Chapter 1
Produced by Tapio Riikonen
CYMBELINE
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1901.
Näytelmän henkilöt:
CYMBELINE, Britannian kuningas. CLOTEN, kuningattaren poika ensimmäisestä naimisesta. LEONATUS POSTHUMUS, Imogenin puoliso. BELARIUS, maanpakolainen ylimys, valenimeltään Morgan. GUIDERIUS, | Cymbelinen pojat, valenimiltään Polydor ja ARVIRAGUS, | Cadwal, Belariuksen poikina pidetyt. PHILARIO, Posthumuksen ystävä, | italialaisia. JACHIMO, Philarion ystävä, | Ranskalainen ylimys, Philarion ystävä. CAJUS LUCIUS, roomalaisen sotajoukon johtaja. Roomalainen sotapäällikkö. Kaksi brittiläistä sotapäällikköä. PISANIO, Posthumuksen palvelija. CORNELIUS, lääkäri. Kaksi ylimystä. Kaksi vanginvartijaa. Kuningatar, Cymbelinen puoliso. IMOGEN, Cymbelinen tytär edellisestä naimisesta. HELENA, Imogenin kamarirouva.
Herroja ja rouvia, Rooman senaattoreja, tribuuneja, henki-ilmiöitä, tietäjä, hollantilainen ylimys, espanjalainen ylimys, soittoniekkoja, sotaherroja, päälliköitä, sotamiehiä, lähettiläitä ja muita seuralaisia.
Tapaus milloin Britanniasta, milloin Italiasta.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Britannia. Cymbelinen lumilinnan puutarhat
(Kaksi ylimystä tulee.)
1 YLIMYS. Tääll' ovat kaikki nurpeillaan; ei veri Niin ilmaa noudata kuin hovikkomme Kuninkaan katsetta.
2 YLIMYS. Mut mikä syynä?
1 YLIMYS. Näet, tyttärensä, vallan perillinen, Jot' avionsa ainoon pojan vaimoks Hän aikoi -- lesken, näet, nai hän hiljan -- Valinnut köyhän on, mut kelpo herran. Vihityt ovat; vankina on vaimo; Mies maanpaossa; muodoissa on murhe, Mut kuningas, ma luulen, sydämmessään Sen tuntee.
2 YLIMYS. Kuningasko vain?
1 YLIMYS. Hän myöskin, Jok' immen kadotti, ja äiti myöskin, Mi kauppaa suosi; mutta ylimykset, Vaikk' onkin heillä kasvot yhtä maata Kuin kuninkaan ja vaikka nurisevat, Niin sydämmestään iloitsevat.
2 YLIMYS. Miksi?
1 YLIMYS. Hän, jok' ei neittä saanut, mies on halpa, Huonolle maineellekin liian huono. Ken hänet sai, -- ma tarkoitan: ken nai, -- Mies-parkaa, oi! ja siksi maanpaossa -- Niin kelvos mies on, että, vaikka etsit Maanpiirin halki hälle vertaista, Niin verrattavasi aina jotain puuttuu. Ma luulen, ettei toista ole, jossa Niin kaunis ulkomuoto somistaisi Niin ehon sielun.
