Chapter 5

--Ole levollinen, poikani, ole levollinen! Älä sen tähden revi otsaasi, onhan haavasi vasta juuri parantunut. Kuinhan Jumala vaan antaisi hyvän vuoden! Ruis lainehtii niin ihanana, että tekee mieleni suudella maata. Ja vehnä on hyvää. Maa ei ole saksalaista eikä sille voi tehdä vääryyttä. Jos kasvu sadon tähden ei olekkaan hyvää, niin edistyy kuitenkin kaikki niin verrattomasti...

Kunnon Magda hymyili läpi kyynelten.

--Maa ei ole saksalainen--kertoi hän vielä uudestaan.

--Magda!--sanoi Bartek ja tuijotti häneen--Magda!

--Mitä?

--Oi, sinä olet sellainen...

Bartek tunsi sydämmellistä kiitollisuutta hän kohtaan, mutta ei saanut sitä lausutuksi.

IX.

Kuin oikein tuli kysymys, oli Magda kuitenkin samanarvoinen kuin kymmenen muuta vaimoa yhteensä. Hän piti Bartekiansa hiukan kurissa, mutta rakasti häntä kuitenkin todellisesti. Innostuksen hetkenä, niin kuin esimerkiksi vankeudessa, saattoi hän sanoa hänelle vasten naamaa, että hän oli raukka, mutta yleensä halusi hän kuitenkin, että hänestä ajateltiin parempaa. "Bartekini on vaan olevinaan raukka, mutta todellisuudessa on hän reipas mies", oli hänen tapansa usein sanoa. Bartek oli kuitenkin yhtä vähän reipas kuin hänen kimohevosensa, ja ilman Magdaa ei hän olisi voinut hoitaa talouttaan eikä muuta. Nyt oli kaikki Magdan hartioilla, mutta kuin hän kerran alkoi juosta, touhuta ja hommata, keksi hän lopuksi aina jonkun apukeinon. Viikkoa jälkeen viimeisen käyntinsä vankilan sairashuoneessa, syöksähti hän ilosta loistaen Bartekin luo.

--Kuinka voit, Bartek, sinä veitikka?--kysyi hän iloisesti.-- Tiedätkö, että armollinen herra on tullut kotia? Hän on nainut kuningaskunnasta. Nuori rouva on verevä ja kaunis kuin marja. Ja sitten on hän saanut rahoja myötäjäisiksi niin hurjasti!

Armollinen Pognembinin herra oli todellakin nainut, tuonut kotia vaimonsa ja saanut paljon rahoja hänen kanssaan.

--No,--entä sitten?--kysyi Bartek.

--Entä sitten? Oi, minä olen aivan hengästynyt. Oi, luojani! Minä menin tervehtimään rouvaa ja niin näin hänen tulevan minua vastaan kuin kuningatar, kauniina, raittiina, kuin kukkanen, kukoistavana, kuin aamunkoi... Oi, kuinka on lämmin, kuinka minä olen hengästynyt!

Magda otti esiliinansa ja pyyhki sillä hikisiä kasvojaan. Sitten jatkoi hän levollisemmalla äänellä:

--Hänellä oli päällään hame niin sininen, kuin ruiskukka. Minä tahdoin suudella hänen jalkaansa, mutta hän ojensi minulle pienet kätensä... Niin tuoksuavat, pienet olivat hänen kätensä, niin pienet, kuin lapsella... Hän on aivan kuin pyhä neitsyt kirkossa, ja hän on hyvä ja ymmärtää köyhäin ihmisten puutetta. Minä aloin rukoilla häneltä apua... Jumala varjelkoon häntä! Hän vastasi: "Mitä minä voin, sen teen." Ja millainen ääni hänellä sitten on. Kuin hän puhuttelee, on se kuin laulua. Sitten aloin minä kertoa hänelle ihmisten puutetta Pognembinissä ja hän sanoi: "Eihän, eihän vaan Pognembinissä" ja niin aloin minä itkeä ja hän myöskin. Niin tuli armollinen herra, ja kuin hän näki hänen itkevän, suuteli ja hyväili hän häntä. Herrat eivät ole sellaisia, kuin te, vaimojanne kohtaan. Niin sanoo rouva hänelle: "Tee, mitä voit tälle vaimolle". Hän vastaa: "Kaikki, mitä sinä tahdot". Pyhä neitsyt siunatkoon häntä terveydellä ja hyvillä lapsilla! Kohta sen jälkeen sanoi herra: "Te olette erehtyneet suuresti, antautuessanne saksalaisten käsiin, mutta minä autan teitä maksamaan Justille".

