Part 4

Vasta päivällisaikaan lakattiin ampumasta, ja me erosimme päättäen illaksi kokoutua Rias-Matin luo. Vanhus ja minä teimme kierroksen venevalkaman kautta, että saisin nähdä muutamia maalle vedettyjä hyljeveneitä. Ne olivat muodoltaan omituiset, kaikki ihan yhdenlaiset. Minä piirustin yhdestä kuvan ja merkitsin mitat muistiin. Pituus keulasta perään oli 36 jalkaa; leveys keskeltä 10 1/2 jalkaa ja syvyys mastoteljon kohdalta sisäpuolelta 34 tuumaa. Keulapuolelta on vene hyvin matalalta vedessä ja peräsimen alareuna on lähempänä veneen keskusta kuin varren pitimet. Tällä rakennustavalla on saavutettu kolme tärkeätä etua: suuri kantavuus ja tilavuus, kelpaavaisuus kulkemaan myrskyssä ja helppous vetää ylös jäälle sekä usein jäätä myöten käsivoimalla pitkät matkat, jota varten korkea vaan lyhyt köli veneen keskimmäisen kolmanneksen alla on raudoitettu. Tietysti ei sellainen vene ole aiottukaan pikapurjehdusta varten; muutamat niistä kuitenkin saattavat nousta hyvästi vastatuuleen ja lipua aika lailla myötäiseen.

Meidän saapuessamme kotiin oli emännällä valmiina sakea puuro karkeista ohrajauhoista, ja minun eväskonttini avulla söimme vahvan päivällisen. Lasi portteria päälle oli emännästä "aivan häpeemättömän hyvä vatsalle".

Päivällisen jälkeen juodessamme kahvia, jossa oli "vähä väkevää seassa", kertoi Rias-Matti minun pyynnöstäni laveasti sekä tarpeiden että miesten itsensä varustelut pyyntiretkelle.

Ihmiset näillä rannoilla elivät muinoin yksinomaisemmin kalastuksella. Varsinaista pyyntiretkeilyä, pitkiä pyyntimatkoja veneellä ulos Pohjanlahdelle, hän ei luullut vanhemmaksi kuin vähän toista sataa vuotta; mutta ammoisista ajoista asti on hylkeitä nuijimalla tapettu jäällä Merenkurkussa, Pohjanlahden kapeimmalla kohdalla, jossa meri joka vuosi jäätyy 2 tai 3 kuukaudeksi Ruotsin rannasta Suomen rantaan asti. Hylkeet sorvaavat siellä siten, kuin edellä on kerrottu, henkireikiä, joista nousevat ylös jäälle; mutta suuressa Pohjanlahdessa Merenkurkun eteläpuolella (Etelämeressä, joksi bergöläiset sitä nimittävät) on hylkeitä runsaammin ajojäissä. Hänen luullaksensa ei pyssyntaonta ollut kovinkaan vanha näissä seuduissa. Hänen nuoruudessaan olivat "hyljeretket" yleiset pitkin suurinta osaa Vaasan läänin rannikkoa, mutta nyt niillä käyvät ainoastaan Vaasan seudun etäisimmät ulkosaaristolaiset, paraastaan vain Bergön asukkaat ja muutamia venekuntia Korsnääsistä. Raippaluodon ja Björkön hylkeenampujatkin nyt enimmäkseen lähtevät pyytelemään vasta sitte, kuin meri aukenee jo saaristossakin, ja silloin he ampuvat hylkeitä yksinäisiltä jäälautoilta.

Ihan varmaan on yhä paremmin edistyvä maanviljelys vaikuttanut, että monessakin paikassa on luovuttu hylkeen pyynnistä. Ei ole syytä luulla, että esim. närpiöläisillä, jotka 1808 läksivät joka mies moniin verisiin taisteluihin säännöllisiä venäläisjoukkoja vastaan ja osoittivat oikeaa sankarillisuutta, että heillä ei enää olisi sitä uljuutta ja pelottomuutta, kuin hylkeenpyynnissä tarvitaan. Ei myöskään hylkeiden vähyys ole mainitun muutoksen aiheena, sillä bergöläiset ovat huomanneet "harmaan hylkeen" vuosikymmeniä yhä lisäytyneen ulkona meressä, vaikka pienemmät rantahylkeet ovatkin vähenneet sisäsaaristosta.

