Chapter 4

IMOGEN. Vai uskoton! Mik' on siis uskotonta? Hereillä maata, aatella vain häntä? Yöt itkeä? Jos uni luonnon voittaa, Herätä huutooni, kun jotain hänest' Uneksin julmaa? Sekö uskotonta?

PISANIO. Ah, rouva hyvä!

IMOGEN. Uskotonko minä? Sun tuntos todistakoon, Jachimo! Kun häntä sinä riettaudesta syytit, Niin näytit konnalta; nyt muotos tuntuu Hyvältä kyllä. -- Joku Rooman leikko, Jonk' äitinä on ruse, hänet voitti. Min' olen vanha, muotiheitto vaate,[11] Naulassa riippumahan liian kallis, Ja ratkottava siis; -- paloiksi pankaa! Oi, miehen vala pettää naisen! Sinä Kun petit, ylkä, kaikki hyvä näkö Konnuuden verho vain on, vieras tuote, Vain naisten syötiks aiottu.

PISANIO. Oi, kuulkaa!

IMOGEN. Sai kunnon mieskin uskottoman nimen, Jos haastoi vain kuin uskoton Aeneas; Ja itku Sinonin sai huonoon huutoon Hurskaatkin kyyneleet ja säälin kielsi Tosi kurjuudelta. Näin, Posthumus, sinäi Hapatat tyynni kaikki kunnon miehet; Petokses jälkeen pattoist' on ja väärää Hyvyys ja kelpo. -- Sinä ollos rehti, Tee herras käsky. Kun sa hänet tapaat. Kehaise nöyryyttäni. Katsos, itse Ma vedän miekan! Ota, sydämmeeni Se tähtää, lemmen viattomaan majaan! Älä pelkää: siell' ei muuta kuin vain tuskaa; Ei herras ole siellä, joka kyllä Sen aarre oli. Käsky täytä! Iske; Kyll' ehkä lienet suuremmissa uljas, Mut pelkur' olet nyt.

PISANIO. Pois, halpa ase! Käteni raiskaat.

IMOGEN. Kuollahan mun pitää; Ja jos et nyt mua surmaa, niin et ole Isäntäs palvelija. Itsemurhast' On kielto jumalallinen, se rampaa Mun heikon käteni. Kas, täss' on sydän! Edess' on jotain: -- seis! en pyydä suojaa, Kuin tuppi olen nöyrä. -- Mit' on tämä? Lähetyskirjat uskollisen yljän' Ja kaikki vääräoppiset! Pois, pois, Te uskon turmelijat! Teist' ei enää Sydämmen suojaksi! Näin, hupsut raukat, Uskomme väärää opettajaa. Vaikka Petettyyn tuimastikin petos koskee, Niin suuremmat on petturilla tuskat. Ja sinä, Posthumus, jok' opetit Mua tylyks isälleni, kuninkaalle, Ja vertaisteni prinssein kosinnat Näin sait mun hylkimään, sa huomaat vasta, Ett' ei se ollut tavallinen teko, Vaan harvinainen aivan. Tuskaks käy Mun aatella, kun häneen kyllästyt, Ken nyt sua hurmaa, kuinka muistoni Sua silloin vaivaa. -- Riennä, ole hyvä! Teurastust' anoo lammas. Miss' on puukkosi Hitailet liiaks herras asioissa, Kun minäkin jo pyydän.

PISANIO. Armas rouva, Ei silmän' ole ummistunut siitä Kuin sain tään toimen.

IMOGEN. Tee se, niin saat maata!

PISANIO. Sokeiksi ennen valvon silmäni.

IMOGEN. Miks siihen suostuit? Miksi turha matka? Näin monta peninkulmaa? Tämä paikka? Omasi, mun ja ratsujemme vaivat? Näin suotu aika? Hovi säikkyneenä, Kun poistuin sieltä enkä enää koskaan Palata aio? Miks näin kauas tulit, Ja nyt et jousta jännitä, vaikk' erä On edessäsi?

