Chapter 5

BELARIUS. Jää ijäksi! (Imogen poistuu.) Tuo poika, vaikka onneton, on varmaan Jaloa verta.

ARVIRAGUS. Laulaa niinkuin enkeli.

GUIDERIUS. Ja mainio on kokki: juuretkin Kuviksi leikkelee ja liemen höystää, Kuin Juno sairas ois ja vaalittava.

ARVIRAGUS. Ja hymyyn huokaus niin kauniist' yhtyy, Ikäänkuin huokaus sitä huokais, ettei Moist' ole hymyä, ja hymy taas Siit' ilkkuis huokausta, että jättää Noin pyhän templin liittyäkseen myrskyyn, Jot' yrmii merimiehet.

GUIDERIUS. Huomaan, kuinka Surun ja kärsimyksen juurikuidut Hänessä yhtyy.

ARVIRAGUS. Kasva kärsimys, Ett' inhan seljan juuret kuivettuu Ja vapahana versoo viinipuu!

BELARIUS. On iso päivä. Tulkaa. -- Kuka tuossa?

(Cloten tulee.)

CLOTEN. En karkureita löytää voi. Se konna Mun petti. -- Ihan uuvun.

BELARIUS. Karkureita! Hakenee meitä. Tuttu laillaan: Cloten, Kuningattaren poika. Varon vaaraa. Ma tunnen hänet, vaikk' en vuosiin nähnyt. -- Olemme henkipattoja. Pois täältä!

GUIDERIUS. Vain yksi. Te ja veli, etsikää, Häll' onko seuralaista. Menkää! Minä Jään hänen kanssaan.

(Belarius ja Arviragus menevät.)

CLOTEN. Seis! Keit' olette, Kun pakenette? Metsärosvojako? Niist' olen kuullut. -- Mikä orja sinä?

GUIDERIUS. En orjempi, kuin että orjan nimeen Ma nyrkilläni vastaan.

CLOTEN. Rosvo olet, Lainrikkoja, ja konna. Antau, varas!

GUIDERIUS. Kenelle? Sulle? Ken sa oot? Mull' yhtä On uljas nyrkki, yhtä uljas sydän. Sa sanoill' uljailet; mut minä en käy Tikari suussa. Sano, kuka olet? Miks antausin sulle?

CLOTEN. Halpa kuotus, Mua etkö tunne vaatteista?

GUIDERIUS. En, ruoja; En liioin räätäliäsi, vaariasi; Hän teki pukus, puku tekee sinut.

CLOTEN. Ovela roisto! Mun ei räätälini Sit' ole tehnyt.

GUIDERIUS. Mene kiittämään Siis lahjan antajaa. Sin' olet houkka, Sua inhon lyödä.

CLOTEN. Herjakieli, kuule Nimeni vain ja vavahda!

GUIDERIUS. No, nimes!

CLOTEN. On Cloten, konna.

GUIDERIUS. Cloten, kaksoiskonna, Nimesi olkoon, sit' en vavahda. Jos kyy se ois tai sammakko tai lukki, Enemmän säikkyisin.

CLOTEN. Siis lisää säiky, Muserru aivan, kuullessas, ett' olen Kuningattaren poika.

GUIDERIUS. Surkuttelen: Et tule sukuusi.

CLOTEN. No, etkö pelkää?

GUIDERIUS. Joit' arvon, niitä pelkään: älykkäitä; Narreille nauran, niit' en pelkää.

CLOTEN. Kuole! Sun tappanut kun olen omin käsin, Niin noita karkureita ajan takaa, Ja päänne naulaan Lud'in portteihin, No, antau, villimoukka!

(Poistuvat taistellen.)

(Belarius ja Arviragus palaavat.)

BELARIUS. Näitkö ketä?

ARVIRAGUS. En ketään. Varmaan hänest' erehdyitte.

BELARIUS. Kenties; en ole kaukaan häntä nähnyt, Mut kasvojen ei piirteit' ole aika Vähääkään muuttanut; hän änkytti Ja pärskytteli niinkuin tuokin. Varmaan Se Cloten on.

