Chapter 4
BRUTUS. Ja säälimättä. Sanokaa, että teille saarnasimme Kuink' alkoi nuorna palvella hän maataan, Kuink' yhä sitä jatkoi; ett' on juurta Hän suurten Marcioiden, samaa, jota Ol' Ancus Marcius, Numan lapsenlapsi Ja suuren Hostilion jälkeläinen; Ja samaa, jota Publius ja Quintus, Jotk' oivaa vettä tänne johtivat. Myös Censorinus, -- siksi nimitetty, Kun kahdest' oli censorina, hänen Es'-isiään on.
SICILIUS. Moisen suurisynnyn, Jok' omillakin töillään ansainnut on Ylevän arvon, teidän suosioonne Me suljimme. Mut miehen nykykäytöst' Entuuteen verraten, te näitte, ett' on Vihollisenne hän, ja pyörrytitte Pikaisen myöntymyksenne.
BRUTUS. Ja että Sen teitte meidän vaatimuksestamme. (Tuot' yhä jauhakaa!) Ja heti kun te Olette koonneet joukkonne, niin tulkaa Pois Capitoliin.
KAIKKI. Kyllä. Melkein kaikki Katuvat suostumustaan.
(Kansalaiset menevät.)
BRUTUS. Menkööt vaan he! Parempi kapinaa nyt uskaltaa Kuin suurempata varmast' odottaa. Luonteensa tapaan heidän kiellostansa Jos raivostuu hän, tuota käyttäkäämme Visusti hyödyksemme.
SICINIUS. Capitoliin! Olkaamme siellä ennen kansan tulvaa; Näin näyttää tää, niinkuin se osaks onkin, Vaan heidän työltään vaikka syy on meidän.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Katu.
(Torventoitauksia. Coriolanus, Menenius, Cominius, Titus Lartius, senaattoreja ja patriiseja tulee.)
CORIOLANUS. Aufidius uudestaan siis sotaan hankkii?
LARTIUS. Niin hankkii; ja se syynä, miks niin joutuun Me rauhan teimme.
CORIOLANUS. Volskilaiset ovat Siis, niinkuin ennen, valmiit, kun vaan sopii, Päällemme karkaamaan.
COMINIUS. Niin väsyneet he Nyt ovat, että tuskin enää näemme Me heidän lippujensa liehuvan.
CORIOLANUS. Aufidion näittekö?
LARTIUS. Hän turvakirjall' Oli luonani; maanmiehiään hän kiros, Kun meille kaupungin niin raukkamaisest' Olivat myyneet; Antiumiin hän palas.
CORIOLANUS. Puhuiko minusta hän?
LARTIUS. Puhui.
CORIOLANUS. Mitä?
LARTIUS. Ett' usein, miekka vasten miekkaa, teidät Hän kohtas; ettei mitään hän niin vihaa Kun teitä; että omansa hän kaikki Pois panttais, korvausta toivomatta, Kun vaan sais teidän voittajanne olla.
CORIOLANUS. Hän Antiumiss' asuu?
LARTIUS. Antiumissa.
CORIOLANUS. Oi, kunpa sinne rientää sais, ja vihan Vihalla kostaa! -- Tervetulleet kotiin! (Sicinius ja Brutus tulevat.) Kas, tuossahan tribuunitkin, nuo kielet Tuon suuren yhteissuun! Heit' ylenkatson; Enemmän vallastaan he pöyhkeilevät. Kuin aatelisto sietää voi.
SICINIUS. Seis!
CORIOLANUS. Mitä?
BRUTUS. Edemmäks ei! Se voisi vaaraks olla.
CORIOLANUS. Mut mistä tämä muutos?
MENENIUS. Mikä on?
COMINIUS. Hänt' aatel' eikö valinnut ja kansa?
BRUTUS. Ei, Cominius.
CORIOLANUS. Siis sain lasten äänet?
1 SENAATTORI. Tribuunit, syrjään! Forumiin on matka.
BRUTUS. Hänehen raivoissaan on kansa.
