Part 2

_Morell_. Tosin halvin, siksi että sinä maksoit huonompia palkkoja kuin kukaan muu työnantaja -- oikeita nälkäpalkkoja -- vieläkin huonompia kuin nälkäpalkkoja -- naisille, jotka suorittivat työn. Sinun palkkasi olisi ajanut heidät kadulle, sillä muuten he eivät olisi voineet elättää itseään. (Kiihtyy yhä enemmän ja enemmän.) Nuo naiset kuuluivat minun seurakuntaani. Minä sain aikaan sen, ettei vaivaistalon hoitokunta hyväksynyt sinun tarjoumustasi, minun ansioni on se, että veronmaksajat eivät kehdanneet antaa hoitokunnan hyväksyä sitä; ainoa, jota minä en saanut häpeämään, olit sinä. (Yhä kiihkeämmin.) Kuinka te uskallatte, hyvä herra, tulla nyt tänne ja sanoa, että te annatte minulle anteeksi, ja puhua tyttärestänne, ja --

_Burgess_. Ei niin kiivaasti, James, ei niin kiivaasti! Älä kiihoitu turhasta. Myönsinhän minä olleeni väärässä.

_Morell_ (raivoissaan). Myönsitkö todellakin? Sitä minä en ole kuullut.

_Burgess_. Tietysti minä sen tein. Minä myönnän sen nytkin. Minä pyydän sinulta anteeksi sitä kirjettä, jonka sinulle kirjoitin. Riittääkö se?

_Morell_ (napsahuttaa sormiaan). Ei se mitään merkitse. Oletko korottanut työpalkkoja?

_Burgess_ (riemuiten). Olen.

_Morell_ (hillitsee itsensä). Mitä ihmettä!

_Burgess_ (intoilevasti). Minusta on tullut mallityönantaja. En pidä enää naisia työssä, olen antanut heille kaikille matkapassit. Ja kaikki työ tehdään koneilla. Ei kukaan saa vähemmän kuin kuusi penceä tunnissa, ja taitavimmille maksetaan ammatti-yhdistyksen taksan mukaan. (Ylpeästi.) Mitä sinä nyt sanot?

_Morell_ (voitettuna). Onko se mahdollista! No niin, taivaassa on enemmän iloa yhdestä syntisestä, joka tekee parannusta -- (Astuu Burgessin luo anteeksipyytäväliä ystävyydellä). Rakas Burgess: minä pyydän sinulta sydämestäni anteeksi, että olen ajatellut niin pahaa sinusta. (Pusertaa hänen kättään). Ja etkö tunne itseäsi nyt paljoa paremmaksi? Tunnusta pois: sinä olet onnellisempi. Sinä näytät onnellisemmalta.

_Burgess_ (surkeasti). No, ehkä kylläkin. Kai se niin on, koska sinä sen sanot. Joka tapauksessa valtuusmiehet nyt hyväksyvät minun tarjoumukseni. (Ilkeästi). He eivät tahdo olla minun kanssani tekemisissä, jollen maksa kunnollisia palkkoja. Piru vieköön kaikki nuo idiotit, jotka pistävät nenänsä joka paikkaan!

_Morell_ (päästää irti hänen kätensä, alakuloisesti). Senkö vuoksi sinä korotit palkkoja! (Käy synkkänä istumaan.)

_Burgess_ (ankarasti, kovalla äänellä). Miksi minä sitä muuten olisin tehnyt? Eihän siitä ole muuta hyötyä, kuin että työmiehet juovat ja tulevat ylpeiksi. (Käy istumaan nojatuoliin ankaran näköisenä.) Sinulle se kyllä kelpaa, James, sillä sinä joudut sanomalehtiin ja tulet kuuluisaksi. Mutta sinä et ajattele, kuinka paljon vahinkoa sinä teet hankkiessasi työmiehille enemmän rahaa, kuin mitä he voivat tarvita, ja riistäessäsi ne ihmisiltä, jotka voisivat hyvin niitä käyttää.

