Part 5

_Candida_ (kiireesti hillitsee haluaan nousta ylös). Kenen sanoja?

_Morell_. Eugenen.

_Candida_ (ihastuneena). Hän on aina oikeassa! Hän ymmärtää sinua; hän ymmärtää minua; hän ymmärtää Prossya. Ja sinä, James, sinä et ymmärrä mitään! (Hän nauraa ja suutelee häntä lohdutukseksi, Morell peräytyy, ikäänkuin hän olisi saanut iskun ja hyökkää ylös.)

_Morell_. Kuinka sinä voit tehdä jotakin sellaista, kun -- Candida! (Tuskallisella äänellä). Mielemmin saisit pistää puukolla minua sydämeen, kuin suudella minua!

_Candida_ (nousee tuskallisena). Mikä sinua vaivaa, ystäväni?

_Morell_ (kiivaasti, torjuen). Älä koske minuun!

_Candida_ (hämmästyneenä). James!

He keskeyttävät puheensa, sillä Marchbanks ja Burgess tulevat. Jälkimäinen pysähtyy ovelle tuijottamaan. Eugene kiiruhtaa heidän väliinsä.

_Marchbanks_. Onko jotakin tapahtunut?

_Morell_ (kalmankalpeana, lujasti hilliten itseänsä). Ei mitään muuta, kuin että joko te olitte oikeassa tänä aamuna tai Candida on hullu.

_Burgess_ (ääneensä vastustaen). Mitä! Onko Candykin hullu! Tuhat tulimaista! (Hän astuu yli huoneen uunin luo, innokkaasti vastustellen ja naputtaa tuhan piipustaan ristikkoa vasten. Morell käy istumaan poissa suunniltaan, kumartuu eteenpäin ja peittää kasvonsa käsiinsä, joita hän pitää lujasti yhteen puristettuina.)

_Candida_ (Morellille, levollisesti ja nauraen). Oi, sinä vaan säikähdit! Ei mitään muuta! Millaisia konvenanssi-ihmisiä te olette, vaikka te ette itse sitä myönnä!

_Burgess_. No, no! Ajattele, miten sinä käyttäydyt, Candy! Mitä Mr Marchbanks sinusta ajattelee!

_Candida_. Se tulee siitä, että James on opettanut minua ajattelemaan itsenäisesti, niin etten koskaan pelkää mitä ihmiset sanovat. Se on varsin hyvä niin kauan kuin ajattelen samalla tavalla kuin hän. Mutta nyt, kun olen uskaltanut ajatella hiukan eri tavalla -- katsokaa häntä! Katsokaa vaan! (Hän viittaa Morelliin, hyvin huvitettuna, Eugene katsoo Morelliin ja painaa äkkiä kätensä sydäntänsä vasten, ikäänkuin kova tuska viiltäisi häntä. Hän käy sohvaan istumaan ja hän näyttää siltä ikäänkuin hän olisi todistajana murhenäytelmässä.)

_Burgess_ (seisoo matolla uunin edessä). Niin, James, et sinä näytä yhtä hurmaavalta kuin tavallisesti!

_Morell_ (nauraen, samalla puoleksi huoaten). Kyllä minä sen uskon! Suokaa minulle anteeksi. Minä en tiennyt, että saisin aikaan tällaisen hälinän. (Koettaa rauhoittua). Niin, niin, niin, niin! (Menee takaisin pöydän luo ja istahtaa työskentelemään papereittensa ääreen koettaen näyttää iloiselta.)

_Candida_ (menee sohvan luo ja käy istumaan Marchbanksin viereen, yhä laskien leikkiä). No, Eugene, miksi te näytätte niin synkältä? Oletteko sipuleista saanut kyyneleitä silmiinne?

Morell ei voi olla kiinnittämättä huomiotaan heihin.

_Marchbanks_ (hiljaa Candidalle). Te olette julma! Minä vihaan julmuutta! On kauheaa nähdä ihmisen kiusaavan toista!

_Candida_ (pilkallisen hyväilevästi). Poikaparka! Olenko minä ollut teille julma? Pakoitinko minä teitä leikkaamaan noita likaisia pieniä punasipuleita?