2 YLIMYS. Liikoihin jo menee.
1 YLIMYS. Ei toki yli hänen ansionsa; Kutistan pikemmin kuin venytän Arvonsa mittaa.
2 YLIMYS. Nimi? Sukuperä?
1 YLIMYS. En tunne juuriaan. Mut isä oli Sicilius, joka kunnialla soti Cassibelanin kanssa Roomaa vastaan. Tenantiukselt' arvonsa hän sai,[1] Jot' urhokkaasti palveli ja taidoin; Sai siitä liikanimen Leonatus. Häll' oli, paitse tätä nuorukaista, Kaks poikaa vielä, jotka miekka käessä Sortuivat sotaan. Isä, ollen vanha Ja lapsirakas, katoaan niin suri, Ett' uupui hautaan. Jalo puolisonsa Hän tätä silloin kantoi, mutta kuoli, Kun syntyi tää. Kuningas lapsen otti, Sill' antoi nimen Posthumus Leonatus, Kasvatti, teki kantapojakseen, Opetti kaikki, mitä sen-ikäinen Omistaa saattoi; laps sen otti vastaan, Niin kuin me ilmaa, heti tarjomalta. Jo kevät sadon soi. Hän hoviss' oli -- Mi harvinaist' on -- kehuttu ja rakas, Nuorille esikuva; vanhemmille Avujen peili; vanhuksille lapsi, Jok' ikäheikot ohjaa; armaalleen, Jost' on nyt maanpaossa, -- tämän maine Jo todistaa, mink' arvoiseksi miehen Ja miehen avut katsoi; vaimon vaali On selvä näyte siitä, mikä oli Hän miehiään.
2 YLIMYS. Ma häntä kunnioitan Jo kertomastanne. Mut sanokaahan: Kuninkaan ainoako laps tuo tyttö?
1 YLIMYS. Niin, ainoa. Häll' oli kaksi poikaa -- Jos kuulla kannattaa, niin mieleen pankaa -- Vanhempi oli kolmen vuoden vanha, Kehdossa toinen; imettäjältään He varastettiin; mihin joutuivat, Ei tietoa.
2 YLIMYS. Kuin pitkä siit' on aika?
1 YLIMYS. Hyvinkin vuotta parikymmentä.
2 YLIMYS. Niin ryöstetäänkö kuninkaankin lapset? Niin pahoin kaitaan? Etsitään niin vitkaan, Ett' umpeen jäljet käyvät?
1 YLIMYS. Kummaa olkoon Ja naurettavaa moinen laiminlyönti, Mutta totta vain se on.
2 YLIMYS. Sen kyllä uskon.
1 YLIMYS. Mut vaiti nyt! Se tuossa on se herra, Ja kuningatar myös ja prinsessa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Kuningatar, Posthumus ja Imogen tulevat.)
KUNINGATAR. En, tytär, koskaan en sua karsastele, Jost' usein moitett' äitipuolet saavat. Sin' olet vankini, mut vartijaltas Avaimet saat sa, jotka tyrmäs ovet Sinulle avaa. Ja te, Posthumus, -- Kuninkaan vihat kun saan lauhtumaan, Niin puhun puolestanne. Häness' yhä Kytevi raivo; paras teidän oisi Mukauta tuomioon niin alttihisti Kuin vaatii viisaus.
POSTHUMUS. Jos suvaitsette, Niin tänään lähden.
KUNINGATAR. Vaaran tuntenette. Ma kerran puiston kierrän, säälitellen Ehätyn lemmen tuskaa, vaikk' on teiltä Kuningas kieltänytkin haastelun.
(Menee.)
IMOGEN. Tekohyvyyttä! Se käärme hienost' ensin Kutittaa, sitte pistää. -- Rakas ylkä, Isäni vihaa pelkään, mut en mitään -- Kun valani vain säilyy -- mitä mulle Hän tehnee raivossaan. Sun täytyy mennä; Mua joka hetki täällä iskut kohtaa Vihaisten silmäin, muu ei lohtunani Kuin ett' on mailmass' aarre, jonka kerran Näen vielä.
POSTHUMUS. Valtiaani! Puolisoni! Armaani! Älä itke, muuten annan Syyt' epäilyyn, ett' olen hempeämpi Kuin sopii miehen. Uskollisin ylkä, Mi koskaan lemmen vannoi, olen aina. Pakenen Roomaan nyt, Philarion luo, Jok' isäni ol' ystävä ja mulle Kirjeistä tuttu. Sinne kirjoita: Sanasi, armas, silmin juon, vaikk' onkin Sapesta muste tehty.
(Kuningatar palajaa.)
KUNINGATAR. Joutukaa! Jos tulee kuningas, niin tiesi mitkä Saan vihat kestää. -- (Syrjään.) Tänne häntä toki Ma johdatan. Jos kuinka häntä loukkaan, Niin loukkaukset hän lemmen töinä ostaa Ja kalliin niistä maksaa.
