Part 9

-- Mutta, sanoi hra Barricini laskien silmälasinsa nenälleen ja antaen paperit prefektille takaisin, onhan Tomaso tuntien eversti vainajan hyväntahtoisuuden, voinut ajatella ... ja niin on hänen täytynyt ajatella ... että eversti peruuttaisi irtisanomista koskevan päätöksensä... Jäihän mylly hänen omaksensa, niin että...

-- Myllyn vuokrasin minä sittemmin hänelle, sanoi Colomba halveksivasti. Isäni oli jo silloin kuollut ja sen vuoksi olin minä pakotettu pitämään huolta talon suojateista.

-- Tomaso on kuitenkin itse tunnustanut kirjoittaneensa tuon kirjeen, sanoi prefekti, sehän on selvää.

-- Selvää on minusta tässä se, keskeytti Orso, että koko tämä juttu on täynnä selittämättömiä hävyttömyyksiä.

-- Vielä täytyy minun vastustaa eräitä noiden herrain väitteitä, sanoi Colomba. Samassa avasi hän kyökin oven ja heti astuivat sieltä saliin Brandolaccio ja teoloogi koiransa Bruscon kanssa. Molemmat ryövärit olivat aseettomia; ainakaan ei heillä sellaisia näkynyt. Patruunavyö heillä tosin oli yllänsä, mutta siihen tavallisesti kuuluva täydennys -- pistooli -- puuttui. Saliin tultuansa ottivat he kunnioittaen lakit päästänsä.

Voitte aavistaa, millaisen vaikutuksen heidän äkillinen ilmestymisensä aikaansai! Kylävouti oli horjahtaa kumoon ja hänen molemmat poikansa asettuivat rohkeina hänen eteensä haparoiden tikaria taskustansa. Prefekti yritti ovelle päin, mutta Orso kiristi Brandolacciota kaulasta ärjäisten:

-- Mitä sinulla on täällä tekemistä, lurjus?

-- Tämä on sala-ansa! huudahti kylävouti koettaen avata oven, jonka Saveria ryövärein käskystä oli vääntänyt lukkoon, kuten myöhemmin saatiin tietää.

-- Hyvä herrasväki, sanoi Brandolaccio, elkää minua peljätkö. En minä ole niin suuri piru, miksi minut on mustattu. Mitään pahoja aikeita ei meillä ole. Palvelijanne, hra prefekti, ... hieman malttia, hra luutnantti, tehän vallan kuristatte minut!...

Me tulimme tänne kutsuttuina todistajina. No, puhu sinä pastori, jolla on kieli paremmassa kantimessa.

-- Hra prefekti, aloitti teoloogi, minulla ei ole ollut kunnia tutustua teihin tätä ennen. Nimeni on Giocanto Castriconi, mutta paremmin tunnetaan minut nimellä: pastori ... kas, te tunnette minut sillä nimellä! Niin, neiti della Rebbia, jota minulla myöskään ei ole ollut kunnia ennen tavata, on pyytänyt minulta tietoja eräästä Tomaso Bianchista, jonka kanssa minä, kolme viikkoa sitten, istuin Bastian vankilassa. Kas tässä, mitä minä hänestä tiedän...

-- Elkää vaivatko itseänne, sanoi prefekti, teidänlaiseltanne mieheltä minä en tahdo mitään tietoja. Hra della Rebbia, toivoakseni ette te ole mitenkään osallinen tähän katalaan salajuoneen. Mutta oletteko myöskin isäntä talossanne? Käskekää siinä tapauksessa avata tämä ovi. Sisarenne saa ehkä vielä vastata oikeudessa suhteistansa ryöväreihin.

-- Hra prefekti, suvaitkaa kuulla, mitä tuolla miehellä on sanottavaa. Te olette täällä jakamassa oikeutta kaikille ja velvollisuutenne on koettaa saada totuutta ilmi. Puhukaa, Giocanto Castriconi.

