Chapter 2
CORNELIUS. Oi, armo hyvä, Kokeista moisista vain sydän paatuu, Ja vielä inhoksi ja turmioksi On moinen näky.
KUNINGATAR. Ole huoletta! -- (Pisanio tulee.) (Syrjään.) Imarteleva konna tuossa; häneen Sit' ensin koitan. Herraansa hän puoltaa Ja poikaani hän vihaa. -- No, Pisanio! -- Täll' erää tohtori on työstään vapaa; Te saatte mennä.
CORNELIUS (syrjään). Epäiltävä olet, Mut vikaa et voi tehdä.
KUNINGATAR (Pisaniolle). Kuule, sinä!
CORNELIUS (syrjään). En kärsi häntä. Saaneensa nyt luulee Ihmeellisen ja hivuttavan myrkyn. Ma hänet tunnen; moista hornan juomaa Niin häijylle en anna. Minkä sai hän, Se hetkeks tunnon turruttaa ja huumaa. Sit' ensin varmaan koittaa kissaan, koiraan, Ja sitten ylemmäksi; mut ei vaaraa Sen tuottamassa valekuolemassa; Ajaksi elo turteutuu, mut sitten Vain vilkkaampana herää. Väärä luulo Häll' on sen tehosta; ja minä olen Mies rehellisin, näin kun petän häntä.
KUNINGATAR. Sua kutsun, tohtori, kun tarvitsen.
CORNELIUS. Nöyrimmät jäähyväiset, kuningatar!
(Menee.)
KUNINGATAR. Yhäkö itkee? Pian ehkä tyyntyy Ja järjelle suo sijan, missä tyhmyys Nyt vallitsee, -- vai mitä? Toimi sinä. Tuo sana, että poikaani hän lempii, Niin hetikohta olet yhtä suuri Kuin herrasi, niin, suurempikin; sillä Sen onni makaa turtana ja nimi On kuolemallaan; palata ei voi hän, Ei jäädä sinne, missä on; jos paikkaa Hän muuttaa, kurjuuden vain vaihtaa toiseen, Ja joka päivä eilispäivän työn Hävittää hältä. Mitä hyvää varrot, Jos turvaat kukistuvaan rakennukseen, Jot' ei voi uusia ia joll' ei myöskään Tukea ystävistä? (Kuningatar pudottaa pullon; Pisanio ottaa sen maasta.) Arvaa, mitä Nyt maasta otit. Pidä vaivastasi. Tuo laitokseni kuninkaan on hengen Viidesti pelastanut. Parast' on se Sydämmen vahvistusta. Ota, ota! Se alkumyönti vain on lisäarmoon, Jot' aion sulle. Emännälles kerro, Kuink' asiat nyt on, -- mut omastakaa. Mink' onnen niität! Aattele, sull' yhä On emäntäsi; poikani pait sitä, Jok' auttaa sua; kuningasta vaadin Sua korottamaan, miksi itse mielit; Ja minä etupäässä, minä, joka Sua tähän kehoitin, min' olen paljon Sinulle velkaa. Kutsu naiseni. Sanani muista. -- (Pisanio menee.) Viekas, jäykkä mies Ja horjumaton; herraansa hän puoltaa Ja puolisota penää pysymään Valassaan kiinni. -- Jos hän tuota maistaa, Jot' annoin hänelle, niin jää tuo nainen Rakastajansa välimiestä vaille, Ja, jos ei mieltään muuta, kohta itse Saa sitä maistaa. -- (Pisanio palajaa hovinaisten kanssa.) Vai niin; -- hyvä, hyvä! Esikot, orvokit ja säynäänkukat Kamariin viekää. -- Hyvästi, Pisanio! Sanani muista.
(Kuningatar ja hovinaiset menevät.)
PISANIO. Kylläpä sen teenkin! Mut ennen herraani kuin pettää hannon, Käyn vaikka naruun; sen ma teille vannon.
(Menee.)
Seitsemäs kohtaus.
Toinen huone hovilinnassa.
(Imogen tulee.)
