Part 8
USEITA ÄÄNIÄ. Suur' on aika! Päivän koi kangastuksin salamoi!
(Väkijoukko tulvaa laakson rinnettä ylös; aniharvat jäävät.)
ROVASTI (poistuville). Mit' aiotte te, sokeat? Kas, hänen houkutusten alla on salajuonet saatanalla!
VOUTI. Hoi! kuulkaa! Teidän alukset ne tyyneen veteen kuuluvat! Seis! Kuoloon käytte, ihmiset! -- Ei edes vastaa, lurjukset!
ÄÄNIÄ. Ei! mannaa satoi taivahasta myös valituille nälkäisille!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Me suojat saamme suuremmat!
VOUTI. Vaan muistakaahan peltojanne ja lehmiä ja lampaitanne!
ROVASTI. Hoi, muista vaimoas ja lasta!
ÄÄNIÄ (sangen kaukaa). Saa Herra kostaa pelkurille!
ROVASTI. Kuin voikin jättää isä lastaan?
ROVASTI. Hoi, aatelkaahan kotianne!
KOKO JOUKKO. Ken ei lie myötä, hän on vastaan!
ROVASTI (katsoo kädet ristissä hetken heidän jälkeensä ja sanoo masentuneena).
Ilman laumaa, kaihomiellä, seisoo vanha paimen heidän kuin hän ois jo mierontiellä!
VOUTI (uhaten Brandia). Hälle käy tää häpeäksi! Voitto näät on kohta meidän!
ROVASTI (itkemäisillään). Voitto? Nyt kun kaikki läksi --!
VOUTI. Mut ma toivon voittoani, jos ma tunnen lampahani!
(Menee toisten jälkeen.)
ROVASTI. Mihinkähän katos vouti? Heidän jälkeen, tosiaan! Rohkeutta taas ma saan. Lähden jälkeen itsekin, -- ryöstän, minkä voinen vaan! Ken nyt ratsun mulle nouti! -- Mutta ratsu rauhaisin!
(Pois.)
BRAND. Kas, tuonne käypi voittokulku! Jo kylän kätkee vuorten sulku ja yli sen on taivas nyt jo usvateltan heittänyt. Siis unhoon laakson ummehdus, on tuolla korkeus, vapaus!
ERÄS MIES. Vaan vuota; isä sairas on!
TOINEN MIES. Ja mull' on nälkä armoton. --
USEAT. Niin nälässämme auta meitä!
(Korkeimmassa vuoristossa olevan karjatalon luona. Maisema kohoaa taka-alalla ja muuttuu aavoiksi ja autioiksi tunturilakeoiksi. Ilma on sateinen.)
BRAND, väkijoukon -- miesten, naisten ja lasten -- seuraamana tulee vuoren-rinteitä ylös.
BRAND. Mut ensin noustaan ylänteitä!
KOULUMESTARI. Vaan mitä tietä?
BRAND. Joka tie on hyvä, kun se määrään vie. Siis tästä tulkaa. --
ERÄS MIES. Siinä juuri on kohta alla kuilu suuri!
LUKKARI. Jääkirkko myöskin siellä lie.
BRAND. Tie jyrkkä myös on lyhyt tie.
ERÄS NAINEN. Mun laps on sairas!
TOINEN NAINEN. Niin myös minä
KOLMAS NAINEN. Ken virvoitusta mulle tuo?
KOULUMESTARI. Oi, pappi, nälkä poista sinä!
JOUKKO ÄÄNIÄ. Tee ihmetöitä, leipää luo!
KOULUMESTARI. Niin, oikein; ensin taistohon ja sitten palkan päivä on!
BRAND. Ken sanaan Luojan tahtoo luottaa, hän tietää, taisto palkan tuottaa!
USEITA ÄÄNIÄ. Profeeta on hän, Herran mies!
MUITA JOUKOSTA. Vaan taisto kuumaks käy kenties?
TOISIA ÄÄNIÄ. Ja meistä monta murhataanko?
ERÄS MIES. Ja rohkeutta vaaditaanko?
KOULUMESTARI. Kai hengeltäni varma lien?