(Menee.)
POSTHUMUS. Vaikka kestäis Elomme loppuun nämä jäähyväiset, Niin kasvais eron tuska vain. Hyvästi!
IMOGEN. Ei, viivy vielä! Vaikka ratsasajoon Huvikses lähtisit, niin liian köyhä Tänlainen ero ois. Kas tässä, armas: Tää äitini on helmi; ota, armas; Se kätke, kunnes toista kosit naista, Kun Imogen on kuollut.
POSTHUMUS. Mitä? Toista? Hyvä taivas, omani vaan mulle anna Ja toisen halauksesta kuolon kahle Mua estäköön! -- (Panee sormuksen sormeensa.) Tuoss' ole sinä, tuossa, Siks kunnes tunto turtuu! Sulo armas, Niinkuin ma sinuun köyhän itseni Rajattomaksi tappiokses vaihdoin, Niin sinust' aina turhissakin hyödyn. Minulle tätä kanna, lemmen kahle Se on, sill' ihanimman sidon vangin.
(Kiinnittää rannerenkaan hänen ranteeseensa.)
IMOGEN. Oi, jumalani! Milloin toisemme Tapaamme taas?
(Cymbeline tulee seurueineen.)
POSTHUMUS. Voi meitä! Kuningas!
CYMBELINE. Pois, kurja olento! Pois silmistäni! Jos halpuudellas hovia sa lokaat, Tään kuultuas, niin kuolet. Mene sinä, Vereni myrkky!
POSTHUMUS. Taivas teitä kaitkoon Ja kaikki hyvät täällä siunatkoon! Ma menen.
(Poistuu.)
IMOGEN. Kuolemassa ei voi tuskaa Kovempaa olla.
CYMBELINE. Sinä epäkelpo, Mun oisit voinut nuorentaa; nyt vuoden Ikääni lisäät.
IMOGEN. Isä, kiukull' älkää Pilatko itseänne; vihanne Ei minuun pysty; kaikki pelot, tuskat Sulompi tunne voittaa.
CYMBELINE. Armotonko? Nöyryyttä vailla?
IMOGEN. Epäilyksess' aivan Ja vailla toivoa, siis armoton.
CYMBELINE. Sa kuningattareni ainoon pojan Olisit saanut.
IMOGEN. Onni etten saanut! Ma kotkan valitsin ja pöllön vältin.
CYMBELINE. Sait kerjäläisen; valtaistuimestain Ois tullut halpa istuin.
IMOGEN. Uuden loiston Se oisi saanut.
CYMBELINE. Kurja sinä!
IMOGEN. Isä, Syy teidän, että Posthumusta lemmin; Hänestä mulle leikkiveikon teitte; Hän vaimon ansaitsee jos millaisen; Mun arvoni hän kaksin kerroin korvaa.
CYMBELINE. Oletko hullu?
IMOGEN. Melkein vain; mut taivas Mua auttakoon! -- Josp' oisin paimentyttö, Ja lampurimme poika naapurista Leonatukseni!
CYMBELINE. Mieletönkö olet? -- (Kuningatar palajaa.) Taas ovat yhtyneet; te ette tehnyt Niin kuin mä käskin. Tyttö oiti pois Ja salvan taa!
KUNINGATAR. Mut malttukaahan! -- Vaiti, Vait, neiti, rakas tytär! -- Ruhtinaani, Nyt meidät jättäkää, ja lohdutaitkaa Parhaanne mukaan.
CYMBELINE. Hivukoon hän verta Pisaran päivässä, ja houkkuuteensa Näin kuolkoon vanhoillaan!
(Cymbeline seuralaisineen menee.)
KUNINGATAR. Hyi! -- Taipukaa! (Pisanio tulee.) Kas, tuossa palvelijanne. -- Mitä tiedät?
PISANIO. Herraani vastaan miekan veti prinssi, Poikanne.
KUNINGATAR. Eihän vaaraa?
