Part 28

Vähän aikaa tämän jälkeen Jurgis, joka oli väsynyt rikoksellisen elämän moniin kirjaviin vaiheisiin ja vastuksiin, arveli paraaksi ruveta "valtiolliseksi" mieheksi. Juuri tähän aikaan oli poliisivallan ja rikoksellisten keskinäinen liitto tullut paljastetuksi ja herättänyt julkista paheksumista ja mieltenkuohua. Sillä rikollisten maailmassa oli suurilla liikemiehilläkin hiukan suoranaista osaa -- oma "haaraosastonsa", kuten tuota poliisin suojelemaa turmiollista toimintaa kutsuttiin. Eräänä yönä sattui että Jack Duane, juuri koettaessaan murtautua erään kauppaliikkeen rahakaappiin, joutui yövartijan käsiin ja jätettiin poliisin huostaan; mutta konstaapeli, joka tunsi hänet hyvin, päästi omalla vastuullaan hänet karkuun. Siitä syntyi sanomalehdissä sellainen huuto, että Duanea piti ruveta kaikin voimin takaa-ajamaan, ja hänen vain töin tuskin onnistui paeta kaupungista.

Ja juuri saman hämmingin aikana tuli Jurgis tutuksi erään Harper nimisen miehen kanssa, jonka hän tunsi Brownin tehtaan yövartijaksi -- samaksi henkilöksi, joka oli tehnyt hänestä Yhdysvaltain kansalaisen ensi vuonna hänen teurastamoihin tulonsa jälkeen. Tämä oli hyvin huvitettu yhteensattumisesta, mutta ei enää tuntenut Jurgista -- hänellä oli aikoinaan ollut tekemistä niin monen "kukkopojan" kanssa, kuten hän sanoi. Hän istui eräässä tanssihuoneustossa Jurgiksen ja Halloranin kanssa muuanna yönä kello yhteen tai kahteen saakka ja kertoili uutta ja vanhaa. Hänellä oli pitkä juttu kerrottavana riidastaan osastonsa ylipäällysmiehen kanssa sekä miten hän nyt oli hyvä työmies ja kelpo ammattiyhdistyksen jäsen. Vasta muutamia kuukausia jälkeenpäin Jurgis ymmärsi riidan olleen vain sepitetyn ja että Harper itse asiassa nautti palkkaa kaksikymmentä dollaria kuukaudessa siitä hyvästä, että ilmaisi tehtaan johtokunnalle, mitä ammattiyhdistyksen keskuudessa tapahtui. Teurastomoissa olivat tähän aikaan kiihkeät yllyttäjät panneet mielet kuohumaan, sanoi mies, puhuen kuten hyvän ammattiyhdistysmiehen sopii. Packingtownissa oli kansa kärsinyt jo tarpeekseen, ja näytti siltä kuin lakko voisi puhjeta minä päivänä hyvänsä.

Näiden keskustelujen jälkeen mies tiedusteli Jurgiksen persoonallisia olosuhteita sillä seurauksella, että hän joitakuita päiviä myöhemmin teki tälle tärkeän ehdotuksen. Hän ei tosin ollut aivan varma asiasta, mutta luuli voivansa hankkia hänelle vakinaisen palkan, jos Jurgis tulisi hänen mukanaan Packingtowniin ja tekisi mitä hän sanoi, mutta muuten pitäisi suunsa visusti kiini. Eräitten valtiollisten tarkotusten vuoksi olisi Jurgiksen ruvettava jälleen työskentelemään teurastamoissa.

Harper -- "Bush" Harper -- oli Mike Scullyn, teurastamopiirin demokraattisen puoluejohtajan, oikea käsi, ja päällikkönsä asioita hän nytkin kävi. Mike Scully oli tulevissa vaaleissa vaikeassa asemassa, joka pakotti hänen leikkimään kaksoispeliä. Hänen puolueensa ehdokkaana "aldermanin", kaupunginhallituksen jäsenen virkaan oli muuan rikas juutalainen oluenpanija, jonka kanssa hän itse oli riidassa tärkeistä ja tuottavista maa-alueista Packingtownissa. Tämän miehen valitseminen kaupunginhallitukseen oli samaa kuin Scullyn asian menetys; ja senvuoksi viimemainittu ryhtyi toimimaan puolueensa selän takana. Hän ehdotti kaikessa salaisuudessa republikaaneille, että vastaehdokkaaksi vaarallista juutalaista vastaan asetettaisiin muuan Scullyn tosin tuntematon, mutta hyvä ystävä nimeltä Scotty Doyle, jolla tätä nykyä oli keilinasettajan vaatimaton toimi eräässä Ashland Avenuen ravintolassa. Tällainen itsessään mitätön uusi alderman voisi paraiten ajaa sekä republikaanien että Scullyn asioita kaupunginhallituksessa. Vastalahjaksi republikaanit lupasivat olla asettamatta omaa ehdokasta ensi vuoden vaaleissa, jolloin Scully aikoi itse asettua aldermanin ehdokkaaksi.