Pyyntiretken varustuksiin kuuluu joka miehelle edellä mainittu "pyyntisauva" ja jäätuura, jolla hylkeet myöskin nuijitaan, milloin ne päästävät henkireikänsä jäätymään; sitä paitsi yksi tai kaksi pyssyä, kiikari, kompassi, valkoinen vasikannahkapuku ja valkoinen jänislakki (pyyntivaatteet). Kahdella miehellä on yhteinen makuusäkki hylkeennahasta (matto), kumpaisellakin eri päänalunen, ja peitteenä käyttävät he kahta päällekkäin ommeltua lammasnahkavällyä. Näissä makuusäkeissä he ovat hyvässä suojassa kovimmaltakin pakkaselta, he kun käyttävät hyväkseen sekä oman että kumppaninsa lämmön, mutta "säkkiä kyllä täytyy tuulettaa joka aamu", sanoi Rias-Matti.

Joka miehen eväs on 10 leiviskää leipää, tuota edellä mainittua, uunissa imellytettyä, puolikuivaa ruisleipää (pyyntileipää), 15 naulaa ohrajauhoja, 15 naulaa voita ja tusina kotitekoisia juustoja, joihin kuhunkin menee 4 kannua maitoa. Kahvia, sokuria, piippu ja purutupakkaa ottaa kukin mielin määrin. Lekkeriin otetaan tuoppi siirappia miestä kohti meriveden sekaan, että se kelpaisi juotavaksi. Voi, juustot ja matkalla saatu hylkeenliha säilytetään ammeessa, joka seisoo keskellä venettä ja on pöytänä syödessä. Muut ruokavarat säilytetään suuressa hylkeennahkasäkissä ("pyyntipalkeessa"), joka ne suojelee kosteudelta. Hylkeistä korjataan rasva ja nahat, mutta täysikasvuisista harmaista hylkeistä harvoin otetaan lihoja, niille kun ei ole tilaa. Ainoastaan takaevät käytetään osittain suurista harmaista hylkeistä ja poikien liha otetaan talteen, mikäli on tilaa. Eri lekkeriin ottaa joka mies 2 kannua viinaa. Lekkerissä on pieni tappi, jonka reikä ei ole tavallista tulitikkua suurempi. Kun tahdotaan ryyppyä, vedetään pois tappi, joka usein on luusta tehty, ja hienosta reiästä imetään kaikin voimin; lekkerissä kun ei ole muuta reikää, niin viina tietysti tulee vain pisaroittain, sekin suurella vaivalla. "Korsungeilla", Korsnääsin seurakunnan pyyntimiehillä, "on lekkereissään pienemmät reiät", kertoi Rias-Matti.

Mereltä ja jäästä heijastuva auringonpaiste rasittaa niin kovin näköhermoja, että ne eivät siedä yhdenkään tavallisen viinaryypyn kiihotusta. Ken pyyntiretkellä uskaltaa tehdä vastoin sitä kokemusta, joutuu tavallisesti hyvin tuskallisen jääsokeuden uhriksi; silmät turvottuvat ja veristyvät niin, että näyttävät raa'alta lihalta. Ulkopuoleltakin hellät silmämunat eivät siedä edes sidettäkään, eikä sille pahalle taudille ole mitään muuta lääkettä kuin maata päivämääriä, usein viikkokausiakin hiljaa pimeässä veneen pohjalla.

Joka mies säilyttää ruutivaraston leilimäisessä leppäastiassa ja ottaa siitä pyyntikävelyille päivän tarpeensa pienempään ruutisarveen.

Toinen ilta Rias-Matin luona.

