Part 29

Niin hyvin poliisi kuin lakkolaiset olivat sopineet, ettei mitään väkivaltaisuuksia saisi tapahtua; mutta oli kolmas asiasta jännitetty puoli, jolla oli toisenlaiset toiveet ja se oli sanomalehdistö. Ensi päivänsä lakonrikkurina Jurgis päätti aikaisin, ja jonkinmoisessa uhkamielisyyden puuskassa kehotti hän kolmea tovereistaan lähtemään hänen kanssaan ulos tyhjentämään lasin tai pari. Nämä suostuivat tuumaan ja poistuivat tehtaasta Halsted Streetin varrella olevan pääportin kautta, missä useita poliiseja oli vartioimassa ja myöskin muutamia ammattiyhdistyksen lähettiläitä vaanimassa, ketä kävi sisään ja ulos. Jurgis ja hänen toverinsa astuivat etelään päin Halsted Streetiä pitkin ja sivuuttivat juuri hotellikorttelin, kun äkkiä puoli tusinaa miehiä syöksyi kadun poikki heidän luokseen ja alkoi moittia heitä kehnosta käyttäytymisestään työtovereitaan kohtaan. Kun heidän sanojansa ei heidän mielestään kyllin kohteliaasti kuunneltu, rupesivat he uhkailemaan; ja äkkiä tempasi muuan heistä hatun erään Jurgiksen toverin päästä ja nakkasi sen aidan yli. Mies ryntäsi hattunsa perään, ja silloin kajahti yht'äkkiä huuto: "lakonrikkureita!" ja tusina miehiä tuli juosten kapakoista ja porttikäytävistä; Jurgiksen tovereista menetti taas muuan rohkeutensa ja lähti lippasemaan edellisen jälkeen. Jurgis ja neljäs mies pysyivät niin kauvan paikalla, että ennättivät tyydytyksekseen vaihtaa muutamia iskuja vastustajainsa kanssa, jonka jälkeen hekin lähtivät pakoon etsien turvaa aitauksen takana. Tällävälin tuli tietysti poliisikin juosten paikalle, ja kun kansanjoukkoa alkoi kokoutua, tuli enemmän poliiseja, jotka pelkäsivät yleistä meteliä. Jurgis ei tiennyt tästä mitään vaan palasi Teurastamokadulle; ja tultuaan tehtaan pääkonttorin kohdalle näki hän erään äskeisen toverinsa, joka hengästyneenä ja kovin kiihottuneena kertoi alituisesti kasvavalle katuyleisölle, miten hän ja kolme muuta olivat joutuneet ulvovan roistojoukon käsiin, joka oli ollut repiä heidät palasiksi. Jurgis kuunteli kertomusta ivallisesti hymyillen, ja moniaita reippaalta näyttäviä nuoria miehiä seisoi vieressä kuunnellen ja ahkerasti merkiten jotakin taskukirjoihinsa; ja ei täyden kahdenkaan tunnin kuluttua näki hän sanomalehtipoikien ryntäävän katuja pitkin kainaloissa mahtavat kääryt sanomalehtiä, joista pitkän matkan päähän erotti kuuden tuuman korkuisilla, punasilla ja mustilla kirjaimilla painettuja otsakkeita:

/# "VÄKIVALTAISUUKSIA TEURASTAMOISSA! LAKONRIKKUREJA JOUTUNUT RAIVOAVAN KANSANJOUKON KÄSIIN!" #/

Jos hän olisi voinut ostaa kaikki Yhdysvaltain sanomalehdet seuraavana aamuna, olisi hän huomannut että kertomusta hänen oluenjuontimatkastaan luki neljäkymmentä miljoonaa ihmistä ja että se oli antanut aihetta johtaviin kirjoituksiin toiselle puolelle maan vakavista liikelehdistä.

