Part 7

Hetkisen kuluttua astui sisään kaksi upseeria ja pysähtyi yksi kummallekin puolelle ovea. Heidän jälestään tuli vanha mies, yllä purppuravaate, reunustettu tulipunaisella ja vyötäisiltä sidottu kiinni kultaisella rengasvyöllä, niin notkealla, kuin olisi se ollut nahasta. Hänen sandaaliensa hihnat säteilivät kalliista kivistä; kapea filigramkruunu loisti hänen _tarbooshe'_nsa ulkopuolelta, joka, pehmeimmästä punaisesta kankaasta tehty päähine, peitti hänen päätänsä sekä kaulaansa ja hartioitansa, niin että ainoastaan etupuoli oli paljaana. Sinetin sijasta riippui vyössä puukko. Hän astui eteenpäin hitain askelin, keppiin nojaten. Päästyään sohvan aukkoon hän vasta pysähtyi ja nosti katseensa ylös lattiasta; silloin hän vasta ojensihe, ikään kuin muistaen neuvoston ja heräten sen läsnäolosta. Hän katsoi uhkamielisesti pitkin sohvaa kuten henkilö, jota on säikäytetty ja joka etsii vihollistansa; niin synkkä, luulevainen ja uhkaava oli hänen katseensa. Sellainen oli Herodes Suuri: taudeista riutunut ruumis, rikoksista haavoittunut omatunto, lahjakas pää, Caesarien riviin soveltuva sielu. Hän oli nyt seitsemänseitsemättä vuoden iässä, mutta suojeli valtaistuintansa valppaimmalla epäluulolla, mielivaltaisimmalla voimalla ja taipumattomimmalla julmuudella.

Nyt kokouksessa tapahtui yleinen liike; vanhimmat kumarsivat tervehtäen, mutta hovitapoihin tottuneemmat nousivat seisalleen, taivuttivat polviaan puoleksi ja panivat kätensä ryntäilleen ja parralleen.

Otettuaan vastaan kaikkein tervehdyksen Herodes astui kolmijalan luo kunnianarvoisen Hillelin eteen, joka vastaukseksi hänen kylmään katseesensa vähän kumarsi päätään ja hiukan nosti käsiänsä.

"Vastaus!" kysyi kuningas yksinkertaisesti, vaan käskevästi, katsoen Hilleliin ja molemmin käsin nojaten keppiinsä.

Patriarkan silmät hehkuivat lempeästi, ja hän vastasi, pää kumarruksissa, katse kohti kysyjän kasvoja, virkaveljien kuunnellessa tarkimmasti hänen sanojansa:

"Sinulle, kuningas, tulkoon rauha, jonka Abrahamin, Isakin ja Jakobin Jumala antaa!"

Toisellaisella äänellä hän sitte jatkoi:

"Sinä kysyit meiltä, missä Kristus on syntyvä."

Kuningas kumarsi, mutta hänen häijy silmänsä tarkasteli yhä viisaan miehen kasvoja.

"Sellainen oli minun kysymykseni."

"Niinpä, kuningas, sanon omasta ja veljieni puolesta, joista ei kukaan ole eri mieltä: Betlehemissä Juudanmaalla."

Hillel katsahti kolmijalalla olevaan pergamenttikääröön ja, osoittaen vapisevalla sormellaan erästä paikkaa, jatkoi: "Betlehemissä Juudanmaalla, sillä profeetta sanoo: Ja sinä Betlehem Juudanmaalla et suinkaan ole vähin Juudan pääruhtinasten seassa; sillä sinusta on tuleva se ruhtinas, jonka pitää minun kansaani Israelia hallitseman."

Herodeen muoto muuttui ja mietiskellessään hänen katseensa kääntyi pergamenttiin. Toiset, jotka katselivat häntä, tuskin hengittivät. Ei kukaan virkkanut sanaakaan. Viimein hän kääntyi ja läksi pois huoneesta.