-- Elkää kuunnelko häntä, huusivat kaikki kolme Barricinia kuorossa.

-- Jos kaikki puhuvat yht'aikaa, sanoi ryöväri hymyillen, niin on mahdoton kuunnella ketään. Niin, vankeudessa oli minulla huonetoverina, vaan ei ystävänä, kysymyksessä oleva Tomaso Bianchi. Hra Orlanduccio kävi usein hänen puheillansa ja...

-- Se ei ole totta, huusivat veljekset yht'aikaa.

-- Kaksi kieltoa on sama kuin myönnytys, huomautti Castriconi kylmästi. Tomasolla oli aina rahaa; hän söi ja joi mitä parhaiten. Minäkin olen aina pitänyt hyvästä ruo'asta (se on pienimpiä vikojani) ja huolimatta vastenmielisyydestäni tuota vintiötä kohtaan, suostuin minä sentään syömään monta päivällistä hänen kanssansa. Kiitollisuudesta ehdotin hänelle, että salaa pakenisimme yhdessä... Eräs hempu ... jota kohtaan olin ollut vähän ystävällisempi ... oli neuvonut minulle keinon siihen... Mutta minä en tahdo epäillyksi saattaa ketään, ymmärrättekö? Tomaso kieltäysikin sanoen olevansa varma asiastansa, koska asianajaja Barricini oli suositellut häntä kaikille tuomareille, ja vakuutti pääsevänsä vankilasta valkeana kuin lumi ja ... vieläpä rahat taskussa. Minä puolestani luulin terveyteni kaipaavan vapaampaa ilmaa. _Dixi_.

-- Kaikki tuon miehen puheet ovat pelkkää valhetta, sanoi Orlanduccio päättävästi. Jos olisimme avonaisella salolla ja pyssy kädessä molemmilla, niin ei tuo lurjus sanojansa toistaisi.

-- Nyt te teette tuhmuuden, huusi Brandolaccio, elkää haastako riitaa pastorin kanssa, Orlanduccio.

-- Sallitteko minun vihdoinkin poistua, hra della Rebhia? kysyi prefekti polkien jalkaa levottomuudesta.

-- Avatkaa ovi, Saveria, huusi Orso, avatkaa ovi tai vie teidät perkele!

-- Silmänräpäys vielä, sanoi Brandolaccio. Meidän on täältä ensin pujahdettava tiehemme ... jonnekin päin. Hra prefekti, kun yhteisten tuttavien luona yhdytään, on tapana myöntää erotessa toisillensa puolen tunnin aselepo...

Prefekti heitti häneen ylenkatseellisen silmäyksen.

-- Palvelijanne, hyvä herrasväki, sanoi Brandolaccio. Joudu, Brusco, jatkoi hän koiraansa puhutellen ja kätensä vaakasuoraan asentoon nostaen, teepäs juhlahyppy hra prefektille!

Koira teki käskyn mukaan, ryövärit poistuivat keittiöön, ottivat siellä aseensa ja pakenivat puutarhan kautta, mutta vasta kun ulkoa kuului heidän kimeä vihellyksensä, avausi salin ovi kuin taikaiskusta.

-- Hra Barricini, sanoi Orso pidätetyllä kiivastuksella, mielestäni olette te tuon kirjeen väärentänyt. Vielä tänään jätän minä yleiselle syyttäjälle syytöskirjeen sekä väärennyksestä että seurustelusta Bianchin kanssa. Mutta ehkä on minun tehtävä vielä kolmaskin kauheampi syytös teitä kohtaan.

-- Ja minä puolestani, sanoi kylävouti, syytän teitä, hra della Rebbia, sala-ansan virittämisestä ja kanssakäymisestä ryövärein kanssa. Sillä välin suvainnee hra prefekti suositella teitä santarmeille.

-- Prefekti tietää tehdä velvollisuutensa, sanoi tämä ankarasti. Hän on pitävä huolen siitä, ett'ei Pietranerassa yleistä turvallisuutta häiritä. Tämän sanon minä teille kaikille.

