Part 3

Suutelee tytön ojentamaa kättä kuin se olisi prinsessan käsi.

MYYJÄTÄR. Ah, kiitos, herra! Niiaus. Hyvää yötä!

Menee.

V KOHTAUS

CYRANO, LE BRET, sitten Ovenvartia.

CYRANO, Le Bret'lle. Kieltämättä mun nälkä on. Vaan eihän tässä mitään puutu! Asettuu myymäpöydän eteen ja panee eteensä mesileivän puolikkaan. Kas, eturuoka!... ... vesilasin... Juoma! ... viinirypälemarjan. Jälkiruoka! Istuutuu. Syömään siis! Syöden. Nyt voit haastella; ma kuulen.

LE BRET. Et kai suutu, jos sua varotan. Nuo hupsut narrit pian sun arvostelukykyä vie, kun heitä kuulet. Oot silloin valmis vaikka pääsi seinään lyömään. Sä nytkin minkälaisen vaikutuksen luulet esiintymises tehneen?

CYRANO, syöden mesileipänsä. Aivan suuremmoisen!

LE BRET. Vaan aivan varmaan sentään moni myöskin toisen sai ajatuksen siitä. Kardinaali...

CYRANO, ilahtuen. Hän siis oli täällä?

LE BRET. Hänen mielestään...

CYRANO. Hän soi sen niin kernaasti!

LE BRET. Vaan...?

CYRANO. Hän on itse kirjailija; siks usko en, hän että toisten teoksia sois rääkättävän...

LE BRET Näin sä yhä enemmän saat vihamiehiä!

CYRANO, syöden rypälemarjansa. No, kuinka monta niitä sain nyt?

LE BRET. Kuusviidettä.

CYRANO. Vähempi eikö riitä? No, laske!

LE BRET, Montfleury, De Guiche, Valvert, Baro, akatemiia...

CYRANO. Kuule, tuo ei muuta oo kuin ylistystä!

LE BRET. Mutta mihin joudut näin sä? Sä mitä ajattelet? Eihän tuo käy päinsä!

CYRANO. Oh, mulla montakin on järjestelmää, joita voin seurata; on niissä aivan mainioita.

LE BRET. Ja mitä niistä seuraat?

CYRANO. Yksinkertaisinta. Niin menetellä tahdon, että ihmetellään mua aina, kaikessa!

LE BRET, olkapäitään kohauttaen. Vai niin. -- Vaan eihän kellään lie syytä vihata kuin vihaat Montfleurytä!

CYRANO, nousten. Oh, sillä miehellä on paksu pää ja pinta, ja paksu muutenkin hän niin on, ettei tapaa, jos kuinka koettaa, hän sormellansa napaa. Ja sentään, aatteles, tuo tynnyri on niitä, jotk' uskaltavat luulla, että kaikki naiset on heihin ihastuneet muka. Kaikellaiset ne tässä! Silmätkin on niinkuin sammakolla. Ja tuonnoin rohkeni niin röyhkeä hän olla, ett' antoi katseensa hän suuntautua häneen... Oh, etanan oon joskus nähnyt viivähtäneen ma kukkasessa...

LE BRET, ällistyneenä. Oisko mahdollista? Sinä...

CYRANO, katkerasti hymyillen. Mä lemmin. Niin, niin! Katso! Syvän vakavasti. Minä. Juuri minä.

LE BRET. Ja saako tietää...? Mulle et oo mitään tästä...

CYRANO. En... Mua kyll' ei estä mikään lempimästä, vaan kuka mua lempis, kuka, tämmöisenä, kun kulkuani aina kuuluttaa tää nenä: ei kaikkein ruminkaan, ei kaikkein viheliäisin! Niin, ketäkö mä lemmin?... Kuinka selittäisin! Hän kaunein on!

LE BRET. Oh! Niinkö!

CYRANO. Niin! Kuin kedon kukka, niin hieno, loistava, niin puhdas. Painokkaasti. Kultatukka!

LE BRET. Ah, taivas! Ken hän on?...