Illaksi kutsutut pyssymiehet saapuivat vähitellen, ja keskustelu pyyntiretkistä sujui lakkaamatta, ainoastaan tavallisten kättelemisten keskeyttämänä. Viimein oli miehiä koossa enempi kuin edellisenä iltana. Totilasi kädessä tahtoi jokainen lisätä jotakin siihen, mitä jo oli sanottu, ja he nähtävästi nimenomaan tahtoivat, että minun muistiinpanoni tulisivat oikeiksi. Elävästi ja selvästi kuvailtiin hyvästijättöä ja lähtöä saarelta. Edellisenä sunnuntaina kaikki retkelle lähtijät käyvät Herran Ehtoollisella, ja kodeissa vietetään lähdön edellinen päivä suurena juhlana, kaikki juhlapuvussa ja isät neuvoen lapsia edistymään hyvässä ja olemaan kuuliaiset ja tottelevaiset äideillensä. Matka Bergön Gaddkallaan ja sieltä avomerelle jään laitaan kuvattiin laveasti. Rias-Matin nuoruudessa läksi joka vuosi aina 38:kin venekuntaa monilukuisten saattajien seurassa; vaimot seuraavat aina miehiänsä jään laitaan asti, jossa suullinen ero tapahtuu. Paljain päin veisataan virsi (uusi ruots. virsik. n:o 397 v. 4-6).

Nyt kun ainoastaan Korsnääsin, Petalahden ja Moikipään pyytäjät seuraavat bergöläisiä pyyntiretkille, ei enää lähde niin monta venekuntaa. Kuitenkin luultiin, että saalis ei ollut paljon suurempi ennen kuin nytkään, sillä kaikki venekunnat ovat viime vuosina tuoneet täyden lastin, aina 23:kin kymmenikköä. Täys'kasvuisesta harmaasta hylkeestä voidaan saada 13:kin leiviskää rasvaa ja 1 leiviskästä saadaan 3 kannua keitettyä rasvaa. Suuri osa saaliista on kuitenkin hylkeen poikia ja rantahylkeitä.

Näiden kokeneiden pyytäjien sanelemisen mukaan, kirjoitin muistiin, että suurta harmaata hyljettä on ainoastaan se yksi laji, mutta rantahylkeitä sen sijaan 4 eri lajia: 1) Pitkä rantahylje (långvikare) on suurin. Sitä on hyvin vaikea saada tapetuksi, se kun on erittäin valpas ja makaa tavallisesti nenä henkireiällä. 2) Punarintainen rantahylje (rödbröstavikare) on suuruudeltaan lähinnä edellistä. Nahka on maksankarvainen, rinnasta punaiseen vivahtava. Tämä hylje ei ole niin arka, mutta ei niin yleinenkään. 3) Pikku hylje (stegsäl) on pieni, tummanahkainen; oleskelee enimmäkseen ulkosaaristossa, harvemmin aukeassa meressä; on jotenkin "kesy". 4) Pitkä hylje (långsäl) on hoikka ja laiha, katselee lakkaamatta ympärilleen ja koettelee hyvin pyytäjän hiipimistaitoa. Harmaata hyljettä tavataan yleensä ainoastaan meressä, mutta kaikkia rantahylkeitä myöskin saaristossa avoveden aikana; niitä pyydetään verkoilla ja ammutaan mataloilta kallioilta, yksinäisiltä kiviltä ja uiskentelevilta jäälautoilta keväällä. Yleensä synnyttää sekä harmaa hylje että rantahylje yhden pojan, mutta joskus on tavattu kaksikin poikaa samalla emällä. Harmaa hylje synnyttää poikansa ylhäällä jäällä jo tammi- tai helmikuussa, mutta rantahylkeet kuukautta myöhemmin. Pojat ovat syntyessään sokeat ja verhotut likaisen keltaisella tai melkein valkoisella villaturkilla, jonka he luovat päältänsä jo muutaman viikon kuluttua eli samaan aikaan, kuin lakkaavat imemästä ja emä heidät ajaa veteen, jossa saavat vähitellen oppia ottamaan kalaparvista ravintonsa.

