Part 7

"Tyhjin käsin, vaan ehjinä", virkkoi Rias-Matti, muoto iloisen leikillisenä, kuten hänellä aina oli. Emäntä joi Jukin lasista hänen onnekseen.

"Pahemmin meille kävi, Jukki, kuin jouduimme haaksirikkoon Kristiinankaupungin kohdalla", sanoi Erik Nyman, vanhan Matin veljenpoika ja Bergön luotsipaikan vanhin.

"Sillä kertaa ei ollut pitkää meritanssia myrskyssä", vastasi Jukki.

Minä pyysin Nymania kertomaan.

"Se tapahtui 1875. Kymmenen viikkoa olimme jo olleet retkellä ja saaneet runsaan saaliin sinä vuonna Ahvenanmerellä."

Norrskatin Isakki huomautti: "Kun on kova ja aikainen talvi ja paljo jäätä, on hylkeenpyynti parempi Ahvenanmeressä kuin Pohjanlahdessa."

Nyman jatkoi: "Kolme venekuntaa meitä oli yksissä sillä retkellä, ja kotimatkalla tuli joka veneen lasti täyteen, kunnes saavuimme Sidebyn kohdalle Kristiinankaupungin eteläpuolelle. Me laitoimme veneemme lähtökuntoon ja juuri helluntaipäivänä läksimme purjehtimaan kohti pohjoista kotirantaa. Jukki oli kipparina meidän veneessämme, ja toisissa olivat Startjes-Matti ja Råbakan Henrik."

"Startjes-Matti hukkui pyyntikävelyllä ajojäihin, mutta Råbakan Henrik elää vieläkin Korsnääsissä", selitti Jonk-Err.

"Jo oli jää aika paljon sulanut, emmekä me silloin olleet peninkulmankaan päässä rannasta, kuin eräänä aamuna läksimme vihurisella säällä purjehtimaan kotia kohti, kaikki kolme venettä rinnan. Idästä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta, mutta lännestä lähestyi sumun näköinen uhkaava pilvenjönkä, peittäen koko näköpiirin, ja sukkelammin, kuin voimme aavistaakaan, yllätti myrsky meidät täydellä voimalla. Hauras jää katosi rannalta muutamassa tunnissa, niin että ainoastaan yksinäisiä palasia näkyi aaltojen kuohuellessa lukemattomien salakarien ylitse.

"Kykenemättöminä vastustamaan myrskyn voimaa purjeilla tai airoilla jouduimme Töivung-luodon läheisiin kuohuihin. Molemmat toiset veneet pirstautuivat lähellä maata meidän näkyvissämme, ja heidän lastinsa joutui mereen, mutta kaikki miehet pelastuivat kummastakin veneestä maalle.

"Rajuilla ponnistuksilla koetimme kiertää karia, joka oli luodon äärimmän niemen nenässä, mutta ei ollut mahdollinen välttää haaksirikkoa. Korkean hyökylaineen harjalta putosi vene suorastaan kiville ja joka mies joutui hurjasti pauhaavaan kuohuun. Siinä kuoli neljä miestä, mutta Jukki ja minä pelastuimme siten, että saimme pysytellyksi kiinni tyhjässä veneessä, jota aallot nostelivat kiven ylitse toisensa perästä, kunnes se joutui suuren karin yli ja ajautui maalle.

"Kuohuva hyökylaine heitti meidät vähissä hengin rantakiville ja siitä meidät pelastivat pois seuraavan aallon tieltä ne, jotka olivat aikaisemmin joutuneet maalle."

"Me saimme pelastetuksi veneemme", jatkoi Jukki, "sellaisessa kunnossa, että se voitiin varustaa kotimatkalle; osa lastiakin saatiin korjatuksi matalasta vedestä. Meitä oli 16 miestä veneessä kotimatkalla, jolle lähdettiin 10 päivää helluntain jälkeen pitkin rantaa lämpöisellä ilmalla ja vienolla maatuulella. Mutta 4 vaimoa oli jäänyt leskeksi ja monta lasta isättömäksi haaksirikon tähden Töivung-luodon luona."

Läsnä olevat pyyntimiehet kertoivat vuorotellen lyhyesti, missä kukin heistä oli ollut helluntaina 1875, ja huomattiin kaikkein olleen suuremmassa tai pienemmässä hengenvaarassa. Monta venettä oli joutunut haaksirikkoon; toisista oli hukkunut miehiäkin, toisista ei.