Bartek kynsi korvallistaan.

--Kyllä, mutta onhan armollinen herra saksalaisten hampaissa...

--Mitä jaarittelet? Rouva on rikas. Herrasväki voipi nyt ostaa kaikki Pognembinin saksalaiset. Pian tapahtuvat vaalit, sanoi armollinen herra, älkää silloin vaan äänestäkö saksalaisia, niin minä kyllä maksan Justille ja annan aika löylytyksen Boegelle. Rouva heittäytyi hänen kaulaansa ja herra tiedusteli sinua ja sanoi, että jos sinä olet heikko, niin hän kyllä puhuisi tohtorille, niin että hän antaa sinulle todistuksen, ettei sinun kauemmin enää tarvitse olla täällä. Jollei häntä lasketa kokonaan vapaaksi, sanoi hän, niin voipi hän istua lopun ajan talvella, sillä nyt häntä välttämättömästi tarvitaan elonkorjuussa. Ymmärrätkö? Eilen armollinen herra oli kaupungissa ja tänään saapuu tohtori Pognembiniin, sillä hän on saanut sinne kutsut. Eikä hän ole mikään saksalainen, ja hän kirjoittaa sinulle todistuksen. Talvella voit tulla tänne jälleen, ja lämpönen sinulla on, kuin kuninkaalla ja ruokaa saat ilmaiseksi. Mutta nyt tarvitsee sinun tulla kotia tekemään työtä ja sitten maksamme Justille, sillä armollinen herra ei tahdo korkoja ollenkaan, ja jollemme saa hänelle maksetuksi syksyllä, niin pyydän minä armollisen rouvan puhumaan hänelle hyvän sanan meidän puolestamme. Pyhä neitsyt varjelkoon häntä!... ymmärrätkö?

--Se on mainio rouva--sanoi Bartek pontevasti.

--Sinun tulee langeta hänen jalkoihinsa, ja jollet sitä tee, löylytän sinua, niin että soi. Kuinhan Jumala vaan antaisi meille hyvän vuodentulon! Nyt voit nähdä, mistä apu tulee. Saksalaisiltako kenties? Ovatko he antaneet sinulle penniäkään koreista mitaleistasi? Mitä? He ovat kivittäneet sinua niistä, niin he ovat tehneet. Sinun tulee langeta hänen jalkoihinsa, minä sanon.

--Kyllä, sen minä varmaan teen--vastasi Bartek vakuuttavasti.

Sallima näytti taas hymyilevän sankarille. Muutama päivä sen jälkeen ilmoitettiin hänelle, että hän sairauden tähden pääsisi pois vankeudesta vastaiseksi, aina talveen saakka. "Maaneuvos" käski häntä kuitenkin ensiksi tulemaan hänen luokseen. Bartek saapui sydän kulkussa. Tämä talonpoika, joka pistin kädessä oli valloittanut lippuja ja tykkejä, alkoi nyt pelätä kaikkia univormuja enemmän kuin itse kuolemaa. Hän alkoi epäselvästi aavistaa, että häntä ahdistettiin ja että hänelle voi tehdä mitä tahansa, ja häntä painusti mahtava, säälimätön ja välttämätön voima, joka murtaisi hänet, jos hän vastustaisi. Siinä hän seisoi maaneuvoksen edessä, niin kuin ennen Steinmetzin edessä, maha sisässä ja rinta ulkona eikä uskaltanut vetää henkeänsä. Siellä oli myöskin läsnä muutamia upseeria. Sota ja sodan kuri olivat elävinä Bartekin edessä. Sotilaat katselivat häntä kultasankaisten lornettiensa läpi ylpeydellä ja ylenkatseella, niin kuin pelkkä sotilas ja puolalainen talonpoika ansaitseekin kuninkaallisilta preussiläisiltä upseereilta. Hän seisoi siinä ja pidätti henkeänsä, maaneuvoksen sanoessa hänelle jotakin käskevällä äänellä. Maaneuvos ei pyytänyt, ei houkutellut, vaan käski ja uhkasi häntä. Berlinissä oli puolalainen edusmies kuollut ja uusi vaali pidettäisiin Pognembinissä.