_Morell_ (huokaa syvään, puhuu kylmän kohteliaasti). Mitä asiaa sinulla on tänään minulle? Et sinä voi saada minua uskomaan, että olet tullut tänne vain sukulaisrakkaudesta.

_Burgess_ (itsepäisesti). Olenpa sittenkin. Vain sukulaisrakkaudesta enkä mistään muusta.

_Morell_ (väsyneen levollisesti). Minä en usko sinua.

_Burgess_ (nousee uhkaavana ylös). Älä sano sitä enää, James Mavor Morell.

_Morell_ (kylmästi). Minä sanon sen niin useasti kuin se on tarpeellista, jotta saan sinut uskomaan, että se on totta. Minä en usko sinua.

_Burgess_ (loukkaantuneena). No, jos olet päättänyt olla epäystävällinen, niin on kai parasta, että menen pois. (Hän lähenee vastahakoisesti ovea. Morell ei estä millään tavalla. Burgess seisahtuu.) En minä luullut, että sinä olisit niin haluton sovinnontekoon, James. (Kun Morell edelleen ei vastaa, niin hän astuu jälleen pari askelta vastahakoisesti ovea kohti, palaa sitten taas takaisin, valittaa.) Mehän tulimme ennen niin hyvin toimeen, vaikka meillä olikin aivan erilaiset mielipiteet; miksi sinä nyt olet niin muuttunut? Minä vakuutan sinulle, minä tulin tänne vain ystävyydestä, sillä en tahtoisi olla huonoissa väleissä tyttäreni miehen kanssa. No kuule, James, näytä nyt, että olet hyvä kristitty ja anna minulle kättä. (Hän laskee kätensä Morellin olkapäälle.)

_Morell_ (katsoo häneen miettivästi). Kuuleppas, Burgess, tahdotko olla yhtä tervetullut taloomme kuin ennen kontrahtisi rikkomista?

_Burgess_. Sitä minä tahtoisin -- sitä minä täydestä sydämestäni tahtoisin.

_Morell_. Miksi sinä et sitten ole entiselläsi?

_Burgess_ (vetää varovaisesti pois kätensä). Mitä sinä tarkoitat?

_Morell_. Sen minä sanon sinulle. Sinä arvelit silloin, että minä olin hupsu haaveilija.

_Burgess_ (mielistellen). Ei, en minä sitä ajatellut, James. Minä --

_Morell_ (keskeyttää hänet). Kyllä, kyllä sinä sitä ajattelit. Ja minun mielestäni sinä olit vanha lurjus.

_Burgess_ (torjuu luotaan tämän karhean syytöksen). Ei, sitä sinä et tarkoittanut, James. Nyt sinä teet itsellesi vääryyttä.