IMOGEN. Isä julmuri ja äitipuoli viekas, Aviovaimon kosijana hupsu, Ja ylkä maanpaossa! -- Oi, se ylkä! Tuskaini huippu, oi! Ja ainaiset Nuo solvaukset! Miks ei mua vieneet, Kun veljet ryöstivät? Oi, kurjan kurjaa Tuo loiston tavottelu! Onnenmyyrät Nuo alhaiset, joill' on vain kainot toiveet, Mut elo metinen! -- Ken tulee? Hyi!
(Pisanio ja Jachimo tulevat.)
PISANIO. Ylimys Roomasta, jok', armo hyvä, Tuo kirjeen herraltanne.
JACHIMO. Kalpenette? Arvoisa Leonatus jaksaa hyvin; Lähettää hellät terveisensä.
(Antaa hänelle kirjeen.)
IMOGEN. Kiitos, Ja herttaisesti tervetullut, herra!
JACHIMO (syrjään). Kaikk' ulkoasu kuinka täydellistä! Jos sielu yhtä rikas on, niin itse Hän tarun Phoenix on, ja minä olen Hukannut vedon. Rohkeus, avukseni! Terästä minut päästä jalkaan, julkeus! Tai väistyn taistellen kuin parttilainen, Tai suoraa päätä pakenen.
IMOGEN (lukee). "Hän on miesten paraita, ja hyvyydestään olen hänelle loppumattomassa kiitollisuuden velassa. Kohtele häntä sen mukaan, miten suureksi katsot luottamustani, -- Leonatus."
Sen verran luen ääneen? Mut lopustakin olen kiitollinen, Sisintä sydäntä se lämmittää. -- Te olette niin tervetullut, herra, Kuin sanoin saatan lausua, ja työssä Sen näyttää tahdon.
JACHIMO. Kiitos, jalo rouva! -- Haa! Onko miehet hupsut? Luonto heille Silmätkö antoi nähdä taivaan laen Ja maan ja meren rikkaudet kaikki, Selittää tulipallot taivahalla Ja rannan määrättömät sorajyvät, Ja somaa emme rumast' erottaisi Näin oiva laseilla?
IMOGEN. Mik' ihmetyttää?
JACHIMO. Ei silmän syytä: kahden moisen väliss' Apinakin se toista irmastaisi Ja toista liehisi; ei järjen liioin: Tuon kauneuden tajuu hupsu siinä Kuin viisaskin; ei myöskään halun: saasta, Noin kirkkaan puhtauden kanssa rinnan, Ajaisi himon tyhjääns' okselle, Eik' yllyttäisi nälkää.
IMOGEN. Mik' on teidän?
JACHIMO. Yltäinen tahto tuo, -- tuo kyllytetty, Mut kylläymätön himo -- aami täysi, Mut vuotava, -- se, lampaan nieltyänsä, Sen rapaa vielä isoo.
IMOGEN. Mikä vaivaa? Voitteko hyvin?
JACHIMO. Kiitos, rouva; hyvin. (Pisaniolle.) Teit', ystävä, ma pyydän: tuonne ulos Jäi palvelijani, häntä etsikää, Hän outo on ja ujo.
PISANIO. Menoss' olin Juur' häntä tervehyttämään.
(Menee.)
IMOGEN. Mun ylkän'. Hyvinkö voi hän yhä?
JACHIMO. Hyvin, rouva.
IMOGEN. Ja iloisella mielin? Eikö totta?
JACHIMO. Iloinen varsin; toist' ei muukalaista Niin hullun hauskaa; irstas brittiläinen Nimenä hällä onkin.
IMOGEN. Täällä oli Hän surunvoipa, usein ilman syytä.
JACHIMO. En suruisena häntä koskaan nähnyt. Häll' yli toverina ranskalainen, Yleä herra, jolla nähtävästi On kotimaassa helttu; niinkuin pätsi Hän huokailee, ja hauska brittiläinen, Ylkänne, nauruun nikahtuu ja huutaa: "Haleta olen, nähdessäni miehen, -- Mi tietää kokeistaan ja kuulemistaan, Mit' on ja mitä täytyy naisen olla, -- Vapaudessaan kaiholl' ikävöivän Orjuuden paulaa."