SICINIUS. Seis, Tai syntyy melske.
CORIOLANUS. Karjanneko tuo on? -- Ja ääniäkö tuolla? Tänään myöntää. Huomenna kieltää. Kuinka teette työnne? Olette suu, miks ette hampait' ohjaa? Te kai sit' ärsytitte?
MENENIUS. Hiljaa, hiljaa!
CORIOLANUS. Tää kauan haudottu on salahanke Tuhoksi aatelin. Nyt moisen kanssa Elä ja kärsi, jok' ei hallit' osaa, Eik' itseänsä hallittavan tahdo.
BRUTUS. Ei salahanke; kansa huutaa teidän Ivanneen sitä, ja kun äsken viljaa Jaettiin ilmaiseksi, suutuitten te Ja kansan puoltajia soimasitte, Sanoen lieruiksi ja ryömijöiksi Ja aateliston vihamiehiks heitä.
CORIOLANUS. No tuttuahan tuo.
BRUTUS. Ei kaikille.
CORIOLANUS. Olette kai siis opettanut heitä?
BRUTUS. Minäkö opettanut?
COMINIUS. Moinen toimi Sopisi teille.
BRUTUS. Niin maar; aina saamme Parantaa jälkiänne.
CORIOLANUS. Miks siis teitte Mun konsuliksi? Kautta pilven tuolla, Paremmaks teit' en pyri; tribuuniks siis Minutkin tehkää.
SICINIUS. Liiaks teiss' on sitä, Jost' yltyy kansa. Määrän päähän jos te Halaatte päästä, nöyremmällä miellä Kyselkää tietä, jolta eksyitte, Ei muuten konsuliksi pyrkimistä, Ei, eikä tribuuniksi.
MENENIUS. Tyyni olkaa.
COMINIUS. Petetty kansaa on. -- Pois! Moinen vilppi Ei sovi Roomallen; ei Coriolanus Ansainnut maineens' ole valtatielle Noin kurjan halpaa loukkauskiveä.
CORIOLANUS. Minulle puhuu viljasta! Sen sanoin. Ja vielä kerran sanon sen.
MENENIUS. Nyt älkää!
I SENAATTORI. Niin, älkää nyt, noin suuttuneena!
CORIOLANUS. Nyt, Niin totta kuin ma elän! -- Suokaa anteeks, Mun aateliset ystäväni! -- Tuo horjuva, likainen lauma tietköön, Mik' olen, kun en liehakoi, ja siinä Kuvansa nähköön. Heitä hemmotellen, Sen sanon, senaatille kasvatamme Kapinan, uhkan lauhaa, jonka itse Me kylvimme ja istutimme, heitä Kun meihin sekoitimme, ylimyksiin, Joilt' ei muu kunto eikä voima puutu, Kuin minkä lahjoitimme kerjureille.
MENENIUS. Jo riittää!
1 SENAATTORI. Kuulkaa, riittää jo!
CORIOLANUS. Vai riittää? Niinkuin ma maani hyväks' veren' annoin, Pelkäämätt ulkovaltaa, samoin kielen' Uuvuksiin asti sanojansa purkaa Rupihin noihin, joita kammoksumme, Vaikk' yhä niiden saastaa etsimme.
BRUTUS. Puhutte kansasta, kuin olisitte Te rankaiseva jumal', ettekä Vain ihminen ja heikko niinkuin muutkin.
SICINIUS. Tuo meidän pitäis saattaa kansan tietoon.
MENENIUS. Mitä, mitä? Hänen vihansako?
CORIOLANUS. Viha? Vaikk' oisin vieno niinkuin kesk'yön uni, Se mielen' olis, kautta Zeun!
SICINIUS. Tuon mielen Alallaan täytyy, niinkuin myrkyn, olla Eik' enään muita myrkyttää.