"Jos jokainen kertoisi kaikki tilaisuudet, jolloin hän on pyyntiretkillä painiskellut kuoleman kanssa, niin saisittepa viipyä kauan meidän saaressamme", sanoi Rias-Matti. "Mutta eipä myrskyä ole joka päivä, ja miltä ilo tuntuu, kuin Herra lumituiskun, myrskyn ja kauhun jälkeen antaa kevätauringon jälleen korkealta sinitaivaalta levittää lempeätä valoaan tyynelle, äänettömälle merelle ja välkkyvälle jäälle, sen tietää ainoastaan se, joka on kokenut kaikkia pyyntiretkien vaiheita."

Iloisia puolia pyyntiretkillä.

Keskustelu muuttui nyt iloisemmaksi ja laseja maisteltiin uutterammin. Mielet olivat olleet aivan juhlallisessa jännityksessä sen aikaa, kuin pyyntimiehet vuorotellen kertoivat suurenmoisia vaaroja ja seikkailuja Pohjanlahden ajojäissä. Pitkän ajan kesti sitte puhetta pyyntiretkien iloisista tilaisuuksista. Kuin miehet auringon laskun aikoina palaavat jokapäiväisiltä pyyntikävelyiltään, silloin on elämää ja iloa teltassa. Päivän saalista katsellaan, muutamilla on ollut niin hyvä onni, että he ovat saaneet ammutuksi tai nuijituksi useampia harmaita hylkeitä, kuin ovat jaksaneet laahata teltalle, ja monta miestä lähtee noutamaan saalista.

Välistä näkyy kiikarilla katsellen teltasta koko joukko harmaita hylkeitä poikineen jäällä makailemassa päiväpaisteessa, missä niiden henkireiät ovat yöpakkasella jäätyneet kiinni. Joka mies ottaa silloin yllensä valkoiset "pyyntivaatteet" ja kiiruhtaa sinne. Päästyään muutamain satain sylien päähän kyykistyvät he, laskien toisen polvensa pyyntisauvoille, ja työntävät toisella jalalla itseään eteen päin. Kuin kaikki siten pääsevät yht'aikaa keskelle hyljeparvea välistä niin onnellisesti, ett'ei yksikään eläin herää, alkaa meluinen teurastus, ja siinä sattuu monta hullunkurista tapausta. Hylkeet, vedessä kyllä sukkelat, eivät nyt pääse pakoon, mutta pää rohkeasti pystyssä vastustavat kavalaa hyökkäystä. Ne lyödään tuuralla kuoliaiksi sellaisissa tapauksissa välistä niin, ett'ei ainoakaan ehdi käsillään sorvata jäätynyttä reikää auki eikä päästä syvyyteen -- Eläin parat! Paratiisin viaton aika on ollut ja mennyt!

Eivät ne kuitenkaan ole ihan kykenemättömät vastustamaan, sillä moni pyyntimies on liian rohkeasti liikkuessaan eläinten keskellä saanut kokea, mitenkä 4 kyynärää pitkä harmaa hylje, jota hän on tullut liian lähelle, on voimakkaalla ruumiinsa viskauksella yht'äkkiä singauttanut hänet monen sylen päähän jäälle niin, että häneltä on taittunut käsi tai nyrjähtynyt jalka.

Näissäkin kertomuksissa oli vanha Rias-Matti hauskin kuulla hyvänluontoisen leikillisyytensä tähden, jolla hän osasi höystää muutenkin hyvin kuvaavia juttujansa.

Hän kertoi, että kerran sellaisessa tappelussa muuan pyyntimies sai suurelta harmaalta hylkeeltä sellaisen sysäyksen, että hän pitkän kuperkeikan jälkeen putosi huonojäiseen vahvan jään rakoon. Hänen pulikoidessaan vedessä ja kömpyröidessään jälleen jäälle kiemurehti hyljekin avannolle. Mies heristi sitä ja löi minkä jaksoi ja huusi apua, mutta ennen kuin kukaan ehti mennä, viskautui hylje päistikkaa avantoon ja samalla antoi purstollaan miehelle sellaisen läimäyksen vasten naamaa, että suusta ja sieramista veri purskahti. "Ennen kuin me muut ehdimme hänelle avuksi," sanoi Rias-Matti, "oli hän jo ylhäällä jäällä ja seisoi vähän häpeissään, jääpalaa nenänsä alla pitäen. -- Onko kukaan nähnyt vallattomampaa pahusta? sanoi hän."