IMOGEN. Minun miehenikö?
JACHIMO. Niin, silmät naurust' aivan vettyneinä! Hupia kuulla, kuinka ranskalaista Hän ilkkuu; paljonhan on, tietköön taivas, Monikin moitittava.
IMOGEN. Hän ei toki.
JACHIMO. Ei hän; mut kiitollisemp' olla hänkin Sais taivaan lahjasta; se häneen nähden On paljon; teihin nähden -- jolle annan Ylimmän arvon -- tuota ihmettelen, Ihanpa säälin.
IMOGEN. Mitä säälitte?
JACHIMO. Kaht' olentoa sydämmestäni.
IMOGEN. Minäkö toinen? Minuun katselette. Mit' inhaa minussa on säälittävää?
JACHIMO. Voi, kurjaa! Piilee päivän kirkkautta Ja tyytyy tyrmän talituohukseen.
IMOGEN. Hyv' olkaa, suora vastuu kyselmiini: Minua miksi säälitte?
JACHIMO. Siksi että Muut nauttii teidän -- olin sanoa -- Mut kosto taivaan on, ei minun tule Puhua siitä.
IMOGEN. Tietävän te näytte Jotakin mua koskevaa. Siis suoraan -- Kosk' usein pahempaa on pahan pelko Kuin varmuus siitä, sillä varma joko On auttamaton taikka voi sit' auttaa, Jos ajoissa sen tietää -- mikä samass' Ajaa ja suistaa teitä?
JACHIMO. Nuo jos posket Mun oisi, huulten kylpeä; tuo käsi, Min pelkkä kosketuskin ajaa sielun Uskollisuutta vannomaan; tuo muoto, Mi silmän hurjan lennon kahlehtien Itseensä kiintää, voisinko -- hyi, sentään! -- Kuolailla huulia niin likaisia Kuin Capitolin portaat, puistaa kättä, Jonk' ainainen on petos paaduttanut -- Ei työ, vaan petos -, tirkistellä silmään Niin haljakkaan kuin savuava tuohus, Jost' ihran elta löyhkää? Paras, että Yhtaikaa kaikki hornan vaivat kohtais Moist' ilkiötä.
IMOGEN. Mieheni, ma varon, Britannian unhotti.
JACHIMO. Ja itsensäkin. Ei tuosta vaivaisvaihdost' oisi mulla Halua kannella, mut kauneutenne Se tunnon pohjukasta kielelleni Sanoman loihti.
IMOGEN. Muut' en kuulla tahdo.
JACHIMO. Olento kallis! Kohtalonne säälin Luo sydämmeeni ja mun sairaaks saattaa. Noin kaunis nainen, valtiaaksi luotu, Jost' arvo nousis suuren kuninkaankin, Luuskainko vertainen, joit' ostetaan Sill', eläkkeellä, minkä itse maksaa -- Kuppaisten aattain, jotka kullasta Panevat kaupan kaikki taudit, mitä Mädännys siittää, -- kaltattujen haaskain, Jotk' itse myrkyn myrkyttävät! Kostoon! Tai äitinne ei kuningatar ollut Ja suuren sukupuunne häpäisette.
IMOGEN. Vai kostoon! Kuinka kostaa? Tuo jos totta -- Mut sydän mull' on moinen, ettei korvat Sit' äkin petä -- niin, jos se on totta, Niin kuinka kostaa?
JACHIMO. Kuin Dianan pappi Vilussa vuoteessako viruisitte, Kun kiusaksenne hän ja rahoillanne Himoissa telmii riettaissa? Ei, kostoon! Ma itse tarjoun lemmen uhriks teille, Ja, jalompana tuota uskotonta, Lujasti pysyn rakkaudessanne Vakaana vaiteliaana.
IMOGEN. Hoi, Pisanio!
JACHIMO. Valani saanko huulillenne painaa?
