Chapter 5
CORIOLANUS. Mun siis täytyy. Pois, vanha luontoni! Nyt porton henki Mun vallatkoon! Sotahuutoni, jok' yhteen Soi rummun kanssa, pirinäks niin hienoks, Kuin ääni kuohilaan tai tytön tulkoon. Jok uneen lasta tuutii! Konnan hymy Asukoon poskillani! Silmänpeili Himetköön koulupojan kyynelistä! Kerjääjän kieli suustan' ulos käyköön; Ja panssaroittu polveni, mi taipui Jalustimessa vaan, nyt koukkuun käyköön Kuin almun mankujan! -- En, sit' en tee. Näin totuudelt' en kunniaansa ryöstä; Ja halpuutt' ilkeintä en ruumiin eleill' Opeta sielulleni.
VOLUMNIA. Niinkuin tahdot. Mun sulta kerjätä on herjaavampi Kun sinun heiltä. Hukkukoon siis kaikki! Mieluummin äitisi sun korskas sietää, Kuin huolissaan on hurjan uhkas tähden. Yht' urhosti kuin sinä surmaa ilkun; Tee tahtos. Tuo sun uljuutes on minun. Sen imit multa; korskas se on omaas.
CORIOLANUS. Oi, äiti, tyyntykäätte! Näettehän, Turulle lähden jo; ei nuhteit' enää! Sydämmet käännän, lemmen heiltä peijaan. Ja kaikkein ammattien suosikkina Ma palajan. Jo lähden. Terveisiä Mun vaimolleni! Konsulina tulen, Jos en, niin varmaan kielen' ikänään ei Suurt' imarteella aikaan saa.
VOLUMNIA. Tee tahtos.
COMINIUS. Pois! Joutukaa! Tribuunit odottavat: Sävyisä vastaus aseenanne olkoon; Heill' entist' ankarampi syytös valmiin' On teitä kohtaan, kuulin.
CORIOLANUS. »Sävyisesti» -- Se tunnussanan' on. -- Nyt lähtekäämme: Valheesta mua syyttäkööt, ma vastaan Kuin rehellinen mies.
MENENIUS. Mut sävyisesti.
CORIOLANUS. No niin, siis sävyisesti, sävyisesti.
(Kaikki menevät.)
Kolmas kohtaus.
Forum.
(Sicinius ja Brutus tulevat.)
BRUTUS. Viaksi hälle pankaa, että tahtoo Tyrannin valtaa hän; jos se ei tepsi, Vihasta kansaan häntä syyttäkää, Ja ettei saalist' ole jakanut hän, Mink' antiaateilt' otti. (Aediili tulee.) Tuleeko hän?
AEDIILI. Tulossa on hän.
BRUTUS. Mukana ken hällä?
AEDIILI. Menenius vanhus ja senaattoreista Nuo hänen suosijansa.
SICINIUS. Onko teillä Luettelossa kaikki äänet, jotka Olette hankkineet?
AEDIILI. On, se on valmis.
SICINIUS. Ja ruoduttainko järjestetty?
AEDIILI. On.
SICINIUS. Heti kansa tänne tuokaa; ja kun sanon: »Näin kansan oikeuden ja vallan nojall' On tuomittu», -- maanpakohon se olkoon, Tai kuolemaan, tai sakkoon, -- pankaa heidät, Kun »sakkoon» sanon, huutamahan »sakkoon», Ja »kuolemaan», kun sanon »kuolemaan». Asian oikeuteen luottaen Ja vanhaan etuuteen.
AEDIILI. Heit' opastan ma.
BRUTUS. Ja huutaa kun on alkaneet, koht' älkööt Heretkö he, vaan meluten ja rääkyin, Mik' olkohonkin tuomio, vaatikoot he Sen täyttämistä heti.
AEDIILI. Hyvä, hyvä.
SICINIUS. Ja katsokaa, ett' oiti ovat valmiit. Kun viittauksen saavat.
BRUTUS. Heti toimeen! -- (Aediili menee.) Vihoittakaa hänt' oiti. Tottunut hän On aina voittamaan ja mielinmäärin Tenäämään vastaan; raivoon kun hän saadaan, Ei mikään häntä hiili; puhtaaks purkaa Hän sydämmensä, ja se purkaus Meit' auttaa niskan hältä taittamaan.
