Part 27

Bridewellissa Jurgis tapasi vain ani harvoja, jotka olivat olleet siellä edellisellä kerralla, mutta sen sijaan hän tutustui moneen kymmeneen muuhun, vanhaan ja nuoreen onnettomuustoveriin, jotka olivat vallan samaa laatua kuin edelliset. He olivat kuin rantaan laskevia merentyrskyjä; vesi oli alati uutta, mutta aalto oli aina sama. Hän käveli ympäriinsä ja puheli heidän kanssaan; korskeimmat heistä kerskailivat urotöillään, ja ne, jotka olivat heikompia ja kokemattomampia, kokoutuivat näiden ympärille ja kuuntelivat heitä vaitonaisina. Edellisellä kerralla täällä ollessaan Jurgis ei ollut joutanut juuri muuta ajattelemaan kuin perhettään; mutta nyt voi hän huoletta kuunnella näitä miehiä ja saada selville kuuluvansa itse heihin -- että heidän mielipiteensä olivat hänen mielipiteitään, ja että heidän elinkeinonsa vastaisuudessa tulisi myöskin hänen elinkeinokseen.

Ja kun hän sitte pääsi vapaalle jalalle omistamatta senttiäkään taskussaan, meni hän suoraa päätä Jack Duanen luo. Hän meni sinne sydän täynnä nöyryyttä ja kiitollisuutta tätä kohtaan; sillä Duane oli hieno herra ja oivallinen mies ammatissaan -- ja merkillistä oli, että hän viitsi niin paljon välittää halvasta työmiehestä, joka päälle päätteeksi oli ollut kerjäläinen ja maankiertäjä. Jurgis ei voinut ymmärtää, mitä hyötyä tällä hienolla toverilla oli hänestä; hän ei ymmärtänyt että juuri hänenlaisensa mies -- joka oli ehdottomasti luotettava ja kuuliainen niitä kohtaan, jotka kohtelivat häntä hyvin -- oli yhtä harvinainen ilmiö rikoksentekijäin kuin muiden yhteiskuntaluokkien keskuudessa.

Osote, jonka Jurgis häneltä oli saanut, vei erääseen yliskamariin Ghetto-piirissä [Ghetto'ksi kutsutaan juutalaisten kaupunginosaa suurkaupungeissa, ja sen mukaan myöskin niiden likasimpia, seikkailija-ainesten asumia piirejä. Suom. muist.], ja siellä asui muuan pieni sievä ranskatar, Duanen rakastajatar, joka ompeli koko päivän ja hankki sivutulonsa kevyellä elämällä. Tämä kertoi Duanen lähteneen muille markkinoille -- hän nimittäin pelkäsi poliisin takia asua aina yhdessä paikassa. Uusi asunto huomattiin olevan eräässä kellarikerroksessa, jonka omistaja vannoi ettei koskaan ollut nähnyt Duanen kaltaista miestä; mutta tarkemmin kuulusteltuaan Jurgista johti hän tämän eräille takaportaille, jotka veivät muutamaan kätköpaikkaan erään panttikonttorin takalistolla ja sieltä jonkinlaiseen vuokralaishuoneeseen, jonka Duane oli valmistanut piilopaikakseen.

Duane ilahtui kovin Jurgiksen nähdessään; hän sanoi olevansa vallan pennitönnä ja odottaneensa Jurgista, joka voisi avustaa häntä rahanhankkimisessa. Hän selitti tälle koko suunnitelmansa -- hän itse asiassa kertoili Jurgikselle koko päivän tämän suurkaupungin rikollisten elämästä ja opetti hänelle, miten hänkin voisi hankkia jokapäiväisen leipänsä liittymällä heidän joukkoonsa. Talvi kävisi hänelle vaikeaksi kipeän käsivartensa ja poliisin nykyisen vilkkaamman toimeliaisuuden takia; mutta niin kauvan kuin hän ei ollut joutunut tositekemisiin viimemainitun kanssa, voi hän varovaisuutta noudattaen olla jotenkin varma turvallisuudestaan. Täällä "pappa Hansonin" luona (joksi rikoksellisten tyyssijaa kutsuttiin) voi hän elää täysin turvallisesti, sillä "pappa" itse oli "puhdaskarvainen" -- hän piti vuokralaistensa puolta niin kauan kuin nämä säännöllisesti maksoivat ja varotti heitä tuntia aikaisemmin, jos tiesi jonkun poliisivartion kiertelevän läheisyydessä. Myöskin Rosensteg, panttilainaaja, osti mitä esineitä hyvänsä kolmanneksesta osasta niiden arvosta ja säilytti niitä piilossa kokonaisen vuoden.