Jurgis tuli näkemään enemmänkin tällaista ajan pitkään. Tätä nykyä oli hänellä vapaus työn päätyttyä joko kulkea rautatiellä kaupunkiin suoraan teurastamosta tai sitte viettää yönsä huoneessa, jossa sänkyjä seisoi toisensa vieressä pitkissä riveissä. Hän valitsi jälkimmäisen ehdon, mutta hänen suureksi ikäväkseen tuli kokonaisia parvia uusia lakonrikkureita läpi koko yön. Kun vain aniharvoja paremmista työmiehistä tuli sellaiseen työhön, muodosti tämän lajin "amerikalaisia sankareita" itse asiassa "kerma" koko kaupungin roskaväestä puhumattakaan neekereistä ja kaikkein kehnoimmista ulkomaalaisista -- kreikkalaisista, rumanialaisista, sisilialaisista ja slovakeista. Heitä oli tänne houkutellut enemmänkin toivo mieluisista tappeluista ja irstailuista kuin korkeista palkoista; ja he häiritsivät yörauhaa kamalasti kirkuen ja hoilaten, eivätkä tavallisesti käyneet ennen nukkumaan, kuin jo aika oli heidän nousta ylös ja alkaa päivän työ.

Seuraavana aamuna, ennenkun Jurgis oli lopettanut aamiaisensa, käski "Pat" Murphy hänen käymään erään tehtaanjohtajan puheille, joka tahtoi ottaa selvää hänen kokemuksistaan teurastamossa. Hänen sydämmensä rupesi rajusti sykkimään, sillä hän arvasi että nyt oli hänen hetkensä tullut -- että hänestä tehtäisiin päällysmies!

Jotkut päällysmiehistä olivat ammattiyhdistyksen jäseniä ja olivat yhtyneet lakkoon muiden kera. Etenkin teurastusosastolla tehtaanomistajat olivat joutuneet enimmän pulaan -- sillä osastolla, jossa miehiä kipeimmin tarvittiin; lihan savustaminen, säilyttäminen ja suolaaminen voitiin kyllä pysäyttää toistaiseksi, mutta tuoretta lihaa täytyi hankkia, sillä muuten joutuisivat hotellit, ravintolat ja yksityiset pulaan, ja silloin voisi "yleinen mielipide" ottaa kerrassaan vaarallisen suunnan.

Tällaista tilaisuutta ei tarjoutuisi enää toista kertaa, ja senvuoksi päätti Jurgis tarttua sitä kiini siivestä. Hänhän tunsi työn perinpohjin ja voi opettaa toisiakin siihen. Mutta jos hän ottaisi toimen vastaan ja hoitaisi sitä esimiestensä tyytyväisyydeksi -- pidettäisiinkö hän sitte edelleen siinä eikä ajettaisi pois, kun lakko oli ohi? Tähän johtaja vastasi, että hän siinä suhteessa voi varmasti luottaa Durhamin yhtiöön -- he aikoivat antaa ammattiyhdistyksille läksytyksen ja samaten niille päällysmiehille, jotka olivat niihin liittyneet. Jurgis saisi viisi dollaria päivässä niin kauvan kun lakkoa kesti ja viisikolmatta dollaria viikossa sen loputtua.

Ystävämme sai siis pukeutua päällysmiehen pukuun, ja hän antautui kaikella hartaudellaan työhönsä. Alhaalla teurastamossa tarjoutui todella omituinen näky -- joukko typeriä neekerejä ja ulkomaalaisia, jotka eivät käsittäneet sanaakaan hänen puheestaan; joukossa kalpeita kirjanpitäjiä sisäänpainunein rinnoin ja puolittain tajuttomina troopillisesta kuumuudesta ja tuoreen veren äitelästä hajusta, ja kaikki työskennellen viimeisistä voimistaan teurastaessaan ja palotellessaan paria tusinaa teuraseläintä -- ja kaikki tämä paikalla, missä vuorokausi sitten vanha harjautunut väki oli ihmeellisen taitavasti ja joutuisasti "valmistanut" neljäsataa eläinruumista tunnissa!