PISANIO. Vähän oli; Mut herrani ei taistellut, vaan leikki, Vähääkään kiihtymättä. Pari herraa Erotti heidät.
KUNINGATAR. Hyvä.
IMOGEN. Poikanne On isän ystävä ja puoltaa häntä. -- Maanpakolaista hätyyttää! -- Mik' uljuus! Oi, Afrikass' ett' oisivat he kaksin[2] Ja minä siellä neuloin pistämässä Sitä, ken väistyy! -- Miksi herras jätit?
PISANIO. Hän käski; itseään ei minun suonut Satamaan saattaa; listan antoi siitä, Mill' oisi minun teitä palveltava. Jos käskette.
KUNINGATAR. Hän alttiisti on aina Sua palvellut, ja, kautta kunniani, Sen vastakin hän tekee.
PISANIO. Nöyrin kiitos!
KUNINGATAR. Kävellään hiukan.
IMOGEN. Tule hetken päästä Mun puheilleni. Täytyyhän sun toki Isäntäs lähtö nähdä. Tavataan.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Julkinen paikka.
(Cloten ja kaksi ylimystä tulee.)
1 YLIMYS. Prinssi hyvä, neuvoisin teitä muuttamaan paitaa; tappelun palavuudesta höyryätte kuin polttouhri. Mistä ilmaa virtaa ulos, siitä ilmaa virtaa sisäänkin; mikään ulkoilma ei ole niin terveellistä, kuin se, mikä teistä lähtee.
CLOTEN. Jos olisi veressä paitani, niin sopisihan muuttaa. Haavoitinko häntä?
2 YLIMYS (syrjään). Et ikään; et edes hänen malttiaan.
1 YLIMYS. Vieläkö kysytte? Kuultava luurankale hänen ruumiinsa on, jos hän ei ole haavoittunut; avoin ajotie se on raudalle, jos ei se haavaa saanut.
2 YLIMYS (syrjään). Hänen rautansa teki niinkuin velkamies: kierteli takateitä.
CLOTEN. Se konna ei mielinyt pitää puoliaan minua vastaan.
2 YLIMYS (syrjään). Ei, hän karkasi aina vain eteenpäin, suoraan silmillesi.
1 YLIMYS. Pitääkö puoltaan teitä vastaan; Teillä oli maata tarpeeksi itsellänne, mutta hän antoi teille vielä lisää: hän pakeni tantereelta.
2 YLIMYS (syrjään). Niin, yhtä monta tuumaa kuin mitä teillä on valtameriä. -- Senkin hölmöt!
CLOTEN. Olisin suonut, ett'eivät olisi väliimme tulleet.
2 YLIMYS (syrjään). Niinpä minäkin, kunnes olisit ottanut maasta mittaa, kuinka pitkä olet narri.
CLOTEN. Ja että se naikkokin rakastaa mokomaa ja antaa minulle rukkaset!
2 YLIMYS (syrjään). Jos on syntiä tehdä oikea valinta, niin hän on kadotettu.
1 YLIMYS. Niinkuin aina teille sanoin, eivät pidä yhtä hänen kauneutensa ja hänen aivonsa; hän on hyvä kylttikuva, mutta heikosti olen nähnyt hänen älynsä heijastavan.
2 YLIMYS (syrjään). Hän ei paista narreihin; heijastus tekisi hänelle pahaa.
CLOTEN. Tulkaa mukaan huoneeseeni. Voi, ettei tässä vahinkoa tullut!
2 YLIMYS (syrjään). Sitä en minä toivoisi, paitse jos aasi olisi kaatunut, joka ei ole suuri vahinko.
CLOTEN. Tuletteko mukaan?
1 YLIMYS. Seuraan teidän ylhäisyyttänne.
CLOTEN. Ei, kaikki yhdessä joukossa.
2 YLIMYS. No niin, herra prinssi.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Imogen ja Pisanio tulevat.)
IMOGEN. Jos voisit rantaan juuttua ja laivaa Jokaista urkkia! Jos kirjoittaa hän, Ja sit' en saa -- oi, kirjeen kato oisi Kuin kadotettu armo! Mitä viimeks Hän lausui?