Tässä pikkuruisessa piilopaikassa oli polttoöljykamiini, jolla he paistoivat illallispalansa ja poistuivat sitte yhdentoista ajoissa eräästä takaovesta; Duane oli varustettu lyijypampulla. Heidän tultuaan erääseen hienompaan kaupunginosaan viimemainittu kiipesi ylös lyhtypaalulle ja sammutti valkean, jonka jälkeen he hiipivät eräille takaportaille ja vartoivat saalistaan.

Hetken päästä astui ohitse muuan työmies -- ja he antoivat hänen poistua. Jonkun ajan kuluttua he kuulivat poliisin raskaat, tahdikkaat askeleet ja vartoivat henki kurkussa, kunnes hän oli hälvennyt kuulumattomiin. Viluisina ja puoleksi jäätyneinä he vartoivat runsaan neljännestunnin -- kunnes jälleen kuului nopeita askeleita. Duane töykkäsi Jurgista kylkeen, ja samassa tuokiossa kuin mies kulki ohitse, nousivat he pystyyn. Duane hiipi hiljaa kuin varjo hänen jälkeensä, ja silmänräpäystä myöhemmin Jurgis kuuli kumean läjähdyksen ja tukahutetun huudon. Hän oli vain joitakuita askeleita taempana, ja hän säntäsi esiin pitelemään miehen suuta kiini, samalla kun Duane sopimuksen mukaan vangitsi tämän käsivarret. Mutta uhrilla ei enää ollut hituistakaan pontta ruumiissaan, ja hän oli kaatumaisillaan katuun, jonka vuoksi Jurgiksen täytyi kauluksesta pidellä häntä pystyssä, sill'aikaa kun toinen nopein käsin tutkiskeli hänen taskujaan. Duane repi hänen päältään vaatekappaleen toisensa jälkeen, ensin päällystakin, sitte nutun ja viimeksi liivin, tutkien niitä ulko- ja sisäpuolelta ja samalla siirtäen niiden sisällyksen omiin taskuihinsa. Kun hän viimein oli tunnustellut miehen sormia ja kaulahuivia, kuiskasi hän: "Siin' on kaikki!" -- jonka jälkeen he laahasivat uhrinsa takaportaisiin ja poistuivat paikalta ripein askelin kumpikin taholleen.

Duane tuli ensin yhtymäpaikalle, ja Jurgis tapasi hänet tutkimassa "saalista". Siihen kuului m.m. kultakello perineen ja metaljonkineen, hopeinen kynänvarsi ja tulitikkulaatikko, kourallinen pikkurahaa ja lopuksi nimikorttikotelo. Viimemainitun Duane avasi kuumeisin sormin -- se sisälsi kirjeitä ja pankkiosotuksia, kaksi teatteripilettiä ja vihdoin viimein eräässä sisäosassa tukullisen setelirahoja. Hän laski ne yksitellen -- niitä oli yksi kahdenkymmenen, viisi kymmenen, neljä viiden ja kolme yhden dollarin seteliä. Duane hengähti syvään. "Tämä pelastaa meidät!" sanoi hän.

Vielä tarkemmin tutkittuaan he polttivat nimikorttikotelon sisällyksineen sekä erään pienen tytön valokuvan, joka oli metaljongissa. Sitte vei Duane kellon ja korut panttilainakonttoriin ja palasi kuusitoista dollaria kourassaan. "Se vanha roisto sanoi kotelon olleen täynnä setelejä", virkkoi hän. "Se on valetta, mutta hän tietää minun nykyisin tarvitsevan rahoja."

He jakoivat saaliin keskenään, ja Jurgis sai osalleen kuusiviidettä dollaria ja vähän pikkurahoja. Hän pani vastaan sanoen sen olevan liian paljon, mutta toinen vaati tasanjakoa. Hän sanoi ansion olleen hyvän, paremman kuin tavallisesti.