(Coriolanus, Menenius, Cominius, senaattoreja ja patriiseja tulee)
SICINIUS. Tuoss' on hän.
MENENIUS. Pyydän, olkaa tyyni.
CORIOLANUS. Kyllä, Kuin tallirenki, joka roiston nimiä Tukuttain vastaan halvast' äyrist' ottaa. -- Hyvät jumalat, te Roomaa suojelkaa, Ja kunnon miehet lakipöytiin pankaa! Oi, rakkaus meihin luokaa! Juhlasuojiks Avarat templit tehkäätte, mut älkää Katuja sotakentiks!
1 SENAATTORI. Amen, amen!
MENENIUS. Ylevä toivomus.
(Aediili palajaa kansalaisien kanssa.)
SICINIUS. He, tänne miehet!
AEDIILI. Tribuunejanne tarkatkaa! Vait, hiljaa!
CORIOLANUS. Mua kuulkaa ensin.
MOLEMMAT TRIBUUNIT. Puhukaa! -- Soh! Hiljaa!
CORIOLANUS. Mua muuall' eikö syytetä kuin tässä? Nyt ratkaistaanko kaikki?
SICINIUS. Teiltä kysyn: Tunnustatteko kansan äänivallan Ja virkamiehet sen? Rikoksistanne Nyt todistettavista tyydyttenkö Lainmääräisehen rangaistukseen?
CORIOLANUS. Tyydyn.
MENENIUS. Oi, kuulkaahan! Hän sanoo tyytyvänsä. Muistelkaa hänen sotatekojansa, Ja haavojansa, joit' on ruumis täynnä, Kuin pyhä kirkkotarha hautoja.
CORIOLANUS. Okahan raamuj' on ne, naarmuja Vaan naurettavia.
MENENIUS. Ja lisäks, nähkääs, Vaikk' ei hän haasta niinkuin kansalainen, Kuin sotilas hän haastaa; vihan kaiuks Te älkää hänen jyrkkää ääntään luulko. Vaan niinkuin sanon, soturin se kielt' on, Eik' ilkiön.
COMINIUS. No niin, jo kylliks siitä.
CORIOLANUS. Mi siihen syynä, että minua, Jonk' yksin äänin konsuliksi teitte, Niin häpäisette nyt, ett' oiti pois sen Mult' otatte?
SICINIUS. Te, vastatkaa te meille.
CORIOLANUS. Niin oikein, mun se täytyy. Puhukaa siis!
SICINIUS. Kanteemme on, ett' yrititte riistää Roomalta kaikki ikivanhat virat Ja itsellenne yksinvallan ryöstää; Siis kansan petturi te olette.
CORIOLANUS. Kuin? Petturi!
MENENIUS. Tyyn' olkaa; muistakaa!
CORIOLANUS. Syvimmän hornan liekit syökööt kansan! Vai petturi! -- Sa, herjaava tribuuni! Haa! Vaikka tuhat surmaa silmäs kätkis, Ja tuhat kertaa tuhatta sun nyrkkis, Ja miljoonittain valheellinen kieles, Sanoisin: »valehtelet» yhtä julki, Kuin jumalia rukoilen.
SICINIUS. Haa! Kuulkaa!
KANSALAINEN. Töyrälle, töyrälle hän viekää!
SICINIUS. Vaiti! Ei lisäsyitä kaivata; te näitte Jo miehen työt, ja puheet kuulitte: Virallisia löi hän, teitä kiros, Lain sorti väkivallalla, ja pyhää Hän tuomar'valtaa ilkkui; tää niin suuri On hengen rikos, että ansaitsee se Pahimman surman.
BRUTUS. Vaan kosk' uljaast' on hän Palvellut Roomaa, --
CORIOLANUS. Mitä höpisette?
BRUTUS. Ma sanon minkä tiedän.
CORIOLANUS. Tekö?
MENENIUS. Tuoko Se lupaus, mink' äidillenne teitte?