CORIOLANUS. Vai täytyy! Kas, alvehaltijaa! Tuo röyhkä, kuulkaas, Hän sanoi: »Täytyy»!
COMINIUS. Laitont' on se.
CORIOLANUS. »Täytyy!» Te hyvät, mutta typerät patriisit, Te arvoisat, mut veltot senaattorit, Valita saako hydra käskyläisen, Jok' uhkaa, »täytyy»-sanallaan, ja vaikk' on Tuon epäluoman räikkä vaan ja torvi, Sanoa kehtaa, että ojaks muuttaa Hän virtanne ja itse valtaa uoman? Jos häll' on valta, nöyrtykää, te pöllöt, Jos ei, niin pois tuo vaarallinen suopeus! Jos mieltä teissä on, niin rahvaan narrej' Älkäätte olko; vaan jos ei, niin heille Viereenne tila tehkää. Plebeijejä Te olette, jos he senaattoreit' on; Eik' olekaan he vähempää, jos seos, Kun äänet yhteen pannaan, maistuu heiltä. He virkakuntans' itse valitsevat. Ja siihen miehen, joka tiuskaa: »täytyy», Tuo tomppeli, niin: »täytyy» neuvostolle, Jot' arvokkaampaa Kreikanmaa ei nähnyt. Se konsuleita loukkaa, kautta Zeun, Ja sielun' oihkaa, nähdessänsä, kuinka Kaks voimaa kiistää, toistaan voittamatta, Mut äkin silloin turma väliin tunkee Ja toisen kautta toisen kukistaa.
COMINIUS. No niin, -- nyt Forumiin!
CORIOLANUS. Jos kuka neuvoi Jakamaan lahjaks viljaa varastosta, Niinkuin ol' ennen tapa Kreikassa, --
MENENIUS. No niin, jo riittää!
CORIOLANUS. -- vaikka kansan valta Siell' oli laajempi, -- hän, sanon minä, Kapinan kasvatti ja valtiolle Häviön siitti.
BRUTUS. Voiko kansan äänet Se saada, ken noin puhuu?
CORIOLANUS. Sanon syyni, Jok' arvokkaamp' on teidän ääniänne. He tiesit, ettei palkkaa vilja ollut, Sit' ei he ansainneetkaan. Sotaan heitä Kun vaadittiin, maa henkeään kun poti, Ei portist' ulos menneet: viljalahjaa Ei moinen sotatoimi ansainnut. Sodassa sitten kapinat ja vehkeet (Niiss' uljuutt' oikein näyttivät) ei hyvää Todista heistä. Syytökset, joit' ovat He suotta tehneet senaattia vastaan, Näin auliiseen ei lahjaan aihett' anna. Ja kuinka sulattaa tuo sekamaha Senaatin hyvyyden? Sen työt jo näyttää Mit' on sen kielellä: -- »Me vaadimme sen; Olemme enemmistö; pelvost' aivan He myöntävät.» -- Näin virastomme arvon Alennamme, ja roskakansa sanoo Peloksi huoltamme. Tuo pian murtaa Senaatin aituuksen ja päästää kaarneet Kynimään kotkia. --
MENENIUS. Jo tuoss' on kyllä.
BRUTUS. Niin, yltä kyllä.
CORIOLANUS. Ei, mua kuulkaa vielä: Maan, taivaan, kaiken vannottavan kautta Puheeni vahvistan! -- Tän kaksoisvallan, -- Min toinen osa syyst' on ylväs, toinen Kopeilee syyttä vaan; miss' arvo, jalous, viisaus Ei mitään päättää voi, jos tyhmä rahvas Ei siihen sano niin tai ei, -- sen täytyy Tositarpeet syrjätä ja turhuuksille Avata tie. Jos kumotaan näin järki, Jää järjettömäks kaikki. Siis, ma pyydän, -- Ken teist' on viisas enemmän kuin arka; Ken suosii vankkaa valtiot' enemmän, Kuin muunnoksia kammoo; kelle rakkaamp' On jalo elämä kuin pitkä ikä; Ken ruumiins' antaa tuiman lääkkeen valtaan, Kun henki vaarass' on, -- pois temmatkoon se Tuon monipäisen kielen: makeit' ei se Saa maistella, ne myrkkyä on sille. Häväistyksenne rampaa terveen järjen Ja valtiolt' elin-eheyden riistää; Hyvääkään, mitä sois, ei voi se tehdä, Sit' estää pahuus.