_Marchbanks_ (vakavasti). Ei, olkaa vaiti! En minä itseäni tarkoita. Häntä te kiusaatte kauheasti! Minä tunnen hänen kärsimyksensä omassa rinnassani. Minä tiedän, ettei syy ole teidän -- se on jotain, minkä täytyi tulla. Mutta älkää ottako sitä näin kevyesti! Minua värisyttää, kun te nauratte kiusatessanne häntä.

_Candida_ (epäilevästi). Kiusaanko minä Jamesia! Loruja, Eugene, kuinka te liioittelette! Tyhmyyksiä! (Candida silmäilee Morelliin, joka nopeasti alkaa taas kirjoittaa. Hän menee hänen luokseen ja pysähtyy hänen tuolinsa taakse, kumartuen hänen ylitsensä.) Älä tee enää työtä, armaani! Tule juttelemaan meidän kanssamme!

_Morell_ (hellästi, mutta katkerasti). Ei! _Minä_ en osaa jutella! Minä vaan saarnaan!

_Candida_ (hyväilee häntä). No, tule sitten saarnaamaan!

_Burgess_ (panee voimakkaasti vastaan). Ei, ei, Candy! Paha periköön kaikki saarnat! Lexy Mill tulee sisään. Hän näyttää olevan täydessä toimessaan.

_Lexy_ (kiiruhtaa puristamaan Candidan kättä). Mitä kuuluu, Mrs Morell! Hauska nähdä teitä täällä taaskin!

_Candida_. Kiitos, Lexy! Tunnettehan te Eugenen?

_Lexy_. Tietysti! Kuinka voitte, Mr Marchbanks?

_Marchbanks_. Kiitos, hyvin!

_Lexy_ (Morellille). Minä tulen juuri Mateusseurasta. He ovat aivan suunniltaan teidän sähkösanomanne johdosta. Ei suinkaan mitään ole tapahtunut?

_Candida_. Mitä sinä sähköitit, James?

_Lexy_ (Candidalle). Hänen oli määrä puhua heille tänä iltana. He ovat vuokranneet tuon suuren salin Mare Streetin varrelta ja kuluttaneet paljon rahoja ilmoituksiin. Morell sähköitti heille, ettei hän voi tulla. Se iski kuin salama heidän keskellensä.

_Candida_ (hämmästyneenä, alkaa epäillä, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi). Kieltäytynyt pitämästä esitelmää!

_Burgess_. Minä lyön vetoa, ettei se koskaan ennen ole tapahtunut! Vai mitä luulet, Candy?

_Lexy_ (Morellille). He päättivät lähettää teille pikasähkösanoman kysyäkseen teiltä, ettekö voisi muuttaa päätöstänne. Oletteko saanut sen?

_Morell_ (hilliten kärsimättömyyttään). Kyllä, kyllä! Kyllä minä sain sen.

_Lexy_. Vastaus oli maksettu.

_Morell_. Niin, kyllä tiedän. Minä vastasinkin. Minä en voi tulla.

_Candida_. Mutta miksi et, James?

_Morell_ (kiivaasti). Siksi etten tahdo! Nuo ihmiset unohtavat, että minä olen ihminen. He luulevat, että minä olen puhekone, jota voi joka ilta vetää vireeseen heidän huviksensa. Onko se liikaa, jos saan olla yhden ainoan illan kotonani vaimoni ja ystävieni kanssa?

He hämmästyvät kaikki tätä purkausta paitsi Eugene, jonka kasvonilme ei muutu.

_Candida_. Oi, James, sinä saat vain omantunnon vaivoja huomenna. Ja siitä minä saan sitten kärsiä.

_Lexy_ (puolustellen, mutta pyytäen). Tiedänhän minä, että he vaativat aivan liikoja teiltä. Mutta he ovat sähköittäneet puolelle ja toiselle saadakseen toisen puhujan. Heidän ei ole kuitenkaan onnistunut saada ketään muuta kuin agnostisen liigan johtajan.