Noustuaan ylös aamusella meni Jurgis ostamaan sanomalehden; rikoksellisten suurimpia huveja oli saada lukea teostaan päivää jälkeenpäin. "Minulla oli kerran toveri, joka aina teki niin", huomautti Duane nauraen -- "kunnes hän luki lehdestä jättäneensä kolmetuhatta dollaria uhrinsa liivin sisäpuoliseen taskuun!"

Ryöstöstä oli sanomalehdessä puolen palstan mittainen selonteko -- lehden mielestä oli sen suorittanut kokonainen rosvojoukkio, joka piti seudulla asuntoaan, sillä tämä oli kolmas ryöväys samalla viikolla, josta poliisin ei ollut onnistunut ottaa selvää. Uhri oli erään vakuutuslaitoksen asiamies, joka oli kadottanut puolitoistasataa dollaria vieraita rahoja. Hän oli onneksi antanut ommella nimensä paitaansa, muuten ei hänestä olisi oltu päästy selville. Ryövääjät olivat iskeneet häntä niin kovaa, että hän oli saanut aivotäräyksen; hän oli myöskin ollut puolittain jäätynyt löydettäessä ja menettänyt kolme sormea oikeasta kädestään. Yritteliäs uutistenurkkija oli ilmottanut kaikki nämä uutiset hänen perheelleen ja kuvasi lehdessä, miten ne vastaanotettiin.

Kun tämä oli Jurgiksen ensi yritys rikollisella alalla, aiheutti uutinen luonnollisesti hänessä hätää ja pelkoa; mutta hänen toverinsa nauroi hänen tuskautumiselleen -- niin juuri piti leikin käymänkin hänen mielestään, eikä sitä voinut auttaa. Ajan pitkään ei Jurgis tulisi sellaisessa yrityksessä mietiskelemään enemmän kuin ennen härkää otsaan nuijatessaan. "On aina kysymys jommankumman meidän nahasta, ja minä joka kerta otan sen toisen lukuun", sanoi hän.

"Siitä huolimatta," arveli Jurgis, "hän ei ollut tehnyt meille hiukkaakaan haittaa."

"Hän on tehnyt sitä jollekin toiselle niin paljon kuin hän vain on voinut, siitä saat olla varma", sanoi hänen toverinsa.

Duane oli jo selittänyt Jurgikselle, että jos joku heidän ammatistaan tulisi tunnetuksi, olisi tällä täysi työ välttyessään joutumasta poliisin kynsiin. Senvuoksi olisi parempi, että Jurgis pysyisi syrjässä eikä koskaan näyttäytyisi julkisesti toverinsa kanssa. Mutta Jurgis väsyi pian kurkkimaan piilossa. Muutamien viikkojen kuluttua hän tunsi itsensä jälleen terveeksi ja rupesi käyttämään murtunutta kättään, ja silloin hän ei enää voinut pidättyä toimettomuudessa sen kauvempaa. Duane, joka oli tällävälin tehnyt joitakuita urotekoja omin apuinsa ja solminut rauhan viranomaisten kanssa, toi nyt Marien, pienen ranskattarensa, asuntonsa; mutta tämäkään syötti ei tehonut pitkältä, ja vihdoin täytyi Duanen taipua ja saattaa Jurgis peliluoliin, joissa ammattikunnan pylväät pitivät tyyssijaansa.