Kylävouti ja Vincentello olivat jo poistuneet salista ja Orlanduccio seurasi heitä takaperin, kun Orso hänelle kuiskasi:

-- Isänne on ukkorahjus, jonka voin murjoa korvapuustilla. Mutta teidät vaadin minä tilille ... ja veljenne.

Vastaukseksi paljasti Orlanduccio äkkiä tikarinsa ja karkasi hurjana Orson kimppuun; mutta ennenkuin hän ehti käyttää asettansa, tarttui Colomba hänen käsivarteensa ja väänsi sitä voimakkaasti, samalla kun Orso, lyöden nyrkillä häntä kasvoihin, pakotti hänet peräytymään muutamia askelia ja horjahtamaan oven pieltä vastaan. Tikari lensi Orlanduccion kädestä, mutta samalla astui Vincentello sisään ase kädessä, jolloin Colomba tempasi pyssyn nurkasta näyttäen tulijalle, että voitto oli ehdottomasti hänen.

Prefektikin ehätti samassa taistelevien väliin.

-- Näkemiin asti, Ors' Anton', huusi Orlanduccio ja avasi rajusti oven, jonka hän sulki jälkeensä saadakseen aikaa paeta tiehensä.

Orso ja prefekti pysyivät neljännestunnin ajan aivan sanattomina, kumpikin omalla puolellansa salia. Voitonylpeys otsallansa katseli Colomba heitä kumpaakin vuorotellen nojautuneena pyssyyn, joka oli voiton ratkaissut.

-- Oi, mikä maa ja mitkä hurjat tavat, huudahti prefekti nousten rajusti istualta. Te teitte väärin, hra della Rebbia, ja minä vaadin teiltä kunniasananne, ett'ette ryhdy minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin, vaan odotatte siksi, kunnes oikeus on ratkaissut tämän kirotun jutun.

-- Siinä olette oikeassa, hra prefekti, ett'ei minun olisi pitänyt satuttaa kättäni tuohon kurjaan. Mutta kun minä kerran tulin lyöneeksi, niin en myöskään kieltäydy antamasta hänelle sitä hyvitystä, jota hän voi vaatia.

-- Mitä vielä! Ei hän antau kaksintaisteluun kanssanne!... Mutta jos hän murhaa teidät salaa, niin... Ainakin olette te antanut hänelle kyllin aihetta siihen.

-- Mepä osaamme puolustautua, sanoi Colomba.

-- Orlanduccio näyttää minusta uljaalta mieheltä ja minä ennustan parasta hänestä, hra prefekti. Arvelematta paljasti hän tikarinsa, mutta ehkäpä olisin minä tehnyt hänen sijassansa aivan samalla tavoin. Onneksi oli sisarellani lujemmat kädet kuin salonkinaisilla.

-- Mutta te ette saa suostua kaksintaisteluun! Minä kiellän sen, huusi prefekti.

-- Suokaa minun huomauttaa, hra prefekti, ett'en kunnian asioissa hyväksy muuta käskijää kuin omantuntoni.

-- Mutta minäpä vakuutan teille, ett'ei siitä taistelusta tule mitään!

-- Tosin voitte te vangita minut, hra prefekti, jos minä antaun vangittavaksi. Mutta jos sen teette, ette te sillä muuta voi kuin lykätä hieman tuonnemmaksi nyttemmin välttämättömän asian. Olettehan te itse kunnian mies, hra prefekti, ja tiedätte hyvin kyllä, ett'ei tällaista tapausta muuten voi ratkaista.

-- Jos te käytte vangitsemaan veljeäni, sanoi Colomba, niin puoli kylää asettuu hänen puolellensa; ja silloin saamme me nähdä kauniin ottelun.