PISANIO. Aikaa voittaakseni Ja välttääkseni tämän inhan toimen On mulla tuuma. Tyynesti mua kuulkaa.

IMOGEN. Väsyksiin kieles puhu. Olen portto, Sen kuulin; korvaan valhe tuo niin syvän Löi haavan, ettet syvempää voi tehdä Etk' auttaa tätäkään. No, puhu.

PISANIO. Rouva, Täält' ette palaa kai.

IMOGEN. En luultavasti, Kosk' aiot tappaa mun.

PISANIO. En, en. Mut jospa Niin viisas olisin kuin olen rehti, Niin onnistuisi tuuma. Muut' en usko, Kuin että herrani on petetty; Niin, konna, joku aimo konna teistä On molemmista tehnyt julmaa pilkkaa.

IMOGEN. Niin, Rooman portto kai.

PISANIO. Ei, totisesti Nyt teidät kuolleeks ilmoitan ja hälle Verisen merkin laitan; niin hän käski. Hovissa teitä kaivataan, ja tämä Sen vahvistaa.

IMOGEN. Mut, ystäväni, mitä Sill' aikaa teen? Miss' asun? Miten elän? Mik' elämässä lohduksi, kun olen Yljältä kuollut?

PISANIO. Jos on mieleen hovi. --

IMOGEN. Ei hovi, eikä isä, ei; ei myöskään Tuo raaka, pöyhkä, tyhmä tyhjikkö, Tuo Cloten, jonka kosintaa niin kammon Kuin piiritystä.

PISANIO. Jättämällä hovin Te saatte maankin jättää.

IMOGEN. Entä sitten? Britanniassako vain on aurinkoa? Britanniassako yksin päivää, yötä? Maailman kirjass' on Britannia Vain lisä, liite: joutsenuen pesä Isossa lammikossa. Lieneehän Sen ulkopuolellakin ihmisiä.

PISANIO. Iloitsen, että muut on seudut teillä Mielessä. Rooman lähettiläs, Lucius, Milfordin satamaan saa huomenna. Jos voitte mieltä pitää yhtä nöyrää, Kuin kohtalonne on, ja peittää sitä, Mik' ilmeisenä, vaaraks oisi teille, Niin tietä astelette mukavaa Ja toiverikasta ja Posthumusta Lähellä ehkä, niin lähellä, että, Vaikk' ette näkisikään hänen töitään, Huhulta joka hetki kuulla saatte, Miten hän elää.

IMOGEN. Oi, jos tuo käy laatuun, Nimeni vaaraan -- kuolemaan ei toki -- Ma uskallan.

PISANIO. No niin, on seikka tämä: Pois naiseus unhottakaa, käskeväisyys Nöyryyteen vaihtakaa, ja pelko, arkuus -- Nuo naisen käskyläät, tai oikeammin, Naissuvun oma itse -- karskiin luontoon; Pureva olkaa, kielevä ja sapi Ja riitaisa kuin kärppä; täytyy vielä Unohtaa poskienkin kallis aarre Ja jättää se -- voi, sydämmettömyyttä! Ei auta muu -- tuon himokkaan Titaanin, Tuon mailman suutelijan saalihiksi, Hylätä uuras, sievä korutaito, Jot' itse Juno kadehtii.

IMOGEN. Jo riittää: Ma huomaan, mihin tähtäät; olen melkein Jo mies.

PISANIO. Mut ensin miehen näköiseksi; On sitä vasten mulla laukussani Varattu takki, lakki, housut, kaikki, Mitä on tarvis. Näin jos puettuna Ja ikäistänne miestä jäljitellen Paraimman mukaan, Luciukselta Anotte palvelusta, kerrotte Mitä osaatte -- ja hän sen pian huomaa, Jos soitantoa tajuaa -- niin varmaan Ilolla teidän pyyntöönne hän suostuu. Hän kunnon mies on ja -- mik' arvokkaampaa -- Myös hurskas mies. Jos mitä tarvitsette, Niin minä olen rikas, teitä autan Nyt sekä vasta.