ARVIRAGUS. He tähän meiltä jäivät. Hänestä veli selviää, ma toivon. Sanovat julmaks häntä.

BELARIUS. Tuskin vielä Hän miehenäkään kauhua ja vaaraa Voi älytä; vaikk' älyn puute usein On syynä pelkoon. Katso veljeäsi!

(Guiderius palajaa, kantaen Clotenin päätä.)

GUIDERIUS. Se Cloten oli hupsu, kukkaro Rahasta tyhjä. Herkuleskaan hänelt' Ei puhkais aivoja, kun niit' ei ole. Jos tät' en tehnyt ois, niin näin se narri Mun päätäni nyt kantais.

BELARIUS. Mitä teit?

GUIDERIUS. Sen tiedän: Clotenin vain otin pään, Kuningattaren pojan mokoman. Mua rosvoks sanoi, petturiksi; vannoi, Ett' yksin meidät lannistais ja päämme -- Ne paikoillaan on vielä, kiitos taivaan! -- Naulaisi Lud'in porttiin.

BELARIUS. Hukass' ollaan!

GUIDERIUS. Mit' ottaa voivat, isä hyvä, muuta Kuin henkemme, jot uhkas hänkin? Laki Ei meitä suojaa. Miks siis arkailla Ja sietää röyhkän lihatönkän uhkaa, Ja lain pelosta antaa hänen olla Yht'aikaa tuomari ja hirttomies? Oliko siellä seuraa?

BELARIUS. Emme nähneet Niin päätäkään; mut tietystikin hällä On seuruetta. Vaikka luonteens' onkin Ikuista vaihtelua pahemmasta Vain pahempaan, niin tok' ei hurjapäisyys, Ei sula hulluuskaan niin mieltä veisi, Ett' yksin tullut ois hän. Hoviss' ehkä Hän kuuli, että henkipatto joukko Tääll' elelee ja metsää käy ja kerran Voi liitoks yhtyä; sen kuultuaan Tapansa mukaan raivostui ja vannoi Nutistaa meidät; mut ei luultavasti Hän tullut yksin; sitä ei hän tohtis Ja sit' ei sallittais. Siis syytä meillä Pelätä, että ruumiilla on häntä Pahempi päätä.

ARVIRAGUS. Kohtalomme olkoon Jumalten käsissä. Mut kaikitenkin Tek' oikein veli.

BELARIUS. Minulla ei tänään Halua metsään; lähdön tekee raskaaks Fidelen sairaus.

GUIDERIUS. Miekall' omallaan, Joll' uhkasi hän kaulaani, ma karsin Häneltä pään. Sen tuonne lahteen viskaan Luolamme taakse; mereen sieltä menköön Kaloille kertomaan, ett' on hän Cloten, Kuningattaren poika. Muusta viisi!

(Menee.)

BELARIUS. Mut pelkään kostoa. Oi Polydor, Tuot' ettet tehnyt ois! Vaikk' uljuutesi Sua kaunistaa.

ARVIRAGUS. Tuot' etten minä tehnyt, Ett' yksin koston saisin! -- Polydor, Sua, veli, rakastan, mut kadehdinpa Sinulta moista työtä. Oi, jos kosto, Ja täyttä voimaa kysyvä, meit' etsis, Ja vaatis vastuuseen!

BELARIUS. On teko tehty. Nyt jääköön metsästys. Ei syytä suotta Hakea vaaraa. Luolaan käy! Fidele Ja sinä, olkaa kokkina. Ma varron Ravakan Polydorin palaamista Ja heti hänet pöytään tuon.

ARVIRAGUS. Fidele! Oi, sairas raukka! Menen mielelläni. Ja punaa häneen saadakseni, voisin Teurastaa kylän täyden Cloteneita, Ja sitä laupeudeksi ylistää.

(Menee.)

