Part 4
_Burgess_ (tahtoo innokkaasti suojella hienoa vierasta). Vai niin! Tälläkö tavalla he jättävät teidät yksin, Mr Marchbanks! Minä pidän teille seuraa. (Marchbanks katsoo häneen ihmetellen, mikä kuitenkin on aivan turhaa.) James ottaa parasta aikaa vastaan lähetystöä ruokasalissa, ja Candy koettaa kasvattaa erästä ompelijaa, jonka hän on keksinyt. Hän istuu siellä ja opettaa häntä lukemaan "Taivaallisista kaksoisista". (Valittaen). Teillä on varmaan täällä ikävä, kun teillä ei ole ketään muuta seurananne kuin tuo konekirjoittaja! (Hän kääntää nojatuolin ja käy istumaan.)
_Proserpine_ (hyvin kiihoittuneena). Ei hänellä enää hätää ole, kun hänellä on onni saada kuunnella teidän hienoa keskusteluanne. Se on aina suuri etu. (Hän alkaa kiivaasti kirjoittaa niin että kone räiskyy.)
_Burgess_ (ihmetellen hänen röyhkeyttään). En minä luullakseni puhutellut teitä, neiti.
_Proserpine_ (terävästi Marchbanksille). Oletteko te ennen nähnyt mokomaa hävyttömyyttä, Mr Marchbanks?
_Burgess_ (juhlallisella ankaruudella). Mr Marchbanks on gentleman ja tietää mitä hänen arvonsa vaatii. Sitä eivät kaikki tiedä!
_Proserpine_ (nenäkkäästi). Sepä hyvä, että te ja minä emme kuulu hienostoon! Te saisitte kuulla suoraa puhetta, jollei Mr Marchbanks olisi täällä. (Hän vetää niin kiivaasti paperin koneesta, että se repeytyy.) Kas nyt -- nyt tämä kirje meni pilalle -- saan kirjoittaa sen uudestaan! Oi, minä en osaa hillitä itseäni -- te vanha, hupsu pöllöpää!
_Burgess_ (nousee, voi tuskin hengittää suuttumuksesta). Mitä? Olenko minä vanha, hupsu pöllöpää! Niinkö te sanoitte? Vai tosiaankin! (Vetää henkeä). Hyvä, hyvä, tyttöseni, hyvä, hyvä! Odottakaa vain, kunnes isäntä tulee! Minäpä sanon sen hänelle, saattepa nähdä! Kyllä minä teitä opetan -- totta totisesti!
_Proserpine_. Minä -- -- --
_Burgess_ (keskeyttää hänet). Ei, ei se nyt enää auta. Ei maksa vaivaa enää pyytääkään. Kyllä te saatte nähdä kuka minä olen! (Proserpine kuljettaa koneen vaunua kovalla melulla ja jatkaa halveksivan näköisenä työtänsä.) Älkää välittäkö hänestä, Mr Marchbanks! Sitä hän ei ansaitse! (Hän käy ylpeästi istumaan.)
_Marchbanks_ (hyvin hermostuneesti ja kiusaantuneena). Eikö olisi parasta vaihtaa puheenainetta? En minä -- en minä luule, että Miss Garnett tarkoitti mitään pahaa.
_Proserpine_ (pannen painoa sanoihinsa). Ah, sitä minä juuri tarkoitinkin!
_Burgess_. Minä en välitä hänestä hituistakaan.
Sähkökello soi kaksi kertaa.
_Proserpine_ (kokoaa muistiinpanokirjansa ja paperinsa). Minua kutsutaan. (Kiiruhtaa ulos.)
_Burgess_ (huutaa hänen jälkeensä). Kyllä me tulemme toimeen ilman teitä! (Hiukan keventyneenä, kun hän on saanut sanoa viimeisen sanan ja ikäänkuin haluten vieläkin parantaa sanojansa, hän katsoo hetken hänen jälkeensä, vaipuu sitten tuoliinsa Eugenen viereen ja puhuttelee häntä tuttavallisesti.) Nyt me olemme yksin, Mr Marchbanks, sallikaa että annan teille ystävällisen viittauksen, jota en antaisi kelle hyvänsä. Kuinka kauan te olette tuntenut vävyäni, Jamesiä?