-- Niin, minä varoitan teitä ennakolta, hra prefekti, ja pyydän teitä uskomaan, ett'en minä turhia kerskaa, sanoi Orso. Minä sanon sen teille jo ennakolta, että jos hra Barricini väärinkäyttää valtaansa kylävoutina ja ryhtyy vangitsemaan minua, niin minä puolustaudun.

-- Tästä päivästä alkaen, sanoi prefekti, on hra Barricini erotettu virastansa ... toistaiseksi. Toivoakseni puhdistaa hän itsensä. Mutta teidän kohtalonne ei ole minulle yhdentekevä, hra della Rebbia. Toistaiseksi en pyydä teiltä muuta kuin että pysytte levollisena, kunnes palajan Cortesta. Minä viivyn poissa ainoastaan kolme päivää. Silloin palaan minä takaisin viskaalin kanssa ja yhdessä selvitämme me sitten täydellisesti tämän surullisen jutun. Mutta lupaatteko te sillä aikaa pysyä rauhallisena?

-- Minä en voi sitä luvata, jos Orlanduccio, kuten luulen, vaatii saada tavata minua.

-- Kuinka? Voitteko te, hra della Rebbia, ranskalaisena upseerina taistella miehen kanssa, jota te epäilette väärennyksestä?

-- Minä olen lyönyt häntä, hra prefekti.

-- Mutta jos olisitte lyönyt jotakin kaleriorjaa ja tämä vaatisi teiltä hyvitystä, niin suostuisitteko te kaksintaisteluun hänen kanssansa? Kas niin, hra Orso! Minä en pyydä teiltä muuta kuin ett'ette te etsi Orlanducciota... Myönnyn näette siihen, että taistelette, jos hän vaatii teidät.

-- Ja sen hän tekee, sitä en epäilekään. Mutta sen minä voin luvata, ett'en tällä välin uusilla korvapuusteilla anna hänelle taistelun aihetta.

-- Mikä kauhea maa! toisteli prefekti itseksensä kävellen edestakaisin pitkillä askelilla. Milloin päässen täältä Ranskaan takaisin!

-- Hra prefekti, sanoi Colomba vienoimmalla äänellänsä, nyt on jo myöhäistä lähteä taipaleelle, ettekö tekisi meille sitä kunniaa että söisitte aamiaista kanssamme?

Prefekti ei voinut olla naurahtamatta.

-- Minä olen viipynyt täällä jo liian kauvan... Tämä voi näyttää jo puolueelliselta... Ja entäs se kirottu perustuskivi?... Ei, kyllä minun täytyy nyt matkaan... Neiti della Rebbia ... mitähän onnettomuuksia te lienettekään valmistanut täksi päiväksi?

-- Ainakin myöntänette sisarestani sen, hra prefekti, että hänen vakaumuksensa ovat syvät. Ja olenpa varma siitä, että te nyt itsekin uskotte ne täysin perustelluiksi.

-- Jääkää hyvästi, sanoi prefekti tehden kädenliikkeellä merkin hänelle. Tahdon ilmoittaa teille rientäväni heti antamaan käskyn santarmieverstille, että hän valvoo kaikkia teidän kävelyretkiänne.

Prefektin mentyä sanoi Colomba:

-- Orso, Korsikassa ette te ole mantereella. Orlanduccio ei ymmärrä teidän kaksintaistelujanne eikä sen kurjan anneta kuolla sankarin lailla.

-- Sinä olet luja nainen, Colomba. Minä olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa siitä, että pelastit minut tikarin iskusta. Salli minun suudella pientä kättäsi. Mutta anna minun hoitaa tämä juttu, siskoseni. Löytyy asioita, joita sinä et ymmärrä. Ja nyt, toimita minulle aamiainen. Chilinan voit kutsua puheilleni niin pian kuin prefekti on lähtenyt taipaleelle. Hän näyttää soveltuvan hyvin toimittamaan hänelle uskottuja asioita. Minä tarvitsen näet kirjeenkantajaa.