_Morell_. Kyllä minä sitä tarkoitin. No niin, siitä huolimatta me tulimme varsin hyvin toimeen. Jumala on luonut sinusta, niinkuin minä sanoin, lurjuksen, samoin kuin hän on luonut minusta, niinkuin sinä sanoit, tyhmeliinin. (Tämä väite saattaa Burgessin moraalisen perustuksen horjumaan. Hän tuntee ruumiillista heikkoutta ja tuijottaa avuttomasti Morelliin ja ojentaa levottomana kätensä pysyäkseen tasapainossa, ikäänkuin lattia äkkiä alkaisi horjua. Morell jatkaa samalla levollisella vakaumuksella.) Minun asiani ei ole arvostella Jumalan töitä yhtä vähän toisessa kuin toisessakaan suhteessa. Niinkauan kuin sinä tulet tänne rehellisesti ja vilpittömästi itsetietoisena lurjuksena, niinkauan kuin sinä et kiellä lurjusmaisuuttasi ja olet siitä ylpeä, olet sinä tervetullut tänne. Mutta (nyt Morellin ääni muuttuu peloittavaksi ja hän nousee ylös ja iskee kädellään tuolinselkään antaakseen enemmän painoa sanoillensa). minä en salli, että sinä tulet tänne väittämään, että olet mallikelpoinen työnantaja ja kääntynyt ihminen, kun et kuitenkaan ole muuta kuin luopio, joka on tehnyt äkkikäänteen, jotta kontrahti ei rikkoontuisi. (Hän nyökkää päätään paremmaksi vakuudeksi, astuu pari askelta ja asettuu käskevään asentoon matolle uunin eteen, selkä tulta vasten.) Ei, minä tahdon, että ihminen on rehellinen pahuudessaankin! Kuuleppas nyt: joko sinä otat hattusi ja menet; tai käyt istumaan ja sanot minulle suoraan, mikä lurjusmainen tuuma sinulla oli mielessäsi pyrkiessäsi taas minun ystävyyteeni. (Burgess, jonka mielenliikutus on sen verran haihtunut, että hän voi vetää suunsa järjettömään hymyilyyn, tuntee helpoitusta tämän konkreetisen ehdoituksen johdosta. Hän tuumii hetken aikaa ja käy sitten hyvin hiljaa ja varovaisesti istumaan sille tuolille, jolta Morell juuri on noussut.) Se on oikein. Annas tulla!

_Burgess_ (hohottaa vasten tahtoaan). Sinä olet kumma kapine, James, se täytyy myöntää. Mutta (melkein intomielisesti). sinusta täytyy sittenkin pitää: kuitenkin, niinkuin jo sinulle sanoin, ei papin puheita voi koskaan ottaa aivan vakavasti, muuten maailma ei pysyisi pystyssä. Eikö se ole totta? (Hän valmistautuu vakavampaa keskustelua varten, kiinnittää katseensa Morelliin ja jatkaa juhlallisesti.) Voinhan sen mielelläni sanoakin sinulle, koska tahdot, että me olisimme suorat toisillemme. Ennen minä luulin, että sinä olit hiukan tyhmä, mutta nyt minä alan huomata, että ehkä minä en olekkaan oikein seurannut aikani mukana.

_Morell_ (riemuiten). Ahaa! Joko sinä sen vihdoinkin huomaat?

_Burgess_. Niin, ajat ovat muuttuneet enemmän kuin mitä minä luulin. Viisi vuotta sitten ei kukaan järkevä ihminen olisi uskaltanut pitää sellaisia mielipiteitä kuin sinulla on. Minua ihmetyttää, että he laisinkaan sallivat sinun saarnata. Minä tunnen erään papin, jota Lontoon piispa on vuosikausia estänyt tointaan hoitamasta, vaikka poloinen ei ole hituistakaan uskonnollisempi kuin sinä. Mutta jos joku tahtoisi lyödä vetoa tuhannesta punnasta minun kanssani, että sinä vielä lopetat päiväsi piispana, niin en uskaltaisi ruveta siihen. (Suurella pontevuudella). Sinä ja sinun joukkosi saatte yhä enemmän vaikutusvaltaa, sen minä huomaan; heidän on kerran vielä pakko antaa sinulle joku paikka, jollei muun vuoksi niin tukkiakseen suusi. Kun kaikki käy ympäri, niin oli sinulla sittenkin oikea vaisto, James. Sinä antauduit sellaiselle alalle, joka aikaa myöten tulee tuottavaksi sellaiselle miehelle kuin sinä olet.

_Morell_ (ojentaa päättäväisesti kätensä). Kätesi, Burgess, nyt sinä puhut rehellisesti! Minä en luule, että minusta tulee piispa; mutta jos tulee, niin minä esitän sinut kaikkein suurimmille vehkeilijöille, joita voin saada luokseni päivälliskutsuihin.

_Burgess_ (on noussut ylös tyhmästi naureskellen ja ottanut vastaan ystävällisesti tarjotun käden). Aina sinä puhut pilaa, James. Mutta olemmehan me nyt ystäviä, vai mitä?