Ollessaan suuremmissa joukoissa jäällä pitävät hylkeet ölisevää ääntä, joka kuuluu tyynellä ilmalla ja heikkoon vastatuuleenkin hyvin pitkät matkat. Syyskesällä leikkiaikana, jolloin hylkeitä joukottain nousee äärimmäisille kallioille ulkona meressä, tappelevat koirakset ja pureksivat toisiansa pahasti, joista haavoista jää suuria arpia. Silloinkin hylkeet ölisevät niin, että se kuuluu peninkulmain päähän: se kuuluu kuin kuikan pitkäveteiseltä valitukselta ennen sateen tuloa. Leikkiminen tapahtuu rinta rintaa vasten.

Minä kysyin, minkä verran venekunta voi saada hyvin onnistuneen retken saaliista, ja kauvan arvostellen ilmoitettiin se enintään 5,000 markaksi. Rias-Matti sanoi suurimman hinnan, kuin hän oli saanut rasvasta, ollen 2 riksiä kannusta. Sen hän sai silloin, kuin ensi kerran möi hylkeenrasvaa Tukholmaan. Hän kertoi siltä matkaltaan monta tapausta, jotka huvittivat kaikkia, vaan minua enimmän. Antakaamme hänen itsensä kertoa.

Rias-Matin ensimmäinen matka Tukholmaan.

"Oli onnellinen pyyntiretki sinä vuonna. Kaksi venekuntaa oli meitä yksissä, kummallakin täysi lasti, ja kun kaikki jää merestä hävisi, olimme me Hanhikarin (Gåsgrundet) luona Östhammarin kohdalla Merenkurkun eteläpäässä. Setäni Erik Nyman oli kipparina meidän veneessämme ja Johan Vest toisessa. Päätettiin, että toisesta veneestä sai neljä miestä siirtyä toiseen ja siitä sen sijaan piti osa lastia siirrettämän ensimmäiseen ja sillä kuljettaman Tukholmaan. Muistan vielä varsin hyvin, miten ylpeä mielestäni olin, kun Tukholman matkalle määrätyn veneen päällikkyys annettiin minulle, joka olin vasta viisi tai kuusi vuotta käynyt mukana pyyntiretkillä. Toiset purjehtivat kotiin Bergöhön ja minä kahden miehen ja veneen kanssa purjehdin Tukholmaan, lastia niin paljo, kuin vene suinkin kantoi. Purjehdittuamme Ahvenanmeren yli sekä Arholman majakkamaan ja Björkömaan välisestä salmesta, laskimme koko matkan rantavesiä. Idässä Norrteljen lahden suussa nousimme illan tullen maalle kysymään tietä ja tiedustelemaan minkä mitäkin. Siellä oli talossa häät ja rannassa monta venettä. Oltuamme niin kauan pyyntiretkellä meren varassa oli meistä aika hauska pyöriskellä rospiggiläisten tyttöjen kanssa. Minä en kuitenkaan unhottanut Erik-sedän kehoitusta, että minun piti muistaa olevani kippari veneessä, ja keskellä valoista kesäyötä läksimme purjehtimaan; vaikka heikko tuuli olikin nokkavastainen. Me saimme veneesemme monta makeata leivosta ja muuta hyvää syötävää häävaruksista ja puolestamme lupasimme paluumatkalla tuoda Tukholmasta minkä mitäkin, jota he pyysivät. Me viivyimme monta päivää tiellä, koska usein purjehdimme väärään ja meidän täytyi käydä saarista kyselemässä oikeaa väylää. Monessa salmessa oli meillä kova vastatuuli, niin että saimme kaikin voimin soutaa kiskoa suurta hyljevenettä. Kaikkialla ihmiset tähystelivät meidän venettämme ja sanoivat sitä 'hirviöksi'. Mutta hauska oli matka ja avuliaat kaikki ihmiset.