Sillä välin kuin Colomba valvoi aamiaisvalmistuksia, meni Orso huoneeseensa ja kirjoitti seuraavan kirjeen:

"Luultavasti on teillä kiire saada tavata minua. Samoin haluan minä yhtymystä teidän kanssanne. Huomen-aamulla klo 6 voisimme yhtyä Acqvavivan laaksossa. Pistoolia minä en ole tottunut käsittelemään; sen vuoksi en sitä asetta teille ehdotakaan. Olen kuullut kiitettävän teitä hyväksi pyssymieheksi; ottakaamme kaksipiippuinen kivääri mukaamme kumpikin. Minä saavun sinne erään tämän kylän miehen kanssa. Jos veljenne seuraa teitä, niin ottakaa sitä paitse toinenkin todistaja ja ilmoittakaa minulle asiasta. Ainoastaan siinä tapauksessa tuon kaksi todistajaa.

Orso Antonio della Rebbia."

Viivyttyänsä tunnin aikaa kylävoudin apulaisen luona ja pistäydyttyänsä vielä Barricinien luona, lähti prefekti jatkamaan matkaansa Corteen ... ainoastaan yhden santarmin seuraamana. Neljännestuntia myöhemmin nouti Chilina yllämainitun kirjeen ja vei sen Orlanduccion omiin käsiin.

Vastausta sieti kotvan odottaa: se saapui vasta illalla. Kirjeen oli allekirjoittanut hra Barricini vanhempi, joka ilmoitti lyhyesti jättävänsä viskaalin haltuun kaikki hänen pojallensa osoitetut uhkauskirjeet. "Varmana omastatunnostani", lisäsi hän lopuksi, "odotan siksi, kunnes tuomio-istuin on antanut päätöksensä teidän panettelujenne johdosta."

Tällä välin saapui Colomban kutsusta viisi, kuusi paimenta vartioimaan della Rebbian linnatornia. Orson hangoittelemisesta huolimatta varustettiin torin puoleiset akkunat n.k. archereilla ja pitkin iltaa sai hän palveluksen tarjouksia kylän miehiltä.

Myöskin teoloogilta saapui kirje, jossa tämä omasta ja Brandolaccion puolesta lupasi tulla avuksi, jos kylävouti aikoi turvautua santarmeihin. Kirje päättyi seuraavalla _post-scriptumilla:_ "Uskaltaisinkohan kysyä teiltä, mitä hra prefekti arveli siitä kasvatuksesta, minkä ystäväni on antanut Brusco-koirallensa? Lukuunottamatta Chilinaa, en tunne toista parempioppista oppilasta, jolla sitä paitse olisi sellaiset luonnonlahjat."

XVI.

Seuraava päivä kului ilman vihamielisyyksiä. Molemmilla tahoilla pysyttiin puolustus-asemassa. Orso ei poistunut talostansa ja suljettuna pysyi Barricinienkin portti koko päivän.

Pietraneran linnoitusväeksi jätetyt viisi santarmia näkyivät kävelevän torilla ja kylän ympäristössä maapoliisin kanssa, joka yksin edusti kylän eli kaupungin sotaväkeä. Voudin apulainen ei riisunut virkavyötä yltänsä; mutta lukuunottamatta n.k. archereja molempien vihamielisten talojen akkunoissa, ei mikään osoittanut sotatilaa. Ainoastaan korsikalainen olisi tehnyt sen huomion, että torilla -- vihreän tammen alla -- nähtiin yksinomattain naisia.

Illallisen aikana näytti Colomba iloisena veljellensä seuraavaa kirjettä miss Nevileltä:

"Rakas neiti Colomba! Mielihyvällä näin veljenne kirjeestä, että vihamielisyytenne ovat päättyneet. Vastaanottakaa minun onnitteluni sen johdosta. Isäni ei viihdy enää Ajacciossa, kun veljenne ei enää ole täällä juttelemassa sodasta ja metsästämässä hänen kanssansa. Me lähdemme tänään matkalle ja aiomme nukkua seuraavan yön sen sukulaisenne luona, jolle meillä on suosituskirje. Ylihuomenna noin klo 11 saavun minä sinne pyytääkseni saada maistaa sitä vuoristolaisbrucciota, jonka te väitätte olevan paljo parempaa kuin kaupunginjuusto on.