_Morell_ (varmasti). No niin! Se on erinomainen mies. Mitä he sen parempaa tahtovat?

_Lexy_. Mutta hän vaatii kiven kovaan sosialismin ja kristinuskon eroittamista. Hän voi pilata kaiken sen hyvän, minkä me olemme rakentaneet. Te ymmärrätte sen asian itse parhaiten, mutta -- (Hän epäröi.)

_Candida_ (mielistelevästi). Tietysti sinä menet, James! Me lähdemme kaikki yhdessä.

_Burgess_ (äkäisestä). Kuule, Candy! Jäädään kotiin ja pidetään lystiä takan ääressä! Ei hän viivy kuin pari tuntia poissa.

_Candida_. Sinulla olisi yhtä hauska kokouksessa. Me saisimme istua lavalla ja tekeytyä oikein hienoiksi.

_Marchbanks_ (kauhistuneena). Ei mennä lavalle istumaan! Sieltä kaikki näkevät meidät. Sitä minä en siedä. Minä tahdon istua niin kaukana kuin suinkin.

_Candida_. Älkää pelätkö! Heillä on kylliksi katselemista, kun James on siellä. Teitä ei kukaan huomaa.

_Morell_ (kääntää päätään ja katselee merkitsevästi Candidaan). He sairastavat kaikki Prossyn tautia, Candida, eikö niin?

_Candida_ (iloisesti). Niin juuri!

_Burgess_ (salaperäisesti). Prossyn tautia? Mistä sinä puhut, James?

_Morell_ (panematta häneen huomiota, nousee ylös, astuu ovelle, pitää sen auki ja huutaa käskevällä äänellä). Miss Garnett!

_Proserpine_ (kaukaa). Kyllä, Mr Morell! Minä tulen.

Kaikki odottavat paitsi Burgess, joka salaa menee Lexyn luo ja vetää hänet sivulle.

_Burgess_. Kuulkaahan, Mr Mill! Mikä on Prossyn tauti? Mikä häntä vaivaa?

_Lexy_ (tuttavallisesti). En minä oikein tiedä, mutta hän puhui niin kummallisesti tänä aamuna. Minä pelkään, ettei hän aina ole aivan viisas.

_Burgess_ (kauhistuen). Se on varmaan tarttuvaa. Neljä samassa talossa! (Hän menee takaisin uunin ääreen aivan masentuneena huomatessaan kuinka vähän voi luottaa ihmisten järkeen kirkollisessa ilmakehässä.)

_Proserpine_ (näyttäytyy ovella). Mitä te haluatte, Mr Morell?

_Morell_. Sähköittäkää Mateusseuralle, että minä tulen!

_Proserpine_ (hämmästyneenä). Eivätkö he odota teitä?

_Morell_ (varmasti). Tehkää niinkuin minä pyydän!

Proserpine käy pelästyneenä istumaan koneen ääreen ja tottelee. Morell menee Burgessin luo. Candida pitää koko ajan häntä silmällä, vuoroin ihmetellen ja peläten.

_Morell_. Burgess, sinä et halua tulla mukaan?

_Burgess_ (puolustelevalla äänellä). Älä sano sitä, James, Mutta katsoppas, eihän nyt ole sunnuntai.

_Morell_. Sepä ikävää! Minä luulin, että sinä tahtoisit tulla esitetyksi esimiehelle. Hän on valtuusmiesten työvaliokunnan jäsen ja hänen sanansa merkitsee paljon kontrahtien teossa. (Burgessin mielenkiinto herää heti. Morell, joka on olettanut jotakin sentapaista, odottaa hetken ja sanoo sitten). Tuletko mukaan?

_Burgess_ (innokkaasti). Tietysti minä tulen, James! Enkö minä aina ole mielelläni kuunnellut sinua!

_Morell_ (kääntyy Prossyn puoleen). Minä tahtoisin pyytää teitä tekemään hiukan muistiinpanoja esitelmästä, Miss Garnett, jollei teillä ole muuta tekemistä. (Proserpine nyökkää, uskaltamatta puhua.) Kai tekin tulette, Lexy?