_Marchbanks_. En tiedä. Minun on niin vaikea muistaa sellaista. Muutamia kuukausia, ehkä.
_Burgess_. Ettekö ole koskaan huomannut mitään kummallista hänessä?
_Marchbanks_. Ei minun tietääkseni.
_Burgess_ (vakuuttaen). Niin, ette tekään ole sitä huomannut. Siinäpä juuri vaara onkin. Katsokaapas, hän on hullu!
_Marchbanks_. Mielisairasko!
_Burgess_. Täysi hullu! Pitäkää häntä silmällä, niin te kyllä huomaatte!
_Marchbanks_ (levottomana). Te tarkoitatte kai, että hänen mielipiteensä --
_Burgess_ (koskettaa etusormellaan hänen polveansa ja painaa kovasti kiinnittääkseen hänen huomiotansa). Niin minäkin luulin, Mr Marchbanks. Minä luulin kauan aikaa, että siihen olivat vain hänen mielipiteensä syynä. Vaikka muistakaa se, mielipiteet voivat tulla vaarallisiksi, jos niitä rupeaa toteuttamaan sillä tavalla kuin hän tekee. Mutta sitä minä en nyt tarkoita. (Hän katselee ympärilleen ollakseen varma siitä, että he ovat yksin ja kumartuu Eugenen puoleen, aivan hänen korvansa juureen.) Mitä te luulette, että hän sanoi minulle tänään juuri tässä samassa huoneessa?
_Marchbanks_. Mitä sitten?
_Burgess_. Hän sanoi minulle -- niin totta kuin minä istun tässä, hän sanoi: "Minä olen hullu", sanoi hän, "ja sinä olet lurjus", sanoi hän -- niin levollisesti kuin suinkin. Ajatelkaahan, että minä olisin lurjus! Ja sitten hän puristaa minun kättäni, aivan kuin hän olisi kehunut minua. Voiko väittää, että se mies on viisas?
_Morell_ (ulkopuolella, huutaa Proserpinea, avatessaan oven). Pitäkää huolta siitä, että saatte kaikkien nimet ja osoitteet, Miss Garnett!
_Proserpine_ (kaukaa). Kyllä, Mr Morell!
Morell tulee sisään lähetystön paperit kädessä.
_Burgess_ (hiljaa Marchbanksille). Hullu hän on! Pitäkää häntä silmällä, niin saatte nähdä. (Nousee äkkiä). Olen pahoillani, että minun täytyy tehdä valitus. En tee sitä mielelläni, mutta minä tunnen, että minun täytyy, se on ikäänkuin minun velvollisuuteni.
_Morell_. Mikä 011 hätänä?
_Burgess_. Mr Marchbanks voi todistaa. Hän oli saapuvilla. (Hyvin juhlallisesti). Sinun nuori naisesi on unohtanut itsensä siihen määrään, että hän sanoi minua vanhaksi, hupsuksi pöllöpääksi.
_Morell_ (tavattoman sydämellisesti). Niin, se on aivan Prossyn tapaista! Hän puhuu aina suunsa puhtaaksi, hän ei voi hillitä itseänsä! Prossy parka! Ha! Haa!
_Burgess_ (vapisee vihasta). Luuletko sinä minun tyytyvän siihen, että se on vain hänen tapaistansa?
_Morell_. Tyhmyyksiä! Ei sinun pidä sellaisesta välittää! (Hän astuu asiakirjakaapin luo ja pistää paperin laatikkoon).
_Burgess_. En minä siitä välitäkkään. Minä seison aivan sen yläpuolella. Mutta onko se nyt oikein? Sitä minä tahtoisin tietää. Onko se oikein?
_Morell_. Se kysymys koskee kirkkoa eikä seurakuntaa. Onko siitä sinulla ollut vahinkoa? se kysymys koskee sinua, mitä? Eihän se ole vähintäkään vahingoittanut sinua. Älä viitsi sitä sen enempää ajatella! (Hän estää keskustelun jatkumista tästä aineesta menemällä pois ja istahtamalla pöydän ääreen, tarkastellen kirjeenvaihtoaan.)