BRAND. On orjan kurja leima teissä; -- ken palkan nauttis ennen työtä? Jos velttous vallan saapi meissä, me käydään kohti haudan yötä!
TOINEN MIES. Ma voitto-osan minkä vien?
ERÄS NAINEN. Kai poikani ma pitää saan?
BRAND (katselee hurjana väkijoukkoa). Siis mitä tietää tahdotaan?
LUKKARI. Kuin pitkäks käypi taistelo ja kuinka suureks tappio ja mik' on voiton palkkio?
BRAND. Vai näist' on kysymys!
KOULUMESTARI. Niin on, ei päästy ennen selkohon.
BRAND (kiihoituksissaan). Siis saatte nyt sen!
KANSA (kertyy hänen ympärilleen). Puhukaa!
BRAND. Niin, milloin taisto taukoaa? Kun taukoatte tinkimästä, kun ootte kaikki uhranneet, kun sydän taukoo sykkimästä, kun täysin ootte tahtoneet, niin, kunnes kaikin myönnetään: suo kaikki tai ei mitäkään! Ja taiston hukka? Jumalanne nuo puolinaiset suosijanne, ja aineen kahleet orjistavat ja velttous, nää on uhrattavat! Ja voiton palkka? Varma usko ja hengen lento, aamurusko, myös ehjä tarmo sieluhun ja puhtaus itse tahtohon ja alttius uhritöihis sun, ett' uhraat riemuin kuolohon, -- ja seppel orjantappurainen, -- kas, siin' on meidän palkka mainen!
KANSA (raivoisasti huutaen). Tuon lempo vieköön petturin!
BRAND. Ma pidän, minkä lupasin.
YKSITYISIÄ ÄÄNIÄ. Sä sanoit vieväs voittohon; -- nyt voitto pelkkä uhri on!
BRAND. Ma voittoon viedä lupasin, ja voitto varma onpikin. Mut ensimmäiset ainiansa ne kaatuu eestä asiansa; jos sitä ei hän uskalla, niin luopukoon hän aseista. Jos lippumieskin heikko lie, niin lipun vihollinen vie; jos et sä uhraa, olet myöty, jo ennen kuin sa olet lyöty!
KANSA. Siis eestä syntymättömäin hän vaatii kuoloon meitä näin!
BRAND. Niin, halki uhrin erämaan tie Kaanaaseen näät käykin vaan. Siis kuolon voittoon! Kaikki siksi ma tahdon Herran ritariksi!
LUKKARI. Kas nyt on eessä kaunis puhua! Ja takanamme kirous julma. --
KOULUMESTARI. Niin, paluu meill' on mahdoton.
LUKKARI. Tie eespäin pystyyn noussut on!
MUUTAMAT. Hän tappakaa!
KOULUMESTARI. Se tuhmaa ois! Ken meitä sitten johtaa vois?
NAISIA (viittaavat pelästyneinä alas tielle päin). Rovasti!
KOULUMESTARI. Olkaa tyynet vaan!
ROVASTI (tulee muutamien jälelle jääneiden kanssa). Oi, paimentanne, lampahani, nyt kuulkaa lauma kaitsemani!
KOULUMESTARI (väkijoukolle). Ei kotipaikkaa meillä siellä; on meidän koti mieron tiellä!
ROVASTI. Noin kuinka voitte raskahasti te mua raastaa sieluun asti!
BRAND. Jo kauvan sieluja sa raastoit!
ROVASTI. Tuon elkää kuulko valheita! Hän teidät pettää.
USEAT. Totta haastoit!
ROVASTI. Mut teille anteeks annan ma, jos huomaan selvää katumusta. Te itseänne tutkikaa ja nähkää, mikä viekkaus musta tuon miehen työtä rumentaa!
USEAT. On totta se; hän pettää vaan!
ROVASTI. Ja mitä sitten voittekaan te, lauma pieni, erämailla? Te voimaa suureen ootte vailla, ei teiltä synny vapautusta! On näköpiiri ahdas teillä; mik' yli sen, se pahennusta. Te vaaliin minkä vaikutatte? Vain kotia te puolustatte. Ei teidän tienne kotkan teillä, ei luona sutten, karhujen -- te saatte saaliiks petojen, oi, lapset rakkaat, lampahat!