Hyvästi, rakas neiti Colomba.

Ystävättärenne Lyydia Nevil."

-- Hän ei siis ole toista kirjettäni saanut, huudahti Orso.

-- Näettehän kirjeen päiväyksestä, että nti Lyydia jo oli matkalla, kun teidän kirjeenne saapui Ajaccioon. Kielsittekö te siis häntä tulemasta?

-- Minä kirjoitin hänelle, että elämme täällä piiritystilassa... Silloin ei mielestäni juuri voi vastaanottaa vieraita.

-- Niin, ne englantilaiset ovat todellakin omituista väkeä. Viimeisenä yönä, minkä vietin hänen kamarissansa, kertoi hän tuntevansa itsensä sangen pettyneeksi, jos hänen täytyy jättää Korsika näkemättä joku kaunis verikosto. Jos tahdotte, Orso, voisimme antaa hänelle näytännön ja esittää hyökkäyksen vihollisen taloa vastaan?

-- Tiedätkös, Colomba, että luonto on nähtävästi erehtynyt tehdessään sinusta naisen. Sinusta olisi tullut mainio sotilas.

-- Ehkä. Kaikissa tapauksissa menen valmistamaan bruccioni.

-- Se on tarpeetonta. Meidän on lähetettävä joku ilmoittamaan heille tilastamme ja pidättämään heitä tulemasta tänne.

-- Vai niin, vai tahtoisitte lähettää sanansaattajan tällaiseen rankkasateeseen, että joku vuorivirta korjaisi sekä viestin että kirjeenne. Voi kuinka minun on sääli ryöväriraukkoja tällaisessa myrskyssä! Onneksi on heillä hyvät _pilonit_.[26] Tiedättekö, mitä meidän on tekeminen, Orso? Jos myrsky taukoo, niin lähtekää huomen-aamulla sangen varhain matkaan ja joutukaa sukulaisemme luo, ennen kuin ystävämme ovat ehtineet lähteä liikkeelle. Se ei käyne teille vaikeaksi, sillä miss Lyydia nousee aina myöhään ylös. Siellä voitte te kertoa heille, mitä täällä on tapahtunut. Ja jos he siitä huolimatta haluavat tulla, niin vastaanotamme me heidät suurimmalla mielihyvällä.

Orso antoi myöntymyksensä tähän ehdotukseen. Hetken perästä sanoi Colomba:

-- Luulitteko ehkä laskeneeni leikkiä, Orso, puhuessani äsken hyökkäyksestä Barricinien taloa vastaan? Tiedättekö, että meikäläisiä on ainakin kaksi yhtä vihollista vastaan. Sen jälkeen kun prefekti erotti kylävoudin virasta ovat melkein kaikki kyläläiset meidän puolellamme. Me voisimme hakata heidät kappaleiksi. Eikä hyökkäys olisikaan vaikea aloittaa. Jos niin tahdotte, menen minä torikaivolle, ivailen heidän naisiansa, he tulevat ulos ... ja kukaties ... kurjia raukkoja kuin ovat ... kukaties ampuvat he minua _archereinsa_ suojasta ... mutta eivät tietysti osaa. Muuta ei tarvita: sodan ovat he silloin alkaneet. Sitä pahempi voitetuille: kuinka voisi temmellyksessä saada selkoa niistä, jotka ovat kolhineet?... Luottakaa siis sisareenne, Orso; lopuksi saapuisivat mustakaavut (lakimiehet), tuhrisivat paljo paperia ja lörpöttelisivät sanomattoman paljo joutavuuksia. Koko juttu raukeisi kuitenkin tyhjiin. Vanha kettu keksisi kyllä keinon näyttää heille tähtiä keskellä päivääkin. Ja ell'ei prefekti vain olisi ehtinyt asettua Vincentellon eteen, niin olisi siinä pian ollut ainakin yksi sellainen.