_Burgess_ (hiljaa Marchbanksille). Mitä minä sanoin! Aivan täysi hullu! (Hän menee pöydän luo ja kysyy nälkäisen miehen epäilystä herättävällä kohteliaisuudella.) Milloin te syötte päivällistä, James?
_Morell_. Emme vielä pariin tuntiin.
_Burgess_ (alakuloisella kohtaloon tyytymisellä). Anna minulle joku hauska kirja, niin olet ystävällinen, ja minä käyn istumaan ja lukemaan tuonne uunin ääreen.
_Morell_. Millaisen kirjan? Hyvänkö?
_Burgess_ (vastustaa melkein huutaen). Ei, ei! Jotakin huvittavaa, jolla saan aikani kulumaan! (Morell ottaa kuvalehden pöydältä ja antaa sen hänelle. Hän ottaa sen nöyrästi vastaan.) Kiitos, kiitos, James! (Hän menee suuren tuolin luo uunin ääreen ja käy siihen rauhallisesti ja mukavasti istumaan.)
_Morell_ (kirjoittaessaan). Candida tulee heti teille pitämään seuraa. Hän pääsi jo suojatistaan. Hän täyttää vain lamput.
_Marchbanks_ (hyökkää hätäisenä ylös). Hänen kätensähän tahraantuvat! Minä en voi sitä sallia, Morell: se on suuri häpeä! Minä menen täyttämään lamppuja! (Lähestyy ovea.)
_Morell_. Parasta kun ette sitä tee. (Marchbanks pysähtyy kahdenvaiheilla.) Hän panee teidät vain kiilloittamaan minun saappaitani, säästääkseen sen vaivan minulta huomis-aamuna.
_Burgess_ (moittivasti). Eikö sinulla ole yhtään palvelijaa, James?
_Morell_. On. Mutta hän ei ole mikään orja, ja talo on siinä kunnossa kuin minulla olisi kolme. Se merkitsee, että jokainen saa olla työssä. Se ei ole niinkään huono järjestys: Prossy ja minä keskustelemme asioista pestessämme astioita. Ei ole yhtään vaikea pestä astioita, kun työssä on kaksi.
_Marchbanks_ (kiusaantuneella ilmeellä). Luuletteko, että kaikki naiset ovat yhtä kovaluontoisia kuin Miss Garnett?
_Burgess_ (vilkkaasti). Se on oikein, Mr Marchbanks, se on aivan oikein! Hän on kovaluontoinen!
_Morell_ (levollisesti ja arvokkaasti). Marchbanks!
_Marchbanks_. Niin!
_Morell_. Kuinka monta palvelijaa on teidän isällänne?
_Marchbanks_. Oi, en minä tiedä. (Hän menee epämieluisan tunteen vallassa sohvan luo tullakseen niin kauas kuin mahdollista Morellin kysymyksistä ja istuu siinä suuressa sieluntuskassa ajatellen lamppuöljyä.)
_Morell_ (hyvin vakavasti). Niin monta, että te ette edes sitä tiedä! (Hyökkäävämmin). Joka tapauksessa kun jotakin karkeaa työtä on tehtävä, niin te soitatte kelloa ja annatte sen jonkun muun tehtäväksi, vai kuinka? Se ainakin on yksi suuri tosiasia teidän elämässänne, eikö totta?
_Marchbanks_. Oi, älkää kiusatko minua! Ainoa suuri tosiasia minun elämässäni on nyt vain se, että teidän vaimonne kauniit kädet tahraantuvat öljystä, ja että te istutte täällä mukavasti ja saarnaatte siitä -- alituisesti saarnaatte ja saarnaatte, sanoja, sanoja, sanoja vain.
_Burgess_ (suuresti ihastuneena). Hyvä, hyvä! Kerrassaan mainiota! (Loistaen). Siinä sait, James! Suoraa puhetta!