IMOGEN. Sinä ainoo lohtu, Mink' antaa mulle taivas! Mene toimiin: On paljon mietittävää; ajan varaa Nyt tulee käyttää. Uhkatuumaan suostun Kuin sotamies, ja ruhtinaisin mielin Sen aion täyttää. Mene, ole hyvä.

PISANIO. Niin, rouva, lyhyet jäähyväiset, Hovissa ettei kaivattais ja luultais Pakoonne mua syypääks. Tässä pullo; Sen kuningatar antoi mulle; kallis Sen neste on; jos sairaus merellä Tai huono vointi maalla teitä kohtaa, Niin tilkka tuosta auttaa. -- Varjoon menkää Mieheksi varustaumaan. -- Onneks kaikki Jumalat johdattakoot!

IMOGEN. Aamen! Kiitos!

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Huone Cymbelinen hovilinnassa.

(Cymbeline, kuningatar, Cloten, Lucius, ylimyksiä ja seuralaisia tulee.)

CYMBELINE. Siis, -- hyvästi vain!

LUCIUS. Kiitos, majesteetti! Mua kutsuu keisari, mun täytyy matkaan. Surettaa, että Rooman viholliseks Sanoa pitää teitä.

CYMBELINE. Väestömme Sen iestä ei kärsi; kuninkaallist' Ei oisi myös, jos vapauden tunne Vähempi meissä nähtäisi.

LUCIUS. Nyt pyydän Vain turvaa täältä maitse Milfordiin. -- Kumarrus armo rouvalle ja teille!

CYMBELINE. Se toimi uskottu on teille, loordit. Mut tarkoin muistakaa, mit' arvo vaatii. -- Hyvästi, jalo mies!

LUCIUS. Kätenne, prinssi!

CLOTEN. Se ystävän on nyt, mut tästä lähtein Se vihamiehen on.

LUCIUS. Niin, vasta loppu Sen sanoo, kuka voittaa. Hyvästi!

CYMBELINE. Saatelkaa, hyvät herrat, jalo Lucius Severnin tuolle puolen. -- Onni matkaan!

(Lucius ja ylimykset poistuvat.)

KUNINGATAR. Hän vihass' eroo. Kunniaksi meille, Ett' aiheen siihen annoimme.

CLOTEN. Niin kyllä; Nyt saavat tahtons' uljaat brittiläiset.

CYMBELINE. Lucius kirjoitti jo keisarille, Miten on täällä laita. Siis on aika Asettaa vankkurit ja huovit kuntoon. Hänellä joukkoja on Galliassa, Ne pian kokoo hän, ja sitten johtaa Hän sodan tänne.

KUNINGATAR. Nyt ei auta maata, Vaan pontevasti toimihin ja joutuun.

CYMBELINE. Se luulo, ett' on käypä näin, se meitä On jouduttanut. Mutta, armas, missä On tyttäremme? Rooman lähetille Ei näyttäynyt, eik' ole meitä tänään Hän huomennellut. Siinä vesass' asuu Enemmän häijyyttä kuin lapsen mieltä, Sen kyllä näemme. -- Kutsu hänet tänne. (Palvelija menee.) On oltu liian veltot.

KUNINGATAR. Kuninkaani, Hän Posthumuksen maanpaosta asti On yksin elellyt; ja aika yksin Voi moista parantaa. Oi, älkää olko Hänelle kova; hän on nuhteille Niin arka, ett' on sana hälle isku, Ja isku kuolema.

(Palvelija palajaa.)

CYMBELINE. Miss' on hän? Millä Tuot' ynseyttä puoltaa?

PALVELIJA. Majesteetti, Lukoss' on ovi; mitään vastausta Ei sieltä saa, jos kuinka kolkuttaa.

KUNINGATAR. Kun viimeks luonaan kävin, pyysi anteeks Hän huoneess'-oloansa; siihen häntä Pakotti sairaus; hänen täytyi jättää Tuo päivittäinen kunnioitus, johon Hän oli teille velkapää; mun pyysi Tät' ilmoittaa, mut, anteeks, hovin touhut Sen muistostani vei.