CYRANO. Hän!? Kruunu kaikkien naisten ja tietämättään vaara meidän, kuolevaisten; niin, luonnon luoma ansa ihmislasten tiellä! Hän ruusu on, miss' asuu Amor nuolinensa: käy liki, katsahda, jo joudut uhriksensa! Ah, täydellisempää et nähnyt koskaan vielä! Diana, kulkiessaan teitään, ei niin norja, ja Venus, noustessansa purteen, ei niin sorja kuin hän, kun kantotuoliin astuu...

LE BRET. Arvaavani jo luulen!

CYRANO. Niin, se kävi ilmi sanoistani.

LE BRET. Magdeleine Robin, sun serkkus!

CYRANO. Juuri hän. Roxane.

LE BRET. No hyvä. Kuuleppas, ma mitä ehdotan: käy hänen luokseen, sano häntä lempiväsi, hän sädekehän näkee ympärilläs tänään.

CYRANO. Oh! Katsos mua, virka, onko mielestäsi tää ulkomuoto mulle hyvää tietävänään! Ei, min' en luulottele! -- Sattuu joskus kyllä, kun nenä-parkoineni olen kävelyllä ja kevät-ilta ilmaan tuoksujansa valaa ja tähdet uneksivin, himmein loistein palaa, kuun hohdetta kun kaikki välkkyy hopeaista, ma puistoss' että huomaan kaksi kulkevaista: mies tukee naista, nainen miehen puoleen taipuu, he astuu hiljalleen, he onnen-uniin vaipuu -- niin, sattuu joskus silloin, että minäkin voin hetkeks' unhottua lemmentoiveihin, vaan pian herään niistä, pintaan puiston muurin kun kuvastuupi nenä-raukka piirtein suurin.

LE BRET, liikutettuna. Mun kelpo ystäväni!

CYRANO. Tuntee toisinansa niin ruma, hyljätty, niin yksin olevansa...

LE BRET, tarttuen hänen käteensä. Sä itket?

CYRANO. Minäkö? En! Tuskin koskaan itkin! Ei! Naurettavaa ois, jos tätä nenää pitkin sais kyynel vierrä. Minun mielestäni yhä on kyynel jotain suurta; se on kaunis, pyhä. En tahdo samentaa sen loistetta ma niin, se että aiheeks' ivan, pilkan tehtäisiin, ja siksi joutuis se, jos...

LE BRET. Pelkos heitä, veli! Ma kuulin sanotun: on lempi uhkapeli.

CYRANO, pudistaen päätään. Jos lemmin Cleopatraa, silt' en Cesar oo. Tai Bereniceä, en Titus...

LE BRET. Cyrano, nuo puheet jätä! Entä neros! Rohkeutesi! Sä näitkös: tyttönen, mi sinun syödäksesi toi, mitä hällä oli, äsken katseellaan sua ihaili -- sen saattoi nähdä kuka vaan!

CYRANO, liikutettuna. Niin, se on totta.

LE BRET. Ja Roxane, -- hän kalpeana sun miekkailuas katsoi!

CYRANO. Niinkö!?

LE BRET. Tosi sana! Hän hämmästynyt on ja ihastunut; enää vain puhua on tarvis...

CYRANO. Jotta vasten nenää hän naurais!... Muuta pelkää en kuin sitä vainen.

OVENVARTIA, saattaen jotakin Cyranon luoksi. Teit' etsitään...

CYRANO. No, ken? Nähden seuralaisnaisen. Roxanen seura-nainen!

VI KOHTAUS

CYRANO, LE BRET, Seuralaisnainen.

SEURALAISNAINEN, kohteliain tervehdyksin. Uljaalta serkulta nyt kuulla haluttaisi, milloinka hänet yksin, salaa, nähdä saisi.

CYRANO, ymmällä. Minutko nähdä?!

SEURALAISNAINEN, niiaten. Teidät. -- Olis asiaa.

CYRANO. Ois... Mitä...?

SEURALAISNAINEN, taas niiaten. Asiaa.

CYRANO, epäröiden. Ah, taivas!

SEURALAISNAINEN. Aamusella Saint-Rochin kirkkoon mennään...

CYRANO, Le Bret'lle. Taivas! Seuralaisnaiselle. Missä saa...

SEURALAISNAINEN. Niin, missä haastella vois hetken? Sanokaa!

CYRANO, ihastuksissaan. Niin, missä? Missä?