Tämän uuden ehdokkaan läpiajamiseksi nyt Jurgiksenkin tuli toimia teurastamoalueella. Ehkäpä ei säännöllinen työ alussa häntä suuresti miellyttäisikään, sanoi Harper, mutta hän saisi palkkansa sekä kaikki sivutulot, mitä hänen asemansa puoluekiihottajana tuottaisi hänelle. Hän toimisi jälleen ammattiyhdistyksessä ja voisi ehkä kohota samaan asemaan kuin Harperilla oli. Jurgis tulisi tietysti tuntemaan sadottain miehiä, jotka tulisivat äänestämään hänen ehdotuksensa mukaan, ja republikaaneilla oli johtajansa ja asiamiehensä, jotka antaisivat hänelle tehokasta apua. He voisivat aivan varmaan hankkia itselleen vankan enemmistön vaalipäivänä.

Kuultuaan Harperin esityksen loppuun asti kysyi Jurgis: "Mutta miten voin saada työtä Packingtownissa? Minähän olen 'mustassa kirjassa'."

Tälle puheelle "Bush" Harper nauroi. "Sen asian kyllä selvitän", sanoi hän.

Ja toinen vastasi: "No, olkoon menneeksi; minä olen teidän miehenne."

Ja niinpä kävi, että Jurgis palasi takasin teurastamoihin ja tuli esitetyksi piirin valtiolliselle johtajalle, Chikagon pormestarin etevimmälle liittolaiselle. Se oli Mike Scully, joka myös omisti Packingtownin tiilitehtaat ja roska-aineiden kaatopaikan ja jäälammikon. Se oli Scully, jota Jurgis olisi saanut syyttää siitä kurjasti lasketusta kadusta, jolle hänen lapsensa oli hukkunut; Scully se vaikutusvoimallaan oli asettanut virkaan sen poliisituomarin, joka oli hänet ensiksi lähettänyt vankeuteen; Scully se oli pääosakas siinä asunto-osakeyhtiössä, joka oli myynyt hänelle hänen kurjan talonsa ja sitte ottanut sen pois häneltä. Mutta kaikesta tästä Jurgiksella ei ollut aavistustakaan -- yhtä vähän kuin siitä, että Scully oli vain välikappale tehtaanomistajien käsissä. Hänen silmissään Scully oli mahtavin valta, "suurin" mies minkä hän konsanaan oli kohdannut.

Se oli pieni, kuivettunut irlantilainen, jonka kädet vapisivat. Hän lyhyesti kuulusteli Jurgista, vaanien häntä pienillä, terävillä rotansilmillään ja muodostaen itselleen käsityksen hänestä; sitte hän antoi hänelle kirjelapun vietäväksi Mr. Harmonille, eräälle Durhamin johtavista miehistä. Se sisälsi:

"Tämän tuoja, Jurgis Rudkus, on minun erityinen ystäväni, ja olisin kiitollinen jos voisitte hankkia hänelle hyvän paikan tärkeiden syitten vuoksi. Hän on kerran käyttäytynyt varomattomasti, mutta toivon teidän olevan välittämättä siitä."

Mr. Harmon katsahti ylös lukiessaan kirjettä.

"Mitä tarkottaa 'varomaton käyttäytymisenne'?" hän kysyi.

"Olin pantu 'mustaan kirjaan'", Jurgis vastasi.

Toinen rypisti otsaansa. "Pantu 'mustaan kirjaan'!" hän toisti. "Mitä sillä tarkotatte?"

