Chapter 7

CYMBELINE. Pyöräll' onko mailma?

POSTHUMUS. Mua huimaiseeko?

PISANIO. Havahtukaa, rouva!

CYMBELINE. Jos niin on, silloin jumalat mua pieskööt Ilosta kuolemaan.

PISANIO. Kuin voitte, rouva?

IMOGEN. Pois silmistäni! Myrkkyä sa annoit. Pois turman mies, pois! Älä hengi siellä, Miss' elää prinssit!

CYMBELINE. Imogenin ääni!

PISANIO. Prinsessa! Tulikiveä ja tulta Minuhun syösköön taivas, jos en luullut, Ett' oli kallisarvoista se neste, Jonk' annoin teille! Sain sen äidiltänne.

CYMBELINE. Viel' uutta?

IMOGEN. Myrkkyä se oli.

CORNELIUS. Taivas! Kuningattaren tunnustuksest' yhtä En maininnut, jok' osoittaa, ett' olet Mies vakaa. "Jos Pisanio", hän sanoi, "Tuot' antoi juomaa emännälleen, jota Ma hälle annoin, niin se nainen siitä Kuin rotta kuolee."

CYMBELINE. Mitä tämä tietää?

CORNELIUS. Kuningatar mun, nähkääs, usein käski Sekoittaa hälle myrkkyä; syyks sanoi Hän tiedonhaluaan: hän tappaa tahtoi Vain kissoja ja koiria ja muuta Pient' elukkaa. Peläten, että hällä Pahemmat oli aikeet, juoman laitoin, Jok' oiti nautittua tyreytti Kaikk' elinhenget, mutta ennen pitkää Taas päästi luonnon voimat valloilleen. -- Te sitä nautitteko?

IMOGEN. Totta kai, Kosk' olin kuollut.

BELARIUS. Siitä, pojat, harha.

GUIDERIUS. Fidele tottakin!

IMOGEN. Miks luotas syöksit Vihityn vaimosi? Nyt oletappa, Ett' olet jyrkänteellä: alas minut Taas syökse!

(Syleilee Posthumusta.)

POSTHUMUS. Riipu tässä hedelmänä, Mun sieluni, siks kunnes kuolee puu!

CYMBELINE. Kuin? Lihani ja lapseni! Ja minun Täss' annat älliönä tuijotella? Ei sanaa mulle?

IMOGEN (polvistuen). Siunatkaa mua, isä!

BELARIUS (Guideriukselle ja Arviragukselle). En soimaa, että häntä rakastitte; Teill' oli syytä.

CYMBELINE. Vihkivettä olkoon Tää kyyneltulva sulle! Imogen, Sun äitis kuollut on.

IMOGEN. Se minuun koskee.

CYMBELINE. Oi! Häijy oli hän, ja hänen syynsä Tää outo yhdyntä. Mut poiss' on Cloten, Ei kukaan tiedä, missä.

PISANIO. Pelotta Nyt toden sanon, herra. Cloten prinssi, Kun rouvaa kaivattihin, miekka maalla Tul' eteeni, suu vaahdossa, ja vannoi Ett' tappaisi mun oiti, jos en rouvan Tyyssijaa ilmoittaisi. Sattumalta Mull' oli taskussani herraltani Tekaistu kirje, ja se häntä ohjas Milfordin vuorist' etsimähän rouvaa. Raivossa, yllään isäntäni vaatteet, Jotk' ahdisti hän multa, sinne läksi Nyt riettaiss' aikeissa ja vannoen, Ett' emäntäni raiskais. Sitt' en tiedä, Miten on käynyt.

GUIDERIUS. Minä kerron lopun: Ma sinne hänet tapoin.

CYMBELINE. Herran tähden! En sois, ett' uljaat työsi huuliltani Sais kuulla ankaruutta. Nuori urho, Peruuta sanas.

GUIDERIUS. Sanoin sen ja tein sen.

CYMBELINE. Hän oli prinssi.

GUIDERIUS. Sangen raaka prinssi, Ei herjauksens' ollut prinssimäistä. Niin puheillaan mua härnäs, että merta Ma potkisin, jos niin se mulle ärjyis. Pään hältä poikki löin, ja ilo suuri, Ett' ei nyt tässä seiso hän ja kerro Minusta samaa.

CYMBELINE. Sua surkuttelen; Sua oma kieles syyttää. Kuolon oma Lain mukaan olet.