IMOGEN. Pois! Kirotut korvani, kun näinkin kauan Sua kuuntelivat! -- Kunnon mies jos oisit, Niin hyvettä sä puolustaisit, etkä Noin kummaa, halpaa pyydett' ilmi toisi. Häpäiset miestä, jolle yhtä vieras On moinen työ, kuin sulle kunnia, Ja kiusaat naista, joka sua kammoo Kuin ikään paholaista. -- Hoi, Pisanio! -- Isäni, kuningas, on tiedon saapa Sun aikeistas; jos kärväs muukalainen Hovia näin saa kaupantekoon käyttää Kuin roomalaista saunaa[3] ja näin julki Eläimen kiihkaans' ilmaista, ei isä Hovistaan paljon välitä ja lainkaan Ei tyttärestään huoli. -- Hoi, Pisanio! --
JACHIMO. Oi; sinä, onnellinen Leonatus! Tuo vaimos luottamus se uskomusta Myös sulta vaatii, ja sun puhdas hyvees Häneltä ehdotonta luottamusta. -- Oi, siunattuna kauan eläkää, Te, vaimo miehen parhaan, mitä maassa On missäkään; te puolisona myöskin Parahan miehen arvoinen! Oi, anteeksi Koitella tahdoin, syvällekö juurtui Tuo luottamuksenne; nyt hänet jälleen Teen siksi, mikä on hän. Hän on mies Tavoiltaan puhtain, moinen pyhä noita. Ett' ympärilleen laumoja hän kokoo Ja voittaa puolen mailman sydammet.
IMOGEN. Te parannusta teette.
JACHIMO. Miesten kesken Kuin taivahinen jumala hän istuu Ja kunnioitust' yliluonnollista Saa osaksensa. Älkää pahastuko, Ylevä prinsessa, ett' uskalsin Valeilla teitä koitella; mut tää vaan Todistaa suurta älyänne miehen Niin jalon valinnassa, mik' ei koskaan Voi harhaan viedä. Rakkaudesta häneen Näin teitä seulon; mutta vihneettömäks Olette luotu, erilaiseks muista. Siis pyydän, anteeks suokaa.
IMOGEN. Hyvin kaikki. Hovissa minun valtani on teidän.
JACHIMO. Nöyrimmät kiitokset! Unohtaa olin Anoa pientä armotyötä, joka On tärkeää ja miestännekin koskee. Pait mua, monta hyvää ystävää On toimess' osakkaana.
IMOGEN. Mitä on se?
JACHIMO. Tusina roomalaisia ja myöskin Miehenne -- paras sulka siivessämme -- Ko'onneet ovat lahjan keisarille; Mun oli toimeni se Ranskast' ostaa: Hopeinen, kallis pöytäkalusto Ja juveleita rikas valikoima; Suur'arvoinen se on, ja muukalaisna Sen säilymisest' olen levoton. Suvaitsetteko huostaanne sen ottaa?
IMOGEN. Mielisti; kunniani turviss' on se, Kosk' osakas on mieheni; sen kätken Ma makuusuojaani.
JACHIMO. Se kirstuss' on, Väkeni sitä valvoo. Saanko vallan Sen teille lähettää vain ensi yöksi; Huomenna laivaan astun.
IMOGEN. Älkää!
JACHIMO. Kyllä; Sanani rikon, kotimatkaa vielä Jos lykkään. Galliasta tulin tänne, Kun teidän korkeutenne luona varmaan Lupasin käydä.
IMOGEN. Kiitos vaivoistanne! Mut huomenn' älkää menkö.
JACHIMO. Täytyy, rouva. Suvaitkaa siis, jos mieli kirjeen kautta Miestänne tervehtää, se heti tehdä. Mun aikani jo ohi on, ja kiire On lahjan antamisen.
IMOGEN. Kirjoitan. Kirstunne tuokaa; turvass' on se täällä Ja ehjänä sen saatte. Tervetullut!
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
(Cloten ja kaksi ylimystä tulee.)
CLOTEN. Onko nähty mokomaa huonoa onnea! Liipaisin jo pääpalloa, kun toisella heitolla palloni työnnettiin pois. Olin pannut vetoa sata puntaa; ja sitten tuollainen saakelin tolvana moittii minua kiroilemisesta! Ikäänkuin olisin häneltä valani lainannut enkä saisi niitä tuhlata mielin määrin.