"Muistanpa, mitenkä meille Furusundin luotsien luona monta tuntia syötettiin ja juotettiin kaikkea kyllälti ja meitä kiusattiin kertomaan kaikenlaista hyljeretkiltä. He itse kävivät joka kevät ulkosaaristossa ammuskelemassa hylkeitä uivilta jäälautoilta tai yksinäisiltä kiviltä. Kuten sanottu, hauska oli matka Ruotsin saaristossa, mutta hitaasti se kävi. Minä en ollut ennen nähnyt niin korkeita ja äkkijyrkkiä vuoria enkä niin pitkiä puita, kuin siellä kasvoi vuorten välisissä notkoissa. Monta kaunista asuntoa näkyi rannoilla, mutta paljon useampia niitä oli joka kerran, kuin uudestaan tein saman matkan, ja sitä olen tehnyt 18 kertaa. Kun ankaralla soudolla kihnutimme kovaan vastatuuleen erästä salmea, jossa toisella puolella on kaupunki, nimeltä Vaxholma, ja toisella sotalinna, kohtasimme valkopurjeisen laivan, korkean kuin kuunari, mutta runko matala kuin kevytlastisessa hyljeveneessä, ja kun se suurella vauhdilla tuli ihan lähelle meitä, näimme me, että se laiva ei tosiaankaan ollut suurempi hyljevenettä. Kultakirjaimilla oli keulassa nimi Ebba. Kaunis ja uljas se oli heidän Ebbansa kuin morsian Bergössä, ja me ihmettelimme, että se jaksoi kantaa niin paljon purjeita. Nyt minä sen kyllä käsitän, mutta silloin olin vielä nähnyt liian vähän. On näet niin että kaikki ihmiset tahtovat ilotella merellä, ja moni, jolla on kylliksi varoja siinä suuressa kaupungissa, rakennuttaa itselleen veneitä vain purjehtiaksensa merellä; ne veneet tehdään hyvin syvässä kulkeviksi ja niissä pidetään paljo pohjapainoa ja sen tähden ne voivat kantaa niin suuret purjeet. Kaunista purjehdusta se on; minä olen sittemmin monta kertaa nähnyt sellaisia veneitä. Vaxholman salmessa sillä kertaa olivat joka mies kannella laitaa vasten hajasäärin, lakit niskassa ja käsivarret kuin patakoukut, ja he osoittelivat nauraen meidän venettämme. Tulkaas mukaan pyyntiretkelle, pojat, ajattelin minä."

Kuulijat usein keskeyttivät Rias-Matin kertomusta. Puheltiin paljo, mitenkä pyyntimiehet muinoin itse möivät hylkeenrasvaa vähitellen eri satamissa, mutta nyt se useimmiten myödään koko saaresta kerrassaan jollekin kauppiaalle, joka sitte myö vähitellen muille, enimmäkseen karvareille, joille hylkeenrasva on välttämätön tavara. Minä palautin Rias-Matin kertomukseensa ensimmäisestä Tukholman matkastaan.

"Kun kauniin auringonlaskun aikaan sousimme tuulen puhallellessa milloin mistäkin ahtaassa saaristossa Vaxholman ja Tukholman välillä, näimme äkisti suuren laivan, joka ihan tuulen alla meistä oli täydessä tulessa. Musta savu tuprueli suurissa joukoissa keskeltä laivan kantta. Purjeita ei näkynyt, ilmeisesti oli laiva ihan avuttomana. Pitkä Erkki oli meidän veneessämme, ja hän nosti suuren purjeen, kiihkeästi huutaen: käännä, käännä alemmaksi, Matti; meidän täytyy pelastaa laivaväki! Mutta emmepä vielä ehtineet päästä vauhtiinkaan laivaa kohti; kuin jo näimme sen lähestyvän aika vauhtia, vesi koskena kiehuen keulassa. Mykkinä katselimme ihmettä ja käänsimme syrjään. Kaikki me olimme eteläisillä merillä purjehtijoilta kuulleet puheita höyrylaivoista, mutta ei kukaan meistä ollut vielä nähnyt sellaista enkä luulekaan minkään höyryveneen vielä siihen aikaan käyneen Pohjanlahdessa. Se puhkuva hirviö kulki ihan läheltämme ohitse ja suuret myllyn-vesirattaat pyörivät sen sivuilla. Me kiikuimme hyljeveneessä laivan suurissa aalloissa, ajatukset nöyrinä. Maailma on suuri ja täynnä ihmeellisiä asioita, sanoi pitkä Erkki, ja me soudimme kauniina kevätkesäyönä edelleen suureen vanhaan pääkaupunkiin, jossa niin monta uutta ihmettä kohta ilmestyi meille, etäisen Pohjanmaan saarelaisille.