IMOGEN. Päättömän tuon ruumiin Ma miehekseni luulin.

CYMBELINE. Tuo mies köysiin, Ja viekää hänet pois!

BELARIUS. Seis, kuningas! Parempi hän on kuin se, jonka tappoi, Ja yhtä hyvä synnyltään kuin sinä. Sun edestäs hän kesti iskuja, Kun sadat Clotenit jo naarmaa vältti. -- (Vartijalle.) Pois! Kädet irti! Ne ei ole tehty Kahleita varten.

CYMBELINE. Mitä, sotavanhus? Vihamme nostatko ja saamattoman Menetät palkkasi? Kuin? Yhtä hyvä Kuin minä synnyltään?

ARVIRAGUS. On liikaa siinä.

CYMBELINE. Ja siitä kuolet.

BELARIUS. Kaikki kolme kuollaan. Mut näytän, ett' on meistä kaks niin hyvää, Kuin mitä sanoin -- Pojat, nyt mun täytyy Ilmaista seikka, jok' on vaaraks mulle, Mut onneks teille.

ARVIRAGUS. Sun on vaaras meidän.

GUIDERIUS. Ja meidän onni sun.

BELARIUS. Siis. -- Jos saan luvan: Kuningas, sulla oli alamainen, Belarius nimeltä.

CYMBELINE. No, mitä siitä? Hän pettur' on ja henkipatto.

BELARIUS. Hän on Nyt tässä ijässä; -- niin, henkipatto, Mut pettur' ei.

CYMBELINE. Hän viekää pois! Ei häntä Pelasta koko maailma.

BELARIUS. Liian kiivas! Mut ensin maksa poikiesi hoito. Ja kun sen saan, niin pane kiinni kaikki.

CYMBELINE. Poikaini hoito?

BELARIUS. Liiaks olen suora Ja tokinainen; tässä polvistun, Siks että poikani on aateloittu; Ei sitten vanhaa surku. Valtias, Nää nuoret mun ei ole, vaikka isäks Mua sanovat ja pojistani käyvät; Ne lanteenne on hedelmää, ja verta On verestänne.

CYMBELINE. Verta verestäni?

BELARIUS. Niin totta kuin isänne verta te. Minä, vanha Morgan, olen se Belarius, Jonk' ajoitte te kerran maanpakoon. Ol' oikkujanne vain mun rikokseni, Petos ja rangaistuskin; että kärsin, Siin' ainoo vikani. Nää jalot prinssit -- Jalot ja prinssit! -- ovat hoidossani Kakskymment' olleet vuotta; mitä tiesin, Opetin heille; tietomääräni Te tuntenette. Heidän imettäjäns' Euriphile, min ryöstön tähden nain, Varasti pojat, maanpakoon kun jouduin; Kehoitin häntä siihen; tein vain sen, Jost' ennalt' olin rangaistuksen saanut; Uskollisuudestani kostettuna Sain petturiksi. Jota haikeampi Vahinko teille, sitä kiihkeämpi Haluni ryöstöön. Mutta, herra, täss' on Poikanne jälleen; minä kadotan Kaks parast' yhdysmiestä maailmassa. Tuon taivaslaen siunaus kuin kaste Valukoon heihin! Arvolliset ovat Taivaalle tähdiköiksi.

CYMBELINE. Itkein haastat. Ihmeemmät teidän kolmen urotyöt on Kuin tämä taru. Nuo jos kadonneet On poikani, niin en vois toivoakkaan Kaht' arvokkaampaa.

BELARIUS. Hiukan vielä kuulkaa: Tää tässä, jota Polydoriks kutsun, Se teidän on Guiderius, ja tämä Nuorempi poikanne on, Arviragus, Minulle Cadwal. Kääritty hän oli Kuningattaren, äidin, kutomaan Valiovaippaan, jonka, vakuudeksi, Voin teille näyttää.

CYMBELINE. Guideriuksen oli Kaulassa luomi; verestävä tähti, Ihanpa ihme merkki.

BELARIUS. Hän se on. Häll' yhä vielä on se synnynnäinen: Sen hälle viisas luonto tätä varten Soi merkiksi.

CYMBELINE. Ma kolmoistenko emo? Näin synnytyksestään ei ole koskaan Iloinnut äiti. Taivaan siunaus teille, Kun oudon eksymyksen jälkeen taaskin Rataanne kierrätte! -- Oi, Imogen! Kuningaskunnan näin sa menetit.