1 YLIMYS. Mitä hän sillä voitti? Te löitte pallollanne läven hänen päähänsä.
2 YLIMYS (syrjään). Jos hänellä ei olisi ollut älyä enemmän kuin lyöjällä, niin olisi se juossut kaikki kuiviin.
CLOTEN. Jos ylimyksellä on halua kiroilla, niin ei kenenkään sivullisen ole valta hänen valojaan typistää. Häh!
2 YLIMYS. Ei, prinssi. (Syrjään.) Eikä niiltä korvia leikata.
CLOTEN. Saakelin koira! -- Minäkö hänelle hyvitystä? Olisipa vain ollut minun säätyluokkaani!
2 YLIMYS (syrjään). Niin, sitä narrin luokkaa.
CLOTEN. Ei mikään maailmassa niin minua harmita. -- Rutto vieköön! Voi, ett'en olisi niin ylhäinen kuin olen! Eivät tohdi tapella minun kanssani sen vuoksi, että kuningatar on äitini. Jok'ainoa renttu-jaakko saa halunsa täydestä tapella, vaan minun täytyy kävellä edes takaisin kuin kukko, johon ei kukaan uskalla kajota.
2 YLIMYS (syrjään). Kukko olet, oikein salvökukko; ja kieut siinä, narrinkypäri päässä.
CLOTEN. Sanotko mitä?
2 YLIMYS. Ei sovi teidän ylhäisyytenne käydä käsiksi joka tolvanaan, jota loukkaatte.
CLOTEN. Ei niin, tiedän sen; mutta minun sopii loukata alempiani.
2 YLIMYS. Niin, se sopii teidän ylhäisyydellenne yksin.
CLOTEN. No, sitähän minäkin sanon.
1 YLIMYS. Oletteko kuullut, että eräs muukalainen on tänä iltana tullut hoviin?
CLOTEN. Muukalainen! Ja sitä kummaa minä en tiedä?
2 YLIMYS (syrjään). Kumma hän on itse, eikä sitä tiedä.
1 YLIMYS. Tänne on tullut italialainen, joku Leonatuksen ystävä, arvellaan.
CLOTEN. Leonatus! Henkipatto konna! Ja se on tuo toinenkin, olkoon kuka hyvänsä. Kuka teille tästä muukalaisesta kertoi?
1 YLIMYS. Eräs teidän ylhäisyytenne kantapojista.
CLOTEN. Sopineeko minun käydä häntä tervehtimässä? Eihän se liene alentavaa?
1 YLIMYS. Teitä, prinssi, ei voi alentaa.
CLOTEN. Ei vähällä, luulisin.
2 YLIMYS (syrjään). Olet kieltämätön narri; mikä sinusta sikiää, ei siis ole alentavaa, kun se on narrimaista.
CLOTEN. Tulkaa, tahdon nähdä tuota italialaista. Mitä tänään päivällä pallopelissä menetin, sen voitan häneltä takaisin illalla. No, tulkaa!
2 YLIMYS. Tulen jälestä, prinssi hyvä.
(Cloten ja ensimmäinen ylimys menevät.)
Niin liukas perkele, kuin hänen äitins', On moisen aasin synnyttänyt! Äiti Älyllään kaikki kaataa! Poika, vaikka Ois päällään, ei vois kahta kahdeksasta Vähentää kuudeksi. Prinsessa raukka, Ihana Imogen, oi, mitä kärsit! Tuoss' isä, jota äitipuoli ohjaa; Tuoss' äiti, joll' on aina häijyt juonet; Kosija inhempi, kuin mit' on miehes Maanpakokaan ja kuin se eron kauhu, Mill' uhkaa hän! Sun kunniasi muurit Tuetkoon taivas, kauniin sielus templin Lujaksi varatkoon, niin että taaskin Saat ylkäsi ja tämän kauniin maaskin!
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Makuuhuone; nurkassa kirstu.