SEURALAISNAINEN. Pian!

CYRANO. Koen ajatella!...

SEURALAISNAINEN. No?!...

CYRANO. Niin... Ragueneaun kai luona paras lie...

SEURALAISNAINEN. Se missä?

CYRANO. Saint-Honorén -- ah, taivas! -- varrella...!

SEURALAISNAINEN, nousten. Hyv' on. Siell' ollaan. Tulkaa sinne. Kello seitsemältä!

CYRANO. Ma tulen varmaan. Tulen.

Seuralaisnainen poistuu.

VII KOHTAUS

CYRANO, LE BRET, sitten Näyttelijöitä, Näyttelijättäriä, CUIGY, BRISSAILLE, LIGNIÈRE, Ovenvartia, Viulunsoittajia.

CYRANO, heittäytyen syleilemään Le Bret'tä. Ah, on mahdoton mun tätä uskoa! Sain kutsun hältä, hältä!...

LE BRET. Viel' ootko surullinen?

CYRANO. Tuskin ihmisissä lie onnellisempaa! Hän huomannut on minut!

LE BRET. Niin, tiesinhän mä sen. Oot turhaan murehtinut!

CYRANO, ilosta suunniltaan. Ah, on kuin syleillä mun täytyis maailmoita. Nyt, tiedän, minua ei armeijatkaan voita! Niin sykkii suoneni kuin tyrskyt vaahtopäiset. Ei riitä ihmiset nyt mulle... Huutaa täyttä kurkkua. Jättiläiset ma taistoon vaadin.

Vähää ennen on näyttämölle, taustalle, ilmautunut näyttelijöitä ja näyttelijättäriä ja sieltä on ruvennut kuulumaan kuiskailua: harjoitus alkaa. Viulunsoittajat asettuvat paikoilleen.

ÄÄNI, näyttämöltä. Hst! Hst! Täällä näytellään!

CYRANO, nauraen. Me lähdemmekin pois!

Nousee; suuresta taustaovesta tulevat Cuigy, Brissaille, useita upseereja, jotka tukevat aivan juopunutta Lignièreä.

CUIGY, Cyranolle. Hoi, kuule!

CYRANO. Mikä hätä?

CUIGY. Sua muuan juoppolalli etsii!

CYRANO. Enhän nää...

CUIGY. Hän tässä on!

CYRANO, tuntien Lignièren. Lignière! Vaan enhän lainkaan tätä voi ymmärtää. Hän miksi tulee?

BRISSAILLE. Kun ei saa hän mennä kotiinsa!

CYRANO. Miks'ei?

BRISSAILLE. No kertokaa!

LIGNIÈRE, soperrellen ja näyttäen aivan rypistynyttä paperia. Sain kirjeen... sata miestä... Neslen portin luoksi on tullut... vaanimaan mua... pienen runon vuoksi... En kotiin muuta tietä pääse... Ehkä saan sun luokses tulla... täksi... yöksi... nukkumaan.

CYRANO. Sa sanoit: sata miestä! Hyvä: kodissasi sa nukut!

LIGNIÈRE, kauhistuen. Mutta...

CYRANO, pelottavalla äänellä, näyttäen hänelle sytytettyä lyhtyä, jota ovenvartia pitelee kuunnellen kummastuneena keskustelua. Tuossa lyhty! Lignière ottaa kiireesti lyhdyn. Saattajasi ma aion olla. Mars! Upseereille. Te, herrat, seuratkaatte, niin todistajinani siellä olla saatte!

CUIGY. Vaan: sata miestä!?

CYRANO. Tänään vähempi ei riitä!

Näyttelijät ja näyttelijättäret ovat tulleet näyttämöltä erilaisissa puvuissaan.

LE BRET. Vaan miksi suojella...?

CYRANO. Sa torutko, Le Bret!

LE BRET. ... tuollaista juoppoa! Ei kukaan siitä kiitä!

CYRANO, lyöden Lignièreä olkapäille. Vaan tämä juoppo, tämä viinaleili teki niin kauniin teon, ettei monet moista tee! Rakastamansa naisen messussa hän näki sormensa kostuttavan hiukan vihkiveteen. Hän, veden halveksija, astui maljan eteen, sen nosti huulilleen, ja viime tippaan asti sen joi hän tyhjäksi!