_Lexy_. Tietysti.

_Candida_. Me tulemme kaikki, James.

_Morell_. Sinä et tule, eikä Eugene myöskään. Sinä jäät kotiin ja pidät hänelle seuraa -- vietät siten kotiintuloasi. (Eugene nousee hengästyneenä.)

_Candida_. Mutta, James -- --

_Morell_ (arvokkaasti). Se on minun tahtoni! Sinä et halua tulla, eikä hän myöskään. (Candida aikoo sanoa vastaan.) Oi, älkää olko levottomia! Kyllä minä saan kylliksi kuulijoita ilman teitäkin. Teidän tuolinne tarvitaan kääntymättömiä ihmisiä varten, jotka eivät koskaan ennen ole kuulleet minua.

_Candida_ (levottomasti). Eugene, ettekö te tahtoisi mennä mukaan?

_Morell_. Minä pelkäisin esiintyä Eugenen kuullen. Hän on niin kriitillinen, kun saarnoista on puhe. (Katsoo häneen). Hän tietää, että minä pelkään häntä, hän sanoi sen minulle tänä aamuna. No, minä näytän hänelle, kuinka paljon minä häntä pelkään, jättämällä hänet sinun huostaasi, Candida.

_Marchbanks_ (itsekseen liikutettuna). Sehän on mainiota! Se on kaunista! (Käy istumaan, kuunnellen suu auki).

_Candida_ (levottomana). Mutta -- mutta -- Mitä tämä merkitsee, James? (Hyvin levottomasti). Minä en ymmärrä --

_Morell_. Vai niin, minä luulin, että minä en ymmärtäisi, ystäväni. (Hän ottaa hänet syliin ja suutelee häntä otsalle; sitten hän katsoo levollisesti Marchbanksiin.)

Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS

Kymmenen jälkeen illalla. Kierrekaihtimet ovat alhaalla ja lamput sytytetyt. Kirjoituskone laatikossaan. Suuri pöytä on siistitty, kaikesta näkyy, että päivän työ on ohitse.

Candida ja Marchbanks istuvat takan ääressä. Pöytälamppu seisoo uuninreunalla Marchbanksin yläpuolella, joka istuu pienessä tuolissa lukien ääneen. Pinkka käsikirjoituksia ja pari runovihkoa on matolla hänen vieressään. Candida istuu nojatuolissa. Hänellä on kevyt messinkinen hiilihanko ojona kädessänsä. Hän ojentaa jalkansa tulta kohti, nojaten korkojaan uunin ristikkoa vasten. Hän istuu ajatuksissaan huomaamatta mitään.

_Marchbanks_ (keskeyttää lukemisensa). Ei ole ollut ainoatakaan runoilijaa, joka ei olisi pukenut tätä ajatusta sonettimuotoon. Hänen täytyy se tehdä, hän ei voi sitä vastustaa. (Katsoo ylös odottaen myöntävää sanaa ja huomaa, että Candida tuijottaa vain hiilihankoon.) Ettekö te kuuntele? (Ei vastausta.) Mrs Morell!

_Candida_ (säpsähtää). Mitä?

_Marchbanks_. Kuuntelitteko te?

_Candida_ (liiallisella kohteliaisuudella, joka ilmaisee syyllisyyttä). Tietysti! Se oli hyvin kaunista. Jatkakaa, Eugene! Minä odotan jännityksellä, miten enkelin käy.

_Marchbanks_ (antaa käsikirjoituksen vajota maahan). Suokaa anteeksi, että väsytän teitä!

_Candida_. Ette te väsytä minua, sen vakuutan. Jatkakaa, Eugene, minä pyydän!

_Marchbanks_. Minä lopetin runon enkelistä jo neljännes tuntia sitten. Olen lukenut sen jälkeen useita runoja.

_Candida_ (katuvaisesti). Minä luulen, että hiilihanko hypnotiseerasi minut. (Hän panee sen pois.)

_Marchbanks_. Se rasitti minua kauheasti.