COMINIUS. Ma pyydän, kuulkaa, --
CORIOLANUS. En, en tahdo kuulla. Tarpeijin töyrält' uhatkoon vaan surma, Maanpako, nylky, nääntyminen tyrmään -- Jyvänen päivän muonaks vaan -- heilt' en ma Sanoilla kauneill' armoj' osta, enkä Sisuani hilli, vaikka heiltä kaikki »Hyvällä huomenella» lahjaks saisin.
SICINIUS. Kosk' on hän tavan takaa, mink' on voinut, Vihasta kansaan, siltä kaikin keinoin Kokenut vallan riistää, ja nyt vihdoin On väkinäistä tehnyt, eikä yksin Oikeuden istunnossa, ei, vaan suoraan Sen valvojille: siis nyt kansan nimessä Ja valtamme nojalla me, tribuunit, Kaupungist' oiti hänet karkoitamme, Sill' uhall' että, jos hän koskaan astuu Jalkansa Rooman portista, hän syöstään Tarpeijin töyrält' alas. Se on päätös, Sen kansan nimessä ma julistan.
KANSALAINEN. Se päätös on, se päätös on; pois oiti! Maanpakolainen on hän: se on päätös.
COMINIUS. Mua kuulkaa, ystävät ja kansalaiset; -- SICINIUS. Hän tuomittu on. Muut' ei mitään.
COMINIUS. Kuulkaa: Ma konsul' olen ollut: ruumiissani On vihollisten merkit. Maani etu Pyhempi, hellemp', armaampi on mulle Kun henkeni, kuin kalliin vaimon arvo, Kuin hänen kohtuns' sikiö ja omain Mun lanteitteni aarre. -- Siis, jos sanon --
SICINIUS. Kyll' aikehenne tunnemme. No, mitä?
BRUTUS. Ei mitäkään; maanpakolainen on hän Vihollisena kansansa ja maansa: Se päätös on.
KANSALAINEN. Se päätös on, se päätös on.
CORIOLANUS. Katalat koirat, joiden henki haisee Kuin soiden mätä löyhkä, joiden armot Yht' inhat on kuin hautaamatta jääneet Ja ilmaa saastuttavat miesten raadot, Maanpakoon minä teidät ajan! Jääkää, Te horjuvaiset, tänne! Pienin risaus Vavahtamahan pankoon sydämmenne! Vihollistenne sulkatöyhdöt teihin Leyhkätkööt kuolon tuskaa! Valta teillä Ain' olkoon ajaa maasta puoltajanne, Siks että oma tyhmyytenne, jok' ei Käsitä mitään, kunnes äilön tuntee, -- Kosk' yhä riidass' eläen itse ette Te itseänne säästä, -- myypi teidät Katalan kurjiks orjiks kansan käsiin, Mi teidät voitti miekan iskutta! Halveksuin selkäni ma käännän teille Ja Roomalle: on muuallakin mailmaa.
(Coriolanus, Cominius, Menenius, senaattorit ja patriisit menevät.)
AEDIILI. Nyt kansan vihamies on poissa, poissa!
KANSALAINEN. Maanpaossa on vihamies! Heleijaa!
(Kaikki heittelevät ilakoiden lakkejansa ilmaan.)
SICINIUS. Hän portist' ulos viekää, ilkkukaa Te häntä, niinkuin hänkin teitä ilkkui; Häväiskää häntä aika lailla. -- Vahti Kaupungin halki meitä seuratkoon.
KANSALAINEN. Pois tulkaa! Portist' ulos hänet viemme. -- Jaloja tribuuneja kaitkoon taivas!
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus
Roomassa. Kaupungin portin edustalla.
(Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)
CORIOLANUS. Äl' itke nyt! Hyvästi joutuun! -- Peto Tuo monipäinen pois mun puskee -- Äiti, Miss' entinen on uljuutes? Sa sanoit Niin usein: hätä suurin miestä koittaa; Tavallinenkin tavallista kestää; Tyynellä kaikki laivat yhtä hyvät On kulkemaan; mut kohtalon kun iskut Kovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen On jalo taito. Neuvoja sa mulle Ain' annoit, jotka voittamattomaksi Sydämmen saavat, joka niitä seuraa.