Ja Jurgis punehtui hämillisenä. Hän oli unohtanut, ettei mitään mustaa kirjaa ollut löytynytkään.

"Niin -- se tarkottaa -- että minun oli vaikea saada paikkaa," sopersi hän.

"Mistä se johtui?"

"Minä jouduin riitaan erään päällysmiehen kanssa -- en oman päällysmieheni -- ja löin häntä."

"Ymmärrän," sanoi toinen ja mietti hetkisen.

"Minkälaista työtä tahdotte?" kysyi hän sitte.

"Minkälaista hyvänsä", Jurgis vastasi; "mutta minä taitoin toisen käsivarteni viime talvena, niin että minun pitää olla varovainen."

"Sopisiko yövartijan toimi?"

"Se ei kelpaa. Tahdon olla toverien joukossa öisin."

"Ymmärrän -- politiikkaa! No hyvä; tahtoisitteko ruveta puhdistamaan sianruumiita?"

"Se käy laatuun, herra," sanoi Jurgis.

Ja siten tuli Jurgis sianteurastomoon -- samaan paikkaan, minne hän aikoinaan oli mennyt selkä kourussa kerjäämään työtä. Nyt hän astui sisään varmoin askelin ja hymyili itsekseen nähdessään päällysmiehen rypistävän otsaansa, kun hänen saattajansa sanoi: "Mr. Harmon määräsi teidän hankkimaan tälle miehelle työtä". "Boss" ei ollut siihen tyytyväinen, sillä hänen osastonsa tulisi sillä tapaa miehiä täyteen ja hänen toiveensa "rekordin" saavuttamisesta menisivät hukkaan; mutta hän vastasi ainoastaan: "Hyvä!"

Täten tuli Jurgiksesta vielä kerran työmies; ja hän etsi heti käsiin vanhat ystävänsä, meni ammattiyhdistykseen ja rupesi "perkaamaan maata" Scotty Doylen hyväksi. Doyle oli kerran tehnyt hänelle suuren palveluksen, selitti hän, ja oli kerrassaan kelpo mies; Doyle oli itse työmies ja voi edustaa työmiehiä -- miksi he siis antaisivat äänensä juutalaiselle miljonäärille, ja mitä hittoa olikaan Mike Scully tehnyt heidän hyväkseen, jotta he aina äänestäisivät hänen ehdokkaitaan? Tällä välin oli Scully antanut hänelle kirjeen vietäväksi ammattiyhdistyksen republikaaniselle johtajalle, ja hän oli käynyt sen ryhmän pakeilla, jonka kanssa hänen oli yhteistoimin työskenneltävä. Nämä olivat jo vuokranneet suuren huoneuston juutalaisen oluenpanijan rahoilla, ja joka ilta vei Jurgis uuden tusinan jäseniä "Doylen republikaaniseen liittoon". Ei kulunut kauvaakaan, ennenkun he jo toimeenpanivat suuremmoisen vihkimisjuhlan; he olivat vuokranneet torviseitsikon, joka kulki päristäen pitkin katuja, ja huoneuston eteen he olivat varustaneet suuren ilotulituksen paukkupommineen ja punasine lyhtyineen; suuri ihmispaljous oli virrannut paikalle ja kaksi täpösen täyteen ahdettua kokousta oli pidetty -- niin että kalpea ja vapiseva ehdokas sai kolmen tunnin ajan yhtäpäätä toistaa puhettaan, jonka muuan Scullyn aseenkantajista oli kirjoittanut hänelle ja jota hän kuukauden ajan oli ulkoa opetellut. Illan loistonumero kuitenkin oli, kun valtion presidenttiehdokas, kuuluisa ja kaunopuheinen senaattori Spareshanks tuli vartavasten automobiilillaan ajaen keskustelemaan Amerikan kansalaisen pyhistä etuoikeuksista sekä amerikkalaisen työmiehen suojelemisesta ja onnellistuttamisesta. Hänen nerokas puheensa julaistiin kaikissa aamulehdissä, jotka myöskin tiesivät kertoa kuulleensa että se odottamaton kansansuosio, jonka republikaanien ehdokas aldermanintoimeen Doyle oli saavuttanut, oli saattanut demokraattien vaalikomitean johtajan Scullyn repimään harmaita hiuksiaan.