CYMBELINE. Lukossa ovi? Ei hiljan nähty? Suokoon Zeus, ett' aihett' Ei oisi pelkoon!

(Menee.)

KUNINGATAR (Clotenille). Seuraa kuningasta.

CLOTEN. Pisanio, tuo palvelija vanhus. On poikess' ollut kaksi päivää.

KUNINGATAR. Mene! -- (Cloten menee.) Pisanio, Posthumuksen taattu mies! Hän on se myrkky. Josp' ois sen vuoks poissa, Ett' on hän sitä juonut, luullen sitä Hyväksikin! Mut tytär, miss' on hän? Kentiesi hänet valtasi epätoivo, Tai lemmen hehkusiivill' ehkä lensi Halutun Posthumuksen luo. Hän mennyt On kuolemaan tai häpeään; ja mulle Se yhtä on; kun poissa on hän vain, Britannian kruunu mun on hallussain. -- (Cloten palajaa.) No poika?

CLOTEN. Karuss' on hän, se on varma. Kuningast' ilahuttaakaa; hän raivoo; Lähetä hänt' ei kukaan tohdi.

KUNINGATAR (syrjään). Hyvä! Ja hautaan hänet vieköön suru syvä!

(Menee.)

CLOTEN. Lemmin ja vihaan häntä; hän on kaunis Ja ruhtinaallinen ja tenhovampi Kuin nainen, naiset, koko sukupuoli. Hänell' on jokaisesta paras osa, Ja kaikist' yhdistettynä hän voiton Vie kaikista. Siks häntä lemmin. Vaan kun Mua inhoo hän ja halpaan Posthumukseen Lempensä tuhlaa, tuo niin älyn raiskaa, Ett' edut muutkin ehtyy; siitä syystä Vihata päätän häntä, vieläpä Hänelle kostaa. Sillä, kun on narrit -- (Pisanio tulee.) Ken siellä? Mitä? Vehkeiletkö, lurjus? Käy tänne! Soma parittaja! Konna, Miss' on sun rouvas? Sano joutuun, tai Saat mennä hornaan heti.

PISANIO. Hyvä prinssi!

CLOTEN. Niin, missä rouvas? Kautta Zeun! En kysy Sit' enää toiste. Salaluikki sinä, Salaisuus ilmi, taikka sydämmestäs Sen riistän maalle! Armaansako luona, Jonk' alhaisuuden leiviskäst' ei irti Saa arvon hiukkaa!

PISANIO. Prinssi hyvä, kuinka Vois siellä olla? Milloin katosi hän? Mies Roomass' on.

CLOTEN. Mut nainen? Likemmäksi! Älähän koukkuile! Tee täysi selko: Mihinkä on hän joutunut?

PISANIO. Ah, arvollisin prinssi!

CLOTEN. Arvollisin konna! Miss' emäntäsi? Sano kerrassaan, Sana, ja oiti! -- "Arvolliset" hiiteen! -- Sanotko, taikka vait'olosi heti Tuo tuomion ja kuoleman.

PISANIO. No niin, Tää paperi se kertoo, mitä tiedän Paosta tuosta.

(Antaa hänelle kirjeen.)

CLOTEN. Näytähän! Ei turvaa Hänt' itse Augustuksen valtikka.

PISANIO (syrjään). Tuo taikka hukka! Kyllin etääll' on hän. Sen lukekoon! Siit' on vain hälle vaivaa, Ei vaaraa rouvalle.

CLOTEN. Hm?

PISANIO (syrjään). Herralleni Ma hänet kuolleeks sanon. Imogen! Menestys menolleen ja paluulleen!

CLOTEN. Mies, onko tämä kirje oikea?

PISANIO. On, tietääkseni.