VIRGILIA. Oi, taivaan vallat!
CORIOLANUS. Pyydän, vaimo, älä --
VOLUMNIA. Periköön rutto Rooman ammatit, Ja surma kaikki käsityöt!
CORIOLANUS. No, no! Mua lempivät, kun mua tarvitsevat. Miss' intos äiti, jonka hummaamana Sa lausuit että Herkulehen vaimon' Olisit kuusi hänen töistään tehnyt, Näin säästäin mieheltäsi monet hiet? -- Cominius, rohkeutta! Hyvästi! -- Hyvästi, vaimoni ja äitini! Ei hätää mun. -- Menenius, kelpo vanhus, Sun itkus suolaisempaa on kuin nuorten, Se silmäs syö. -- Mun vanha päällikköni, Rautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt Sydäntä paaduttavaa kohtausta; Sano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää Tuhoa välttämätönt' itkeä Kuin nauraa sille. -- Äiti, vaaranihan Sun lohtus ain' on ollut; luota minuun: Vaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme, -- Jok' ympärilleen kauhun luo, ja josta Enemmän puhutaan kuin sitä nähdään, -- Yl' alhaison sun poikas kohoo, taikka Kavalain salajuonten kautta kaatuu.
VOLUMNIA. Mihin aiot, jalo poikani? Cominius Aluksi mukaas ota; suuntas määrää, Äl' antau alttiiks joka sattumalle, Mik' yllättää sua tielläs.
CORIOLANUS. Taivaan vallat!
COMINIUS. Kuukauden sua seuraan; asuntosi Niin valitsemme, että toisistamme Me tiedon saamme; näin, jos aika sallis Sua kotiin kutsua, ei tarvis meidän Hakea yhtä miestä pitkin mailmaa, Ja hyvä tila menettää, jok' ehtyy, Kun poiss' on tarvitsija.
CORIOLANUS. Hyvästi! Sua ikä painaa; sodan herkuist' olet Jo kylläs saanut, naarmuttoman kanssa Kuljeksiakses. Portillen vaan käykää. -- No, tulkaa, armas vaimo, kallis äiti, Ja taatut ystävät! Kun kaukan' olen, Hymyillen tehkää hyvästit. Nyt tulkaa! Niin kauan kuin maan päällä elän, kuulla Minusta saatte; ette toki muuta Kuin mitä ennenkin.
MENENIUS. Tuot' ihanampaa Ei korvin kuulla saa. -- Pois itku! Tulkaa! Käsivarsista ja jaloistani noista Ravistaa vuotta seitsemän jos voisin, Niin, totta Jumal', askel askeleelta Sua seuraisin!
CORIOLANUS. Kätesi mulle! -- Tulkaa!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka. Katu lähellä kaupungin porttia.
(Sicinius, Brutus ja aediili tulevat.)
SICINIUS. Hän poiss' on; hiltykäämme. Kansa kotiin! Masattu aatel' on, jok' ilmeisesti Oli hänen puoltaan.
BRUTUS. Valtamme on nähty; Nöyremmät olkaamme nyt työmme jälkeen Kuin sitä ennen.
SICINIUS. Kotiin kansa! Poiss' on Sen suurin vihollinen, sanokaa, Ja turvattu sen valta.
BRUTUS. Kotiin kansa!
(Aediili menee.)
(Volumnia, Virgilia ja Menenius tulevat.)
Kah, hänen äitinsä!
SICINIUS. Pois täältä!
BRUTUS. Miksi?
SICINIUS. Sanovat häntä hulluks.
BRUTUS. Jatka vaan; He meidät näkivät.
VOLUMNIA. Oo! Parahiksi! Jumalten kaikki ruttovarat teille Lempenne palkitkoot!
MENENIUS. St! Ei niin kovaa.
VOLUMNIA. Jos voisin itkulta, niin kuulisitte, -- Mut, jotain saatte kuulla. -- (Brutolle.) Poistuttenko?
VIRGILIA (Siciniolle.) Te jääkää myös. Jos miehelleni voisin Sanoa samaa!