_Naisen ääni_. Vastaa myöntävästi, James!

He hämmästyvät, kääntyvät nopeasti taakseen ja näkevät Candidan, joka juuri on tullut sisään ja katselee heitä hymyillen, äidillisen suopeasti, mikä on hänelle ominaista. Hän on kolmenkymmenenkolmen vuotias nainen, kookas ja täyteläinen vartaloltaan; voi helposti huomata, että hän myöhemmällä iällä tulee matronamaiseksi; mutta nyt hän on täydessä kukoistuksessaan, kahden verroin ihastuttava nuoruudessaan ja äidillisyydessään. Hän on huomannut, että hän voi aina johtaa ihmisiä saattamalla heidät ihastumaan itseensä, ja tämän hän tekee avonaisesti ja vaistomaisesti ilman minkäänlaisia omantunnonvaivoja. Tässä suhteessa hän on aivan samanlainen kuin mikä muu kaunis nainen tahansa, joka on kylliksi viisas käyttääkseen naisellisia sulojaan pieniä itsekkäitä tarkoituksiaan varten. Mutta Candidan puhdas otsa, rohkea katse, luja suu ja leuka ilmaisevat mielen suuruutta ja luonteen arvokkaisuutta, joka aateloi hänen viekkauttansa tässä suhteessa. Viisas katselija huomaa heti hänet nähdessään, että se, joka on ripustanut Neitsyt Maarian taivaaseennousun uunin yläpuolelle, on sen tehnyt siksi, että hän on ollut huomaavinaan jonkunlaista henkistä yhtäläisyyttä näiden molempien välillä, ja kuitenkaan ei voi epäillä, että hänellä itsellään tai hänen miehellään olisi ollut sellaista ajatusta tai että he yleensäkään harrastaisivat Tizianin taidetta. Nyt hänellä on yllään hattu ja palttoo, kädessä on kokoonkääritty matkapeite, jonka sisään on pistetty sateenvarjo, sekä käsilaukku ja useita kuvallisia lehtiä.

_Morell_ (hämmästyy huomaamattomuuttaan). Candida! No mutta -- (katselee kelloaan ja kauhistuu huomatessaan, että onkin jo myöhäistä). Oma kulta! (Kiirehtii hänen luokseen ja ottaa matkapeitteen käteensä, valittaen). Aioin tulla sinua vastaan asemalle, mutta aika pääsikin livahtamaan käsistäni. (Heittää peitteen sohvalle). Minun ajatukseni olivat kokonaan kiinni -- (palaa hänen luokseen). -- minä unohdin kerrassaan! (Syleilee häntä katuvaisena ja liikutettuna.)

_Burgess_ (hiukan häpeissään ja epävarmana siitä, miten Candida ottaa hänet vastaan). Mitä sinulle kuuluu, Candy? (Tämä yhä Morellin sylissä, tarjoo hänelle poskensa, jota hän suutelee.) James ja minä olemme tehneet sovinnon -- eikö totta, James?

_Morell_ (kiivaasti). Viis sinun sovinnostasi! Sinä estit minua menemästä Candidaa vastaan. (Kiihkeällä osanotolla). Oma kultani: kuinka sinä tulit yksin toimeen kaikkine tavaroinesi?

_Candida_ (keskeyttää hänet ja irtaantuu hänestä). No, no, no! En minä tullut yksin. Eugene oli meidän kanssamme; ja me matkustimme yhdessä.

_Morell_ (mielissään). Eugene!

_Candida_. Niin: hän laahaa minun tavaroitani, poika parka. Mene sinä sinne, ystäväni, muuten hän maksaa ajurin, ja sitä minä en tahtoisi. (Morell kiiruhtaa ulos. Candida laskee maahan käsilaukkunsa; sitten hän riisuu päältään palttoon ja hatun ja panee ne sohvalle peitteen viereen ja puhelee koko ajan.) -- No, isä, kuinka te jaksatte kotona?