"Siihen aikaan oli paljon enempi rettelöitä satamapalvelijain ja muiden kanssa kuin nykyään. Kyseltyäni rasvan hintaa muutamilta karvareilta möin koko lastin eräälle kauppiaalle, jolla oli puoti Skeppsbron (Laivasillan) luona, ja sain puolen hintaa edeltäpäin 6 riksin mukaan leiviskältä raakaa ja 2 riksin mukaan kannulta keitettyä rasvaa; loput luvattiin minulle sitte, kuin tavara oli vedetty kotiin ja punnittu. Hieno herra oli läsnä, kuin tavaraa punnittiin suuressa makasiinissa toisessa pihassa, ja hän antoi minulle kuitin, sanoen minun saavan sillä rahat kauppiaalta. Noin kello 2 paikoilla lauantaipäivänä menin kauppiaan taloon, mutta hän ei ollut, kotona. Monta herraa istui siellä kirjoittamassa korkeilla pöydillä; eräs heistä katsoi minun kuittiani ja käski minun tulla myöhemmin saamaan rahoja. Kumppanien kanssa kävelin muutamia tunteja katselemassa meille uusia asioita. Muun muassa muistan, että suuressa höyrylaivassa, jossa miehet laulain purkivat lastia, näimme ihan mustan miehen. Me menimme aivan hänen eteensä ja katselimme häntä kummastellen. Hän lienee pahastunut, sillä hän irvisteli meille ja pisti mustan kielensä ulos valkeain hammasten välistä. Ulompana virrassa näimme kaksi akkaa istuvan veneessä onkimassa silakoita; sitä sanottiin pimplaamiseksi, ja kalat myötiin kappaleittain, 80 kappaletta sanottiin vaaliksi. Meistä se oli naurettavaa, sillä me otamme silakoita tynnyrittäin ja myömme tynnyrittäin.