Ja sillä tapaa pääsi Jurgis vilahdukselta silmäämään Chikagon hienomman rikoksellisen maailman elämään. Kaupunki, jonka omisti liikemiehistä muodostunut harvainvalta ja jota kansa nimellisesti hallitsi, tarvitsi tietystikin suuren määrän apujoukkoja vallanjaon aikaansaamiseksi. Kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syksyvaalien aikaan, päästivät liikemiehet miljooneja dollareja hajautumaan näiden apujoukkojen kesken; kokouksia pidettiin ja taitavia kansanpuhujia vuokrattiin, soittokunnat soittelivat ja raketit räiskyivät, vaununlastittain lentokirjasia ja aamittain väkijuomia jaettiin kansalle, ja kymmentuhansittain ostettiin ääniä paljaalla rahalla. Ja näitä apujoukkoja saatiin tietysti ylläpitää koko vuosi umpeensa. Johtajat ja järjestäjät saivat ylläpitonsa suoraan liikemiehiltä -- raatiherrat ja kongressin jäsenet lahjuksien muodossa, virkamiehet vaaliliittorahastosta, lakimiehet ja asianajajat palkkojen varjolla, sanomalehdentoimittajat runsaan ilmottelun muodossa. Syvät rivit sen sijaan työnnettiin kaupungin niskoille taikka saivat ne elää suorastaan kansan kustannuksella. Olihan olemassa poliisilaitos, palolaitos, vesijohtolaitos ja paljon muita kunnallisia virastoja, joiden jäsenet päälliköstä hamaan juoksupoikaan saakka tässä muodossa nauttivat palkkiota puolueelleen tekemistään palveluksista; ja niille joukoille, joita ei virastoihin voitu ottaa, oli paheen ja rikoksen tie auki -- tilaisuutta oli runsaasti raiskaamiseen, pettämiseen, ryöstämiseen ja varastamiseen. Laki kielsi sunnuntaitarjoilun; ja tämä seikka jätti kapakoitsijat poliisin armoille ja teki molempien yhteenliittymisen välttämättömäksi. Laki kielsi ammattihaureuden; ja tämä seikka veti "tytöt" mukaan leikkiin. Samoin oli laita pelihuoneiden ja vedonlyöntipaikkojen pitäjäin ja samoin minkä hyvänsä miehen ja naisen laita, joka omalla arvokkaalla persoonallaan tahi muita ostamalla voi lisätä puolueen apujoukkoja: vääränrahantekijän ja katurosvon, taskuvarkaan ja murtovarkaan, varastetun tavaran säilyttäjän, väärennetyn maidon ynnä pilautuneen lihan ja hedelmäin kaupittelijain, terveydelle vaarallisten vuokrakasarmien omistajan, puoskarin ja koronkiskurin, kerjäläisen ja katukaupustelijan, ammattipainijan ja säännöllisen tappelupukarin, parittelijan, valkosen orjakauppiaan ja nuorten tyttöjen ammattiviettelijän laita. Kaikki nämä mädännyksen levittäjät pitivät keskenään kiinteästi yhtä ja olivat liittyneet veriveljeyteen politikoitsijain ja poliisin kanssa; olipa sangen tavallista, että he olivat viimemainittujen kanssa vallan sama henkilö -- poliisitarkastaja esim. voi olla sen porttolan omistaja, jota hän näön vuoksi oli tarkastavinaan, ja politikoitsija voi saada toimeentulonsa kapakanpitämisestä. Vaalitaistelun aikana kaikki paheen ja rikoksen yhdyskunnat liittyivät yhteen yhdeksi ainoaksi yhdyskunnaksi, ja ne voivat miltei täsmälleen ennustaa miten heidän piirinsä tulisi äänestämään ja muuttaa vaalin tulokset vallan toisellaisiksi vajaan tunnin sisään.

Kuukausi sitten Jurgis oli ollut kuolemaisillaan nälkään; ja nyt oli hän aivan kuin taika-avaimella avannut itselleen pääsyn maailmaan, jossa kaikkea elämän hyvyyttä oli yltäkyllin tarjona. Ystävänsä avulla hän tutustui erääseen irlantilaiseen nimeltä "Buck" Halloraniin, joka "työskenteli" politiikan alalla ja tunsi hyvin kaikki asiat. Mies puheli Jurgikselle ensin hetkisen yhtä toista ja ilmaisi hänelle sitte pienen suunnitelman, jonka mukaan työmieheltä näyttävä henkilö voi vaivatta ansaita rahaa; mutta se oli vain heidän molempien keskeinen asia ja pidettävä salassa. Jurgis suostui ehdotukseen, ja toinen otti hänet samana iltapäivänä (päivä oli lauvantai) mukaansa erääseen paikkaan, jossa kaupungin työmiehille maksettiin heidän palkkansa. Rahastonhoitaja istui pienessä kojussa edessään korkea kasa rahaerillä täytettyjä kirjeenkuoria ja turvanaan kaksi poliisia. Jurgis astui esiin sopimuksen mukaan ja ilmoitti nimen "Mikael O'Flaherty" sekä sai yhden kirjekuorista, jonka vei eräässä läheisessä kapakassa istuvalle Halloranille. Sitte hän meni takasin ja ilmotti uuden nimen "Johann Schmidt" ja vielä kolmannen kerran esiytyen nimellä "Sergei Reminitsky". Halloranilla oli listaan merkittynä joukko sepitettyjä työmiesnimiä, ja Jurgis nosti kunkin kohdalta palkan. Tästä hyvästä hän sai palkakseen viisi dollaria sekä tiedon, että hän voi ansaita joka lauvantai yhtä paljon, jos vain piti suunsa kiini asiasta. Jurgis ei ollutkaan mikään lörppökello ja pääsi täten pian "Buck" Halloranin läheiseksi uskotuksi, joka hänet esitti muillekin miehenä johon voi luottaa.