Kotiinpaluu mereltä ja Rias-Matin loppusanat hylkeenpyynnistä.

Lopuksi kuvaili vanhus kotiin paluuta saarelle koko pyyntielämän riemullisimmaksi tapaukseksi. Jo aikaisin keväällä, kuin aukean meren raja lähestyy saarta, tähystelevät kotona olijat kukkuloilta kiikareilla, eikö jo mereltä näkyisi jotakuta hyljevenettä. Jos saalis on ollut hyvä ja vene aikaisin saatu täyteen lastiin, palaavat pyyntimiehet jo ennen, kuin meri on avoinna saaren rantaan asti, mutta monesti he myöskin vievät kalliin lastin johonkin satamaan Ruotsin puolelle. Joka venekunnasta, kuin onnellisesti palaa pyyntiretkeltä, iloitsee koko saari. Vasta sitte, kuin koivujen lehdet puhkeavat, ovat tavallisesti kotona kaikki ne venekunnat, jotka eivät oli joutuneet haaksirikkoon.

On monta sellaistakin vuotta, jolloin kaikki pyyntimiehet palaavat terveinä, ja silloin on ilo ja riemu joka tuvassa. Liput liehuvat satamassa ja naiset kokoutuvat oikein sydämmestään hyväilemään rohkeita miehiänsä. Lapset kiipeilevät kotiutuneen isän olkapäille ja pienokaiset riemuiten taputtelevat paksuilla käsillään hänen parrakkaita, päivettyneitä kasvojaan. Hän läksi pyyntiretkelle sileäksi ajeltuna, mutta eipä parta ole tehnyt häntä vieraaksi pienokaisille, sillä äiti on joka päivä kertonut isästä, joka on poissa vaarallisella pyyntiretkellä, ja joka ilta ovat he rukoilleet Jumalaa säilyttämään häntä onnellisen kotiin paluun iloon.

"Jos sinä vuonna sitte vielä silakan pyynti onnistuu, niin ovat puutteet ja huolet kaukana meidän saarestamme," sanoi vanhus, "sillä avuliaisuutta silloin riittää leskien ja orpojen varalle, joiden miehet ja isät ovat ennen hukkuneet pyyntiretkille."

Vaimot olivat nousseet uuninnurkalta, sillä emäntä alkoi varustella illallisvelliä. Siinä he nyt seisoivat, kukin nojaten miehensä olkapäähän.

"Mutta usein on myöskin katkeraa surua monessa tuvassa", sanoi Norrskatin Isakin vaimo.

"Vanhan Matin puheet ne kiihottavat poikiemme mieltä noille onnettomille pyyntiretkille," sanoi Jukin vaimo, joka luullakseni oli kotoisin mantereelta. "Jumalan kiitos, että sinä et ole poika", lisäsi hän, käsi Ann-Ullan liinatukalla.

Hän nousi seisomaan, vanha, kunnian arvoinen Rias-Matti; pöydän päästä, jossa oli istunut tuntikausia eli koko ajan, kuin vakavaa puhetta kesti pyyntiretkien tapauksista. Aina tuvan pimeihin nurkkiin asti oli hiljaista ja joka silmä katsoi valkopäätä ukkoa. Nähtävästi hän kokosi ajatuksiaan tunnustukseen, mikä oli hänen paras satonsa kahdeksankymmenisestä elämästä.

"Niin kauan, kuin nahkaa tehdään, eivät meidän miehemme luovu pyyntiretkistä. Me elämme onnellisina saarellamme, eripuraisuus ja riita ovat meillä tuntemattomat. Uljuuden koetukset pyyntiretkillä, ne juuri meidän miehissämme kasvattavat keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta. Hylkeen pyynnistä bergöläiset saavat toimeentulonsa ja paraimmat hyveensä, jotka ovat ylevä rohkeus, vilpitön tahto ja iloinen luottamus loppuun saakka."