(Imogen, vuoteessa, lukien; kamarineitsyt.)
IMOGEN. Ken siellä? Helenako?
KAMARINEITSYT. Tässä, rouva.
IMOGEN. Mitä on kello?
KAMARINEITSYT. Puoliyö on kohta.
IMOGEN. Siis kolme tiimaa lu'in. Silmä raukee. Jäin tuohon; taita lehti. Nukkumaan! Pois älä tulta vie, sen anna palaa. Jos heräät ennen neljää, ole hyvä Ja mua huuda. Uni minut valtaa. -- (Kamarineitsyt poistuu.) Jumalat, turvihinne antaun? Yön kiusahengiltä ja keijusilta Mua varjelkaa ja kaitkaa!
(Nukkuu. Jachimo nousee esiin kirstusta.)
JACHIMO. Sirkka laulaa, Ja työstä vaivaantunut ihmishenki Unessa virkistäytyy. Näin Tarqvinius Kaislalla hiipi, kunnes havahdutti Puhtauden, jonka raiskas. -- Cytherea, Kuink' olet kaunis tuossa! Raikas lilja, Yöliinaa valkeampi! Tohtisinko? Yks muisku vain! -- Rubiinit verrattomat, Somasti viettelevät! -- Hengellään hän Lemustaa koko huoneen! Tulen liekki Päin häntä kääntyy, silmälautain alta Tähystäin valoja, joit' uudinpari Nyt peittää sinivalkoinen ja reunass' Ihana taivaan väri. -- Mutta toimeen! Huonetta tarkkaan, kaikki panen kirjaan: -- Nuo taulut tuossa, -- tuossa ikkuna, -- Tuo vuoteen koristus, -- tapetit, kuvat, -- Kas noin, kas noin, -- ja kuvausten aine. -- Ah! Nyt vaan täytteheksi ruumiin luomi; Se todistaisi enemmän kuin kaikki Tuhannet pikkuseikat nuo. Oi, uni, Sa kuolon apina, hänt' uuvuta! Ja tuntos' olkoon niinkuin hautakuorin Kuvapatsaan![4] -- Irti! Irti! -- (Ottaa häneltä rannerenkaan.) Yhtä höllä Kuin gordilainen solmu oli luja! -- Mun on se! Todistus tää ulkonainen -- Yht' ankara kuin tunnon sisällinen -- Se saanee hänen puolisonsa raivoon. -- Nisässä vasemmassa tuoss' on luomi, Viistäplikäs kuin rusepisarat Esikon kuvussa! Kas, siinä näyte Lakia lujempi! Tuo salamerkki Saa miehen luuloon, että lukon särjin Ja vaimoltaan vein kunniansa aarteen. Nyt riittää! Miksi tätä kirjaan panna, Mik' uutattu ja niitattu on muistoon? Hän luki Tereuksen tarinaa;[5] Ja lehti tuoss' on taitettu, miss' alttiiks Antautuu Philomela. -- Tässä kyllin! Takaisin kirstuun nyt, ja salpa kiinni! Yön lohikäärmeet, joutuun, joutuun! Koitar, Jo korpin avaa silmät! Tuska kaivaa: Tuoss' enkel' taivaan, täällä hornan vaivaa! (Kello lyö.) Yks, kaks, kolme. -- Nyt on aika!
(Menee takaisin kirstuun.)
Kolmas kohtaus.
Etuhuone Imogenin huoneiston kyljessä.
(Cloten ja ylimykset tulevat.)
1 YLIMYS. Teidän ylhäisyytenne, te olette mitä maltillisin, vaikka häviättekin, kylmäverisin mies, mikä koskaan on noppaa heittänyt.
CLOTEN. Tuleehan sitä joka mies kylmäksi, kun häviää.
1 YLIMYS. Mutta ei joka miehellä ole teidän ylhäisyytenne jaloa mielenmalttia. Te olette kuumin ja tulisin silloin, kuin voitatte.
CLOTEN. Voitto tekee joka miehen uljaaksi. Jos vain saisin tuon hupsun Imogenin omakseni, niin olisi sitä rahaa yllinkyllin. On kai kohta aamu, vai mitä?