Tämä tuttavuus oli hänelle hyödyksi monessa muussakin suhteessa; ennen pitkää Jurgis keksi mitä "vaikutusvalta" oikeastaan merkitsi ja miksi hänen päällysmiehensä Connor ynnä tuo tappelunhaluinen kapakanisäntä olivat voineet aiheuttaa hänen vangitsemisensa. Eräänä iltana pantiin toimeen tanssiaiset "yksisilmäisen Larryn" kunniaksi -- ramman miehen, joka soitti viulua muutamassa "ensi luokan" porttolassa Clark Streetin varrella ja oli sukkelan päänsä ja kielensä takia suuresti suosittu henkilö näissä piireissä. Ne pidettiin eräässä suuressa tanssisalissa ja tarjosivat hyvän tilaisuuden kaupungin elostelevalle maailmalle intohimoiseen riehuntaan. Jurgis oli läsnä ja menetti miltei järkensä ylenmääräisestä juopottelemisesta; pian joutui hän erään toisen miehen kanssa riitaan tytöstä, ja kun hänen käsivartensa jo oli terve ja vahva, rupesi hän "puhdistamaan" salia sillä seurauksella, että hänet viimein vietiin "putkaan". Kun kopit olivat täpösen täynnä humalaisia ja haisevia rääsyläisiä, kyllästyi Jurgis oloonsa ja lähetti sanan Halloranille. Tämä kävi piiripäällikön puheilla ja sai hänen vapauttamaan Jurgiksen vankilasta vielä kello 4 aamulla telefonitietä. Kun Jurgis kutsuttiin poliisioikeuden eteen samana aamupäivänä, oli piiripäällikkö jo kertonut asiasta poliisisihteerille ja ilmottanut Jurgiksen olevan "rehti" miehen, joka oli käyttäytynyt hiukan varomattomasti. Seurauksena oli, että Jurgis tuomittiin kymmenen dollarin sakkoon ja maksamaan se "vast'edes" -- mikä merkitsi, ettei hänen tarvinnut sitä lainkaan suorittaa, jollei kenenkään pistänyt päähän ottaa siitä vastaisuudessa selvää ja lukea asia hänelle vahingoksi.

Sen väen keskuudessa, jonka kanssa Jurgis nykyään seurusteli, arvosteltiin rahoja vallan toisella tavalla kuin Packingtownissa; ja kuitenkin hän omituista kyllä joi paljon vähemmän kuin työmiehenä ollessaan. Liikarasitus ja toivottomuus eivät enää kiusanneet häntä siihen; hänellä oli nyt jotakin, jonka hyväksi voi elää ja työskennellä. Hän piankin älysi, että selvilläpäin ollessa hänelle avausi aina uusia näköaloja, ja ollen luonteeltaan työteliäs mies hän ei ainoastaan itse pysynyt selvänä, vaan piti pystyssä ystävänsäkin, joka oli melkoisesti taipuvaisempi viiniin ja naisiin kuin hän itse.