ERÄS NÄYTTELIJÄTÄR, kamarineidon puvussa. Ah, kuinka ihanasti se oli tehty!

CYRANO. Eikö totta!

NÄYTTELIJÄTÄR, toiselle. Miksi vainoo nuo sata miestä tuota runoilija-parkaa?

CYRANO. Lähdemme! Upseereille. Katsoa te saatte. Ykskään ainoo ei apuun käydä saa, kun päälleni he karkaa!

II NÄYTTELIJÄTÄR, juosten näyttämöltä. Mä lähden...

CYRANO. Tulkaa!

III NÄYTTELIJÄTÄR, juosten näyttämöltä; vanhalle näyttelijälle. Lähde sinäkin, Cassandre!...

CYRANO. Niin, kaikki, tohtori ja Isabelle, Leandre, te kaikki! Äsken täällä huvinäytelmää mä näyttelin, nyt katsomaan te lähtekää, mitenkä onnistun ma murhenäytelmässä. On helyin ympäröimä aina tamburiini; niin puheenne on hely näihin näytelmiini!...

KAIKKI NAISET, ilosta hypähdellen. Niin, mennään! -- Heti! -- Hyvä! -- Takkini? -- Kas tässä!

JODELET. Siis mukaan kaikki!

CYRANO, viulunsoittajille. Ja te, herrat, viulut soimaan! Viulunsoittajat liittyvät muodostuvaan kulkueeseen. Näyttämön reunustalta otetaan sytytetyt kynttilät ja jaetaan ne yleisölle. Muodostuu soihtukulkue. Kas, hyvä niin! Ma kuljen hiukan eeltäpäin, Asettuu joukon etunenään. mä yksin, luottain omaan miehuuteen ja voimaan päin pystyin, hatun sulka liehumassa Heiluttaa hattuaan. näin, ylväänä, kunniassaan. Liekkivänä povi ja sydän hehkuen! Nyt mennään! Auki ovi! Ovenvartia avaa molemmat ovenpuoliskot. Näkyy hauska kolkka vanhaa Pariisia kuun valaisemana. Kas, öinen Pariisi niin kiehtovana hohtaa, kuun silta alhaalta pois pilvein piiriin johtaa ja Seinen vaippana on kimmelteinen sumu; työ taukos, melu laantui, päättyi päivän humu. -- Niin kauniin näyttämön mä leikilleni saan!

KAIKKI. Siis Neslen portille!

CYRANO, seisten kynnyksellä. Niin, sinne kuljetaan! Kääntyy ennen lähtöään I näyttelijättären puoleen. Te kysyitte, miks' yhtä runoilijaa vastaan käy sata miestä. Hyvä neiti, mielelläni sen teille sanon. Siksi... Vetää miekkansa huotrasta; levollisesti. siksi ainoastaan, ett' on tuo runoilija minun ystäväni!

Lähtee. Kulkue -- Lignière hoiperrellen edellä, -- sitten näyttelijättäret upseerien käsivarsiin nojaten, -- senjälkeen näyttelijät hypähdellen, -- lähtee liikkeelle yöhön viulujen soidessa, kynttiläin lekkuvassa valossa.

TOINEN NÄYTÖS

RUNOILIJAIN RUOKAPAIKKA

Sokerileipuri Ragueneaun myymälä, avara huone Saint-Honoré ja l'Arbre-Sec katujen kulmauksessa. Viimemainittu katu näkyy taustassa oven lasien lävitse aamuruskon ensimäisten säteiden valossa.

Vasemmalla, etualalla, myymäpöytä ja sen yläpuolella taidetakoinen rautakaari, jossa riippuu hanhia, ankkoja, kalkkunoita. Suurissa fajanssimaljakoissa suuria kukkakimppuja, etupäässä keltaisia päivännoutoja. Samalla sivulla, taempana, laaja takka, jonka edessä, suurien, pikku kasareita kannattavien rautakoukkujen välissä, paistit ovat vartaissa pannujen yläpuolella.