BELARIUS. Oi. jumalatar, taivaallinen luonto, Kuink' oman painat leimas noihin kahteen Kuninkaan lapseen! Niin he ovat vienot Kuin lännetär, jok' orvokeissa huokuu Kukankaan huojumatta; ja niin hurjat -- Kun valtaveri kuohahtaa -- kuin myrsky, Mi vuorihongan latvaa tuivertaa Ja laaksoon sitä kaataa. Kummallista, Ett' aisti näkymätön arvontuntoon Heit' ohjaa, jot' ei kukaan opettanut. Jalouteen, jot' ei kukaan neuvonut, Tapoihin, joit ei nähneet, uljauteen, Jok' itää itsestään, mut' istunnaisen Hedelmää kantaa? -- Mitä kummaa tietää Tuo tulo Clotenin, ja mitä tuottaa Tuo surman isku meille?

(Guiderius palajaa.)

GUIDERIUS. Miss' on Cadwal? Clotenin kallon työnsin virran viedä Sanomaks äidille. Paluusta ruumis On panttina.

(Juhlallista soittoa kuuluu vuoren luolasta.)

BELARIUS. Älykäs soittimeni! Oi, kuule, Polydor! Mut mistä syystä Nyt Cadwal pani soimaan sen? Oi, kuule!

GUIDERIUS. Hän luolass' onko?

BELARIUS. Äsken tästä läksi.

GUIDERIUS. Mit' aattelee? Se äidin kuolinhetkest' Ei ole soinut. Juhlalliseen toimeen On juhlallinen syy. Tää mitä tietää? Apinan pilaa, lasten parkua On ilo suotta, itku turhasta. Houraako Cadwal?

(Arviragus tulee, sylissä Imogen kuolleena.)

BELARIUS. Kas, hän tuossa tulee, Sylissä murheen aihe, josta häntä Näin moitimme.

ARVIRAGUS. On kuollut lintumme, Tuo hellikkomme. Kuudentoista ijän Vaihtaisin ennen kuuteenkymmeneen Ja sauvaan nuoren lentoni, kuin tämän Näkisin näön.

GUIDERIUS. Kaunis, sulo lilja! Sua veljyt puoliks ei niin hyvin kanna, Kuin itse varttas kannoit.

BELARIUS. Mielisynkkyys, Ken mittaa pohjasi? Ken tutkii hiekat Sen rannan, mihin parhain ankkuroisi Venosi raskas? -- Miekkonen! Zeus tiesi, Mit' oisit miesnä ollut; minä tiedän: Sulona lasna mielisynkkyyteen Sa kuolit. -- Millaisena hänet löysit?

ARVIRAGUS. Näin ihan jäykkänä; noin hymyvänä, Kuin uness' oisi kärpänen vain häntä Kihaillut eikä surman nuoli lyönyt; Patjalla oikee poski.

GUIDERIUS. Missä?

ARVIRAGUS. Maassa; Näin käsivarret ristissä. Ma luulin, Ett' uness' oli; puiset hokkakengät Jalastan' otin, ettei astuntani Kovalta vastaisi.

GUIDERIUS. Ei, hän vain nukkuu. Jos kuoli hän, niin hauta on vain vuode; Naiskeijut väikkyy hänen kummullaan; Maan madot hänt' ei koske.

ARVIRAGUS. Kesäkaudet Ikäni kaiken kaunokukkasilla Koristan synkkää hautaas; sielt' ei puutu Esikko kalvas, muotos ilmikuva, Ei sinikello, suoniesi väri, Ei ruusunlehti, jonk' ei tuoksu voita Sun henkes suloisuutta; punatulkut, Nuo harrasnoukkaiset, -- häväisten rikkaat Perinnönsaajat, jotk' ei hautapatsast' Isilleen suo -- ne sulle tuo, ja sitten, Kun kukkasaika loppuu, talviturkiks Laheinta sammalta.

GUIDERIUS. Oi, herkeä; Näin pyhiin asioihin älä käytä Loruja naisten. Hänet haudatkaamme; Lähintä tehtävää ei ihmettely Saa viivytellä. -- Haudan tekoon!

ARVIRAGUS. Minne?

GUIDERIUS. Emomme Euriphileen viereen.