"Kun minä tavoitin kauppiasta kello 7 aikaan illalla, ei minua enää päästetty sisään. Kokemattomuudessani tulin jo levottomaksi saatavasta rahasta. Kauan kävelin hitaasti edes takaisin talon edustalla. Poliisimies, vaikka en minä silloin tiennyt, mikä mies hän oli, kysyi, ketä minä odottelin; vihoissani kun olin, kysyin minä samaa häneltä. Varkaita ja pettureja, vastasi hän. Viimein kerroin miten asia oli, mutta hän vain nauroi ja sanoi noiden herrain, jotka istuivat korkeiden pöytäin ääressä, karanneen Amerikkaan minun rasvojeni kanssa. Myöhään yön tullessa palasin kumppanien luo hyljeveneesen, mutta en kertonut, miten asiat oikeastaan olivat; minä vain sanoin, että emme vielä olleet selvillä lähtemään kotiin. Aikaisin sunnuntai-aamuna tavoitin taas kauppiasta, mutta ovi oli lukossa eikä kukaan vastannut minun jyskytyksiini. Minä odottelin uskollisesti monta tuntia, toivoen toki viimein jonkun tulevan ulos tuosta suljetusta asunnosta. Ei minun johtunut mieleen ajatella, että kaikki olivat lähteneet ulos niin aikaisin pyhä-aamuna. Hyvin levottomana luovuin viimein vartioimasta, mutta palasin jonkun kerran tunnissa ja jyskytin suljettua ovea. Iltapuolella kävelin edes takaisin Laivasillalla, jossa nyt pyhäpäivänä oli hiljaista. Minä pysähdyin eräiden rappujen luo, joita myöten pääsi alas vesille; siinä oli monta venettä, joissa istui kirjavapukuisia akkoja; he sanoivat maksusta soutelevansa ihmisiä ja kysyivät, enkö minä tahtonut lähteä Eläintarhaan katselemaan kuninkaan ajelemista. Muutamia nuoria, iloisia miehiä ryhtyi puhelemaan akkojen kanssa ja minä kauan kuuntelin heidän lörpötyksiänsä. Kaikilla oli päässä korkeat mustat hatut, ja minä ensin, kuin he tulivat, luulin heitä kaikkia kirkkoherran apulaisiksi, mutta kohtapa huomasin erehtykseni, sillä kaikilla heillä oli huuliparta ja kaikki kiroilivat, niin että aivan säkenöi koko heidän puheensa. Minä olin silloin iloinen kokematon Bergön poika, joka kyllä olin nähnyt merta sekä myrskyisenä että tyynenä, mutta kyllä minä väärin ymmärsin kaikki, mitä näin tuolla ensi käynnilläni suuressa kaupungissa, johon nyt jo olen jotenkin tutustunut. Minä virkoin myöskin sanan tai pari iloisten herrain leikilliseen puheesen, ja se päättyi siten, että he pyysivät minua lähtemään kanssansa katsomaan kuninkaan ajelemista. Soutumatkalla tulimme me hyviksi tutuiksi ja minä kerroin, millä asialla olin Tukholmassa, sekä vastoinkäymiseni. He sanoivat olevansa sotilaita, vaikka ei sitä heistä näkynyt. Kauppiaan, joka oli ostanut hylkeenrasvan, tunsivat he myöskin, kun kuulivat nimen, ja nauraen lupasivat hankkia minulle maksun.

"Me nousimme eräälle sillalle ja astuimme sitte vierekkäin, joka miehellä suuri sikari suussa tietä myöten, jonka molemmilla puolilla kasvoi niin suuria puita, että minä aivan kummastelin. Paljo ihmisiä ja suuria vaunuja oli siellä liikkeellä joka tiellä, ja sitte tuli kuningas ajaen kauniissa vaunuissa, monta hevosta edessä. Minä seisoin sinä hetkenä ihan yksinäni, sillä nuoret sotaherrat olivat vetäytyneet syrjään. Arvatkaapas, kun kuningas nosti lakkia ja tervehti minua, ja minä tervehdin vastaan tietysti!"

"Mikä sen kuninkaan nimi oli?" kysyi eräs nainen uunin luota. "Karl Johan." "Minkä näköinen hän oli?" kysyi toinen. "Finnis-Isakin", vastasi Rias-Matti. Kaikki nauroivat ja Isakkikin veti suunsa leveään iloiseen irvistykseen, joka teki muodon vinoksi ja selvästi näytti, millä puolella hän tavallisesti piti tupakkamälliä. Nauraessaan hän arvattavasti oli vähemmin Karl Johanin näköinen, mutta muuten kyllä oli perää Rias-Matin lausunnossa. Finnis-Isakilla oli tuuhea, musta kiharatukka, kotkan nenä ja miehekäs, ponteva muoto. Me saamme aihetta puhua hänestä tuonempana.

"No kuinka kävi sitte rasvarahojen?" kysyin minä.