Oikealla, etualalla, ovi. Taka-alalla portaat, jotka johtavat pieneen korokkeella olevaan huoneeseen; sen sisustus näkyy avoimista oviluukuista; pöytä, jolla on hieno flanderilainen kynttiläkruunu huonetta valaisemassa; huoneessa on tapana syödä ja juoda. Portaiden jatkona oleva puinen pylväskäytävä näyttää johtavan toisiin samallaisiin huoneisiin.

Myymälän keskellä on suuri rautarengas, jonka voi nuoralla laskea alas ja johon on kiinnitetty paisteja; se muodostaa jonkunmoisen metsänriistakruunun.

Portaiden alta, hämärästä, näkyy paistinuunin punertava tuli. Kupariastiat välkkyvät. Paistinvartaita käännellään. Leivoksia kasoittain. Liikkiöitä riippumassa. Aamukiire. Hätäiset kyökkipojat, lihavat keittäjät ja pienet pojat tungeksivat toistensa ympärillä. Päähineissä kanan sulkia ja helmikanan siipiä. Tarjottimilla ja vasuissa kannetaan monenkaltaisia leivoksia.

Pöydillä kaakkuja ja eri ruokalajeja. Toiset pöydät, joiden ympärillä on istuimia, ovat valmiit vastaanottamaan syöjiä ja juojia. Eräässä nurkassa on pieni pöytä, joka on paperien peittämä. Esiripun noustessa Ragueneau istuu sen ääressä; hän kirjoittaa.

I KOHTAUS

RAGUENEAU, leipojia, sitten LISE; Ragueneau kirjoittaa pienen pöydän ääressä intoutuneen näköisenä, laskien sormillaan.

I LEIPURI, kantaen suurta vatia. Voikuorrutusta!

II LEIPURI, kulho tarjottimella. Parsaa!

III LEIPURI, tuoden metallivatia. Paistettua sientä!

IV LEIPURI, kantaen kristallimaljaa. Vadelmahyytelöä.

V LEIPURI, kulho lautasella. Häränhäntälientä!

RAGUENEAU, lakaten kirjoittamasta ja nostaen päätään. Kas, aamuruskon hohde kasareissa kiiltää. Ragueneau, jo jätä runos, vaikka syäntäs viiltää. Käy työhös, paista, keitä taaskin ahkerasti. Nousee. Eräälle keittäjälle, kastia maistettuaan. Tää liian kirpelää on. Mausta tämä kasti!

KEITTÄJÄ. Mitenkä paljon siihen?...

RAGUENEAU, taas runojaan ajatellen. Kolme runojalkaa... Laskee sormillaan.

KEITTÄJÄ. Häh?!

RAGUENEAU. ... lisää panen...

KEITTÄJÄ. Kastiin?

RAGUENEAU, mennen eteenpäin. Näin se luistaa alkaa.

I LEIPURI. Omenavanukasta!

II KEITTÄJÄ. Kaalikääryleitä!

II LEIPURI. Sokerikaakku!

RAGUENEAU, takan ääressä. Ei! -- Runotar, silmäs peitä; ne täällä samentaa vois käryävä hiillos! Eräälle leipurille, näyttäen leivoksia. Kas, tuohon leipään tuli väärään paikkaan viillos! Se tehdään keskelle. Niin runon säkeeseen sesuurin keskelle mä myöskin aina teen! Toiselle leipurille, näyttäen krokaania. Sun krokaaniisi tuohon pitäis torni panna! Oppipojalle, joka paistaa lintuja vartaissa. Ja sinä siinä oot niin kovin ahkerana. Se hyvä! Niinhän paistuu makeaksi kana. Niin, vuoroin paistua sa aina kahden anna, tuon suuren ja tuon pienen. Niinhän lauluissaan Malherbe myös vuoroin eri runomittaa käyttää; se vaihtelua tuo, ja hauskalta se näyttää!

II OPPIPOIKA, lähestyy, tuoden liinalla peitettyä tarjotinta. Kun teitä aattelin, niin tätä leipomaan ma ryhdyin...

Ottaa liinan pois; näkyy suuri leivoslyyry.

RAGUENEAU, ihastuneena. Lyyry!

OPPIPOIKA. Niin. Se miellyttääkö teitä? Se torttutaikinaa on!...