1 YLIMYS. Päivä, teidän ylhäisyytenne.
CLOTEN. Kun ei se soittokunta jo tule! On neuvottu minua tarjoamaan hänelle soittoa aamuisin; sanotaan, että se tepsii.
(Soittajia tulee.)
Kas niin, kaiuttakaapas nyt! Jos saatte sormenne häneen tepsimään, niin hyvä on; me koetamme sitten vielä kielellämme; jos ei kumpikaan auta, niin jääköön sikseen; mutta minä vain en häntä päästä. Ensiksi komea, jaloaatteinen kappale; sitten ihmeen ihana aaria, mainion kaunis sanoiltaan, -- ja sitten hän jääköön miettimään asiaa.
Laulu.
Jo leivo laulaa taivaalla Ja Phoiboskin jo havaa; Kukista juovat varsansa Jo kastett' ouruavaa; Jo leinikkökin vaivaantuu Ja kultasilmäns' avaa; Kun kaikki kaunis havaantuu, Sa, kultani, myös havaa! Havaa! Havaa!
CLOTEN. Kas niin, nyt saatte mennä. Jos tämä tepsii, pidän sitä enemmän mielessäni soittoanne; jos ei se tepsi, niin on vika hänen korvissaan, joita ei hevosen jouhet eikä vasikan suolet eikä edes leikatun salvikon ääni voi parantaa.
(Soittajat menevät.)
2 YLIMYS. Tuossa tulee kuningas.
CLOTEN. Olipa hyvä, että olin niin myöhään jalkeilla, sillä siitä syystä olen nyt näin varhain jalkeilla. Hän ei muuta voi, kuin isällisesti hyväksyä tätä kohteliaisuuttani.
(Cymbeline ja kuningatar tulevat.)
Hyvää huomenta, teidän majesteettinne, ja armollinen äiti!
CYMBELINE. Ovella tylyn tyttäreni varrot? Hän eikö mieli ulos tulla sieltä?
CLOTEN. Olen häntä ahdistellut soitolla, mutta hän ei suvaitse siitä välittää.
CYMBELINE. Tuo kullan maanpako on vielä uutta; Hänt' ei hän vielä unhota; mut aika Sen muiston jäljet kyllä umpeen huhtoo; Sun on hän silloin.
KUNINGATAR. Kuningasta kiitä; Hän kaikin keinoin koittaa taivutella Tytärtään sinuun. Tee nyt parastasi Ja kosi säällisesti; ystäväkses Sopiva aika hanki. Jos saat kiellon, Niin kiihtyköön vain intos; näytä, että Sua henki ajaa palvelustas hälle Näin tarjoomaan, ja aina mieltään nouda, Pait jos hän käskee sua matkoihisi, Niin silloin paadu vain.
CLOTEN. En paadu, en.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA. Anteeksi! Lähetystö Roomasta; Yks heist' on Cajus Lucius.
CYMBELINE. Kelpo mies Vaikk' aikeet hällä tosin nyt lie huonot. Vaan syy ei hänen; häntä kohdelkaamme Lähettäjänsä arvon mukaisesti, Ja muistakaamme myöskin, mit' on meille Hän ennen tehnyt hyvää. -- Rakas poika, Kun olet lemmityistäs huomennellut, Niin kuningatarta ja meitä seuraa; Tuon roomalaisen pateill' on sua tarvis. -- No, tulkaa, puoliso!
(Kaikki menevät, paitse Cloten.)
CLOTEN. Jos jalkeill' on hän, Niin puhuttelen häntä; mut jos ei, Niin maatkoon vain ja uinailkoon. -- (Kolkuttaa.) Hoi, auki! -- Kamarineitsyet on hänen luonaan. Mitä, jos heitä lahjoisin? Tuo kulta Se pääsyn hankkii, useinkin, ja viehtää Dianan metsäväen ajamaan Eränsä varkaan lymyyn. Rehtimiehen Se kulta tappaa, varkaan pelastaa se, Mut joskus hirttää rehdin sekä varkaan. Mit' ei se uhoa ja tuhoa? Asiamiehen noista naisist' otan, Sill' itse olen tässä ymmäll' aivan. Suvaitkaa avata. (Kolkuttaa.)