IMOGEN. En, isä; kaksi maailmaa ma voitin. -- Oi, rakkaat veljet! Taasko kohdataan? Tosimman toden meistä puhuin minä, Se myöntäkää: te sanoitte mua veljeks, Mut sisar olin; minä teitä veljiks, Jot' olittekin.

CYMBELINE. Yhtyneet jo siis!

ARVIRAGUS. Niin olemme.

GUIDERIUS. Ja heti rakastuimme, Siks kunnes hänet kuolleeks luulimme.

CORNELIUS. Niin, kuningattarenko juomasta?

CYMBELINE. Oi, kumma vaisto! Milloin kuulen kaikki? Täss' äkin katkotussa tarinassa On monta haaraa, joiden syyt ja säikeet Erittää täytyy. Missä, kuinka elit? Kuin jouduit palkkoihin tuon roomalaisen? Kuink' yhdyit veljiisi? Kuin heidät jätit? Hovista miksi pakenit, ja mihin? Nää kaikki, sekin, miksikä te kolme Kävitte taisteluun, ja paljon muuta, Ties kuinka paljon liekään kyseltävää, Lisäksi kaikki syrjäseikkain vaiheet; Mut tämä laaja kysely ei paikkaan Eik' aikaan sovi. Nähkääs, Posthumus Jo Imogeniss' ankkuroi, ja tämä, Salaman vienon lailla, iskee silmää Hänehen, veljiin, minuun, roomalaiseen, Iloa kaikkiin leimuten ja kaikilt' Iloa saaden vastaan. Lähtekäämme, Ja templiss' uhratkaamme polttouhrit! -- (Belariukselle.) Sin' olet veli mulle, nyt ja aina.

IMOGEN. Ja isä mulle; tähän onnentilaan Mua autoitte.

CYMBELINE. Näin kaikki riemuitsevat, Pait vankiraukat; hekin iloitkoot Ja lohdust' osan saakoot.

IMOGEN (Luciukselle). Hyvä herra, Nyt autan teitä.

LUCIUS. Onnellinen olkaa!

CYMBELINE. Kadonnut soturi, tuo uljas urho, Omansa tässä oisi kaunistamaan Kuninkaan kiitoksia.

POSTHUMUS. Minä olen Se soturi, jok', yllä köyhän puku, Seurailin näitä kolmea; se sopi Mun aikeeseeni. -- Sano, Jachimo, Ett' olen se. Sa jalkoihini nöyrryit, Sun oisin tappaa voinut.

JACHIMO (polvistuen). Taaskin nöyrryn; Mut tunnon kuorma polveni nyt painaa, Kuin silloin teidän voima. Viekää henki, Jonk' ennenkin jo rikoin! Tässä sormus Ja rannerengas parhaan prinsessan, Mik' ikänään on lemmen valan tehnyt.

POSTHUMUS. Minulle älä nöyrry; voimani On sua armahtaa, ja kostoni On anteeksianto.

CYMBELINE. Jalo tuomio! Vävymme meille neuvoo ylevyyttä. Kaikille armo!

ARVIRAGUS. Meitä autoitte, Kuin todest' olisitte veli ollut, Ja iloksemme olettekin.

POSTHUMUS. Olen Vain palvelijanne. -- Jalo Rooman mies, Nyt tietäjänne kutsukaa. Näin unta: Eteeni kotkan seljäss' ilmestyi Zeus itse ynnä monet henkihaamut Mun heimostani. Herätessän' oli Tää kirja rinnoillani; sisällys Niin hämärä on mulle, ett' en siitä Saa mieltä irti. Hänen näyttää suokaa Selitystaitoaan.

LUCIUS. Philarmonus!

TIETÄJÄ. Täss' olen.

LUCIUS. Lue tuo ja selitä.

TIETÄJÄ. (lukee). "Kun leijonanpoika, itselleen tuntemattomana, etsimättä tapaa vienon ilmattaren ja joutuu sen syleilyksiin; ja kun mahtavasta setripuusta on katkottu oksia, jotka, oltuaan monta vuotta kuolleina, taas virkoavat, yhtyvät vanhaan emäpuuhun ja alkavat kasvaa rehoittaa, silloin Posthumus päättää kärsimyksensä, Britannia tulee onnelliseksi ja kukoistaa rauhassa ja kyllyydessä."