Neekerit ja satamista peräisin olevat "jätkät" eivät kernaasti tehneet työtä, ja tavantakaa näki muutamien vetäytyvän syrjään lepäämään. Parin päivän perästä oli Durham ja K:i panettanut seiniin sähkölöyhyttimiä viillyttämään ilmaa huoneissa, asettelipa seinävierille sohviakin työmiesten leposijoiksi; mutta tällävälin voivat nämä kätkeytyä jonnekin varjoisiin loukkoihin ja vedellä makeita unia; ja kun kellään ei ollut mitään määrättyä työpaikkaa, voi siten kulua tuntikausia, ennenkun heidän päällysmiehensä ennättivät kaivata heitä. Mitä kirjanpitäjäpoloisiin tulee, niin tekivät he parhaansa pelkästä säikähdyksestä; sillä kolmekymmentä heistä oli ensimmäisenä aamuna saanut "potkun", kun olivat kieltäytyneet työskentelemästä teurastamossa -- puhumattakaan koko joukosta naisapulaisia ja koneellakirjoittajattaria, jotka eivät olleet tahtoneet toimia tarjoilijattarina.

Sellaiseen työvoimaan tuli Jurgiksen nyt istuttaa taitoa ja vauhtia. Hän teki parastaan, lenteli edestakasin, asetti heitä riviin ja näytti heille kaikki temput ja liikkeet; hän ei ollut tähän asti ikänään antanut käskyjä, mutta sen sijaan kyllä saanut sitä enemmän, niin että hän tiesi miten johdon piti käydä, ja niinpä hän pian tulikin vauhtiin ja ärjyi ja komenteli kuin mikäkin kenraali. Hänellä ei kuitenkaan ollut kaikkein taipuvaisimpia oppilaita. "Kuullapa, massa", voi kuulla jonkun jättimäisen neekerin inttävän vastaan, "jollei massa tykkää miten minä työskennellä, niin massa panna toinen mies minun sijaan." Ja sitte kokoutuivat tavallisesti kaikki samallaiset lurjukset yhteen ja mutisivat uhkauksia. Ensimmäisen aterian jälkeen olivat kaikki teräsveitset tipotiessään, ja nyt kävi jokainen neekeri teräväksi hiottu veitsi saapasvarressa.

Jurgis piankin huomasi, ettei sellaiseen sekamelskaan voinut saada minkäänlaista järjestystä, ja hän rupesi ottamaan asian siltä kannalta kuin se todellisuudessa oli -- hänen ei kannattanut huutaa ääntään käheäksi aivan turhan tautta. Jos nahkoja ja suolia leikeltiin rikki, niin että ne kävivät vallan arvottomiksi, ei ollut mahdollista keksiä syyllistä joukosta; ja jos joku katosi ja unohti tulla takasin, ei kannattanut ruveta häntä etsiskelemään, sillä sillävälin olisivat kaikki muutkin puittaneet tiehensä. _Kaikki_ kävi päinsä lakon aikana, ja tehtaanomistajat maksoivat! Ennen pitkää Jurgis huomasi, että tottumus lepäämään oli antanut jollekin nerokkaalle sielulle sen aatteen, että tällä tavoin voi työskennellä useammassa kuin yhdessä paikassa ja ansaita enemmän kuin viisi dollaria päivässä. Kun Jurgis kerran näki erään miehen koettavan tätä keinoa, tahtoi hän siinä silmänräpäyksessä antaa hänelle "potkun", mutta mies pujotti viekkaasti silmiään räpyttäen hänen käteensä kymmendollarisen -- ja hän otti sen vastaan. Piankin tuli tällainen menettely tietysti yhä yleisemmäksi, ja Jurgis ansaitsi siitä sievät sivutulot.