Kaiken tämän tarinoi Colomba yhtä kylmäverisesti kuin hän hiukkaista ennen oli puhunut bruccion valmistuksesta.

Hämmästyneenä katseli Orso sisartansa pelonalaisella ihailulla.

-- Vieno siskoseni Colomba, sanoi hän nousten pöydästä, pelkäänpä sinun olevan itse paholaisen. Mutta ole huoletta. Ell'en voi toimittaa Barricineja hirteen niin keksinen jonkun muun keinon päästäkseni tarkoitusteni perille. Joko kuuma kuula tai kylmää rautaa![27] Näettehän, ett'en vielä ole unohtanut korsikan kieltä.

-- Niin pian kuin mahdollista olisi parasta, sanoi Colomba huokaisten. Millä hevosella te huomenna lähdette matkalle, Ors' Anton'?

-- Mustalla. Miksi sinä sitä kysyt?

-- Käsken vain antaa sille ohria.

Kun Orso oli mennyt kamariinsa, lähetti Colomba palvelustytön ja vahtipaimenet levolle jääden yksin keittiöön brucciota valmistamaan. Silloin tällöin kuunteli hän ja näytti kärsimättömästi vartovan, että Orso ehtisi nukahtaa. Kun hän vihdoinkin luuli voivansa otaksua hänen nukkuvan, otti hän veitsen, koetti sen terävyyttä, veti suuret kengät pieniin jalkoihinsa ja hiipi kuulumattoman hiljaa puutarhaan.

Muureilla suljettu puutarha liittyi suurehkoon aidattuun hakaan, johon hevoset aina yöksi vietiin; Korsikassa niitä näet aniharvoin pidetään öisin talleissa. Tavallisesti päästetään ne valloillensa kedolle siinä luottamuksessa, että ne itse ymmärtävät hakea elantonsa ja suojansa kylmältä ja sateelta.

Colomba avasi puutarhan portin varsin varovasti, astui hakaan ja kutsui hiljaa vihellellen luoksensa hevoset, joille hän muuten usein toi leipää ja suolaa. Niinpian kuin musta oli saavutettavissa, tarttui hän lujasti sen otsaharjaan ja viilsi veitsellä sen toiseen korvaan. Hevonen teki hirveän hypyn ja pakeni tiehensä päästäen sen kimeän äänen, jonka hevoset kovan kivun sattuessa toisinaan päästävät. Tyytyväisenä palasi Colomba sitten puutarhaan, mutta samassa avasi Orso akkunan huutaen: "ken siellä?" Myöskin kuuli hän veljensä juuri lataavan pyssyänsä. Onneksi oli puutarhan portti vallan varjossa ja osaksi suuren viikunapuun peitossa. Veljensä kamarista näkyvistä valon välkähdyksistä päätti hän tämän olevan puuhassa sytyttää lamppuansa. Hän kiirehti sulkemaan puutarhan portin ja hiipi talolle päin muuria pitkin, niin ett'ei hänen tummaa pukuansa voinut erottaa puistikon tummasta varjosta ja onnistui näin pääsemään takaisin keittiöön hiukan ennen kuin Orso avasi oven.

-- Mitä nyt? kysyi Colomba.

-- Minusta kuulusti kuin olisi puutarhan portti käynyt, sanoi Orso.

-- Mahdotonta. Olisihan koira toki haukahtanut. Mutta menkäämme katsomaan.

Orso teki kierroksen puutarhan ympäri ja huomasi ulkoportin hyvin lukituksi; hieman häveten turhaa hälyytystä, palasi hän takaisin.

-- Hauskaa nähdä, että käytte varovaiseksi, veljeni, sanoi Colomba; varuillansa pitääkin olla teidän asemassanne.