Viimemainitun kerrottiin käyneen vielä levottomammaksi, kun "Doylen republikaanisen liiton" jäsenet panivat toimeen suuren soihtukulkueen, kaikki puettuina punasiin vaippoihin ja hattuihin. Jokainen äänioikeutettu sai sitäpaitsi rajattomasti olutta ilmaiseksi -- parasta olutta, mitä minään vaaliaikana oltiin juotu, kuten koko vaalimiesjoukko omasta kokemuksestaan voi todistaa. Koko tämän prameuden aikana ja lukemattomissa muissa samanaikaisissa vaalikokouksissa Jurgis työskenteli väsymättömästi. Hän ei pitänyt mitään puheita -- lakimiehet ja ammattipuhujat pitivät niistä huolta -- mutta hän auttoi tätä kaikkea järjestämään: hän jakeli lentolehtisiä ja naulasi ylös vaalijulistuksia, ja kun juhla oli täydessä käynnissä, hoiti hän ilotulitusta ja oluenanniskelua. Vaalitaistelun aikana kulki siten monia satoja dollareja juutalaisen oluenpanijan rahoja (joka siis nerokkaan vaalikepposen kautta sai kustantaa kilpailijansa kemut) hänen käsiensä lävitse, ja hän hoiti niitä miltei lapsellisen liikuttavalla huolella. Mutta viimein sai hän tietää herättäneensä muiden "poikain" tyytymättömyyttä, kun ei ollut sallinut heidän saada osaansa saaliista. Tämän jälkeen Jurgis teki paraansa heidän tyydyttämisekseen, ja pian hän keksi moisen vaalitaistelutynnörin kaikki ylimääräiset tapinreijät.

Myöskin Mike Scully oli häneen tyytyväinen. Vaalipäivänä Jurgis oli ylhäällä kello neljä aamulla hankkimassa ääniä; hänellä oli ajettavanaan kahden hevosen vetämät vaunut, joilla hän kulki talosta taloon kerätäkseen ystäviään ja viedäkseen heitä vaaliuurnalle. Hän äänesti omasta puolestaan puolisen tusinaa kertaa ja sai muutamia ystävistään äänestämään yhtä monesti. Hän kuletti sinne parven toisensa jälkeen kaikkein vereksimpiä vastatulijoita -- litvalaisia, puolalaisia, böömiläisiä ja slovakkeja -- ja saatettuaan nämä yhdelle vaaliuurnalle, jätti hän ne erään toisen vaalikiihottajan haltuun, joka vei ne toiseen äänestyspaikkaan. Kun Jurgis alotti työnsä, antoi vaalikiihotuksen johtaja hänelle sata dollaria, ja päivän kuluessa sai hän vielä kolmesti saman määrän, eikä enempää kuin viisikolmatta joka sadasta pysähtynyt hänen omaan taskuunsa. Loput meni äänestäjien maksamiseen; ja niinpä kävi, että entinen keilanasettaja Scotty Doyle valittiin kaupungin aldermaniksi liki tuhannen äänen enemmistöllä -- jonka jälkeen Jurgis riemuissaan hankki itselleen hirvittävän humalan. Miltei kaikki muutkin Packingtownin asujamista tekivät samaten -- niin rajaton oli yleinen ilo sen tapahtuman takia, että kansansuosima hallitus oli voittanut ja röyhkeät miljoonanomistajat olivat kärsineet musertavan tappion!

XXVI LUKU.

Vaalien jälkeen Jurgis jäi Packingtowniin ja jatkoi työtään. Kiillotustyötä poliisin ja rikoksellisten yhteistoimintaa vastaan kesti yhä vielä, niin että hän katsoi viisaimmaksi pysyä tätä nykyä syrjässä. Hänellä oli lähes kolmesataa dollaria pankissa, ja hän olisi kyllä ansainnut hetkisen lepoakin, mutta hänen työnsä oli helppoa, ja tottumuksen voimasta hän sitä edelleen jatkoi. Sitäpaitsi sanoi Mike Scully, jolta hän kysyi neuvoa, että jotakin taasen "hinautuisi" ennen pitkää.