_Candida_. Miksi te ette sanonut? Minä olisin heti pannut sen pois.

_Marchbanks_. Minä pelkäsin, että tekin tuntisitte olevanne rasitettu. Se oli ikäänkuin joku ase. Jos minä olisin ollut entisajan sankareita, niin olisin laskenut paljastetun miekkani meidän välillemme. Jos Morell olisi tullut sisään, niin hän olisi voinut luulla, että te olitte ottanut hiilihangon, kun meidän välillämme ei ollut mitään miekkaa.

_Candida_ (ihmetellen). Mitä ihmettä? (Katsoo epävarmasti häneen). Minä en voi oikein hyvin seurata teidän ajatusjuoksuanne. Teidän sonettinne ovat panneet pääni aivan pyörälle. Miksi pitäisi paljastetun miekan olla meidän välillämme?

_Marchbanks_ (vältellen). Älkää välittäkö siitä! (Hän kumartuu alas ja ottaa ylös käsikirjoitukset.)

_Candida_. Pankaa nuo pois. Minun runoinnollanikin on rajansa -- silloinkin kun teidän runonne ovat kysymyksessä. Nyt te olette lukenut minulle kolmatta tuntia -- aina siitä saakka kuin James läksi. Nyt minä tahdon jutella.

_Marchbanks_ (nousee kauhistuneena). Ei, minä en saa puhua! (Hän katsoo ympärilleen tavallisella hämmästyneellä tavallaan ja huudahtaa äkkiä). Parasta että lähden hiukan puistoon kävelemään! (Hän lähestyy ovea.)

_Candida_. Loruja, se on aikoja sitten suljettu. Käykää istumaan tänne matolle ja jutelkaa hölyn pölyä, niinkuin teillä on tapana tehdä! Minä tahdon pitää lystiä. Ettekö tekin sitä tahdo?

_Marchbanks_ (puoleksi pelästyen, puoleksi ihastuen). Kyllä!

_Candida_. No, tulkaa sitten! (Hän siirtää tuolinsa hiukan taaksepäin, jotta Marchbanks saisi tilaa. Tämä epäröi, mutta sitten hän ojentaa itsensä pitkäkseen matolle ujona, kasvot ylöspäin käännettyinä ja nojaa päätään Candidan polviin, katsoen häneen.)

_Marchbanks_. Oi, minä olen ollut niin onneton koko illan, siksi että minä tein oikein! Nyt minä teen väärin ja olen onnellinen!

_Candida_ (hellästi, huvitettuna). Niin. Minä olen varma siitä, että te mielestänne olette suuri, täysi-ikäinen, hirveä viettelijä -- ettekö te ole oikein ylpeä itsestänne?

_Marchbanks_ (nostaa äkisti päätään ja kääntää sitä hiukan nähdäkseen hänet). Varokaa! Jospa te tietäisitte, kuinka paljon minä olen teitä vanhempi! (Hän kääntyy, niin että hän joutuu polvilleen, kädet ovat ristissä, käsivarret Candidan sylissä. Hän puhuu yhä yltyvällä kiihkeydellä, sillä hänen verensä on tullut kuohuksiin.) Saanko minä sanoa teille jotakin hirveää?

_Candida_ (ilman pelkoa tai kylmyyttä, täydellisesti kunnioittaen hänen tunnettansa, mutta viisaalla, äidillisellä huumorilla). Ette! Mutta te saatte sanoa kaikkia, mitä te todellakin tunnette. Ihan kaikki, olkoon se mitä hyvänsä! Minä en pelkää, jos te annatte sisällisen itsenne puhua, kun ette vaan turvaudu teeskenneltyihin sanoihin -- ritarillisiin, tai alhaisiin, tai vaikkapa vain runollisiinkin sanoihin. Minä vetoan teidän kunniaanne ja totuudenrakkauteenne! Nyt te saatte sanoa mitä tahdotte.

_Marchbanks_ (kiihkeä, innokas ilme katoaa kokonaan hänen huuliltaan ja sieramistaan ja hänen silmänsä loistavat intomielisen sielukkaina). Oi, nyt minä en voi sanoa mitään, sillä kaikki sanat, joita minä tunnen, ovat enemmän tai vähemmän vain sanoja -- kaikki paitsi yksi ainoa.