PISANIO. Valtiaani, valtiaani!
IMOGEN. Ja liinaa viuhtoi?
PISANIO. Jopa suutelikin.
IMOGEN. Tunteeton vaate, mua onnekkaampi! -- Ja siinä kaikki?
PISANIO. Ei; niin kauan kuin Voi saada minut silmin, korvin häntä Muist' erottamaan, kannella hän viipyi Ja viuhtoi hatuin, sormikkain ja liinoin, Miten vain parhain mielenkuohultaan Voi näyttää, kuinka vitkaan sielu lähti Ja joutuun laiva.
IMOGEN. Pieneltä kuin pääsky, Viel' ehkä pienemmältäkin hän näytti, Kun tarkkaamasta herkesit.
PISANIO. Niin kyllä.
IMOGEN. Min' oisin tuijottanut silmät puhki Ja tähystellyt, kunnes etäisyydess' Ois pieneks pienennyt kuin neulankärki, Niin, seurannut siks, kunnes sääsken hahmost' Ois ilmaksi hän siintynyt, ja sitten Pois katseen kääntänyt ja kyynelöinyt. -- Mut sano, milloin hältä tiedon saamme?
PISANIO. Ens tilaisuudessa, siit' olkaa varma.
IMOGEN. En häntä hyvästellyt; paljon sievää Ois ollut sanottavaa: kuinka häntä Ma määräajoin ajattelisin Ja määrätavoin; vannottaa en saanut, Ett' Italian naisille ei uhrais Hän oikeuttani ja kunniaansa; En pyytää, että kuudelt' aamulla Ja keskipäivällä ja keskiyöllä Rukouksiss yhtyisimme, -- silloin häntä Taivaassa kohtaan; ehtinyt en antaa Jäähyväis-suudelmaakaan, johon liittyi Kaks taikasanaa, -- kun jo isä tuli Ja niinkuin pohjan hirmuviima taittoi Ituunsa kukat kaikki.
(Hovinainen tulee.)
HOVINAINEN. Kuningatar Halaisi teidän korkeutenne seuraa.
IMOGEN. Tee mitä sulle käskin. -- Heti lähden Kuningattaren pateille.
PISANIO. Sen lupaan.
(Menevät.)
Viides kohtaus..
Rooma. Huone Philarion talossa.
(Philario, Jachimo, ranskalainen, hollantilainen ja espanjalainen tulevat.)
JACHIMO. Toden totta, herra, olen nähnyt hänet Britanniassa; hänen maineensa oli silloin nousemassa; hänestä odotettiin sitä arvon miestä, joksi hänet sittemmin yleisesti on tunnustettu; vaan silloin olisin voinut katsella häntä ilman vähääkään ihmettelyä, vaikkapa koko hänen avujensa luettelo olisi riippunut hänen sivullaan ja olisin sen siitä kohta kohdalta läpi lukenut.
PHILARIO. Puhutte siitä ajasta, jolloin hänessä oli vähemmän kuin nyt sitä, mikä tekee hänestä sekä sisällisesti että ulkonaisesti täydellisen.
RANSKALAINEN. Minä olen nähnyt hänet Ranskassa; siellä niitä oli monta, jotka osasivat katsoa aurinkoon yhtä tiukasti kuin hänkin.
JACHIMO. Se asia, että hän on nainut kuninkaan tyttären -- jossa kohden hän on mitattava pikemmin vaimon kuin oman arvonsa mukaan --, saattaa hänet tietystikin suurempaan huutoon, kuin mitä hän itse teossa ansaitsee.
RANSKALAINEN. Ja maanpakolaisuus sitten!
JACHIMO. Niin, ja niiden ylistelyt, jotka prinsessan lipunkantajina tätä surkeata eroa itkevät, ne ihmeteltävästi häntä suurentelevat, olkoonpa vain, että sillä tahtovat tukea prinsessan päätöstä -- jonka muuten kevyt tykistö pian kumoon ampuisi -- kun otti tuollaisen mitättömän kerjäläisen. Mutta mistä se tulee, että hän teidän luonanne oleskelee? Mitä teitä se tuttavuus on kierrellyt?