Candida tulee sisään edessään siro esiliina, kädessä pöytälamppu, puhdistettuna, täytettynä ja valmiina sytyttämistä varten. Hän laskee sen pöydälle Morellin viereen.
_Candida_. Jos te jäätte meille, niin minä taidankin uskoa teille lamppujen hoidon.
_Marchbanks_. Minä jään sillä ehdolla, että te annatte kaiken karkean työn minulle.
_Candida_. Sehän on mainio tarjoumus; mutta enköhän minä ensin halua nähdä, miten te siitä suoriudutte. (Kääntyen Morellin puoleen). James, sinä et ole hoitanut huolellisesti taloa!
_Morell_. Mitä minä sitten olen tehnyt -- tai laiminlyönyt -- ystäväni?
_Candida_ (vakavasti pahastuneena). Minun lempiharjaani, kuurausharjaani on käytetty saappaitten kiilloittamiseen! (Sydäntäsärkevä huudahdus kuuluu Marchbanksin huulilta, Burgess katsoo ihmeissään ympärilleen, Candida kiiruhtaa sohvan luo.) Mikä on hätänä? Voitteko te huonosti, Eugene?
_Marchbanks_. En, en! Mutta minua värisyttää, minua värisyttää!
_Burgess_ (kiihoittuneena). Mitä kummaa! Sairastatteko te vilutautia, Mr Marchbanks? Se ei ole hyvä teidän iällänne! Siitä teidän täytyy vähitellen päästä.
_Candida_ (rauhoittaen). Loruja isä! Ne ovat vain runollisia väristyksiä. Vai mitä, Eugene? (Hyväilee häntä.)
_Burgess_ (hämillään). Vai niin! Vai niin! Runollisia väristyksiä! Pyydän tuhannesti anteeksi! (Kääntyy taas uuniin päin ikäänkuin karkoittaakseen pikaisen johtopäätöksensä seuraukset.)
_Candida_. Miten teidän laitanne nyt on, Eugene -- kuurausharjako oli siihen syynä? (Hän värisee jälleen). No, älkää siitä välittäkö! (Käy istumaan hänen viereensä). Ettekö te haluaisi antaa minulle uutta norsunluista harjaa, jossa olisi helmiäiskoristeita?
_Marchbanks_ (pehmeästi ja soitannollisesti, mutta surullisesti ja kaihoten). Ei, ei kuurausharjaa, vaan veneen -- kevyen, pienen aluksen. Ja sitten me purjehtisimme kauaksi koko maailmasta, sinne missä sade pesee marmorilattiat ja aurinko ne kuivaa, missä etelätuuli puhaltaa tomun pois viheriäisistä ja purppuraisista matoista. Tai vaunut, jotka kantaisivat meidät ylös pilviin, missä tähdet loistavat, eikä lamppuja tarvitse joka päivä täyttää öljyllä.
_Morell_ (karkeasti). Ja missä ei tarvitse muuta tehdä kuin laiskotella ja olla itsekäs ja hyödytön.
_Candida_ (pahoillaan). Mutta, James, kuinka sinulla oli sydäntä pilata kaikki!
_Marchbanks_ (kiihoittuen). Niin, olla laiska, itsekäs ja hyödytön, se on samaa kuin olla kaunis ja vapaa ja onnellinen! Eikö jokainen mies ole toivonut sitä sille naiselle, jota hän rakastaa? Se on minun ihanteeni! Mikä on teidän ihanteenne, teidän ja kaikkien niiden kauheiden ihmisten, jotka elävät näissä inhottavissa kasarmeissa? Saarnat ja kuurausharjat! Te saarnaatte ja teidän vaimonne kuuraa!
_Candida_ (merkillisellä äänenpainolla). Hän harjaa saappaat, Eugene. Te saatte harjata ne huomenna, rangaistukseksi siitä, mitä te nyt sanoitte hänelle.
_Marchbanks_. Oi, älkää puhuko saappaista! Kuinka kauniit teidän jalkanne olisivat ylhäällä kukkuloilla!
_Candida_. Minun jalkani eivät olisi kauniit kengittä Hackney Roadilla.