_Candida_. Mikä sitten?

_Marchbanks_ (hiljaa vajoten nimen musiikiin). Candida, Candida, Candida, Candida, Candida! Minun täytyy lausua tuo nimi siksi, että te vetositte minun kunniaani ja totuudenrakkauteeni; minun ajatuksissani ja tunteissani te ette koskaan ole Mrs Morell, vaan aina vain Candida!

_Candida_. Tietysti. Ja mitä sanottavaa teillä on Candidalle?

_Marchbanks_. Minä tahdon vain toistaa teidän nimeänne tuhat kertaa! Ettekö te tunne, että siihen joka kerta sisältyy pyyntö?

_Candida_. Ettekö tunne itseänne onnelliseksi, kun voitte pyytää?

_Marchbanks_. Kyllä, hyvin onnelliseksi!

_Candida_. No, se onni on vastaus teidän pyyntöihinne. Mitä muuta te haluatte?

_Marchbanks_ (onnellisena). Ei, minä olen tullut taivaaseen, eikä siellä ole enää mitään toiveita!

Morell tulee sisään. Hän pysähtyy kynnykselle ja huomaa silmänräpäyksessä koko tapauksen.

_Morell_ (vakavasti ja levollisesti). Toivottavasti minä en häiritse.

Candida hyökkää ylös vähintäkään hämmästymättä, nauraen itselleen. Eugene yhä polvistuneena, estää itseään kaatumasta nojautumalla käsillään tuolin istuimeen ja jää siihen asentoon, tuijottaen Morelliin suu selällään.

_Candida_ (noustessaan). Oi, James, kuinka sinä pelästytit minua! Minä puhelin niin innokkaasti Eugenen kanssa, etten kuullut sinun tuloasi. Kuinka kokous onnistui? Puhuitko sinä hyvin?

_Morell_. En ole koskaan eläissäni puhunut paremmin.

_Candida_. No, sepä erinomaista! Kuinka suuri oli kollehti?

_Morell_. En muistanut kysyä.

_Candida_ (Eugenelle). Hän puhui varmaan erinomaisesti, koska hän unohti sitä kysyä! (Morellille). Missä muut ovat?

_Morell_. He menivät paljoa ennen kuin minä jouduin lähtemään. En luullut koskaan pääseväni sieltä eroon. He menivät varmaan jonnekin illallista syömään.

_Candida_ (tavallisella emännänäänellään). No, siinä tapauksessa voi Maria panna maata. Minä menen hänelle sanomaan. (Hän menee kyökkiin.)

_Morell_ (katsoo ankarasti Marchbanksiin). No?

_Marchbanks_ (kyyryssä matolla, jalat ristissä, ei näytä yhtään kiusaantuneelta, vaikka Morell on läsnä -- melkein epäkunnioittavan humoristisesti). No?

_Morell_. Onko teillä jotakin sanottavaa minulle?

_Marchbanks_. Ei muuta kuin että minä olen ollut täällä yksityisenä narrina sillä aikaa kuin te olette ollut julkisena narrina.

_Morell_. Tuskinpa kuitenkaan samalla tavalla.

_Marchbanks_ (kiivaasti, hyökäten pystyyn). Niin, aivan samalla tavalla! Minä olen näytellyt kunnon miestä aivan niinkuin tekin! Kun te olitte niin suurenmoinen, että jätitte minut yksin Candidan kanssa -- --

_Morell_ (paheksuen). _Candidan!_ _Marchbanks_. No niin! Niin pitkälle minä olen tullut! Suurenmoisuus on tarttuvaa. Sen taudin minä sain teiltä. Minä vannoin, etten lausuisi teidän poissaollessanne sanaakaan, jota en olisi voinut sanoa kuukausi sitten teidän läsnäollessanne.

_Morell_. Pidittekö te sananne?