CLOTEN. Se on Posthumuksen käsialaa, tunnen sen. -- Kuules, mies, jos et tahtoisi olla konna, vaan palvella minua uskollisesti ja toimittaa kaikki tehtävät, joihin minulla olisi syytä käyttää sinua; vakaalla innolla -- toisin sanoen: toimittaa kaikki konnantyöt, joihin käsken sinua, vilpittömästi ja uskollisesti -- niin pitäisin sinua kunnon miehenä; silloin sinulta ei puuttuisi varoja elatukseesi eikä puoltolauseita virkaylennyksiin.

PISANIO. Hyvä on, armollinen prinssi.

CLOTEN. Tahdotko palvella minua? Koska olet niin sitkeästi ja itsepintaisesti kiintynyt tuon kerjurin Posthumuksen kehnoon onneen, niin, kiitollisuuden sääntöjen mukaan, sinun pitäisi olla minullekin harras seuralainen. Tahdotko palvella minua?

PISANIO. Tahdon, herra.

CLOTEN. Tuohon käteen! Tuossa on kukkaroni. Onko sinulla tallella vanhan isäntäsi vaatteita?

PISANIO. On, herra, asunnossani, sama puku, joka hänellä oli yllään, kun hän jätti hyvästi armollisen haltijattareni.

CLOTEN. Ensi toimeksesi tuo se puku tänne; se olkoon sinun ensimmäinen toimesi. Mene!

PISANIO. Heti paikalla, herra.

(Menee.)

CLOTEN. "Tapaan sinut Milfordin satamassa!" -- Unohdin kysyä häneltä yhtä asiaa; panen sen mieleeni toistaiseksi. -- Juuri siellä, sinä konna, Posthumus, minä sinut tapan. -- Jospa se puku vain jo olisi täällä! Se nainen sanoi kerran -- se oli niin karvasta, että vieläkin sydäntä ellottaa -- että Posthumuksen pelkät vaatteet olivat hänestä suurempiarvoiset kuin minun oma, jalo persoonani täydessä lahjaini koristuksessa. Nuo vaatteet ylläni minä sen naisen valtaan; ensin tapan miehen hänen silmäinsä edessä; siinä hän näkee minun miehuuteni, joka on oleva kova tuska hänen ylpeydelleen. Kun mies makaa maassa, ja kun olen pitänyt ivallisen hautapuheeni hänen kuolleen ruumiinsa ääressä, ja sitten himoni tyydyttänyt -- jonka, niinkuin sanoin, teen hänen kiusakseen niissä vaatteissa, joita hän niin ylisteli -- niin pieksen hänet takaisin hoviin, potkaisen hänet jälleen kotia. Hän on minua hilastellen halveksinut, ja minä hänelle riemastellen kostan.

(Pisanio palajaa, vaatteet mukanaan.)

Nuoko ovat ne vaatteet?

PISANIO. Nämä, armollinen herra.

CLOTEN. Kuinka kauan on siitä kuin hän läksi Milfordin satamaan?

PISANIO. Hän tuskin vielä lienee siellä.

CLOTEN. Vie tämä puku huoneeseeni, se on minun toinen käskyni; kolmas on se, että olet tahallasi mykkä hankkeisiini nähden. Täytä vain velvollisuutesi, niin tosi virkaylennys tulee itsestään. -- Kostoni on nyt Milfordissa; oi, että olisi minulla siivet lentää jäljestä! -- Tule, ja ole uskollinen.

(Cloten menee.)

PISANIO. Katala neuvo! Uskollisna sulle, Uskollisimman pettäisin -- ja mulle Niin ei saa käydä. -- Milfordissa et Sa löydä, ketä etsit, -- Taivaiset Hänelle siunaukset! Myöhä olkoon Tuon narrin kiire; vaiva palkaks tulkoon!

(Menee.)

Kuudes kohtaus.

Belariuksen luolan edusta.

(Imogen tulee, pojan vaatteissa.)