_Burgess_. (hämillään). No, mutta Candy! Älä ole epähieno! Mr Marchbanks ei ole tottunut sellaiseen. Hän saa uudestaan väristyskohtauksen. Niin, niin, minä tarkoitan runollisen väristyksen! (Morell on vaiti, ulkonaisesti syventyneenä kirjeihinsä, mutta todellisuudessa tuumien uusia, huolestuttavia kokemuksiaan, sillä mitä kovempia moraalisia hyökkäyksiä hän tekee, sitä nopeammin ja varmemmin Eugene niihin vastaa. Hänestä tuntuu vaikealta, että hänen täytyy ruveta pelkäämään miestä, jota hän ei kunnioita. Miss Garnett tulee sisään, sähkösanoma kädessä.)
_Proserpine_ (ojentaa sähkösanoman Morellille). Vastaus maksettu. Lähetti odottaa. (Candidalle mennessään koneensa luo ja käyden istumaan.) Maria on valmis aloittamaan työtänsä kyökissä, Mrs Morell. (Candida nousee). Sipulit ovat tulleet.
_Marchbanks_ (kouristuksentapaisesti). Sipulit!
_Candida_. Niin, sipulit. Eivätkä ne ole edes espanjalaisia. Aivan tavallisia punasipuleita. Te saatte auttaa minua leikkaamaan niitä hienoiksi. Tulkaa pois!
Hän tarttuu häntä ranteeseen ja juoksee ulos, vetäen häntä jäljessään. Burgess nousee hämillään ja jää kummissaan uunin edessä olevalle matolle seisomaan ja katsoo heidän jälkeensä.
_Burgess_. Candyn ei pitäisi kohdella päärin veljenpoikaa tuolla tavalla! Hän menee aivan liian pitkälle. Kuules, James! Onko hän usein noin kummallinen?
_Morell_ (lyhyesti, kirjoittaen sähkösanomaa). En minä tiedä.
_Burgess_ (hempeämielisesti). Hän puhuu kauniisti. Minä olen aina ollut hiukan hullaantunut runouteen. Candy on sen perinyt minulta. Hänellä oli tapana pyytää minua kertomaan hänelle satuja keijukaisista ja peikoista, kun hän oli vain noin pikkuinen. (Hän osoittaa noin kahden jalan korkeutta.)
_Morell_ (ennakolta tehdyllä päätöksellä). Vai niin, todellako! (Hän pyyhkii imupaperilla sähkösanomaa ja menee ulos).
_Proserpine_. Oliko teillä tapana keksiä keijukaisjutut aivan omasta päästänne?
Burgess ei vastaa, vaan näyttää hyvin halveksivalta.
_Proserpine_ (levollisesti). Minä en olisi koskaan uskonut, että teillä olisi sellaisia ajatuksia. Mutta, asiasta toiseen, on parasta, että varoitan teitä, koska te näytte niin ihastuneen Mr Marchbanksiin. Hän on hullu.
_Burgess_. Hullu! Mitä! Hänkö myöskin!
_Proserpine_. Hullu kuin keväinen jänis. Uskokaa pois, hän peloitti minua juuri ennenkuin te tulitte sisään. Ettekö ole huomannut, kuinka kummallisesti hän puhuu?
_Burgess_. Vai niin, sitäkö he tarkoittavat runollisella väristyksellä! Tuhat tulimmaista, enkö jo pari kertaa ajatellut, että hänellä varmaan on joku ruuvi irti! (Hän astuu huoneen poikki ja sanoo kovalla äänellä). Onpa tämä hauska hulluinhuone, johon ei ole hyvä jäädä. Eihän täällä ole ketään muuta kuin te, joka voisi pitää ihmisestä huolta!
_Proserpine_ (kun Burgess menee hänen ohitsensa). Niin, ajatelkaa, miten julmaa, jos teille jotakin tapahtuisi!
_Burgess_ (kopeasti). Pitäkää huomautuksenne ominanne! Sanokaa isännälle, että minä menin puutarhaan tupakoimaan.
_Proserpine_ (pilkallisesti). Oo!
Ennenkuin Burgess ehtii vastata, palaa Morell.