PHILARIO. Hänen isänsä ja minä olimme sotatovereita, ja usein olen saanut isää kiittää niinkin paljosta kuin hengestäni. -- Tuossa se tulee, se brittiläinen. Ottakaa häntä vastaan niin, kuin teidänlaisten älymiesten tulee kohdella hänen-arvoistaan muukalaista.
(Posthumus tulee.)
Pyydän, eitä kaikki likemmin tutustutte tähän herraan, jota teille suosittelen jaloimpana ystävänäni. Minkä-arvoinen hän on, sen näyttäköön aika; en tahdo häntä tässä hänen itsensä kuullen ylistellä.
RANSKALAINEN. Hyvä herra, olemme tehneet tuttavuutta Orleansissa.
POSTHUMUS. Siitä ajasta olen teille velassa palveluksista, joita en alituisellakaan maksamisella koskaan saisi maksetuksi.
RANSKALAINEN. Liian suuriksi arvotte pieniä palveluksiani. Mielityökseni vain lepyttelin teitä ja omaa maanmiestäni toisiinne. Surkeaa olisi ollut, jos olisitte yhteen törmänneet niin murhaavissa aikeissa, kuin teillä silloin kummallakin oli, ja niin turhan ja perin joutavan asian tähden.
POSTHUMUS. Anteeksi, herra, olin silloin nuori matkustaja, joka ennemmin koetin olla omia kuulemiani noudattamatta, kuin annoin muiden kokemuksen kaikissa toimissa itseäni johdattaa; mutta kypsyneenkin ymmärrykseni mukaan -- jos en sillä loukkaa, että sitä kypsyneeksi sanon -- ei ollut riita-asiani niin aivan joutava.
RANSKALAINEN. Oli kyllä, miekan ratkaistavaksi, vallankin kahden sellaisen miehen välillä, joista, kaiken todennäköisyyden mukaan, toinen olisi tappanut toisen, tai molemmat kaatuneet.
JACHIMO. Saisiko, olematta epäkohtelias, kysyä, mikä se riita oli?
RANSKALAINEN. Kaiketikin, minun luullakseni. Olihan asia julkinen ja sietää siis kieltämättä mainitsemista. Se oli hyvin sen asian kaltainen, josta eilen illalla riitelimme, jolloin jokainen meistä laveasti ylisteli oman maansa naisia. Tämä herra vakuutti -- ja oli valmis verellään sen vahvistamaan -- että hänen oli kauniimpi, siveellisempi, viisaampi, puhtaampi, uskollisempi ja viettelykseen taipumattomampi, kuin yksikään meidän valionaisistamme siellä Ranskassa.
JACHIMO. Se nainen ei elä enää, tai ovat tämän herran hyvät luulot sittemmin muuttuneet.
POSTHUMUS. Hänellä on vielä avunsa ja minulla mielipiteeni.
JACHIMO. Älkää vain asettako häntä yhtä paljon ylemmäksi meidän italiattariamme.
POSTHUMUS. Jos niin minua ärsytetään kuin silloin Ranskassa, niin en tingi hänestä vähääkään, vaikka sillä tunnustaisinkin, että vain olen hänen ihailijansa enkä rakastajansa.
JACHIMO. Yhtä kaunis ja yhtä hyvä -- jonkinlainen mukiin käypä vertaus! -- olisi jo ollut liian kaunista ja liian hyvää Britannian naiselle. Jos hän on niin paljon edellä muista, joita olen havainnut, kuin tuo teidän hohtokivenne loistossa voittaa monta muuta, mitä olen nähnyt, niin täytynee tosin uskoa, että hän on monia muita parempi; mutta kaikista kalliinta hohtokiveä en ole vielä nähnyt, ettekä tekään täydellisintä naista.
POSTHUMUS. Häntä ylistin sen mukaan, miten paljon arvoa häneen panen; samoin menettelen kiveeni nähden.