VÄKIJOUKKO. Nuo sanat kohti sattuivat!
LUKKARI. Vaan tänne kun me kuljettiin, myös kodit meille suljettiin; nyt kotia ei siellä meillä.
KOULUMESTARI. Niin, _hän_ on silmät avannut ja puutteet, valheet viitannut; ei nuku enää seurakunta; se elo, joka ennen riitti, on nyt, kun hän sen uudeks siitti, vain unta meille, pahaa unta.
ROVASTI. Tuo haihtuu pian, uskokaa; taas kaikki painuu ennalleen, kun kansa kotiin palajaa. Ma takaan, että seurakunta taas pian nukkuu rauhan unta.
BRAND. Siis miehet, naiset, valitkaa!
MUUTAMAT. Niin, kukin jälleen talolleen!
TOISET. Ei, nyt on myöhä; edespäin!
VOUTI (tulee kiiruusti). Mik' onni, että tapasin!
NAISET. Oi, anteeks, että teimme näin!
VOUTI. Ei siitä nyt; nyt tulkaa vaan, näät aika uus käy koittamaan; ken uskoo voudin sanoihin, on ennen iltaa rikkahin!
USEAT. Ja mitenkä?
VOUTI. Kuin täysi amme nyt kalaa kiehuu vuonossamme.
KANSA. Se onko totta?
VOUTI. Joutukaa ja matkastanne luopukaa. Meill' ennen moist' ei nähtykään, nyt, ystävät, myös seudun tään tuo rikkaus varmaan vaurastaa.
BRAND. Siis hän tai Herra valitkaa!
VOUTI. Ei, järkeänne seuratkaa!
ROVASTI. On tapahtunut ihme tässä ja täss' on Herran sormi lässä! Jo kauvan siit' oon unelmoinut, vaan todeks uskoa en voinut; nyt maali meille selviää. --
BRAND. Ken väistyy, kaikki menettää!
USEAT. Vaan kalaparvi!
VOUTI. Mahdoton!
ROVASTI. Se perheillenne rikkaus on!
VOUTI. Nyt kinailuun ei aikaa lie, se teiltä turhaan voimat vie, kun vastus suur' on varsinkin jo voittaa itse rovastin. Nyt maalit toiset teillä on kuin huokaella taivohon, kai Herra hoitaa asiansa ja onhan vahva taivahansa. On paras hänet rauhaan jättää ja meren aarteet talteen mättää; kas se on teidän työtä se, mi vertakaan ei vaatine: se teille tuottaa vaurastusta, ei yksilöille uhrausta!
BRAND. Mut Herran suurin vaatimus on juuri moinen uhraus!
ROVASTI. Jos kellä uhriin halu on, luo minun vain hän tulkohon, -- on paras ehkä sunnuntaina; -- ma olen valmis kyllä aina. --
VOUTI (keskeyttäen). Niin, niin!
LUKKARI (hiljaa rovastille). Ma pysyn virassain?
KOULUMESTARI (samoin). Ja entäs minä toimessain?
ROVASTI (puoliääneen). Jos väkijoukon taivutatte, niin armo käyköön oikeudesta.
VOUTI. Siis matkaan! Aikaa tuhloatte!
LUKKARI. Niin, venheillemme kaikki vain, pois synkän korven kurjuudesta. --
MUUTAMAT. Mut pappi?
LUKKARI. Hullun hiisi vie!
KOULUMESTARI. Kai selvä teille tahto Herran nyt niinkuin avoin kirja lie!
VOUTI. Siis pappi jättäkää jo kerran, on hänen tiensä valheen tie. --
USEAT. Hän valhetteli!
ROVASTI. Hällä väärä on usko, _heikko_ tiedon määrä!
MUUTAMAT. Mik' on heikko?
VOUTI. Luontehensa!
LUKKARI. Niin, senhän näyttää askelensa.
ROVASTI. Hän äitivanhan antoi huolla ja ilman lohdutusta kuolla!
VOUTI. Hän otti hengen lapseltansa!
NAISET. Hyi, ruojaa!
LUKKARI. Niin, ja vaimoltansa!
ROVASTI. Siis huono poika, isä, mies! ken moista kristityksi ties!
