta tuntien, hiukan ihastuneena. Tosiaankin, jos...

DE GUICHE. Hän on mestari. Hän runon tekijälle voi monet neuvot antaa. Korjata hän voisi...

CYRANO, jonka kasvot ovat heti synkenneet. Oh, mahdotonta, kreivi! Min' en muuttaa soisi ees yhtä pilkkua...

DE GUICHE. Vaan hyvä maksamaankin hän on, jos joku runo häntä miellyttää.

CYRANO. Mut aina parhaimmaksi palkakseni jää se, ett' oon tyytyväinen, itsellein kun luen mä sitä, minkä ensin runopukuun puen.

DE GUICHE. Te ootte ylpeä!

CYRANO. Sen huomaatteko tekin!

GASKONJALAIS-SOTURI, tulee miekkaansa pistettyinä lakkeja, joissa on rikkinäiset töyhdöt ja jotka ovat tahrautuneita. Kas, Cyrano! Kas, niitä, joita höyhennitte, te eilis-iltana näin paljon köyhennitte: nää hatut, töyhdöt ovat pakenijain...

CARBON. Sekin on sotasaalis!

LÄSNÄOLIJAT, nauraen. Ah! Ah! Ah!

CUIGY. Kai senkin herran sisua kirveltänee tänään jonkun verran, ken järjesti tuon leikin!

BRISSAILLE. Kukahan se lie?

DE GUICHE. Se olen minä. Nauru taukoaa. Tahdoin hiukan opettaa erästä riimiseppää... juoppoa...

Kiusallinen äänettömyys.

SOTURI, hiljaa Cyranolle, näyttäen saalistaan. Vaan mitä me näillä teemme?