ARVIRAGUS. Hyvä! Ja, Polydor, vaikk' ääni onkin meiltä Jo karjennut, me hänet, niinkuin äidin, Laulamme hautaan; sanat, nuotti samat, Euriphileen vain sijass' on Fidele.

GUIDERIUS. En, Cadwal, laulaa voi; vain itkullani Sanoja säistän; murhevirressä On epäsointu pahempi kuin templiss' On pappein valhe.

ARVIRAGUS. Lausukaamme siis.

BELARIUS. Isompi suru poistaa vähemmän; Sill' ihan Clotenin te unohdatte. Hän kuningattaren tok' oli poika; Jos vihamiesnä tulikin, niin siitä Sai palkkansa. Samaksi maaksi lahoo Isot ja pienet; mutta kunnioitus -- Maan elon enkeli -- se eri paikan Tok' ylhäisille suo ja alhaisille. Tuo vihamiehemme hän oli prinssi, -- Ja vaikka sai hän vihamiehen surman, Niin saakoon prinssin hautuun.

GUIDERIUS. Hänet tuokaa. Thersites yhtä hyvä on kuin Ajax, Kun ovat kuolleet.

ARVIRAGUS. Hänet tuokaa. Runon Sill' aikaa sanelemme. -- Ala, veljyt!

(Belarius menee.)

GUIDERIUS. Ei, Cadwal, pää on itään pantava; Niin pitää olla, sanoo isä.

ARVIRAGUS. Totta.

GUIDERIUS. Siis ruumis siirtäkäämme.

ARVIRAGUS. Noin. -- Nyt ala!

Laulu.

GUIDERIUS.

Jäivät paahteet auringon, Talven myrskyt raivokkaat; Päivätyösi tehty on, Kotiin käyt ja palkkas saat. Pojat, immet ihanat Ne maan tomuksi vaihtuvat.

ARVIRAGUS.

Pääsit suurten vainosta, Uhkat vältit valtijain; Sure et ruokaa, vaatetta; Tammi nyt on ruoko vain. Oppineet ja ruhtinaat Ne maan tomuksi vaihtuvat

GUIDERIUS.

Jäivät nuolet ukkosen,

ARVIRAGUS.

Jyrinätkin pauanteen;

GUIDERIUS.

Ilon heitit, murenen,

ARVIRAGUS.

Herjat, moitteet polvekseen.

MOLEMMAT.

Lempi, nuoruus kuihtuvat, Maan mullaksi ne vaihtuvat.

GUIDERIUS.

Sua velhot älkööt turmatko!

ARVIRAGUS.

Sua taiat älkööt hurmatko!

GUIDERIUS.

Aaveet sua säästäköön!

ARVIRAGUS.

Paha sua väistäköön!

MOLEMMAT.

Rauha sielullesi tulkoon; Kunniassa hautas olkoon!

(Belarius palajaa, tuoden Clotenin ruumiin.)

GUIDERIUS. On hautamenot tehty. Tuohon pankaa.

BELARIUS. Myös kukkia -- ja lisää keskiyöstä. Yön kylmän kasteen kostuttamat yrtit Haudalle sopivimmat. -- Kasvoille! Te kukoistitte ja te kuihduitten: Ja tään käy kukkakylvön samaten. -- Pois syrjään tänne, kukin polvilleen! Maast' ovat tulleet, maaksi palajavat: Maan ilot näin ja tuskat lopun saavat.

(Belarius, Guiderius ja Arviragus poistuvat.)