USEITA ÄÄNIÄ. Hän vanhan kirkon hävitti!
TOISIA. Ja uuden umpeen lukitsi!
VIELÄ MUITA. Hän meidät saattoi korpehen!
VOUTI. Vei multa vaivaishuonehen!
BRAND. Ma otsillanne merkit nään ja tiedän teidän määrän pään.
KOKO VÄKIJOUKKO (kiljuen). Hän uhkailee! Pois seudultamme tuon lemmon puukoin karkoitamme!
(BRAND ajetaan kivisateella pois sydänmaita kohti. Takaa-ajajat palaavat senjälkeen takaisin.)
ROVASTI. Oi lapseni, oi lampahani! Nyt kotiliedet vartoo meitä; jos kadutten, niin sanallani ma takaan, onni vuottaa teitä. Ain' ollut hyvä Herra on ja hältä säilyy viaton; -- myös hallitus on meillä lauha -- ken luottaa siihen, häll' on rauha. Ja vouti, tuomar', esivalta myös suojaa teitä kaikkialta ja minä myös oon laupea kuin ajan usko suopea; -- me esimiehet ehdotamme, ett' taasen vanhaan palajamme.
VOUTI. Mut puutteita jos huomataan, ne aikaa myöten korjataan. Kun rauha ensin saataisiin, niin toimikunta pantaisiin, mi pohtis, jos ja missä määrin on teillä oikein, muilla väärin. Ma ynnä kelpo rovastimme siis papit siihen kutsumme, ja jos te muita tahdotte, voi mukaan tulla lukkarimme ja pari miestä joukostanne -- näin voitte päästä puutteistanne.
ROVASTI. Me karkoitamme puuttehenne, kun tekin vanhan paimenenne nyt ahdingosta autoitten. Se selvään meitä vastaan lyö: on meillä eessä ihmetyö. Siis onnea vain saaliisen!
LUKKARI. Kas, siin' on tosi kristitty!
KOULUMESTARI. Ei myrskysäiltä villitty.
ERÄÄT NAISET. Niin lauha ja niin suopea!
TOISET. Ja rahvaan hyvää katsova!
LUKKARI. Ja henkeä ei vaadi hän.
KOULUMESTARI. Ja tietää sentään enemmän kuin "Isä meidän" rukouksen.
(Kansa vetäytyy rinnettä alaspäin.)
ROVASTI (voudille). Tää varmaan käänteen uuden tuottaa ja koko kansan parannuksen; nyt voimme taas me siihen luottaa, ett' alkaa aika taantumuksen.
VOUTI. Sen kaiken aikaan saatoin ma, ett' alkuun loppui kapina.
ROVASTI. Niin, niin, vaan ilman ihmetyötä. --
VOUTI. Mit' ihmetyötä?
ROVASTI. Vuonossa.
VOUTI (viheltäen). Se oli kaikki valhetta.
ROVASTI. Vai niin?
VOUTI. Ma laskin, mitä vain täss' ensiks aatelluksi sain; -- ei synti liene valhe tää, kun tiukka on?
ROVASTI. Ma annan myötä, voi hätä valheen pyhittää.
VOUTI. Kun kuluu pari vuorokautta ja kansa jälleen järkeen saa, ken sitten enää tiedustaa, jos voitto saatiin valheen kautta?
ROVASTI. En ole turhan tarkka ma. (Katsoo erämaahan päin.) Mut mikäs tuo on kulkija? Se onhan Brand?
VOUTI. Niin, tosiaan! Nyt on hän yksin matkallaan!
ROVASTI. Ei, myöskin toisen nään mä siellä, -- mut jäljempänä vuoritiellä. --
VOUTI. Niin, oikein, varmaan Gerd se lie -- sopiva seura, hiisi vie!
ROVASTI (iloisesti). Kun Herra hänet vapahtaa, voi haudallensa kirjoittaa: Täss' suuren Brandin hauta on, hän voitti yhden -- houkkion!
VOUTI (sormi nenällään). Mut nyt kun hän on tieltä pois, niin myöntää ehkä sentään vois, hän liian julman tuomion sai kautta kansajoukkion.