Näin hankalain olosuhteiden vallitessa voivat tehtaanomistajat pitää itseään onnellisina, jos saatiin edes se nautakarja teurastetuksi, joka oli vahingoittunut matkalla, ja ne siat, joissa huomattiin sairaudenoireita. Sattui usein pari kolme päivää kestäneen matkan jälkeen lämpimässä ilmassa ja ilman vedensaantia, että sika sai koleeran ja kuoli; ja silloin hyökkäsivät toiset elukat sen kimppuun, ennenkun hengenkipinä siitä edes oli ennättänyt sammuakaan, sillä seurauksella että siitä matkan perillä oli vain luut jälellä. Jollei kaikki sikoja samassa vaunussa heti teurastettu, menehtyivät ne kaikki tähän hirvittävään tautiin, eivätkä ne silloin enää kelvanneet muuhun kuin ihrakeittiöön. Sama oli nautakarjan laita, kun se oli vahingoittunut tai kuolemaisillaan taikka hyppeli ympärinsä, taittuneet kylkiluut pistäen kupeilta lihan läpi esiin -- sekin täytyi heti teurastaa, vaikka välikauppiasten ja ostajain ja päällysmiesten olisi pitänytkin riisua takkinsa ja auttaa niitä nylkemään. Ja tällä aikaa kokoilivat tehtaanisäntien asiamiehet kaikkialla etelävaltioiden maaseutupiireissä neekerijoukkoja, lupaillen näille viisi dollaria päivässä ja vapaan ylläpidon, mutta he varoivat tarkoin ilmaisemasta, että nyt vallitsi lakko. Jo oli vaununlastittain niitä tulossa, ne ajoivat erityisen taksan mukaan, ja kaikki muu rautatieliikenne sai keskeytyä niiden takia. Monet kaupungit ja valtiot käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen tyhjentääkseen vankiloitaan ja ojennuslaitoksiaan liiasta väestä -- Detroitissa esim. olivat viranomaiset taipuvaiset vapauttamaan kaikki vankinsa sillä ehdolla, että nämä laputtaisivat kaupungista tiehensä vuorokauden kuluessa, ja teurastamoiden asiamiehet vaanivat oikeushuoneustoissa ja pitivät silmällä, etteivät sellaiset pääsisi pujahtamaan harhateille. Ja kaiken aikaa kulettivat kokonaiset junat kaikenlaisia tarpeita näin kokoonhaalittujen työmiesten mukavuudeksi, whiskyä ja olutta unohtamatta, jotta he eivät joutuisi kiusaukseen karata tehtaista. Cincinnatissa pestattiin kolmekymmentä nuorta tyttöä "panemaan hedelmiä astioihin"; ja kun nämä tulivat perille, määrättiin heidät panemaan lihaa säilykerasioihin, ja heille varustettiin makuusijat isoon käytävään, jota myöten miesten oli kulkeminen. Sitämukaa kuin tulokasparvia saapui päivin ja öin poliisivoiman suojelemina, ahdettiin ne kylmillään oleviin työhuoneisiin, varastohuoneisiin ja vaunukatoksiin, niin tiheään sullottuina että makuusijat koskettivat toisiaan. Eräissä paikoin käytettiin makuusuojia vielä ruokailuhuoneiksikin, ja öisin saivat miehet usein asettaa sänkynsä pöydille ollakseen turvassa lukemattomilta rottaparvilta.

Mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta ei tehtaanomistajilla ollut mitään syytä tyytyväisyyteen. Yhdeksänkymmentä prosenttia työväestä oli mennyt pois; ja heidän täytyi piakkoin hankkia itselleen aivan uusi työväestö -- lihanhintojen noustessa kolmellakymmenellä prosentilla ja yleisön äänekkäästi vaatiessa sovittelemista. He tarjoutuivat jättämään asian sovinto-oikeuden ratkaistavaksi, ja kymmenen päivän perästä hyväksyivät ammattiyhdistykset ehdotuksen ja lakko ratkaistiin hyvällä. Sovittiin että kaikki vanhat työmiehet otettaisiin takasin viidenviidettä päivän kuluessa ja ettei "mitään poikkeusta tehtäisi niiden suhteen, jotka kuuluivat ammattiyhdistyksiin".