JACHIMO. Kuinka kalliina sitä pidätte?
POSTHUMUS. Kalliimpana kaikkia maailman hyvyyksiä.
JACHIMO. Joko on tuo verraton haltijattarenne kuollut, tai on joutava kapine hänestä voiton vienyt.
POSTHUMUS. Erehdytte. Toisen voi myydä tai antaa pois, jos on kyllin varaa ostamiseen tai ansiota lahjan saamiseen; toinen ei ole kaupan, se on sula jumalten lahja.
JACHIMO. Jonkako jumalat ovat teille antaneet?
POSTHUMUS. Jonka heidän armostaan aion pitää omanani.
JACHIMO. Niin, omananne nimeksi; sillä tiedättehän, että vieraskin lintu pulikoi naapurin lammikossa. Sormuksennekin voidaan varastaa; ja niin on noista kahdesta verrattomasta kalleudestanne toinen varsin heikko ja toinen sattuman varassa; viekkaan varkaan tai siinä suhteessa täydellisen hovimiehen voisi pistää päähän puijata teiltä sekä toinen että toinen.
POSTHUMUS. Teillä Italiassa ei ole niin täydellistä hovimiestä, että voisi haltijattareni kunnian valloittaa, vaikka sanottekin häntä heikoksi taistelemaan sen puolesta. En ollenkaan epäile, että teillä on suuri varasto varkaita; sittenkään en ole peloissani sormuksestani.
PHILARIO. Lopettakaamme jo, hyvät herrat.
POSTHUMUS. Aivan mielelläni. Tämä arvoisa signori -- kiitän häntä siitä -- ei kohtele minua niinkuin vierasta; olemme alusta pitäen tuttavallisia.
JACHIMO. Viisi kertaa näin pitkällä puhelulla saisin minä voiton teidän kauniista haltijattarestanne, pakottaisin häntä väistymään, jopa antaumaankin, jos olisi minulla vain pääsy hänen luokseen sekä tilaisuus tutustua.
POSTHUMUS. Ette, ette.
JACHIMO. Panen vetoa puolet omaisuudestani teidän sormustanne vastaan, joka panos minun luullakseni on enempi kuin tasavertainen; mutta vetoni koskeekin enemmän teidän luottamustanne kuin hänen kunniaansa; ja jotta sillä en mitenkään teitä loukkaisi, niin uskallan sovittaa koetukseni kehenkä naiseen hyvänsä.
POSTHUMUS. Petytte aika lailla liian rohkeassa luulossanne, enkä epäile, että saavutatte sen, minkä koetuksenne ansaitsee.
JACHIMO. Minkä sitten?
POSTHUMUS. Epäyksen; vaikka koetuksenne, niinkuin sitä nimitätte, ansaitsisi enempääkin, nimittäin kuritusta.
PHILARIO. Jo riittää, hyvät herrat; tämä tuli liian äkkipäätä; antakaa asian kuolla niinkuin se syntyikin, ja pyydän, oppikaa paremmin tuntemaan toisianne.
JACHIMO. Panisin alttiiksi omani, vieläpä naapurinikin omaisuuden, sanojeni totuudesta.
POSTHUMUS. Kenenkä naisen aiotte ottaa hyökkäyksenne esineeksi?
JACHIMO. Teidän, jonka uskollisuuden te pidätte niin taattuna. Panen sormustanne vastaan kymmenentuhatta dukaattia vetoa siitä, että, jos minua suositatte siihen hoviin, missä haltijattarenne oleksii, ja suotte minulle tilaisuuden vain kahdesti häntä puhutella, niin tuon sieltä mukanani hänen kunniansa, jonka luulette olevan niin hyvässä tallessa.
POSTHUMUS. Kultaa panen vetoa kultaanne vastaan; sormukseni on minulle yhtä kallis kuin sormeni, se on osa siitä.