--Sinä puolalainen eläin--koetahan vaan äänestää Pan Jarzynskiä, koetahan vaan!

Upseerien kulmakarvat vetäytyivät samassa hetkessä kokoon kuin uhkaavat rypyt leijonan päässä. Eräs heistä imi sikariaan ja uudisti maaneuvoksen sanat: "koetahan vaan". Bartekin hengenveto tukkeutui. Kuultuaan kauan odotetun "mars", kääntyi hän puolivasempaan, meni ulos ja hengitti taas vapaasti. Hän oli saanut käskyn äänestää Schulbergia Ylä-Krzywdasta. Hän ei sillä ollenkaan vaivannut päätään, hengitti syvään ja onnellisesti, sillä nyt hän meni Pognembiniin, voidakseen olla kotona eloa korjaamassa ja maksamassa Justille. Kylä oli hänen edessään. Tuuli tuuditteli raskaita tähkiä, jotka rahisivat toisiaan vastaan. Ja ne suhisivat kaikki tuolla äänellä, joka on niin rakasta talonpojan korvalle. Bartek oli vielä heikko, mutta aurinko lämmitti häntä. Tosiaankin, kuinka kaunis tämä maailma sentään onkin, ajatteli alakuloinen sotilas. Pognembiniin oli enää vaan vähän matkaa.

X.

Vaali! Vaali! Rouva Maria Jarzynskin pää on täynnä pelkkää valtiopäivämiesvaalia, hän ei ajattele, puhu tai näe unta mistään muusta.

--Te olette suuri poliittiko, armollinen rouva, sanoo hänen naapurinsa ja suutelee hänen kättään. Suuri poliittiko punastuu korviin saakka ja vastaa hymyillen:

--Ah, me keräämme puolustajia niin hyvin kuin voimme.

--Pan Josef valitaan varmaan valtiopäivillä!--sanoo naapuri vakuuttavalla äänellä, ja suuri poliittiko vastaa:

--Minä soisin sen hyvin mielelläni, ei Josefin tähden, mutta yleisen hyvän... Ja taas peitti hänen kauniita kasvojaan epäpoliitillinen puna.

--Todellinen Bismarck, rouvani!--huudahtaa naapuri.