"Veljet", sanoi Hillel, "me saatamme poistua."

Kokous hajosi ja miehet läksivät pois ryhmittäin.

"Simeon", lausui Hillel vielä.

Viisikymmenvuotinen mies, joka kuitenkin vielä oli vilkas kuin nuorukainen, vastasi ja tuli hänen luoksensa.

"Ota, poikani, pyhä pergamentti ja kääri se varovasti kokoon."

Käsky täytettiin.

"Nyt anna minulle käsivartesi; minä lähden alas kantotuoliini."

Vahva mies pysähtyi. Vanhus tarttui lakastuneilla käsillään tarjottuun tukeen ja astua köpytteli ovea kohti.

Siten poistui suuren neuvoskunnan kuuluisa esimies poikansa Simeonin kanssa, joka sittemmin sai periä häneltä viisauden, opin ja viran.

* * * * *

Vielä myöhemmin samana iltana makasivat idästä tulleet tietäjät valveilla eräässä majatalon osastossa. Kivet, jotka heillä olivat päänalaisina, olivat niin korkeat, että he saattoivat katsella avonaisesta holvinkaaresta ulos tähtitaivaalle. Katsellessaan välkkyviä tähtiä he ajattelivat tämän jälkeen seuraavaa ilmestystä. Miten se oli tuleva? Mitä se oli oleva? Viimeinkin he nyt olivat Jerusalemissa; he olivat kaupungin portilla kyselleet etsittäväänsä; he olivat todistaneet hänen syntyneen; nyt oli vain enää löydettävä hänet, ja siinä he luottivat johtavaan henkeen. Ihmiset, jotka pitävät korviaan avoinna kuulemaan Jumalan ääntä tai odottavat merkkiä taivaasta, eivät voi nukkua. Heidän siten levätessään pysähtyi mies holvikaaren alle ja siten pimensi heidän makuuhuoneensa.

"Herätkää!" sanoi hän heille, "minulla on teille sanoma, jota ei käy viivytellä."

Miehet nousivat istualleen.

"Keltä?" kysyi egyptiläinen.

"Kuningas Herodeelta."

Joka mies tunsi väristystä koko ruumiissansa.

"Ettekö te ole majatalon hoitaja?" kysyi vielä Baltasar.

"Olen."

"Mitähän asiaa kuninkaalla on meille?"

"Hänen sanansaattajansa on ulkona; vastatkoon hän."

"Sinä olit oikeassa, veljeni", sanoi kreikkalainen, majatalon vartian poistuttua. "Meidän kyselymme tiellä tapaavilta ihmisiltä ja portin vartialta on levittänyt tietoa tulostamme. Minä olen utelias. Nouskaamme heti ylös."

He nousivat, sitoivat sandaalit jalkaansa, käärivät manttelit ympärilleen ja menivät ulos.

"Minä tervehdin teitä ja pyydän anteeksi; mutta kuningas, minun herrani, lähetti minut kutsumaan teitä palatsiin, jossa hän tahtoo yksityisesti puhutella teitä", ilmoitti sanantuoja.

Porttiovessa riippuvan lampun valossa tietäjät katsoivat toinen toisiansa ja huomasivat, että henki oli heidän kanssansa. Sitte egyptiläinen meni vartian luo ja kuiskasi hänelle niin hiljaa, ett'eivät muut kuulleet: "Te tiedätte, missä meidän tavaramme ovat pihassa ja missä kamelit ovat. Sill'aikaa, kun olemme poissa, laittakaa kaikki valmiiksi lähtöön, jos siksi tulisi."

"Menkää vain pelkäämättä ja luottakaa minuun", vastasi esimies-vartia.

"Kuninkaan tahto on meidän tahtomme", sanoi Baltasar sanantuojalle, "me seuraamme teitä."