_Marchbanks_ (asettuu äkkiä lystikkääseen asentoon nojatuolinreunalle). Minä olin niin suuri aasi, että rikoin sanani vasta kymmenen minuuttia sitten. Siihen saakka minä luin kuin hullu hänelle ääneen -- luin omia runojani -- luin muitten runoja -- estääkseni keskustelua. Minä seisoin taivaan portin edustalla, enkä astunut kuitenkaan sisään. Te voitte arvata kuinka suurenmoista se oli ja kuinka vaikeata! Sitten -- -- --

_Morell_ (hilliten jännitystään). Sitten?

_Marchbanks_ (proosallisesti istahtaen taas tavalliseen asentoon tuolilleen). Sitten hän ei jaksanut enää kuulla sen enempää.

_Morell_. Ja te lähestyitte vihdoinkin taivaan porttia?

_Marchbanks_. Niin!

_Morell_ (vihoissaan). No? Puhukaa, ihminen! Eikö teillä ole yhtään sääliä minua kohtaan?

_Marchbanks_ (pehmeästi ja musikaalisesti). Sitten hän muuttui enkeliksi; ja siinä oli tulinen miekka, joka esti eteenpäinpääsyn, niin etten voinutkaan astua sisään; sillä minä näin, että se portti olikin itse helvetin portti.

_Morell_ (riemuiten). Hän työnsi teidät luotaan?

_Marchbanks_ (nousee, hurjalla pilkalla). Ei, te hupsu! Jos hän olisi sen tehnyt, niin en koskaan olisi huomannut olleeni taivaassa. Työnsi minut luotaan! Luuletteko, että se olisi pelastanut minut -- te moraalisaarnaaja! Oi, te ette ansaitse elää samassa maailmassa kuin hän! (Halveksivalla ilmeellä hän menee huoneen toiselle puolelle).

_Morell_ (joka levollisesti on pitänyt häntä silmällä liikkumatta paikaltaan). Luuletteko kohottavanne omaa arvoanne herjaamalla minua?

_Marchbanks_. Tähän loppuu tuhannes ja ensimäinen opetus, Morell. Kun kaikki käy ympäri, niin en pane paljoakaan arvoa teidän saarnoihinne. Luulenpa, että osaisin itse paremmin siitä suoriutua. Se mies, jota tahdon kohdata, on se, jonka kanssa Candida on naimisissa.

_Morell_. Se mies, joka -- --? Tarkoitatteko te minua?

_Marchbanks_. Minä en tarkoita hänen kunnia-arvoisuuttaan, pastori James Morellia, moraalisaarnaajaa ja loruilijaa! Minä tarkoitan sitä todellista miestä, jota pastori Jamesin täytyy pitää jossakin piilossa mustan takkinsa alla -- sitä miestä, jota Candida rakasti. Te ette voi voittaa sellaisen naisen kuin Candidan rakkautta vain napittamalla kauluksenne takaa kiinni sen sijaan että kiinnittäisitte sen edestä käsin.

_Morell_ (suoraan ja lujasti). Kun Candida lupasi mennä naimisiin minun kanssani, niin olin minä sama moraalisaarnaaja ja loruilija kuin nytkin. Minä käytin mustaa takkia, napitin kaulukseni takaa enkä edestä. Luuletteko että hän olisi rakastanut minua enemmän, jos olisin ollut teeskentelijä?

_Marchbanks_ (sohvassa, tarttuen kiinni nilkkoihinsa). Oi, hän antoi teille anteeksi, aivan kuin hän antaa minulle anteeksi sen, että olen pehmeäluontoinen ja suuri raukka, pieni kurja koiranpentu, niinkuin te sanotte! (Uneksien). Sellaisella naisella kuin hänellä on jumalallinen kyky nähdä meidän lävitsemme: hän rakastaa meidän sielujamme eikä meidän hullutuksiamme, turhamaisuuttamme ja luulottelujamme, ei meidän kauluksiamme ja takkejamme eikä muita riepuja ja ryysyjä, joihin me käärimme itsemme. (Hän tuumii sitä hetken aikaa; sitten hän kääntyy Morellin puoleen ja kysyy kiihkeästi.) Minä tahtoisin vain tietää, miten te tulitte sen liekehtivän miekan ohi, joka minut hillitsi?