RAGUENEAU, liikutettuna. Heelmäleikkeleitä on koristeina...

OPPIPOIKA. Kielet laitoin sokerista!

RAGUENEAU, antaen hänelle rahaa. Kas tuossa! Mene, juo mun onnekseni! Huomaa Lisen, joka tulee. Jätä nyt minut! Piiloon raha! Vaimoni! Liselle, näyttäen hänelle lyyryä. Kas tätä, tää eikö ole kaunis!?

LISE. Naurettava.

Panee myymäpöydälle paperitötteröitä.

RAGUENEAU. Mutta!... -- Huomaa tötteröt. Ah, tötteröitä! -- Taivas! Runovihkosista oot repinyt... Niin monta herkkää neron heelmää, niin monta kaunista, niin ihanata teelmää, niin syämen syvyyksistä suoraan kummunnutta! Tää bakkantit ja Orfeuksen mieleen tuo!

LISE, kuivasti. Niit' enkö muka saisi käyttää hyödyksemme! Sun runoveikkos syövät täällä, mutta emme saa muuta maksua! No, edes...

RAGUENEAU. Ampiainen! Sa herjaat! Runoilu on lahja taivahainen!

LISE. Ois parempi, kuin että ruo'illasi täytät nuo taivaalliset, pois sun jättää kaikki nuo ainaiset soimaukset!

RAGUENEAU. Vaan ettet olla suo ees runojen! Kun niille halveksuntaa näytät...

LISE. No mitä?

RAGUENEAU. Miten sitten enää proosaa käytät?

II KOHTAUS

Samat, kaksi lasta, jotka tulevat myymälään.

RAGUENEAU. Te mitä haluatte?

I LAPSI. Kolme piirakkaa.

RAGUENEAU, antaen. Kas tässä kolme oikein hyvää, ruskeaa.

II LAPSI. Ne saisko paperiin?

RAGUENEAU, hämmästyneenä, itsekseen. Yks tötteröistä!! Lapsiin katsoen. Että siis paperiin!? Ottaa yhden tötterön, ja aikoessaan panna siihen piirakat, lukee. "Kun yksin Penelope..." -- Ei, ei tätä! Panee sen syrjään ja ottaa toisen. Ruvetessaan panemaan siihen piirakoita lukee. "Kultakutri Phoibos..." -- Eikä tätä! Laskee syrjään.

LISE, kärsimättömänä. No, mitä vitkastelet? Turhaa viivykettä...!

RAGUENEAU. Kas tässä on... Ottaa kolmannen ja alistuu. "Philis"... Itsekseen. Nyt sonetin ne vei!

LISE, olkapäitään kohauttaen. Kai niin on, että ken sen sai, ei sill' oo hätä?!

Rupeaa järjestämään lautasia eräälle pöydälle.

RAGUENEAU, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, kun Lise on kääntänyt selkänsä, huutaa jo ovelle ehtineet lapset takaisin. Pst! -- Lapset! -- Piirakoita saatte vaikka viis, jos mulle tötterön vain annatte!

Lapset antavat hänelle takaisin tötterön, ottavat nopeasti leivokset ja poistuvat. Ragueneau suoristaa paperin ja rupeaa ääneen lukemaan

"Philis". Sun nimees rasvatahra...!

Cyrano tulee hätäisesti sisään.

III KOHTAUS

RAGUENEAU, LISE, CYRANO, sitten muskettisoturi.

CYRANO. Mitä kello?

RAGUENEAU, tervehtien touhukkaasti. Kuusi.

CYRANO, levottomasti. Siis tunnin päästä!...

Kulkee edestakaisin myymälässä.

RAGUENEAU, seuraten häntä. Bravo! Minä nä'in...

CYRANO. Mitä?

RAGUENEAU. Sen miekkailunne!

CYRANO. Kumman?

RAGUENEAU. On siis ollut uusi? Sen, hotellissa... eilen... ajattelin sitä.

CYRANO, ylenkatseellisesti. Ah!... Senkö!...

RAGUENEAU, ihaillen. Osasitte uljaan runon laittaa!

LISE. Nyt siitä vain hän puhuu.

CYRANO. No, se ei kai haittaa!