BRUTUS. Kylliks olen kuullut.
SICINIUS. Hän puhunut on niinkuin petturi, Ja petturina vastatkoon hän.
CORIOLANUS. Raukka! Rusentakoon sun herja! -- Kansaa mitä Nuo kaljupäät tribuunit hyödyttävät? Se heitä tottelee ja epää kuulla Ylempää esivaltaa. Kapinassa He valittiin, kun oli väkivalta Eik' oikeus lakina; -- nyt paremp' aik' on, Nyt oikeudeksi tehkää mik' on oikeus, Ja noiden valta kukistakaa maahan!
BRUTUS. Maanpetturi!
SICINIUS. Tuo konsuliksi? Ei!
BRUTUS. Aediilit, hoi! -- Tuo mies on vangittava.
(Aediili tuke.)
SICINIUS. Mene, kansa tuo! -- (Aediili menee.) Sen nimessä nyt itse Maanpetturina sun ja yhteiskunnan Vihollisena vangit.
SENAATTORI. Mua seuraa, Ja työstäs tili tee!
CORIOLANUS. Pois, vanha pukki!
SENAATTORI. Me hänet takaamme.
COMINIUS. Pois kätes, vanhus!
CORIOLANUS. Pois, mätäkontti! Muuten luusi maalle Pudistan vaatteistas!
SICINIUS. Avuksi, miehet!
(Aediili palajaa kumppaneineen, ja joukko kansalaisia mukana.)
MENENIUS. Molemmin puolin siivoutt' enemmän!
SICINIUS. Tuo teiltä tahtoo kaiken vallan riistää.
BRUTUS. Aediilit, kiinni häneen!
KANSALAINEN. Kuolkoon, kuolkoon!
2 SENAATTORI. Aseita tänne, aseit', aseita! (Kaikki hyörivät Coriolanon ympärillä.) Tribuunit, porvarit, patriisit! -- hiljaa! Sicinius, Brutus, Coriolanus, seis!
KANSALAINEN. Vait, vaiti! Hiljaa! Odottakaa! Seis!
MENENIUS. Mitäpä tästä tulee? -- Hengästyn jo; Nyt perii tuho. -- Puhua en voi ma. -- Tribuunit, kansalle, -- vait, Coriolanus! -- Sicinius hyvä, puhu!
SICINIUS. Kuulkaa, kansa!
KANSALAINEN. Tribuuni puhuu! -- Hiljaa! -- Puhu, puhu!
SICINIUS. Vapautenne on menemäisillään: Teilt' ottaa Marcius kaikki tahtoo, Marcius, Jonk' äsken teitte konsuliks.
MENENIUS. Hyi, hyi! Tuo kiihotust' on, eikä sammutusta.
1 SENAATTORI. Näin maata myöten Rooman hävitätte.
SICINIUS. Mit' ompi Rooma muuta kuin sen kansa?
KANSALAINEN. Niin, kansa se on Rooma.
BRUTUS. Yksin mielin Me kansan esivallaks valittiin.
KANSALAINEN. Ja siksi jäättekin.
MENENIUS. Niin, siltä näyttää.
COMINIUS. Näin Rooman hävitätte maata myöten; Perustuksiinsa romahtaa sen katto, Ja kunto, arvo, kaikki soraan peittyy Ja raunioihin.
SICINIUS. Surman ansaitsee hän.
BRUTUS. Nyt joko säilytämme valtamme. Tai menetämme sen. -- Siis julki tuomme, Nimessä kansan, jonka valtamiehiks Olemme valitut, ett' äkkisurman Ansaitsee Marcius.