Tämä oli levoton aika Jurgikselle. Jos vanhat työmiehet otettaisiin "poikkeuksetta" takasin, menettäisi hän nykyisen paikkansa. Hän ryntäsi tehtaanjohtajan puheille, joka hymähti karsaasti ja käski hänen odottamaan. Durhamin lakonrikkureista vain aniharvat jättivät paikkansa.

Oliko tämä "ratkaisu" kavala temppu tehtaanomistajien puolelta ajan voittamiseksi, tahi tahtoivatko he samalla kertaa tehdä lakosta lopun ja iskeä surmaniskun ammattiyhdistyksille tällä menettelyllään, sitä on vaikea sanoa; mutta samana iltana lähetettiin Durham ja K:in pääkonttorista maan kaikkiin suuriin lihatehdaskeskuksiin sähkösanomia, jotka sisälsivät seuraavaa: "Elkää ottako keitään ammattiyhdistysten johtajia!" Ja seuraavana aamuna kokoutui kaksikymmentätuhatta työmiestä Durhamin tehtaitten porteille ruokavasut ja työvaatteet käsivarrella; Jurgis seisoi lähellä saman sikateurastamon porttia, jossa hän oli työskennellyt ennen lakkoa, ja näki mahtavan joukon kärsimättömiä miehiä odottelemassa nelisenkymmentä poliisia vartioina; ja sitte hän näki ylijohtajan tulevan ulos ja kulkevan pitkin riviä ja valitsevan miehen toisensa jälkeen, ketkä hänelle parhaiten soveltuivat. Yksi toisensa jälkeen sai tulla tehtaaseen, mutta oli muutamia miehiä rivin päässä, joita ei koskaan puhuteltu -- ja nämät huomattiin olevan ammattiyhdistysten johtajia ja luottamusmiehiä, joiden Jurgis oli kuullut pitävän puheita kokouksissa. Joka kerta kun sellainen sivuutettiin, syntyi tietystikin yhä äänekkäämpää mutinaa ja katseet kävivät yhä uhkaavammiksi. Sieltäpäin missä teurastamotyömiehet odottelivat vuoroaan kuuli Jurgis huutoja ja näki levottomasti liikehtivän kansanjoukon, jonkavuoksi hän kiirehti sinne. Muuan jättimäinen teurastaja, joka oli puheenjohtaja ammattiyhdistysten suuressa neuvostossa, oli tullut viidesti sivuutetuksi, ja toiset kuohuivat raivosta; he olivat valinneet kolmimiehisen lähetystön puhumaan ylijohtajan kanssa, ja nämä olivat kolmasti yrittäneet päästä hänen puheilleen, mutta olivat joka kerta karkotetut takasin poliisien heiluttaessa pamppujaan. Nyt syntyi sanomaton meteli ja karjunta, kunnes ylijohtajan viimein oli pakko näyttäytyä. "Me tulemme kaikki yhdellä kertaa työhön, taikka sitte ei yksikään meistä!" huusivat sadat äänet yhtä haavaa. Johtaja puolestaan pui nyrkkiä heille ja huusi: "Te lähditte täältä kuten parvi elukoita, ja kuten elukat te palaatte takasin!"

Silloin hyppäsi jättimäinen teurastaja-puheenjohtaja äkkiä ylös muutamalle kiviröykkiölle ja karjasi: "Kaikki on lopussa, pojat, me lähdemme jälleen tiehemme!" Ja siten julistivat teurastamotyömiehet uuden lakon heti paikalla; he kokosivat toverinsa toisista osastoista, joissa samallaista menettelyä oli harjotettu, jonka jälkeen kaikki marssivat tiehensä Teurastamokatua pitkin, joka oli täynnä rajuilla eläköönhuudoilla tervehtiviä työmiehiä. Miehet, jotka jo olivat menneet työhönsä teurastamoissa, heittivät työkalut käsistään ja liittyivät heihin; jotkut nelistivät edestakasin hevosten selässä ja julistivat uutista, ja puolen tunnin jälkeen oli koko Packingtown jälleen lakossa ja kaikkien sydämmet kiehuivat raivosta.