IMOGEN. Oi, vaivaloista miehenä on olla! Väsynyt olen aivan; kaksi yötä Maa oli vuoteenani. Sairastuisin, Mut aikeeni mua vahvistaa. -- Milford, Kun vuorenhuipulta sun näin, niin näytit Niin läheiseltä! Zeus! On niinkuin maakin Pakenis vaivaista, se maa, jost' etsii Hän lohtuaan. Kaks loista sanoi, ett'en Vois eksyä. Oi, valhehtiiko kurjuus, Jok' itse ahtaall' on ja siinä näkee Kurin ja koetuksen? Eikä ihme, Kosk' itse rikas tuskin puhuu totta. Pahempi kylläisen on hairaus kuin on Hätäisen pakkovalhe; kuninkaassa On vilppi pahempi kuin kerjääjässä. -- Oi, kallis ylkä! Sinussa on vilppi; Mut kun sua aattelen, niin nälkä poistuu, Vaikk' äsken olin siihen kuolla. -- Mitä? Täss' onko polku? Villin luola täällä? Huudanko? En, en tohdi. Mutta nälkä Rohkaisee luonnon, ennenkuin sen murtaa. Lepo ja kyllyys siittää pelkureita, Mut hätä aina rohkeuden on äiti. -- Ken siellä? Jos liet sivistynyt, puhu; Jos villi liet, niin ota taikka anna. -- Hoi! -- Vastaust' ei. Siis sisään menen. Miekka Tok' esille! Jos vihamies niin pelkää, Kuin minä, miekkaa, pois hän päänsä kääntää. Hyväinen taivas, vihollinen moinen!

(Menee luolaan.)

(Belarius, Guiderius ja Arviragus tulevat.)

BELARIUS. Polydor paras metsämies on, siis myös Pitojen herra; passari ja kokki Cadwal ja minä; niin on sopimus. Hiki ja into kuivuisi ja kuolis, Jos hyötyä ei työstä. Tulkaa; maitti Kotoisen ruoan höystää. Kalliolla Väsymys kuorsaa, höyhenpatjoillaan kun Vetelä laiskuus valvoo. -- Rauha sulle, Poloinen mökki, oma vartijasi!

GUIDERIUS. Lamana olen.

ARVIRAGUS. Minä työstä heikko, Mut vahva mull' on ruokahalu.

GUIDERIUS. Luolass' On kylmää ruokaa; sitä järsikäämme, Siks että riista kypsyy.

BELARIUS (katsahtaen luolaan). Seis! Ei tänne! Jos ruokaamme ei söisi, luulisin Ett' on se keiju.

GUIDERIUS. Mitä siellä on?

BELARIUS. Zeus auta, enkeli! Tai jos ei se, Niin mainen ihme! Tuossa jumaluus, Ei poikaa vanhempi!

(Imogen palajaa luolasta.)

IMOGEN. Oi, hyvät herrat, Mua säästäkää! Ma kyllä huusin ennen Kuin sisään menin. Mitä otin, aioin Anoa taikka maksaa; totta, mitään En varkain vienyt, enkä tekis sitä, Vaikk' oisi tanner tuossa kultaa täynnä. Tää raha ruoast' oisi; syötyäni Sen oisin pannut pöydälle ja mennyt, Rukoillen antajalle siunausta.

GUIDERIUS. Rahaako, poika?

ARVIRAGUS. Hopeat ja kullat Loaksi ennen tulkoot! -- jota kyllä Ovatkin muille paitse niille, joiden On jumalana loka!

IMOGEN. Vihastutte. Jos kuolen rikoksestani, niin tietkää, Ett' oisin kuollut, jos en sit' ois tehnyt.

BELARIUS. Mihinkä matka?

IMOGEN. Milfordiin.

BELARIUS. Ja nimi

IMOGEN. Fidele. Muuan sukulainen Roomaan On matkalla ja astuu siellä laivaan. Ma sinne aion; nälkään nääntymässä Näin jouduin tähän syntiin.

BELARIUS. Kaunis poika, Meit' älä moukiks usko; älä miestä Asunnon mukaan arvo. Tervetullut! Yö joutuu. Ennen lähtöäsi ruokaa Saat parempaa ja kiitoksen, jos viivyt. -- No, pojat, tervetulettakaa vieras!

GUIDERIUS. Jos nainen olisit, niin sulhoks sulle Ma tarjouisin. -- Kautta kunniani, Min lupaan, sen myös maksan.