_Burgess_. Elämä on tullut aivan sietämättömäksi sen jälkeen kuin sinä läksit, Candy. Jospa sinä tulisit kerran ja läksyttäisit hiukan meidän piikaamme. Kuka Eugene on, joka tuli sinun kanssasi?

_Candida_. Ah, Eugene on yksi Jamesin holhokeista. Hän löysi hänet nukkumasta Thamesin rannalta viime kesänä. Oletko huomannut meidän uutta tauluamme? (Viittaa Pyhään Neitsyeeseen). Hän antoi sen meille.

_Burgess_ (epäillen). Mitä! Koetatko sinä uskotella -- omalle isällesi -- että tuollainen kadunkuljeskelija, joka viettää yönsä taivas-alia, ostaisi tällaisia tauluja? (Vakavasti). Älä koeta petkuttaa minua, Candy: se on uskonnollinen kuva ja James on sen itse ostanut.

_Candida_. Arvaappas uudestaan. Eugene ei ole mikään kadunkuljeskelija.

_Burgess_. Mitä hän sitten on? (Pilkallisesti). Ehkäpä aatelismies.

_Candida_ (nyökkää ihastuneena). Niin. Hänen setänsä on pääri. Oikea elävä kreivi.

_Burgess_ (ei uskalla uskoa niin hyviä uutisia). Eihän toki!

_Candida_. Onpa niinkin. Hänellä oli taskussaan seitsemän päivän vekseli viidellekymmenelleviidelle punnalle, kun James löysi hänet Thamesin rannalta. Hän luuli, ettei hän saisi sillä rahaa ennenkuin seitsemän päivän kuluttua ja hän oli liian ujo pyytääkseen krediittiä. Oi, se vasta on kiltti poika! Me pidämme hänestä niin paljon.

_Burgess_ (halveksivinaan aatelismiehiä, mutta loistavin silmin). Hm! En olisi koskaan luullut, että sinä saisit jonkun päärin veljenpojan tulemaan vieraisille Victoria Parkiin, jollei hän olisi hiukan tyhmä. (Katselee taas taulua). Tietysti minä en hyväksy tuota taulua, Candy, mutta on se sittenkin hieno, ensimäisen luokan työtä: sen minä voin nähdä. Sinä voit esittää hänet minulle, Candy. (Katselee kelloaan levottomasti). Minulla ei ole kuin pari minuuttia aikaa.

Morell palaa takaisin Eugenen kanssa, jota Burgess katselee ihastuksesta kosteilla silmillä. Hän on omituinen, ujo, kahdeksantoista vuotias nuorukainen, hento, naisellinen, ääni on heikko ja lapsellinen, kasvojen ilme kiusattu ja rasittunut ja käytöstapa arka, mikä osoittaa, että hän on saanut kärsiä paljon ennenkuin hänen luonteensa on kehittynyt täyteen voimaansa. Hän on kovin päättämätön eikä tiedä miten seisoa tai mitä tehdä. Hän pelkää Burgessia ja juoksisi mielellään tiehensä, jos hän uskaltaisi. Mutta juuri se raju tapa, millä aivan jokapäiväinenkin asia vaikuttaa häneen, johtuu liiallisesta hermopinnistyksestä. Hänen sieramensa, suunsa ja silmänsä ilmaisevat kiivasta ja uhmailevaa itsepäisyyttä, jota vastoin otsa, jossa näkyy jo säälin uurteita, tekee levollisen vaikutuksen. Hän on niin tavaton, että hän tuntuu melkein luonnottomalta, ja proosallisten ihmisten mielestä tuossa luonnottomuudessa on jotakin sairaalloista, jotavastoin runolliset ihmiset näkevät siinä jotain enkelimäistä. Hänen pukunsa on anarkistinen, yllään hänellä on vanha sininen takki lawntennispaidan päällä, silkkihuivi kaulassa, housut ovat samanväriset kuin takkikin ja puolikengät ruskeata kangasta. Hän on silminnähtävästi maannut kanervikossa ja kahlannut vedessä nämät vaatteet yllään, eikä mikään todista sitä, että hän koskaan olisi niitä harjannut. Kun hän astuessaan sisään näkee vieraan, pysähtyy hän ja hiipii pitkin seinää huoneen toiselle puolelle.