SICINIUS. Miehevää!
VOLUMNIA. Niin, houkka! Häpeätäkö tuo? -- Kas, tuota houkkaa! Mies eikö isän' ollut? Sinä, kettu. Maanpakoon ajoit sen, mi Rooman puolest Useemman iskun löi, kuin sinä olet Sanoja puhunut.
SICINIUS. Oi, taivaan taatto!
VOLUMNIA. Useemman kelpo iskun, niin, kuin sinä Viisasta sanaa -- kaikki Rooman tähden. -- Haa, kuules! -- Mene vaan! -- Ei, älä mene! -- Oi, että heimos kanssa kahden olis Mun poikan' erämaassa, kelpo miekka Kädessä!
SICINIUS. Mitä sitten?
VIRGILIA. Mitä sitten! Perisi hukka silloin sinun heimos.
VOLUMNIA. Sekasikiöt ja kaikki. -- Kunnon mies. Kuin monta haavaa saitkaan Rooman tähden!
MENENIUS. No, no, no, hiljaa!
SICINIUS. Josp' olisi hän vastakin kuin ennen Palvellut Roomaa, eikä sitomaansa Sidettä itse päästänyt!
BRUTUS. Niin, jospa!
VOLUMNIA. Niin jospa! Rahvast' yllytitte, kollit; Tunnette hänen arvoaan sen verran Kuin minä taivaan salauksia, joita Maan tiedoksi ei suoda.
BRUTUS. Menkäämme!
VOLUMNIA. Niin, menkää, menkää! Oivan työn te teitte. Mut ensin kuulkaa tämä: -- saman verran Kuin Capitoli korkeudessa voittaa Vähimmän Rooman mökin, yhtä paljon Mun poikani, -- tuon vaimon mies, tuon tuossa, -- Min karkoititte, voittaa teidät kaikki.
BRUTUS. Niin, niin, nyt lähdetään.
SICINIUS. Miks olla tässä Tuon mielipuolen härnättävänä?
VOLUMNIA. Rukoukseni mukananne viekää' (Tribuunit menevät.) Oo, jumalten jos ainoana työnä Ois kiroukseni vahvistus! Jos heidät Tapaisin kerran päiväss', että saisin Keventää sydämmeni raskaan taakan!
MENENIUS. Kas, sepä löylytys! ja syystä maarin! Tuletteko te meille iltaiselle?
VOLUMNIA. Viha ruokani on: itseäni syön mä. Ja nälkään kuolen ravinnosta. -- Tulkaa! -- Äl' inise! Valita, niinkuin minä, Vihaisen Junon lailla! Tule pois!
MENENIUS. Hyi, hyi, hyi!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Maantie Rooman ja Antiumin välillä.
(Roomalainen ja volskilainen kohtaavat toinen toisensa.)
ROOMALAINEN. Minä tunnen hyvin teidät, tunnettehan tekin minut. Eikö nimenne ole Adrian?
VOLSKILAINEN. On. Mutta minä en todellakaan muista teitä.
ROOMALAINEN. Olen roomalainen ja palvelen niinkuin tekin Rooman vihollisia. Tunnetteko nyt minut?
VOLSKILAINEN. Nicanor, eikö niin?
ROOMALAINEN. Sama mies.
VOLSKILAINEN. Olitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne teidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on antanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta päivän matkan.
ROOMALAINEN. Roomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja aatelia vastaan.
VOLSKILAINEN. On ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se tekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita on tulisimmillaan.
ROOMALAINEN. Pahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se uudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon ajaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat ottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä sen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana ilmituleen puhkee.
VOLSKILAINEN. Coriolanusko maanpaossa?
ROOMALAINEN. Niin, maanpaossa.
VOLSKILAINEN. Semmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.
ROOMALAINEN. Nyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut sanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on riidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa suurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on synnyinmaassaan maineensa kadottanut.
VOLSKILAINEN. Epäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette toimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.
ROOMALAINEN. Tästä illalliseen kerron teille Roomasta mitä kummallisimpia asioita, jotka kaikki ovat vastustajalle eduksi. Sotajoukkonne on kunnossa, niinkö?