ARVIRAGUS. Kiitos luojan, Ett' on hän mies! Kuin veljyt on hän rakas. Sua tervehdin kuin kauvan kaivattua Veljyttä tervehditään: tervetullut! Iloitse ystävissä!

IMOGEN. Ystävissä! (Syrjään.) Oi, jospa veljiä! Josp' oisivat Isäni poikia! Mull' arvo silloin Ois vähempi, mut tasapainoinen Sinulle, Posthumus.

BELARIUS. Hän joutuu tuskaan.

GUIDERIUS. Josp' auttaa minä voisin!

ARVIRAGUS. Taikka minä; En vaivaa, vaaraa katsois. Hyvä taivas!

BELARIUS. Kuulkaahan, pojat!

(He kuiskuttelevat keskenään.)

IMOGEN. Mahtimiehet, -- joilla Ei hovi suuremp' ois kuin tämä luola, Ja muit' ei passareita kuin he itse, Ja kunto, jonka leimaa omatunto Eik' epävakaan joukon tyhjä suosi, -- Ei noiden kahden tulis verroille. Jumalat, anteeksi! Mut sukupuolta Ma vaihtaa tahtoisin ja elää täällä, Kosk' uskoton Leonatus on.

BELARIUS. No niin! Nyt riistan laitamme. -- Käy sisään, poika: Nälän on työläs haastaa. Kun on syöty, Suvainnet meille elinvaiheistasi Sen kertoa, min tahdot.

GUIDERIUS. Tule sisään.

ARVIRAGUS. Yö huuhkalle ja leivolle ei aamu Niin tervetullut.

IMOGEN. Kiitos!

ARVIRAGUS. Astu sisään.

(Menevät.)

Seitsemäs kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.

(Kaksi senaattoria ja tribuuneja tulee.)

1 SENAATTORI. Tää keisarin on kirjeen sisällys: "Taisteluss' on alhaisempi kansa Pannoniaa ja Dalmatiaa vastaan, Ja Gallian on joukot liian heikot Nyt kapinallista Britanniaa Kukistamaan, niin tämä aatelimme Jää tehtäväksi." Lucius on pantu Prokonsuliksi. Teillä, tribuunit, On tähän kiireelliseen väennostoon Täys valtuus. Kauan Caesar eläköön!

TRIBUUNI. Pääkomentaja Luciusko?

2 SENAATTORI. Niin.

TRIBUUNI. Ja Galliassa nyt?

1 SENAATTORI. Niin; niinkuin sanoin Sen joukon kanssa, jonka tämä nosto On täydentävä. Valtakirjassanne On luku määrätty ja aika, milloin On lähdettävä.

TRIBUUNI. Teemme tehtävämme.

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimäinen kohtaus.

Metsä luolan lähitteellä.

(Cloten tulee.)

CLOTEN. Olen lähellä sitä paikkaa, jossa heidän piti kohdata toisensa, jos Pisanion kartta on oikeassa. Kuinka hyvin hänen vaatteensa sopivat minulle! Miks ei henttunsakin, jonka se on tehnyt, joka räätälinkin on tehnyt, sopisi yhtä hyvin? Sitä enemmän kun -- luvalla sanoen -- sanotaan, että vaimo sopii, kun sovittaa. Ja siinä minun nyt tulee näyttää taitoani. Tohdin sen sanoa itselleni -- sillä turhamaista ei liene, että mies ja hänen peilinsä neuvottelevat keskenään hänen omassa kamarissaan -- tarkoitan, että minun ruumiini viivat ovat yhtä hyvin piirretyt kuin hänenkin. Yhtä nuori olen, vahvempi olen, en huonompi varallisuudessa, etevämpi arvosuhteissa, ylevämpi synnyltä, yhtä kokenut yleisessä sotapalveluksessa, ja enemmän huomattu yksityisessä käsikähmässä; ja kuitenkin tuo itsepintainen elävä rakastaa häntä minun kiusakseni. Kuolevaa ihmistä! Posthumus, sinun pääsi, joka istuu harteillasi, keikahtaa siitä tunnin sisässä maahan, henttusi vallataan, vaatteesi leikettään kappaleiksi omien silmiesi edessä, ja kun kaikki tämä on tehty, potkaistaan naikko kotiin isänsä tykö, joka kenties suuttuu minuun näin kovakouraisesta pitelemisestä; mutta äitini, joka hänen oikkujansa vallitsee, on kääntävä kaikki minulle kiitokseksi. Hevoseni on lujasti kiinni. Maalle, miekka, julmaan aikomukseesi! Onnetar, toimita heidät minun käsiini! Kertomus heidän yhtymäpaikastaan pitää täysin kutinsa; se mies ei tohdi minua pettää.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Luolan edusta.