_Morell_ (painolla). Elikä siksi, ettei minua keskeytetty kymmenen minuutin perästä.

_Marchbanks_ (hämmästyen). Mitä?

_Morell_. Ihminen kiipeää aina korkeimmalle harjalle, mutta ei voi kauan pysyä siellä.

_Marchbanks_. Se ei pidä paikkaansa! Siellä voi pysyä ikuisesti, siellä ja yksin siellä! Elämämme muina hetkinä me emme voi löytää rauhaa, emme voi tuntea elämän äänetöntä, suurta ihanuutta. Missäpä minä mielemmin eläisin kuin korkeimmalla harjalla?

_Morell_. Kyökissä, leikkaamassa sipulia ja täyttämässä lamppuja.

_Marchbanks_. Tai saarnastuolissa, puhdistamassa likaisia sieluja.

_Morell_. Niin, sitä myöskin. Siellä minä voitin suuren onneni ja oikeuden pyytää häntä omakseni. Minä en ottanut sitä hetkeä velaksi, enkä käyttänyt sitä myöskään varastaakseni toisen onnea.

_Marchbanks_ (melkein kyllästyneenä astuu takaisin uunia kohti). Minä en epäile, ettette te suorittanut sitä yhtä rehellisesti ja kunnollisesti, kuin jos olisitte ostanut naulan juustoa. (Hän pysähtyy maton reunalle ja sanoo itsekseen, selin Morelliin). Minä tulin hänen luokseen kerjäläisenä.

_Morell_ (hätkähtää). Kerjäläisenä, joka oli vähällä kuolla viluun! Joka pyysi hänen shaaliansa!

_Marchbanks_ (kääntyy hämmästyneenä). Kiitos, että parannatte minun runoelmaani! Niin, jos niin haluatte, kerjäläisenä, joka oli vähällä kuolla viluun ja pyysi hänen shaaliansa.

_Morell_ (kiihtyneenä). Ja hän kielsi. Sanonko teille, miksi hän kielsi? Minä voin sanoa sen hänen puolestansa. Hän kielsi sentähden että -- -- --

_Marchbanks_. Hän ei kieltänyt!

_Morell_. Todellako?

_Marchbanks_. Hän tarjosi minulle kaikki, mitä minä halusin: sielunsa, siipensä, tähtidiademin otsaltansa, liljat käsistään, kuun jalkojensa alta -- -- --

_Morell_ (tarttuu häneen kiinni). Sanokaa totuus, mies! Minun vaimoni on minun vaimoni! Minä en siedä enää teidän runollisia korupuheitanne. Minä tiedän liiankin hyvin, että jos olen kadottanut hänen rakkautensa ja te olette sen voittanut, niin ei mikään laki sido häntä.

_Marchbanks_ (merkillisellä äänellä, pelotta ja vastustamatta). Tarttukaa minua kaulukseen kiinni, Morell! Hän asettaa sen jälleen paikoilleen, niinkuin aamullakin. (Hiljaisella ihastuksella). Sitten minä saan tuntea taas hänen kätensä kosketusta!

_Morell_. Perhanan poika! Ettekö tiedä, että voi olla vaarallista sanoa minulle sellaista? Vai -- (äkillisellä pelolla) oletteko te äkkiä tullut rohkeaksi?

_Marchbanks_. Nyt minä en enää pelkää! Minä en pitänyt teistä ennen ja siksi minua värisytti aina, kun te koskitte minuun. Mutta minä näin tänään -- kun Candida kiusasi teitä -- että te rakastatte häntä. Siitä saakka olen ollut teidän ystävänne, te voitte kuristaa minut jos tahdotte.

_Morell_ (päästää hänet irti). Eugene, jos nuo teidän viime sananne eivät ole sydämetöntä valhetta, jos teillä on hiukankin inhimillisiä tunteita sielussanne -- niin sanokaa minulle, mitä tapahtui minun poissaollessani?