Packingtowniin tuli vallan toisellainen henki tämän jälkeen -- koko kaupunginosa oli kuin kuohuva intohimojen kattila, ja ken "lakonrikkureista" uskalsi pistäytyä kadulle, sai pahanpäiväisesti selkäänsä. Pari kolme sellaista tapausta sattui joka päivä, ja selonteoissaan niistä työnsivät sanomalehdet kaiken syyn ammattiyhdistyksien niskoille. Ja kuitenkin oli tapahtunut kymmenen vuotta aikasemmin, jolloin Packingtownissa ei vielä lainkaan ollut ammattiyhdistyksiä, että erään lakon puhjetessa oli saatu paikalle kutsua kokonainen sotaväkiosasto ja oikea tappelu oli syntynyt tämän ja lakkolaisten välillä yöllä muutaman tavarajunan liekkien valossa, joka oli pistetty tuleen. Packingtown oli aina levottomuuksien ahjo; "Whiskynurkassa", jossa oli sadottain krouveja, tapeltiin alituiseen, pahimmin lämpimänä vuodenaikana. Ja jos joku olisi ottanut vaivakseen tutkia poliisin pöytäkirjoja, olisi hän huomannut tänä kesänä olleen vähemmän metelejä kuin milloinkaan ennen -- ja kuitenkin oli kaksikymmentätuhatta ihmistä työttöminä ja ilman muuta tehtävää kuin kävellä päiväkaudet ympäriinsä ja hautoa mielessään katkeria kokemuksiaan. Eipä kenkään osannut kertoa niistä ponnistuksista ja taisteluista, joita ammattiyhdistyksen johtavat miehet saivat kestää pitäessään tätä suunnatonta joukkoa kurissa, pidättäessään lakkolaisia ryöstämästä ja polttamasta, elähyttäessään, tukiessaan ja johdattaessaan sataatuhatta ihmistä yli kymmenestä eri kansallisuudesta, kuuden viikon nälän, epätoivon ja pettymyksen aikana.

Tällävälin olivat tehtaan omistajat lopullisesti päättäneet hankkia itselleen vallan uusia työvoimia. Muutamia tuhansia lakonrikkureita vietiin joka yö tehtaisiin ja jaettiin eri osastoihin -- teurastajia, myyjiä ja teurastamoiden vähittäismyyntipaikkain johtajia sekä joitakuita harvoja ammattiyhdistysten jäseniä, jotka olivat karanneet muista kaupungeista, mutta verrattomasti suurimpana osana näistä uusista työvoimista olivat Etelän puuvilla-alueista tuotetut "verekset" neekerit, joita ajettiin teurastamoihin kuin nautakarjaa. Oli tosin olemassa laki, joka kielsi rakennuksia käyttämästä asuinhuoneiksi, jollei erityistä lupaa oltu hankittu ja niitä varustettu kunnollisilla akkunoilla, porraskäytävillä, ja pelastustarpeilla valkean vaaran varalta; mutta täällä oli "maalaushuoneeseen", jonne pääsi vain umpinaista, kapeaa solaa pitkin ja jossa oli vain yksi ovi eikä ainoatakaan akkunaa, sullottu sata miestä, jotka makasivat patjoilla lattialla aivan kylki kylessä. Jonesin "sikatalon" kolmannessa kerroksessa oli yhdellä ainoalla akkunalla varustettu varastohuone, ja sinne oli ahdettu seitsemänsataa miestä, jotka makasivat yönsä rautasänkyjen pelkillä jousilla, ja päivällä niitä käytti yhtä suuri joukko yötyöntekijöitä. Ja kun sanomalehdet nostivat suuren hälinän näistä epäkohdista, oli seurauksena virallinen tutkimus, joka pakotti kaupungin pormestarin käskemään että lain määräyksiä oli noudatettava -- ja tehtaanomistajat puolestaan saivat erään tuomarin julistamaan "lain selityksen", jonka mukaan pormestarilla ei ollut oikeutta antaa sellaisia käskyjä!