_Burgess_ (hempeämielisesti). Minä menen puutarhaan tupakoimaan, James.
_Morell_ (äkäisesti). Vai niin, vai niin! (Burgess menee mahdikkaasti ulos, ryhti on kuin väsyneen vanhan ukon. Morell seisoo pöydän ääressä, koskettelee papereitaan ja sanoo puoleksi leikillisesti, puoleksi poissaolevasti Proserpinelle.) No, Miss Prossy, miksi te haukuskelitte appiukkoani?
_Proserpine_ (punastuen, katsoo nopeasti häneen, puoleksi pelokkaasti, puoleksi moittien). Minä -- -- (Hän purskahtaa itkuun.)
_Morell_ (hellällä iloisuudella, kumartuen pöydän yli hänen puoleensa, lohduttaen häntä). No, no, no! Älkää panko sitä pahaksenne, Prossy! Hän on vanha, hupsu pöllöpää, eikö niin?
Huoaten Proserpine syöksee ovelle ja katoaa, paiskaten oven jälkeensä kiinni. Morell pudistaa päätään ja astuu väsyneenä tuolinsa luo, jonne hän istahtaa työtä tekemään. Hän näyttää vanhalta ja rasittuneelta.
Candida tulee sisään. Hän on lopettanut taloustoimensa ja ottanut esiliinansa pois. Hän huomaa Morellin alakuloisen ilmeen ja käy levollisesti istumaan vierastuoliin, katsellen Morellia tarkkaavasti. Hän ei sano mitään.
_Morell_ (katsoo ylös, kynä valmiina kirjoittamaan). No? Missä Eugene on?
_Candida_. Hän pesee käsiään vesijohdossa. Hänestä tulisi mainio kokki, jos hän voisi voittaa vastenmielisyytensä Mariaa kohtaan.
_Morell_. Hm! Epäilemättä! (Rupeaa taas kirjoittamaan.)
_Candida_ (menee lähemmäksi, laskee pehmeästi kätensä hänen kädelleen estääkseen häntä ja sanoo). Tule tänne, ystäväni! Näytäppä itseäsi! (Morell antaa kynän pudota kädestään ja antautuu kokonaan hänen valtaansa. Candida saa hänet nousemaan ja vie hänet pois pöydän luota, koko ajan katsellen häntä tarkasti.) Käännä kasvosi valoon! (Hän asettaa hänet vasten ikkunaa). Sinä et näytä terveeltä, poikaseni. Sinä olet ehkä tehnyt liiaksi työtä?
_Morell_. En tavallista enemmän.
_Candida_. Sinä näytät kalpealta ja harmaalta ja vanhalta ja ryppyiseltä. (Morellin alakuloisuus yltyy; Candida puhuu tahallaan vallattomasti). Tulehan. (Vetää hänet nojatuolin luo). Tältä päivältä olet kirjoittanut kylliksi. Anna Prossyn tehdä loput ja tule juttelemaan minun kanssani!
_Morell_. Mutta --
_Candida_ (varmasti). Niin, minun täytyy saada jutella jonkun kanssa. (Hän saa hänet istumaan ja käy itse matolle hänen jalkojensa juureen. Taputtaa hänen kättänsä). Nyt sinä jo näytät virkeämmältä. Miksi et jätä kaikkea tätä rasittavaa ylimääräistä työtä -- noita joka iltaisia puheita ja esitelmiä? Tosin kaikki, mitä sinä sanot, on totta ja hyvää, mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Eivät he välitä hituistakaan siitä, mitä sinä sanot. He myöntävät kyllä, että sinä olet oikeassa, mutta mitä hyötyä siitä on, kun he tekevät aivan päinvastoin kuin sinä käsket, niinpian kuin sinä käännät heille selkäsi. Ajattelehan meidän seurakuntaamme St. Dominioissa! Miksi he tulevat joka sunnuntai kuuntelemaan kun sinä saarnaat kristinuskoa? Etkö luule että he tulevat vain siksi, että he noina kuutena päivänä ajattelevat vain liikeasioitansa ja raha-ansiotansa, ja tahtovat unohtaa ne seitsemäntenä päivänä ja levätä niistä hiukan -- voidakseen uusin voimin palata niihin jälleen ja ansaita vielä entistä enemmän rahaa? Sinä autat heitä oikeastaan paljoa enemmän kuin estät.