IMOGEN (heräten). Niin, Milfordiin; mut mistä tie käy? -- Kiitos! Tuon pensaan luota? -- Pitkältäkö vielä? -- Hyväinen aika! Kuusi peninkulmaa? -- Ma kuljin koko yön; nyt tahdon maata. Mut vait! Ei vierellistä! -- Taivaan vallat! (Huomaa Clotenin ruumiin.) Nuo kukat mailman iloja, ja ruumis, Tuo verinen, sen suru! -- Näen kai unta; Minusta luolass' asuin; kelpo miesten Siell' olin kokkina, mut niin ei ole: Vain tyhjä nuoli, tyhjään ammuttu, Vain aivon utuluomaa! Usein silmä On sokko niinkuin järkikin. Voi sentään! Pelosta vielä vapisen. Jos viel' on Taivaissa säälin pisaraa niin pientä Kuin kitin silmä vain, niin tilkka siitä, Jumalat ankarat, te mulle suokaa. Yhäkö unta? Oikein valveill' olen, Mut sisässä se on ja ulkopuolla, Ei kuviteltuna, vaan tunnettuna. Mies päätä vailla! -- Posthumuksen vaatteet! Tuon säären muodon tunnen, käden tunnen, Merkuriuksen jalan, Marsin reiden, Herkuleen jänteet; mutta Zeun kasvot -- Taivaassa murhaa? -- poissa on. -- Pisanio, Sun päälles kaikki kirot, tulkoot, mitkä Hekuba hullu kreikkalaisiin syyti, Ja minun myös! Tuon hurjan liitoss' olit, Tuon Cloten perkeleen, ja yljältäni Pään katkaisit! -- Petosta olkoon vasta Luku ja kirjoitus! -- Pisanio konna Väärillä kirjeillä, -- Pisanio konna -- Päämaston huipun kaasi kauniimmasta Maailman laivasta! -- Oi, Posthumus! Ah! Miss' on pääsi? Missä? Voi mua! Missä? Sydämmeen miks ei pistänyt, Pisanio, Ja päätä jättänyt? -- Pisanio! Niinkö? Niin, hän ja Cloten, ahnaus ja häijyys Tään tuskan tuotti! Se on selvän selvää. Tuo juoma, jota kalliiksi hän sanoi, Sydäntä vahvistavaks, eikö vienyt Se vallan tuntoa? Se päivän selvää: Tuo Clotenin on ja Pisanion työtä. -- Verelläs kalvaat poskeni nyt punaa, Niin että perin meitä kauhistuvat, Kun meidät löytävät! Oi, ylkä! ylkä!

(Kaatuu ruumiin päälle.)

(Lucius, päällikkö ja muita sotaherroja ja tietäjä tulee.)

PÄÄLLIKKÖ. Nuo Galliassa olleet legioonat On käskystänne tulleet meren poikki, Ja odottavat täällä laivojanne Valmiina ovat.

LUCIUS. Mitä Roomast' uutta?

PÄÄLLIKKÖ. Senaatti nostanut on rajalaiset Ja Italian aatelin: ne reipast' On väkeä ja kunnon sotureita, Ja heitä johtaa uljas Jachimo, Siennan veli.

LUCIUS. Milloin tulevat?

PÄÄLLIKKÖ. Kun tuuli myöttää.

LUCIUS. Hyvää toivett' antaa Nopeus moinen. Väen katselmuksen Nyt toimittakoot päälliköt. -- No, mies, Oletko sotaretkest' unta nähnyt?

TIETÄJÄ. Jumalat viime yönä näyn soivat: Kun paastosin ja pyysin ilmestystä, Zeun linnun, Rooman kotkan, näin; se lensi Vetisest' etelästä lännen maille, Miss' aurinkoon se katosi. -- Tää tietää -- Jos synti lahjaani ei hervaissut -- Roomalle hyvää.

LUCIUS. Moista unta usein Ja aina totta! -- Mitä näen! Runko, Ja latvaa vailla! Raunioista näkyy, Ett' oli huone oiva. -- Mitä? Paashi? -- Kuollut vai nukkuvako? Kuollut varmaan: Jo luonto kammois maata kuolleen kanssa Tai pitää vainajia vuoteenansa. -- Mut katsokaamme kasvoja!

PÄÄLLIKKÖ. Hän elää.

LUCIUS. Siis ruumiista voi tiedon antaa. -- Poika, Elosi vaiheet kerro; niitä näyttää Kysellä kannattavan. Ken se tuo on, Tuo verinen sun patjasi? Ja kuka Päin vastoin jalon luonnon tarkoitusta Tuon kauniin kuvan muutti? Mitä osaa On sulla tässä haaksirikossa? Kuin tapahtui se? Ken hän on? Ken sinä?