Jurgis vuokrasi itselleen huoneen muutamassa täyshoitolaispaikassa, missä hänellä oli joitakuita hyviä ystäviä. Hän oli jo tiedustellut Anieleä ja saanut tietää Elzbietan muuttaneen alakaupunkiin; mutta tämän kuultuaan heitti hän heidät mielestään. Hän liittyi erääseen nuorten, naimattomain miesten "komppiin", jotka joutohetkinään rakastivat elostella. Jurgis oli jo kauvan sitte luopunut teurastajapuvustaan, ja "politikoitsijaksi" tultuaan esiytyi hän irtokauluksella ja räikeänpunasella kaulahuivilla varustettuna. Hän voi nyt ajatella hiukan pukuaankin, sillä hän ansaitsi keskimäärin yksitoista dollaria viikossa, joista hän voi käyttää kaksi kolmasosaa huvituksiin tarvitsematta koskea säästöihinsä.

Väliin hän ajeli joidenkin ystäviensä seurassa alakaupunkiin ja kävi halvoissa teattereissa ja varieteissa y.m. huvittelupaikoissa, mitä tunsi. Monissa kohdin Packingtownissa löytyi tilaisuutta vedonlyöntiin ja toisissa paikoissa oli keiliratoja, joissa hän voi tyydyttää pelihimoaan. Tilaisuutta oli myöskin kortti- ja kuutiopeliin. Kerran Jurgis sekautui eräänä lauvautai-iltana muutamaan peliseuraan, jossa voitti melkoisia summia; ja ollen rohkea ja sitkeä luonteeltaan jäi hän jälelle, pelin jatkuessa myöhään sunnuntai-iltaan asti, jolloin hän kaikkiaan oli menettänyt kaksikymmentä dollaria. Lauvantai-illoin pidettiin tavallisesti myöskin tanssiaisia Packingtownissa; jokainen tanssija vei "tyttönsä" mukanaan ja maksoi puoli dollaria pääsylipusta sekä sitäpaitsi useita dollareja illan kuluessa nautituista juoma-aineista. Nämä juhlat jatkuivat yleensä kello kolmeen tai neljään aamuyöllä, jolleivät tulleet keskeytetyiksi yleisellä tappelulla. Koko ajan tanssivat samat parit keskenään, puoleksi tiedottomina aistillisuudesta ja väkijuomista.

Kohta saikin Jurgis tietää, mitä Scully oli tarkottanut lauseellaan, että jotakin "ilmautuisi" ennen pitkää. Toukokuussa lakkasi tehtaanomistajien ja ammattiyhdistysten välinen palkkasopimus olemasta voimassa, ja uusi sopimus oli tehtävä. Keskusteluja pidettiin, ja teurastamoissa puheltiin paljon lakosta. Vanha palkkasopimus koski ainoastaan "harjautuneita" työntekijöitä; mutta teurastamotyömiesten ammattiyhdistyksessä oli liki kaksi kolmannesta "harjautumattomia". Chikagossa saivat viimemainitut enimmältä osalta 18 1/2 senttiä tunnilta, ja ammattiyhdistykset tahtoivat tämän palkan yleiseksi seuraavana vuonna. Palkka ei lähimaillekaan ollut niin suuri kuin miltä se näytti -- keskustelujen kestäessä kävivät ammattiyhdistysten toimimiehet palkkauslistat läpi ja huomasivat että suurin palkka, mitä oli maksettu, oli ollut neljätoista dollaria viikossa ja vähin palkka kaksi dollaria ja viisi senttiä; keskimääräinen palkka oli kuusi dollaria ja viisiseitsemättä senttiä. Eikä tätä summaa voitu katsoa suinkaan korkeaksi miehelle, jolla oli perhe elätettävänään. Ottaen lukuun sen seikan, että valmistetun lihan hinta oli viimeisten viiden vuoden aikana noussut liki 50 prosentilla ja "teurastamattoman" lihan hinta laskenut melkein saman verran samana aikana, olisi voinut luulla että tehtaanomistajien olisi hyvin kannattanut maksaa miehilleen tällaista palkkaa; mutta he eivät olleet lainkaan halukkaat maksamaan sitä -- he hylkäsivät ammattiyhdistyksen esityksen. Ja näyttääkseen mitä heillä oli mielessä, alensivat he muutamia viikkoja sopimuksen lakattua liki tuhannen työmiehen tuntipalkan 16 1/2 senttiin, ja väitettiinpä vanhan Jonesin lausuneen, että hän kyllä kiristäisi sen aina 15 senttiin ennenkun taistelu oli lopussa. Maassa oli liki puolitoista miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsivat työtä, ja niistä oli satatuhatta Chikagossa; ja voivatko kaikkien näiden teollisuuslaitosten omistajat suvaita, että ammattiyhdistysten johtajat pakottaisivat heitä suostumaan sopimukseen, jonka mukaan he menettäisivät useita tuhansia dollareja päivässä kokonaisen vuoden aikana? Ei suinkaan!