Yksi asia johti toiseen. Eräässä kapakassa, jossa Jurgiksella oli tapana kohdata "Buck" Halloran, istui hän kerran iltamyöhänä Duanen kanssa, kun muuan "maalaismatkustaja" (jonkun suuren maaseutuliikkeen asiamies) tuli sisään enemmän kuin puolittain humalaisena. Salissa ei ollut heitä paitsi ketään muita kuin isäntä, ja kun mies jälleen lähti ulos, seurasivat Jurgis ja Duane häntä. Mies poikkesi pian syrjäkadulle, ja heidän tultuaan eräälle pimeälle kohdalle, jonka yli kulki ilmarata ja jonka varrella oli muuan vielä asumaton rakennus, hiipi Jurgis hänen eteensä ja pani revolverin hänen nenänsä alle, sillä aikaa kun Duane hattu painettuna syvälle silmille kopeloi hänen taskujaan nopein sormin. He saivat hänen kellonsa ja setelimyttynsä ja olivat jo kadonneet kulman taa ja palanneet kapakkaan, ennenkun uhri ennätti huutaa useamman kuin yhden kerran. Kapakoitsija, joka oli samassa juonessa, piti kellarinovea avoinna heille, niin että he pääsivät muuatta salakäytävää pitkin pujahtamaan naapuritalossa olevaan porttolaan. Tämän talon katolta oli pääsy kolmeen muuhun samallaiseen paikkaan etäämpänä kaupungissa. Tällaisia takateitä voivat moisten paikkojen vieraat hyvin helposti kadota poliisitarkastuksen tapahtuessa; ja ne olivat myöskin välttämättömiä apukeinoja, kun oli saatettava joku tyttö turvallisempaan paikkaan. Tuhansittain sellaisia raukkoja saapui maaseudulta Chikagoon ja vastasi sanomalehtien ilmoituksiin "palvelijattarista" ja "tehtaantytöistä" sekä joutui väärien välitystoimistojen kautta porttoloihin ahdetuiksi. Tavallisesti riitti heidän "taltuttamisekseen" se, että heidän vaatteensa riistettiin heiltä, mutta välistä piti heidät huumata ja pitää sisäänsuljettuina viikkomääriä; ja sillä välin sähköttivät heidän vanhempansa poliisille ja saapuivat itsekin ottamaan selvää, miksei kadonneita tyttöjä löydetty. Toisinaan he eivät tyytyneet vähempään kuin että itse saivat tutkia läpikotasin ne paikat, missä näiden viime jälet oli keksitty.

Avuliaisuudestaan tässä pikku asiassa sai isäntä kaksikymmentä niistä sadastakolmestakymmenestä dollarista, jotka ystävämme olivat anastaneet; ja tämä tunnustus saattoi tietystikin heidät hyviin väleihin hänen kanssaan. Joku päivä myöhemmin hän tutustutti heidät erääseen juutalaiseen nimeltä Goldberger, joka oli sen "urheiluliikkeen" "asiamies", missä he olivat pysytelleet piilossa. Pari lasia tyhjennettyään Goldberger rupesi hetkisen epäröityään kertomaan, miten hän oli joutunut paraasta tytöstä riitaan erään ammattipelaajan kanssa, joka oli iskenyt häntä nyrkillä kalloon. Mies oli muukalainen Chikagossa, ja jos hänet jonain päivänä tavattaisiin pää murskana kadulla, ei se kiinnittäisi kenenkään huomiota. Jurgis, joka tähän aikaan ilolla olisi murskannut päät kaikilta Chikagon ammattipelaajilta, kysyi mitä hän mahdollisesti saisi palkinnoksi osallisuudestaan asiassa; ja silloin juutalainen kävi vielä puheliaammaksi ja sanoi saaneensa muutamia "vihjauksia" New Orleansin kilpa-ajoista poliisipiiripäälliköltä itseltään, jonka hän kerran oli pelastanut pahasta pulasta ja joka oli "suhteissa" erään suuren hevosomistajain liiton kanssa. Duane käsitti heti paikalla, mutta Jurgikselle piti selittää koko suunnitelma perinpohjin, ennenkun hän voi käsittää sellaisen yrityksen koko merkityksen.