RAGUENEAU, asettuen miekkailuasentoon ja ottaen aseekseen paistinvartaan. "Mä lopuksi pistän teitä..." "Lopuksi pistän teitä..." Yhä enemmän innostuen. "Mä lopuksi..."

CYRANO. Mitä kello?

RAGUENEAU, jää miekkailuasentoon ja katsoo kelloa. Viisi minuuttia on yli kuuden... "... pistän teitä!" Vaihtaa asentoa. Suuremmoista! Yht'aikaa miekkailla ja tehdä ballaadia!

LISE, Cyranolle, joka hänen ohitsensa mennessään on hajamielisesti puristanut hänen kättään. Kas, mit' on kädessänne?

CYRANO. Turha naarmu.

LISE, sormeaan heristäen. Meitä te varmaan...

RAGUENEAU. Vaarassako ootte ollut?

CYRANO. Toista on vaara!

LISE, jatkaen; kuten äsken. ... varmaan uskotellette!...

CYRANO. No miksi ma uskottelisin! Sen nenä vakuuttaako? Ken uskottelee, hän näin suuren nenän saako? Ääntään muuttaen. Ma vuotan erästä. Näin varhain tulin siksi. Mun täytyy hänen kanssaan saada yksin olla.

RAGUENEAU. Ei... ei se nyt... kun runoilijat...

LISE, ivallisesti. Syövät hänet niin, hänet!... köyhdyttävät!

CYRANO. Tällä permannolla en silloin tahdo muita nähdä. Ymmärtänet! Ma merkin annan sitten... -- Mitä kello?

RAGUENEAU. Vain kymmentä yli kuuden.

CYRANO, istuutuen hermostuneesti Ragueneaun pöydän ääreen ja ottaen paperia. Kynä...?

RAGUENEAU, antaen hänelle kynän, joka on hänen korvansa takana. Tässä! Tää on joutsenesta!

MUSKETTISOTURI, suuriviiksinen, tulee ja sanoo jylisevällä äänellä. Päivää!

Lise, menee vilkkaasti häntä vastaan.

CYRANO, kääntyen. Kuka?

RAGUENEAU. Kerran sain jo teille kertoa... Hän mua hirvittää... vaan vaimoani... hm...

CYRANO, loitontaen Ragueneaun viittauksella. Hst!... Kirjoitanko hälle?... Ja pyydän...? Itsekseen. Mitä tehdä arkuudelle tälle?! Heittäen pois kynän. En tohdi puhua, en kirjoittaakaan!... Ragueneaulle. Mitä lie kello?

RAGUENEAU. Neljännestä yli kuuden!...

CYRANO, lyöden rintaansa. ... sitä, mit' usein, hyvin usein, mietin... Tarttuen kynään. Aatteissani sen käsi sadasti jo paperille pani, Ja sanat hellät jäi mun sydämeeni soimaan, niin että tarvis on vain käydä kopioimaan. -- Siis kirjoitan!

Hän kirjoittaa. -- Oven lasien lävitse näkyy ulkopuolella kulkevien laihojen ja empivien ihmisten varjoja.

IV KOHTAUS

RAGUENEAU, LISE, Muskettisoturi, CYRANO pienen pöydän ääressä kirjoittaen. Runoilijoita, mustissa, tahraisissa vaatteissa, sukat syltyssä.

LISE, tullen Ragueneaun luokse. Kas, eikös tuossa taas sun roskajoukkos tulle!

I RUNOILIJA, tulee sisään; Ragueneaulle. Hei, kunnon runoveikko!

II RUNOILIJA, samoin; puristaa Ragueneaun käsiä. Terve, terve sulle!

III RUNOILIJA. Sa kotka leipojain! Haistellen. Tää tuoksuu suloisalta!

IV RUNOILIJA. Sa Phoibos-paistaja!

V RUNOILIJA. On suuri taitos valta, Apollo keittäjä!

Ragueneau on runoilijain ympäröimänä, häntä syleillään, hänen käsiään pudistetaan.

RAGUENEAU. Oh, teidän seurassanne on hyvä, hauska olla! -- Tervetultuanne!

II RUNOILIJA. Me myöhästyimme hiukan. Neslen portin luoksi niin paljon kansaa oli tullut.