ROVASTI (kohauttaa olkapäitään). Mut kansan ääni Herran on!
(Menevät.)
(Aava lakeus. Myrsky kasvaa ja ajelee raskaita pilviä lumisen lakean yli; mustia vuorenhuippuja ja kukkuloita vilahtelee silloin tällöin usvaverhon välistä.)
(BRAND tulee tuntureiden takaa esille verisenä ja repaleisena.)
BRAND (seisahtuu ja katselee jälkeensä). Mua seuras sadat sieltä, vaan ei ykskään ylös asti. Sentään kaikki sankar'mieltä kaipaavat he janoisasti; kaikkialla kuultu on manaushuuto: taistohon! Mutta uhri peljättääpi, tahdon tarmon heikentääpi; _yks_ kun kaikkein tuskat vei, -- pelkuruus siis rikos ei! (Vaipuu eräälle kivelle ja katselee arasti ympärilleen.) Pelkoa en ollut vailla, pystyyn nousi hiukset, kun ma kuljin lapsen lailla korvet synkät, syksyiset sutten ulvomista kuullen. Vaan mä sydänpelvon voitin, lohduttauta sillä koitin, ulkona on valoisaa, -- yötä, iltaa kaameaa usvaks haihtuvaksi luullen. Ja ma mietin, valo päivän, kevätilman tuulahdus poistaa kerran joka häivän, koittaa aamun kirkkaus munkin tielle synkeälle. Pettymys nyt vastaan lyö, mielen valtaa musta yö, mutta vuonon vieremälle kertyy miestä allapäin, istuu kansaa muistojen, istuu niitä hautoen niinkuin muinoin kuningas kätki vuodet jäljekkäin ruumist' armaan prinsessan, kauniin Lumivalkean, ruumisvaippaa aukoen, rinnoillansa kuunnellen toivoi, toivoi ainiansa: _kerran_ hymyy haudassansa hälle elo ruusukas! Vaan ei ykskään hautaan auta kaikkea, min vaatii hauta. Yksikään ei tiedä noista: eihän ruumis unelmoista herää eloon milloinkaan. Ruumis multaan haudataan, sen on maali voima antaa, joka uuden viljan kantaa. Yö, vain yö -- ja yhä yö miehet, naiset peittoon lyö! Voi, jos käyttäin salamaa voisin raukat pelastaa kuolemasta velttouteen! (Hypähtää ylös.) Lailla noitakulkueen kiitää mustat haamut yössä. Aika vaatii myrskysäätä, vaatii voimaa elintyössä, vaatii kypäräistä päätä, säilätöntä huotraa vyössä; Ystävykset rientää sotaan, -- veljet heikot hiipii kotaan, pelkuruuttaan katon alle. Katse liukuu loitommalle, näkee kauhut kurjuuden: miehet huutaa, mellastaa, naiset, lapset uikuttaa, korvat kuuroiks sulkevat, -- kaikki piirtää otsallensa koko köyhän kurjuutensa, orjat, Luojan lamaamat. Kalvakkaana lymyy kansa, luullen suojaks heikkouttansa. Taivaankaari toukokuun, lippu kauniin kevätsään, joudu toukoon toivottuun! Missä kolmet värit nään, jotka ennen tangon päässä häilyi, heilui myrskysäässä kansan laulun kajahtain, kunnes siihen kuningas ynnä urho unelmain viilsi lemmon kielekkeet? Kieltä käytät kerskaamaan: ellei peto hampaitaaan näytä sulle, mitäs teet halkaistulla lipullas? Jos ois tyyni ollut kansa, niin myös saksit kuninkaan; Rauhan lippu kulmikas riittää merkiks ainiansa, kun saa laiva matalaan! Nä'yt, aijat kurjemmat näyttää yössä salamat! Hiilisauhut brittiläisen verhoo mustaks maailmat, tahraa kaiken viherjäisen, tappaa taimet lupaavat; myrkkysiivin liihottain, päivän paisteen varastain yli maiden, merten mennen niinkuin tuhkasade ennen nieli kylät kirotut. -- Kansat myös on pilatut; luolan kiertokäytävissä