_Morell_ (suurella vakavuudella). Sinä tiedät varsin hyvin, Candida, että minä luen heille useinkin lakia sen johdosta. Mutta jos he menevät kirkkoon vain levätäksensä ja saadaksensa aikansa kulumaan, niin miksi he eivät etsi hauskempia ja vallattomampia huveja? Jotakin hyvää lienee siinä varmaan, että he mielemmin menevät kirkkoon sunnuntaisin kuin huonompiin paikkoihin.
_Candida_. Oi, huonommat paikat eivät ole avoinna, ja vaikka olisivatkin, niin he eivät uskalla näyttäytyä niissä. Ja sitten sinä saarnaat niin erinomaisen hyvin, rakas James, että se on heille yhtä hauskaa kuin joku näytelmä. Miksi sinä luulet, että naiset ovat niin innostuneita?
_Morell_ (kiihoittuneena). Candida!
_Candida_. Oi, kyllä minä sen tiedän! Sinä tyhmä poika, sinä luulet, että siihen on sinun sosialismisi ja uskontosi syynä! Mutta jos niin olisi, niin he eläisivät sanojesi mukaan, eivätkä tulisi vain sinua katselemaan. He sairastavat kaikki Prossyn tautia.
_Morell_. Prossyn tautia? Mitä sinä tarkoitat, Candida?
_Candida_. Niin, Prossy ja kaikki muutkin sihteerit, joita sinulla on ollut! Miksi Prossy pesee astioita ja kuorii perunoita ja tekee kaikenlaisia palvelijan toimia, vaikka hänellä on kuusi shillingiä vähemmän palkkaa kuin mitä hän voisi saada jossakin konttorissa kaupungilla? Hän on rakastunut sinuun, James, siinä koko syy! He ovat kaikki rakastuneet sinuun! Sinä olet rakastunut saarnaamiseen, siksi että sinä teet sitä niin kauniisti. Ja sinä luulet, että kaikki vain innoissaan tahtovat rakentaa Jumalan valtakuntaa tänne maan päälle, ja sitä hekin luulevat. Sinä pyhä yksinkertaisuus!
_Morell_. Candida, mikä hirveä sieluamurhaava kyynillisyys! Lasketko sinä leikkiä -- vai -- olisiko mahdollista -- oletko sinä mustasukkainen?
_Candida_ (miettivästi). Niin, joskus minä olen hiukan mustasukkainenkin.
_Morell_ (epäillen). Prossylleko?
_Candida_ (nauraen). Ei, ei, ei! En minä ole mustasukkainen kellekään! Mustasukkainen toisen tähden, jota ei rakasteta niinkuin häntä pitäisi rakastaa.
_Morell_. Tarkoitatko sinä minua?
_Candida_. Sinuako! Sinua on hemmoiteltu rakkaudella ja ihailulla. Sinä saat sitä enemmän kuin mikä on sinulle hyväksi. Ei, minä tarkoitan Eugenea.
_Morell_ (säpsähtää). Eugenea!
_Candida_. Minusta tuntuu väärältä, että kaikki rakkaus tulee sinun osaksesi, eikä mitään hänen ja kuitenkin hän tarvitsisi sitä paljoa enemmän kuin sinä. (Kouristuksen tapainen väristys puistattaa Morellia vastoin hänen tahtoansa.) Mikä sinun on? Tuotanko minä sinulle tuskaa?
_Morell_ (nopeasti). Et lainkaan! (Katselee häntä tuskallisella jännityksellä). Tiedäthän sinä, että minä luotan järkähtämättömästi sinuun, Candida.
_Candida_. Kuinka itserakas sinä olet! Oletko niin varma vastustamattomasta lumousvoimastasi?
_Morell_. Candida! Sinä loukkaat minua! En ole koskaan ajatellut mitään sellaista itsestäni. Minä ajattelin sinun hyvyyttäsi ja puhtauttasi -- siihen minä luotan.