Pyhän kaupungin kadut olivat ahtaat silloin kuten nytkin, mutta eivät niin epätasaiset eivätkä likaiset, sillä suuri rakennusmestari Herodes ei ollut se mies, joka tyytyi kauniisen kuoreen, vaan vaati puhtautta ja mukavuutta. Ystävykset seurasivat sanantuojaa puhumatta mitään. Heikossa tähtien valossa, joka vielä himmeni kahden puolen kohoavain muurien välillä ja toisinaan kokonaankin katosi siltain alla, joita oli tehty katolta toiselle, nousivat he vastamäkeen. Viimein he saapuivat portille, joka kohosi poikki kadun. Kahden liekin valossa, jotka palaa loimottivat suurissa metalliastioissa, he näkivät vilahduksia kartanosta ja huomasivat kaksi vartiaa, jotka liikahtamatta nojasivat aseitansa vasten. Kenenkään estämättä he astuivat sisälle rakennukseen. Monen pihan ja holvitetun esihuoneen kautta he viimein saapuivat portaille, jotka veivät ylös korkeaan torniin. Äkkiä heidän oppaansa pysähtyi, osoitti avonaista ovea ja sanoi:

"Astukaa tuonne! Kuningas on siellä."

Lauhkea santelipuun tuoksu täytti huoneen, johon he astuivat ja jonka sisustus osoitti melkein naisellista mieltymystä komeuteen. Keskellä lattiaa oli kirjava matto ja sillä valtaistuin. Vieraat ainoastaan hätäisesti ehtivät katsahtaa huoneen kalustoa: veistoksilla koristettuja ja kullattuja ottomani-sohvia ja muita makuusohvia; viuhkoja, saviastioita ja soittokoneita; kultaisia kynttiläjalkoja, jotka välkkyivät omasta valostaan; seinät, maalatut hekkumalliseen kreikkalaismalliin, joka oli saanut fariseukset peittämään kasvonsa pyhästä kauhusta; kaikkialla komeutta, joka häikäsi silmää. Näiden miesten huomio kiintyi kokonaan kuninkaasen, joka istui valtaistuimella, yllä sama puku kuin hänen käydessään suuren neuvoskunnan istunnossa.

Tietäjät lankesivat kasvoillensa maton reunalle, johon asti he olivat kenenkään kehoittamatta astuneet. Kuningas soitti. Palvelija tuli ja asetti esiin kolme tuolia.

"Istukaa!" sanoi kuningas alentuvasti.

Heidän käytyänsä istumaan hän jatkoi:

"Minä sain iltapäivällä pohjoiselta portilta sanan, että tänne oli tullut kolme muukalaista, jotka, muodosta päättäen, olivat kaukaa. Oletteko te ne miehet?"

Egyptiläinen katsahti salaa kreikkalaiseen ja hindulaiseen ja vastasi syvään kumartaen:

"Joll'emme olisi ne kuin olemme, niin meitä ei olisi kutsunut tänne mahtava Herodes, jonka maine ulottuu yli koko maailman."

"Ketä te olette? mistä te tulette?" jatkoi Herodes ja lisäsi sitte: "itsekukin vastatkoon puolestansa."

He kertoivat vuorotellen järjestyksessä historiansa ja mainitsivat lyhyesti isänmaansa ja tien, jota olivat tulleet Jerusalemiin. Vähän pettyneenä toiveissaan jatkoi Herodes kyselemistänsä.

"Mitä te kysyitte portilla upseerilta?"

"Me kysyimme häneltä: Missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas?"

"Nyt minä kyllä ymmärrän, minkä tähden kansa tuli niin uteliaaksi. Sellainen kysymys tekee minutkin uteliaaksi. Onko sitte ketään muuta juutalaisten kuningasta?"

Egyptiläinen vastasi pelkäämättä:

"Hän syntyi äskettäin."

Kuninkaan kasvot värähtivät tuskaisesti, kuin olisi hän kuullut jotain erittäin inhottavaa.

"Minulle häntä ei ole syntynyt!" sanoi hän.