IMOGEN. Min' olen tyhjä; tai, jos mitä oisin. Parempi tyhjä ois. Tää herrani Ylevä, uljas oli brittiläinen, Nyt vuorelaisten murhaamana tuossa. -- Ah! Toist' ei ole moista. Idät, lännet Sais käydä, paikkaa pyytää, koittaa monta Ja hyvääkin, ja uskoon palvella, Ei löytäis moista herraa.

LUCIUS. Poika parka, Sua tuskassasi säälin yhtä paljon Kuin herraas verissänsä. Nimensä?

IMOGEN. Richard du Champ. -- (Syrjään.) Jos valheellani ketään En vahingoita, toivon, että taivas Sen anteeks antaa. -- Mitä sanotte?

LUCIUS. Ja sinun nimesi?

IMOGEN. Fidele, herra.

LUCIUS. Siis nimi miestä myöden; nimi sopii Uskollisuuteen, uskollisuus nimeen. Koehan mua! Yhtä hyvää herraa Et' minust' ehkä saa, mut' yhtä hellän Saat varmaankin. Ei keisarinkaan kirje, Konsulin lähettämä, suosittaisi Sua enemmän kuin oma arvos. Tule.

IMOGEN. Ma seuraan. Jumalien luvall' ensin Tok' isäntäni kärpäsiltä peitän Niin syvään, kuin nää kuokka-parat[12] pääsee. Kun lehvillä ja lauhall' olen haudan Ma kattanut ja sadat rukoukset Lukenut, niinkuin taidan, kahteen kertaan, Niin itken, huokaan; sitten työni heitän Ja teitä seuraan, jos mua tahdotte.

LUCIUS. Oi, poika hyvä, ennen isä sulle, Kuin herra, olla tahdon. -- Ystävät, Tää poika meitä miehen toimiin neuvoo. Kauniimman ruohokentän valitsemme Ja siihen peitsin, keihäin haudan luomme. No, nostakaa! -- Sun suosituksestas Hän haudattakoon niinkuin sotilas. Iloitse! Pyyhi silmäs! Toisinaan Alennus vain on askel kunniaan.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Huone Cymbelinen hovilinnassa.

(Cymbeline, ylimyksiä, Pisanio ja seuralaisia tulee.)

CYMBELINE. Taas menkää tiedustamaan vointiaan. -- (Eräs palvelijoista menee.) Tuo kuume pojan poissaolon tähden! Hengelle käypä raivo tuo! -- Oi, taivas, Syvältä äkkiin isket! Imogen, Iloni paras, poissa! Kuningatar Poteva henkeään, juur' tähän aikaan, Kun uhkaa julma sota! Cloten poissa, Jok' oisi nyt niin tarpeen! Mennyt kaikki On lohdun toivokin! -- Mut sinä, koira, Sa tiesit hänen lähdöstään, vaikk' olet Niin tietämättömänä. Piinapenkki Totuuden sinust' irti puristaa.

PISANIO. On vallassanne henkeni, ma siitä Nöyrästi luovun. Mutta prinsessasta En tiedä, missä on ja miksi läksi Ja milloin palaa. Nöyrin palvelijanne Yhäkin olla pyydän.

1 YLIMYS. Majesteetti, Kun kaivattihin prinsessaa, niin tämä Hovissa nähtiin; takaan, ett' on taattu Ja nöyrä alamainen. Clotenia Nyt ahkerasti etsitään, ja varmaan Hän löydetäänkin.

CYMBELINE. Tukalat on ajat. -- (Pisaniolle.) Täll' erää pääset, mutta epäluulo Meiss' yhä istuu.

1 YLIMYS. Anteeks' majesteetti: Ne Rooman legioonat Galliasta On maalle nousseet nyt, ja niiden täytteeks Senaatin lähettämät aatelukset.

CYMBELINE. Nyt pojan ois ja vaimon neuvo kallis! En yksin tätä kestä.

1 YLIMYS. Majesteetti, Väkeä teill' on panna heitä vastaan, Ja lisää saatte, jos on lisää tarvis. Ei muuta nyt kuin työhön vain ne joukot, Jotk' odottavat työtä.