_Candida_. Kuinka rumia, ikäviä asioita sinä minulle sanot! Sinä olet todellakin pappi, James, pappi kiireestä kantapäähän!
_Morell_ (kääntyy pois hänestä syvästi loukkaantuneena). Aivan samaa Eugenekin sanoo!
_Candida_ (vilkkaalla mielenkiinnolla, kumartuu hänen puoleensa nojaten käsivarttaan hänen polveensa). Eugene on aina oikeassa! Hän on ihmeellinen poika. Poissa ollessani ihastuin häneen yhä enemmän. Tiedätkös James, vaikkei hänellä ole aavistustakaan siitä, niin on hän jo hyvällä alulla rakastua minuun aivan päättömästi.
_Morell_ (synkästi). Vai eikö hänellä ole siitä aavistustakaan?
_Candida_. Ei vähintäkään! (Hän nostaa käsivartensa Morellin polvelta ja kääntyy miettivän näköisenä pois, vaipuen lepäävään asentoon, kädet sylissä.) Kerran hän saa sen tietää, sitten kun hän on täysi-ikäinen ja kokenut niinkuin sinä. Ja silloin hän saa myös tietää, että minä sen tiesin. Mitäpähän hän silloin ajattelee minusta?
_Morell_. Ei mitään pahaa, Candida! Ei mitään pahaa, sitä minä toivon ja uskon.
_Candida_. Se riippuu asianhaaroista!
_Morell_ (tuskissaan). Mistä se riippuu?
_Candida_ (katselee häntä). Niin, se riippuu siitä, miten hänen käy. (Morell katsoo häneen ilmeettömästi.) Etkö sinä ymmärrä. Se riippuu siitä, millä tavalla hän oppii ymmärtämään, mitä rakkaus on. Minä tarkoitan: minkälainen nainen sen hänelle opettaa.
_Morell_ (ajatuksissaan). Niin. Ei. En minä ymmärrä mitä sinä tarkoitat.
_Candida_ (selittäen). Jos hän oppii sen hyvältä naiselta, niin kaikki käy hyvin. Sitten hän antaa minulle anteeksi.
_Morell_. Antaa anteeksi!
_Candida_. Mutta oletappa, että hän oppii sen huonolta naiselta, niinkuin niin useiden miesten käy, varsinkin runoilijaluonteiden, jotka kuvailevat mielessään, että kaikki naiset ovat enkeleitä. Oleta, että hän ei ymmärrä rakkauden arvoa, ennenkuin hän on sen jo heittänyt pois ja alentanut itseään tietämättömyydessään. Luuletko sinä, että hän silloin voi antaa minulle anteeksi?
_Morell_. Antaa sinulle anteeksi? Mitä hänen pitäisi antaa anteeksi?
_Candida_ (huomaa, ettei hän ymmärrä ja sanoo, hiukan pettyneenä vaikka hyvin hellästi). Etkö sinä ymmärrä? (Morell pudistaa päätään. Candida kääntyy taas hänen puoleensa ikäänkuin hellästi selittääkseen asiaa.) Minä tarkoitan, että hän antaa minulle anteeksi sen, etten itse sitä hänelle ole opettanut. Että minä jätin hänet tuolle huonolle naiselle oman hyvyyteni ja puhtauteni vuoksi, joksi sinä sitä nimität. Oi, James, kuinka vähän sinä ymmärrät minua, kun sinä sanot luottavasi minun hyvyyteeni ja puhtauteeni! Minä antaisin ne molemmat Eugene paralle yhtä mielelläni kuin shaalini kerjäläiselle, joka on kuolla viluun -- jollei olisi jotakin muuta, mikä pidättäisi minua. Luota sinä minun rakkauteeni, James, sillä jos se katoaisi, niin minä vähät välittäisin sinun saarnoistasi -- ne ovat vain turhia korupuheita, joilla sinä petät itseäsi ja muita päivästä toiseen. (Aikoo nousta.)
_Morell_. Aivan hänen sanansa!