Kaikki tämä tapahtui kesäkuussa; ja ennen pitkää esitettiin asia ammattiyhdistysten keskusvaliokunnassa, joka julisti lakon. Sama päätös tehtiin kaikissa muissa kaupunkeissa teurastomoliikkeisiin nähden; ja pian kävi sanomalehdille ja suurelle yleisölle selväksi, että lihanpuutetta oli odotettavissa. Kaikkia mahdollisia yhteensovitusehdotuksia tehtiin, mutta tehtaanomistajat olivat taipumattomia; ja samalla kun nämä yhä alensivat palkkoja, lähettivät he pois kokonaisia laivanlasteja karjaa ja tuottivat sijaan vaununlastittain patjoja ja sänkyvaatteita. Nyt oli työmiesten kärsivällisyys lopussa, ja eräänä iltana lähetettiin ammattiyhdistysten pääkortteereista sähkösanomia kaikkiin suuriin lihateollisuuden keskuksiin -- St. Pauliin, Etelä Omahaan, Sioux. Cityyn, Itäiseen St. Louis'in ja New Yorkiin -- ja seuraavana päivänä päivällisaikaan 50-60,000 työmiestä pani työvaatteet päältään ja marssi pois tehtaista. Ja siten alkoi suuri "lihalakko".

Jurgis meni päivälliselleen, jonka jälkeen hän lähti Mike Scullyn puheille. Tämä asui hienossa talossa sellaisen kadun varrella, joka oli kunnollisesti kivitetty ja saanut valaistuksensa yksinomaan hänen mukavuudekseen. Scully oli puolittain vetäytynyt pois valtiollisesta elämästä ja näytti hermostuneelta ja kiusaantuneelta. "Mitä tahdotte?" kysyi hän Jurgiksen nähdessään.

"Tulin kysymään voitteko hankkia minulle jonkunlaisen paikan lakon aikana", vastasi toinen.

Scully rypisti silmäkulmiaan ja katsahti terävästi häneen. Aamulehdissä oli Jurgis lukenut Scullyn kädestä lähteneitä tuimia hyökkäyksiä tehtaanomistajia vastaan, joissa tämä oli uhannut, että jolleivät viimemainitut kohdellut työmiehiään paremmin, tulisivat kaupungin viranomaiset puuttumaan asiaan ja pyyhkäisemään heidän laitoksensa pois maan pinnalta. Jurgis senvuoksi aika tavalla ällistyi, kun toinen äkkiä kysyi: "Kuulkaahan, Jurgis, miksi ette pysy työssänne?"

Jurgis säpsähti. "Työssä lakonrikkurinako?" hän huudahti.

"Miksikäs ei?" kysyi Scully. "Mitä se tekee?"

"Mutta -- mutta -- --" sopersi Jurgis. Hän oli nimittäin pitänyt selvänä asiana, että hänen piti astua ammattiyhdistyksen puolelle.

"Tehtaanomistajat tarvitsevat reimamiehiä, tarvitsevat sellaisia kipeästi", jatkoi toinen, "ja he kyllä tulevat kohtelemaan hyvin niitä työmiehiä, jotka eivät petä heitä. Miksi ette yritä onneanne?"

"Mutta miten ihmeellä", sanoi Jurgis, "voin sitte koskaan enää hyödyttää teitä valtiollisella alalla?"

"Sitä ette missään tapauksessa muutenkaan voi", virkkoi Scully äreästi.

"Miksi en?" kysyi Jurgis.

"Senkin nauta!" ärähti toinen. "Ettekö tiedä olevanne republikaani? Ja luuletteko minun yhä edelleen valitsevan republikaaneja? Oluenpanijani on jo saanut vihiä siitä, mitä palveluksia hänelle viimeksi teimme, ja on nostanut pahan äläkän."