vesi tippuu, pisaroi, pikkukansa viertehissä malmisuontaan vasaroi, sielu kuihtuu, kutistuu, selkä köyryyn koukistuu, kääpiöllä silmät palaa, kullan valhetta hän halaa. Henk' ei huuda, naura suu, joskin kaatuu veljesseurat, kenpäs tuota kummastuu? ja jos itse kompastuu, siit' ei herää jalopeurat; rahaa lyödään, häärätään, valon tulkit viimeiset jätti kentän häpeissään, kaikki kansat, ihmiset unhottivat: tahdon tie myöskin yli kyvyn vie! Nä'yt, ajat kurjemmat näyttää yössä salamat! Tiedon pilvi uhkaa peittää opin päivän maailmassa; hätähuudot pohjolassa taiston kai'ut kauvas heittää tuot' ei kärsi kääpiöt, heill' on toiset pyrinnöt. _Voimakkaammat_ riehukoot, kansat toiset teuhatkoot -- vert' on liian vähän meillä, pienet käyvät pienten teillä, meiltä puuttuu voimatkin suuriin hengen toimihin; edut kansan kuinka vois antaa siitä työstä pois, minkä tehdyks meiltä saisi, monta ei se vapahtaisi! Meidän vuoks' ei kalkki juotu, meidän vuoks ei veriin suotu pistää orjantappuran otsaan miehen jaloimman; meidän vuoks ei Rooman peitsi käynyt kylkeen vainajan niinkuin vihlovaisin veitsi; meidän vuoks ei naulat polta käsissään, ei jaloissaan. Heikot kun me ollaan vaan, säilytään kai taistelolta! Meit' ei koske ristinpuu! Ruoskan lyönnit vinhat nuo, Ahasveeron isku tuo, joka punaa tuomitun, siin' on, kansa, osuus sun: piinaviikon vapaustyöstä! (Heittäytyy lumeen ja peittää kasvonsa; hetken perästä katsahtaa hän taas ylös.) Uneksinko? Valveusinko? Kaikki nään kuin halki yöstä, yöstä hallan harmajasta. Sairaan houreitako vaan näin ma sielun silmin vasta? Joko näin ma unhottuvan Luojan luoman miehen kuvan? Joko Luoja voitetaan --? (Kuunnellen.) On kuin täällä laulu sois!
NÄKYMÄTTÖMÄIN KUORO (humisee myrskyn halki). Hänt' et koskaan saavuta, koska synnyit lihassa; seuraat, luovut, yhtä on, aina saat sä tappion!
BRAND (kertoo kuoron sanat ja lausuu hiljaa). Uskoa sen kohta vois! Kirkossakin näin mä kuin löi hän vastaan vihastuin! Omaisuuden myös hän vei, tietä valoon näytä ei, antaa kuolla taisteloon, jäädä kurjaan tappioon!
KUORO (kuuluu voimakkaammin hänen päänsä päällä). Käärme, hänt' et saavuta, joithan kuolon maljan sa; seuraat, luovut, yhtä on, työs saa sentään tuomion!
BRAND (hiljaa). Agnes, Alf, mun armahiset, levon päivät rauhalliset vaihdoin touhuun taistelun, uhrit veriin raastoi mun, kansan vain en sutta voita.
KUORO (lempeästi ja houkuttelevasti). Hänen tietään ällös koita, sull' on kyllin tappioita; hän ei kaipaa uhriasi, sull' on oma maailmasi!
BRAND (hyrskähtää hiljaiseen itkuun). Alf ja Agnes joutukaa luokse raukan yksinäisen, pohjantuuli paleltaa läpi verhon rikkinäisen --!
(Katsoo ylös; valoisa kehä aukeaa usvan keskessä ja laajenee; NAISHAAMU, valkoisessa puvussa ja vaippa hartioilla ilmestyy kehästä. Se on Agnes.)
HAAMU (hymyilee ja ojentaa kätensä häntä kohden). Brand, täss' olen luonas taas!
BRAND (hypähtää hämmennyksissään ylös). Agnes! Agnes! Mit' on tää?
HAAMU. Kaikki vain ol' unelmaas! _Nyt_ taas usvat häviää!
BRAND (tahtoo rientää häntä kohden). Agnes!