"Meidän vanha Rias-Mattimme on paras saarnamies, kuin meillä on ollut Bergössä minun aikanani", sanoi Jonk-Err.

Vaasaan lähdön suunnittelu.

Aika oli kulunut myöhäiseksi. Minä kysyin, kuka tahtoi lähteä saattamaan minua huomenna Vaasaan.

"Niin, minä olen aikonut lähteä", sanoi Rias-Matti.

"Se on niin, kuin olla pitääkin; meidän vanha Mattimme tahtoo kunnioittaa vierastansa", sanoi Jonk-Err.

"Hän on koko Bergön vieras, sillä ei hän ole tullut tänne minun tähteni", vastasi vanhus.

"Minä tahtoisin mielelläni olla mukana matkalla", sanoi Norrskatin Isakki omituisella äänellä, jonka piti varmaankin osoittaman, että hänkin tahtoi siten osoittaa ystävyyttänsä.

"Saatammehan yhtä hyvin olla kolmekin veneessä kotimatkalla", sanoi Finnis-Isakki vakavalla, ystävällisellä passo-äänellään.

"Kyllä minä vielä tahdon keväästä syksyyn niin kauan, kuin vesi on sulana, joka päivä ohjata venettäni ja hengittää meri-ilmaa," sanoi Rias-Matti, "sillä puolen elämääni olen minä viettänyt merellä, eikä tavoistansa luovuta, vaikka 80 vuoden ijässä pysytään lähellä kotoa. Pitkät matkat olen minä jo jättänyt Jukille. Neljään vuoteen en ole käynyt Vaasassa, mutta nyt tekee mieleni vielä kerran lähteä kippariksi, koska saan niin hyvän veneväen. -- Vai niin, velli on valmis, arvaan minä", sanoi vanhus, kuin emäntä taputti häntä päälaelle, kuten hänellä oli tapana, milloin tahtoi ilmoittaa miehellensä jotakin.

Minä olisin tahtonut mielelläni saada myöskin Jukin ja Jonk-Errin mukaani Vaasaan, mutta en tahtonut puolestani lausua mitään toivetta, joka olisi saatettu ottaa vaatimukseksi.

Ulkona rappusilla otin minä heiltä kaikilta jäähyväset, ja jokainen lausui jollakin sanalla tyytyväisyytensä yhdessä oloomme.

"Arvattavasti te tulette mukaan ensi pyyntiretkelle", sanoi Ullus-Gabbel.

"Tulkaa sitte minun venekumppanikseni; minä pidän vain paljaita Bergön poikia", sanoi Jonk-Err.

Minä vastasin, että minulle saattaisi käydä, kuten Finnis-Isakin korsungille, minulle ehkä tulisi matelijoita turkkiin.

Nuorukaisetkin, jotka olivat koko illan, kuten minä, olleet vain kuulijoina, antoivat kättä erojaisiksi. Luulenpa heidän olleen kiitolliset, että minun käyntini saarella sai aikaan laveat kertomukset pyyntiretkistä.

Jukki kysyi, mihinkä aikaan me aioimme lähteä seuraavana päivänä, ja minä vastasin sen riippuvan kokonaan Rias-Matista, mutta ensin toki piti syödä aamiaista, jolle minä kutsuin myöskin Jukin.

"No, sittehän minä vielä ehdin huomisaamuna aikaisin puhdistella yhden hylkeennahan, että saatte jotain muistia kanssanne Bergöstä", sanoi Jukki.

Silloin erottiin. Minä seisoin kauan rappusilla katsellen ihmisten hajautumista vuoriharjun yli, kukin kuutamassa kävellen kohti kotiansa. Illallisen jälkeen vanhus pian laskihe levolle, mutta minä istuin kauan järjestellen senpäiväisiä runsaita muistiinpanojani. Minä kokosin ajatuksissani kaikki, mitä näinä päivinä olin kokenut ja huomannut. Minusta tuntui merkilliseltä, että niin lyhyessä ajassa olin kodistunut. Suora avomielisyys ja ystävällinen luottamus, jota kaikki olivat osoittaneet, sekä uljasten urheilumiesten hyväntahtoinen ja keskenäänkin kunnioittavainen käytös ja seurustelutapa, ne kaikki olivat minua aivan hurmanneet.

Haaveiluja unenhorroksissa.