VOLSKILAINEN. On, ja oikein kuninkaallinen sotajoukko. Centurionit miehistöineen ovat pestatut ja majoitetut ja vaikkapa tunnin päästä valmiit lähtöön.
ROOMALAINEN. Hauska kuulla, että ovat valmiit, ja minä kyllä heidät liikkeelle panen, sen takaan. Siis, sydämmellisesti tervetullut! Olen suuresti mielissäni teidän seurastanne.
VOLSKILAINEN. Syöttehän sanan suustani; minullahan se tässä suurin syy on olla mielissäni.
ROOMALAINEN. No hyvä, menkäämme siis yhtenä.
(Menevät)
Neljäs kohtaus.
Antium. Aufidion talon edustalla.
(Coriolanus tulee, halpaan valepukuun puettuna.)
CORIOLANUS. Tää kaunis kaupunki on. -- Antium, minä Sun leskes loin, ja monen noiden sieväin Talojes perijän näin miekkan' eessä Korahtain kaatuvan. Mua älä tunne, Sun vaimos muuten vartain, poikas kivin Mun kuoliaaksi lyövät. (Kansalainen tulee.) Terve!
KANSALAINEN. Terve!
CORIOLANUS. Tuo kuuluisa Aufidius, missä täällä Hän asuvi? Hän Antiumiss' onko?
KANSALAINEN. On. Talossansa tänään aatelilleen Hän pitää pidot.
CORIOLANUS. Missä on se talo?
KANSALAINEN. Tuoss' edessänne.
CORIOLANUS. Kiitos. Hyvästi! (Kansalainen menee.) Oi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas? Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli, Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi, Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess' Eriämättömät, nyt äkkipäätä Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan He syttyvät; -- ja verivainolaiset, Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei Niin munaa maksa, ystäviksi tekee Ja langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan' Ma vihaan ja viholliskaupungille Suon lempeni. -- Nyt sisään! Jos mun tappaa. Niin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa, Niin hänen maataan palvella ma tahdon.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.
(Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)
PALVELIJA. Viiniä, hoi, viiniä! Hyviä edeskäypiä! Luulenpa, että ne vintiöt nukkuvat.
(Menee.)
(Toinen palvelija tulee.)
2 PALVELIJA. Missä on Cotus? Isäntä kutsuu häntä. -- Cotus!
(Menee.)
(Coriolanus tulee.)
CORIOLANUS. On talo soma, ruuan haju hyvä; Vaan min' en näytä kutsuvierahalta.
(Ensimmäinen palvelija palajaa.)
1 PALVELIJA. Mitä tahdotte? Mistä olette? Täällä ei ole teille sijaa. Menkää, tuossa on ovi!
CORIOLANUS. Coriolanona en ansaitse Parempaa tervehdystä.
(Toinen palvelija palajaa.)
2 PALVELIJA. Mistä olette? Missä portinvartijan on silmät, kun päästää sisään tuollaisia veijareita? Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä!
CORIOLANUS. Pois!
1 PALVELIJA. Poisko? Menkää itse pois!
CORIOLANUS. Sin' olet mulle vaivaksi.
2 PALVELIJA. Mikä julkeus! Kylläpä teistä selvä saadaan.
(Kolmas palvelija tulee ja kohtaa ensimmäisen.)
3 PALVELIJA. Mikä mies se tuo on?
1 PALVELIJA. Kummallisin mies, minkä ikänäni olen nähnyt. En saa häntä pois täältä. Kuules, kutsuppa herramme tänne.
3 PALVELIJA. Mitä sinä, mies, täällä teet? Tiehesi oiti!
CORIOLANUS. Mun anna olla; liettänne en tahraa.
3 PALVELIJA. Mikä olette?
CORIOLANUS. Ylimys.
3 PALVELIJA. Ihmeen kurja ylimys!
CORIOLANUS. Niin kyllä, aivan totta.
3 PALVELIJA. Tehkää hyvin, ylimys kurja, ja etsikää toinen olopaikka; täällä ei ole teille sijaa. Menkää tiehenne, olkaa niin hyvä! Kas noin!
CORIOLANUS. Tee työs ja mätä itsees kylmät tähteet.