Arvattavasti hänen lastensa syyttävät haamut kummittelivat hänen silmissänsä, mutta hän rohkaisihe ja kysyi edelleen:

"Missä on se äsken syntynyt kuningas?"

"Sitä tiedustelemaan me juuri tulimme tänne."

"Te kerrotte minulle ihmeellistä historiaa, arvoitusta, jota viisas Salomokaan tuskin olisi arvannut. Ajatelkaahan, että minä olen jo päässyt siihen ikään, jolloin uteliaisuus on yhtä voittamaton kuin lapsuuden päivinä. Julmuutta te harjoitatte, kun minua niin kiusaatte. Kertokaa minulle kaikki, niin minä osoitan teille kunniata kuin kuninkaille. Ilmoittakaa minulle kaikki, mitä tiedätte äsken syntyneestä kuninkaastanne, niin minä autan teitä etsimään häntä. Kun hänet löydätte, teen minä hänelle kaikkea hyvää, mitä te suinkin saatatte toivoa. Minä tuon hänet Jerusalemiin ja toimitan hänelle kuninkaallisen kasvatuksen; minä käytän kaiken vaikutusvoimani keisarin tykönä hänen hyväkseen ja vastaiseksi mahtavuudekseen. Ei mitään kateutta pidä oleman meidän molempain välillä, sen minä vakuutan. Mutta sanokaa minulle ensin, kuinka te, jotka olitte maiden ja merien päässä toisistanne, yht'aikaa saitte kuulla puhuttavan hänestä."

"Sen minä totuuden mukaan kerron sinulle, kuningas!"

"No, kerrohan!" sanoi Herodes.

Baltasar nousi ja lausui juhlallisesti:

"On olemassa kaikkivaltias jumala!"

Herodes ihan nähtävästi säikähti.

"Hän käski meitä matkustamaan tänne, tapaamaan täällä maailman lunastajaa, näkemään häntä, osoittamaan hänelle kunnioitustamme ja todistamaan hänestä. Hänen tulonsa merkiksi näki jokainen meistä tähden. Jumalan henki johdatti meitä; hänen henkensä on nytkin meidän kanssamme."

Valtaava tunne värisytti heitä. Kreikkalainen töin tuskin sai pidätetyksi huudahdusta. Herodes hätäisesti katsahti heihin kuhunkin; hänestä eivät ilmoitukset olleet riittävät, epäluulo häntä ahdisti vielä enemmän kuin ennen.

"Älkää leikitelkö minun kanssani", hän sanoi, "vaan kertokaa edelleen. Mitä seuraa uuden kuninkaan tulosta?"

"Ihmisten lunastus."

"Mistä?"

"Heidän pahuudestansa."

"Millä tavalla?"

"Jumalan myötävaikutuksella, uskon, rakkauden ja hyväin töiden kautta."

"Silloin..." Herodes keskeytti puheensa, eikä kukaan olisi hänen katseestaan voinut aavistaa, mitkä tunteet hänen sisällänsä riehuivat, "... oletteko te sitte Messiaan julistajat? Onko siinä kaikki?"

Baltasar kumarsi syvään.

"Me olemme sinun palvelijasi, kuningas."

Kuningas soitti. Palvelija juoksi näkyviin.

"Tuo sisään lahjat!" käski hallitsija.

Palvelija poistui, palasi pian ja antoi polvillaan vieraille kullekin tulipunaisen ja sinisen päällysvaatteen ja kullalla kirjaellun vyön. He ottivat kunnialahjat vastaan, osoittaen itämaalaisen tavalla kunnioitustansa.

"Vielä yksi sana", virkkoi Herodes, kun lahjanottotemput olivat suoritetut, "te mainitsitte portilla upseerille ja nyt minullekin nähneenne tähden itäisillä mailla."

"Niin", vastasi Baltasar, "se oli äsken syntyneen kuninkaan tähti."

"Mihin aikaan se näkyi?"

"Silloin, kun me saimme käskyn lähteä matkalle."