(Kamarineitsyt tulee.)
KAMARINEITSYT. Ken kolkuttaa?
CLOTEN. Ylimysmies.
KAMARINEITSYT. Ei enempää?
CLOTEN. On niinkin: Ylimysnaisen poika.
KAMARINEITSYT. Enemmän siis, Kuin millä moni kerskaa, jolla puku Niin kallis on kuin teillä. Mitä mieli?
CLOTEN. Prinsessa; hän on valmis kai?
KAMARINEITSYT. On kyllä Pysymään huoneessaan.
CLOTEN. Kas, tuossa kultaa! Minulle myykää hyvä mainintanne.
KAMARINEITSYT. Nimenikö? Vai että mainitseisin, Mit' arvaan teistä hyvää? -- Prinsessa!
(Menee.) (Imogen tulee)
CLOTEN. Huomenta, kaunis sisko! Saanko kättää?
IMOGEN. Huomenta, herra! Liian vaivan palkaks Vain harmin saatte; kiitokseni kaikki On siinä, ett' oon köyhä kiitoksista; Ei varaa.
CLOTEN. Vannon, että lemmin teitä.
IMOGEN. Ois sanomisesta jo sama hyöty; Jos aina vannotte, niin tulos aina On ylönkatse.
CLOTEN. Se ei ole vastaus.
IMOGEN. Vain siksi puhun, ettei suostunnaksi Vait'olo näyttäisi. Mua säästäkää! Paraankin hellyytenne palkitsen ma Säädyttömyydellä. Noin viisaan miehen Tulisi ojennuksest' ottaa vaari.
CLOTEN. On synti jättää teidät hulluuteenne; En sitä tahdo.
IMOGEN. Eipä narri hullu.
CLOTEN. Mua narriks sanotte?
IMOGEN. Kun olen hullu. Mut malttukaa, niin hulluudesta pääsen; Molemmat parannumme. Mieltä särkee, Kun näin mun täytyy vasten naisen tapaa Puheita pitää. Kerrassaan siis kuulkaa: Ma sydämmeni tunnen, ja niin totta Kuin tunnen sen, niin sanon: teist' en huoli. Niin olen armoton, ett' inhon teitä, Sen tunnustan; se tulis teidän nähdä, Niin säästyis multa tämä omakiitos.
CLOTEN. Rikotte nöyryyden, jonk' isällenne Olette velkaa; sillä liitto, johon Te vetootte -- tuon kurjan raukan kanssa, Tuon norkon, jota hovin pöytäjätteill' On ruokittu -- ei ole mikään liitto. Ja vaikka sallitaankin alhaison -- Ja ken hänt' alhaisempi? -- omin takein Solmeilla sielujansa -- josta kerjuu Ja kurjat kakarat on tuloksena -- Niin tästä vapaudesta teitä estää Perintökruunu, jonka loistett' ei saa Ryvettää halpa orja, juoksupoika, Lakeijaks omansa ja passariksi Ja tuskin sitä.
IMOGEN. Sinä herjakieli! Zeun poika vaikka oisit ja sen lisäks Et muuta kuin mu' olet, liian halpa Hänelle rengiks oisit; paras paikkas -- Ja sekin kadehdittava, jos arvo On mittana -- on olla hänen maassaan Piiskaajan renkinä, ja siitäkin Edusta vihattuna.
CLOTEN. Rutto häneen!
IMOGEN. Pahinta, mitä tehdä voit, on että Nimeltä häntä mainit. Huonoin vaate, Mi häntä verhoo, kalliimpi on mulle Kuin kaikki hivuksesi, vaikka kukin Niist' oisi mies sun-laisesi. -- Pisanio!
(Pisanio tulee.)
CLOTEN. Vai vaate! Piru olkoon!
IMOGEN. Mene oiti Kamarirouvan, Dorothean, luo.
CLOTEN. Vai vaate!