Sitten neuvottelevat he, kuinka heidän on toimiminen. Naapuri ottaa Ala-Krzywdan ja Mizerowin--Ylä-Krzywda oli jo joutunut herra Schulbergin haltuun--Maria rouva taas ensi sijassa koettaa voittaa Pognembiniä. Hänen päätään polttaa, niin hän on roolinsa valtaama. Ja hukkaan hän ei anna ajan kulua. Joka päivä saa nähdä hänen maantiellä, töllien välissä, hame sievästi kohotettuna toisessa kädessä ja auringonvarjostin toisessa, ja pienet lapsen jalat innokkaasti sipsuttavat hänen suuressa, valtiollisessa toimessaan. Hän menee tölleihin tahi sanoo työmiehille tiellä "Jumalan rauhan!" Hän käy katsomassa sairaita, hän alkaa pitää huolta koko väestöstä ja auttaa siinä, missä hän voi. Sen tekisi hän ilman valtiollistakin tarkoitustaan, sillä hänellä on hyvä sydän. Mutta hän on sitä innokkaampi valtiollisista syistä. Mitä hän ei tekisikään heidän hyväksensä! Hän ei uskalla sanoa sitä miehelleen, mutta häntä ihan vastustamattomasti haluttaa mennä talonpoikien vaalikokoukseen, ja onpa hän ajatellut puhettakin, jonka hän pitäisi siellä, jos hän vaan saisi siihen luvan. Mikä erinomainen puhe! Kenties ei hän kuitenkaan uskaltaisi pitää koko puhetta, kuin oikein vaadittaisiin, mutta jos hän kuitenkin pitäisi sen...! Kuin huhu kertoi, että viranomaiset olivat hajoittaneet Pognembinin koko vaalikokouksen, meni suuri poliittiko huoneesensa, itki mieliharmista, repi nenäliinansa kahtia ja hänen silmänsä olivat koko päivän punaset. Turhaan rauhoitti häntä hänen miehensä. Seuraavana päivänä toimii hän kaksinkertaisella innolla Pognembinissä. Maria rouva ei nyt enää väisty mitään. Hän käy kymmenissä tölleissä ja moittii niin kuuluvasti saksalaisia, että hänen miehensä täytyi estää häntä. Mutta vaaraa ei ole ollenkaan. Häntä otetaan ilolla vastaan, hänen käsiään suudellaan ja hänelle hymyillään, sillä hän on viehättävä kuin ruusu, ja mihin hän ilmestyy, siellä kaikki muuttuu valoisaksi ja iloiseksi. Kiertomatkallaan saapuu hän myös Bartekin tölliin. Koira ei tahdo päästää häntä sisään, mutta Magda karkoittaa sen innossaan halolla.

--Oi, kaikkein armollisin rouvani! kullankappaleeni! kaunis punanen marjani!--Magda huutaa ja suutelee hänen käsiään. Bartek heittäytyy hänen jalkoihinsa suostumuksen mukaan, ja pikku Franek suutelee hänen kättään sormi suussa. Sen jälkeen vaipuu Bartek hiljaiseen ihmettelyyn kokonansa.

--Minä toivon--sanoo nuori rouva,--minä toivon, parahin Bartekini, että te annatte äänenne minun miehelleni, eikä tuolle herra Schulbergille.

--Ei, ei!--huutaa Magda--kuka äänestäisi tuota Sjulbergia! Menköön hän järveen!--Älkää pahastuko, armollisin rouva, mutta kuin puhuu saksalaisista, ei voi pitää kieltään kurissa.

--Mieheni sanoi äsken, että hän maksaisi Justille.

--Jumala siunatkoon häntä!--Nyt kääntyy Magda Bartekiin päin:-- Miksi seisot siinä kuin härkä? Minun täytyy pyytää Teiltä anteeksi, armollinen rouva, mutta hän ei tavallisesti puhu sanaakaan.

--Te tahdotte siis äänestää miestäni, eikö totta? Olettehan puolalainen ja me olemme puolalaisia; meidän täytyy pysyä ko'ossa.

--Minä lyön hänen pääkallonsa murskaksi, jollei hän äänestä niin!-- vakuuttaa Magda.--Minkä tähden roikkuu pääsi kuin härän? Hän ei koskaan sano sanaakaan. Tulehan tänne sitten!

Bartek suutelee uudestaan armollisen rouvan kättä, aina vaan äänetönnä ja alakuloisena. Maaneuvos oli hänen mielessään.