SICINIUS. Kiinni mieheen! Viekää Tarpeijin töyrälle hän; sieltä syöskää Syvyyteen hän.
BRUTUS. Aediilit, käykää kiinni!
KANSALAINEN. Nyt antau, Marcius, antau!
MENENIUS. Sana kuulkaa; Tribuunit, rukoilen, vaan yksi sana!
AEDIILI. Vait! Hiljaa!
MENENIUS. Miltä näytätte, se olkaa: Isänmaan tosi-ystävät, ja maltill' Edistäkäätte mitä väkivallall' Aloitte parantaa.
BRUTUS. Tuo kylmä haude, Vaikk' auttavan se näyttää, myrkyllist' on Tuliseen tautiin. -- Kiinni vaan, ja viekää Töyrälle hän!
CORIOLANUS. Ei, tässä tahdon kuolla. (Paljastaa miekkansa.) Mun moni teist' on taistelevan nähnyt; Nyt saatte itse koittaa mitä näitte.
MENENIUS. Pois miekka tuo! -- Tribuunit, syrjään käykää!
BRUTUS. Kiinn' ottakaa hän!
MENENIUS. Marciot' auttakaatte, Patriisit, vanhat, nuoret, auttakaa!
KANSALAINEN. Ei, surma hälle, surma hälle!
(Käsikähmässä, joka tästä syntyy, ajetaan tribuunit, aediilit ja kansalaiset tiehensä.)
MENENIUS. Kotiinne nyt, ja joutuun! Kaikki muuten Hukassa on.
2 SENAATTORI. Pois, pois!
COMINIUS. Seis! Yhtä monta On meillä ystävää kuin vihamiestä.
MENENIUS. Tuleeko niiks?
1 SENAATTORI. Ei, herra varjelkoon! Pois kotiis, ystävä, ja meidän anna Parantaa vamma tää.
MENENIUS. Se meiss' on haava: Parantaa ette itseänne voi; Siis menkää!
COMINIUS. Tulkaa, meitä seuratkaa!
CORIOLANUS. Barbaareiks soisin heidät, joita ovat He myöskin, vaikka Rooman penikoita, En roomalaisiksi, joit' eivät ole, Vaikk' ovat Capitolin luona saadut.
MENENIUS. Pois vaan, ja jalo harminne te nielkää; Aik' aikaa kutakin.
CORIOLANUS. Ma nutistaisin Kedolla heitä neljinkymmenin.
MENENIUS. Ja minä pari heidän parhaimmistaan, Niin, vaikkapa nuo heidän tribuuninsa.
COMINIUS. Mut arvaamaton täss' on ylivoima, Ja miehuus hulluutt' on, jos vastustaa se Kukistuvata huonetta. -- Pois tulkaa, Ennenkuin palajaa tuo roskalauma; Tukitun virran lailla nyt se raivoo Ja kaataa mitä nöyräst' ennen kantoi.
MENENIUS. Ma pyydän, menkää. Koitan niitä auttaa Mun vanha älyni heissä, joissa sit' on Niin niukalta. Tää paikattava tilkoill' On kaiken värisillä.
COMINIUS. Pois nyt tulkaa!
(Coriolanus. Cominius ja muita lähtee.)
1 PATRIISI. Pilannut tuo on onnensa.
MENENIUS. Ei luonteet Noin jalot maailmassa menesty. Neptunon kolmihaaraa mairitella Ei vois hän, eikä Zeunkaan ukkosvoimaa. Sydän häll' on suussa: mitä povi tuntee, Tuo ilmi kieli; vihass' unhottaa hän, Ett' on hän koskaan kuolon nimen kuullut. (Melua ulkoa.) Haa, hauska melu!
2 PATRIISI. Oi, jos vuoteessansa He olisivat!
MENENIUS. Vaikka Tiberissä! -- Miks kauniist' ei hän heitä puhutellut, Sen vietävä?