Herodes nousi ja antoi merkin, että puhelu oli päättynyt. Hän lähestyi heitä ja sanoi alentuvasti:

"Kunnioitetut vieraat! Jos te tosiaankin olette luvatun Messiaan julistajat, kuten minä uskon, niin tietäkää, että minä tänään kysyin neuvoa viisaimmilta juutalaisoppineilta. He sanoivat yksimielisesti, että Messias on syntyvä Betlehemissä Juudanmaalla. Minä neuvon teitä matkustamaan sinne; menkää ja tiedustelkaa lasta! Ja kun hänet löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin osoittamaan hänelle kunnioitustani. Teillä ei ole mitään estettä matkallanne. Rauha olkoon teille!"

Ja käärien manttelinsa ympärilleen kuningas poistui salista.

Vierasten opas tuli heti ja vei viisaat miehet ulos kadulle ja majataloon. Portille päästyä kreikkalainen lausui innostuneesti:

"Veljet! rientäkäämme Betlehemiin, kuten kuningas meitä neuvoi."

"Niin", vastasi hindulainen, "rientäkäämme. Minä tunnen hengen kehoituksen."

"Se on minunkin ajatukseni", sanoi Baltasar yhtä innokkaasti, "kamelit ovatkin valmiit lähteäksemme."

He antoivat rahalahjan vartialle, nousivat kameliensa selkään, kysyivät, missä Jopen portti oli, ja ratsastivat kiireesti pois. Heidän tullessaan portille aukesivat suuret raudoitetut ovet, ja he ratsastivat ulos kaupungista samalle taholle kuin Josef ja Maria äskettäin. Kun he pääsivät ylös Hinnomin laaksosta Refaimin tasangolle, näkyi valo, alussa väräjävä ja epäselvä. Ratsastajain suonet sykkivät kahta vertaa nopeammin. Valon loiste kasvoi niin, että heidän täytyi sulkea silmänsä. Kun he jälleen uskalsivat ne avata katso, silloin tähti seisoi kirkkaana ja säteilevänä heidän yllänsä, paljoa alempana kuin muut taivaan tähdet, ja se kulki taas hiljaa heidän edellänsä. He panivat kätensä ristiin ja riemuitsivat.

"Jumala on meidän kanssamme! Jumala on meidän kanssamme!" lausuivat he tuon tuostakin koko matkan, kunnes tähti, nousten Mar Eliaan tasaisesta laaksosta, pysähtyi talon päälle, joka oli mäen rinteellä kaupungin lähellä.

XIV LUKU.

Kristus-lapsi.

Oli kolmannen yövartion alku. Auringon ensi säteet taistelivat jo idässä yön pakenevaa pimeyttä vastaan, vaan niin heikosti, että laakso vielä oli sakean hämärän vallassa. Vartia vanhan majatalon katolla kuunteli vilusta vavisten ensimmäisiä huomattavia ääniä, joilla heräävä elämä tervehtii päivän koittoa. Silloin rupesi valopilkku lähestymään mäen kukkulaa. Ensin hän luuli sitä tulisoihduksi, jolla joku vaeltaja valasi tietänsä, vaan sitte joksikin taivaan lentotähdeksi. Sen loisto kuitenkin vahvistui, kunnes siitä tuli komea tähti. Pelästyen oudosta ilmiöstä hän huusi kovasti, niin että joka henki koko majatalosta riensi katolle. Ilmiö yhä lähestyi, valaisten kalliot, puut ja polut salaman kaltaisella valolla. Arimmat katsojat lankesivat polvilleen ja rukoilivat kasvoillansa maassa; rohkeimmat peittivät silmänsä ja välistä aina vavisten katsahtivat säteilevää tulijaa. Kohtapa jo tähden häikäsevä valo kirkasti majatalon ja koko sen ympäristön. Ken uskalsi katsoa ylös, huomasi heti tähden seisovan hiljaa ylhäällä sen luolan ovirakennuksen kohdalla, jossa lapsi syntyi.