HAAMU (huudahtaa). Pysy armas siellä! Kuiluhan on juuri tiellä! Välillämme kuohuu koski. (Lempeästi.) Et sä uinu, unelmoi, haamut totta olla voi. Voi kuin kalvas sun on poski Hourit sairaan lailla, kulta, että vietiin Agnes sulta. --
BRAND. Agnes joukoss' elävitten --!
HAAMU (nopeasti). Puhu vasta siitä sitten! Seuraa, aika kiiruhtaa.
BRAND. Entäs Alf?
HAAMU. Hän elää myös.
BRAND. Elää.
HAAMU. Posket rusottaa; -- surus kaikk' on unelmaa, unta taistos, uhrityös. Alf on äitis helmassa; hän on terve, Alf on suuri; tuoll' on vanhan kirkon muuri sen voi maahan hajoittaa, jos niin tahdot; kylän kansa töissään puuhaa ennallansa, niinkuin hyvin' aikoina.
BRAND. Hyvinäkö?
HAAMU. Aikaan rauhan.
BRAND. Vai niin!
HAAMU. Joudu, joudu nyt!
BRAND. Tää on unta!
HAAMU. Erehdyt! Tarvitset vain hoidon lauhan.
BKAND. Vahva olen.
HAAMU. Vielä et; sua väijyy hourehet. Tahdot taaskin meidät heittää, kunnes usva uus sun peittää, sielun tylsyys taas sun voittaa, siksi pitää lääke koittaa.
BRAND. Annas lääke!
HAAMU. Se on sulla _itselläs_, ei muill', ei mulla.
BRAND. Mikä on se!
HAAMU. Vanha juttu: viisahille ammoin tuttu: hälle, jok' on viisaus, tuttu sun on sairaus. Kaikki näyt ja painajaiset saattaa kolme sanaa sulle. Nää sä turmaa tuottavaiset pyyhi pois -- se lupaa mulle pyyhi ijäks pois ne vain taulultasi vanhan lain. Niiden vuoksi kohtalosi tuottanut on turmiosi; -- sanat nää sä unhoita, niin saat terveeks taaskin sa!
BRAND. Lausu pois ne, että nään --
HAAMU. "_Kaikki tai ei niitäkään_."
BRAND (peräytyy). Niinkö siis?
HAAMU. Niin, muu ei auta, totta kuin sun perii hauta!
BRAND. Voi, voi, Brand, sun unelmaas: kuolo vaatii uhrin taas!
HAAMU. Syli lämmin ain' on mulla; käsi voimakas on sulla; -- lähtään sinne, miss' on päivää. --
BRAND. Vast' en pelkää murheen häivää.
HAAMU. Vaan se kerran sentään voittaa.
BRAND (ravistaen päätänsä). Se on nyt jo takanain. Pois on aika unelmain -- elon kauhut tahdon koittaa!
HAAMU. Elon?
BRAND. Seuraa mukanani!
HAAMU. Seis, mit' aiot?
BRAND. Tahdon _täyttää_ sen, mik' _unelmalta_ näyttää, -- _elää_ itse unelmani.
HAAMU. Mahdoton on taas sun tie, muistat kai, se minne vie!
BRAND. Alan taas!
HAAMU. Siis unelmasi tahdot elää valveillasi, valveilla ja vapahasti?
BRAND. Valveilla ja vapahasti.
HAAMU. Lapsen heittää?
BRAND. Lapsen heittää.
HAAMU. Brand!
BRAND, Niin, Agnes, täytyy mun.
HAAMU. Vaimos raastaa täytyy sun? Mua aivan kuoloon asti piiskaroida?
BRAND Täytyy mun.
HAAMU. Valosoihdut yöhön peittää, päivän säteet sammuttaa, elon kauniit he'elmät heittää, laulun lohdut karkoittaa? Oi, mä muistan niitä monta!
BRAND. Toisin mun on mahdotonta.
HAAMU Mitä tuotti uhrauksesi? Petti suuret toivehesi; kaikki luopuu, kaikki lyö!
BRAND. Vuoksi _oman_ palkkion en mä pyri voittohon.
HAAMU. Kansan vuoks, jot' uhkaa yö?