Juuri tähän aikaan voi pormestari kerskailla hävittäneensä kaikki peliluolat ja kilpapainiskelut kaupungista, mutta nyt oli joukko ammattipelureja yhtynyt liittoon nylkeäkseen lakonrikkureita; ja minä yönä tahansa voi Brownin tehtaan ulkopuolella nähdä rotevien neekerien, vyötäisiin asti alastomina kolkuttelevan toistensa kalloja peliriitojen vuoksi, sillävälin kun heidän ympärillään tungeksi ulvova ihmisjoukko, miehiä ja naisia -- nuoria valkosia maalaistyttöjä kihisi neekerien keskellä, joilla kaikilla oli veitset saapasvarsissaan, ja kokonaisia rivejä kiharaisia villapäitä kurkisti ulos jokaisesta akkunasta läheisissä tehdasrakennuksissa. Näiden mustain miesten esi-isät olivat olleet Afrikan villejä; ja sittemmin olivat he eläneet täällä orjuudessa tahi väkisin pidätetyt syrjässä ihmisoikeuksista sellaisissa yhteiskunnissa, joita hallittiin orjuusajan traditsionien mukaan. Nyt he olivat ensi kertaa vapaita -- vapaita tyydyttämään kaikkia himojaan, vapaita turmelemaan itsensä. Heidät oli tuotu rikkomaan lakkoa; ja kun se oli lopussa, vietäisiin heidät jälleen pois, eivätkä heidän nykyiset isäntänsä enää koskaan näkisi heitä; ja senvuoksi kuletettiin vaununlastittain whiskya ja naisia tehtaisiin ja myytiin heille, niin että teurastamoissa näytti siltä kuin kaikki hornan riihottomat henget olisivat päässeet valloilleen. Jok'ikinen yö vaihdettiin siellä puukoniskuja ja revolverinlaukauksia; ja väitettiinpä tehtailijain hankkineen itselleen rajattoman valtuuden kulettaa ruumiita pois kaupungista tarvitsematta niiden tautta vaivata viranomaisia. He majoittivat miehiä ja naisia samoille lattioille, ja yön tullen alkoi tehtaissa mässäyksiä ja irstailuja, joiden vertaisia ei Amerikassa koskaan ennen oltu nähty. Ja kun nämä naiset kuuluivat Chikagon porttoloiden "kermaan" ja miehet olivat enimmäkseen kaikesta tietämättömiä maalais-neekerejä, alkoi pian sanomattomia tauteja vahvasti levitä -- ja tämä kaikki tapahtui paikassa, missä valmistettiin ravintoaineita sivistyneen maailman kaikille tahoille!