Häiriön aikana, jonka tämä tavaton ilmiö sai aikaan, tulivat tietäjät ratsastaen ylös mäelle ja pysähtyivät portille. Laskeuduttuaan maahan he pyrkivät sisään. Vartia, sen verran toinnuttuansa hämmästyksestään, että voi kuulla mitä he huusivat, veti salvat auki ja päästi miehet sisään. Tähden yliluonnollisessa valossa näyttivät kamelit kummituksilta, ja paitsi miesten ulkomaista pukua, oli heidän kasvoissaan ja käytöksessään myöskin sellaista intoa ja kiihkoa, että vartian mielikuvitus kasvatti hänen pelkoaan yhä suuremmaksi; hädissään hän pujahti taemmaksi ja uskalsi tuskin vastata heidän kysymyksiinsäkään.

"Eikö tämä ole Betlehem Juudanmaassa?"

Toisia jo tunkeutui esiin, ja hän vastasi kysymykseen osittain myöntävästi.

"Ei, tämä on vain majatalo; kaupunki on tässä alempana."

"Onko täällä äsken syntynyttä lasta?"

Ihmiset katselivat kummastellen toinen toistansa, vaan muutamat sanoivat kyllä olevan.

"Näyttäkää, missä se on!" pyysi kreikkalainen kiihkeästi.

"Niin, viekää meidät hänen luoksensa!" sanoi Baltasar vilkkaasti. "Me olemme nähneet hänen tähtensä, tuon saman, joka nyt pysähtyi tämän talon päälle; me olemme tulleet osoittamaan kunnioitustamme lapselle."

Hindulainen pani kätensä ristiin ja riemuitsi. "Jumala elää totisesti. Rientäkäämme! Vapahtaja on löydetty. Me olemme ihmisten lapsista enimmin siunatut!"

Ihmiset laskeutuivat katolta ja seurasivat muukalaisia, kun heitä vietiin pihan poikki aitaukseen. Nähtyään tähden, jonka valo jo kuitenkin oli vähennyt, kääntyivät muutamat peloissaan takaisin, mutta enin osa seurasi muukalaisia. Tietäjäin lähestyessä huonetta tähti nousi ylemmäksi; kun he pysähtyivät ovelle, liiteli se jo korkealla heidän päänsä päällä, ja kun he astuivat sisään, niin se katosi näkyvistä. Sen näkijät tulivat lujasti vakuutetuiksi siitä, että tähden ja muukalaisten välillä oli jotakin jumalallista yhteyttä, joka myöskin koski ainakin jotakuta luolan asukasta. Kun ovi aukeni, he kilvan riensivät miesten jälestä sisään.

Luolaa valasi lyhty; sen valon avulla oli muukalaisten mahdollista löytää äiti ja hänen sylissänsä lepäävä lapsi.

"Onko tämä sinun lapsesi?" kysyi Baltasar.

Ja Maria, tutkistellen mielessään, mitä kaikkea ihmeellistä oli lapsen syntyessä tapahtunut, ja kätkien kaikki sydämmeensä, nosti lapsen valoon, sanoen:

"On se minun poikani."

Miehet lankesivat kunnioittavasti polvilleen maahan sen eteen.

Se oli samallainen kuin muutkin lapset; pään ympärillä ei ollut mitään kirkkauden loistoa eikä kallista koristusta. Huulet eivät auenneet puhumaan, eikä se millään tavalla ilmaissut, käsittikö se ollenkaan heidän iloansa ja rukouksiansa. Muiden lasten tavalla se kauemmin katseli lyhdyn valoa kuin polvillaan olevia miehiä.

Kotvan päästä tietäjät nousivat ja menivät kameliensa luo noutamaan lahjoja: kultaa, pyhää savua ja mirhamia, jotka he laskivat sen eteen maahan. Heidän kunnioitussanojansa ei ole säilynyt missään muinaiskertomuksessa, sillä saastumattoman sydämmen palvelus oli silloin, kuten se nytkin on ja aina on oleva, innoittunut laulu, joka tulee suoraan sydämmestä.