(Belarius, Guiderius, Arviragus ja Imogen tulevat luolasta.)

BELARIUS (Imogenille). Sin' et voi hyvin. Tänne luolaan jää; Tulemme luokses metsästettyämme.

ARVIRAGUS. Jää, veljyt! Olemmehan veljeksiä?

IMOGEN. Pitäisi kaikkein olla veljeksiä; Mut savell' on ja savell' eri arvo, Vaikk' ovat samaa maata. Sairas olen.

GUIDERIUS. Te ajoon menkää; minä luokseen jään.

IMOGEN. Niin sairas en oo, vaikk' en voikaan hyvin. Kaupungin laps' en ole hemmoteltu, Mi kuolevansa luulee, ennenkuin On sairaskaan. Te päivätyönne tehkää; Ken rikkoo tapansa, se rikkoo kaikki. Voin pahoin; siit' en parane, jos jäätte; Ei seura hyödyks seuraa kammovalle. En lopen sairas lie, kun haastaa jaksan. Oi, minuun luottakaa; en ryöstä muita Kuin itseäni; suokaa minun kuolla Näin turhan ryöstöstä.

GUIDERIUS. Sua rakastan, En määrää tiedä, mut niin palavasti Kuin isääni.

BELARIUS. Haa! Mitä? Mitä kuulen!

ARVIRAGUS. Jos puhe tuo on syntiä, niin minuss' On veli hyvän vika. Tuota poikaa Rakastan, miks, en tiedä. Sanoitte, Ett' aiheeton on rakkauden aihe. Jos paarit ovell' on ja kysytään, Ken täällä kuolee, vastaan siihen: isä, Ei tämä nuorukainen.

BELARIUS (syrjään). Ylvä vietti! Peritty suuruus! Luonnon aateluus! Halvasta halpa syntyy, arast' arka. Leseet ja jauhot, arvottuus ja arvo On luonnosta. En heidän isäns' ole Jos ken hän on, on ihme sittenki, Ett' on hän heille mua rakkaampi. -- (Ääneen.) Yhdeksän kello on.

ARVIRAGUS. Hyvästi, veljyt!

IMOGEN. Menestys teille!

ARVIRAGUS. Terveys sulle! -- Tulkaa!

IMOGEN (syrjään). Hyviä ovat. Minkä valheen kuulin! "Se raakalainen, ken ei hovilainen." Kokemus, oi! sa toista näytät vainen. Petoja valtameri luo; mut kalaa Jokonen antaa, monta herkkupalaa. Olen sairas, kovin sairas. -- Nyt, Pisanio, Nyt juomaas maistan.

(Ottaa pullon ja juo siitä.)

GUIDERIUS. Hänest' ei saa selvää; Ylimys on, mut onneton, hän sanoo, Ja kunnon mies, vaikk' epäkunnon uhri.

ARVIRAGUS. Minulle samaa vastasi, mut lupas Enemmän vasta haastaa.

BELARIUS. Metsään! Metsään! -- Hyvästi hetkeksi! Käy lepäämään.

ARVIRAGUS. Palaamme kohta.

BELARIUS. Sairaus heitä; meille Jää emännäksi.

IMOGEN. Sairasko vai terve, Niin velkaan teille jään.