(Brutus ja Sicinius palajavat roistoväen kanssa.)
SICINIUS. Miss' on se kyy, jok' aikoo Hävittää Rooman asukkaat ja itse Kaikk' kaikess' olla?
MENENIUS. Arvoisat tribuunit, --
SICINIUS. Tarpeijin töyrält' alas säälimättä Hän syöstäköön! Ei huolinut hän laista, Siis tutkimatta laki hänet jättää Nyt rahvaan koviin kouriin, joita katsoi Niin halvaks hän.
1 KANSALAINEN. Hän nähdä saa, ett' ovat Tribuunit kansan suu, ja me sen kädet.
KANSALAINEN. Niin kyllä.
MENENIUS. Hyvät herrat, --
SICINIUS. Vaiti!
MENENIUS. »Murhaa» Älkäätte huutako, kun paikallansa On kohtu ajo.
SICINIUS. Mistä syystä pakoon Hänt' autoitte?
MENENIUS. Mua kuulkaa! -- Niinkuin avut, Niin konsulin ma viat myöskin tunnen. --
SICINIUS. Kuin? Konsulin? -- Kenenkä konsulin?
MENENIUS. Coriolanon.
BRUTUS. Hänkö konsuli!
KANSALAINEN. Ei, ei, ei, ei, ei!
MENENIUS. Tribuunit, ja te, rakas kansa, jos te Mun sallitte, niin puhun sanaa pari; Ne teille muut' ei haittaa tuo kuin vähän Vaan ajan hukkaa.
SICINIUS. Puhukaa, mut joutuun. Olemme, nähkääs, päättänehet poistaa Tuon kyisen petturin. Maanpakoon ajo On vaaraks vaan; ja varman surman saamme, Jos tänne jää hän. Siis, hän heti kuolkoon, Se päätös on.
MENENIUS. Jumala varjele, Ett' ylväs Rooma, jonka kiitollisuus Jaloja lapsiansa kohtaan kirjoiss' On itse Zeun, nyt niinkuin julma äiti Söis oman sikiönsä!
SICINIUS. Vamma on hän, Ja pois siis leikattava.
MENENIUS. Jäsen on hän. Jok' on vaan vamman saanut; kuolon tuo se, Jos leikkaat sen, mut auttaa sit' on helppo. Mit' on hän Rooman tehnyt, josta kuolon Hän ansaitsis? Sen viholliset lyönyt! Verensä, jonka vuodatti (sit' useemp' On unssi, vannon sen, kuin mitä hälle Jälelle jäi), hän maalleen soi; jos maa nyt Tän jäännöksenkin vie, niin meihin, jotka Sen teemme ja sen sallimme, se painaa Ikuisen tahranmerkin.
SICINIUS. Mieletöntä!
BRUTUS. Niin, hulluutt aivan! Kun hän maataan lempi. Se häntä kunnioi.
MENENIUS. Kun syöpä tullut On jalkaan, jost' on hyöty meille ollut, Koht' unhotammeko --
BRUTUS. Vait siinä! -- Hänen Kotiinsa murtakaa, pois raastakaa hän, Ett'ei tuo rutto tartunnaistaan pääse Levittämään.
MENENIUS. Yks sana vaan, yks sana! Nopea tiiker'-raivo tuo kun katuu Hätäistä kiirettään, sen liian myöhä Sitoa nilkkoihin on lyijypainot. Lain mukaan menetelkää; muuten syntyy -- Kosk' on hän rakastettu -- puolueita, Ja suuren Rooman tuhoo Rooman miehet.
BRUTUS. Jos niin ois, --
SICINIUS. Mitä siinä rupatatte? Lakia kuinka kuulee hän, sen näimme: Aediiliä löi hän, meitä uhkas. -- Tulkaa!