"Niin," jatkoi vanhus, "käveltyämme niiden iloisten sotaherrain kanssa kappaleen matkaa saavuimme erääsen paikkaan, jossa oli ikään kuin markkinat, ja sinne oli tullut paljaita prinssejä ja prinsessoja pitoja pitämään. Kaikki oli niin koreata kuin sadussa. Me pysähdyimme korkealle parvelle ja kävimme istumaan pöydän ympärille, jolla seisoi hyvähajuisia kukkia, ja sitte tuli niin ihmeen hieno rouva ja tarjosi juotavaksi makeita, hyviä viinejä; hyvältä se maistui, ja sydämmestään iloiset olivat ne nuoret sotaherrat. Se hieno rouva kävi istumaan meidän luoksemme ja sydämmestään iloinen oli hänkin, mutta kohta minä huomasin, että hän joko oli kaikkein rouva taikka ei kenenkään, sillä yhtäläinen hän oli kaikille, ja viimein minä sain tietää, että hän oli vain se, joka möi niitä hyviä viinejä. Kuin meillä oli puhelu hauskimmallaan, näin minä yht'äkkiä kauppiaan, joka osti rasvan. Ja minä näytin häntä sieltä, jossa hän istui alhaalla monen muun kanssa pöydän vieressä, joka seisoi paljaalla maalla. Sotaherrat lähettivät minut pyytämään rahojani. Minä menin hänen luoksensa ja sanoin: teidän pitää antaa minulle rahat hylkeenrasvasta! Ensin hän ikäänkuin pahastui, mutta näki sitte minun ystäväni ylhäältä parvelta, ja silloin ihmiset nauroivat joka taholla. Hän nousi ja läksi minun kanssani ylös parvelle ja siellä tuli aika ilo. Kauppias oli myöskin oikein sydämmestään iloinen mies.

"Ei hänellä ollut kukkarossaan niin paljoa rahaa, kuin minun piti saaman, mutta hän sai toisilta ja sitte hän maksoi minulle ja otti minun kuittini.

"Sitte pyysi hän meitä kaikkia ajelemaan hänen suurilla vaunuillansa, joissa oli edessä komeat, lihavat hevoset ja herra ajamassa. Se herra ei sanonut mitään, läjähytti vain hirveän pitkällä piiskallaan. En minä silloin tiennyt, että rikkaat ihmiset pitävät sellaisia herroja vuosipalveluksessaan ainoastaan ajamassa heidän hevosiaan, milloin he lähtevät ajelemaan.

"Me ajelimme kauneissa metsissä ja pysähdyimme pitkän sillan päähän, ja siellä oli yhtä paljo ihmisiä ja vaunuja kuin edellisessäkin paikassa. Siellä me söimme ja joimme paljon, ja yhtä hieno ja iloinen rouva istui sielläkin meidän kanssamme, ja minun piti kertoella paljo Bergöstä ja hylkeen-pyyntiretkistä. Minä olin pyöräpäisenä makeista viineistä ja läksin ulos muka katsomaan ilmaa. Sama vieno etelätuuli puhalteli kuin ennenkin jo monena päivänä, ja minä ajattelin setä Erikin neuvoa, kuin erosimme Hanhikarilla: Muista, että olet kipparina hyljeveneessä.

"Minä menin sisään ja sanoin: Jääkää nyt hyvästi ja kiitoksia vain hyvästä seurasta ja hyvistä virvokkeista, nyt minä lähden Bergöhön.

"He koettivat kiusata minua vielä viipymään, mutta kun minä en taipunut, saattoivat he minua ulos, ja siellä kauppias huusi esiin vaununsa ja sanoi: Ettehän te, Rias-Matti, osaa kaupunkiin, käykää nyt istumaan, niin saatte ajaa Laivasillalle.

"Kiitoksia paljon, sanoin minä, ja siinä me erosimme.

"Kun pysähdyimme Laivasillan luo, kiitin minä herraa, joka kuskasi minua, ja läksin astumaan hyljeveneelle, herätin toiset ja sanoin: Nyt minulla on rahat taskussa ja nyt me lähdemme vesille.

"Kaunis ilma meillä oli matkalla, ja viiden päivän päästä laskimme tähän rantaan, ja omaisemme olivat rannalla vastassa. Jukki, jolla nyt on pää harmaassa, oli silloin pikku poika tyllerö."