CYMBELINE. Kiitos! Tulkaa! Meit' aika etsii, vastaan käykäämme. Italiast' emme turmiota pelkää, Vain kotoseikat meitä vaivaa. -- Tulkaa.

(Kaikki menevät, paitse Pisanio.)

PISANIO. Ei herraltani kirjettä sen jälkeen, Kuin Imogenin surmatuksi kerroin! Ei, kumma kyllä, myöskään rouvalta, Vaikk' usein lupas kirjoittaa! En tiedä Myös Clotenista. Ymmäll' olen aivan. Täss' yksin taivas auttaa. Rehellistä Petos on tää ja vilppi vilpitöntä. Sodassa nähdään, maataniko lemmin; Sen kuningaskin kuulee, jos en kaadu. Muut pulmat aika suorittakohon! Melaton pursi onnen varass' on.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Luolan edusta.

(Belarius, Guiderius ja Arviragus tulevat.)

GUIDERIUS. Ylt'ympärillä hälinää.

BELARIUS. Pois täältä!

ARVIRAGUS. Mit' elämässä iloa, jos sulkeiss' On urhotyöt ja vaarat?

GUIDERIUS. Mitä toivett' On lymyyksestä? Roomalaiset meidät Surmaavat brittiläisinä tai meitä Petoina, luopioina kohtelevat; Kun käyttäneet on, sitten tappavat.

BELARIUS. Ylemmä vuoristoon nyt turvaan, pojat! Kuninkaan puolelle ei menemistä: Olemme oudot, riviin emme kuulu, Ja Clotenin on surma liian veres; Tyyssijastamme saamme tilin tehdä; He tunnustukseen kiristävät, josta On seuraus piinakuolema.

GUIDERIUS. Se pelko Ei tähän aikaan sovi teille, isä, Eik' ole mieleen meille.

ARVIRAGUS. Luultavinta, -- Kun Rooman ratsun hirnun kuulevat, Näkevät leiritulet, silmät, korvat Kun tärkeitä on asioita täynnä -- Ett' aikaa heill' ei ole tiedustella. Mist' olemme.

BELARIUS. Ah, monet armeijassa Mun tuntevat; ja Clotenia -- vaikka Nuor' oli silloin -- muistostani vuodet Ei riistää voi. Kuningas sitä paitse Apua multa, rakkautta teiltä Ei ansaitse. Ei henkipatto teitä Sivistää voinut; kovat koittaa saitte; Ei toivoakaan hempeydestä, jota Lupasi kehtonne; te kesäkuuman Ko'itte paahteen, talven orjina Hytistä saitte.

GUIDERIUS. Paremp' elämättä Kuin elää näin. Pois, isä, sotajoukkoon! Mua ja veljyttä ei kukaan tunne. Ja teitä, unhoon jäänytt' ikämystä, Ei tutkita.

ARVIRAGUS. Ma sinne käyn, niin totta Kuin päivä paistaa! Miks en koskaan miehen Saa nähdä kuolevan? En muuta verta Kuin aran jänön, vuohen taikka kauriin? En koittaa muuta ratsua, kuin mikä Mun-laista miestä kantaa, jonka jalass' Ei kannust' eikä rautaa? Hävettää Jo katsellakin pyhää aurinkoa, Sen siunaavia säteit' ihannella Ja olla yhtä tuntematon raukka.

GUIDERIUS. Ma menen, kautta taivaan! Siunata Jos mua tahdotte ja luvan antaa, Niin henki sitä rakkaampi; jos ette, Niin uhkatyöni palkaks Rooman miekat Mun surmatkoot!

ARVIRAGUS. Ja minut myöskin. Aamen!

BELARIUS. Jos nuori henkenne niin turha teille, Niin vanhaa henkikuluani mulla Ei syytä säästää. Tulen mukaan, pojat. Jos maanne sodassa te kaadutte, Minäkin siellä kaadun, niinkuin te. Siis, pojat! -- (Syrjään.) Kuinka veri heissä vahtoo! Kuningassukuaan se näyttää tahtoo.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Kenttä brittiläisen ja roomalaisen leirin välillä.