"Yhdistyneet teurastamot" eivät olleet koskaan olleet mikään hauska paikka; mutta nyt ne eivät ainoastaan olleet maailman suurimpia teurastushuoneita, vaan myöskin leiri 15-20,000:ntiselle ihmiskarjalle. Ja koko päivän mittaan lankesivat auringon hehkuvat säteet tälle neliöpenikulman laajuiselle alalle, joka oli täynnä inhottavaisuuksia; kymmeniätuhansia päitä käsittäville karjalaumoille, jotka olivat sullotut ahtaisiin, myrkyllisiä höyryjä ja lemuja henkiviin aitauksiin; paljaille, polttavan kuumille rautatienkiskoille ja noihin suunnattomiin lihatehtaisiin, joiden loukeromaisiin käytäviin ei milloinkaan päässyt ainoatakaan raitista tuulahdusta ilmaa viillyttämään. Siellä ei ollut ainoastaan kokonaisia virtoja lämmintä verta ja vaununlastillisia vielä höyryävää lihaa, ihransulatuskattiloita ja suovankeittolaitoksia, liimatehtaita ja lanta-altaita, joista lähti löyhkä sellainen kuin hornan uumenista -- siellä oli vielä kokonaisia tonneja roskaa ja siivottomuutta, joka märkäni auringonhelteessä, ja kuivamaan pantuja työmiesten likaisia paitoja, ruokasaleja täynnä epäilyttäviä ravintoaineita, pilvittäin mustia lantakärpäsiä ja avoimia lokaviemärejä -- kynä ei kykene kuvaamaan kaikkia näiden tuhansien erilaisten löyhkien suloista symponiaa!

Ja entä illalla sitten, kun nämä ihmislaumat virtasivat ulos kaduille huvittelemaan -- tappelemaan, pelaamaan, juomaan ja irstailemaan, laulaen, soittaen banjoa ja tanssien! He työskentelivät tehtaissa viikon kaikki seitsemän päivää, ja heillä oli kilpapainiskelunsa, kukkotappelunsa ja uhkapelinsä sunnuntai-illoin; mutta silloin voi matkan päässä näistä paikoista nähdä nuotion palavan ja sen ääressä vanhan, harmaatukkaisen neekerivaimon, laihan ja kuvattoman kuin noita-akka, joka hurjasti liehuvin hiussuortuvin ja salamoivin silmin huusi puolittain laulavalla äänellä helvetin tulesta ja "karitsan verestä", ja miehiä ja naisia piehtaroivan maassa, vääntelehtien ja vaikeroiden kauhun ja omantunnontuskien valtaamina.

Sellaisia olivat teurastamot lakon aikana; ja sillävälin odottelivat ammattiyhdistykset asiain kehitystä äänettömän epätoivon vallassa ollen, ja koko maa huusi nälkäisen lapsen tavoin ruokaa -- mutta tehtaanomistajat kulkivat karsain katsein tietään. Jok'ikinen päivä he hankkivat uutta työväkeä ja voivat senvuoksi ottaa jäykemmän ryhdin vanhoja työmiehiään kohtaan -- voivat panna nämä kappaletyöhön ja erottaa heidät, jollei työ sujunut heiltä kylliksi nopeaan. Jurgis oli heidän välimiehiään tässä keinottelussa, ja hän voi tuntea muutoksen tapahtuvan päivä päivältä aivan kuin valtavassa koneessa, joka alkaa hitaasti liikkua. Hän oli jo tottunut komentamiseen; ja seurauksena tukahuttavasta kuumuudesta ja löyhkästä sekä siitäkin seikasta, että hän tiesi olevansa lakonrikkuri ja halveksi itseänsä sentähden, oli se että hän rupesi juomaan ja osottamaan hirvittävän huonoa tuulta -- hän kirosi ja vannoi alaisilleen miehille ja ajoi heitä työhön, kunnes he kaatuivat maahan pelkästä väsymyksestä.

Sitten tapahtui eräänä elokuunpäivänä myöhään illalla, että ylijohtaja syöksähti sisään ja huusi Jurgikselle ja hänen työkunnalleen, että nämä lakkaisivat työstä ja tulisivat ulos. He seurasivat häntä eräälle paikalle tehtaan ulkopuolella, jossa väkijoukon keskellä odotteli useita kahdella hevosella valjastettuja rattaita ja kolmet päivystysvaunut täynnä poliiseja. Jurgis ja hänen miehensä hyppäsivät rattaille, ja jono lähti liikkeelle mitä huiminta kyytiä. Muutamia sonneja oli äsken murtautunut irti aitauksestaan, ja lakkolaiset olivat saaneet vihiä niistä, joten tuima kahakka oli odotettavissa.