Viimein asetuin minäkin levolle, vaan en saanut unen päästä kiinni. Sikari suussa makasin minä kauan silmät puoliummessa, ja ajatukseni alkoivat kuljeksia noilla oikullisilla harharetkillä, joita tavallisesti on unen edellä. Minä mietiskelin, mitenkä kansain sivistys ja siveellinen kehitys on hitaasti mutta varmasti edistynyt aikaa myöten. -- Sitte ajattelin, miten onnellinen sellainen vanhuus on kuin Rias-Matin. Hän voi katsella kolme vuosisadan neljännestä taa päin ja iloita siitä, mitä hän näki. Minä ajattelin myöskin tuota, ehkäpä vaan ohi menevää ajan vammaa, joka on tarttunut moneen tätä sivistyksen edistystä näkemättömään, jotka häpeemättömässä itsekkäisyydessään luulevat olevansa kutsutut parantamaan maailmaa siten, että he, muutamia kymmenkuntia, kokoutuvat lipun ympärille, johon kirjoittavat jonkun parannuspuuhan, joka ehkä ei ole muuta kuin turha löyhäys tai ihmisystävällinen korulause, joka ei koskaan vaikuta mitään siveelliseen kehitykseen, sillä se kulkee perintönä suvusta sukuun ja sitä hoitelee joka yksityisihminen syvimmässä ja sisällisimmässä tiedossaan -- Niille, jotka ovat kadottaneet elämän uskon, ja niille, joihin on tarttunut se usko, että ihmiskunta sitä tietä, jota se tähän asti on käynyt, syöksyy syvyyteen, ja varsinkin niille, jotka luulevat käsissään pitävänsä edesvastausta sekä ohjia ja piiskaa, joilla maailmaa nyt on ajettava jyrkkää mäkeä ylös -- heille kaikille luullakseni olisi Bergön ilma terveellisempi kuin Hankoniemen, Marstrandin tai noiden muiden kylpypaikkojen, joissa on talven kihinästä heikonneet hermot muka parannettava merikylvyillä ja juoruilla. Vakava tunne mielessäni, ett'ei mitään äkillistä mullistusta ollut maailmalle tulossa, minä viimein nukuin.

Jäähyväiset ja lähtö Bergöstä.

Aurinko jo paistoi minun herätessäni, ja Rias-Matti oli jo mennyt rantaan varustamaan venettä matkalle.

Juotuani kahvia läksin ulos nauttimaan raikasta meri-ilmaa. Ilma oli auringonpaisteinen ja lämmin kuten edellisenäkin päivänä, mutta etelätuuli oli kovennut. Harjulta, jossa tuulimyllyt seisoivat, näin meren vieriskelevän korkeina valkopäisinä laineina, ja kohina oli kova.

Minun palatessani tupaan oli vanhus jo tullut rannasta, ja molemmat Isakitkin saapuivat pian juhlapuvussa, valmiina lähtemään. Aamiainen tuotiin pöydälle: paistettuja hylkeen eviä ja kokonaisia perunoita sekä kaikki, mitä minun eväslaatikossani oli jäljellä ruokaa ja juomaa. Sitte tuli Jukki ja lahjoitti minulle erittäin kauniin, harmaan hylkeenpojan nahan. Me söimme navakasti, kestääksemme lähes viisi peninkulmaa pitkän matkan.

"Pitääpä täyttää itsensä, ett'ei tarvitse syödä ennen kuin Vaasassa", sanoi Finnis-Isakki, ja kyllä hän söikin niin paljon, että tavallinen mies olisi sillä ruoalla tullut toimeen muutamia päiväkausia.

Norrskatin Isakki huomautti, että "kelvollisimmat pyyntimiehet syövät pyyntiretkillä vähän aamulla, vaan vahvasti illalla".

"Onpa se asia miten sattuu", sanoi vanhus. "Finnis-Isakki söi vahvasti sekä aamuin että illoin, mutta parempaa pyyntimiestä minulla ei ollut koskaan niinä monena vuotena, kuin olin kipparina pyyntiretkillä." -- Hän nousi pois pöydästä ja pani kätensä ristiin, kuten hyvä tapa on tehdä atrian jälkeen. Sitte hän alkoi sovitella tuolin selkälaudalta yllensä pyhävaatteita.