MENENIUS. Sodassa -- muistakaa -- hän kasvanut on Siit' asti kuin hän miekkaa jaksoi kantaa. Ei sanojaan hän seulo: jauhot, liidet Sekaisin hämmentää hän. Minun suokaa Hänt' etsiä; ma takaan, että saapuu Sovussa laillisesti vastaamaan hän Uhalla hengen.
1 SENAATTORI. Arvoisat tribuunit, Se keino ihmismäinen on; tuo toinen Verinen olis liiaks; eikä tiedä, Mik' olis loppu.
SICINIUS. Arvoisa Menenius, Te olette siis kansan valtuutettu. -- Pois aseet, miehet!
BRUTUS. Kotiin älkää menkö.
SICINIUS. Torilla tavataan. -- Siell' odotamme; Jos Marciot' ette sinne tuo, niin toimeen Panemme alku tuuman.
MENENIUS. Hänet tuon ma. -- (Senaattoreille.) Mukahan käykää! Tulla hänen täytyy, Pahinta muuten tulee.
1 SENAATTORI. Lähtekäämme.
(Menevät.)
Töine kohtaus.
Huone Coriolanon talossa.
(Coriolanus ja muutamia patriiseja tulee.)
CORIOLANUS. Kaikk' ahtakoot he korvihini; teilill' Uhatkoot surmata, tai villihevon Jalkoihin syöstä, tai Tarpeijin töyrään Pinotkoot kymmenittäin kukkuloita, Niin että jyrkkyys silmänkantamaakin Syvempi ois, -- en heitä kohtaan muuta Ma mieltäni.
1 PATRIISI. Sit' ylevämpi teko!
CORIOLANUS. On ihme, ettei minuun tyydy äiti, Jok' aina heitä ryysymekoiks sätti, Retuiksi, joill' on nurkkakauppa työnä, Ja seisominen torill' avopäin, Töllistäin, haukottain ja kummastellen, Jos mies mun kaltaiseni puheeks ottaa Sodan tai rauhan. (Volumnia tulee.) Teistä juuri puhuin. Kesyksi toivotte mun! Luontoniko Mun pitäis kieltää? Paremp' olla julki Se mies, mik' olen.
VOLUMNIA. Poikani! Mun poikani! Olisit toki valtaas pukeunut, Ennenkuin noin sen heitit pois.
CORIOLANUS. Se menköön!
VOLUMNIA. Vähemmälläkin kiihkoll' oisit ollut Se mies, mik' olet; vastustettu olis Vähemmän mieltäs, jos et olis heille Noin julki näyttänyt, mit' olit mieltä, Ennenkuin heiltä vastusvoima uupui.
CORIOLANUS. He kaikki menkööt hirteen!
VOLUMNIA. Vaikka tuleen!
(Menenius ja senaattoreja tulee.)
MENENIUS. Kas niin, olitte tyly, liian tyly; Pois korjaamaan se käykää.
1 SENAATTORI. Muu ei auta: Hajoopi muuten kahtia ja hukkuu Tää hyvä kaupunkimme.
VOLUMNIA. Neuvoon se Mull' yhtä jäykkä sydän on kuin sulla. Mut myöskin aju, joka hyödyks kääntää Vihani puuskat.
MENENIUS. Oikein, jalo rouva! Ennenkuin hän tuon karjan eteen nöyrtyis, -- Jos moist' ei maan ja kansan lääkkeeks vaatis Tää sairas aika, -- yllen' ottaisin ma Sopani, jota kantaa tuskin jaksan.
CORIOLANUS. Mun mitä tulee tehdä?
MENENIUS. Palata Tribuunein luo.
CORIOLANUS. Ja sitten? Mitä sitten?
MENENIUS. Katua mitä puhuit.
CORIOLANUS. Heidän kuullen? Jumalten kuullen sit' en tekis; kuinka Siis heidän kuullen?
VOLUMNIA. Liiaks olet ylväs; Siin' et voi koskaan liian jalo olla. Mut täytymys kun käskee --. Sanoit kerran Ett' ovat helma-ystäviä sodass' Äly ja kunnia; no niin, mut sano, Mik' estää heitä rauhass' yhtymästä?