Oli nimittäin muodostunut jättimäinen Kilpa-ajotrusti. Sillä oli puolellaan lakiasäätävät kokoukset kaikissa niissä valtioissa, joissa ne liikettään harjotti; se oli ostanut itselleen monta suurta sanomalehteä ja taivutti niiden avulla yleistä mielipidettä puolelleen -- tuskinpa oli koko maassa mitään valtaa, joka olisi sille kiistassa puoliaan pitänyt, jollei mahdollisesti Vedonlyöntitrusti. Se rakennutti itselleen mahtavia kilpa-ajoratoja ympäri maata, ja suunnattoman auliilla varustuksillaan houkutteli se yleisöä niihin, jonka jälkeen se toimeenpani tavattomia rahapelejä, joiden avulla anasti itselleen satoja miljooneja dollareja vuosittain. Kilpa-ajot olivat ennen olleet urheilua, mutta nyt niistä oli tullut suurenmoinen tapa liikehuijausta; hevosta voitiin "tohtoroida" jos jollakin keinolla, harjoittaa liian paljon tai liian vähän; se voitiin saada kompastumaan, laukkaamaan tai varastamaan missä tuokiossa hyvänsä -- tahikka voi sen tasaisen juoksun keskeyttää iskemällä sitä ratsuruoskalla, kun yleisö vain luuli tätä keinoa epätoivoiseksi yritykseksi päästä eturintamaan. Oli monia kymmeniä samallaisia keinoja, ja välistä käyttivät niitä omistajat, ansaiten kokonaisia rikkauksia niillä, välistä taas ajajat ja harjoittajat, toisinaan syrjäisetkin -- mutta useimmiten niiden käyttäjinä olivat trustin johtajat. Nyt olivat esim. kohta käsillä New Orleansin suuret talvikilpailut, ja muuan liittokunta teki joka päivälle ohjelman etukäteen, ja sen asiamiehet kaikissa pohjoisemmissa kaupungeissa "lypsivät" vedonlyöntihuoneissa. "Vihjaus" tuli telefonitietä salaisten merkkien muodossa vähää ennen jokaista ajoa; ja jok'ainoa, joka voi päästä salaisuudesta osalliseksi, tuli varmasti varakkaaksi mieheksi. Jollei Jurgis uskonut tätä, niin voi hän koettaa kerran onneaan, neuvoi pikku juutalainen -- he voisivat esim. tavata jälleen toisensa huomenna jossakin määrätyssä talossa ja miettiä asiaa. Jurgis oli jo halukas, Duanesta puhumattakaan; ja niinpä he huomenissa lähtivät erääseen ensi luokan vedonlyöntipaikkaan, jossa välittäjät ja kauppiaat pelasivat (yhdessä ylhäisön naisten kanssa suletussa huoneessa), panivat kymmenen dollaria erään "Musta nainen" nimisen hevosen nimelle, kuusi yhtä vastaan, ja voittivat. Näin arvokkaasta salaisuudesta he olisivat murskanneet kuinka monta kalloa tahansa -- mutta huomenissa ilmoitti Goldberger heille, että hänen kilpakosijansa oli saanut vihiä siitä mikä häntä odotti ja pudistanut Chikagon tomun jaloistaan.

Tällaiseen toimintaan liittyi monenlaisia onnenvaiheita, mutta aina sillä sentään hankki jokapäiväisen leipänsä, vaikkapa se välistä tarjoutuikin vankilanruuan muodossa. Varhain keväällä tapahtuivat valtiolliset vaalit, jotka tiesivät lisäytynyttä hyvinvointia "apujoukoille". Jurgis, joka kuleskeli ympäriinsä pelihuoneissa ja kapakoissa y.m.s. paikoissa, tapasi niissä molempain puolueitten sokeita kannattajia, ja näiden jutteluista oppi hän tuntemaan valtiollisen vehkeilyn kaikki mutkat ja koukut sekä miten hän paraiten voi olla hyödyksi vaalitaistelussa. "Buck" Halloran oli demokraatti, ja senvuoksi tuli Jurgiksestakin demokraatti; mutta hän ei ollut mikään jyrkkä puoluemies -- republikaanitkin olivat mikäli hän tunsi kelpo tovereja, ja olisi heillä seuraavissa vaaleissa kosolta rahoja käytettävänään. Viime vaaleissa olivat republikaanit maksaneet neljä dollaria ääneltä, kun demokraatit olivat antaneet vain kolme; ja "Buck" Halloran istui muuanna iltana ja pelasi korttia Jurgiksen ja erään toisen miehen kanssa, joka kertoi Halloranille, että hän oli saanut toimekseen vallata seitsemänneljättä äskettäin maahan tullutta italialaista puolelleen ja ostaa heidän äänensä ja miten hän oli sattunut yhteen erään republikaanien asiamiehen kanssa, joka oli ollut vallan samalla asialla; ja miten he olivat sopineet keskenänsä siten, että italialaiset jaettaisiin kahteen joukkoon, joista toinen äänestäisi demokraattien ja toinen republikaanien ehdokkaan puolesta. Tästä hyvästä saivat "uhrit" lasin olutta mieheen, ja loput rahoista työnsivät molemmat oveliaat värvääjät omiin taskuihinsa.