JACHIMO. Olette rakastaja ja sen vuoksi varovainen. Vaikka naisen lihasta maksaisitte miljoonan luotineljänneksestä, niin ette sittenkään voisi estää sitä pilaantumasta. Mutta huomaanpa, että teissä on hieman uskontoa, koska pelkäätte.
POSTHUMUS. Tuo vain lienee puhumatapaa teissä; vakavammat teillä on aikeet, luulisin.
JACHIMO. Tiedän mitä puhun, ja otan tehdäkseni mitä olen sanonut, sen vannon.
POSTHUMUS. Todellako? -- Lainaan vain teille hohtokiveni siksi, kuin palajatte. Tehkäämme kirjallinen sopimus. Haltijattareni avut ovat suuremmat kuin teidän halpain ajatustenne suunnattomuus. Minä vaadin teitä tähän vetoon. Tuossa sormukseni!
PHILARIO. Minä en salli vetoa.
JACHIMO. Kautta jumalien, se on jo tehty. -- Jos en tuo teille riittävää todistusta siitä, että olen nauttinut haltijattarenne hempeintä hempeyttä, niin ovat minun kymmenentuhatta dukaattiani teidän omanne; niinikään hohtokivenne. Jos minä väistyn ja hänen kunniansa jää niin eheäksi kuin te uskotte, niin hän, se teidän helmenne, ja tämä teidän helmenne ja minun kultani ovat teidän, -- olettaen, että suositatte minulle vapaan pääsyn hänen luokseen.
POSTHUMUS. Suostun näihin ehtoihin; pankaamme kirjaan kaikki kohdat. -- Yhtä vain varaan itselleni: jos teette hyökkäyksen häntä vastaan ja suoraan minua vakuutatte siitä, että olette voittanut, niin en ole kauemmin vihamiehenne; hän ei ole sen arvoinen, että hänestä kannattaisi riidellä. Vaan jos hän pysyy raiskaamattomana ja te ette voi näyttää toteen vastakohtaa, niin ilkeästä luulostanne ja siitä haavasta, minkä olette hänen kunniaansa iskenyt, saatte minulle vastata miekallanne.
JACHIMO. Tuohon käteen! Sovittu siis! Kaikki tämä pantakoon laillisesti paperille. Ja sitten suoraa päätä Britanniaan! Rauta on taottava ennenkuin se jäähtyy. Toimitan kullan ja panetan kirjaan molemminpuolisen vetomme.
POSTHUMUS. Päätetty.
(Posthumus ja Jachimo menevät.)
RANSKALAINEN. Mitä luulette, tuleeko tästä mitään?
PHILARIO. Signori Jachimo ei asiaa heitä? Seuratkaamme heitä, jos suvaitsette.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Britannia. Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Kuningatar, Cornelius ja hovinaisia tulee.)
KUNINGATAR. Niin kauan kuin on kaste vielä maassa, Ko'otkaa yrtit. Joutuun! Kell' on lista?
1 HOVINAINEN. Minulla, armo hyvä.
KUNINGATAR. Joutuun siis! -- (Hovinaiset menevät.) No, tohtor', onko mukananne rohdot?
CORNELIUS. On, teidän korkeutenne; tässä ovat. (Antaa hänelle pienen pullon.) Mut, armo hyvä, älkää suuttuko -- Mua tunto käskee kysymään -- miks multa Vaaditte tätä myrkkyseosta, Mi riuduttaen tappaa, tosin vitkaan, Mut varmaan?
KUNINGATAR. Ihmettelen, että moista Minulta kysyt; oppilaasi olen Jo kauan ollut, sulta oppinut Tislaukset, mehunkeitot, suitsutukset, Niin että kuningaskin usein pyytää Mun laitteitani. Näin kun työssä vartun -- Jos et mua koko perkeleeksi luule -- Mun eikö tule tietojani muilla Kokeilla laajentaa? Tään nesteen voimaa Eläimiin koitan moisiin, joita hirttää Ei kannata -- en ihmisiin -: sen tehon Näin huomaten, voin toisin ainein sitä Taas vaimentaa ja näin sen vaikutuksen Ja laadun selvittää.