BRAND. _Yks_ voi tuhat nostattaa.
HAAMU. Mutta kansa sairas on.
BRAND. _Yks_ voi kansan pelastaa.
HAAMU. Muista, yksi ruoskallaan ajoi miehen Eedenistä! Portin sulki takanaan, niist' et pääse telkimistä!
BRAND. _Kaihon_ tie viel' auki on!
HAAMU (katoaa jyrinällä: usva peittää paikan, missä haamu seisoi ja kirkuvan terävä huuto kuuluu kuin pakenevan suusta.)
Kuole! Sa oot tarpeeton!
BRAND (seisoo hetken kuin tainnuksissa). Pois se lensi usvan kanssa, -- lensi siivin terävin niin kuin vuorihaukkakin. Pikku sormen tahtoi hän toivoin käden kokonansa --! Luuli kai mun tinkivän!
GERD (tulee pyssyn kanssa). Näitkö haukan? Näitkö haukan?
BRAND. Tällä kertaa näin sen raukan.
GERD. Minne läks se lentämään? Ma sen otan hengiltään!
BRAND. Sit' ei asehella kaada; joskus saa se pakohon, vaan se eloss' sentään on, -- hengiltä jos tahdot saada, on hän takanas jo vaan, ärsytellen uudestaan.
GERD. Kytän pyssyn varastin, hopein, raudoin latasin; niin en hullu olekkaan kuin ne huutaa.
BRAND. Onneks sulle!
(Aikoo mennä.)
GERD. Jalkas ontuu; minkä vuoksi?
BRAND. Jäljessäni kansa juoksi.
GERD (lähempänä). Veri punaa otsas sun!
BRAND. Kansa veriin pieksi mun.
GERD Äänes, ennen sointuinen, nyt on kuivaa kahinaa niinkuin syksyn lehtien.
BRAND. Kaikki --
GERD. Mitä?
BRAND. Petti mun.
GERD (katsoo suurin silmin häntä). Nyt ma tunnen sinut, haa! Luulin sua papiks äsken; hiiteen hän ja muut ma käsken! Suurin mies oot täällä sinä.
BRAND. En, ma olen pienin minä.
GERD. Näytä mulle kätes viat!
BRAND. Kätenikö?
GEKD. Naulansijat! Vert' on sulla hiuksissasi, syvät haavat otsallasi okaist' orjantappuran. Sunhan kantoi ristinpuu! Väärän tiedon piennä sain nähtävästi taatoltain, että muka joku muu kärsi ristinkuoleman; -- kuka silloin tuota ties, sin' oot vapahtaja mies!
BRAND. Lapsi, luotain väisty kerta!
GERD. Jalkoihis ma lankean.
BRAND. Väisty!
GERD. Sinä vuosit verta, joka kaikki vapahtaa.
BRAND. Vapautusta sielulleni en mä tiedä omalleni!
GERD. Täss' on pyssy! Ampukaa --!
BRAND (ravistaa päätänsä). Itse etsin kuolemaa!
GERD. Ällös sinä, paras meistä! näytä kätes haavat vaan; sinähän oot suurin heistä.
BRAND. Ei kuin halvin mato maan.
GERD (katsoo ylös; pilvet haihtuvat). Tiedätkö sä missä seisot?
BRAND (tuijottaa eteensä). Seison ensi portahalla; jalka raskas, pysty tie.
GERD (hurjemmin). Tiedätkö sä, missä seisot?
BRAND. Usvat haihtuu haihtumalla.
GERD. Niin, ja kohti taivasta viittaa Svarten kukkula!
BRAND (katsoo ylös). Tää siis "Jäinen kirkko" lie!
GERD. Sentään tänne sun ma sain!
BRAND. Nyt jos kauvas pääsis vain! -- Oi, kuin kaipaan katkeraan päivää, lemmen lämpöä, janoon kirkkoon rauhaisaan, kaipaan rinnan kevättä! (Purskahtaa itkuun.) Huusin, Jeesus, usein sua; syleillyt et koskaan mua; ohitseni kuljit ain' niinkuin vanha sana vain; vaattehesta vapautuksen, vesin pesty parannuksen, anna edes riepukaan!