_Morell_ (astuessaan sisään). Tulkaa sisään: te voitte ainakin uhrata meille neljännestunnin. Tämä on minun appeni, Mr Burgess? -- Mr Marchbanks.

_Marchbanks_ (hermostuneesti peräytyy kirjahyllyä vasten). Hauska tavata teitä, herra.

_Burgess_ (astuu hänen luokseen hyvin ystävällisesti, samassa kuin Morell menee Candidan luo uunin ääreen). Hauska tavata, Mr Marchbanks. (Pakoittaa hänet antamaan kättä). Miten te jaksatte tässä ilmassa? Toivottavasti ette anna Jamesin tyrkyttää itsellenne tyhmiä aatteita.

_Marchbanks_. Tyhmiä aatteita! Ah, te tarkoitatte sosialismia! En.

_Burgess_. Se on oikein. (Katselee taas kelloaan). Nyt minun täytyy mennä: ei siinä mikään auta. Tuletteko te samaan suuntaan kuin minäkin, Mr Marchbanks?

_Marchbanks_. Mihin suuntaan sitten?

_Burgess_. Viktoria Park asemalle. Sieltä lähtee juna Cityyn 12.25.

_Morell_. Kaikkea vielä. Eugene jää meille aamiaiselle, eikö niin?

_Marchbanks_ (tuskallisesti pyytäen anteeksi). Ei -- minä -- minä...

_Burgess_. No, no, en minä vaadi, tietysti te mielemmin syötte aamiaista Candyn kanssa. Jonakuna iltana, toivottavasti, te tulette minun kanssani syömään päivällistä klubiini Norton Folgateen. Sanokaa, että te tulette!

_Marchbanks_. Kiitos, Mr Burgess. Missä on Norton Folgate -- eikö se ole Surreyssä? (Burgess on pakahtua nauruun.)

_Candida_ (tulee apuun). Sinä myöhästyt, isä, jollet mene nyt heti. Tule takaisin iltapuolella selittämään Mr Marchbanksille, missä sinun klubisi on.

_Burgess_ (mylvien ilosta). Surreyssä, kuulkaa, kuulkaa! Se ei ole tyhmempää. Enpä tosiaankaan ole ennen tavannut miestä, joka ei olisi tiennyt missä Norton Folgate on. (On hämillään meluamisestaan). Hyvästi, Mr Marchbanks. Minä tiedän että te olette aivan liian hieno loukkaantuaksenne minun pilastani. (Tarjoa jälleen kätensä.)

_Marchbanks_ (tarttuu siihen hermostuneesti). Ei mitenkään!

_Burgess_. Hyvästi, hyvästi, Candy. Minä pistäydyn uudestaan myöhemmin. Näkemiin, James.

_Morell_. Pitääkö sinun mennä?

_Burgess_. Älä vaivaudu. (Menee ulos hyvillä mielin.)

_Morell_. Minä tulen saattamaan. (Seuraa häntä. Eugene tuijottaa heidän jälkeensä tuskallisesti, pidättäen henkeään, kunnes Burgess on kadonnut.)

_Candida_ (nauraen). No, Eugene? (Tämä kääntyy äkisti, ja astuu kiihkeästi häntä kohti, mutta pysähtyy huomatessaan Candidan ilkkuvan ilmeen.) Mitä pidätte isästäni?

_Marchbanks_. Minä -- minähän tuskin tunnen häntä. Näyttäähän hän varsin hauskalta vanhalta herralta.

_Candida_ (hyväntahtoisella ivalla). Te aiotte siis mennä päivällistä syömään hänen klubiinsa, vai mitä?