-- Sinähän minut mieleiseksesi muodostat, vastasi Orso. Hyvää yötä!

Jo päivän koettaessa oli Orso valveilla ja valmiina lähtemään. Hänen pukunsa oli sellainen, että se soveltui sekä hienolle miehelle, joka käy vastaanottamaan mielitiettyänsä neitosta, että myöskin verikoston hankkeissa olevalle korsikalaiselle. Vyötäisiltä luontevasti tiukan, sinisen pitkäntakin yllä riippui vyössä vihreästä silkkinauhasta tinattu, rautainen patruunalaatikko, jonka vieressä näkyi sivutaskusta tikarinkahva; kädessä oli hänellä kaunis Manton-kiväärinsä ladattuna.

Sillä aikaa kun hän kiireesti joi kahvinsa, jonka Colomba kaatoi hänelle kuppiin, meni eräs paimen suitsimaan ja satuloimaan ratsua. Orso seurasi sisarensa kanssa hänen jäljessänsä aina hakaan saakka. Paimen olikin saanut hevosen kiinni, mutta pudotti kauhistuksesta sekä suitset että satulan samalla kuin hevonen, muistaen viime yönä saamansa haavan ja peljäten toista korvaansa, peräytyi ta'apäin, hypähti pystyyn, hirnui ja metelöi kuin neljä paholaista.

-- Kas niin, joudu, joudu! kiirehti Orso.

-- Katsokaas, Ors' Anton' ... näettekös tuota, Ors' Anton'! huudahti paimen. Voi, pyhän neitsyen veren nimessä, sitä hävyttömyyttä! j.n.e.

Paimen käytti lukemattoman ja loppumattoman tulvan sadatteluja, joita ei voi kääntää kirjakielelle.

-- No, mitä on tapahtunut? kysyi Colomba. Kaikki kolme lähestyivät hevosta; nähtyänsä toisen korvan halaistuksi ja verta vuotavan pääsi heiltä hämmästyksen ja suuttumuksen huudahdus. Tulee muistaa, että vihollisen hevosen silpominen on samalla kosto, taisteluvaatimus ja uhkaus kuolemalla.

Sellaista tekoa ei sovita muu kuin pyssyn laukaus.

Vaikka Orso, joka oli elänyt niin kauvan mantereella, ei tuntenutkaan niin syvästi tämän ilkityön kataluutta, niin olisi hän ehkä kuitenkin hetipaikalla kostanut sen vihamiehillensä, jos joku barricinilainen tällä hetkellä olisi hänen eteensä ilmestynyt.

-- Voi noita raukkoja ilkimyksiä! tiuskaisi hän. Poloiselle luontokappaleelle he kostavat, kun eivät uskalla katsoa minua silmiin!

-- Mitä me enää vartoisimme, huudahti Colomba rajusti. Silpomalla ratsumme rammoiksi he suorastaan manaavat meitä tappeluun... Emmekö me heille vastaisi? Olettekos te miehiä vai?

-- Kostoa! huusivat paikalle kertyneet paimenet. Taluttakaamme hevosta pitkin kylää ja tehkäämme hyökkäys Barricinin taloa vastaan.

-- Vallan lähellä heidän torniansa on olkikatolla varustettu jyväaitta, sanoi vanha Polo Griffo, silmänräpäyksessä sytytän minä sen tuleen!

Eräs toinen ehdotti, että kyläkirkon kellotapulista noudettaisiin tikapuut sitä varten; kolmas tahtoi, että Barricinin talon ovet lyötäisiin rikki eräällä hirrenpäällä, joka sattui olemaan torilla jotakin rakennustarvetta varten. Keskellä kaikkia näitä hurjia huutoja kuului Colomban ääni kehoittavan uskollisia asemiehiä käymään taloon saadakseen suuren ryypyn anisetteä, ennenkuin kävivät toimeen.