Tämä siis oli lunastaja, jonka he nyt pitkän etsimismatkan jälkeen olivat löytäneet. Ja yhtä hartaasti he kuitenkin kunnioittivat häntä -- miksikä? Heidän uskonsa perustui häneen, jonka me sittemmin olemme oppineet tuntemaan Isäksi. He olivat miehiä, joille hänen lupauksensa olivat niin riittävät, ett'eivät he udelleet, millä tavalla ne toteutuivat. Vähä niitä oli, jotka olivat kuulleet lupaukset: ainoastaan äiti, Josef, paimenet ja nämä kolme miestä, mutta kaikilla heillä oli sama horjumaton luottamus ja uskallus. Tähän aikaan, jona Jumala toteutti aikeensa jälleen ojentaa langennutta ihmiskuntaa, teki Hän itse kaikki eikä lapsi mitään.

Mutta vetäkäämme syrjään tulevien aikojen esirippu, hyvät lukijat! Aika lähestyy, jolloin jumal'ihminen ilmoittautuu merkeillä ja ihmeillä. Autuas jokainen, ken silloin uskoo häneen!

Odottakaamme sitä aikaa!

Toinen kirja.

On sielun tuli, jok'ei viihtyä Ahtaassa tilassaan voi milloinkaan Vaan pyrkii taakse toivon kaukomaan Ja kerran liekiss', koskaan sammua Ei voi se, ylhäss' kiivaudessaan Ei väsy mistäkään.

_Byron, Childe Harold_.

I LUKU.

Rooma ja Judea.

Me siirrymme nyt yksikolmatta vuotta eteen päin Judean neljännen keisarillisen maaherran Valerius Gratuksen hallitusajan alkuun. Se aika on muistettava valtiollisista liikkeistä, joita silloin sattui Jerusalemissa, vaikk'ei se juuri olekkaan se ajankohta, jolloin oli viimeinen ja ratkaseva riita Rooman ja juutalaisten välillä.

Tällä väliajalla oli Judeassa tapahtunut monta muutosta, varsinkin mitä valtiolliseen asemaan koskee. Herodes Suuri "koottiin isäinsä tykö" vuoden kuluttua Jesuksen syntymästä, ja se tapahtui niin kauhealla tavalla, että kristityllä maailmalla oli kyllin syytä katsoa häntä Jumalan vanhurskaan koston uhriksi. Kuten kaikki suuret hallitsijat, jotka koko elämällään tarkoittavat valtansa vahvistusta, hänkin uneksi, että saisi jättää kruununsa ja valtansa perillisilleen ja perustaa mahtavan hallitsijasuvun. Sitä varten hän sääsi testamentissaan valtakuntansa jaettavaksi kolmen poikansa Antipaan, Filippon ja Arkelaon kesken, joista viimeksi mainitun piti saaman kuninkaan nimi. Testamentin toimeenpanijaksi tuli tietysti keisari Augustus, joka hyväksyikin sen kaikki eri kohdat, paitsi yhtä. Hän ei antanut Arkelaolle kuninkaan nimeä, ennen kuin saisi itse nähdä hänen kelvollisuutensa ja uskollisuutensa. Sen sijaan hän nimitti hänet "etnarkoksi", kansanruhtinaaksi, ja sellaisena salli hänen hallita yhdeksän vuotta, kunnes hänet katsottiin kykenemättömäksi kukistamaan valtakunnassa yhä kasvavia ja lisäytyviä levottomia aineksia sekä huonon hallinnon tähden erotettiin virastaan ja lähetettiin maanpakoon Galliaan.