_Marchbanks_ (surkeasti, vakavasti). Niin, jos se huvittaa teitä.

_Candida_ (liikutettuna). Tiedättekö, kaikista merkillisyyksistänne huolimatta te olette sentään kiltti poika. Jos olisitte nauranut isälleni, niin en olisi pannut sitä pahakseni; mutta minä pidän teistä vielä paljoa enemmän, kun olette ystävällinen hänelle.

_Marchbanks_. Olisiko minun pitänyt nauraa? Kyllä minä huomasin, että hän sanoi jotakin hassua; mutta minä en tule toimeen ventovieraitten kanssa; enkä minä ymmärrä pilaa. Olen hyvin pahoillani. (Käy istumaan sohvalle, nojaa kyynärpäänsä polviinsa ja ohimonsa nyrkkeihinsä toivottoman kärsimyksen ilmeellä.)

_Candida_ (tekee hyväntahtoista pilaa hänestä). No kuulkaahan! Mikä suuri lapsi te olette! Vieläkin enemmän kuin tavallisesti. Miksi te olitte niin surumielinen, kun me ajoimme yhdessä?

_Marchbanks_. Ei se ollut mitään. Minä vain ajattelin kuinka paljon minä maksaisin ajurille. Minä tiedän kyllä, että se on hirveän tyhmää, mutta te ette aavista kuinka julmaa kaikki tuollainen minusta on -- kuinka vaikea minun on olla tekemisissä vieraitten ihmisten kanssa. (Nopeasti ja rauhoittuen). Mutta se kävi aivan hyvin. Hänen kasvonsa aivan loistivat ja hän kohotti hattuaan, kun Morell antoi hänelle kaksi shillingiä. Minä aioin antaa hänelle kymmenen. (Candida nauraa sydämellisesti. Morell tulee takaisin muutamia kirjeitä ja sanomalehtiä kädessä, jotka ovat tulleet päiväpostissa.)

_Candida_. Ajatteleppas, James, hän aikoi antaa ajurille kymmenen shillingiä -- kymmenen shillingiä kolmen minuutin ajosta! Ajattelehan toki!

_Morell_ (pöydän ääressä, missä hän katselee kirjeitään). Älkää välittäkö hänestä, Marchbanks. Anteliaisuus on jalo ominaisuus, paljoa parempi kuin itaruus, ja paljoa harvinaisempi.

_Marchbanks_ (vajoaa taas alakuloisuuteen). Ei, se on pelkurimaisuutta ja kykenemättömyyttä. Mrs Morell on aivan oikeassa.

_Candida_. Tietysti hän on. (Ottaa laukun käteensä). Ja nyt minä jätän teidät hetkeksi Jamesin huostaan. Te olette luultavasti liiaksi runoilija, voidaksenne ymmärtää, millaisessa tilassa nainen näkee kotinsa, kun hän on ollut poissa kolme viikkoa. Antakaa minulle peitteeni. (Eugene ottaa matkapeitteen sohvalta ja ojentaa sen hänelle. Candida ottaa sen vasempaan käteensä. Oikeassa on laukku.) Heittäkääpä päällystakki käsivarrelleni. (Hän tottelee.) Ja nyt hattuni. (Hän antaa sen siihen käteen, missä laukku on.) Avatkaa ovi! (Hän kiiruhtaa Candidan edelle ja avaa oven.) Kiitos. (Candida menee ulos ja Marchbanks sulkee oven.)

_Morell_ (yhä toimessa pöydän ääressä). Te jäätte tietysti aamiaiselle, Marchbanks.

_Marchbanks_ (hätäisesti). En minä saa. (Katsoo äkkiä Morelliin, väistää hänen suoraa katsettaan ja lisää, silminnähtävästi valehdellen.) Minä en voi.

_Morell_. Te tarkoitatte, että te ette tahdo.