* * * * *

Vaalipäivä on tullut. On ihan varmaa, että Pan Jarzynski tulee valituksi. Naapurit tulevat ajaen Pognembiniin, herroja tulee aina kaupungista saakka, missä he jo ovat antaneet äänensä, ja odottavat nyt Pognembinissä päätöstä, jonka pappi on luvannut heille ilmoittaa. Jarzynskin herrasväki antaa juhlapäivälliset ja iltasella matkustaa herrasväki Poseniin ja sieltä Berliiniin. Muutamat piirikunnan kylät äänestivät jo eilen. Päätös tulee tiedoksi tänään. Seurue on hyvällä mielellä. Nuori rouva on vähän levoton, mutta toivoo ja hymyilee. Emäntänä hän on niin miellyttävä, että kaikki huomaavat, minkä aarteen Pan Jarzynski löysi kuningaskunnasta. Tuon aarteen on mahdoton pysyä istumassa yhdessä paikassa, vaan juoksee yhden vieraan luota toisen luo ja kerrotuttaa itselleen, että Pan Josef tulee valituksi. Hän ei tosin ole kunnianhimoinen, eikä hän turhamielisyydestä tahdo päästä valtiopäivämiehen puolisoksi, vaan hän kuvittelee nuoressa päässään, että heillä molemmilla, sanan todellisessa merkityksessä, on tehtävä täytettävä. Väliin kohtaa hän miehensä vieraitten keskellä, vetää häntä hihasta ja kuiskaa hänen korvaansa: "herra valtiopäivämies". Aivan kuin lapsi, hän antaa mielittelynimiä. Josef hymyilee ja he molemmat ovat sanomattoman onnelliset. Molemmilla on suuri halu suudella toisiaan, mutta se ei sovi vierasten läsnäollessa. Nämä tähystävät ulos joka hetki nähdäkseen pappia, sillä asia on erinomaisen tärkeä. Äsken kuollut valtiopäivämies oli myöskin puolalainen, ja saksalaiset ovat ensi kerran asettaneet oman ehdokkaansa tässä vaalipiirissä. Voitollinen sota on rohkaissut heitä, juuri sen tähden on kartanoon kokoontuneille puolalaisille niin tärkeää, että heidän ehdokkaansa tulee valituksi. Vaikka päivällistäkään ei vielä ole syöty, pidetään jo isänmaallisia puheita, mitkä erittäinkin tekevät vaikutuksen nuoreen rouvaan, joka ei ole sellaisiin tottunut. Aika ajoin joutuu hän pelon valtaan. Jos esim. tehtäisiin vilppiä, ääniä yhteenlaskiessa? Mutta olihan vaalikomiteassa muitakin kuin saksalaisia. Muutamat vanhemmat herrat selittävät rouvalle, miten äänet luetaan. Hän on jo kuullut sen sata kertaa, mutta hän tahtoo kuulla sen mielellään vielä kerran. Onhan kysymys siitä, saako seudun väestö ystävän vaiko vihollisen eduskuntaan. Hetken kuluttua on kaikki selvillä; hetken kuluttua, sillä tieltä näkyy tomupilvi. Pappi tulee, pappi tulee! Rouva vaalenee. Kaikilta kasvoilta näkyy selvästi mielenliikutus. He ovat varmat voitosta, mutta kaikissa tapauksissa synnyttää ratkaiseva hetki sydämmen tykytystä. Se ei ole pappi, se on kylänvouti, joka tulee ratsain kaupungista. Mahdollisesti tietää hän jotakin. Hän sitoo hevosensa veräjän pylvääsen ja rientää kartanoon. Vieraat ryntäävät ulos, emäntä etupäässä.

--Onko sinulla mitään kerrottavaa? Onko herra valittu? Tule sisään! Tiedätkö mitään varmaa? Onko päätös jo julistettu?

Kysymyksiä satelee kuin rakeita. Talonpoika heittää lakkinsa ilmaan ja huutaa:

--Herra on valittu!

Rouva vaipuu penkille ja painaa kädellä rintaansa.

--Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Palvelusväki rientää ulos kyökistä.--"Hurraa! Saksalaiset ovat saaneet selkäänsä! Eläköön meidän valtiopäivämiehemme ja hänen rouvansa!"

--Mutta pappi?--kysyy joku.

--Hän tulee kohta--vastaa kylänvouti--viimeisiä ääniä lasketaan vielä yhteen.

--Pöytä on katettava!--käskee valtiopäivämies.

--Eläköön!--huutavat taas toiset.

Kaikki menevät saliin. Rouva ei voi pidättää iloansa, vaan lankeaa miehensä kaulaan kaikkien läsnä ollessa. Mutta he eivät sitä paheksi, päinvastoin valtaa innostus heidät kaikki.

--No, vielä me elämme!--sanoo naapuri Mizerowista.

Silloin kuuluu vaunujen ratina, ja pappi yhdessä vanhan Maciejn kanssa Pognembinistä, astuu sisään.