(Posthumus tulee, kädessä verinen vaate.)

POSTHUMUS. Sun kätken, vaate verinen; noin minä Punata sinut käskin. Naineet miehet Jos kaikki tekis näin, niin moni murhais Sopunsa, itseänsä paremmankin, Vain pikku hairauksesta. -- Oi, Pisanio! Ei hyvä käskyläs tee, mik' on käsky, Vaan mik' on oikein. -- Jumalat, miks ette Mun syntejäni kostaneet, ett' oisi Tää teko multa jäänyt? Katumukseen Näin jalo Imogen ois säästynyt, Ja minä, kurja, sortunut, jok' olen Enimmän koston ansainnut. Mut, voi! Pois tempaisette toiset pikku syystä -- Se rakkautt' on: näin eivät enää lankee -- Ja toiset kasaa vikaa vian päälle -- Pahempaa mitä myöhempää -- siks että Niit' itse omaks onnekseen he kammoo. Mut, Imogen on teidän; tahtonne On mulle autuudeksi! -- Tänne minut Toi Rooman aatelisto taisteluun Mun puolisoni valtakuntaa vastaan. Britannia, ruhtinattaresi tapoin; Se riittää! Rauhaa! Sinuun en lyö haavaa. Siis, taivaat, tyynnä aiettani kuulkaa! Nyt brittiläiseen maalais-asuun vaihdan Roomalais-pukuni. Näin taistan omaa Seuraani vastaan; näin sun tähtes kuolen, Sun, Imogen, jonk' eestä kuolemista On joka hengen henkäys; outona, Vihan ja säälin saavuttamatonna Näin vaaraan astun; näytän, että vaan Ei miestä arvostella puvustaan. Suo, taivas, Leonatein voima mulle! Maailman ivaks uutta tapaa käytän: Parempi sisäst' oon kuin päältä näytän.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Sama paikka.

(Toisaalta tulee Lucius, Jachimo ja roomalainen sotajoukko; toisaalta brittiläinen armeija, jota Leonatus Posthumus seuraa alhaisena sotamiehenä. He marssivat näyttämin poikki ja poistuvat. Miekan kalsketta. Sitten palajavat taistellen Jachimo ja Posthumus; jälkimmäinen voittaa Jachimon, riisuu aseet häneltä ja poistuu.)

JACHIMO. Rikoksen raskas taakka rinnassani Vie multa miehuuden. Ma petin naisen, Britannian prinsessan, sen maan, jonk' ilma Nyt kostoksi mun lamaa. Kuinka muuten Tuo moukka, luonnon orja, taitoani Häväistä voisi? Aateluus ja maine, Näin käytettynä, tuottaa pilkkaa vainen. Jos tään maan aateli vie tuosta voiton Niin kuin hän meistä, silloin jumalia He ovat, ja me tuskin ihmisiä.

(Menee.)

(Taistelu jatkuu: brittiläiset pakenevat. Cymbeline vangitaan; silloin tulevat hänelle avuksi Belarius, Guiderius ja Arviragus.)

BELARIUS. Seis! Paikka meill' on edullinen. Louru On suojeltu. Muu mikään meit' ei voita Kuin kurja pelko.

GUIDERIUS ja ARVIRAGUS. Seisahdus ja vastus!

(Posthumus palajaa ja auttaa brittiläisiä; he vapauttavat Cymbelinen ja poistuvat. Lucius, Jachimo ja Imogen tulevat.)

LUCIUS. Pois täältä, poika, henkes pelasta! Tääll' ystäväkin tappaa ystävänsä, Ja kaikk' on sean, kuin ois sota sokko.

JACHIMO. Apua saivat.

LUCIUS. Kumma onnen käänne! Apua pian meille, taikka pakoon!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Toinen kohta taistelutanteretta.

(Posthumus ja brittiläinen ylimys tulevat.)

YLIMYS. Tuletko taistolaisten luota?

POSTHUMUS. Tulen. Ja te kai pakolaisten luota?

YLIMYS. Niin.