(Työntää hänet luotansa.)
3 PALVELIJA. Mitä? Etkö mene? -- Mene ja ilmoita herrallemme, mikä kummallinen vieras se täällä on.
2 PALVELIJA. Kyllä menen.
(Menee.)
3 PALVELIJA. Missä asut?
CORIOLANUS. Taivasalla.
3 PALVELIJA. Taivasallako?
CORIOLANUS. Niin.
3 PALVELIJA. Missä siellä?
CORIOLANUS. Varisten ja korppien kaupungissa.
3 PALVELIJA. Varisten ja korppien kaupungissa? -- Mikä aasi! -- Siis asut yhdessä naakkojenkin kanssa?
CORIOLANUS. En; minä en palvele sinun herraasi.
3 PALVELIJA. Mitä? Mitä sinulla on minun herrani kanssa tekemistä?
CORIOLANUS. He, se olisi siivompaa kuin jos olisin tekemisissä vaimosi kanssa. Pois, lörppä! Mene matkaas lautaisines!
(Ajaa hänet piesten ulos.)
(Aufidius ja toinen palvelija tulevat.)
AUFIDIUS. Miss' on se mies?
2 PALVELIJA. Tuossa, herra. Olisin piessyt häntä kuin koiraa, vaan en tahtonut häiritä herroja siellä sisällä.
AUFIDIUS. Mist' olet? Mitä tahdot? Nimesi? Vait olet? Sano mies: mik' on sun nimes?
CORIOLANUS (Heittäen valepuvun yltänsä.) Tullus, Jos viel' et mua tunne, vaikka näet mun. Ja siks et mua aavista, mik' olen, Nimeni ilmoittaa mun täytynee kai.
AUFIDIUS. Mik' on sun nimes?
CORIOLANUS. Pahalta volskilaisten soi se korviin. Ja sinun korvaas vihloo.
AUFIDIUS. Mikä nimes? Näkösi tuim' on, käskevä on katsees, Jalolta näytät laivalta, vaikk onkin Varustees pirstaleina. Mikä nimes?
CORIOLANUS. Rypistä otsaas! Etkö nyt mua tunne?
AUFIDIUS. En tunne sua. Mikä nimesi?
CORIOLANUS. Nimeni Cajus Marcius on, se, joka Kaikille volskilaisille on tehnyt Ja erittäinkin sulle suurta turmaa; Mun liikanimeni Coriolanus Sen todistaa. Työt raskaat, hengen vaarat, Vereni, maani hyväks vuodatetun, Se kiittämätön palkinnut on tuolla Nimellä vaan, jok' yllykkeenä sulle Ja merkkin' on, ett' inhota sun tulee Ja vihata mua. Nimi tää vaan jäi; Muut riisti kansan kateus ja julmuus, Jot' arka aateli ei ehkäissyt, Vaan jätti mun, ja salli noiden orjain Viheltää minut Roomast' ulos. Niin, Tää surkein hätä lietes luo mun toi, Ei toivo -- älä käsitä mua väärin -- Pelastaa henkeäni: surmaa jos, näet, Peljännyt olisin, sua, ennen muita, Olisin karttanut; ei, pelkkä halu Karkoittajaini kanssa tehdä suora Mun luokses tuonut on. Siis, sydän sulla Jos uhkuu kostoa, jos maksaa tahdot Sa omat herjasi, ja synnyinmaasi Parantaa avohaavat, joutuun riennä Ja ota kurjuuteni palvelukseesi Niin sitä käytä, että hyödyks sulle On koston-työni; sairaan maani kanssa Otella tahdon, näet, niin vimmatusti Kuin kaikki hornan henget. Mut jos niin on. Ett' et sa uskalla, ja voitteluun jos Väsynyt olet, -- no niin, kyllästynyt Minäkin olen elämään, ja sulle Nyt kaulan' tarjoon vanhan vihas uhriks; Jos sit' et poikki leikkaa, olet hupsu; Ain' olen vainonnut sua, maasi rinnast Ammeittain olen verta juoksuttanut, Ja elää voin vaan sulle häpeäksi, Jos en sua palvele.