Jurgis näytti hämmentyneeltä. Hän ei ollut koskaan ajatellut tätä puolta asiassa. "Voisinhan ruveta demokraatiksikin", sanoi hän.

"Niin kyllä", vastasi toinen. "Mutta ei nyt heti; valtiollista väriään ei käy joka päivä muuttaminen. Ja sitäpaitsi en tarvitsekaan teitä -- teille ei ole mitään tehtävää. Ja ensi vaaleihin on pitkä aika. Mitä aijotte tehdä sillävälin?"

"Luulin voivani luottaa teihin", alotti Jurgis.

"Niin", vastasi Scully, "sitä voitte kyllä tehdä -- minä en koskaan petä ystäviäni. Mutta oletteko siinä menetellyt oikein, että olette jättänyt minun teille hankkimani työn ja tulette vaatimaan uutta? Minua ovat jo sadat henkilöt käyneet tänään ahdistamassa, ja mitä minä oikein voin tehdäkään? Olen hankkinut seitsemälletoista miehelle kaupungin työtä katujen puhdistajina, mutta vain täksi viikoksi, ja luuletteko minun voivan jatkaa sillä tavoin iankaikkisesti? En totta tosiaan olisi huolinut puhua toisille mitä nyt teille olen sanonut, mutta te kuulutte meihin ja teidän pitäisi itse osata arvostella asiata. Mitä luulette voittavanne lakon kautta?"

"Sitä en ole tullut ajatelleeksi", vastasi Jurgis.

"Aivan oikein", sanoi Scully, "mutta tehkää se nyt. Voitte olla varma siitä, että lakko loppuu muutaman päivän perästä ja että työmiehet saavat siinä nahkaansa; ja sillävälin saatte pitää hyvänänne kaikki mitä teidän vain onnistuu kiskoa. Ymmärrättekö?"

Ja Jurgis ymmärsi. Hän palasi takasin työhönsä. Miehet olivat poislähtiessään jättäneet jälelle ison joukon teurastettuja sianruumiita eri valmistusasteilla, ja päällysmies koetteli johtaa muutamien kymmenien kirjanpitäjäin, pikakirjottajain ja juoksupoikain heikkoja ponnistuksia työn loppuun saattamiseksi. Jurgis meni suoraa päätä hänen luoksensa ja sanoi: "Olen tullut takasin työhön, Mr. Murphy."

Päällysmiehen kasvot kirkastuivat. "Kelpo mies!" huudahti hän. "Käykää käsiksi tähän!"

"Odottakaa silmänräpäys", sanoi Jurgis hilliten hänen innostustaan. "Ajattelen että voisitte maksaa minulle hiukan parempaa palkkaa."

"Kyllä", vastasi toinen, "luonnollisesti. Mitä vaaditte?"

Jurgis oli miettinyt asiaa koko tien. Hänen rohkeutensa oli menemäisillään, mutta hän nyrkitti käsiään ja sanoi: "Luulen tarvitsevani saada kolme dollaria päivältä."

"Hyvä", vastasi toinen heti; ja ennenkun ilta oli käsissä, oli Jurgis saanut tietää, että kirjanpitäjät, pikakirjoittajat ja juoksupojat saivat viisi dollaria päivältä. Hän olisi voinut vaikka repiä tukan päästänsä!

Tällä tapaa Jurgiksesta tuli muuan noita nykyaikaisia "amerikalaisia sankareja" -- mies, jonka hyveitä voi hyvin verrata niihin, mitä Lexingtonin ja Valley Forgen marttyyrit osottivat. Yhtäläisyys ei tietystikään ollut täydellinen, sillä Jurgiksella oli hyvä palkka ja upeat vaatteet ja sai hän mukavan vuoteen joustavine patjoineen sekä kolme oivallista ateriaa päivässä; hän oli myöskin täydellisesti turvattu henkensä ja ruumiinsa puolesta, paitsi jos hänen oluenhimonsa sattui viekottelemaan hänet teurastamon porttien ulkopuolelle. Eikä hän tässäkään tapauksessa ollut vallan ilman turvaa; suuri osa Chikagon muuten niin riittämättömästä poliisivoimasta heitti nimittäin äkkiä rikoksellisten takaa-ajon sikseen ja marssi hänen ja toisten lakonrikkurien avuksi.