_Marchbanks_ (vakavasti). En: kyllä minä mielelläni tahtoisin. Kiitos vaan. Mutta -- mutta --

_Morell_ (nopeasti, jättää kirjeensä ja tulee hänen luokseen). Mutta -- mutta -- mutta -- mutta -- turhia! Jos teitä haluttaa jäädä, niin te jäätte, jäätte. Älkää koettako uskotella minulle, että teillä olisi muuta tekemistä. Jos olette ujo, niin menkää hetkeksi puistoon kävelemään ja sepittäkää siellä runoja puoli kahteen asti; ja tulette sitten sisään saamaan kelpo aterian.

_Marchbanks_. Kiitos, se olisi hyvin mieluista. Mutta minä en voi. Totta puhuen Mrs Morell kielsi. Hän sanoi, että te luultavasti ette pyytäisi minua jäämään aamiaiselle, ja jos te sittenkin sen tekisitte, niin pitäisi minun muistaa, että te ette sitä kuitenkaan täydellä todella tarkoita. (Valittaen). Hän sanoi, että minä ymmärrän sen aivan hyvin, mutta minä en ymmärrä laisinkaan. Älkää sanoko hänelle, että minä puhuin tästä teille.

_Morell_ (leikillisesti). Eikö muuta? Eiköhän minun ehdoitukseni, että menisitte hetkeksi puistoon kävelemään, selvittäisi pulmaa?

_Marchbanks_. Millä tavalla?

_Morell_ (huudahtaa iloisesti). Voi, teitä tyhmeliiniä -- (Mutta tämä äänekkäisyys viiltää hänen korviaan yhtä pahasti, kuin Eugenenkin. Hän hillitsee itseään ja jatkaa ystävällisesti ja vakavasti.) Ei, en minä tahdo sitä käsittää sillä tavalla. Rakas ystävä, onnellisessa avioliitossa, sellaisessa kuin meidän, on vaimon kotiintulo pitemmän poissaolon jälkeen jotakin pyhää. (Marchbanks katsoo nopeasti häneen, puoleksi arvaten hänen tarkoituksensa.) Vanha ystävä tai todellisesti jalo ja sympaatinen ihminen ei tuollaisena hetkenä ole tiellä, mutta tilapäinen kävijä hyvinkin. (Pelokas ilme tulee äkkiä Eugenen kasvoihin, kun hän ymmärtää toisen tarkoituksen. Morell, joka on omissa ajatuksissaan, jatkaa panematta tähän huomiota). Candida luuli, että minulle olisi mieluisempaa jos te ette olisi täällä, mutta siinä hän erehtyi. Minä pidän paljon teistä, poikaseni, ja te saatte mielellänne itse nähdä, kuinka onnellista on olla naimisissa niinkuin minä.

_Marchbanks_. Onnellista? Teidänkö avioliittonne olisi onnellinen? Luuletteko te sitä?

_Morell_ (vilkkaasti). Sen minä tiedän, poikaseni. Larochefoucauld on sanonut, että on olemassa vain sopivia avioliittoja, mutta ei onnellisia. Te ette usko, kuinka hauska on saada kiinni tuollaisesta suurvalehtelijasta, tuollaisesta inhottavasta kyynikosta, kuin tuo mies on. Hahaa! Lähtekää nyt puistoon sepittämään runoa, ja tulkaa täsmälleen kello puoli kaksi takaisin! Me emme koskaan odota ketään.

_Marchbanks_ (hurjasti). Ei, malttakaahan! Minun täytyy pakoittaa se esille!

_Morell_ (hämmästyneenä). Mitä? Pakoittaa, mitä?

_Marchbanks_. Minun täytyy puhua teidän kanssanne! Meidän välimme täytyy tulla selväksi!

_Morell_ (katselee kelloaan). Nytkö?

_Marchbanks_ (intomielisesti). Nyt juuri! Ennen kuin te lähdette täältä! (Hän vetäytyy pari askelta taakse ja asettuu siten, ikäänkuin hän koettaisi estää Morellia poistumasta huoneesta).