Minä kiitin emäntää sopivin sanoin pitkällisestä vierailustani ja kysyin, mitä saisin maksaa kaikesta hyvästä kestityksestä ja kaikesta hänen suuresta vaivastaan. Samalla muistutin, että hänen kotinsa oli joka päivä koko ajan ollut meillä kaikilla kokouspaikkana ja että hän vaivojansa säästämättä oli niin huolellisesti pitänyt kaikki siistinä ja puhtaana.

"En minä koskaan kärsi siivottomuutta", sanoi hän. "Maksakaa, mitä ansainnee."

Rias-Matti, joka juuri koetti vetää kaulusta ylös kaulaan käärityn villahuivin alta, keskeytti äkisti työnsä. "Teidän käyntinne Bergössä katsomassa meitä hylkeenpyytäjiä on huvittanut meitä, ja jos itse olette tyytyväinen matkaanne, on kaikki hyvin. Kiitoksia emäntä saakoon, mutta rahaa siitä ei makseta yhtään." Ja siihen sen puheen täytyi jäädä.

Minä otin kunnon emännän vähän syrjään ja kuiskasin vait'olon ehdolla, että minä aioin Vaasassa otattaa Rias-Matista valokuvia. Hän hymyili hyvillään. "Tottahan lähetätte yhden sellaisen valokuvan tänne saarellekin", sanoi hän.

Minä ensin aioin kysyä Jukilta, mitä kaunis hylkeennahka maksoi, mutta pelkäsin hänen ottavan sen epäkohteliaisuudeksi ja sen tähden kiitin häntä vielä kerran siitä mieluisesta muistilahjasta.

Matin ja Jukin vaimot ja Ann-Ull seurasivat meitä rantaan. Siellä olivat koolla kaikki, jotka eilisiltana olivat olleet Rias-Matin luona; he tahtoivat sanoa minulle jäähyväsiä ja samalla tilaella kaupungista minkä mitäkin. Yksi tahtoi tupakkaa, toinen nahkaa, kolmas kahvia ja sokuria ja jotkut rommia, viinaa j.n.e. äärettömiin. Jokainen antoi myöskin rahaa ostoksiin, mutta ei mitään luetteloa kirjoitettu, kaikki vain pantiin hyvin harjautuneesen ulkomuistiin. Kaikki puhuivat kovasti, että kuuluisi meren pauhinassa, Minä mielelläni muistelen vilpitöntä ystävyyttä, jota kaikki osoittivat minulle erotessa.

Purjehdus Vaasaan.

Rias-Matti istahti pitämään perää, molemmat toiset siirtyivät keulapuolelle, ja minulle komensi perimies: "Kiinni nuora!" Purjeet pullistuivat, ja kohta sähisi vesi perässä ja kuohui keulassa. Me laskimme pitkin saaren etelärantaa. Norrskatin Isakki ja toisetkin osoittelivat yksinäisiä kiviä, joilta he olivat ampuneet rantahylkeitä. Finnis-Isakki kertoeli, miten rantahylkeitä pyydetään verkoilla. Rihmana käytetään silloin kolminkertaista hamppulankaa, niin paksua kuin tavallinen purjelanka, ja silmät kudotaan niin, että on neljä tuumaa solmujen väliä. Nämä verkot lasketaan ympäri sellaisista kivistä, joille hylkeet tavallisesti nousevat. Ne sotkeutuvat verkkoon joko jo kivelle pyrkiessään taikka toiselle puolelle alas sukeltaessaan.

Rias-Matti huomautti, että ainoastaan rantahylkeitä pyydetään sillä tavalla, sillä harmaat hylkeet harvoin eksyvät sisäsaaristoon eikä niitä pidä mitkään verkot eikä rihmat.

Finnis-Isakki kertoi kerran monta vuotta sitte myöhään keväällä, jolloin ei enää monta suurta ajojäätä ollut Pohjanlahdessa, olleensa pyytelemässä toisella pikku veneellä yhdessä rohkeudestaan kuuluisan Ros-Jukin kanssa. Eräällä jäälautalla, joka jo oli "puolimätä", näkivät he suuren harmaan hylkeen ylhäällä, mutta niin kaukana jään laidasta, että pyssy ei kantanut. "Ros-Jukki läksi pyyntisauvan ja pyssyn kanssa ryömimään lähemmäksi. Hän ampui ja osui kohti, mutta hylje nosti päänsä ja heilutteli sitä sivulle ja toiselle, ja silloin me näimme, että sillä oli hyljeverkko ympärillä, ja verkonlavut kalisivat ja veri purskui. Minulla tuli aika työ pelastaessa sekä hyljettä että Ros-Jukkia, ja läpimärjät me olimme, kuin sousimme takaisin hyljeveneelle."