Keisari, tyytymättä yksistään Arkelaon erottamiseen, julmalla mielihyvällä loukkasi Jerusalemin kansan ja ylpeiden pappien tunteita, vieläpä niiden arinta kohtaa: turhamaisuutta. Hän teki Judean Rooman maakunnaksi ja Syrian prefektin alaiseksi. Niinpä pyhä kaupunki sai kuninkaallisen hallitusmiehen sijasta, joka olisi asunut Herodeen linnassa Sion-vuorella, alemman virkamiehen, prokuraattorin, joka oli yhteydessä Rooman hovin kanssa Antiokiassa asuvan Syrian legaatin kautta. Jotta nöyryytys tulisi vielä tuntuvammaksi, ei prokuraattorin sallittu asua Jerusalemissa, vaan Caesarea määrättiin maan hallinnon keskustaksi. Mutta pahin nöyryytys ja mielten kiihotus, tahallisin häväistys oli sittekin se, että Samaria, tuo inhottu ja halveksittu Samaria yhdistettiin Judeaan yhdeksi maakunnaksi ja sen kanssa tasa-arvoiseksi osaksi. Mikä kurjuus ja kauheus, että heidän piti roomalaisen prokuraattorin palatsissa tungeskella noiden Garizimin puolustajain kanssa ja kärsiä heidän pilkkanauruansa, heidän, eriseuralaisten, fariseuksien!

Kaikkien näiden nöyryytysten ohella oli kukistuneella kansalla kuitenkin yksi lohdutus jälellä: ylimmäinen pappi vallitsi Herodeen palatsissa torin varrella ja piti siellä jonkinlaista hovia. Vähäpä hänen valtansa kuitenkin merkitsi. Elämän ja kuoleman tuomio-oikeuden oli prokuraattori pidättänyt itselleen, oikeutta käytettiin Rooman nimessä ja sen lakien mukaan. Vielä paremmin kuvasi olojen todellista tilaa se, että kuninkaan linna oli osaksi annettu roomalaisen virkamiehen haltuun ja hänen seurueelleen, jossa oli alempia virkamiehiä, veronkantajia, tullimiehiä, ilmiantajia ja vakoojia. Kuitenkin ne, jotka uneksivat vastaista vapaaksi pääsemistä ikeestä, olivat jonkin verran hyvillään, että etevimpänä hallitusmiehenä palatsissa oli juutalainen. Hänen päivästä päivään pitennetty siellä olonsa muistutti profeettain lupauksia ja niitä aikoja, jolloin Jehova hallitsi Israelin sukukuntia Aaronin poikain kautta; se näytti heistä varmalta merkiltä, ettei Herra ollut hylännyt heitä; heidän toiveensa siten elivät yhä edelleen, vahvistivat heidän kärsivällisyyttänsä ja auttoivat heitä ääneti odottamaan Juudan leijonaa, jonka he toivoivat kerran tulevan hallitsemaan.

Judea oli jo yhdeksättäkymmentä vuotta ollut Rooman maakuntana, ja se aika oli ollut kyllin pitkä näyttämään keisareille, että, juutalaista, vaikka hän kyllä olikin hyvin ylpeä, oli varsin helppo hallita, joll'ei vain loukattu hänen uskontoansa. Tämän valtioviisaan huomion mukaan olivat Gratuksen edelläkävijät huolellisesti pysyneet sekautumatta alammaistensa pyhiin menoihin ja tapoihin. Hän sitä vastoin alkoi käydä toista uraa. Ensimmäiseksi virkatoimekseen hän erotti ylimmäisen papin Hannaan ja antoi sen viran Tabuksen pojalle Ismaelille. Olipa tämä käsky lähtenyt Augustukselta itseltään taikka Gratus tehnyt sen omin päin, kohta ainakin tuli ilmi, miten suuri valtiollinen virhe se oli. Me emme huoli väsyttää lukijaa selittelemällä juutalaisten politikkaa kokonansa, mutta katsomme kuitenkin tarpeelliseksi tehdä edeltä päin muutamia huomautuksia, ennen kuin voidaan ymmärtää seuraavaa kertomusta.