Sin' olet poikaleijona, Leonatus, Sill', oikein selitettynä ja tarkoin, Nimesi _Leo-natus_ siihen viittaa. (Cymbelinelle.) Tuo hento ilmatar sun tyttäresi, Nimeltä _mollis aër; mollis aër_ On toisin: _mulier_, ja _mulier_ On uskollinen vaimo tuo, jok' äsken, (Posthumukselle.) Ennuksen sanain mukaan, etsimättä Ja teille outona, kuin ilman henki, Syleili teitä.

CYMBELINE. Onhan tuossa mieltä.

TIETÄJÄ. Kuningas Cymbeline, tuo ylvä setri Se olet sinä; katkotut sen oksat Sun kaksi poikaas ryöstettiin Ja kuolleiks luultiin, mut taas elpyneinä Liittyivät valtasetriin, jonka versot Tuo Britanniaan kyllyyden ja rauhan.

CYMBELINE. Siis, rauha alkakaamme. -- Cajus Lucius. Vaikk' olen voittaja, niin Caesaria Ja Rooman valtaa tunnustan, ja lupaan Sen vanhan veron maksaa, josta mua Tuo kuningatar häijy esteli. Nyt hänen niinkuin poikansakin päällä Vanhurskaan taivaan raskas käsi lepää.

TIETÄJÄ. Taivasten vallat sormin soinnuttavat Nyt rauhan virttä. Näky, jonka kerroin Ma Luciukselle ennen taistelua -- Mi tuskin viel' on jäähtynyt -- se täysin On toteen käynyt: Rooman kotka lensi Väkevin siivin etelästä länteen, Väheten yhä, kunnes sädeloistoon Katosi aivan; niin myös suuri Caesar, Tuo valtakotka, ystävyksiin liittyy Nyt Cymbelineen, joka lännen mailla Sädehtii täällä.

CYMBELINE. Jumalille kiitos! Ja templeistämme suitsusavut nouskoot Jumalten kotiin! Koko kansan tiedoks Tään rauhan teemme. Tulkaa! Ystävinä Britannian ja Rooman liput rinnan Nyt liehukoot! Näin Lud'in kautta käymme Zeun suuren templihin ja siellä rauhan Julistamme ja juhlin vahvistamme. -- Eteenpäin! -- Kädet suitsevina verta Lie moinen rauha tehty ensi kerta.

(Kaikki menevät.)

SELITYKSIÄ:

[1] _Cassibelan_, Trinobantien kuningas, soti Julius Caesaria vastaan. _Tenantius_, Cymbelinen isä, oli Cassibelanin veljenpoika ja seuraaja.

[2] _Oi, Afrikast' ett' oisivat_, s.o. erämaassa, missä prinssillä ei olisi ketään puoltajaa.

[3] _Kuin roomalaista saunaa_. Roomalaiset saunat olivat huonossa huudossa.

[4] _Niinkuin hautakuorin kuvapatsaan_. Tarkoittaa vanhoissa tuomiokirkoissa tavattavia hautapatsaita, joissa kuolleet kuvataan nukkuviksi kädet ristissä.

[5] _Tereuksen tarina_, luettavana Ovidiuksen Metamorfoseissa VI 423-674.

[6] _Lud'in kaupunki_, nykyinen Lontoo. Perintötarun mukaan oli Lud, Cassibelanin vanhempi veli ja edeltäjä, uudestaan rakennuttanut Trinobantien hävitetyn kaupungin ja pannut sille oman nimensä.

[7] _Mulmutius_ (ei: Malmutius) oli brittiläisten ensimmäinen lainlaatija, joka, perintötarun mukaan, pitkällisen anarkian perästä jälleen yhdisti valtakunnan yhdeksi.

[8] _Pannonian ja Dalmatian miehet_. Näiden kansain kapina roomalaisia vastaan tapahtui oikeastaan Tenantiuksen aikana.

[9] _Joll' yhtä myrkkyinen on suu kuin käsi_. Italialaiset olivat myrkynsekoittajiksi tunnetut.

[10] _Korska käärelakki päässä_. Sh:n aikuisissa ritariromaaneissa hämmentyivät usein saraseenit ja aarnit eli jättiläiset toisiinsa.

[11] _Min' olen vanha, muotiheitto vaate_. Oli tapana kätkeä vanhoja vaatteita. Jos kangas oli kallisarvoista, ratkottiin vaate joskus ja neulottiin uudeksi.

[12] _Nää kuokka-parat_. Imogen tarkoittaa käsiänsä.