Puhaltelipa tuuli aika navakasti, ja kun meillä välistä oli laskettava pitkät matkat ihan myötäiseen, koeteltiin siinä perimiehen voimia ja tarkkuutta, mutta en huomannut vanhan Rias-Matin siitä rasittuvan enempää, kuin merimies paraassa ijässään olisi rasittunut. Me moneen kertaan tarjouduimme päästämään häntä levähtämään, mutta hän vastasi olevansa tottunut aina istumaan perässä omassa veneessään.

Hupaisella purjehdusmatkalla sovittiin, että heidän piti jäädä yöksi Vaasaan ja seuraavana päivänä tulla minun kanssani valokuvaajaan.

Meidän ehtiessämme perille levitti Pohjanlahteen laskeutuvan auringon ruskottava valo lumoavaista kajastustaan kauniille uudelle kaupungille, jonka vanha nimi kyllä säilyy ijankaiken.

Valokuvaus ja ero Vaasassa.

Illalla kokoutui monta metsämiestä hupaisaan illanviettoon arvokasten "Bergön pyyntimiesten" ympärille. Sieltä erottiin vasta paljon myöhemmin sitä aikaa, jolloin Rias-Matin oli tapa nukkua lammasnahkapeitteensä alle. "Hyvässä seurassa", sanoi Matti, "pitää vanhankin joskus osata olla nuori nuorten kanssa."

Pyyntimiehet makasivat yönsä erään bergöläisen luona, joka asui käsityöläisenä Vaasassa.

Aamulla söimme aamiaista yhdessä ja menimme sitte valokuvaajaan. Kuvia otettiin sekä ryhmissä että yksitellen. Rias-Matin piti "istua" monta kertaa, koska ne puuhat houkuttelivat vanhusta nauramaan, niin että hänen oli vaikea pitää elävää muotoansa hiljaa.

Nähdessään päivää vasten kuvansa lasilevyllä sanoi hän: "Kyllä vain akan silmät suurenevat, kuin näkee vanhan ukkonsa paperipalasella."

Toimitettuaan monet ostoksensa tulivat he ravintolaan, jossa minä asuin. Olipa heillä kullakin koko kasa eri kokoisia kääröjä.

"Me tulemme nyt sanomaan teille kiitoksia ja hyvästi", sanoi Rias-Matti. Minä läksin heidän kanssaan venerantaan.

"Tietäkää, että olette aina mieluinen vieras, milloin tulette meidän saarellemme", sanoi Norrskatin Isakki.

"Se on tosi, se", säesti Finnis-Isakki.

"Jääkää hyvästi!" sanoi kahdeksankymmenvuotias, ojentaen kovan kätensä. "Minä elän mielelläni, mutta minun aikani ei voi enää olla pitkä. Kiitoksia hyväntahtoisesta käynnistänne minun isäini saaressa. Me ehkä emme tapaa toisiamme enää toiste."

Minä seisoin hetkisen rannalla, katsellen kallistelevaa venettä. Sillä oli edessä pitkä luovinta syksyiseen vastatuuleen, joka oli koonnut voimia matkallaan Pohjanlahden yli.

Ajatukseni kävivät tähän suuntaan: Monisatavuotinen sopuisa rakkaus synnyinmaahan on paras takaus, että ajan hyökylaineet eivät murra varustusta, jonka karaistunut siveys ja koeteltu miehuus niin ruotsalaisilla rannikoillamme kuin suomalaisilla seuduilla syvälle sisämaahan asti panevat vaaroja vastaan, joita sisällinen eripuraisuus ja ulkonaiset uhkaukset voivat loitsia esiin.

Minä jo samana päivänä matkustin kotiseudulleni Hämeesen erittäin tyytyväisenä käyntiini "Bergön pyyntimiesten" luona.