CORIOLANUS. Pah, joutavia!
MENENIUS. Oiva kysymys!
VOLUMNIA. Jos kunniaks on sodass' olla muuna Kuin mitä olet (hyviin tarkoituksiin Kun tätä juonta käytät), pahempaako, Jos äly rauhassakin, niinkuin sodass', On kunnian ystävä, kosk' yht' on tarpeen Se kummassakin?
CORIOLANUS. Vaan miks tuota?
VOLUMNIA. Siksi Ett' on sun kansalle nyt puhuminen, Ei omaa mieltäs myöten, eikä mitä Sydämmes suo, mut sanoja vaan, joita Tuo sylki suuhun, sekasikiötä, Loruja, jotk' on vieraat sydämmelles. Ja kunniaas se enemmän ei pilaa, Kuin kaupungin jos hyvin puhein voitat. Sen sijaan että onnes altistaisit Ja paljon verta kaupan panisit. -- Jos etuni ja ystäväini vaara Sen vaatis, saattaisin ma teeskennellä, Ja kunniallakin. Nyt vaimos, lapses. Senaatin, aatelin on vaarass' onni; Ja mieluump' on sun noille tomppeleille Rypistää otsaasi, kuin suosiota Suun hymyll' ostaa heiltä ja näin estää Häviö varma.
MENENIUS. Jalo rouva! -- Tule, Puhu kauniisti, ei sillä torjuakses Nykyistä vaaraa, ei, vaan pelastaakses Jo menetetyt.
VOLUMNIA. Poikani, ma pyydän, Lähesty lakki kädessä, ja kaukaa Kuroita sitä näin, ja lähetessäs Katuhun paina polves (näissä toimiss' Elehet puhuvat, ja tyhmän silm' on Viisaampi korvaa), huojuttele päätäs, Ja usein, näin, kurittain korskaa mieltäs, Kumarru niinkuin kypsä silkkiäismarja, Mi koskemist' ei siedä; sano heille, Ett' olet heidän sotilaansa, että Sodassa kasvaneen' et osaa olla, Se myönnä pois, niin nöyrä kuin sun tulis Ja jota armons'-anojilta syystä He vaativat; vaan että heidän mieltään Vast'edes tahdot noudattaa, niin totta Kuin voimas riittää.
MENENIUS. Ihan noin jos puhut, Niin voitat kaikkein sydämmet; kun pyydät, He anteeks antamaan on yhtä valmiit Kuin tyhjää juorumahan.
VOLUMNIA. Neuvoon suostu; Vaikk' arvaan kyll', ett' ennen vihamiestäs Tulehen seuraisit, kuin lehdon varjoss Imartelisit häntä. -- Kah, Cominius!
(Cominius tulee.)
COMINIUS. Turulta tulen; luja puollus teille Nyt tarpeen on, jos tyyneys ei tai pako Pelasta teitä: raivoissaan on kaikki.
MENENIUS. Nyt hyvä sana vaan.
COMINIUS. Niin, jospa siihen Hän taipuis!
VOLUMNIA. Hänen täytyy ja hän tahtoo. -- Niin, etkös? Tahdothan sa? Mene joutuun!
CORIOLANUS. Esiintyäkö paljain päin mun täytyy Ja jalon sydämmeni taakaks panna Näin kurjin kielin valhe? No, ma teen sen! Maatilkku tää jos vaarass' olis vainen, Tää Marcion ruumis vaan, sen tomuks hiertää Ja tuuleen kylvää sais he. -- Forumiin nyt! Panette mulle näyteltävän, jot en Ma koskaan opi.
COMINIUS. Tulkaa, meist' on apu.
VOLUMNIA. Oi, kuule, rakas poikani! Sa sanoit Mun kiitokseni sotilaaks sun tehneen; Nyt kiitokseni tähden osaa näytä, Jok' ompi outo sulle.