--Terve tuloa, terve tuloa! Kuinka suuri enemmistö meillä oli?

Pappi on vaiti hetken aikaa ja singoittaa sitten seuraavat töykeät, lyhyet sanat vasten yleisen ilon naamaa:

--Schulberg on valittu!

Seuraa hetki äänetöntä hämmästystä ja kauhistuneita, kiivaita kysymyksiä, joihin pappi uudestaan vastaa:

--Schulberg on valittu!

Kuinka? Mitä on tapahtunut? Mitenkä? Kylänvouti kertoi päin vastoin. Mitä on sitten tapahtunut?

Tällä hetkellä vei Pan Jarzynski rouva raukkansa ulos huoneesta. Rouva puree nenäliinaansa säilyttääkseen malttiansa.

--Sellainen onnettomuus!--kertovat läsnäolijat ja tavottelevat käsillään päätään. Kaukaa kuuluu sekanaisia huutoja ja ilon kirkunaa. Pognembinin saksalaiset viettävät voittojuhlaansa.

Herra ja rouva palaavat saliin. Voipi melkein kuulla, kuinka hän sanoo rouvalleen ovella:--_"il faut faire bonne mine"_.[1] Eikä rouva itkekkään. Hänen silmänsä ovat kuivat, mutta hyvin punaset.

[1] Ei pidä olla millänsäkään.

--Mutta kertokaahan sitten, kuinka se tapahtui,--pyytää isäntä levollisesti.

--Pitihän niin käydä, armollinen herra,--sanoo vanha Maciej--kuin Pognembinin talonpojatkin äänestivät Schulbergia.

--Ketkä tässä kylässä?

--Sekä minä että muut olemme nähneet, kuinka Bartek Slovik äänesti Schulbergia.

--Bartek Slovik--?! sanoo rouva.

--Ihan varmaan. Nyt hän saa siitä kärsiä. Mies vetelehtii maassa, kuin vaimo antaa hänelle aikalailla selkään. Minä olen itse nähnyt hänen äänestävän.

--Sellainen olisi ajettava pois kylästä!--sanoo naapuri Mizerowista.

--Armollinen rouva,--sanoo Maciej--muutkin, jotka ovat olleet sodassa, ovat äänestäneet niin kuin hän. He kertovat, että heille on annettu sellainen käsky.

--Se on petosta, kurjaa petosta, vaalipakkoa, hurjuutta!

Sinä päivänä eivät päivälliset olleet iloiset kartanossa. Iltasella matkusti herrasväki pois, mutta ei Berliiniin, vaan Dresdeniin.

Onneton, kirottu, halveksittu ja vihattu Bartek istui töllissään vieraana vaimollensakin, sillä hän ei sanonut miehelleen sanaakaan koko päivänä.

* * * * *

Syksyllä antoi Taivaan Herra hyvän vuodentulon, ja herra Just, joka oli tullut Bartekin tölliin omistajaksi, oli iloinen hyvästä kaupastaan.

Eräänä päivänä kulki kolme ihmistä kaupunkiin: talonpoika, hänen vaimonsa ja hänen lapsensa. Mies oli hyvin kumarainen ja vanhan näköinen. Heidän täytyi lähteä pois, kuin eivät he saaneet työtä Pognembinissä. Satoi. Vaimo nyyhkytti sydäntä särkevästi, surressaan kadotettua kotiaan ja kotiseutuaan. Mies oli vaiti. Oli aivan tyhjää tiellä, ei näkynyt vaunuja, ei ihmisiä, ainoastaan ristiinnaulitun kuva ojensi sateesta kastuneita käsiään ilmaan. Satoi yhä kiivaammin ja tiheämmin, ja tuntui kuin jos pimeys olisi levinnyt yli koko maanpallon. Bartek, Magda ja Franek menivät kaupunkiin, sillä Gravelotten ja Sedanin voittajan piti vielä sinä talvena olla vankeudessa.

Jarzynskin herrasväki jäi asumaan Dresdeniin.

*Loppu.*